maanantai 17. tammikuuta 2022

Lukupiirien lumoa - syyslukukauden lukupiirikirjat

Vuosi on vaihtunut ja takanani on kolmas syyslukukausi kansalaisopiston tuntiopettajana. Vedän Puulan seutuopistossa muun muassa erilaisia lukupiirejä. Tänä lukuvuonna niitä on toteutunut peräti neljä: Kirjallisuuspiiri, Etäkirjallisuuspiiri, Tyttökirjaklassikot-etälukupiiri ja Elämäkerrallinen etälukupiiri.

Korona teki tutuksi etäopetuksen ja huomasinkin, että etäopetuksena on hyvä järjestää sellaisia lukupiirejä, joihin ei yhdeltä pikkupaikkakunnalta löytyisi tarpeeksi paljon väkeä. Erityisen iloinen olen Tyttökirjaklassikot-lukupiirin ideasta ja siitä, että sain sen myös toteutumaan. Voiko edes kuvitella mitään ihanampaa kurssia?

Syyslukukauteen mahtui monta hyvää kirjaa ja monia mielenkiintoisia kirjallisuuskeskusteluita. Koska lukupiirejä on näin monia, olen pyrkinyt käsittelemään osin samoja kirjoja joissakin lukupiireissä. Yllättävän moni syksyn lukupiirikirjoista oli minulle entuudestaan tuttuja. Mutta hyviä kirjoja jaksaa lukea kerta toisensa jälkeen! Vain Juha Itkosen Ihmettä kaikki sekä Elly Griffithsin Siniviittainen nainen olivat minulle aivan uusia lukukokemuksia, muut olen lukenut aiemminkin.

Tässä postauksessa on lyhytarviot menneen syyslukukauden lukupiirikirjoistani. Tosin kahta näistä en lukenut tällä erää, koska ne ovat niin tuoreessa muistissa: L.M. Montgomeryn Pienen runotytön luin viimeksi kesällä ja Annan nuoruusvuodet viime tammikuussa. Kerron silti niistäkin!

Mutta ennen kuin menen itse asiaan, mainostan vielä etälukupiirejäni! Näihin voi tulla vielä mukaan nyt kevätlukukaudellakin ja saat kurssimaksun puoleen hintaan, jos hyppäät mukaan näin myöhään. Lisätiedot ja ilmoittautuminen Puulan seutuopiston nettisivuilla, tässä linkit erikseen jokaiselle kurssille:

Etäkirjallisuuspiiri 

Tyttökirjaklassikot-etälukupiiri

Elämäkerrallinen etälukupiiri

(Huom. nettisivun hinnat ovat koko vuoden hintoja.)

On ollut ihanaa sukeltaa työn merkeissä myös tyttökirjojen maailmaan!

Elizabeth Strout: Olive Kitteridge

Stroutin tarkkanäköinen kuvaus amerikkalaisen pikkukaupungin elämästä ja sen ihmiskohtaloista on kiehtova. Elämässä tulee vastaan yhtä ja toista, mutta onneksi on donitseja, jotka tuovat edes vähän pehmeyttä ja lohtua arkeen.

Teos vilisee ihmisiä, mutta kaiken keskiössä tai taustalla on Olive Kitteridge -niminen eläköitynyt opettaja. Olive on vähän hapan ja hankala ihminen, mutta kovan ulkokuoren alla on inhimillisyyttä, joka säteilee välillä esiin. Koskettavin tarina on mielestäni "Nälkä"-niminen luku, jossa Oliven inhimillisyys tulee hienosti ja riipaisevasti esiin. "Pieni säväys" -luku taas tuo Olivesta esiin niin yllättävän puolen, että sitä lukiessani olin tikahtua nauruun.

Episodimainen romaani koostuu toisistaan irrallisista tarinoista, jotka voisi ehkä hahmottaa novelleiksikin. Kerronta poukkoilee eri näkökulmien ja aikatasojen välillä, mikä teki tarinan hahmottamisesta välillä haastavaa. Ihmiskuvauksessa Strout on taiturimainen ja onnistuu vakavista teemoista huolimatta myös naurattamaan lukijaa. Tämä oli toinen kerta, kun luin teoksen, ja yllätyin oikeastaan siitä, miten paljon huumoria löysin teoksesta tällä kertaa – en muista nauraneeni ollenkaan ensimmäisellä kerralla.


L. M. Montgomery: Pieni runotyttö

Pieni runotyttö oli mainio valinta Tyttökirjaklassikot-etälukupiirin ensimmäiseksi kirjaksi.

Kaipaako tämä hurmaava tyttökirjaklassikko edes esittelyä? Trilogian ensimmäisessä osassa Emilia Starr menettää isänsä ja päätyy sukulaistensa hoiviin Uuteen kuuhun. Elizabeth-täti on ankara, mutta onneksi on lempeä Laura-täti ja ymmärtäväinen Jimmy-serkku. Ja välillä tulee leimahdus, tuo ylimaallinen kokemus, joka sytyttää Emilian inspiraation!

Huomaan, että joka kerta, kun luen Runotyttö-kirjoja, pidän niistä enemmän kuin aiemmin! Joskus aikoinani tuli vertailleeksi Runotyttöjä ankarasti lempikirjoihini Anna-kirjoihin, sillä molemmista sarjoista löytyy paljon samaa, ja aina päädyin pitämään Runotyttöjä heikompina kopioina Anna-kirjoista. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän minua alkaa kiehtomaan Runotytön erityisyys suhteessa Anna-kirjoihin. Emilia on ihana Emilia, eikä häntä tarvitse verrata muihin! 

