Timo K. Mukka
Maa on syntinen laulu (1964)
Gummerrus
236 s.
Valloitusretkeni Suomen kirjallisuuden parissa jatkuu. Juhani Ahon Juhan jälkeen käänsin katseeni siihen kirjaan, joka oli oikeastaan ainoa Suomen kirjallisuushistorian kurssin lukemistosta, jota odotin: Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu -teokseen.
Ja kuinkas kävi?
No, järkytyin. Syvästi.
Mukka julkaisi esikoisromaaninsa Maa on syntinen laulu jo 19-vuotiaana ja kun otetaan huomioon teoksen kirjallinen laatu, saavutus on aika huikea. Teos kertoo nuoren Martta-tytön varttumisesta ja seksuaalisesta heräämisestä lestadiolaisessa maaseutuyhteisössä. Kirjan keskeisiä teemoja ovat erityisesti uskonnollisuus ja seksuaalisuus sekä näiden välinen ristiriita. Myös kuoleman teema nousee esiin.
Risut
Kirja on hyvin karu ja naturalistinen, naturalistisuudessaan suorastaan mielestäni todella iljettävä. En ole mitään ällöttävämpää ennen lukenut.
Erityisesti seksuaalisuuden kuvaus on hyvin naturalistista. Järkyttävintä kirjassa on mielestäni se, kuinka seksuaalisuus yhdistyy hurmoshenkiseen uskonnollisuuteen. Monet kyläläisten pitämät uskonnolliset seurat päätyvät seksuaalisssävytteiseen toisten ihmisten lääppimiseen, ja saarnasmies käyttää surutta seksuaalisesti hyväksi erästä kylän tyttöä pitäen hänelle samalla kovia saarnoja.
Järkyttävää oli mielestäni myös juuri se, kuinka suuri kuilu on sen välillä, mitä saarnataan ja mitä tehdään. Kaksinaismoralismia pahimillaan. Henkilöt eivät muutenkaan mielestäni vaikuttaneet millään lailla uskovaisilta käytökseltään, ainoa uskonnollisuuden merkki heissä oli seurakunnan tilaisuuksissa käyminen.
Kirjan uskonnollisuus on muutenkin aika karua ja saarnat kuulostivat todella rumilta. Ei puhettakaan Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan, vaan pelkkää helvetin tulen katkua.
Koin järkytyksen varmaan juuri sen vuoksi erityisen pahana, että satun itse olemaan uskovainen. Sen vuoksi päädyin osittain ehkä potemaan samaa pahennusta, mikä kuohutti kovasti jo aikalaisia kirjan julkaisun aikoihin. Jossakin kohdin teosta koin kirjan kamalana jumalanpilkkana, jonka vuoksi minun teki todella pahaa lukea kirjaa. Urhoollisesti ja kiltisti jatkoin kuitenkin loppuun asti, kuuluuhan kirja opintoihini.
Ruusut
Mutta kuitenkin näin kolikon toisenkin puolen: teos on sinänsä fiktiivinen, mutta kehys perustuu osittain tosi aisoihin. On todella olemassa vääristynyttä uskonnollisuutta, jossa uskonnollisuus yhdistyy seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Uskonto on pahimmillaan hirveä ase, sillä sen luoman aukrotiteettiuskon varjolla voi tehdä hirvittäviä asioita, jos vain sattuu olemaan pahat mielessä. Taiteen yksi keskeisempiä tehtäviä on mielestäni kautta aikain ollut osoittaa yhteiskunnallisia epäkohtia luomalla niiden ympärille tarina ja tuomalla ne ihmistä lähelle.
Maa on syntinen laulu kertoo mielestäni erään tarinan ongelmasta, joka on ajankohtainen tänäkin päivänä. Eipä siitä ole pitkiä aikoja, kun itse asiassa juuri lestadiolaiset ovat olleet otsikoissa seksuaalisten hyväksikäyttötapausten vuoksi.
En olisi varmaan odottanut kirjan lukemista, jos olisin vähääkään sattunut tietämään mistä teoksessa on kyse. Nimenä kirja oli tuttu ja minulla oli hämärä mielikuva, että tätä sanotaan runolliseksi teokseksi. No sitä se kyllä tavallaan olikin, vaikkei ihan siinä mielessä kun olin odottanut. Kirjassa on pieniä runo-osioita varsinaisen tarinan seassa, jotka kertovat symbolistista tarinaa, jonka keskiössä on seksuaalisuus ja sen herääminen sekä himo. Se onkin tarkoitettu rinnakkaiseksi kuvaukseski siitä, mitä itse romaanin tarinassa tapahtuu.
