Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu

 

Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu (1956) edustaa suomalaista modernistista lastenlyriikkaa. Kunnas ammensi uudelle modernistiselle lastenrunoilulleen vaikutteita brittiläisestä nonsense-lyriikasta, jota leimaa järjettömältä vaikuttava ajatussisältö, usein loppusoinnuin riimiteltynä. Lopputuloksena tämänkaltaisessa runoudessa on usein hilpeän hassu sanoilla leikittely, josta tuskin on mitään opetusta löydettävissä.

Luin Tiitiäisen satupuun jo reilu kuukausi sitten, ja ajattelin kirjoittaa siitä jokusen sanasen ennen kuin palautan sen kirjastoon. Ja mitäpä siitä voisi sanoa? Tiitiäisen satupuu on vallan ihastuttava ja hupaisan hauska lasten lorukirja, jossa ilahduttaa nimenomaan nonsense-lyriikalle tyypillinen leikkimielisyys ja absurdius. Ehkäpä kaikken absurdein on hyvin lyhyt  "Syväjäädytetty hanhi"-runo, joka kertoo pakastetusta hanhesta, joka herääkin henkiin, hyppää professorin kenkiin ja kuljeksii ympäriinsä lukien aapista ja Andersenin satuja.

Toisaalta, joihinkin runoihin sisältyy myös aikamoista traagisuutta, vaikka niitä samalla sävyttääkin tietty hupaisuus. Esimerkiksi ”Peikon kosioretki”runo on aika surkuhupaisa, kun pikku peikko peikkuluinen saa rukkaset töykeältä peikkoneidolta ja joutuu lähtemään surumielin kotiin:

Vastas siihen neiti pirppanokka

kiirekieli peikkuluinen:

”Kovin olet simasuinen,

oletpas nyt aivan kallellasi.

Tiedän kaikki aarteestasi:

Kuu on mokoma aarre!”

Silloin pikku peikko peikkuluinen

vääräsääri, kyhmyvarvas

suruksensa tuosta arvas,

ettei tule mikään peikkohäistä.

Kovin oli yksinäistä

peikon kotiinsa käydä.

 

Myös ”Herra Pii Poo”-runo sisältää melkoista traagisuutta, mutta lisäksi mitä hilpeintä hauskuutta. Runo päättyy suuren taikurin kuolemaan, mutta hauskoin sanankääntein kerrottuna:

Kuolen,

huusi Pii Poo,

liian aikaisin!

Hän huusi hii hoo!

ja kuoli myöhemmin.

 

Kuten esimerkiksi juuri ”Herra Pii Poo”-runosta ilmenee Kunnas hyödyntää jonkin verran loruissaan merkityksettömiä tavuja äännemaalailuun. Lisäksi hän taivuttelee sanoja mielensä mukaan, niin että tuloksena on raikas ja hauska, yllätyksiä täynnä oleva kieli.

Tiitiäisen satupuun runot liikkuvat moninaisissa aihepiireissä, joista suurimmaksi ryhmäkseen nousevat eläinrunot. Lisäksi löytyy peikkorunoja ja muutamia prinsessarunoja. Tuutulaulut muodostavat oman ryhmänsä, mutta lisäksi vielä paljon muuta.

Kehoitan kaikkia lapsenmielisiä lukemaan!