perjantai 17. tammikuuta 2014

Arpa on heitetty: nämä lukijoideni ehdottamat kirjat luen vuonna 2014

Viikko sitten julistin itselleni lukuhaasteen, jossa jokainen halukas blogini lukija sai asettaa ehdolle kaksi (tietyt ehdot täyttävää) kirjaa ja näiden kaikkien ehdokkaiden joukosta valitsisin itselleni arpomalla kuusi kirjaa, jotka lupaan lukea ja blogata vuoden 2014 aikana.

Näin tulen laajentaneeksi lukutottumuksiani, poikenneeksi uurtuneilta uriltani ja lukeneeksi kirjoja, joihin en luultavasti tulisi muuten tarttuneeksi. 

Kirjaehdotuksia sateli kiitettäväksi: yhteensä hyväksyttyjä ehdotuksia tuli lopulta 51 kappaletta. (Hylätyiksi joutui lähinnä kirjat, jotka olen jo lukenut.) Ehdotuksia oli myös hyvin laidasta ja laitaan, ja ennen kaikkea ne täyttivät pääsääntöisesti hyvin sen kriteerin, että edustavat kirjallisuutta, joka tavalla tai toisella poikkeaa normaaleista lukutottumuksistani.

Nyt arvonnan aika on koittanut ja jännitys huipussaan!

Mitä uusia, erilaisia kirjoja luenkaan vuonna 2014?

Tässä arvottujen kirjojen sekä niiden ehdottajien nimet:

1. Sukeutuksen ehdotus: Walt Whitmanin Valitut runot
2. Aletheian ehdotus: Ruta Sepetyksen Harmaata valoa
3. Tuulevin ehdotus: Juhani Peltosen Valaan merkkejä ( En ole varma, onko ehdottaja tämä Tuulevi?)
4. Annamin ehdotus: Tolkienin Hobitti
5. Pihin naisen ehdotus: Ozzy Osbournen Minä, Ozzy
6. Sekä Villasukka kirjahyllyssä -nimimerkin että Maijan ehdotus: Sarah Winmanin Kani nimeltä Jumala.



Heh, minua suorastaan naurattaa  katsoessani tätä listaa. Ainakin haaste tulee siinä mielessä täyttämään tehtävänsä, että luen sen nimissä kirjoja, joita muuten ei varmaan olisi todella tullut mieleeni lukea. Eniten minua naurattaa Ozzy Osbournen elämänkerta, joka listasta on ehkä se viimeisin kirja, johon tulisin tarttuneeksi. Mutta silti luulen, ettei se luultavasti tule olemaan ollenkaan paha, vaan päinvastoin mielenkiintoinen, erilainen lukuelämys! (Olen aina pitänyt Ozzya aika ällönä ja ei-vois-vähempää-kiinnostaa-tyyppina, mutta kenties hellyn hänelle, kun pääsen näkemään hänen alastoman minänsä?) Ennakkosuosikkini listalta on Kani nimeltä Jumala. Saa nähdä, kuinka käy!

Alkaneen kirjallisuustieteen graduseminaarin vuoksi lukulistani näyttää aika ahdistavan loputtomalta tällä hetkellä, joten tuskin heti lähden haastekirjojen kimppuun. Mutta kun lähden, niin alan valloittamaan listan kirjoja satunnaisessa fiilisjärjestyksessä. Kun olen blogannut kirjasta, tulen ilmoittamaan ehdottajan blogiin, jotta häneltä ei mene ohi, mitä pidin hänen ehdotuksestaan.



Tavanomaisiin lukutottumuksiini kuuluvat...
...vanhat, pölyiset klassikot, erityisesti 1800-luvulla kirjoitetut, ...


... ihanat ja kauniit sadut, ...



... myös muut lapsenomaiset kirjat...


...ja ennen kaikkea iki-ihanat Annat!