tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi pulkassa ja Anna kohta junassa: blogin vuosikatsaus

Vuosi on nyt pulkassa ja minä kohta junassa matkalla kohti uudenvuodenviettopaikkaani, joten on aika tehdä pieni vuosikatsaus. 

Vuosi 2013 on ollut blogini ihka ensimmäinen kokonainen vuosi, sillä aloitin kirjabloggaamisen 8. lokakuuta 2012. Vuoteen mahtuu monen monta kirjaa sekä monen monta ihanaa hetkeä kirjojen parissa. Keväällä meinasi bloggaus jossakin vaiheessa hyytyä ja esimerkiksi huhtikuussa ei tullut yhtään blogattuja kirjoja, mutta kesän tulo pisti lisää intoa lukemiseen. Selatessani nyt blogini historiaa ja listatessani luettuja kirjoja, en voi muuta kuin sanoa, että huh huh, kyllä sitä on tullut luettua ja blogattua tänä vuonna! Voisin veikata, että lukemiseen ja bloggaukseen uponneet tuntimäärät ovat aika hurjia.

Luettuja ja blogattuja kirjoja on kertynyt vuoden aikana 72 ja bloggauksia puolestaan noin 110. Lukutavoite ei ihan kyllä yltänyt viime uuden vuoden vaihteessa uuden blogiharrastuksen hurmassa tehtyyn uudenvuodenlupaukseen, jonka mukaan lukisin 100 kirjaa vuonna 2013. Mutta hei, kyllä tähän listaan voi olla melko tyytyväinen! Tässä listattuna kaikki vuonna 2013 luetut ja blogatut kirjat kuukausittain:

Tammikuu
1. Carol Lawson: Kahden kerroksen karhut - Syntymäpäivät (kuvakirja)
2. L. M. Montgomery: Anne´s house of Dreams
3.L. M. Montgomery: Anne of Green Gables
4. Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi
5. Katri Tapola & Sanna Pelliccioni: Pieni prinssisatu (kuvakirja)
6. L. M. Montgomery:  Anne of Avonlea
7. L. M. Montgomery:  Anne of Ingleside

Helmikuu
1. L. M. Montgomery:  Rainbow Valley.
3. Mary Shelley: Frankenstein
4.Vladimir Sorokin: Jono
5. Haruki Murakami: Kafka rannalla
6. Ylva Blomqvist: Prinsessor - sju sagor
7.  Don DeLillo: Valkoinen kohina

Maaliskuu
1. Anton Tsehov: Kirsikkatarha
2. Michael Cunningham: Tunnit

Huhtikuu
Ei blogattuja kirjoja



Toukokuu
1. J.M. Barrie: Peter Pan
2. Aino Kallas: Sudenmorsian
3. E. M. Foster: Talo jalavan varjossa
4. L. M. Montgomery: Pieni runotyttö

Kesäkuu
1. R.L. Stevenson: Huomispäivän laulu.
2.L. M. Montgomery:  Runotyttö maineen polulla
3. L. M. Montgomery: Runotyttö etsii tähteään
4. Louisa M. Alcott: Pikku naisia I
5. Sarah KilBride: Tähdikki - aavikon taikaponi (kuvakirja)
6. L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet
7. Dostojevski: Alistetut ja loukatut
8. Lewis Carroll: Liisa ihmemaassa
9. Tove JanssonVaarallinen juhannus
10. Juhani Aho: Juha
11. Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu
12. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
13 Walter Scott: Ivanhoe
14. J.L. Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinat





Heinäkuu
1. Leo Tolstoi: Anna Karenina
2. Minna Canth: Työmiehen vaimo
3. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen


4. John Irving: Oman elämänsä sankari
5. Jeffrey Eugenides: Virgin suicides - Kauniina kuolleet
6-8:  Astrid Lindgren: Peppi pitkätossun tarina (Sis. teokset Peppi pitkätossu, Peppi aikoo merille, Peppi Pitkätossu Etelänmerellä.)
9. Tove Jansson: Taikurin hattu
10. L.M. Montgomery: Sara -tarinatyttö

Elokuu
2.Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin talo
4. Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
5. Jane Austen: Viisasteleva sydän
6. Pentti Haanpää: Noitaympyrä
7.Veijo Meri:  Manillaköysi
8.Astrid Lindgren:  Mio, min Mio


Syyskuu
1. Eeva-Liisa Manner: Tämä matka
2. Maria Jotuni: Rakkautta
3. Eino Leino: Helkavirsiä I
4. Leena Krohn: Tainaron
5. F.E. Sillanpää: Hurskas kurjuus
6. Edith Södergran:  Landet som icke är



Lokakuu
1 . Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina
2.  Charles Dickens: Dombey ja poika
3. Emilia Lehtinen & Laura Valojärvi: Prinsessa Wilhelmiina ja kohtalon lantti (kuvakirja)

Marraskuu

1.Tove Jansson:  Hur gick det sen? (kuvakirja)
3. Gustave Flaubert: Bibliomania
4.Thomas Mann: Buddenbrookit

Joulukuu

1. Zacharias Topelius: Morsian ja muita kauhunovelleja
2. Bram Stoker: Dracula
4. L. M. Montgomery: Chronicles of Avonlea
5. Louisa M. Alcott:  Pikku naisia II
6. Jane Austen: Neito vanhassa linnassa



Vuoden 2013 parhaimmat lukukokemukset

Seuraavaksi listaan nopealla mututuntumalla vuoden kymmenen parasta kirjaa mieleentulojärjestyksessä:

1. L. M. Montgomery: Anne of Green Gables
2. Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi
4. 1. J.M. Barrie: Peter Pan
5. Jane Austen: Neito vanhassa linnassa
6. John Irving: Oman elämänsä sankari
7. Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina
8. Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
9. Emilia Lehtinen & Laura Valojärvi: Prinsessa Wilhelmiina ja kohtalon lantti
10.  Charles Dickens: Dombey ja poika













Vuoden 2013 pahimmat flopit

Kirjat, jotka ovat joko vain oikeasti huonoja tai sitten vain mielestäni tylsiä, listattuna jälleen mieleentulojärjestyksessä. Teen tästä listasta edellistä puolet lyhyemmän, koska näitä on p
aljon vaikeampi keksiä.

1. Haruki Murakami: Kafka rannalla
3. Pentti Haanpää: Noitaympyrä
4. J.L. Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinat
5. Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu





Vänrikki Stoolin tarinat maistui pahalle, mutta piparit hyvälle!



Vuoden aikana tapahtunutta

Kirjablogivuoteni yksi suurimmista kohokohdista oli ehdottomasti lokakuussa ollut Turun kirjamessuviikonloppu, joissa parasta oli se, että tapasin ensi kertaa kasvokkain monia kirjablogisteja. Erja oli messulauantaina ennen messuja järjestänyt ystävällisesti kirjabloggaajille ohjelmaa työpaikallansa Turun kaupunginkirjastossa ja saimme mm. tutustua kirjaston kummitukseen sekä kirjaston varastokokoelmiin!

Itse messuilla järjestettiin suuri kirjabloggaajatapaaminen, jossa tarjoutui tilaisuus nähdä monia sellaisiakin kasvoja, joita ei näkynyt kirjastossa.  Ja uskokaa tai älkää: nämä oli koko elämäni ihka ensimmäiset kirjamessut.

Hauskaa oli tavata lisää kirjablogikavereita marraskuun Tampereen kirjabloggaajatapaamisessa, vaikkei siellä aivan yhtä sankkaa blogistijoukkoa ollutkaan kuin messuilla.

