Juhani Ahon Juha

Juhani Aho

Juha (1911)

Teoksessa: Kodin suuret klassikot - Juhani Aho II osa

Toim. Juhani Nieminen

s. 117-228

Olen käynyt rohkeasti Suomen kirjallisuushistorian kirjapaketin kimppuun, josta kirjoitin kunnon valitusvirren. Suurista ennakkoluuloistani huolimatta lähes koko kurssin kirjallisuutta ja myös Juhaa kohtaan, oli ainakin Juha täydellinen yllätys.

Lukukokemus oli vahva ja heittäydyin kirjan pyörteisiin aivan ensimmäisestä sivusta ja ensimmäisistä sanoista lähtien koko sieluni voimalla. Kerrontatyyli oli otteessaan pitävä ja luin kirjan melko nopeasti. Vanha tyyli ja vanha rauhallien maaseutuympäristö, kaukana jossakin loi vangitsevan kokemuksen, joka vei täydellisesti mukanaan. En olisi malttanut laskea kirjaa käsistäni, vaikka olosuhteiden pakosta jouduin senkin muutamaan kertaan tekemään.

Juha on onneton kirja. Oikeastaan suuri osa sen lumovoimasta muodostuukin sen pohjattomasta traagisuudesta ja inhimillesestä julmuudesta. Se on koskettava ja aivan sydäntäsärkevän riipaiseva.

Kirves nousee ja laskee, irtautuu ja uppoo; kun puu parahtaa, toinen jo tutisee - ja niin kuin on työn tahti, niin on tekijän ajatusten kulku. Yhdet tulee, toiset menee, jatkuen siitä, mihin olivat päättyneet, päättyen siihen, mistä olivat alkaneet, aina sama vaikeus niistä päästä ja tulla niiden kanssa toimeen.

- Pitipähän taas epäsovussa erottaman - pitipähän taas sanottaman ne katkerat sanat. Että se saattoikin sen sanoa, vaikka olikin totta - mutta että se saattoi sanoa: "vanha kanttura, vääräsääri, väkäleuka!" Sillä minkä minä sille mahdan, minkä minä mahdan sille, mikä on minussa luonnon vika? Näthän sen ottaessasi, tiesithän sen minulle tullessasi, että vasemmukseni ontuu - vaan että saatoit sen minulle sanoa?

Päähenkilö Juha on vanha ja ruma vääräsäärinen mies. Hän on naimisissa nuoren orpotytön Marjan kanssa, jonka on itse myöskin kasvattanut. Vaan nuori Marja ei ole tyytyväinen vanhan ja ruman úkon vaimona, vaikka Juha on kaikin puolin kunnollinen mies. Talolle saapuu yösijaa pyytämään nuori ja salskea, hirmuisen komea karjalaismies, Shemeikka, jolla on maine naistenmiehenä. Ja kuinka käy? Sen voi varmaan arvata, ainakin osittain.

Tarina on julma kuten voi jo melko alusta arvata, mutta kirja paljastui vieläkin julmemmaksi ja surullisemmaksi kuin ikinä olisin voinut kuvitellakaan. Loppuun tultuani olisin halunnut itkeä silmäni päästä irti.

Tämä on tietyllä tavalla tarina rakkaudesta ja käsittelee teemoja, joista on monet muutkin tarinat kerrottu. Mitä merkitsee rakkaus ja mitä siihen vaaditaan? Voiko rakastaa miestä, jolla on sydän puhdasta kultaa, mutta ulkoinen olemus paremmat päivänsä nähnyt? Entä onko mies, jota luontoäiti on siunannut komeudella, muttei juuri muilla arvostettettavilla ominaisuuksilla rakkauden arvoinen ja voiko hän tehdä naisen onnelliseksi? Mitä onneen vaaditaan?

Toisaalta: vaikka mies on kaikin puolin kunnon mies ja hyvä vaimolleen, mutta jos hän on naista huomattavasti vanhempi, eikä tämän sydämen valittu, voiko nainen vain oppia rakastamaan miestä kaikesta kunnollisuudesta huolimatta? Onko oikeus valittaa ja etsiä jotakin suurempaa? Ja mikä lopulta on suurempaa, kun kun aidan toisella puolella oleva ruoho on lopulta kaikkea muuta kuin vihreää, kun sitä pääsee lähemmin tarkastelemaan?

Kaikki nämä suuret, rakkauden teeman ympärille kietoutuvat kysymykset tekevät mielestäni Juhasta hyvin ajattoman, sillä nämä kysymykset eivät vanhene koskaan.