Proosaosioiden kieli on taas erittäin kansanomaista ja murteellista, omalla tavallaan todella viehättävää vahvuudessaan ja tietyssä karuudessaan. Se asettuu jyrkkään kontrastiin runo-osioiden kielen kanssa. Kirjassa käytettiin myös monia minulle ennestään tuntemattomia sanoja, ilmeisesti murresanoja. Esim. lapsista käytettiin aina nimitystä kläppi.
Loppulausunto
Kaiken kaikkiaan Maa on syntinen laulu on hyvin synkkä kirja ja se tarjoaa mielestäni hyvin synkän ja ikävän maailmankuvan. Tajusinkin juuri äsken, että teoksen nimessä taitaa olla alluusio kauniiseen Maa on niin kaunis -virteen, mikä asettaa teoksen sisällön ja maailmankuvan rajuun kontrastiin kyseisen virren sanoman kanssa. Teoksen tarjoama kuva seksuaalisuudesta ei ole myöskään ruusuinen; se on pelkkää himoa, joka polttaa ihmistä ja johtaa tuhoon.
En pitänyt kirjasta, mutta se johtuu ainoastaan kovasta tunnelatauksestani teosta kohtaan. Käyttääkseni hyvin vahvaa ja aiheeseen sopivaa kielikuvaa, tuntui miltei kuin neitsyys olisi viety väkivalloin raiskaamalla, ja viety samalla kaikki kauniit kuvitelmat siitä, että maailma on hyvä ja kaunis paikka ja että seksuaalisuuskin voi olla hyvä ja kaunis asia. Huh, huh. Kaikkea se kirjallisuuden opiskelu teettää!
(No, olen selvinnyt jo suurimmasta järkytyksestä ja varmaan muutamassa päivässä olen ihan entiselläni!)
Jos asiaa osaisi tarkastella kylmän analyyttisesti, leikaten pois kaikki tunteeni, voisin kirjasta löytää monia kirjallisia ansioita, kuten esimerkiksi jo mainitsemani kielen ja epäkohtien esilleoton.
Muissa blogeissa:
Voi rakkaani maa
voi rakkaani ranta
itke oi maa itke oi ihana ranta
yli yön havinan - hentojen kukkien tuoksun
jäkäläpikareiden yli
on taivaaseen nouseva kuumana huutona laulu
Ja miehet polvillaan painuvat maahan
ja kätensä ristivät taivaan jumalaa rukoillen.
Rukous on raskaana painava miesteni päitä
päin hikoovaa syliä maan
Voi rakkaani -
itkua haikeaa itke.
Tämä maani valittaa hiljaa
tämä maani on tuntenut piston sydämeeni asti
Murhattu rakkauden säikkyvä lintu on
tapettu murhattu kaunis arkana astuva eläin
Olen tällä hetkellä kirjan puolivälissä, ja täytyy sanoa etten ihan odottanut tämän tyyppistä. Vaikka en ole uskonnollinen, ymmärrän hyvin miksi koit tarinan osin ahdistavana. Saarnat olivat suorastaan pelottavia. Olen siis pitänyt tähän asti kirjasta, mutta silti tuntuu, ettei lukukokemus kuitenkaan ole varsinaisesti hirveän mukava.
VastaaPoistaHeh, odotinkin, että tapaan sinut täällä ensimmäisenä kommentoimassa tätä.
PoistaAhdistava onkin aika hyvä sana tälle kokemukselle. Saarnat olivat tosiaan todella pelottavia. Mietin, ovatko ne realistisia. Siis löytyykö joissakin piireissä oikeasti noin kovia ja karuja saarnoja?
No, ihmettelenpä, voiko kukaan ylipäätänsä pitää tätä kokemusta "mukavana", vaikka ehkö monin muin tavoin antoisana. Jään odottelemaan sinun bloggaustasi! :)
Noista saarnoista en tiedä, mutta valitettavasti vieläkin löytyy yhteisöjä, joissa pelotellaan helvetin tulella. Esimerkkinä amishit: he uskovat, että yhteisöstä lähtevät joutuvat helvettiin, eikä esim. vanhemmat halua enää nähdä yhteisöstä lähteviä lapsiaan.
