Kirsi
Kunnaksen Tiitiäisen satupuu (1956) edustaa
suomalaista modernistista lastenlyriikkaa. Kunnas ammensi uudelle
modernistiselle lastenrunoilulleen vaikutteita brittiläisestä nonsense-lyriikasta,
jota leimaa järjettömältä vaikuttava ajatussisältö, usein loppusoinnuin
riimiteltynä. Lopputuloksena tämänkaltaisessa runoudessa on usein hilpeän hassu
sanoilla leikittely, josta tuskin on mitään opetusta löydettävissä.
Luin
Tiitiäisen satupuun jo reilu kuukausi sitten, ja ajattelin kirjoittaa siitä
jokusen sanasen ennen kuin palautan sen kirjastoon. Ja mitäpä siitä voisi sanoa?
Tiitiäisen satupuu on vallan ihastuttava ja hupaisan hauska lasten lorukirja,
jossa ilahduttaa nimenomaan nonsense-lyriikalle tyypillinen leikkimielisyys ja
absurdius. Ehkäpä kaikken absurdein on hyvin lyhyt "Syväjäädytetty hanhi"-runo, joka kertoo pakastetusta hanhesta, joka herääkin henkiin, hyppää professorin kenkiin ja kuljeksii ympäriinsä lukien aapista ja Andersenin satuja.
Toisaalta,
joihinkin runoihin sisältyy myös aikamoista traagisuutta, vaikka niitä samalla
sävyttääkin tietty hupaisuus. Esimerkiksi ”Peikon kosioretki”runo on aika
surkuhupaisa, kun pikku peikko peikkuluinen saa rukkaset töykeältä
peikkoneidolta ja joutuu lähtemään surumielin kotiin:
Vastas siihen neiti pirppanokka
kiirekieli peikkuluinen:
”Kovin olet simasuinen,
oletpas nyt aivan kallellasi.
Tiedän kaikki aarteestasi:
Kuu
on mokoma aarre!”
Silloin pikku peikko peikkuluinen
vääräsääri, kyhmyvarvas
suruksensa tuosta arvas,
ettei tule mikään peikkohäistä.
Kovin oli yksinäistä
peikon
kotiinsa käydä.
Myös
”Herra Pii Poo”-runo sisältää melkoista traagisuutta, mutta lisäksi mitä
hilpeintä hauskuutta. Runo päättyy suuren taikurin kuolemaan, mutta hauskoin
sanankääntein kerrottuna:
Kuolen,
huusi Pii Poo,
liian aikaisin!
Hän huusi hii hoo!
ja
kuoli myöhemmin.
Kuten
esimerkiksi juuri ”Herra Pii Poo”-runosta ilmenee Kunnas hyödyntää jonkin
verran loruissaan merkityksettömiä tavuja äännemaalailuun. Lisäksi hän
taivuttelee sanoja mielensä mukaan, niin että tuloksena on raikas ja hauska,
yllätyksiä täynnä oleva kieli.
Tiitiäisen satupuun runot liikkuvat moninaisissa aihepiireissä, joista
suurimmaksi ryhmäkseen nousevat eläinrunot. Lisäksi löytyy peikkorunoja ja
muutamia prinsessarunoja. Tuutulaulut muodostavat oman ryhmänsä, mutta lisäksi
vielä paljon muuta.
Kehoitan kaikkia lapsenmielisiä lukemaan!
Kehoitan kaikkia lapsenmielisiä lukemaan!
On se vaan niin hyvä. :-) Minä pidän nonsense-runoissa juuri yllätyksellisyydestä sekä kielessä että sisällössä, siitä, että ihan mitä tahansa voi tapahtua.
VastaaPoistaNiinpä! Juu, ne yllätykselliset ja absurdit juonen- ja sanankäänteet olivatkin niitä hauskimpia juttuja näissä runoissa. En ole nonsense-runoihin kovin laajalti tutustunut muuten, mutta voisi olla hauska lukea sellaisia enemmänkin tai kenties joskus itse myös kirjoittaa :)
VastaaPoista