Molièren Saituri on kiherryttävä komedia, joka tuntuu tuoreelta ja ajankohtaiselta vielä vuonna 2000-luvulla, vaikka se onkin kirjoitettu vuosisatoja sitten, jo vuonna 1668. Harvoja kirjallisia teoksia lukiessani olen saanut nauraa niin kuin Saiturin parissa. Tosin opiskelijani, jotka myös joutuivat lukemaan näytelmän lukion ÄI3-kurssia (Kirjallisuuden keinoja ja tulkintaa) -kurssia varten, eivät olleet aivan täysin samaa mieltä.
Molièren on tunnettu ihmisten heikkouksien kuvaajana sekä tyypitellystä ihmiskuvauksesta. Nämä molemmat piirteet pätevät myös Saituriin. Saiturin päähenkilö, mutta samalla myös antagonisti, on vanha itara mies nimeltään Harpagon, jonka elämän rakkaimpana tehtävänä on vaalia ja haalia rikkauksiaan. Yllättävää kyllä, vanha kanttura mies rakastuu nuoreen Mariane-nimiseen neitoon, jonka suvusta ja omaisuudesta ei ole paljoa tietoa. Mutta kuten arvata saattaa, Mariane ei erityisemmin välitä vanhasta kitupiikistä, vaan on sen sijaan rakastunut Harpagonin poikaan Cléanteen, joka puolestaan myös on rakastunut Marianeen. Tämän kolmiodraaman – tai oikeastaan kolmiokomedian – rinnalla seurataan toistakin rakkaustarinaa. Nimittäin Harpagonin tytär Élise on rakastunut Valère-nimiseen nuorukaiseen, jonka kanssa haluaisi mennä naimisiin. Suhde on kuitenkin toistaiseksi pidettävä salassa, sillä isä tuskin hyväksyisi tyhjätaskuista, mutta herttaista miestä. Asioita hieman mutkistaa se, että isä yrittää pakkonaittaa tyttärensä eräälle toiselle miehelle, jonka lompakon paksuus miellyttää häntä enemmän.
Näytelmän huumori perustuu hupaisiin sattumiin, vääriymmärryksiin, hahmojen nokkeluuteen ja ennen kaikkea päähenkilön naurettavaan rahanrakkauteen ja sen liioitteluun. Huvittavuuden alta löytyy kuitenkin vakavampiakin teemoja, jotka voivat puhutella lukijaa. Näytelmä saa miettimään, mikä elämässä on tärkeää ja mihin asioihin oma onni kannattaa perustaa. Kun rakastavaiset
saavat lopussa toisensa, jää Harpagon onnessaan kilisyttelemään kolikoitaan. Näytelmä perustuu ikivanhaan rahan ja rakkauden vastakkaiasetteluun, vaikkakin hieman toisessa muodossa kuin esimerkiksi Ylpeys ja ennakkoluulo tai moni muu romanttinen klassikko.
Molière
Saituri
Suom. Lauri Hirvensalo
WSOY
123 s.