sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Kirjamaniaa kirjamessuilla ja vaaleanpunaista vaahtokylpyä Kämpissä





















Tänä viikonloppuna tapahtui jotakin suurta ja merkittävää: minä menetin helsinginkirjamessuneitsyyteni ja pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni lukuhetkestä hotellin kylpyammeessa mansikoiden ja suklaan kera. Jo kesällä sain päähäni, että ylellinen hotelli Kämp marmorikylpyammeineen on juuri se paikka, jossa haluan toteuttaa suuren kylpyammefantasiani. Kesällä myös sain päähäni, että tänä vuonna haluan ekaa kertaa kokea Helsingin kirjamessut. Niinpä siis oivalsin, että nämä kaksi haavetta sopivat mainiosti toteutettavaksi samalla kertaa!

Perjantaina töideni päätyttyä suuntasin siis kimpsuineni ja kampsuineni Helsinkiin. Käytyäni ostamassa keskustan marketista kylpymansikat (!) sekä ihanasta Flushista vaaleanpunaisen kylpypallon kävin vastaanottamassa hotellihuoneeni, ennen kuin menin messuille. Hotelli Kämpiin saavuttuani juoduin pienen kulttuurishokin valtaan. Hotelli oli kuin oma maailmansa ja kaikessa prameudessaan alkuun jopa ahdistavan häikäisevä. Tuntui, että tukehdun mahtipontisuuteen ja raskaan tummaan sisustukseen. Tuntui, että olen eksynyt aivan väärään paikkaan - jonnekin paikkaan, joka on tarkoitettu joillekin paljon fiinimmille ihmisille kuin minulle, tavalliselle työläisperheen tyttärelle. Hetken aikaa jo kaduin, että olin maksanut moisesta yhden yön yli ulottuvasta ylellisyydestä miltei 300 euroa.

Kirjamessuille ehdittyäni oli päivä jo pitkällä, joten perjantaina ehdin messuilla vain kolmisen tuntia. Lauantaina onneksi sentään vähän enemmän, lähes kuusi tuntia.

Kylpyunelmia Kämpissä

Kirjamessut olivat mielestäni mahtava kokemus, mutta parasta kaikessa taisi olla se kylpyamme. Rakastan kylpyammeita. Olen aina haaveillut omasta ja vain muutaman kerran elämässäni olen saanut etuoikeuden kylpeä. Mutta koskaan en ole tehnyt sitä tyylillä ja koskaan en ole lukenut kylvyssä. Mutta nyt tein ja nyt luin. Viihdyin yli kaksi tuntia illalla kylvyssä messuilta ostamani A. S. Byattin Lasten kirjan parissa. Seuraa minulle kylvyssä piti myös kylpyhuoneen varustukseen kuuluva vihreä kylpyankka! Tästä ankasta annan ehdottomasti plussaa hotelli Kämpille. Se oli hellyttävä yksityiskohta hotellihuoneessa, ja sen lapsellisuus ja muovisuus toi sympaattista kontrastia hotelli Kämpin mahtipontiselle ja aikuisen vakavalle tyylille. Tunsin itseni kylvyssä kuin pieneksi lapseksi, joka tulee valtavan onnelliseksi pienistä ja hassuista asioista. Pidin kylpypalloa käsissäni ja katsoin silmät säteille, kuinka sen uumenista leviää veteen kauniita värejä. Laskin ammeeseen lisää vettä ja  puristin pullosta vadelma-punaherukka-kylpyvaahtoa ja katsoin riemuissani, miten ihanan vaaleanpunaiseksi vesi muuttui.


Tulin sinuiksi hotelli Kämpin ylellisyyden kanssa palattuani perjantaina messuilta. Opin, että se on vain jotakin, mikä täytyy ottaa vastaan. Vaikka tuntui, että hotellin tummanpuhuva mahtipontisuus alkuun hyökkää päälle, huomasin, että ylellisyyden kanssa voi ystävystyä, jos hyväksyy, että minä olen tämän kaiken arvoinen. Ja miksi en muka olisi, jos olen ihan itse hotellihuoneeni maksanut ihan itse ansaitsemillani rahoilla.


