perjantai 9. joulukuuta 2022

Kirjabloggaajien joulukalenterin 9. luukku: Vihervaaran Annan joulutunnelmia

Tänään kirjabloggaajien joulukalenteri avaa luukkunsa omassa blogissani. Eilen Mrs Karlsson lukee -blogin luukussa päästiin kurkistamaan Tukholman Nobel-huumaan, ja huomenna luukku nro 10 avautuu Hemulin kirjahyllyssä. Minun blogini jatkaa kalenterissa myös 23. joulukuuta.

Valitsin omaksi luukukseni juuri tämän päivän, sillä 9. päivä joulukuuta ei ole minulle mikä tahansa joulukuun päivä, vaan se on Annan päivä. Minun nimipäiväni!

Mikäs se mainiompi ajankohta kurkistaa joulukalenterissa kirjallisen kaimani ja rakkaimman ystäväni Vihervaaran Annan elämään? 

Minun Anna-rakkaudessani yksi keskeinen tekijä onkin se, että hahmolla on suomeksi sama etunimi kuin minulla. Se vahvistaa tunnetta siitä, että lukiessani Anna-kirjoja luen kuin omaa elämäntarinaani - Vihervaaran Anna on ollut minulle tärkein samaistumiskohde.

(Eräs toinen mielessäni kilpaileva joulukalenteriaihe oli kirjoittaa tänä syksynä ilmestyneestä Anni Swanin Merenkuningatar ja hänen poikansa -kuvakirjasta, jonka tekemisessä olen ollut mukana, mutta päädyin kirjoittamaan siitä eilen erillisen postauksen. Tämä kirja on mainio joululahjavinkki -vink, vink!)

Tämän luukun omistan siis Vihervaaran Annalle Annan päivän kunniaksi, ja lähestyvän joulun kunniaksi keskityn Anna-kirjojen joulukuvauksiin. Ennen kaikkea sitaattien kautta.

Kahlasin suurpiirteisesti läpi lähes kaikki Anna-kirjat etsien joulutunnelmia. Vain Annan perhe -teosta en selaillut, sillä se on ainoa sarjan osa, josta minulla ei ole omaa suomenkielistä laitosta. Kahdeksanosaisesta Anna-sarjasta kävin siis selaillen läpi 7 romaania, joulun taikaa ja tunnelmaa tähyten. 

Lähes kaikissa Anna-kirjoissa mennään monta kertaa vuoden kierron ympäri, ja Montgomery kuvailee paljon luontoa. Yritin skannailla luontokuvauksia ja etsiä sitä kautta lähestyvää joulua. Tällainen selaileva pikalukutapa, vuoden kiertoon keskittyen, avasi minulle uusia oivalluksia ja havaintoja minulle tutusta ja rakkaasta sarjasta, joten ennen kuin etenen joulukuvauksiin, avaan muutamia uusia havaintojani Anna-kirjoista.

Hämmästyin sitä, kuinka usein Montgomery mainitsee luvun aivan alussa - usein jo ensimmäisessä virkkeessä tai kappaleessa - kuukauden nimen, upottaen sen johonkin tunnelmalliseen luontokuvaukseen. Näin hän kuvaa ajan kulumista tarinassa. (Tämä teki selailuni helpoksi, kun saattoi keskittyä lukemaan lukujen alut.) Kiinnostava oli myös havainto, että useimmat kirjat sekä alkavat kesästä että päättyvät kesään. Kesäisen luonnon kuvaajana Montgomery onkin taiturimainen.

Hämmästyttävin havainto oli kuitenkin se, kuinka harvoin Montgomery kuvaa joulua! Usein joulu ohitetaan sanomatta siitä sanakaan. Jäin miettimään, olikohan joulu Montgomeryn aikana niin tärkeä kuin nykyään? Tai eikö se ollut Montgomerylle niin tärkeä? Jollain tavalla luulisi, että joulu tarjoaisi tunnelmointiin taipuvalle kirjailijattarelle paljon aineksia romantisoituihin kuvauksiin.

Tästä havainnosta huolimatta löysin kuin löysinkin useita jouluja Vihervaaran Annan elämästä. 