Vuoden yksi suurista tapauksista on ollut Topeliuksen kauhunovellin suomennosprojekti. Yksi suurista hetkistä projektin parissa oli, kun sain vihdoin ja viimein fyysisesti käteeni Morsian ja muita kauhunovelleja -kirjan, jonka niminovellin siis olen suomentanut. Sain kirjan itse asiassa vieläpä kolmena ilmaisena tekijänkappaleena kustantamolta, mikä oli huippukivaa! Kirja julkaistiin Turun kirjamessujen yhteydessä.

Vuoden aikana, erityisesti kesällä olen tullut lukeneeksi aikamoisen kasan Suomen kirjallisuuden suuria klassikkoja, sillä tein kuluneen vuoden aikana vihdoin ja viimein opintoihini kuuluvan Suomen kirjallisuushistorian kurssin, joka on pakollinen äidinkielenopettajiksi aikoville ja jota olen jo tovin pakoillut. Ennakkoluuloistani huolimatta suomalainen kirjallisuus ei ole ollenkaan niin kamalaa kuin luulin! Ajatella, että kammoksumani Seitsemän veljestä sai minut hymyilemään! Mutta voi niitä tuskan tunteja, jotka kuluivat esim. Vänrikki Stoolin tarinoiden tai Noitaympyrän parissa. Puhumattakaan Alastalon salissa I:stä, joka jäi auttamattomasti kesken!

Lokakuun 8. päivä vietin ensimmäisiä blogisynttäreitä, joiden kunniaksi järjestin ihka ensimmäisen blogiarvontani.

Haasteet

Vuoden 2013 haasteista olen eniten kunnostautunut 1800-luvun kirjat -haasteessa, jossa saavutin ylimmän aatelisarvon eli herttuattaren arvon.  Voit lukea täällä tarkemmin kyseisestä sekä muista vuoden vaihteessa umpeutuvusta haasteista, joissa olen ollut mukana.



Ihanaa ja kirjarikasta uutta vuotta kaikille!

maanantai 30. joulukuuta 2013

Vuoden 2013 haasteet

Vuosi lähenee uhkaavasti loppuaan kohti, joten olisi aika pistää pakettiin vuoden vaihteessa umpeen menevät haasteet, joissa olen ollut mukana ja katsoa, kuinka minun on käynyt niiden kanssa.

Eniten olen haasterintamalla panostanut Ofelia outolintu -blogin 1800-luvun kirjat -haasteeseen, jossa ollaan tavoiteltu erilaisia aatelisarvoja sen mukaan, kuinka monta 1800-luvulla kirjoitettua kirjaa on lukenut. Mari A:n kirjablogin kirjavuorihaasteessa, jossa yritetään saavuttaa tietynkokoista vuorenhuippua lukemalla tietty määrä oman kirjahyllyn kirjoja, minun kävi huomattavasti köpelömmin. En päässyt edes sinne pienimmälle vuorelle, Kolille, joka olisi vaatinut 12 kirjaa. Mutta pientä yritystä oli, joten se lienee tärkeintä?

Les Masque Rouge -blogin kiinteistöhaasteessa luettiin kirjoja, joiden miljöönä toimii vahvasti jokin rakennus. Tähän haasteeseen en juurikaan vartavasten panostanut, mutta sainpa luettua ohessa sen verran haasteeseen sopivia kirjoja, että pääsin asumaan mökkiin. Mutta voi, olisihan se ollut toki mukavaa päästä linnaan asustelemaan!

Tässä luetut kirjat listattuna haasteittain:

Ofelia Outolintu: 1800-luvun kirjat


Lasken puolikkaksi pari sellaista kirjaa, jotka aloitettu vuonna 2012, mutta luettu loppuun vasta 2013. Siispä yhteensä luettuja kirjoja  on 21, mikä oikeuttaa minut ylimpään aatelisarvoon eli hettuattareksi. Kyllä nyt on pollea olo! 

1. Elias Lönnröt: Kalevala (puolikas)
2. Mary Shelley: Frankenstein
3. R.L. Stevenson: Huomispäivän laulu
4. Louisa M. Alcott: Pikku naisia
5. Dostojevski: Alistetut ja loukatut
6. Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa
7. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
8. Sir Walter Scott: Ivanhoe (puolikas)
9. J.L. Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinat
10. Leo Tolstoi: Anna Karenina
11. Minna Canth: Työmiehen vaimo
14. Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
15.Jane Austen:  Viisasteleva sydän
16.Charles Dickens: Dombey ja poika
17. Gustave Flaubert: Bibliomania
18. Zacharias Topelius: Morsian ja muita kauhunovelleja
19. Bram Stoker: Dracula
20.Louisa M. Alcott: Pikku naisia II
21. Jane Austen: Neito vanhassa linnassa




Tässä huono yritelmäni kavuta Kolille, jonne olisi tarvinnut puolet enemmän kirjoja!

1. L.M. Montgomery: Anne´s House of Dreams
2. L.M. Montgomery: Anne of Green Gables
3. L.M. Montgomery: Anne of Avonlea
4. L.M. Montgomery: Anne of Ingleside
5. L.M. Montgomery: Rainbow Valley

5) Le Masque Rouge: Kiinteistöhaaste

Tällä kirjamäärällä pääsin juuri ja juuri mökkiin asumaan!

1. L.M. Montgomery: Anne´s House of Dreams
2. L.M. MontgomeryAnne of Green Gables
3. E.M. Forster: Talo jalavan varjossa
4. Tove Jansson: Vaarallinen juhannus


Mutta hei, olettekos ikinä kuulleet herttuattaresta, joka asuu mökissä? Linna tai kartano olisi ehdottomasti arvolleni parempi asuinsija!

Kiitokset kaikille haastajille mukavista haasteista!

P.s. Saatan vielä huomenna lukea yhden kirjan 1800-luvun haasteeseen, joten tulen mahdollisesti vielä täydentämään listaani.

Oscar Wilde: Onnellinen prinssi ja muita tarinoita

Kuninkaan poika oli menossa naimisiin, joten valtakunnassa juhlittiin. Hän oli odottanut morsiantaan kokonaisen vuoden, ja lopulta tämä oli saapunut. Morsian oli venäläinen prinsessa ja tullut kaukaa Suomesta saakka kuuden poron vetämässä reessä. Reki oli suuren kultaisen joutsenen muotoinen, ja joutsenen siipien välissä lepäsi pieni prinsessa itse. Hänen pitkä kärpännahkaturkkinsa ylsi jalkateriin, päässään hänellä oli pikkuinen hopeakankainen lakki, ja itse hän oli vaalea kuin lumipalatsi, jossa hän oli elänyt ikänsä. Hän oli nin vaalea, että ihmiset olivat ihmeissään, kun hän ajoi katua pitkin. "Hän on vaalea kuin ruusu!" he huudahtelivat ja heittivät parvekkeelta kukkia hänen päälleen. 

Oscar Wilden Onnellinen prinssi ja muita tarinoita sisältää Dorian Grayn muotokuvasta tunnetun irlantilaiskirjailijan koko yhdeksänsatuisen satutuotannon, ensi kertaa suomeksi yksiin kansiin koottuna. Kokoelma on piilotellut omassa hyllyssäni jo ainakin parisen vuotta, mutta nyt 1800-luvun kirjat -haasteen loppukirissä päätin sen vihdoin ja viimein lukea. Sitä lukiessani en voinut muuta kuin hämmästellä ja taivastella paitsi tarinoiden upeutta, myös sitä, miksi ihmeessä olen antanut tälläisen aarteen, suoranaisen satujen jalokiven odotella hyllyssäni lukijaansa niin kauan.