Kirjamessut

Helsingin kirjamessut aiheuttivat minulle alkuun myös pienen shokin, vaikkakin hieman eri tavalla kuin Kämp. Tiesin, että Helsingin kirjamessut ovat Suomen suurin kirjatapahtuma, mutta kun näin sen kaiken ensi kertaa avautuvan silmieni edessä, olin aivan häkeltynyt ja hypomaanisen innoissani. Minusta oli myös huikeaa ajatella, että niin paljon ihmisiä kokoontuu samaan tilaan kirjojen ja kirjallisuuden äärelle.


Pienen maanisen mielentilan ansiosta en perjantaina käynytkään seuraamassa niin monia ohjelmia kuin olin ajatellut. En kyennyt pysymään paikoillani. Oli pakko myös kierrellä ja katsella, selata lukuisia myyntipisteitä ja imeä itseensä messutunnelmaa. Minä rakastan tiloja, joissa on paljon kirjoja. Vaikka en pysty ikinä niitä kaikkia lukemaan, voin imeä itseeni tarinoiden taikaa vain katselemalla kirjojen kansia, hypistelemällä niitä ja lukemalla takakansitekstejä.  Helsingin kirjamessuilla myydään valtavan edullisia kirjoja. Hintataso on huomattavasti edullisempi kuin esimerkiksi Turun kirjamessuilla. Tarjontaa on kuitenkin niin valtavasti, ettei läheskään kaikkea pysty käymään läpi. Minua jäi vaivaamaan pieni epämiellyttävä tunne, jäiköhän minulta moni hyvä löytö tekemättä.

Lauantainen messupäiväni sujui hyvin pitkälti toisten kirjabloggaajien parissa. Itse asiassa tämä olikin mielestäni kirjamessujen paras anti - saada kohdata livenä lukuisia muita kirjabloggaajia livenä! Kiitokset kaikille teille ihanuuksille! Kirjabloggaajien kirjavinkkauspisteelle sovituilla treffeillä kului mukavasti miltei pari tuntia muiden bloggaajien kanssa höpistessä, minkä jälkeen olikin aika Teoksen järjestämän kirjabloggaajatilaisuuden, joka oli ainoa kustantamoiden järjestämä kirjabloggaajatilaisuus, johon olin ilmoittautunut.

Kirjabloggaajat kohtasivat toisensa

Lauantaisessa Teoksen kirjabloggaajatilaisuudessa olivat kirjailijat Kari Hukkila, Leena Parkkinen ja Katarina Baer puhumassa uusimmista teoksistaan. Osallistujat saivat myös ilmaiskappaleet näistä teoksista. 50-luvun Helsinkiin sijoittuva Parkkisen romaani Säädyllinen ainesosa kuulosti kaikkein kiehtovimmalta, ja Parkkinen puhui kirjoittamisesta ja teoksensa syntyprosessista inspiroivasti ja kiinnostavasti. Haluan ehdottomasti lukea teoksen ennemmin tai myöhemmin. Toisaalta myös Katariina Baer He olivat natseja jäi myös kutkuttamaan. Kirjassa Baer kertoo omista isovanhemmistaan, jotka olivat natseja, ja siitä kipeästä kysymyksestä, kuinka hänen omat läheisensä saattoivat olla mukana jossakin niin kauheassa.



Muutamia muita mieleenpainuvimpia seuraamiani ohjelmia oli perjantaina Kirjakahvilassa Laura Honkasalon haastattelu. Honkasalo on kirjoittanut yksinäisyyttä käsittelevän teoksen Pöytä yhdelle, jossa hän käsittelee aihetta hyvin omakohtaisesti ja kertoo, kuinka on itse selvinnyt yksinäisyydestä. Tilaisuudessa Katriina Järvinen haastatteli Honkasaloa teoksen ja laajemminkin yksinäisyyden teeman tiimoilta ja mielestäni ihailtavalla rohkeudella antoi myös jotakin omasta itsestään kertomalla omista kipeistä yksinäisyyden kokemuksista. Vaikka keskustelu, kuten myös Honkasalon kirja, käsitteli lähinnä yksinäisyyden kipeyttä, nostettiin siinä esille myös vapaaehtoinen yksinäisyys. Mieleeni jäi tarina jossakin Venäjällä yksinäisessä erakkomökissään elelevästä miehestä, jolle kunnan työntekijät tulivat tarjoamaan palvelutaloon siirtymistä parempana vaihtoehtona, mutta ei. Ukkopa halusi elää ehdottomasti mieluummin ypöyksin mökissään luonnon keskellä. Tämä sai minut pohtimaan sitä, kuinka yksinäisyys on syystä tai toisesta tabu ja asia, jota on vaikea ymmärtää positiivisella tavalla. Itse olen aina viihtynyt paljon yksin ja aistinut joskus muissa ihmisissä sen johdosta kummeksuntaa tai jopa tarpeetonta sääliä, mikä osaltaan nakertaa iloa yksinäisyyden ihanuudesta. Honkasalon kirja jäi kiinnostamaan. Ehkä hankin sen käsiini joskus myöhemmin.