Emilian kapuaminen "Alppipolulla" kohti kirjailijaunelmaa on hienosti kuvattu, ja huomaanpa nykyään yhä selvemmin, miten vahva tyttökirjasankari Emilia on: hän kyseenalaistaa aikuisten vallan ja on rohkeasti oma itsensä, omine ainutlaatuisine ajatuksineen.


Jennifer Worth: Hakekaa kätilö I

Worthin muistelmateos kertoo vangitsevasti kirjailijan nuoruusvuosista kätilönä nunnien järjestämässä äitiyshuollossa 1950-luvun Lontoon East Endissä, jonka asukaskunta koostuu pääosin hyvin suurista ja hyvin köyhistä perheistä. Tässä maailmassa kätilöillä riittää vientiä ja teos todella tempaa lukijan mukaansa!  

Worth avaa teoksessa ansiokkaasti myös äitiyshuollon ja kätilön ammatin historiaa sekä piirtää tarkan kuvan siitä, minkälaista oli elämän kirjo kirjan kuvaamassa historiallisessa ja kulttuurillisessa kontekstissa. Kirja on kiehtova matka maailmaan, joka on kovin erilainen kuin omani. Silti on jotakin samaa: ihmiset nauravat ja iloitsevat ja pitävät hauskaa myös slummeissa.

Kirja kuvaa myös tarkasti elämää Nonnatus Housessa, nunnien laitoksessa, jossa kirjoittaja nuoruudessaan asui. Tämä kirja pyyhkii ylimaallisen sädekehän nunnien yltä ja osoittaa, että nunnat ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Jotkut nunnat ovat aikamoisia persoonia ja saavat lukijan nauramaan makeasti. Taustajuonteena teoksessa kulkee kirjoittajan hengellinen haparointi ja vastausten etsiminen suuriin kysymyksiin: jokin nunnien uskossa alkaa pikku hiljaa puhutella häntä.


Frances Hodgson Burnett: Salainen puutarha

Burnettin lastenkirjaklassikko on lumoava ja puhutteleva tarina puutarhan ja vihreyden parantavasta voimasta, kadonneen elämänilon löytymisestä sekä ystävyydestä. Omaa hyllyäni koristaa painos, jossa on Inga Mooren hurmaava kuvitus. Kuvitus tuo merkittävästi lisää iloa ja ihanuutta lukukokemukseen.

Intiassa kasvanut Mary jää orvoksi  ja hänet lähetetään Englantiin enonsa luokse suureen kartanoon keskelle nummia. Hemmoteltu, intialaisten palvelijoiden ympäröimänä kasvanut tyttö on hyvin epämiellyttävä ja kärttyisä ja tottunut saamaan kaiken – paitsi rakkautta. Kartanossa hänelle määrätty palvelija ei olekaan samaa sorttia kuin Intian palvelijat ja Mary saa esimerkiksi itse opetella pukemaan itsensä.

Uusi miljöö alkaa pikku hiljaa kiehtoa Marya, varsinkin kartanon kauan lukittu salainen puutarha, jonne ei ole edes avainta. Entä mikä on se itkulta kuulostava ääni, joka joskus öisin kiirii pitkin kartanon käytäviä? 

Kun elämä täyttyy uusista ja mielenkiintoisista asioista sekä ihmissuhteista, Mary alkaa kehittyä paremmaksi itsekseen.


L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

Ihanan Anna-sarjan ensimmäisessä osassa 11-vuotias orpotyttö Anna saapuu Prinssi Edwardin saaren Avonleaan uusien kasvattivanhempiensa, naimattomien sisarusten Marilla ja Matthew Cuthbertin luokse. Vihervaara-nimisestä talosta tulee hänelle rakas koti. Elämän riepottelema orpo kokee vihdoin löytäneensä paikkansa maailmasta, kodin, jossa on hyvä olla ja jossa häntä rakastetaan. Ei-mikään Annasta tulee Vihervaaran Anna.

Uusi ympäristö ja luonto lumoavat Annan, romanttisen haaveilijan, jolla on rikas mielikuvitus. Naapurin Diana-tytöstä Anna löytää kaipaamansa parhaan ystävän ja sukulaissielun. Koulunkäynti kiinnostaa Annaa ja hän on kunnianhimoinen. Annan elämä on saanut uuden ja onnellisemman suunnan, mutta punaiset hiukset ovat Annan elämän suurin murhe. Murhetta – mutta lukijalle naurua aiheuttaa toisinaan myös se, että Anna on kova sähläämään. Marilla yrittää tarmokkaasti kasvattaa Annasta kelpo ihmistä, mutta saakin pian huomata, että vanhemmuus kasvattaa häntä.

Annan nuoruusvuodet on lempikirjani, jonka olen lukenut niin monta kertaa, etten pysty pitämään siitä lukua. Se on kirja, jonka lumo säilyy vuodesta ja lukukerrasta toiseen. Tärkeintä kirjassa minulle on elämänilo, kauniit luontokuvaukset ja Annan romanttinen suhde luontoon sekä huumori. Toisaalta keskeisintä on Annan valovoimainen persoona, joka hurmaa lukijan ja tarjoaa minulle tärkeän samaistumiskohteen. Oli hauska huomata, että tämä tyttökirjaklassikko hurmasi Etäkirjallisuuspiirissäni niin vanhat kuin nuoret.