Nämä sadut, tarinat – kummaksi niitä nyt haluaa kutsua – ovat sanalla sanoen satumaisia. Kieli on uskomattoman kaunista, hiottua, koristeellista, mutta vailla yhtään turhaa sanaa. Maailma, jonka sanat loihtivat esiin, on värikäs, lumoava, eksoottinen ja kiehtova. Suorastaan taianomainen. Lukiessani niitä kaikki aistini heräsivät eloon kokemaan sen kaiken, mitä saduissa kuvattiin. Silmäni ahmivat kauneutta. Henkeni salpautui ja sydäntäni sattui, kun satakieli laulaen lävistää sydämensä ruusun okaa vasten, jotta saa luotua punaisen ruusun, jotta rakastunut ylioppilas saisi tanssin rakastamansa neidon kanssa. Kuulin monien lintujen laulun ja maistoin sen ihmeellisen makean viinin maun.

Näissä saduissa on prinssejä ja prinsessoita, kuninkaita ja kerjäläisiä. Myös kääpiö sekä jättiläinen. On kalastaja, joka menee rakastumaan merenneitoon ja on valmis luopumaan sielustaan sen tähden, että voisi viettää elämänsä meren valtakunnassa yhdessä rakastettunsa kanssa. Mutta mitä tulee sielusta, jolla ei ole enää sydäntä? On tähtilapsi, joka löytyy keskeltä kylmää lumihankea vailla vanhempia. Kuka ottaisi hänet luokseen? Kukkaset, kasvit ja eläimet puhuvat. Myös ilotulitusraketit, jotka odottavat laukaisuaan prinsessan ja prinssin häiden kunniaksi, heräävät henkiin ja puhuvat
sadussa "Merkittävä raketti", mikä oli mielestäni aivan mahdottoman ihastuttavaa!

Kun hiljaisuus oli täydellinen, raketti yski kolmannen kerran ja aloitti. Hän puhui hyvin hitaasti ja selkeästi aivan kuin olisi sanellut muistelmiaan ja katseli aina sen tulitteen olan yli, jolle osoitti puheensa. Hänen käytöstapansa olivat itse asiassa erittäin hienostuneet.
"Mikä onni kuninkaan poikaa onkaan kohdannut", hän totesi, "kun hän avioituu juuri sinä päivänä jolloin minut laukaistaan. Onnellisemmin hänen asiansa eivät todellakaan voisi olla, vaikka ne olisi järjestetty etukäteen; mutta ainahan prinssit ovat onnekkaita."
"Hyvänen aika!" sanoi pikku sähikäinen, "minä luulin, että asia olisi aivan päinvastoin, ja että meidät ammuttaisiin prinssin kunniaksi."

Useimmat tarinat ovat koskettavia ja niitä lukiessa tuntee elämän tuskan ja epäoikeudenmukaisuuden. Osa tarinoista on suorastaan uskonnollisia; muutamat tarinat on mielestäni luettavissa suoriksi allegorioiksi Kristuksesta. Satumaisen keveän ja kiiltävän ulkokuoren alla useimmissa saduissa piilee mielestäni sen verran rankkoja teemoja, etten missään nimessä suosittelisi näitä lapsille. Mutta oi aikuiset, lukekaa!


Oscar Wilde
Onnellinen prinssi ja muita tarinoita
Jaana Kapari-Jatta
Teos
206 s.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Jane Austenin pisteliäs kynä parhaimmillaan: Neito vanhassa linnassa

Kukaan, joka oli nähnyt Catherine Morlandin lapsena ei olisi voinut kuvitella, että hänestä tulisi kirjan sankaritar. Hänen asemansa, hänen isänsä ja äitinsä luonteet, hänen oma persoonallisuutensa ja taipumuksensa eivät ollenkaan viittanneet siihen suuntaan.
(– – )
Mutta vasta viidentoista – seitsemäntoista vuoden iässä hän valmentautui kirjan sankarittareksi: hän luki kaikkia sellaisia teoksia, joita sankarittaren täytyy lukea oppiakseen muistamaan niitä huudahduksia, jotka ovat käyttökelpoisia ja niin rauhoittavia heidän tapahtumien kiusaaman elämän vaiheissa.
Popelta hän oppi nuhtelemaan niitä jotka
"kärsimyksen pilkan sallivat".
Graylta hän oppi että
"Moni kukkanen piilossa rusottaa
ja tuoksunsa antaa autiuteen."
Thompsonilta hän oppi sen että
"ihanaa on opettaa, miten lentää tulis nuoren aatteen".
(– – )
Mutta jos nuoresta naisesta on määrä tulla sankaritar, neljänkymmenen ympärillä asuvan perheen kierous ei voi asettaa esteitä hänen tielleen. Jotakin täytyy tapahtua ja tapahtuu, mikä johdattaa sankarittaren tien alkuun.

Herra Allen, joka omisti suurimman osan Fullertonista, wiltshireläisestä kylästä, missä Morlandit asuivat, sai määräyksen lähteä Bathiin parantamaan kihtiään. Hänen vaimonsa, hyväluontoinen nainen, oli mieltynyt neiti Morlandiin ja kenties tiesi, että jos seikkailut eivät kohtaa nuorta naista hänen omassa kylässään, hänen on etsittävä niitä muualta. Hän siis pyysi Catherinea lähtemään mukaan Bathiin; herra ja rouva Morland myöntyivät kaikin mokomin asiaan, ja Catherine oli seitsemännessä taivaassa onnesta.

Austenin Neito vanhassa linnassa on mielestäni Austenia parhaimmillaan, ja tämä romantiikan ja ironian mestari on teroittanut kirjaa varten pisteliään kynänsä terävimmilleen. Voi, kuinka sain nauraa hykerrellä ja hymähdellä Austenin oivalliselle kerrontatyylille ja sille itseironialle, joka leikittelee romaanitaiteen konventioilla.

Kirjan sankaritar Catherine Morland on kaikkea muuta kuin sellainen sankaritar, joita hienoissa ja ylevissä kirjoissa on. Ainakin mitä on kaikissa sellaisissa kirjoissa, joilla Caherine on ravinnut sieluaan. Kaikesta huomimatta hänestä tulee tämän kirjan sankaritar. Hupakkomainen, nuori 17-vuotias tyttö, joka on änkenyt itsensä täyteen kaikenlaisia kauhuromaaneita ja muita kirjailijoiden hengentuotteita,  pääsee Bathiin laajentamaan ympyröitään ja huomaa pian, ettei kaikki menekään niin kuin kirjoissa ja että oikea elämä on romaania ihmeellisempää. Tai itse asiassa kaikkihan menee aivan kuin kirjassa, sillä tämä on kirja.

Hänen ensimmäinen tuttavuutensa  Bathissa on nuori herra Tilney, jonka komeus ja ihanuus saa heti Catherinen polvet veteliksi. Hän saa myös sydämmellisen ystävän eräästä Isabella-neidosta, jonka hupakkomaisuus on Catherinen hupakkomaisuus korotettuna potenssiin kymmenen. Sukulaissielu on siis löytynyt! Bathin seurapiirit ja huvitukset vetävät mukanaan Catherinen, jonka koko olemassaolon tarkoitukseksi tulee syventää tuttavuutta herra Tilneyn kanssa. Uskollisena ystävänä Isabella tietysti rohkaisee häntä näissä aikeissa. Ja kaikki siitä huolimatta, että että kertojan mukaan nuoren naisen ei ole edes säädyllistä nähdä unta yhdestäkään nuoresta miehestä, ellei tämä ole tiettävästi ihastunut häneen.

Sitten vasta alkaa tapahtua – sekä romantiikan että jännityksen saralla – kun Catherine saa kutsun nuori herra Tilneyn isältä kenraali Tilneyltä perheen kotiin, suurenmoiseen linnaan Northanger Abbeyhyn, juuri sellaiseen, linnaan jollaisia löytyy kaikista suurenmoisista, selkäpiitä karmivista kauhuromaaneista! Mistä tämä kaikki suuri avokätisyys ja ystävällisyys kenraalin taholta? Entä mistä se suuri röyhkeys, kun kenraali yhtäkkiä päättää Catherinen viikkoja kestäneen vierailun ajamalla hänet äkisti ja vailla ennakkovaroitusta pois linnastaan mitä hävyttömimmällä tavalla?