Lauantain ohjelmatarjonnasta päällimmäisenä jäi mieleen Jyrki Korpuan haastettelu Katri Vala -lavalla. Haastattelijana toimi Lumiomena-blogin ihana Katja Jalkanen. Korpua on kirjoittanut mielenkiintoisen teoksen Alussa oli sana, joka käsittelee Raamatun ja kaunokirjallisuuden välistä yhteyttä. Raamattu on teos, joka on vaikuttanut eniten muuhun kirjallisuuteen. Raamattu on läsnä niin Kalevalassa kuin Harry Potterissakin. Vaikka Raamattu itsessään ei ole kovin suuressa huudossa nykyään, on se kuitenkin yhä merkittävässä osassa koko kulttuuriamme, myös kirjallisuutta. Tämä on teema, jota olen itsekin paljon pohtinut kaunokirjallisuutta lukiessani, ja on hienoa, että aiheesta on tehty nyt myös kansantajuinen yleisteos, jossa on aiheesta myös ajankohtaisia esimerkkejä. Ostin teoksen omakseni tilaisuudessa, joten kenties siitä kuullaan lisää blogissani joskus myöhemmin.


Lisäksi olin kuuntelemassa muun muassa Veijo Meri -keskustelua.

Messuilta saavuin kotiini monen monta kirjaa rikkaampana. Tässä kuva messukirjoistani:

Selfie parhaan messuhankintani kanssa! Eikö olekin ihanat kannet?

perjantai 21. lokakuuta 2016

Kirjoja merestä ja muistoja Hangosta


Syyskuun lopulla olin iki-ihastuttavan ihanalla huvilalomalla Hangossa. Tarkoituksena oli ottaa pieni ja yksinäinen irtiotto arjesta, jättää työt kotiin, mutta ottaa monta kirjaa mukaan ja nauttia hyvistä kirjoista kauniissa ja tunnelmallisessa miljöössä.


Huvilahotellini Villa Maija

Hanko on hyvin merellinen kaupunki. Pientä kaupunkia saartaa meri useammasta suunnasta. Siksi päätin, että Hangossa on luettava merihenkisiä, meren läheisyyteen sijoittuvia kirjoja. Kysyin merellisiä lukuvinkkejä blogini lukijoilta ja sain monia ihania ehdotuksia. Niitä kaikkia en tietystikään yhden yön huvilalomallani ehtinyt ja voinut hyödyntää, mutta vinkkien joukosta löysin kyllä oivallista matkalukemista.


Muita vinkkejä tulen varmasti hyödyntämään tulevilla Hangon lomillani - uskon, että Hangosta tulee minulle matkakohde, jonne yhä uudestaan ja uudestaan tulen palaamaan -  yhä uudestaan ja uudestaan kirjojen kanssa. Aivan kaikkein villeimmissä haaveissani ostan sieltä joskus hamassa ja kaukaisessa tulevaisuudessa pienen ja soman vaaleanpunaisen tai vaaleankeltaisen puutalon ja asetun sinne asuman loppuiäkseni.  Hanko nimittäin vastaa aika lailla käsitystäni maanpäällisestä paratiisista.

Tosin en tiedä, olisiko vakituinen asuminen Hangossa hyvä ratkaisu, sillä ehkä on parempi säilyttää Hanko vain kauniina ja taianomaisena paratiisina, kaukana taivaanrannassa siintävänä epärealistisena pastoraalisena Arkadiana, jonne silloin tällöin voin hetkeksi paeta arkielämäni raadollisuutta, kiireitä, murheita ja tavanomaisuutta. Ehkä haluan, että Hanko säilyy minulle aina tuonpuoleisena, epärealistisena paratiisina, jossa voin kokea hetken irtioton ja vapautuksen tavanomaisen arkielämäni siteistä.

Vaaleanpunaiset piparit olivat oivia lukueväitä!

