Sain Kirjan pauloissa -blogin Paulalta tunnustuksen ja haasteen jo jokin aika sitten. Kiitos paljon Paula! Näitä haasteita ei olekaan vähään aikaan taas osunut blogiini, mutta nyt tämän haasteen jälkeen niitä on kertynyt itse asiassa kokonainen kasa. Lähden purkamaan tällä haastesumaa ja yritän vastailla muihin haasteisiin myös pikku hiljaa.
Koska tämä sama haaste on kiertänyt jo niin monessa blogissa ja itsekin olen sen saanut monelta taholta, en lähetä tätä enää eteenpäin, mutta vastailen Paulan kysymyksiin.
1. Mikä alun perin innosti sinut kirjabloggaamaan?
Löysin netin ihmeellisestä maailmasta kirjablogien maailman ja sain aika pian tämän jälkeen innostuksen, että tuohan olisi kivaa! Tykkään lukea ja ajattelin, että olisi kivaa saada lukukokemukseni myös muiden nähtäville ja jättää jälki elämästäni. Lisäksi ajattelin, että samalla voisin päästä eroon kirjoituskammostani.
2. Mikä on ollut bloggausaikasi tähtihetki (yksi niistä)?
Ehdottomasti yksi parhaimmista oli ainakin Turun kirjamessujen suoma mahdollisuus tavata ensi kertaa muita bloggareita.
3. Oletko tavannut henk.koht. muita kirjabloggareita?
Kyllä. Jo mainituilla Turun kirjamessuilla sekä Tampereen kirjabloggaajatapaamisessa. Lisäksi Retaa tulee nähtyä tämän tästä ohimennen, koska opiskelemme samoja oppiaineita samassa yliopistossa, vaikkakin eri vuosikurssilla :) Muutamiin muihin bloggareihin tulee myös törmättyä silloin tällöin.
4. Bloggaatko kirjoista, joista et pidä?
Bloggaan pääasiassa kaikista lukemistani kaunokirjoista. Luen tosin pääasiassa vain kirjoja, joista arvelen pitäväni. Välillä kuitenkin erityisesti kirjallisuustieteen opintoja varten tulee luettua (ja blogattua) kirjoja, joista en pidä. Olen haukkunut blogissani mm. Kafkan rannalla ja Vänrikki Stoolin tarinat.
5. Millaisiin Blogistanian tempauksiin olet osallistunut?
Ainakin Blogistanian kesälukumaratoniin viime kesänä.
6. Kirjoitatko itse muuta kuin blogia?
Enpä juuri muuta kuin koulutehtäviä ja hyvin, hyvin harvoin päiväkirjaa.
7. Millaisia kirjoja luet mieluiten?
Kirjoja, joista tulee hyvä mieli!
8. Mikä genre ei oikein nappaa?
Ihan ensimmäisenä tulee mieleen harlekiinit.
9. Mistä blogeista löytämästäsi kirjasta olet pitänyt?
R. L. Stevensonin Huomispäivän laulu nousee mieleen. Sain vinkin Elinalta.
10. Mitä kirjaa suosittelet minulle ja muille luettavaksi?
Varmasti monia voisi suositella, mutta toivoisin, että kaikki voisivat lukea lempikirjani Anne of Green Gables / Annan nuoruusvuodet (mieluiten englanniksi), sillä se on maailman ihanin kirja ja siitä tulee hyvä mieli! No, tiedän, että erittäin moni on tämän jo lukenutkin, sillä onhan sen aikamoinen klassikko.
lauantai 1. helmikuuta 2014
Tammikuun blogikatsaus
Sinne vierähti taas kokonainen kuukausi elämää ja on aika kääntää uusi sivu kalenterista. Tammikuu oli lukemisen osalta vähän hiljaisempi kuukausi. Välillä blogtgaaminenkin tuntui vähän tahmealta. Luettuja ja blogattuja kirjoja kertyi ainoastaan kolme kappaletta, jotka kaikki olivat onneksi muuten erittäin erinomaisia ja hienoja lukuelämyksiä! Laatu siis on korvannut määrän tammikuussa!
Nämä kirjat olivat siis:
1. Pauliina Rauhala: Taivaslaulu: viime vuoden kohutuin esikoinen ja Blogistanian Finlandian tuore voittaja päätyi pitkän varausjonotuksen jälkeen minunkin käsiin enkä pettynyt: kirja oli koskettava ja hienoa siinä oli paitsi tarina, myös sen upea kieli. Lukukokemus oli hyvin vaikuttava.
2. J. M. Barrie: Peter Pan Kensingtonin puistossa: ihastuttava, lumoava satu, joka palaa Peter Pan -hahmon alkujuurille. Barrien kieli ja kerrontatapa ihastuttivat.
3. Suvi Ahola & Satu Koskimies: Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt: lukijakokemukset L. M. Montgomeryn ikimuistoisista tyttökirjasankareista Annasta ja Emiliasta oli mitä ihaninta lukemista suurelle Annan ystävälle. Myös Emilian maailma avautui eri silmin eteeni toisten lukijoiden kokemusten kautta, vaikka en itse suuri Emilia-fani olekaan ollut.
Näiden lisäksi luin jo noin viikko sitten loppuun L. M. Montgomeryn Rilla of Ingleside -teoksen, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi blogata. Yritän lähiaikoina!
Tammikuussa järjestin itselleni myös erikoisen haasteen, jossa lukijat saivat ehdottaa minulle tietyin ehdoin kirjoja, joiden joukosta arvon itselleni luettavaksi yhteensä kuusi kirjaa, jotka luen vuonna 2014. Tarkoituksena oli ehdottaa hieman erilaista kirjallisuutta, mitä olen tottunut lukemaan, mutta kuitenkin jotain, josta voisin pitää. Arvonnan tulokset eli lukulistan löytää täältä. Melko mielenkiintoinen lista! :) Odotan innolla haasteeseen käsiksi pääsemistä, vielä en ole sen kimppuun käynyt!
Tammikuussa bloggasin lisäksi vasta teattereihin ilmestyneestä Onneli ja Anneli -elokuvasta, jonka kävin katsomassa kaikkien kolmen siskoni kanssa. (Blogihistoriani ensimmäinen elokuvabloggaus!)
Elokuva perustuu Marjatta Kurenniemen Onnelin ja Annelin talo -satuun, joka oli pienenä yksi lempikirjoistani ja tärkeä osa kaikkien meidän perheen tyttöjen yhteistä lapsuutta. Elokuva oli mitä ihanin – niin ihana, että juuri eilen kävin katsomassa sen aivan ex-tempore erään ystäväni kanssa uudestaan! Olimme kahvilla ja tuli puhe elokuvasta. Ystäväni kiinnostui siitä ja huomasimme, että kohtahan alkaa muuten yksi näytös, joten päätimme mennä heti! Itse asiassa minulla on tiedossa myös kolmaskin kerta tätä elokuvaa katsomaan, taas eri seurassa. Tuntuu, että tämä on elokuva, jonka haluan jakaa kaikkien tärkeiden ihmisten kanssa ja näiden kahden kerran perusteella voin sanoa, että kokemus on täysin eri eri ihmisten kanssa!
Tammikuun loppupuolella sain vastaan todella monia haasteita, mutta en ole valitettavasti saanut aikaan vastata niihin, sillä olen kärsinyt pienestä, luultavasti ohimenevästä motivaatio-ongelmasta koko bloggaamisen suhteen. Kiitän kuitenkin kaikkia haastajia, on aina kiva tuntea, että lukijat muistavat minua! Olisi kiva vastata haasteisiin jossakin vaiheessa, mutta en lupaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)