Neito vanhassa linnassa oli mielestäni mitä oivallisinta ja viihdyttävintä lukemista, jossa loistaa kirjalijan säkenöivä äly ja huumorin parhain pilke. Oivallisuudessaan se pääsee kilpailemaan sydämessäni parhaimman Austenin tittelistä yhdessä Ylpeys ja ennakkoluulo -teoksen kanssa. Austenmaiseen tapaan kaiken huulenheiton ja piikikkyyden takana on vakavaa kritiikin tai sanoman poikasta, jolla kirjailija on halunnut ravisuttaa sovinnaisuuden sääntöjä. Niin, kyllä naisellakin on oikeus mennä rakastumaan valitsemaansa mieheen ja tehdä hieman jotakin sen eteen, että tämä huomaisi hänet. Niin, ja mitä merkitsee jokin niin typerä ja maallinen asia kuin raha, kun kyse on jostakin niin tärkeästä ja epämaallisesta asiasta kuin rakkaudesta? 

Neito vanhassa linnassa – kuten muutkin Austenin teokseton ylistys romanttiselle rakkaudelle ja sen kaikkivoipaisuudelle. Teos myös mielestäni haluaa sanoa, että jokaisessa naisessa piilee (oman elämänsä) sankarittaren mahdollisuus – siitä huolimatta, ettei muistuttaisi vähääkään tusinkakirjallisuuden kaavamaisia sankarittaria. Lähde vain Bathiin ja hyppää seikkailuun! :)

Vain yksi seikka jäi mietittyttämään kriittistä mieltäni: miten ihmeessä sellainen hupakko kuin Catherine kykenee miellyttämään Henry Tilneyn kaltaista täydellistä, viisasta ja järkevää miestä? No, ehkä se on sitä kuuluisaa rakkautta, joka peittää kaikki rakkaan viat alleen ja sumentaa järjen silmät.

Jane Austen
Neito vanhassa linnassa
(Northanger Abbey, 1818)
Suom. Eila Pennanen
WSOY
243 s.

Pikku naisten tarina jatkuu: Louisa M. Alcottin Pikku naisia II

Kesäkuussa luin Alcottin Pikku naisia I , jonka ostin omaan hyllyyni synttärilahjaksi saamallani Suomalaisen lahjakortilla. Turun kirjamessuilta sain edullisesti hankittua synttärilahjalleni parin, Pikku naisia II:n, jonka lukeminen on veähtänyt useamman kuukauden projektiksi (huolimatta kirjan ihanuudesta!). Lukuprojekti tuli vihdoin päätökseensä juuri jouluaattona. Ah, mitä ihanaa joululukemista!

Pikku naisia II kertoo samasta ihastuttavasta Marchin perheen sisaruskatraasta ja heidän elämänsä vaiheista kuin Pikku naisia I eli Megistä, Josta, Bethistä ja Amysta. Nyt nämä rakkaat "viimevuotiset ystävämme" ovat nyt varttuneet jo miltei naisen mittaan. Meg saa kirjan alussa vihdoin viimein rakkaan Johninsa omakseen ja nuori pari aloittaa yhteisen elämänsä vaatimattomassa, mutta suloisessa Kyyhkyslakassa, joksi nimittävät uutta kotiaan. Jota harmittaa naapurin nuori Laurie-herra, joka on heittäytynyt vallan mahdottomaksi: hän aikoo pilata  herttaisen ystävyytensä Jon kanssa heittäytymällä romanttiseksi ja osoittamalla rakastumisen merkkejä! Jolla ei ole pienintäkään aietta sen sijaan rakastua Laurieen, saati sitten mennä tämän kanssa naimisiin, joten viilentääkseen pojan tunteita Jo lähtee koettamaan onneaan maailmalla kirjailijana. Amylle tarjotaan tilaisuutta lähteä Eurooppan matkustelemaan ja harjaannuttamaan taiteilijankykyjään, ja nuori, turhamainen ja kunnianhimoinen Amy lähtee innolla matkaan. Ja entäs sitten pikku Beth? Bethin elämää näyttää varjostavan salaisuus, joka kuihduttaa hänet. Hän ei löydä samalla tavalla paikkaansa tässä maailmassa kuin siskonsa, vaan siitä syystä siirtyy nuorena todelliseen kotiinsa Jumalan luokse.


Tähän kirjaan mahtuu siis aika lailla myös surua ja synkkyyttä hilpeiden ja onnellisten sävyjen lisäksi. Keskeisiä kysymyksiä kirjassa on kuitenkin nuorten neitien Jon ja Amyn naima-asiat, ja romantiikka-allergikkojen on syytä pysyä loitolla tästä kirjasta! Amy on kuin luotu hienoksi seurapiirirouvaksi, joten mistä hänelle hieno ja varakas mies? Vannoutunut vanhapiika Jo kuitenkin tuntee elämänsä hyvin yksinäiseksi Bethin kuoltua ja Amyn jo avioiduttua. Olisiko Amorilla kuitenkin Jollekin joku? Voinet varmasti arvata, että on. 

Nautin kirjan lukemisesta: se on suloinen, viihdyttävä, hauska ja ihana. Se on myös samalla kirja, joka saa miettimään monia elämän tärkeitä kysymyksiä. Mutta toisinaan minua vaivasi hieman samat ajatukset kuin Pikku naisia I:tä lukiessani: kaikki on jotenkin liian siloiteltua, liian hyveellistä, liian ihanteellista ollakseen totta. Ei, ihan totta. Ei näin hyviä ihmisä ole olemassakaan. Ei edes parhaimpien ja hyveellisimpien kristittyjen joukossa. Tämä koko perheidylli, jossa keskenkasvuiset nuoret naisihmiset ottavat vanhemmiltaan saamansa neuvon sanat suurella vakavuudella ja hartaudella käyttöönsä ilman pienintä kapinan siementäkään. Jossa kaikki perheen jäsenet toimivat suurella rakkaudella aina toistensa hyväksi, vailla pienintä itsekkyyden häivääkään. Tämä perheidylli saa suorastaan hieman liian imeliä sävyjä mielestäni.

Nekin pikku "epätäydellisyydet", joita kirja paljastaa henkilöhahmoistaan, ovat kuitenkin loppujen lopuksi ikään kuin vain osoituksia siitä, kuinka suunnattoman hyveellisiä hahmot oikeasti ovat. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Megin ja Johnin pieni suhdekriisi, joka syntyy kaksosvauvojen syntymän ja vanhemmuuden tuomista haasteista. Meg hoivailee niin suurella äidin velvollisuudella rakkaita pienokaisiaan, että unohtaa vaimon velvollisuudet Johnia kohtaan. Hän on aina täysin kiinni lapsissaan, eikä suo enää ollenkaan muuta huomiota Johnille kuin hyssyttelee tätä, jotteivät vauvat heräisi. Lopulta John ei enää viihdy kotonaan, koska hänellä ei käytännössä katsoen ole enää vaimoa. Meg puolestaan pahoittaa mielensä, koska ajattelee, että naapurissa kaiket illat viihtyvä mies ei enää rakasta häntä. Megin äiti huomaa onneksi tilanteen ja hänen neuvoillaan saadaan parisuhde kuntoon. Mutta tämä parisuhdekriisi on vain osoitus Megin ylivoimaisesta hyvyydestä ja hänen suunnattoman äidinsydämensä laajuudesta, joka menee äidin velvollisuuksien hoitamisessa liiallisuuksiin. Vähän enemmän olisi realismia siinä, että Meg saisi itkupotkuraivarit ja makaisi selällään lattialla ja huutaisi, ettei enää jaksa sekuntiakaan kuunella tuota lasten parkua ja olisi kaiken kukkuraksi oikea äkäpussi miestään kohtaan, jonka olemassaolo on syynä siihen, miksi hän täysin loppuun palanut äiti. Niin, mutta eihän nämä täydelliset pikku naiset itkupotkuraivareita saa!

