Viikon kohokohta on ostosmatka supermarketiin, joka kuvataan amerikkailaisen elämäntavan ruumiillistumana. Jack kuitenkin kärsii kuolemanpelosta. Vielä kamalampaa kuin se, että itse kuolee, on se että vaimo ehtisi kuolla ensin. Ja vaimo puolestaan ei halua, että Jack kuolisi ennen häntä.
Kaikki on kuitenkin hyvin siihen asti, kunnes tapahtuu merkillinen "ilmassa liikkuva myrkkytapahtuma". Ilmoille pääsee myrkyllinen kaasupivi ja perheen on lähdettävä evakkoon. Jackin kuolemanpelko konkretisoituu tilanteessa, jossa kuolema miltei on käsinkosketeltavissa. Se leijuu ilmassa valmiina iskemään milloin vain.
Don De Lillon Valkoinen kohina on postmodernin kirjallisuuden klassikko, josta olen toki kuullut paljon aiemmin, mutta johon en ole tohtinut tarttua ennakkoluulojeni vuoksi postmodernismia kohtaan. Nyt kuitenkin minun oli luettava tämä opintojani varten ja yllätyin. Tämä oli perin mielenkiintoinen lukukokemus ja pidin kirjan tyylistä.
Ainoa vika vain oli se, että olen lukenut tätä hieman kiireellä, joten jotkin asiat jäivät vähän epäselviksi keskityksen puutteen vuoksi.
Hitaamalla ja keskittyvämmällä lukemisella olisi saanut varmasti paljon enemmän irti.
Minuun puri kirjan satiirisen ironinen huumori. Tämä on ilahduttavan purevasti kirjoitettu. Päähenkilö on tarkkasilmäinen ja älykäs havainnoja, ja kerronta välittyy hänen tietoisuutensa kautta. Kirjassa on paljon metaforsutta ja kuvallisuutta. Kirjassa tehdään modernin maailman proosallisista ja arkisistä ilmöistä ikään kuin runoutta. Esimerkiksi kuvaukset supermarketissa käymisestä saavutta miltei lyyrisen tason. Esimerkiksi yllä olevassa supermarkettikuvauksessa hedelmien kauneus romantisoidaan.
Kuolemasta ja kuoleman pelosta puhutaan kirjassa paljon. Kuolema saa filosofiset mittasuhteet, ironisella huumorilla höystettynä. Lukijalle kuolema on yhtä aikaa sekä ahdistava, että huvittava.
Heräsin kylpien kuoleman hiessä. Kykenemättä puolustautumaan omia kiduttavia pelkojani vastaan. Olemassaoloni ytimessä oli tauko. Minulla ei ollut tahtoa eikä fyysistä voimaa nousta vuoteesta ja kulkea pimeän talon läpi tarttuen seiniin ja portaikkojen kaiteisiin. Tunnustella tietäni palata ruumiiseeni, laskeutua uudelleen maailmaan. Hiki norui pitkin kylkiäni. Kelloradion digitaaliluku oli 3.51. Parittomia numeroita aina tällaisina hetkinä. Mitä se tarkoittaa? Onko kuolema paritonlukuinen? Onko olemassa elämää vaalivia numeroita, toisia jotka huokuvat uhkaa?
Minun mieleeni jäi elämään lentävän lauseen tavoi, että kuolema on paritonlukuinen. Mitäköhän se tarkoittaa? Hmmm...
Don DeLillo
Valkoinen kohina
(White noise, 1985)
Suom. Helena Kortekallio
Tammi