Sara Kokkonen: Kapina ja kaipuu

Sara Kokkosen teoksessa pääsevät ääneen tyttökirjafanit. Kokkonen on koonnut teokseensa suomalaisten lukijoiden lukukokemuksia ulkomaisista tyttökirjoista. Suurin osa kirjaa koostuu näistä lukijoiden puheenvuoroista, joissa nousee vahvana esiin rakkaus tyttökirjoihin sekä se, miten merkittävä vaikutus kirjoilla on ollut lukijoiden elämään. Itsekin osallistuin aikoinani tämän teoksen aineistonkeruuseen. (Oma ylistykseni Anna-kirjojen ihanuudesta löytyy sivuilta 133137.)

Kokkonen on jäsentänyt teoksen sisällön kirjailijoiden mukaan, ja jokaisen osion alussa on hänen kirjoittamansa lyhyt elämäkerta kirjailijasta sekä esittely tämän tuotannosta. Mukana on 10 kirjailijaa: Louisa May Alcott, Susan Coolidge, Frances Hodgson Burnett, Jean Webster, Lucy Maud Montgomery, Laura Ingalls Wilder, Helen Dore Boylston, Carolyn Keene, Martha Sandwall-Bergström ja Merri Vik. Sekä kirjailijoiden esittelyyn keskittyvät osuudet että lukijoiden lukukokemukset ovat antoisaa luettavaa kaltaisilleni tyttökirjafaneille. Teos tarjoaa kaikupohjaa omille lukukokemuksille ja ajatuksille, antaa uusia näkökulmia tuttuihin teoksiin ja niiden kirjoittajiin sekä toisaalta tarjoaa myös oivia lukuvinkkejä.

Tämä kirja oli mainio teos meidän Tyttökirjaklassikot-lukupiiriin, tarjosi eräänlaisen läpileikkauksen ulkomaisesta tyttökirjallisuudesta. Kokkonen on kirjoittanut teokselle myös sisarteoksen Rasavillejä ja romantikkoja, joka keskittyy kotimaiseen tyttökirjallisuuteen. Lukupiirissä meillä olikin käsittelyssä oikeastaan molemmat: sai valita, kumman näistä lukee tai lukeeko molemmat. Itse keskityin ulkomaiseen tyttökirjallisuuteen. Toisenkin olisin halunnut lukea, mutten ehtinyt.


Sirpa Kivilaakso: Satukuningatar Anni Swan

Jotkut kirjat katoavat muistista, joskus nopeastikin. Jotkut muistaa aina. Muistan selvästi, kun luin ensi kertaa Sirpa Kivilaakson kirjoittaman Satukuningatar Anni Swan -teoksen alkuvuonna 2018. Muistan ajatelleeni: tämä on paras kirjailijaelämäkerta, minkä olen koskaan lukenut!

Tosin on sanottava, että varsinkin siinä vaiheessa elämääni olin lukenut hyvin vähän kirjailijaelämäkertoja tai ylipäänsä elämäkertoja – ehkä vasta niihin aikoihin aloin kiinnostua myös elämäkerrallisesta kirjallisuudesta. Yhtä kaikki, kirja teki suuren vaikutuksen. Varsinkin minuun teki vaikutuksen se, kuinka syvällisesti ja analyyttisesti Kivilaakso lähestyy teoksessaan Anni Swanin satutuotantoa. Kivilaakso onkin kirjoittanut väitöskirjan Anni Swanin satusymbolismista, ja elämäkerrassa hän hyödyntää väitöskirjansa tulkintoja ja avaa Swanin satusymboliikkaa tämän elämää vasten.

Tämä toinen lukukertani teoksesta oli yhä yhtä vangitseva. Nautin erityisesti Anni Swanin ja Otto Mannisen hitaasti kehittyvän suhteen kuvauksesta, joka on esitetty tasa-arvoisena kahden taiteilijan kumppanuusliittona. Ja miten herkullista luettavaa onkaan kilpakosijoiden Eino Leinon ja Otto Mannisen piiritys ja ne lukuisat rakkausrunot, joita he runoilevat muusalleen, tuolle mustalle joutsenelle, Suomen tulevalle Satukuningattarelle! 

Antoisan lisän lukupiirikeskusteluumme toi se, että itse Sirpa Kivilaakso, joka kuuluu myös lukupiiriimme ja josta tuli ystäväni Anni Swanin Lumolinna -kirjaprojektin myötä, oli paikalla. Saimme kuulla häneltä mielenkiintoisia vastauksia lukuisiin kysymyksiin.


Juha Itkonen: Ihmettä kaikki

Tämä kirja on ollut teos, jonka lukemisesta olen haaveillut jo useamman vuoden, varmaan sen ilmestymisestä lähtien. Ja kun jotakin oikein odottaa, voi helposti käydä niin, että pettyy. Ihmettä kaikki tuotti minulle vähintään pienen pettymyksen, mutta jotenkin tuntuu, etten siltikään pettynyt. Odotin jotain, mitä ei olisi pitänyt odottaa, mutta sain jotain, mitä en osannut odottaa. 

Ihmettä kaikki on hieno ja tärkeä teos, jota voisin oikeastaan suositella kenelle vain. Siinä ollaan elämän ja ihmisyyden tärkeiden kysymysten äärellä ja se avaa ansiokkaasti tarinaa, joka on varmasti vieras monelle, myös itselleni: millainen on pikkukeskosen taistelu keskoskaapista sen ulkopuolelle ja kohti normaalia elämää, miten hauras mutta sitkeä on pienen ihmisen elämänlanka.