No, mutta onhan se mukavaa, että jos todellisesta elämästä ei löydy täydellisiä ihmisiä, niin heitä löytyy sitten edes kirjojen lehdiltä. Tyttökirjoilla onkin alun perin ollut kasvattava tarkoitus, ja tämä "tyttökirjojen tyttökirja" edustaa sitä hyvin vanhakantaista tyttökirjojen suuntaa, jossa tärkeää on korkeat ideaalit ja moraalinen sanoma. Kyllä näistä tytöistä sietää ottaa mallia, mutta varo vain, ettet tule liian täydelliseksi!


"Niin Jo, minä luulen, että sinä korjaat vielä hyvän sadon", rouva March aloitti ja hätisti pois ison mustan sirkan, joka yritti häkellyttää Teddyn tuijotuksellaan.
"En puoleksikaan niin hyvää kuin sinä, äiti. Sinun satosi on tässä, emmekä me voi koskaan kiittää sinua kylliksi siitä, miten kärsivällisesti olet kylvänyt ja niittänyt", Jo huudahti siihen hellään ja innostuneeseen sävyyn, jota ei lakkaisi koskaan käyttämästä. 
"Toivottavasti jyvät lisääntyvät ja akanat vähentyvät vuosi vuodelta", Amy sanoi hiljaa.
"Sinun lyhteesi on suuri, mutta minä tiedän, että se mahtuu sinun sydämeesi, Mamma rakas", Meg lisäsi lempeällä äänellään.
Rouva March liikuttui niin syvästi, ettei voinut muuta kuin levittää käsivartensa kuin vetääkseen lapsensa ja lapsenlapsensa syliinsä ja sanoa ilme ja ääni uhkuen nöyryyttä, kiitollisuutta ja äidinrakkautta:
"Voi tytöt, elättepä te miten kauan tahansa, minä en osaa kaivata teille tämän suurempaa onnea!" 

Näin kauniisti ja lempeästi päättyy tämä suuri hyveellisyyden ylistys,Pikku naisia II.


Louisa M. Alcott
Pikku naisia II
(Little Women II, 1869)
Suom. Sari Karhulahti
Art House
313 s.

torstai 26. joulukuuta 2013

Avonlean kulisseissa: L. M. Montgomeryn Chronicles of Avonlea

L.M. Montgomeryn Anna-kirjoissa, jotka ovat erityisen lähellä omaa sydäntäni, kerrotaan Avonleassa asuvasta punatukkaisesta orpotytöstä Annasta ja hänen elämästään Avonleassa Annan omasta näkökulmasta. Montgomeryn tarinakokoelma Chronicles of Avonlea (jota käsittääkseni ei ole suomennettu), kertookin toisia tarinoita Avonleasta. Se on kuin kurkistus sen Avonlean kulisseihin, josta kerrotaan Anna-kirjoissa. 

Näkökulma ei ole nyt Annan, vaan keskiössä ovat monet muut avonlealaiset ihmiset ja heidän ihmiskohtalonsa. Kukin novelli kertoo aivan oman tarinansa ja eri ihmisistä. Myös rakas Anna ystävämme vilahtaa novelleissa. Ensimmäisessä novellissa "The Hurrying of Ludovig" Anna on melko keskeisessä roolissa ja aivan omassa elementissään toimiessaan naittajana ja saadessaan mestarillisella salasuunnitelmallaan viisitoista vuotta seurustelleen miehen vihdoin ja viimein esittämään kosintansa. Eräässä toisessakin novellissa Anna astuu näyttämölle aivan itsenään (tällä kertaa ei aivan ylimmäisenä naittajana, vaan naittajan apulaisena!), joskin vain lyhyeksi aikaa. Muutamassa muussa novellissa hän puolestaan vilahtaa nopeasti muiden ihmisten puheissa. Jotkin teoksessa esiintyvät muutamat muutkin nimet vaikuttavat etäisesti tutuilta Anna-kirjoista, mutta pääasiassa teoksessa kerrotaan henkilöistä, joita ei ole Anna-kirjoissa.

Nämä ovat hyvän mielen tarinoita, jotka kaikki päättyvät tavalla tai toisella hyvin. Osaan tarinoista sisältyy myös inhimillistä tuskaa ja surua, liikuttavuutta sekä kyyneliä. Mutta ennen kaikkea näitä tarinoita lukiessa saa hymyillä ja nauraa. Niissä näkyy elämän koko kirjo kuvattuna Montgomeryn elämänviisautta vuotavalla kertojanäänella, joka toisinaan saa myös ilahduttavan montgomeryläisen ironisia vivahteita. Hyvin monet tarinat sisältävät suuria rakkaustarinoita, joissa yhdistävänä teemana  lähes kaikissa on se, että parit, joiden olisi pitänyt jo kauan sitten saada toisensa, saavat toisensa vasta nyt, vuosien jälkeen nuoruuden kukkeuden jo mentyä, mutta saavatpahan kuitenkin. 

Varsin hauska novelli on esimerkiksi "The Winning of Lucinda", jossa kerrotaan Lucindan ja Romneyn mykästä rakkaustarinasta. Pari on ollut käytännössä kihloissa jo 15 vuotta, mutta eivät ole puhuneet yhtä pitkään aikaan toisilleen sanaakaan jonkin typerän riidan vuoksi. Lucinda on 15 vuotta sitten ylpeästi julistanut, ettei puhu pojalle enää ikinä, poika puolestaan yhtä suurta ylpeyttä täynnä julistanut, ettei puhu tytölle mitään, ellei tämä puhu ensin. Puhumattomuutta on kestänyt siis jo 15 vuotta, kunnes eräät sukulaisten häät saattavat parin vihoin yhteen: kukaan ei muistaa ottaa Lucindaa juhlapaikalta kotiin lähdettäessä kyytiinsä, joten vihainen vanhapiika lähtee tarpomaan yksinään yön pimeyteen. Mutta kas, matkalla hän kohtaakin kihlattunsa ja hiljaisuuden vallitessa he jatkavat matkaa yhdessä. Vastaan tulee puro ja ritarillinen Romney heittää kihlattunsa syliinsä saadakseen hänet kuivana puron yli, mutta vanhingossa pudottaakin hänet puroon. Raivoisan kihlatun huulilta purkautuu tahtomatta sanat "You d–d idiot!". Puhumattomuuden muuri on murrettu ja novelli päättyessä lukija saattaa kuulla hääkellojen kaukaisen kumun. Sukulaiset saavat lopun ikäänsä spekuloida, mitä Lucinda sanoi Romneylle saadakseen 15-vuotisen mykkäkoulun loppumaan.

"The Quarantine at Alexander Abraham´s" on puolestaan varsin herkullinen ja edellistä vieläkin nauruhermoja kutkuttavampi romanssi. Mitä tapahtuu lopulta novellissa, jonka perusasetelma koostuu siitä, kuinka miehiä sydämestään vihaava vanhapiika, joka opettaa pyhäkoululuokkaa, lähtee onkimaan erästä poikaa pyhäkouluunsa hänestä huolta pitävän miehen luota, joka on tunnettu siitä, että vihaa sydämestään puolestaan naisia? Ja vielä, kun tämä tuittupäinen vanhapiika kiipeää määrätietoisesti ikkunasta sisään, kun häntä ei muuten sisään päästetä ja kun hän juuri lähtöä takaisin tehdessään saa kuulla sisään tulevalta lääkäriltä, että joutuu jäämään taloon karateeniin kahdestaan naisia vihaavan miehen kanssa, koska tällä on todettu isorokkoon viittavia oireita. No, mutta uskokaapa tai älkää, tämäkin novelli päättyy romanttisissa merkeissä!