Mutta tuonpuoleisesta tämänpuoleiseen ja itse asiaan. Tällä syyskuisella Hangon matkallani ehdin lukemaan kaksi kokonaista romaania: Petri Tammisen Meriromaanin sekä Jessica Brockmolen Kirjeitä saarelta. Tässä blogipostauksessa teen lyhytarviot näistä teoksista ja jaan myös kauniita kuvamuistoja Hangon matkaltani.


Petri Tammisen pieni ja kauniin balladimainen Meriromaani

Merikapteeni Vilhelm Huurna häpesi eilistä ja pelkäsi huomista, mutta nykyhetken kanssa hän oli aina tullut hyvin toimeen.


Näin alkaa Petri Tammisen kaunis, karu, viisas ja koskettava Meriromaani. Päähenkilönä on eräs merikapteeni kauan sitten. Kapteenilla ei ole onnea sen enempää laivojen ohjaamisessa kuin rakkaudessakaan. Hän haaksirikkoutuu kerta toisensa jälkeen ja hänen ohjaamansa laivat painuvat kerta toisensa jälkeen pohjaan. Eräänlaisella haaksirikolla kapteeni on koko elämänsäkin kanssa. Yksinäisenä hän ajelehtii sinne tänne löytämättä kodin lämpöä, paitsi hetkeksi - vain kadottaakseen sen jälleen.

Ihmisen yksinäisyyttä sekä elämän tarkoituksettomuutta ja päämäärättömyyttä voidaankin pitää mielestäni teoksen teemoina. Toisaalta teos ei mielestäni tarjoa yhteneväisyyttä tai tyrkytä juuri tiettyä teemaa tai sanomaa. Teos jättää paljon avoimeksi ja heittää ilmaan pieniä, suuria elämänviisauksia siellä täällä lukijan pohdittavaksi.

Teoksessa on balladimaista surumielisyyttä. Se on väkevää ja kaunista realismia. Tunnelma on hidastempoinen ja pysähtynyt, aivan kuten päähenkilön tyhjältä kaikuva ja vaatimaton elämäkin. Pidin teoksesta, sen kauneudesta ja karuudesta sekä näiden piirteiden kontrastista.

Tunnelma oli juuri oikea Hangon merellisiin tunnelmiin, vaikka teos johdattikin minut osin ehkä liiankin synkeiden ajatusten äärelle. Onneksi kuitenkin reilu 100-sivuinen ja pienikokoinen teos oli nopeasti luettu ja sen jälkeen tartuin hieman optimistempia ajatuksia herättävään Kirjeitä saarelta -teokseen.


Nostalgiaa ja romantiikkaa kirjeromaanissa: Jessica Brockmolen Kirjeitä saarelta

Jessica Brocmolen Kirjeitä saarelta on perin ihastuttava teos, joka itse asiassa vastasi aika lailla täydellisesti käsitystäni kaikista niistä toiveista, millaista teosta halusin ennen kaikkea Hangossa lukea. Teoksessa yhdistyi toivomani ihanuus, romanttisuus, vanhanaikaisuus, nostalgisuus, hidastempoisuus ja ennen kaikkea suolaisen merituulen virkistävä tuoksu - sekä käytännöllinen toiveeni helppolukuisuus.

Eräällä Ison-Britannian edustalla sijaitsevalla saarella elelee eristäytynyt kirjailijatar, joka ei ole koskaan poistunut saareltaan ja joka saa fanikirjeen suuren meren toiselta puolen, aina Amerikasta asti. Kirjailijattaren saama ensimmäinen ihailijakirje saa aikaan vastauskirjeen, josta kehkeytyykin vuosikausien mittainen aktiivinen kirjeenvaihto kahden tosielämässä toisilleen tuntemattoman, mutta kirjeiden avoimilla sivuilla toisilleen hyvin läheisen naisen ja miehen välillä.

Lienee sanomattakin selvää, että kirjeiden sivuilla syttyy rakkaus. Tämän rakkauden tiellä on kuitenkin suuren suuri Atlantti sekä kirjailijan aviomies.

Tunnelmallinen kirjeromaani ja sen kaunis tarina kävi sydämeeni. Vaikka teos on tietyllä tavalla melko kevyttäkin luettavaa, tarjoaa se myös lukijalleen paljon pohdittavaa.


Säkenöiviä hetkiä rantakalliolla
Aloitin Hangossa lukemaan myös Katja Kallion Säkenöivät hetket -teosta, jonka kanssa pääsin kyllä lupaavaan alkuun, mutta en läheskään loppuun.