Autofiktiivisessä teoksessa Juha Itkonen käsittelee omaa kokemusta syntymättömän lapsen menettämisestä ja siihen liittyvistä eettisistä kysymyksistä. Hän käsittelee toivoa ja huolia, jotka heräävät uuden raskauden sekä ennenaikaisen syntymän myötä. Kirjan luettuaan voi vain todeta: ihmettä kaikki! Ihmeellistä on elämän alku ja syntymä, ihmeellistä myös se, miten lääketiede voi auttaa ennenaikaisesti syntyneitä hyvin pieniä ja avuttomia vauvoja.


Elly Griffiths: Siniviittainen nainen

Englantilaisessa Ruth Galloway -dekkarisarjassa arkeologi Ruth ratkoo poliisin rinnalla murhamysteereitä.

Tässä sarjan kahdeksannessa osassa uskonnollisuudesta tunnetun kylän hautausmaalla nähdään siniviittaisen Neitsyt Marian ilmestys. Seuraavana päivänä lähes samasta paikasta löytyy surmattu nainen sinisiin pukeutuneena. Vanha ystävä ottaa yhteyttä Ruthiin ja kertoo kirjeistä, joissa häntä uhkaillaan naispappeuden vuoksi. Tapahtumat vaikuttavat linkittyvän toisiinsa, ja kohta Ruth sekä paikkakunnan poliisit ovat tempautuneet mukaan mysteeriin, jossa taistellaan aikaa vastaan. Koska tulee seuraava ruumis?

Sarjaa kuvattiin jossakin lähteissä "tunnelmalliseksi", mikä oli yksi syy, miksi ehdotin kirjaa lukupiirilleni. En ole dekkari-ihmisiä, mutta ajattelin, että tunnelmallinen dekkari sopia myös minulle ja lukupiirille, joka ei vertahyytävyyttä kaipaa. Jouduin pettymään. En löytänyt kirjasta mitään tunnelmallista, ainakaan minulle sopivaa tunnelmaa. 

Lukukokemus jätti tyhjäksi. En oikein saanut kirjasta mitään. Toisaalta kirja kulki eteenpäin melko vetävästi, sitä oli helppo ja "ihan kiva" lukea, ja oli jollain tavalla virkistävää lukea jotain tavanomaisen kirjakuplani ulkopuolelta. Myöskään kukaan lukupiirissämme ei ihastunut kirjaan. Sarja on kuitenkin ollut hyvin suosittu, ja loppupäätelmäni on, että kirja ei yksinkertaisesti ollut minun tai meidän juttumme.

Tässä syyslukukaudella luetut lukupiirikirjat. Vain Olive Kitteridge puuttuu kuvasta.

maanantai 21. kesäkuuta 2021

Kolumni: Anna, ystäväni

Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä eikä lukaisulla. Se tapahtui sattumalta lukioaikoinani.

Yliopistossa meidät määrättiin tenttikavereiksi. Siitä se sitten alkoi. Kohta olimme erottamattomat ja kirjoitimme kaikki tutkielmat yhdessä.

Tai oikeastaan minä kirjoitin ja hän kannusti. Olimme täydellinen tiimi.

Hän on Anna, ystäväni. Paras ystäväni.  

Hän on kirjaimia paperilla. Jälki sielussani. Anna Shirley, Vihervaaran Anna. Kanadalaisen L. M. Montgomeryn tyttökirjaklassikon Annan nuoruusvuosien (Anne of Green Gables) ja kahdeksanosaisen Anna-sarjan päähenkilö, joka 113 vuotta sitten aloitti maailmanvalloituksensa ja teki tiensä lukuisten lukijoiden sydämiin.

Sanotaan, että totuus on tarua ihmeellisempää. Minulle voimallisimmat tarinat ovat kaunokirjallista fiktiota. Usein tuntuu, että kaunokirjallisuuden rivien välistä löytyy suurempia totuuksia kuin yksikään tietokirja voisi koskaan kertoa. Kuva kuulemma kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Yksi romaani voi kertoa enemmän kuin tuhat tietokirjaa. Kaunokirjallinen tarina ja kieli puhuttelevat tavalla, johon tietoteos ei kykene.

Ystäväni on opettanut minulle tärkeitä asioita elämästä, lohduttanut murheissa, muistuttanut olennaisesta. Hänen seurassaan olen kasvanut siksi ihmiseksi, joka olen. Olen hyväksynyt itseni. Miksi en arvostaisi itseäni, kun pidän sukulaissielustani? Vihervaaran Anna on peilini, jota katsomalla olen oppinut ymmärtämään itseäni ja kehittämään vahvuuksiani.

Tärkeintä minulle Anna-kirjoissa on kauneuden maailma ja mielikuvituksen merkitys. Annalle syvintä onnea tuottavat visuaaliset ilot, varsinkin luonto. Kaimani muistuttaa aina: avaa silmäsi ja näe kauneus. Minulle Anna-kirjojen ytimessä on sama viesti kuin Anni Swanin tuotannossa: satusilmät, joiden läpi katsomalla voi löytää luovuuden ja elämän ihmeellisen kauneuden.

Kun todellisuus ei miellytä, sen voi mielikuvituksen voimalla koristaa kauniimmaksi. Vaatimattomasti puettu orpo voi kuvitella itsensä lady Cordelia Fitzgeraldiksi, upeaksi naiseksi ylellisessä puvussa ja jalokivissä.  

