Svenska dagen: muumeja ja Maamme-laulua - mitä merkitsee suomenruotsalainen kirjallisuus?

Tänään 6. marraskuuta vietetään svenska dagenia eli ruotsalaisuuden päivää. Se on Suomessa päivä, jolloin juhlitaan suomenruotsalaisten oikeutta käyttää äidinkieltään sekä myös Suomen kaksikielistä isänmaata.

Suomenruotsalaisten oikeus äidinkielensä käyttämiseen ja sen aiheuttama pakkoruotsin opiskelu on asia, josta nykyään väännetään paljon. Suomen kaksikielisyys on kuitenkin myös suuri rikkaus. Jos mietitään Suomen kirjallista kulttuuriperintöä, olemme paljosta velkaa Suomen ruotsinkielisille kirjailijoille.

Suomen kirjallisuuden alkuaikoina kaikki kirjallisuus oli ruotsinkielistä. Suomi sai odottaa ensimmäistä suomenkielistä romaaniaan aina Kiven Seitsemään veljekseen asti eli vuoteen 1873. Siitäkin eteenpäin ruotsi Suomen sivistyneistön kielenä hallitsi pitkään suomalaisen kirjallisuuden kenttää, vaikka pian realistisen kirjallisuuden nousun myötä saimme sellaisia upeita suomeksi kirjoittavia kirjailijoita kuin Minna Canth ja Juhani Aho.

Mutta mitä olisi Suomen kirjallisuus ilman ruotsinkielistä kirjallisuutta? Tai mitä olisi koko Suomi ilman niitä monia ruotsinkielisiä, kirjallisuudenkin saralla vaikuttaneita fennomaaneja, jotka rakensivat suomalaista identiteettiä ja kansakuntaa pitkälti ruotsinkielisillä kirjoituksillaan? Kuka olisi kansallisrunoilijamme, mikä olisi kansallislaulumme? Nimittäin Suomen kansallisrunoilija Runeberg oli ruotsinkielinen ja kirjoitti ruotsiksi. Hänen Vänrikki Stoolin tarinoistaan olemme saaneet myös Maamme-laulumme, joka alkukielellä onkin nimeltään Vårt land. Vänrikki Stoolin tarinat kansallisromantiikan hengessä myös rakensi Suomelle omaa ylevää identiteettiä. Ilman ruotsin kieltä meillä ei olisi myöskään ihanaa Topeliusta, jonka sadut ovat kasvattaneet suomalaislapsia sukupolvesta toiseen ja jonka Luonnonkirjan ja Maamme kirjan viitoittamana moni lapsi on aloittanut opintaipaleensa. Vaikka näitä teoksia pidetäänkin nykyään monin tavoin vanhentuneina, elävät Topeliuksen opit yhä suomalaisten mielissä mielikuvina esimerkiksi hitaista hämäläisistä ja vilkkaista karjalaisista. Ilman Topeliusta emme voisi myöskään laulaa jouluisin Varpusta jouluaamuna tai En etsi valtaa loistoa.

Runebergin ja Topeliuksen ajoista on pitkä matka tähän päivään ja paljon on ehtinyt tapahtua. Ruotsi ei ole enää sivistyneistön valtakieli ja suomen kielisellä kirjallisuudella on jo pitkät ja vahvat perinteet. Kuitenkin ruotsi elää yhä vahvasti toisena kotimaisena kielenä suomen rinnalla edelleen myös kirjallisuuden saralla. Muutaman vuoden takainen Finlandia-voittaja, kirjablogeissakin suurta ylistystä osakseen saanut Ulla-Lena Lundbergin Jää eli Is, on alun perin ruotsinkielinen. Tällä viikolla julkaistuissa tämän vuotisissa Finlandia-ehdokkaissa on mukana myös yksi ruotsinkielinen ehdokas, Peter Sandstömin Laudatur.

Mitä Suomen ruotsinkielinen kirjallisuus on minulle? Eniten se ehkä merkitsee minulle jotakin, mikä sijoittuu ajallisesti 1800-luvun fennomaanien ja 2000-luvun Finlandioiden väliin. Minulle suomenruotsalainen kirjallisuus on eniten Tove Janssonin ihastuttavia ja tunnelmallisia muumeja, jonka monipuolisesta hahmogalleriasta varmasti jokainen suomalainen ja moni muukin voi löytää omakuvansa. Olen pelokas Nipsu, tuittupäinen Pikkumyy ja nilkkarengastaan kilisyttävä, hieman turhamainen ja tyttömäinen Niiskuneiti. Olen kuitenkin tosielämässä kohdannut myös paljon huolehtiva Muumimammoja, joiden sydämen ja hillovarastojen laajuus on pohjaton, filosofisen pohdiskelevia ja hieman tärkeileviä Muumipappoja sekä yksinäisyydestä ja vaeltamisesta onnensa löytäviä Nuuskamuikkusia. Olen nähnyt myös yksinäisiä Mörköjä, jotka eivät löydä ymmärtäjää ja joiden yksinäisyys jäätää kaiken, sekä huonosta kohtelusta näkymättömiksi muuttuvia Näkymättömiä lapsia. Muumien maailma ei ole vain todellisuuspakoinen satumaailma idyllisessä Muumilaaksossa, vaan psykologisesti tarkkanäköinen kuvaus ihmisyydestä ja loputon elämänviisauksien lähde.

Muumien lisäksi suomenruotsalainen kirjallisuus merkitsee minulle pitkälti Edith Södergranin modernistista, elämänvoimaista - mutta myös kuolemankaipuista ja raastavan kaunista runoutta. Suomenruotsalainen kirjallisuus on minulle Maa jota ei ole - Landet som icke är, jonka pariin palaan aina, kun olen kyllästynyt ja väsynyt siihen maahan, joka on.  Toisinaan se on taas suunnatonta Olemisen riemua tai sitä, kun Metsän vaalea tytär varisuttaa siemensä ihmisten sydämiin. Suomenruotsalainen kirjallisuus on minulle myös Vierge Moderne, josta voi löytää vahvan ja itsenäisen naiskuvan sekä myös nauravan häiveen helakanpunaista aurinkoa.

Mutta suomeruotsalainen kirjallisuus on minulle myös jotakin paljon vanhempaa ja perinteisempää. Se on minulle myös Topeliusta. Topelius on ihana! Tämän ihanuuden löysin kääntäessäni opiskeluaikoina parissa suomennosprojekstissa Topeliuksen ennen suomentamattomia novelleja.

Suomenruotsalainen kirjallisuus on siis aika paljon minulle ja vielä enemmän koko Suomelle. Haluatko kertoa, mitä se on sinulle?

Kahden Topeliuksen novellin kääntäminen kokoelmiin Tilinteon päivä ja muita kertomuksia sekä Morsian ja muita kauhunovelleja on saanut minut ihastumaan Topeliukseen.