torstai 16. tammikuuta 2014

Annan ja Emilian sammumattoman lumon jäljillä – Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt


Kai muistat Uuden Kuun Emilia Byrd Starrin ja Vihervaaran punatukan Anna Shirleyn?

Monelle suomalaiselle tytölle ja naiselle Anna ja Emilia ovat olleet kuin luottoystävä, ihanne ja esikuva. Tuhannet ovat kasvaneet aikuisiksi heidän kanssaan. Anna- ja Runotyttö-kirjoista on sukupolvi toisensa jälkeen omaksunut sen, mikä niiden arvomaailmassa on parasta ja ikuista.
(Takakansi)

Toki muistan, ainakin minä!

Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen toimittamaan kirjaan Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt on kerätty suomalaisten naislukijoiden lukukokemuksia kanadalaisen L. M. Montgomeryn unohtumattomista tyttökirjasankareista, mystisestä Emiliasta ja elämäniloisesta Annasta. Lukijoiden itse kirjoittamissa tarinoissa useat suomalaiset naiset kertovat, mitä heille ovat merkinneet nämä kaksi tyttöä, jotka tuntuvat olevan paljon enemmänkin kuin pelkkiä sanoja paperilla, fiktiivisiä mielikuvituksen tuotteita. 

Lukijoiden kokemuksissa Anna ja Emilia heräävät eloon todellisiksi henkilöiksi. Kuka vielä uskaltaa väittää, ettei Emilia Starria tai Anna Shirleytä ole oikeasti olemsassa? Tässäkin maassa elää lukemattomia Emilioita ja Annoja, jotka ovat syttyneet elämään monessa lukijassa itsessään. 

Aholan ja Koskimiehen kirja oli mitä viihdyttävintä ja kiinnostavinta lukemista minulle, suurelle Annojen ystävälle, joka on aika Anna itsekin. Se oli myös hyvää pientä orjentoivaa lukemista näin juuri graduseminaarin alettua. Graduseminaarin, jossa minun olisi tarkoitus kirjoittaa yleisen kirjallisuustieteen graduni, joka käsittelee – mitäpäs muuta kuin Anna-kirjoja!


Lukijoiden lukukokemuksia lukiessani hämmästyin itsekin sitä, kuinka elävästi ja paljon Annat ja Emiliat ovat monelle merkinneet. Monet tarinat ovat suorastaan liikuttavia henkilökohtaisuudessaan. Monet lukevat elämäntarinaansa kuin Annojen tai Runotyttöjen juonta ja ohjaavat elämäänsä samojen juonenkäänteiden suuntaan. Moni on antanut lapselleen nimen Annan tai Emilian tai muiden teosten henkilöiden mukaan. Ja kuinka monet ovatkaan tehneet pyhiinvaellusmatkan Prinssi Edwardin saarelle, aina Kanadaan asti,  Mongtomeryn kirjojen miljööseen, Annan ja Emilian alkujuurille. Eräs lukija on hankkinut saarelta tontin ja aikoo muuttaa sinne! Toisaalta oli jännä huomata, miten monet hartaat fanit myös tietoisesti välttävät turistimatkaa saarelle, koska eivät halua sotkea sitä kuvaa kirjojen miljööstä, jonka ovat kirjoja lukemalla muodostaneet. Lumous saattaisi särkyä.

Teoksesta löytyy myös monen suomalaisen kirjailijan lukukokemuksia näistä Montgomeryn ikuisista klassikoista. Ja kuinka hauskaa huomata, että itse asiassa Runotytön antama malli on antanut inspiraation monelle nuorelle kirjailijanalulle. Useimmat teoksessa lukukokemuksiaan jakavat ovat kuitenkin aivan tavallisia Anna tai Emilia Meikäläisiä, eivät kuuluja kirjailijoita. Hauskaa oli kuitenkin huomata kirjan lopussa olevasta listasta, jossa on listattuna kirjoittajien nimi, kotipaikka ja ammatti, että erittäin moni kirjoittajista on opettajia. Lienevätkö seuranneet Annan jalanjälkiä? 

Tästä kirjasta löysin itselleni niin monta sukulaissielua! On upeaa huomata, että minä en ole ollenkaan yksin suuren Anna-fanitukseni kanssa ja että itse asiassa pahempiakin tapauksia löytyy. Ja paljon minua vanhempienkin ihmisten joukosta, jotka yhä, aivan aikuisina ja järkevinä, palaavat näiden lapsuutensa tai nuoruutensa klassikoiden äärelle aina vain uudestaan ja uudestaan.