Säkenöivät hetket oli siita oivallinen teos Hankoon, että sen alkuosa sijoittuu hankolaiseen huvilaan 1900-luvun alussa. Tunnelma oli juuri oikea! Luin teosta lähtöpäivänäni pitkän tovin yksinäisellä rantakalliolla vain vedessä lipuvat joutsenet seurana. Ja aurinko paistoi yhtä kauniisti ja säkenöivästi kuin Säkenöivien hetkien kannessa.

En ole vieläkään lukenut teosta loppuun, mutta kirjoittanen siitä lisää, kun olen lukenut teoksen kokonaan.

Petri Tamminen,
Meriromaani, 2015
Otava
142 s.

Jessica Brockmole
Kirjeitä saarelta
(Letters from Skye, 2013)
Bazar
330 s.




Hotelli Villa Maija on kuin toinen kotini - näihin tunnelmiin tulen varmasti palaamaan!



torstai 20. lokakuuta 2016

Ai niin: blogisynttärit! Osallistu synttäriarvontaan!



Noin neljä vuotta sitten, lokakuun 8. päivänä vuonna 2012 aloitin yhden elämäni tärkeimmistä ja rakkaimmista harrastuksista - kirjabloggaamisen. Neljävuotias blogivanhus on jo niin iso, vanha ja dementoitunut, että meinasi unohtaa omat syntymäpäivänsäkin! Ja kun hän vihdoin muisti, oli hän liian kiireinen tehdäkseen mitään, mutta nyt, rakkaat lukijat, on aika hieman myöhästyneen synttäripostauksen ja synttäriarvonnan!

Mutta mistä siis kaikki lähti ja miksi? Entä mitä blogini ja kirjabloggaaminen minulle merkitsee? Synttäreiden kunniaksi teen katsauksen blogini historiaan ja sen kirjoittajan mielen syövereihin.

Kirjabloggaamisharrastus sain alkunsa melko lyhyestä harkinnasta, ja siitä on syyttäminen pitkän ja sitkeän flunssan aiheuttamaa ankeaa toimettomuutta ja tylsistymistä sängyn pohjalla. Siellä sänkyni pohjalla kun rypesin sekä henkisessä että fyysisessä tuskassa ja säryssä sekä yksinäisyydessä vain kirjalliset ystävät seuranani, syntyi yhtäkkiä ajatus oman kirjablogin perustamisesta. Sieltä sairasvuoteestani käsin olin nimittäin vain hieman aikaisemmin löytänyt kirjablogien maailman, jonka olemassaolosta en ollut ennen ollut edes tietoinen. Oikeastaan koko blogimaailma oli minulle ollut miltei täysin vieras, vaikka silloin tällöin joihinkin blogeihin olinkin eksynyt.

Ensimmäiset kirjablogin löydettyäni minussa heti virisi ajatus oman perustamisesta. Silloin kirjallisuustieteen opintoni yliopistossa olivat aktiivisimmillaan ja sivuaineeni kirjallisuustiede oli ehdoton lempiaineeni yliopistossa. Siispä ajattelin, että kirjabloggaaminen olisi sekä huviksi että hyödyksi. Kirjoista kirjoittaminen saisi käsittelemään paremmin ja syvemmin omia lukukokemuksia ja toisaalta olisi ilo jakaa omaa lukuharrastustaan muiden harrastajien kanssa. Olisi hienoa, jos minun lukuilostani olisi iloa jollekulle muullekin siellä jossakin tuntemattoman ruudun takana.

Lisäksi minulla oli pieni kasvattava motiivi myös kirjabloggaamispäätöksen taustalla: ajattelin, että bloggaaminen olisi matalan kynnyksen kirjoittamista, joka olisi omiaan kehittämään viha-rakkaus-suhdettani kirjoittamiseen enemmän kirjoitusrakkauden suuntaan. Olen aina ollut niin sanotusti hyvä kirjoittamaan ja olen kirjoittanut myös laudaturin äidinkielestä, mutta kirjoitustehtävät koulussa ja yliopistossa ovat saaneet minut aina vellomaan mitä suurimmassa luovuuden ja perfektionismin tuskassa aivan epätoivon ja itsetuhoisuuden partaalle asti. Kirjablogia ei kukaan ole kuitenkaan arvostelemassa samalla tavoin kriittisesti kuin opettajat koulussa. (Tai mistäs sitä tietää, mutta yksikään pilkunviilaaja ei ole ainakaan tullut julkisesti ilmaisemaan ajatuksiaan, paitsi kerran eräs blogiini eksynyt oppilas muutamasta kirjoitusvirheestä ihan kasvokkain luokassa :P)