Kun olin erään elämäni tärkeimmän valinnan – morsiuspuvun oston – edessä, tuntui kuin tähtiin kirjoitetulta, että minun oli saatava juuri se Cordelia-niminen puku.  Sen nimi, vintage-henkisyys ja laahus toivat mieleeni lempikirjani maailman.

Annan nuoruusvuodet olen lukenut ainakin 20 kertaa. Kun tuntee kirjan yhtä hyvin kuin sielunsa, voi välillä avata sen ja löytää yhdestä lauseesta kokonaisen maailman.

Joka kesä palaan Annani pariin. Annan nuoruusvuosien tunnelma on mielikuvissani kuulaan keltainen, kuin kesäkuinen aamu. Se on täydellinen kesäkirja. Lue ja ihastu! Ehkäpä löydät satusilmät ja näet puiden vihreyden heleämpänä kuin koskaan.




Tämä kolumni on julkaistu tässä kuussa ilmestyneessä uusimmassa Onnimannin numerossa (lastenkirjallisuusalan lehti).

Samassa lehdessä julkaistiin myös Anna-kirjojen luontokuvaa ja Vihervaaran Annan luontosuhdetta käsittelevä artikkelini, joka perustuu aiheesta kirjoittamaani yleisen kirjallisuustieteen sivuaineen tutkielmaan. Tutkielmani löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Alun perin kirjoitin kolumnini kesällä 2020 Kangasniemen Kunnallislehden Kesälehteen, jossa se julkaistiin laatimani kesäkirjavinkkijutun kainalossa. Myöhemmin tarjosin tekstiä Anna-astikkelini kaveriksi Onnimanniin, jossa se julkaistiin hieman muokattuna.

keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Reuna-kustantamon Joulukalenteri: Hotelli Sylvia

Tervetuloa Hotelli Sylviaan

Teidät on kutsutti viettämään joulua hotelliimme. Pyydän, että saavutte kutsun kääntöpuolella ilmoitettuun aikaan.

Olemme varanneet teille huoneen ja juhlallisen jouluaterian ohjelmineen.

Teidän ei tarvitse ottaa mukaan muuta kuin joulumieli. Unohtakaa matkatavarat ja kaikki muu ylimääräinen. Riittää, että saavutte itse paikalle.

Reuna-kustantamon Joulukalenteri: Hotelli Sylvia tuo lukijalle joulumielen ja ripauksen joulun taikaa ja ihmettä. Teos sisältää 24 jouluista novellia, jotka kaikki linkittyvät samaan kehystarinaan.

Hotelli Sylvia on vanha 1700-luvulla perustettu perinteikäs hotelli, joka herää henkiin vain kerran vuodessa jouluksi. Silloin sinne kutsutaan 24 vierasta yhdeksi yöksi viettämään joulua. Vieraat eivät tunne entuudestaan hotellin omistajaa rouva Sylviaa, mutta tuntuu, kuin Sylvia jollakin mystisellä kyvyllä tuntisi heidät. Kaikilla on jokin syy, miksi heidät on kutsuttu ja miksi he ovat hotelliin päätyneet. Kaikki ovat jollain tavalla eksyksissä omassa elämässään, mutta joulun taika kohtaa heidät hotellissa ja samalla vieraat kohtaavat itsensä ja menneisyytensä.

On kutkuttava idea tehdä joulukalenteri kirjan muotoon. Reuna-kustantamolla on jo pitkät perinteet Joulukalenteri-kirjan tekemisessä. Kirjakalenterin 24 novellilla on kullakin eri kirjailija. Yksi heistä on kotikuntamme oma kirjailija Maria Kuutti, jonka mukanaolo olikin syy siihen, miksi kuulin ja kiinnostuin kirjasta. Teosta voi lukea joulukalenterin tapaan: jokaiselle päivälle yksi novelli. Itse kuitenkin luin teoksen kuin tavallisen kirjan omaan tahtiini.

 Kirjan 24 elämänkohtaloa kietoutuvat hienosti saman kokonaisuuden osiksi. Tarinoissa on jotakin samaa, mutta silti erilaista. Olisikin ollut kiinnostavaa tietää, millaiset ohjeet kirjailijat ovat saaneet novellien kirjoittamiseen.

Jokaisen novellin jälkeen on lyhyt esittely kirjailijasta. Esittelyssä he kertovat paitsi keitä ovat ja mitä ovat kirjoittaneet, myös miksi ovat mukana Joulukalenterissa ja mitä joulu heille merkitsee. Mielestäni on kiva, että kirjailijoista on pienet esittelyt. Näin heidän persoonansa, joka välittyy myös novelleista, tulee lähelle lukijaa. 

Myös kirjan tekemisessä on ollut mukana joulumieltä. Joulukalenterin tuotot menevät aina johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen. Tämän vuoden kalenterin tuotot lahjoitetaan Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö-yhdistykselle vähäosaisten auttamiseen.

Joulukalenteri toimi minulle hyvin kevyenä välipalakirjana ja joulumielen nostattajana. Toisaalta osa novelleista tarjosi lukijalle syvällistäkin pohdittavaa, kuten Kari Valton novelli "Huone 25", jota siteeraan näin lopuksi.

Novelli päättyy vasta lopetusmerkkiin. Uutta ei voi syntyä ilman muutosta. Umpikujasta ei pääse ulos tekemättä täyskäännöstä. Minkä olette kadottanut, se löytyy vain etsimällä. Jos olette edelleen jumissa elämänne novellin kuudennella sivulla, tiedätte aikanne vähitellen hupenevan.