Toisaalta: kyllä minua monesti suututti, kuinka Emilia-fanit vertailevat Annan maan rakoon! Itselleni Annat ovat elämää suurempia kirjoja, Emiliat puolestaan ihan kivoja vain. Itse asiassa viime kesänä luettuani Pieni runotyttö -teoksen tein samanlaisia vertailuja Annan ylemmyydestä suhteessa Emiliaan. Lukiessani Runotyttö-trilogian toista ja kolmatta osaa päädyin kuitenkin jonkinlaiseen kompromissiin: teossarjoja ei käy vertaaminen. Emiliassa on oma viehätyksensä ja lumonsa, vaikka se tuskin koskaan pystyy kipuamaan sydämmessäni Annan arvoiselle sijalle. Eikä sen tarvitsekaan.

Sain mm. kuulla monen lukijan puheenvuorossa Annan olevan arkinen Emiliaan verrattuna. Arkinen!? 

Mutta yksi hieno puoli oli näissäkin puheenvuoroissa, joissa suuret Emilia-fanit ylistävät Runotyttö-kirjojen ylemmyyttä Annoihin nähden. Ne nimittäin auttoivat minua ymmärtämään uudessa valossa Runotyttö-kirjojen erityisyyttä ja erilaisuutta Annoihin verrattuna. Syttyi inspiraatio lukea Runotytöt uudestaan (kunhan vain ehtisin!) ja eri silmin. Luulen, että tämän jälkeen osaisin arvostaa niitä enemmän, nähdä niissä enemmän. Mutta uskon, että Anna tulee olemaan minulle aina Anna.  Sukulaissieluni ja myös osa omaa sieluani.


Se, mikä tuntuu olevan selvää, on että Montgomeryn lukijat jakautuvat selkeästi kahteen eri leiriin: toiset ovat Annoja, toiset ovat Emilioita. Harva pystyy olemaan molempia.

Vaikka Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt -kirja koostuu suurimmalta osin näistä lukijoiden lukukokemus-tarinoista, niin teoksesta löytyy myös muuta. Tarinoiden välistä löytyy pieniä infosivuja joistakin Anna- tai Emilia-kirjoihin läheisesti liittyvistä aiheista. Löytyy myös muutama ruokaohje, jotka on suomennettu ja suomalaisille sovellettu Kate McDonaldin teoksesta The Anne of Green Gables Cookbook. (Haluaisinpa muuten koettaa joku kerta Annan kuuluisaa ja katastrofaalista vaniljakakkua, mutta laittaa tietysti siihen – kuten tässä ohjeessa neuvotaan –  vanilja-aromia reumatismilinimentin sijaan.) Kirjan lopussa myös valotetaan kattavasti ja mielenkiintoisesti kirjailijaa Annojen ja Emilioiden takana.


Sinä, Anna vaikutit elämääni niin, että jaksoin sen raskaan kesän 1940-luvun lopulla. Olin ikäisesti, yksinäinen tyttö. Kuljin päivät paimenessa vahtien lehmiä aamuvarhaisesta iltalypsyyn kaukaisella Kytömaalla. 
Elämä sotien jälkeen oli kotonani niukkaa niin aineellisesti kuin henkisestikin. Isäni sairasti syvää masennusta, vanhimmat veljeni potivat sotatraumoja. Kotona ei ollut hyvä olla.
Senpä tähden lähdin mielelläni paimeneen, olinhan löytänyt sinut, Anna. En ollut enää yksinäinen. Kodin murheet unohtuivat, kun seurasin elämääsi Avonleassa. 

(Tyyne Sipponen: "Paimenessa Annan kanssa")


L. M. Montgomery antoi sanat asioille, joita en vielä osannut kielellistää, saati ymmärtää. Aloin elää Emilian lailla, piilotin patjan alle kynttilöitä inspiraation valloittamia öitä varten. Olihan minun Uudessa Kuussani sähköt – mutta mitä siitä. Päiväkirjaani kirjoitin Emilian kirjoitustyyliä mukaillen ja raapustin huonoja runoja maailman tuskasta ja kaikesta sellaisesta.

(Kaiju Harinen: "Etsin tähteäni")


Suvi Ahola & Satu Koskimies
Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt. 
Lucy M. Montgomeryn Runotyttö- ja Anna-kirjat suomalaisten naislukijoiden suosikkeina. (2005)
Tammi
384 s.