Niistä merkittävin ja itselleni mieleenpainuvin on ensimmäisen osan Annan nuoruusvuosien ihka ensimmäinen joulu, jolloin Annan suuri unelma käy toteen: Matthew, Annan toinen "kasvattivanhempi", on vehkeillyt sisarensa Marillan selän takana ja hankkinut Annalle tämän ensimmäisen puhvihihaisen leningin, vaikkei Anna Marillan mielestä missään nimessä olisi tarvinnut moista turhamaisuutta. Puhvihihat ovat olleet Annan hartain unelma, ja kohtauksessa on aimo annos ihanaa joulutunnelmaa ja lapsen jouluriemua.

Tuon joulun rinnalla toiseksi merkittäväksi joulukuvaukseksi nousee Anna opettajana -teoksen toisen vuoden joulu, jolloin Anna kutsuu kollegansa Katherinen joululoman viettoon Vihervaaraan. Katherine on ikävä, ankea ja katkeroitunut ihminen, ja hänen suhteensa Annaan on ollut ongelmallinen. Anna kuitenkin haluaa lähestyä naista ja antaa tälle mahdollisuuden. Joululoman aikana he löytävätkin yhteyden ja ystävyyden ja Katherinen jääkylmä kuori sulaa. Alta paljastuu pettymysten kovettama ihminen, joka iloisen joulunvieton ja ystävyyden vaikutuksesta löytää sekä paremman itsensä että elämänilon. Tämä tarina vie ajatukset Dickensin Saiturin jouluun ja herättää todellisen joulumielen!

Nämä molemmat joulukuvaukset ovat useamman sivun mittaisia, joten siksi en siteeraa niitä kokonaan. Anna-kirjojen muut joulut on kuitattu huomattavasti kevyemmin. Viimeisin joulu, jota siteeraan, sarjan päätösosasta Kotikunnaan Rillasta, on surullinen, mutta hätkähdyttävän ajankohtainen: yksi Annan lapsista puuttuu joulupöydästä, sillä on sota ja esikoispoika on rintamalla. Kotikunnaan Rilla -teos käsittelee ensimmäistä maailmansotaa naisnäkökulmasta, ja sen keskushenkilöksi nousee Annan tytär Rilla.

Seuraavaksi annan Montgomeryn sanojen puhua puolestaan ja Vihervaaran Annan viedä lukijani joulutunnelmiin Prinssi Edwardin saarelle jonnekin kauan sitten kadonneeseen maailmaan, jonka voi yhä jokainen löytää mielikuvituksestaan.  Joululaulun sanojen "onkos tullut kesä nyt talven keskelle" innoittamana koristan joulukalenteriluukkuni kesäisillä Anna-kuvilla, jotka olen ottanut ensi keväänä ilmestyvää esikoiskirjaani varten, jossa yhdistyvät kirjallisuus ja kakut. Nauti Montgomeryn sanoista ja mielikuvituksessasi pala kakkuani! Tämän Anna-kirjojen innoittaman kakun nimi on Lumikuningattaren kirsikkakakku.

Anna juoksi rappusia pitkin ja lauloi niin että hänen äänensä raikui läpi koko talon.

"Hauskaa joulua, Marilla! Hauskaa joulua, Matthew! Ihanaa, että joulu on sittenkin valkoinen. Vihreä joulu ei ole mistään kotoisin. Eikä sitä voi sanoa edes vihreäksi - se on vain samean ja sotkuisen ruskea ja harmaa. Ei - mutta - voi, Matthew, onko tuo minulle? Oi!

Matthew oli kömpelösti purkanut puvun paperikääreestä ja työnsi sen Annalle luoden anteeksipyytävän katseen sisareensa. Marilla oli muka syventynyt teekannun täyttämispuuhaan, mutta katsoi kohtausta vaivihkaa sangen uteliaana.

Anna otti puvun ja katseli sitä kunnioittavan hiljaisuuden vallitessa. Voi, miten se oli sievä - pehmeätä, sammalenvihreätä kangasta, hameessa sirot rimsut ja laskokset, miehusta taidokkaasti ja viimeisen muodin mukaan leikattu, kaulantiessä pieni valkea pitsiröyhelo. Mutta hihat - ne olivat parasta kaikesta ja kruunasivat taideteoksen! Pitkät kiinteät kalvosimet ulottuivat kyynärpäihin saakka, ja niiden yläpuolella kaksi ihanaa puhvia, joiden välissä kapea nauha ja sammalenvihreästä silkistä tehty ruusuke...