Nautin näistä 12 novellia suuresti. Juuri sopivan keveitä, kutkuttavia ja hyvää mieltä herättäviä näin joulun lomapäiviin. Vakaana aikomuksenani on lukea jossakin vaiheessa myös jatko-osa Further Chronicles of Avonlea, jonka näin pilkottavan kirjaston hyllyssä samalla, kun lainasin tämän.


L.M. Montgomery
Chronicles of Avonlea (1912)
Bantam Books
183 s.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Kirjabloggaajien joulukalenterin 25. luukku: Kun Anna sai puhvihihat

Tervetuloa aukaisemaan kirjabloggaajien joulukalenterin vihoviimeisintä luukkua, 25. päivän "ekstraluukkua"! Eilinen luukku avautui Orfeuksen kääntöpiirissä ja kaikki kalenteriin osallistuneet blogit on listattuna Luettua elämää -blogissa

Kaikki olemme varmaan joululahjamme saaneet jo eilen, mutta monissa muissa maissa lapsiraukat joutuvat jännittämään lahjojaan aina joulupäivän aamuun asti ja kenties menettämään yöunensa niiden takia!

Siksipä ajattelin viedä tänään lukijani matkalle yli sadan vuoden taakse joulupäivän aamuun kaukaiselle Kanadan rannikolla sijaitsevalle prinssi Edwardin saarelle erääseen taloon nimeltään Vihervaara, jossa eräs pieni orpo punatukkainen tyttö odottaa silmät kirkkaina jouluaan Vihervaarassa, ensimmäisessä paikassa, jonne hän kokee kuuluvansa. Tämä tyttö on monen rakastama tyttökirjasankaritar ja minun suurin kirjallinen esikuvani ja ihanteeni Vihervaaran Anna, viralliselta nimeltään Anna Shirley, jonka ikimuistoisesta joulusta kerrotaan Anna-sarjan ensimmäisessä osassa Anne of Green Gables eli suomeksi Annan nuoruusvuodet -teoksessa.

Voit pistää tämän italiankielisen Anna-animaation tunnarin soimaan taustatunnelmaksi lukemisen ajaksi. 


Mutta kelataanpa hieman kauemmas, ennen kuin pääsemme lahjoja avaamaan yhdessä Annan kanssa. Anna, tuo pieni turhamainen olento, joka on pelkkää kauneutta rakastavaa silmää, on haaveillut suuresti saavansa puhvihihat, jotka ovat hyvin muodissa. Kaikilla muilla tytöillä paitsi Annalla on puhvihihat. Annan kasvatus on kasvattiäidin Marillan vastuulla ja hän on hyvin järkevä ja tiukka nainen, jonka mielestä puhvihihat ovat silkkaa kankaan haaskausta ja turhamaisuuden paheen ruumiillistumaa. Matthew`lla, Marillan veljellä ei ole lupa puuttua Annan kasvatukseen. Se oli sopimuksen ehtona, jotta Anna saisi jäädä asumaan Vihervaaraan eikä häntä palautettaisi takaisin orpokotiin, vaikka hän olikin tyttö, eikä se Marillan ja Matthewin itselleen tilaama poika. Mutta sitten Matthew tekee havainnon...

Matthew tarkkailee Annaa tämän harjoitellessa kavereidensa kanssa erästä näytelmää varten. Hän huomaa, että Annassa on jotain erilaista, mitä muissa tytöissä. Jotakin sellaista, jonka pitäisi olla toisin. Mitä se on? Annalla on kyllä kirkkaammat kasvot, suuremmat, säteilevämmät silmät ja hienostuneemmat piirteet kuin muilla, mutta mitä on se jokin? Noin kahden tunnin piipunpolton jälkeen hän tulee siihen tulokseen, että Anna ei ole pukeutunut kuten muut tytöt! Hänen vaatteensa eivät ole muodinmukaiset, vaan ne ovat synkänväriset ja yksinkertaiset. Ja ennen kaikkea: Annan hihat eivät ole kuten toisten tyttöjen!

Myös tämä Anna rakastaa puhvihihoja! Siskonpoika sai tänä jouluaattona ensi kosketuksensa tätinsä lempikirjaan.

Mutta mitä voi tehdä vanha poikamies, joka ei tiedä naisten muodista juuri mitään ja jolla ei ole edes lupaa puuttua tytön kasvatukseen?

Ujona ja epävarmana hän lähtee seuraavana päivänä kohti kaupunkia ostamaan Annalle puhvihihaista lenkinkiä. Naisia pelkäävän Matthew`n pasmat menevät kuitenkin sekaisin, kun Samuel Lawsonin kaupassa onkin omistajan sijasta tällä kertaa nuori nainen myyjättärenä. Hämmenyksestään sekaisin menneenä Matthew tilaa änkyttäen puutarhaharavan sekä kaksikymmentä naulaa sokeria. Yrittääpä hän tilata heinänsiemeniäkin, mutta niitä on kuulemma valitettavasti tarjolla vain keväisin. Myyjä pitää ukkoa hupsuna, kun ennen joulua tulee haravoita ja heinänsiemeniä ostamaan. Samoin omituisena pitää häntä myös Marilla, joka saa tuliaisiksi suuren määrän sokeria, jota ei edes tavallisesti käytä. (Annan nuoruusvuodet -teoksen suomennoksessa, jota on hieman lyhennelty, ei kerrota tästä Matthew`n epäonnisesta kauppareissusta mitään.)

Mutta entäs se mekko? Nyt Matthew kääntyykin naapurin rouva Lynden avun puoleen. Lynde suostuu auliisti avunpyyntöön ja ompelee mielellään Annalle muodinmukaisen puhvihihaisen mekon, sillä rouva Lynde on itsekin ollut sitä mieltä, että Marilla pukee hänet aivan turhaan rumiin vaatteisiin.

Ja kuinkas sitten käy, kun koittaa se suuri autuuden päivä, joulupäivän aamu, kun Anna saa avata ihanan käärön, joka kätkee sisäänsä yhden hänen suurimmista unelmistaan?

Anne took the dress and looked at it in reverent silence. Oh, how pretty it was – a lovely soft brown gloria with all the floss of silk; a skirt with dainty  frills and shirrings; a waist elaborately pin tucked in the most fashionable way, with a little ruffle of filmy lace  at the neck. But the sleeves – they were the crowning glory! Long elbow cuffs and above them two beautiful puffs divided by rows of shirring and bows of brown silk ribbon.

"That´s a Christmas present for you, Anne", said Matthew shyly. 
"Why – why – Anne, don´t you like it? Well now, well now."
For Anne´s eyes had suddenly filled up with tears. 
"Like it! Oh, Matthew!" Anne laid the dress over a chair and clasped her hands. "Matthew, it´s perfectly exquisite. Oh, I can never thank you enough. Look at those sleeves! Oh, this seems to me this must be happy dream."
"Well, well, let us have breakfast," interrupted Marilla. "I must say Anne, I don´t think you needed the dress; but since Matthew has got it for you, see that you take good care for it. There´s a hair ribbon Mrs. Lynde left you. It´s brown, to match the dress. Come now, sit in."