Joulukalenteri: Hotelli Sylvia

Juha Mäntylä (toim.)

Reuna, 2020

403 s.

torstai 19. marraskuuta 2020

Maria Kuutin Onni ja Aada yökylässä: kasvukipuja ja isoksi tulemisen riemua

Maria Kuutti & Saara Söderlund: Onni ja Aada yökylässä. Karisto/Otava 2020. 32 s. 

Mitä tehdä, kun jännitys kuplii vatsassa juuri silloin, kun pitäisi nukahtaa? Kun kaikki tuntuu ihan oudolta, kyynel pyrkii silmäkulmaan eikä ole edes omaa äitiä selkää silittämässä?

Sellaiselta tuntuu pienestä Onni-pojasta, joka on ensimmäistä kertaa yökylässä ystävänsä Aadan luona. Maria Kuutin ja Saara Söderlundin tuore kuvakirja Onni ja Aada yökylässä (2020) on kesällä 2019 markkinoille tulleen Onni ja Aada -sarjan toinen osa. Sarjassa käsitellään lapsen ensikokemuksia herkän lapsen ajatusmaailmasta käsin.

Kuvakirjauutuuden tekstissä näkyy syvä ymmärrys ja lempeys pienen ihmisen tunteita kohtaan. Nykylastenkirjallisuudessa on vallalla vahva tunnekasvatuksen trendi, ja Onni ja Aada -sarja asettuu samaan kontekstiin. Kuutin kuvakirjateksti onnistuu hyvin kasvatustavoitteessaan, mutta teoksen kaunokirjalliset ansiot eivät jää sen jalkoihin.

Saara Söderlundin ilmeikäs ja iloisen värikäs kuvitus vangitsee katseen. Kuvitus tukee hienosti tekstin tarkoitusta. Erilaiset tunnetilat heijastuvat aidon näköisesti hahmojen kasvoista. Ilmeiden tulkitseminen yhdessä aikuisen kanssa auttaa lapsilukijaa oppimaan tunteiden lukemista kasvonilmeistä.

Erilaisia tunteita teokseen mahtuukin. Onni odottaa malttamattomana yökyläilyä ja laskee päiviä kohokohtaan. Kun päästään Aadan luokse, lentää reppu selästä ja kohta pompitaan siskonpedissä. Äidille ei ehdi tohinan keskeltä antaa edes lähtöhaleja. Mutta illalla on kaikki toisin. Nukahtaminen vieraassa sängyssä ei olekaan helppoa, ja juuri silloin ikävä iskee.

Onneksi yökyläily on lopulta rohkaiseva kokemus. Kipujen kautta syntyy kasvua. Aamulla Onni tuntee itsensä isoksi, kun on nukkunut koko yön Aadan luona. ”Kuule Aada. Minä voin tulla teille yöksi huomennakin”, tokaisee Onni lopussa.

Parhaimmat lastenkirjat ovat sellaisia, joiden teemat voivat puhutella aikuistakin ja joihin myös aikuinen voi samaistua. Onni ja Aada yökylässä -teokseen on helppo samaistua näin erityisherkkänä ja univaikeuksista kärsivänä. Koin, että opin jopa jotakin uutta itsestäni ja tunteistani. Se on hieno saavutus lasten kuvakirjalta.


Olen kirjoittanut tämän arvostelun alun perin Kangasniemen Kunnallislehteä varten heinäkuussa. Maria Kuutti on kangasniemeläinen lastenkirjailija.

torstai 12. marraskuuta 2020

Mummomaista häähumua: Maria Kuutin Anna ja Elvis häähumussa


Kirjailija Maria Kuutti on kuuluisa Anna  ja Elvis -lastenromaanisarjasta sekä Onni ja Aada -kuvakirjasarjasta.

Maria Kuutin Anna ja Elvis häähumussa vie keskelle häätohinoita. Mummolla on kohta häät. Taustalla hääräilevät ystävykset Anna ja Elvis.

Sarjan muiden osien tapaan viimeisin Anna ja Elvis naurattaa hervottomuudellaan. Draamaa syntyy, kun kaikilla on omat mielipiteensä hääjärjestelyistä. Kulisseissa tilanteet kärjistyvät, mutta mummon some-tileillä ovat kasvot yhtä hymyä.

Häästressi tarttuu lopulta mummoonkin. Onko hänestä edes alttarille? Onneksi olennainen muistuu mieleen. ”Tärkeintä häissä on tietysti rakkaus”, sanailee Anna häärunoonsa. Naurun alla Kuutti käsittelee vakavia teemoja lempeästi.

Ajan hermoilla oleva teos muistuttaa oivallisesti, että todellisuus on usein toisenlainen kuin somessa. Ohessa käsitellään myös kehopositiivisuutta häädieeteistä viis veisaavan mummon kautta.

Parasta teoksessa on häähumuinen hulvaton meininki ja hersyvät kielikuvat. Häästressi saa mummon surulliseksi ”kuin reikäinen saapas” ja sulhasen pelokkaaksi ”kuin pikkunakki”.

(Tämä arvostelu on julkaistu alunperin lastenkirjallisuuslehti Onnimannissa 1/2020. Tulen jatkossa julkaisemaan enemmänkin toimittajan työni hedelmiä blogissani.)