"Se on sinun joululahjasi, Anna, sanoi Matthew hämillään. - Mutta - mutta - mikä sinun on Anna. Etkö pidä siitä?"

Sillä Annan silmiin olivat äkkiä tulvahtaneet kyyneleet.

"Enkö pidä! Voi, Matthew!" Anna ripusti puvun tuolin selustalle ja risti kätensä. "Se on suorastaan hurmaava! Voi, en voi ikinä kiittää sinua kylliksi! Tuollaiset hihat! Minusta tuntuu siltä kuin tämä olisi onnellista unta!"

(L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet)


Syksy oli ollut lumeton, mutta juuri kun Diana kotimatkallaan oli menossa puron yli, alkoi metsissä ja niityillä liidellä valkoisia hiutaleita, ja eteläisten harjujen ääriviivat peittyivät pian pehmoiseen valkeaan vaippaan. Saatiin siis luminen joulu, ja jo aattomaamusta alkaen tapahtui paljon suurenmoista hauskaa. Lavendel-neidiltä ja Paulilta tuli kirje ja joululahjoja. Anna avasi ne Vihervaaran viihtyisässä keittiössä, joka oli täynnä sitä, minkä Davyn ihastunut pikku nenä oli todennut "metkaksi hajuksi".

(L. M. Montgomery: Annan unelmavuodet)

Anna matkusti kotiin iloisen toiveikkaana, mutta todellisuus ei täysin vastannut odotuksia. Avonleassa oli niin aikainen ja jäätävän kylmä talvi, etteivät edes kylän vanhimmat asukkaat muistaneet kokeneensa sellaista. Valtavat lumikinokset erottivat Vihervaaran muusta maailmasta. Joululoman aikana oli melkein joka päivä lumimyrsky, ja tyyninä päivinä tuiskutti lakkaamatta. Heti aurauksen jälkeen tiet olivat taas ummessa. Oli melkein mahdotonta mennä ulos. ( - -)

Anna tunsi itsensä yksinäiseksi. Dianan täytyi pysytellä koko loman ajan sisällä ankaran keuhkokatarrin vuoksi; hän ei siis voinut tulla Vihervaaraan, ja Anna pääsi harvoin Mäntymäelle, koska kummitusmetsän läpi vievä oikopolku oli korkeiden kinosten peitossa ja pitempi tie melkein yhtä vaivalloinen. Ruby Gillis nukkui lumen alla kirkkomaan mullassa. Jane Andrews oli opettajana jollakin lännen preerian koululla. Gilbert oli tietenkin uskollinen ja rämpi Vihervaaraan harva se päivä.

Mutta Gilbertin käynnit eivät olleet samat kuin ennen. Anna melkein pelkäsi niitä. Oli hyvin hämmentävää, kun kesken äkkiä syntynyttä äänettömyyttä nosti silmänsä ja näki Gilbertin ruskeiden silmien kiinteän katseen, jonka merkityksestä ei voinut erehtyä. Vielä tukalampaa oli, kun nähdessään tuon katseen tunsi lehahtavansa hehkuvan punaiseksi, aivan kuin - niin, aivan kuin... Se oli hirveän kiusallista. Karoliinan majassa oli aina lähistöllä muita, mutta täällä Marilla lähti aina Gilbertin tultua rouva Lynden puolelle ja otti vielä kaksosetkin mukaansa.

Davy sen sijaan oli onnellinen. Hän nautti saadessaan aamuisin lähteä luomaan teitä kaivolle ja kanalaan. Hän mässäsi jouluherkuilla, joita Marilla ja rouva Lynde olivat kilpaa valmistaneet Annaa varten, ja luki koulukirjastosta lainaamaansa jännittävää kirjaa.