Kirjabloggaamisen kautta olen saanut kokea paljon myös kirjoittamisen iloa, vaikka täytyy myöntää, että luovuuden tuskaa olen myös kokenut. Kirjablogiteksteille en kuitenkaan aseta kauheasti kriteereitä. Joskus haluan vain silkkaa kirjoittamisen iloa hioa hienon ja timanttisen tekstin, johon yritän tiivistää lukukokemuksen upeuden. Toisinaan taas tulen kiireissäni vain oksentamaan ulos itsestäni huonosti kirjoitetun teksitin, jolla kuittaan teoksen luetuksi, jotta pääsen rientämään muiden teosten äärelle. Kauheasti stressiä en kirjablogini tasosta ota, vaan lyöttäydyn ilolla sen kuuluisan mutuhutun kirjoittajien joukkoon ja mutuilen huolettomasti sananvapauteeni nojaten.  Myönnän, että silloin tällöin ajattelen, että mitä jos jossakin ruudun toisessa päässä joku kukkahattutäti joskus taivastelee, että tuollaistako suomea ja tuollaisiako kirjoitusvirheitä kirjoittavat kielenraiskaajat saavat opettaa äidinkieltä Suomen koululaitoksessa ja turmella viattomien ihmistainten arvokkaan äidinkielen.

Toistaiseksi kukkahattutädit ovat kuitenkin pitäneet sanaisen arkkunsa kiinni, ja minä olen päättänyt vähät välittää sellaisten mahdollisten tätien olemassaolosta. Kaiken kaikkiaan koen, että kirjabloggaaminen on ollut antoisa harrastus ja nimenomaan kehittänyt suhdettani kirjoittamiseen parempaan ja rakkaudellisempaan suuntaan. Toisinaan koen mitä suurinta itseilmaisun riemua saadessani kirjoittaa blogiini. Mahtavinta blogissa on se, että sen avulla saa olla yhteydessä ulkomaailmaan rakkaan lukuharrastuksensa merkeissä ja jakaa harrastustaan muiden kanssa. Lukeminen sinänsä on hyvin yksinäistä puuhaa, mutta kirjabloggaaminen tuo siihen myös sosiaalisen ulottuvuuden. Kirjabloggaamisen parhaisiin puoliin kuuluu myös se, että se tietyllä tavalla pitää yllä lukuharrastusta. Se luo pientä, positiivista painetta siitä, että kirjoja on luettava, sillä muutenhan ei olisi blogattavaa.

 Synttäriherkkuja!

Näiden neljän vuoden aikana blogista on tullut melko merkittävä osa elämääni, vaikka en ihan kaikkein ahkerimpien kirjabloggaajien joukkoon kuulukaan. Olisi vaikeaa kuvitella elämää ilman Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogiani. Blogista on tullut eräänlainen minuuden jatke, rakas lapseni, jota tahdon vaalia ja hoitaa, jotta se pysyy hengissä ja elossa. Blogini tuskin on ikuinen, mutta toivon, että se eläisi vielä pitkään ja kulkisi mukana elämässäni kauas. Jos ja kun se joskus kuolee, olo on varmasti kuin rakkaan ihmisen hautajaisissa.


Synttäriarvonta

Nyt ei kuitenkaan vietetä vielä onneksi blogini hautajaisia, vaan nimenomaan sen synttäreitä. Blogisynttäreiden kunnaiksi järjestän arvonnan, jossa on palkintona kirjakaupan lahjakortti (ja ehkä jotakin muuta pientä).


Arvonta-aikaa on synttärikuukauden eli lokakuun loppuun. Viimeinen päivä osallistua arvontaan on siis ma 31.10.



Arvontaan osallistut kommentoimalla haluavasi mukaan arvontaan.

Blogissani on luettu paljon vanhoja klassikoita.


Kiitokset

Lopuksi tahdon vielä kiittää kaikkia blogini lukijoita siitä, että olette olleet mukana matkallani kirjojen ja tarinoiden ihmeelliseen Mikä-Mikä-Maahan! Teidän matkaseuranne on tehnyt bloggaamisesta kaiken vaivan arvoista ja kannustanut minua eteenpäin matkallani!


lauantai 8. lokakuuta 2016

Kirjallisuusdiplomia suorittamaan!