Maria Kuutti

Anna ja Elvis häähumussa

Karisto 2019

127 s.

keskiviikko 11. marraskuuta 2020

Iloa blogiin toimittajan työn hedelmistä

Sen jälkeen kun yli kolme vuotta sitten jäin sairauslomalle lukio-opettajan työstäni vakavan uupumuksen vuoksi, on urapolkuni auennut täysin uusiin suuntiin. Terveyteni vuoksi on ollut mahdotonta mennä takaisin lukiomaailman vaativaan arkeen, vaikka joskus kuvittelin, etten missään muualla ikinä halua olla töissä. 

Entisiä polkuja pitkin oli vaikea kulkea siksikin, että sairauslomani aikana avioiduin ja muutin sen myötä mieheni luokse kauas Savoon Kangasniemelle, metsän syliin. Kaupunkilaiselämä jäi taakse, ja edessä oli uusi ja tuntematon pikkupaikkakunta. Kotipaikkakuntani ainoassa lukiossa ei ollut tarvetta minunlaiselleni opettajalle.

Noin kahden vuoden sairaslomailun jälkeen päädyin kuin sattumalta Kangasniemen Kunnallislehden avustajaksi. En edes ymmärrä, kuinka se edes kävi. Se vain kävi.

Joitakin kuukausia myöhemmin, viime syksynä, otin uuden startin opetusmaailmaan. Minusta tuli paikallisen kansalaisopiston tuntiopettaja. Siellä olen edelleen nyt toista lukuvuotta. 

Opetan ruotsiin, kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen liittyviä kursseja muutamana päivänä viikossa. Se on ihan huippua! Kansalaisopistossa voin noukkia opetustyöstä rusinat pullasta: ei tarvitse kestää raskasta auktoriteetin roolia (sitä olen aina vihannut), ei tarvitse korjata kokeita ja kirjoitelmia (sitäkin olen aina vihannut), ei tarvitse opettaa tylsiä opetusaiheita eikä alistua opetussuunnitelman vaatimuksiin. Sen sijaan voin keskittyä opettamisen ja luovuuden iloon sekä opiskelijoideni inspiroimiseen . Siinä olen lahjakas!

Olen ammentanut luovuutta opetustyöhöni näistä kahdesta luovuusoppaasta. Luovuus on todella lähtenyt käsistä!

Tämän vuoden alussa minusta tuli myös Onnimanni-lastenkirjallisuuslehden avustaja. Olen kirjoittanut sinne lastenkirja-arvosteluita. Mainittakoon näin ohimennen, että seuraavassa numerossa pitäisi ilmestyä kirjoittamani artikkeli Vihervaaran Annasta ja Annan nuoruusvuosien luontokuvasta ja päähenkilön luontosuhteesta.

Nykyään ansaitsen ehkä noin kolmasosan ansioistani kirjoittamalla. Haaveilen, että tulevaisuudessa, kun työkunto kasvaa, tulen kirjoittamaan muihinkin lehtiin.

Kangasniemen Kunnallislehdessä olen erikoistunut varsinkin kirjallisuusaiheisiin juttuihin. Olen kirjoittanut sinnekin joitakin arvosteluita. Lisäksi muun muassa haastatellut paikkakuntamme omaa lastenkirjailijaa, Anna ja Elvis sekä Onni ja Aada -kirjasarjoista tunnettua Maria Kuuttia.

Lehtikirjoittelu on kehittäynyt paljon ja tehokkaasti kirjoittamislahjojani. Helmasyntini - niin puheessa kuin tekstissä - on aina vuolassanaisuus. Lehdessä sille ei ole tilaa, joten niinpä olen oppinut karsimaan, karsimaan ja karsimaan. Olen huomannut, että usein tekstin lopputulos kaiken tämän väkivallan jälkeen on tehokkaampi. Retoriikka nousee esiin paremmin ja teksti kuulostaa vaikuttavammalta.

Kirjoittaminen on alkanut kiehtoa minua yhä enemmän ja olen alkanut kokea kutsumusta kirjailijaksi. Katsotaan, mitä kaikkea jännittävää tulevaisuus tuo tullessaan!

Olen ajatellut, että alan silloin tällöin julkaista omassa blogissa kirjallisuusaiheisia toimittajan työni hedelmiä. Tulen kaivelemaan arkistojeni kätköistä myös vähän vanhempia juttuja.

Yhden Onnimanniin kirjoittamani arvostelun olenkin jo julkaissut, Aki-Pekka Sinikosken ja Ilja Karsikkaan Kuun valossa -kuvakirjasta. 

Jatkossa tulossa lisää!


Avioliitto vei minut Savon metsien syliin, jossa avautui uusia ammatillisia polkuja - myös kirjoittamisen parissa.

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Anni Swan Lumolinna -kuvakirjan julkistamistilaisuus - jännitystä ja onnistumista

Saduissa tapahtuu ihmeitä. Hirviö tai sammakko muuttuu prinssiksi, kurpitsa vaunuiksi. 

Ihme tapahtui myös erään satukirjan julkistamistilaisuudessa.

Anni Swanin Lumolinna -kuvakirjan julkistamistilaisuus sujui osaltani paremmin kuin uskalsin edes toivoa. Minä, satutekstin nykyaikaistaja, olin niin sanotusti toinen illan päätähdistä yhdessä kuvittaja Mari Serdijnin kanssa.

Ilta oli minulle ihme, sillä selvisin siitä ihmeen hyvin!

Etukäteen harkitsin jopa paikalta pakenemista, ennen kuin tilaisuus ehtisi edes alkaakaan. 