(L. M. Montgomery: Annan unelmavuodet)


Lauantaina ja maanantaina Vihervaara oli täynnä iloista puuhaa. Luumuvanukas loihdittiin valmiiksi ja joulupuu tuotiin sisälle. Katherine ja Anna ja Davy ja Dora hakivat metsästä kauniin pienen kuusen, jonka kaatamisen Anna kesti vain siksi, että se kasvoi herra Harrisonin pienellä aukiolla, joka kuitenkin keväällä aiottiin raivata ja kyntää.

(- -)

Ja  puun alla pehmeän, lämpimän huovan päällä istui suloinen ruskeasilmäinen koiranpentu. Silkkiset korvat olivat valppaasti pystyssä ja häntä heilui ystävällisesti. Pennun kaulassa oli hihna ja lappu, jossa luki: "Katherinelle Annalta, joka sittenkin rohkenee toivottaa iloista joulua."

Katherine sieppasi sätkivän pennun syliinsä ja sanoi vapisevalla äänellä: "Anna, tämä on suloinen! Mutta rouva Dennis ei anna minun pitää tätä. Kysyin häneltä lupaa koiraan ja hän kieltäytyi."

"Olen järjestänyt kaiken rouva Dennisin kanssa. Hän ei enää vastustele. Sitä paitsi sinä et asu siellä enää pitkään. Sinun on löydettävä kunnollinen asuinpaikka nyt, kun olet maksanut kaiken, minkä katsoit velvollisuudeksi maksaa. Katsokaa, miten ihanaa kirjepaperia sain Dianalta. Eikö olekin kiehtovaa katsoa tyhjiä sivuja ja pohtia, mitä niille kirjoitetaan?

Rouva Lynde oli hyvillään, kun joulu oli valkoinen - silloin kirkkomaalla ei ollut paljon väkeä - mutta Katherinelle joulu oli purppurainen ja kirkkaanpunainen. Myös joulun jälkeinen viikko oli ihana. Katherine oli usein pohtinut katkerana, miltä tuntuisi olla onnellinen, ja nyt hän sai tietää sen. Hänen kukoistuksensa oli uskomatonta, ja Anna huomasi nauttivansa Katherinen seurasta.

(L. M. Montgomery: Anna opettajana)

Gilbert leikkasi hanhet taitavasti, rouva Lyndenkin täytyi se myöntää. Kaikki söivät hyvällä ruokahalulla. Annan ensimmäinen joulupäivällinen onnistui suurenmoisesti ja hän aivan uhkui emännän ylpeyttä. Istuttiin kauan pöydän ääressä ja mieliala oli hilpeä. Aterian jälkeen siirryttiin takkavalkean ääreen, ja kapteeni Jim kertoi heille tarinoitaan, kunnes aurinko jo nousi Neljän tuulen lahden ylle ja poppelien pitkät siniset varjot heittäytyivät kujanteen lumeen.

"Nyt minun täytyy palata majakkaani", sanoi kapteeni Jim lopulta. "Ehdin töin tuskin kotiin, ennen kuin aurinko menee mailleen. Kiitoksia ihastuttavasta joulusta, rouva Blythe!"

(L. M. Montgomery: Anna omassa kodissaan)


Jouluna tulivat pojat ja tytöt korkeakoulusta kotiin ja mieliala Kotikunnaalla kohosi taas vähäksi aikaa. Mutta kaikki eivät olleet koossa - ensimmäisen kerran joulupöydästä puuttui joku: tarmokas, rohkeakatseinen Jem oli kaukana poissa. Hänen tyhjän paikkansa näkeminen oli Rillasta enemmän kuin hän saattoi kestää. Susan oli saanut itsepintaisen päähänpiston: hän halusi välttämättä kattaa Jemillekin, panna hänen lautasensa viereen pienen punotun lautasrenkaan, joka hänellä oli ollut pikku pojasta lähtien, ja kummallisen, korkean Vihervaaran aikaisen pikarin, jonka Marilla-täti oli kerran antanut hänelle ja josta hän itsepintaisesti oli aina halunnut juoda. 

"Tuon poikakullan on saatava paikkansa, hyvä tohtorinna", sanoi Susan päättäväisesti, "älkää olko masentunut, sillä hän on hengessä luonamme, ja ensi jouluna hän on täällä itsekin."

(L. M. Montgomery: Kotikunnaan Rilla)