Minä, joka olen vielä niin nuori opettaja, vastikään yliopistosta karannut, toisinaan meinaan unohtaa, että olen opettaja enkä opiskelija. Joskus tunnen ihan vastustamatonta halua unohtaa opettajan auktoriteettini ja heittäytyä opiskelijan asemaan. Itselleni lukioaika oli elämäni parasta aikaa ja rakastin opiskelua. Kun työskentelee opettajana lukiossa, voi käydä niin, että haluaisi opiskella samoja kiinnostavia ja kiehtovia aiheita kuin opiskelijatkin. Tai varsinkin voi käydä esimerkiksi niin, että haluaisi suorittaa kirjallisuusdiplomin!

Nimittäin sen minä olen päättänyt tehdä tänä lukuvuonna - käydä kirjallisuusdiplomin kimppuun! Toisessa työpaikassani on mahdollista suorittaa kirjallisuusdiplomi. Se tarkoittaa sitä, että luetaan kasa kirjoja tietyin ehdoin ja suoritetaan määrätyt tehtävät kirjoista. Palkinnoksi saa sekä yhden lukiokurssin että hienon diplomin, joka virallisin seremonioin annetaan ylioppilasjuhlassa, kun valmistuu lukiosta. Itse en kyllä valitettavasti opettajana voi saada suorituksesta lukiokurssia, mutta diplomin voin saada. Mikä hieno muisto!

Äidinkielenopettajana tahdon laajentaa lukutottumuksiani ja kaunokirjallista sivistystäni, ja siksi mielestäni kirjallisuusdiplomin suorittaminen on hauska ja inspiroiva ajatus. Tahdon haastaa itseni lukemaan monipuolisemmin kirjallisuutta. Lisäksi mielestäni on hauska ajatus, että keväällä, kun jätän taakseni ensimmäisen äidinkielenopettajan työpaikkani, voin saada muistoksi työpaikastani kirjallisuusdiplomin. Mikäs sen mieltälämmittävämpi muisto äidinkielenopettajalle?

Kuinka sitten kirjallisuusdiplomi käytännössä suoritetaan? Alla olevissa kuvissa on valokuvat diplomin ohjeesta kirjalistoineen.



Tarkoituksena on siis suorittaa kirjallisuusdiplomi ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan kirjallisuuskeskusteluineen ja loppuesseineen. Kollegani, joka ohjaa lukiomme muutkin kirjallisuusdiplomit, on luvannut toimia myös minun ohjaajanani ja siis tarkistaa suoritukseni. Ja saan siis myös ihan oikean diplomin muistoksi, jos ja kun pääsen loppuun asti!

Yhden diplomiteoksen olen ehtinyt jo syksyllä lukemaan, Minna Canthin Anna-Liisan (siitä myöhemmin lisää blogissani). Kotona odottaa jo pieni pino muita kirjoja. Tällä hetkellä on kesken sekä Hemingwayn Jäähyväiset aseille että Kafkan Oikeusjuttu. Klassikkoteoksista minulla ei ole kovin paljoa valinnanvaraa, sillä olen lukenut niistä suurimman osan ja haluan lukea diplomissa vain teoksia, joita en ole aiemmin lukenut. Nykykirjallisuuden suhteen valinnanvaraa on huomattavasti enemmän. Jännittävää nähdä, mitä kaikkea mielenkiintoista tulee lukuvuoden aikana luettua!

Yleensä lukiolainen suorittaa diplomia miltei koko lukioaikansa. Koska itse kuitenkin sain tämän diplomikärpäsen vasta tänä syksynä ja koska työsuhteeni päättyy tämän lukuvuoden päättyessä, on minulla vain alle vuosi aikaa diplomini suorittamiseen. Toivon, että ehdin! Nimittäin välipalaksi tarvitsen varmasti paljon muitakin kirjoja, sillä diplomin suorittamisessa joudun kyllä osittain varmasti menemään omien lukumukavuusrajojen ulkopuoelle. Itse asiassa Kafkan Oikeusjutun kanssa on tullut jo pientä taistelua, mutta yritän taistella yhtä urhollisesti kunnon lukiolainenkin. Taisteluiden lisäksi odotan kuitenkin kohtaavani myös uusia kirjarakkauksia diplomia suorittaessani!