PoistaHienoa, että kuitenkin löysit kirjasta hyvää ja raskaasta lukukokemuksesta huolimatta sait sulateltua bloggaukseen luettua. Koska sinulla on muuten tentti näistä kirjoista?
VastaaPoistaKiitos Hanna kommentistasi! Joo, hieman sulattelua se vaati ja minulla on kirjallisuusopiskelijan aivot, jotka yrittävät vimmatusti nähdä aina klassikoissa ne ainekset, jotka sen klassikoksi ovat tehneet :D
PoistaTentin ajankohdasta en tiedä; sen voi tehdän melkein milloin vain yleisenä tenttipäivänä. Riippuu siis siitä, milloin saan luku-urakkani valmiiksi, mutta johonkin syyslukukauden alkuun yritän tähdätä.
Kirjoitit todella hyvin: huomioit kirjan eri puolia toisaalta analyyttisesti, toisaalta omaan lukukokemukseesi ja ajatusmaailmaan pohjautuen. Minä aloittelin tätä kirjaa keväällä, mutta lukeminen on vielä kesken.
VastaaPoistaPiti vielä tarkentaa, että kirja jäi kesken työkiireiden vuoksi. Aion ehdottomasti lukea sen joskus loppuun. :)
PoistaKiitos Katja kommentista ja kehuista! :) Ehkäpä sinäkin bloggaat tästä joku kerta, joten kiinnostavaa tulla katsomaan, mitä tykkäsit! :)
PoistaVoi apua, ja minä menin hehkuttamaan. :D
VastaaPoistaJoo, siis tämähän on omia lempiteoksiani. Mutta ymmärrän pointtisi, jos olisin uskossa, tämä voisi olla aika yököttävä. Ja on se ilman uskoakin. Mielestäni naturalismi ja balladi toimivat kuitenkin vastakkainasetteluna, ja näin ollen eri tyylit korostavat toisiansa. Lyyrisyys saa vieläkin suuremman merkityksen, kun se asetetaan ruman rinnalle.
Sen sijaan en tykkää siitä, miten Mukka useissa teksteissään rinnastaa luonnon ja naisen kehon. Raskauden ja luonnon kiertokulun välille rakennetaan (kuinka yllättävää) analogioita. Yök.
Jos kaipaat kevennystä, kannattaa muuten tutustua Rosa Liksomin varhaiseen lyhytproosaan - osassa novelleissa on aineksia jopa Mukka-parodiaksi. ;D
Heh, eipä mitään Noora. Yllätyksiä kohtaavat kaikki lukijat :D
PoistaPidin tavallaan myös siitä vastakkainasteeleusta, joka rakennetaan ruman ja kauniin välille, balladin ja naturalismin. Minun analyyttiseltä silmältäni jäi huomiotta tuo luonnon ja naisen kehon rinnastus.
Hmmm. pistän korvan taakse Rosa Liksom -vinkkisi. Tuo on taas muuten yksi kirjailija, jota kohtaan minulla on kovia ennakkoluuloja. En ole varmaan koskaan lukenut kokonaisia teoksia, mutta aikoinaan koulussa saanut traumat jostakin pienistä pätkistä :P
Hu huh. Tästä kirjasta tehty elokuvahan tulee nyt viikonloppuna tv:stä, ei sillä, että tekisi mieli katsoa tai lukea kirjaa, kyllä sen verran kamalalta kuulostaa herkälle mielelle. Vahvoista lukukokemuksista tulee mieleen yksi oma lukukokemus, joka sijoittui Japanin historiaan ja kristittyjen vainoihin, se jätti niin syvät jäljet, että vaikka kirja on edelleen omistuksessani, niin tuskin uskallan lukea sitä toistamiseen.
VastaaPoistaTuo runolainasi on kyllä todella koskettava ja kaunis.
Ai, sitä en tiennytkään! Meillä ei valitettavasti ole Tv:tä kotona, jotta voisi edes vähän "vilkaista". Tuskin viitsisin koko elokuvaa edes katsoa tämän kirjan perusteella.
PoistaNo voin kuvitella, miten järkyttävää tuollainen lukukokemus on ollut!
Teoksen runo-osat olivat todella upeasti kirjoitettu. Tuo katkelma oli teoksen aivan alusta, jossa siältö ei vielä "kovin paha". Jossakin kohtaa runojen sisältö kiihtyi vähän liian avoimen seksuaaliseksi, jolloin niitäkin oli inhottava lukea, vaikka ne olivatkin todella kauniisti ja upeasti kirjoitettu.