Mutta en paennut. Suoriuduin tehtävästäni juuri niin kuin pitikin.

Minä, Kangasniemen kirjastonjohtaja Sari Tulla sekä kuvittaja Mari Serdijn lavalla.

Kärsin nimittäin aivan kauheasta esiintymisjännityksestä. En siksi, että jännittäisin, mitä suustani päästän tai osaanko tarpeeksi hyvin, vaan siksi, että kehoni vetää usein niin kauheat ylikierrokset ja voin niin pahoin, että puhuminen tuntuu liian suurelta fyysiseltä ponnistukselta. 

Oireet ovat niin rajut, että pelkään myös, että minut pitää toimittaa ambulanssilla hoitoon.  Kun huomaan, että syke on kohoamassa huippuunsa, alan panikoida ja ajatella: apua, en kestä, nyt se tulee - karmea kramppikuume!

Tämä on sääli, sillä monista esiintymistilanteista voisin jopa nauttia, jos en jännittäisi niin paljon. Uskoisin myös, että voisin olla jopa hyvä esiintyjä, jos pystyisin suuntaamaan kaiken energiani esiintymiseen enkä jännityksen hillitsemiseen.

Tämä elämäni jännittävin esiintymistilaisuus - elämäni ensimmäiset kirjajulkkarit - sujui kuitenkin paremmin kuin yksikään toinen esiintymistilaisuus koko elämäni aikana. En tarkoita, etteikö olisi jännittänyt - totta kai jännitin ja paljon. Mutta tilanne oli niin sanotusti hallinnassa.


Kuvittaja Mari Serdijn, Anni Swan (Marika Sampio-Utriainen) sekä minä julkkareiden jälkeen.

Tämä ei toki tapahtunut itsestään, vaan tein paljon työtä jännityksen suhteen. Mahtavaa oli se, että sain kokea tämän elämäni jännittävimmän kokemuksen hyvin tutussa ja läheisessä seurassa, jossa kaikki tiesivät, että minua jännittää kovin ja kaikki halusivat osoittaa kaiken mahdollisen tukensa minulle. 

Meitä päätähtiä haastatteleva kirjastonjohtaja on muodostunut minulle eräänlaiseksi varaäidiksi. Hänen läsnäolonsa rauhoitti minua.

Minä ja hyvä ystäväni, satutohtori Sirpa Kivilaakso, jonka tämä satu toi elämääni.


Muun muassa nämä asiat auttoivat minua selviämään

1) Käsittelin jännitystä etukäteen tapahtuman järjestäjien kanssa. He tiesivät, että minua jännittää, ja minua helpottaa jo se, että kerron. Lisäks sen vuoksi järjestäjät osasivat huomioida jännitykseni.

2) Rukoilin itse paljon ja pyysin myös esirukousta puolestani. Tämä voi kuulostaa jonkun mielestä oudolta, mutta esiintymispäivän aamusta alkaen minulle tuli vahva tunne siitä, että Jumala haluaa, että onnistun tässä,ja silloin en voi muuta kuin onnistua.

3) Takaportti auki: sovin etukäteen, että jos siltä tuntuu, niin voin jättää koko tilaisuuden välistä ja ilmoittaa siitä aivan viime hetkillä. 

4) Sovin myös, että kun nousen lavalle, kerron yleisölle, että minua jännittää kovin ja saatan poistua paikalta myös kesken kaiken pois ja ettei siinä ei ole mitään ihmeellistä. Itseäni helpottaa, kun tämän kaiken voi sanoa ääneen. Siinä vaiheessa, kun jännitys nousee huippuunsa, voi olla liian myöhäistä sanoa enää mitään.

4) Pidin vapaapäivän päivää ennen ja keskityin itseni rauhoittamiseen. (Peruin kansalaisopiston sen päivän tunnit.)

5) Ennen esityksen alkua venyttelin ja tein hengitysharjoituksia esiintyjien takahuoneessa.

6) Minua pidettiin kädestä ennen esiintymistä. Haastattelija lupasi, että myös hän voi pitää esiintymisen aikana kädestä, jos tarvitsee! (Ei tarvinnut!)

7) En kirjoittanut vastauksista etukäteen muistiinpanoja, minkä vuoksi ei tarvinnut stressata sitä, osaanko kertoa varmasti kaikki, mitä piti. Lisäksi ajattelin, että voi jännitystasoni mukaan kertoa asiat joko mahdollisimman lyhyesti tai sopivan seikkaperäisesti - juuri sillä tavalla kuin siinä tilanteessa tuntuu hyvältä.

Kuvakirjan julkistamistilaisuuden tallenteen voi katsoa oheisesta Youtube-videosta. Minut ja kuvittaja kutsutaan lavalle reilu kymmenen minuutin kohdalla.

Ohjelma pääpiirteissään

1) Näyttelijä Marika Sampio-Utriainen esiinyy Anni Swanin hahmossa ja kertoo, miltä tuntuu, kun hänen satunsa on saanut uuden elämän kuvakirjana.

2) Minun, satutekstin nykyaikaistajan haastattelu

3) Kuvittaja Mari Serdijnin haastattelu

4) Kirjastonjohtaja Sari Tulla esittelee kuvakirjaa tekstikatkelman ja kuvien avulla.

5) Anni Swan -tutkijatohtori Sirpa Kivilaakson puheenvuoro Swanin satusymbolismista




Marika Sampio-Utriainen Anni Swanin hahmossa.