"I don´t see how I`m going to eat breakfast", said Anne rapturously. "Breakfast seems so commonplace at such an exciting moment. I´d rather feast my eyes on that dress. I´m so glad puffed sleeves are still fashionable. It did seem to me  that I´d never get over it if they went out before I had a dress with them. I´ve never felt quite satisfied, you see. It was lovely of Mrs. Lynde to give me the ribbon, too. I feel that I ought to be very good girl indeed. It´s at times like this I´m sorry I´m not a model little girl; and I always resolve that I will be in future. But somehow it´s hard to carry our resolutions when irresistible temptations come. Still, I really will make an extra effort after this." 

Ensi kosketus Anne of Green Gables -kirjan kanssa oli hyvin positiivinen, 
kuten ilmeestä voi päätellä.


Tarinan opetus: puhvihihat ovat ihania ja pieni turhamaisuuden ruokkiminen tekee vain ihan hyvää!

Satumaista joulua!

maanantai 23. joulukuuta 2013

Hilpeä joulu Pepin seurassa: Peppi Pitkätossun joulukuusenriisujaiset


Peppi Pitkätossun joulukuusenriisujaiset on jouluinen hyvän mielen kirja, jossa tuttu ystävämme Peppi Pitkätossu panee parastaan saadakseen koko kaupungin lapset hymyilemään jouluna.

Peppi Pitkätossu on käynyt naulaamassa torin laitaan, raatihuoneen oveen seuraavanlaisen kyltin:


Koko kaupungin lapset odottavat innosta soikeina pääsevänsä Pepin joulukuusenriisujaisiin. Myös Tommi ja Annika odottavat innoissaan tulevaa iltaa. Normaalisti Tommi ja Annika viettävät koko päivän Pepin seurassa, mutta nyt Peppi on sanonut haluavansa olla yksin.  Mitäköhän Peppi on keksinyt?

Mutta kun kauan odotettu ilta saapuu ja koko kaupungin lapset suuntaavat Pepin luokse Huvikumpuun, ei ikkunoissa näy valoa. Talo näyttää autiolta. Pettyneet lapset kääntyvät kannoillaan ja lähtevät laahustamaan apein mielin kotiin päin. Taitaa jollakin tulla itkukin. Mutta sitten vastaan loikkii Pepin pikku apina, herra Nilsson. (Tässä kirjassa apinan nimi on tosiaan ruotsalaisittain Nilsson, ei Tossavainen). Apina ojentaa Tomille paperilapun, jossa on mystinen viesti: "SEURKAAT JÄLIÄ JA SYÖ KÄÄNE". On siis ilmeisesti seurattava jälkiä ja syötävä ne. 

Maassa olevat karamellit johdattavat lapset Huvikummiun taakse, jossa koreilee suuren suuri joulukuusi:

"Voi, millainen joulukuusi", Annika kuiskasi, "voi millainen joulukuusi!"
Ja siitä kaikki olivat samaa mieltä. Pepin puutarhassa kasvoi monta puuta ja talon takana seisoi kuusi, korkea tummanvihreä kaunis kuusi. Siinä loistivat kynttilät, eivät mitkään pienet kuusenkynttilät, vaan isot, paksut kruunukynttilät, jotka valaisivat koko puutarhan. Mutta ei kuusessa pelkkiä kynttilöitä ollut.

Kuusen oksille oli ripustettu suuren suuria piparkakku-ukkoja ja isoja kiiltopaperikoreja ja valtavia karamellirinkilöitä ja hienoista hienoimpia joulukuusenkaramelleja ja ympäri kuusen kiersivät lippunauhat.
Ja mikä tärkeintä: kuusessa oli valtavasti paketteja!
Lapset seisoivat hiirenhiljaa. Mutta sitten heiltä pääsi riemunkiljahdus. 
"Voi miten kiltti Peppi on!" he huusivat.


Lapset saavat kuusen vieressä olevassa lumimajassa kaakaota ja täytekakkua. Sen jälkeen leikitään ja lauletaan kuusen ympärillä. Lopuksi riisutaan kuusi ja kaikki lapset saavat lahjoja. Pepin laulunsanat eivät mene ihan laulukirjan mukaan, mutta ei se haittaa:

"Peppi, ei sen niin mene", Annika torui."Eikö?" sanoi Peppi, "olenko minä unohtanut kaikki kauniit laulut? No mutta tämän minä muistan: Joulupuu on ravistettu, neulaset on matolla, joulupukki värjöttelee talon ulko-ovella."


Jopa aivan juuri vastikään kaupunkiin muuttanut Eino, joka ei uskaltanut uutena edes toivoa pääsevänsä juhliin, mutta joka oli salaa tullut katsomaan ilonpitoa syrjästä, pääsee mukaan, kun Peppi huomaa hänet. Mutta vain yhdellä ehdolla:

"Et ikimaailmassa saa tulla majaan, jos lupaat olla syömättä mitään", Peppi sanoi. "Mutta jos lupaat syödä enemmän kuin kukaan muu, olet oikein tervetullut."

Pepin suurella avokätisyydellä on kyllä myös rajansa. Lapsia vihaavaa rouva Hienostoa, joka on haistanut kermakakun hajun ja joka tekisi ihan mitä vain yhden kakunpalan eteen, ei päästetä Pepin juhliin. Nämä ovat lasten juhlat ja aikuiset pysyköön loitolla!



Joskus syvällisen pohdiskelun ja analyysin sijaan on ihan mukavaa vain pitäytyä pelkässä juonireferaatissa ja antaa sen puhua puolestaan. Siispä: tämän tarinan myötä haluan toivottaa kaikille lukijoilleni

Oikein ihanaa joulunaikaa!


 P.s. Muistakaa tulla avaamaan Blogistanian joulukalenterin viimeinen luukku ylihuomenna 25.12 blogiini!

Astrid Lindgren & Ingrid Vang Nyman
Peppi Pitkätossun joulukuusenriisujaiset (1950)
Suom. Kristiina Rikman
WSOY
35 s.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Bram Stokerin vertahyytävä (tai -imevä) Dracula

Kreivi makasi laatikossa, mutta sen näköisenä kuin hänen nuoruutensa olisi puoleksi palautunut: valkoiset hiukset ja viikset olivat muuttuneet tumman raudanharmaiksi, posket olivat täyteläisemmät  ja niiden valkea iho kuulsi rubiininpunaisena, suu oli punaisempi kuin koskaan, sillä hänen huulillaan oli tuoreita veritippoja. joita tihkui suupielistä ja valui leualle ja kaulalle. Syvät, palavat silmätkin näyttivät uponneen paisuneeseen lihaan, sillä luomet ja silmänaluset olivat pöhöttyneet. Koko kaamea olento näytti olevan suorastaan ratkeamaisillaan veren paljoudesta ja makasi siinä kuin saastainen iilimato mässäilystään uupuneena. Minua puistatti kumartuessani koskettamaan häntä ja kaikki aistini nousivat kapinaan mutta minun täytyi tarkastaa hänet tai olin hukassa. Tuleva yö näkisi kukaties vuorostaan minun ruumiini niiden kolmen hirvittävyyden pitopöytänä. Tunnustelin kreivin vartaloa kauttaaltaan, mutta en löytänyt jälkeäkään avaimesta.

Bram Stokerin Dracula-romaanin takakansi tiivistää teoksen keskeisen sisällön vain yhteen kysymykseen: "Tunnetko hampaat kaulallasi?". Vastauksena kysymykseen: kyllä tunsin.

Nuori lakimies Jonathan Harker on saanut kutsun lähteä käymään liiketoimissa Transylvaniassa asuvan asiakkaan kreivi Draculan luokse. Dracula asuu suuressa linnassa. Vierailu kohteliaan isännän luona muuttuukin pikku hiljaa kauhun hetkiksi, kun Harker huomaa olevansa Draculan vankina ja havaitsee, ettei Dracula olekaan kuin kuka tahansa ihminen. Draculan linnassa on ihmisen henki tai paremminkin sielu vaarassa, ja sieltää olisi paras päästä pois niin nopeasti kuin suinkin!