Minusta tämä on merkkiteos. Karuudessaan kaunis. Mukka osaa jotenkin, peittelee lukijan visusti.
VastaaPoistaHienoa, että joku osaa tätä suuresti arvostaa! Tietyllä tavalla minäkin ymmärrän teoksen arvon ja merkittävyyden, merkkiteos se on, mutta ei nyt juuri sitä kirjallisuutta, jonka parissa itse viihtyisin.
PoistaOlet kirjoittanut jälleen hienon postauksen! Näitä on ilo lukea :).
VastaaPoistaOlen itse lukenut saman kirjan ja koin samaa ahdistusta kuin sinäkin, vaikka itse en ole kovin uskonnollinen ihminen. Ahdistuin ehkä lähinnä sen vuoksi, koska Mukka oli osannut niin loistavasti tuoda esille sen, kuinka kaksinaismoralistinen ja tekopyhä ihminen voi kaikessa iljettävyydessään olla. Mukka on osannut hyvin kuvailla, millainen ihminen voi pahimmillaan olla...
Itse olin myös ihmeissäni, kun paljastui minkä ikäisenä Mukka on teoksen kirjoittanut. Siihen ei moni 19-vuotias pysty.
kesäterveisin Salainen blogiystävä.
Hei salainen ystäväni!
PoistaKiitos ja oikein mukava kuulla, että bloggauksistani on iloa sinulle! :)
Tuo onkin hienosti sanottu, että Mukka on kuvannut tässä sen, mitä ihminen voi pahimmillaan olla. Se kuulostaa hyvin lodulliselta, sillä sitä vasten voi miettiä, mitä ihminen hyvimmillään voi olla. Mietin kovasti tätä lukiessani, että onko tämä Mukan kuva ihmisen todellisesta luonteesta? Siis uskooko hän hyvyyteen laisinkaan?
Todella, kirjalijan ikä on yllättävä. Meinasin miltei tipahtaa tuoliltani, kun tätä postausta varten googlailin hieman taustoja ja huomasin, että Mukka oli noin nuori tätä kirjoittaessaan.
Hieno arvio - vaikka et pitänytkään kirjasta, toisin kuin minä! Hassua kyllä, olen kanssasi aika lailla samoilla linjoilla kaikesta - myös minusta teos oli synkkä ja maailmankuva lohduton ja kuvaus uskonnosta ja uskonnon varjolla hyväksikäytöstä ahdistava. Tästä huolimatta Maa on syntinen laulu oli mielestäni hyvä ja vaikuttava kirja, varsinkin, kun ottaa huomioon Mukan iän teosta kirjoittaessaan.
VastaaPoistaItse pidin erityisesti juurikin lyyrisestä runoudesta ja karun ja naturalistisen proosan yhdistelmästä tässä!
Kiitos Pii kommentistasi!
PoistaJännä, että vaikka olet aika samoilla linjoilla, oli lukukokemuksesi kirjasta päinvastainen :)
Ja vaikuttava se oli eittämättä. Vähän "liiankin vaikuttava" minun makuuni :P
Tekstiäsi oli todella mielenkiintoista lukea, Anna! Itse hämmennyin kirjaa lukiessani siitä, että en suuremmin ahdistunut sen teemoista vaikka ymmärsin kyllä niiden rumuuden ja epäoikeudenmukaisuuden. Etenkin seura-kohtaukset olivat hurjia ja myös järkyttäviä, kuten sanoit. En sitten tiedä minkä teflon-pinnoitteen kirja minussa sai aikaan, sillä keskityin lopulta enemmän niihin pienenpieniin kauniisiin juttuihin.
VastaaPoistaHei Linnea! Mukavaa kuulla, että oli mielenkiintoista!
PoistaOlen huomannut, että ihmiset saattavat suhtautua hyvin eri tavoin järkyttäviin kirjoihin. Osa pystyy vain tajuamaan järkyttävyyden analyyttisellä etäisyydellä, itse puolestaan menen tunteella mukaan. Jälkeenpäin kun ajattelen, kyllä kirjassa varmasti oli niitä kauniitakin juttuja (esim. luontokuvaus), mutta eniten pinnalla juuri lukukokemuksen jälkeen oli kaikki kamaluus.