Englannissa Jonathanin kihlattu Mina ihmettelee, miksi Jonathanilta ei enää kuulu kirjeitä. Myöhemmin, lukijalle selittämättömällä tavalla Jonathan kuitenkin pääsee pakenemaan pois Draculan linnassa ja järkyttävien kokemustensa seurauksena on ainakin jonkin aikaa täydellinen ihmisraunio. Tärkeitä hahmoja kirjassa on edellä mainittujen lisäksi Minan ystävätär Lucy sekä kolme nuorukaista, jotka kaikki saman päivän aikana kosivat Lucya, mutta joista vain viimeinen saa myöntävän vastauksen. Myös erään Lucyltä rukkaset saaneen lääkärin vanhemmasta lääkäriystävästä professori van Helsingistä nousee yksi kirjan keskushenkilöistä. 

Lucy raukka kärsii kamalista painajaisunista, joiden aikana hänellä on tapana kävellä unissaan. Erään öisen, unissa tehdyn seikkailun jälkeen Lucy alkaa selkeästi heiketä ruumiin voimiltaan. Hänen kaulaansa on ilmestynyt kaksi pientä punaista reikää. Pian on selvää, että Lucy on tullut vampyyrin puremaksi. Alkaa tapahtua myös muunlaisia outoja tapahtumia, jotka viittaavaat kreivi Draculan läsnäoloon Engannissa. Niinpä alkaa hurja ja vertahyytävä vampyyrijahti, jossa aseina käyvät krusifiksi, ehtoollisleipä sekä valkosipuli. 

Taistelun vaakakupissa painaa monien rakkaiden sielun ja hengen menetys. Vampyyrin puremaksi joutuneet muuttuvat nimittäin itsekin pikku hiljaa vampyyreiksi, eläviksi vainajiksi, joiden sielu ei saa ikinä rauhaa ja jotka pahuudessaan ovat karkoitetut Jumalan yhteydestä.

Dram Stokerin kauhuklassikko oli mielestäni melko kovan tason kauhua, ainakin kirjoitusajankohtaansa nähden. (Monet 1800-luvun kauhukirjat ovat yleensä kauheutensa suhteen melko pliisuja.) Vampyyrit kuvataan kaikessa kaunistelemattomassa kauheudessaan ja iljettävyydessään. Kreivi Dracula edustaa absoluuttista pahuutta, vailla mitään lieventäviä harmaan sävyjä. Kirja on muutamin paikoin jopa melko hurja ja iljettävä. Veri roiskuu ja päitä leikataan irti. 

Pidin kirjan vanhanaikaisesta, hieman ylevähköstä tyylistä ja sen mukaansa tempaisevasta kerronnasta. Teos koostuu eri henkilöiden kirjeistä ja päiväkirjamerkinnöistä, mitkä tuovat näkökulmien monipuolisuutta teokseen. Tosin erään keskeisen henkilön näkökulma täysin puuttuu: itse kreivi Draculan. Romaani oli monella tapaa hyvin viihdyttävää lukemista, mutta paikoitellen omaan makuuni ehkä hivenen liiankin hurjaa ja "pahaa". Kirjassa on sopiva määrä hämäryyttä ja pikku hiljaa aukeavia mysteereitä, jotta lukijan vire pysyy hyvin yllä. Suosittelen ehdottomasti ainakin kaikille kauhun ystäville. Jos vain uskallatte.

Bram Stoker 
Dracula
(Alk. Dracula, 1897)
Suom. Jarkko Laine
566/607 s. (pelkkä romaani / + huomautukset ja jälkipuhe)
Otava

lauantai 21. joulukuuta 2013

Ah, se kauan kaivattu joululoma! Kootut kirjalliset lomasuunnitelmat.

Blogissani on ollut melko hiljaista joulukuun ajan, sillä olen ollut harvinaisen kiinni opinnoissani ja raatanut kenties pidempää päivää kuin muistan tehneeni ikinä yliopisto-opintojeni aikana. 

Mutta ah, juuri äsken, hieman yli klo 23 perjantaina 20.12 sain vihdoin ja viimein lähetettyä viimeisen kirjallisen työni, yleisen kirjallisuustieteen proseminaarityöni, joka käsittelee luontokuvaa ja päähenkilön luontosuhdetta sekä hänen luontoon liittämiään merkityksiä L.M. Montgomeryn Annan nuoruusvuodet - / Anne of Green Gables -teoksessa. Tutkielmien ja muidenkin kirjoitustehtävien kirjoittaminen on yleensä minulle silkkaa henkistä tuskaa, mutta helpottavaa tällä tuskien taipaleella on ollut, että olen saanut vaeltaa sen yhdessä parhaan kirjallisen ystäväni, Vihervaaran Annan parissa, jonka elämäniloisessa seurassa ei voi kauaa synkistellä. Minulla ei olekaan koko yliopisto-aikana mennyt joululoman aloittaminen näin myöhäiseksi, joten olen sitäkin helpottuneempi siitä, että vuoden opiskelut ovat nyt pulkassa. 

Mutta siis: joululoma alkakoon – täältä tullaan, kirjat!

Joululomaa odotellessani olen nimittäin eniten haaveillut siitä, että pääsen viettämään aikaa ihanien kirjojen parissa.

Suurimmissa lomalukuhaaveissani siintävät ainakin seuraavat kirjat:

1. Budge Wilson: Before Green Gables (aloitettu jo): Tässä kirjassa kerrotaan Vihervaaran Annan tarina ennen Vihervaaraa. Sormeni suorastaan syyhyävät tämän kirjan kimppuun!

2. Louisa M. Alcott: Pikku naisia II (aloitettu jo): Oi ja voi ihanuus!

3. L.M. Montgomery: Cronichles of Avonlea (aloitettu jo): Kuuluu tottakai kunnon Anna-fanin pakkolukemistoon!

4. L.M. Montgomery: Rilla of Ingleside: On Anna-kirjoista ainoa, jota en ole aikuisikäni Annojen uusintakierroksella vielä lukenut. Siispä pakko korjata tämä aukko!

5. Charles Dickens: Saiturin joulu. Viime vuonna itselleni ostama joululahja suorastaan kutsuu uusintakierrokselle näin joulun alla.

6. Astrid Lindgren & Ingrid Vang Nyman: Peppi Pitkätossun joulukuuseriisujaiset. Jouluinen kuvakirja, joka varmasti tulee luettua jo lyhyytensä ansiosta.

7. Jane Austen: Neito vanhassa linnassa. Austen-nälkäni on päässyt taas yltymään!

Olen myös alustavasti suunittelut välipäivien aikana pitäväni 12- tai 14-tuntisen lukumaratonin, jonka suorittaisin aamusta iltaan ja jolla toivoisin kiriväni erityisesti Kirjavuori -haasteessa sekä 1800-luvun kirjat -haasteessa, jotka molemmat päättyvät vuoden vaihteessa. Kirjavuori haasteessa olen kyllä sen verran heikoilla, etten uskon putoavani pois, mutta ainahan voi yrittää! Haasteideni etenemistä voi seurata haaste-sivullani.

Olen uudesta vuodesta loppiaiseen luultavasti reissussa, joten saa nähdä, kuinka suuriksi lomani lukusaavutukset lopulta kasvavat! Mutta luulen, että myös reissuni aikana viihdyn jonkin verran kirjojen äärellä.

Mutta nyt silmät ristissä taidan vihdoin suunnata sänkyäni kohti. 

Hyvää joululomaa kaikille!


P.s. Muistattehan, että 25. päivä avautuu Blogistanian joulukalenteri Matkalla Mikä-Mikä-Maahan-blogissa!