lauantai 18. lokakuuta 2014

Satumaista satupäivää! – Pieni satuhetki Pienessä kirjapuodissa


Tervehdys pitkästä aikaa ja hyvää satupäivän iltaa!

Ajattelin kertoa pieniä kuulumisia, missä merkeissä oma satupäiväni on sujunut.

Turun keskustassa on Pieni kirjapuoti -niminen pienen pieni kirjakauppa, jonka olemassaolon olen huomannut vasta tänä syksynä aloitettuani tunnit balettikoulussa, joka sijaitsee samassa korttelissa. Aina balettitunnille kiiruhtaessani heitän pitkiä ja haikeita silmäyksiä tämän pienen, viihtyisän näköisen puodin suuntaan, joka ei ole pelkkä kirjapuoti, vaan sisältää myös kahvilan. Olen haaveillut lukuhetkestä höyryävän teen äärellä Pienen kirjapuodin kahvilassa kirjallisen tunnelman ympäröivänä. Valitettavasti olen ollut niin kiireinen, että tämä unelma on vielä toteuttamatta.

Satupäivän kunniaksi Pieni kirjapuoti järjesti kuitenkin Lukukinkerit, joissa tunnetut turkulaiset lukivat tekstejä ääneen. Sain vihdoin hyvän tilaisuuden tehdä pientä tuttavuutta tuon ihastuttavan pikku puodin kanssa, joka jo niin kauan on minua houkuttanut puoleensa.

Lukukinkerit olivat houkutelleet paikalle mielestäni yllättävänkin paljon yleisöä huomioon ottaen pienen kirjapuodin pienen koon. Puodissa oli mukavasti vilinää ja vilskettä, ja vaikka en kehenkään paikalla olijaan tehnyt tarkempaa tuttavuutta, oli mielestäni ihastuttavaa olla sellaisessa seurassa (vaikkakin tuntemattomassa), josta suorastaan kykeni aistimaan rakkauden kirjallisuuteen.

Lukukinkereiden kunniaksi kirjapuoti tarjosi kaikille asiakkailleen kahvia ja teetä sekä Minna Canthin kakkua –  mitäpäs muutakaan. (Näin ohimennen sanottuna en ole ikinä ennen maistanut Canthin kakkua, ja näin yhtä ohimennen sanottuna se maistui erittäin hyvältä!)

Oikeastaan ainoa esiintyjä, jonka täysin kokonaan ja täysin keskittyneesti kuuntelin alusta loppuun, oli Aiju von Schöneman, joka luki erään Paulo Coelhon sadun. (Pari muuta esitystä kuuntelin niin, että huomioni oli ehkä enemmän kakkupalassani ja teemukissani.) Enpä olisi voinut parempaan aikaan puotiin tupsahtaa, sillä tämä henkilö ja tämä satu oli kuin tilattu päivääni piristämään. Schöneman kertoi ensin suhteestaan satuihin, mikä muistutti hyvin paljon omaa suhdettani. Tämä yli 70-vuotias nainen suhtautuu (yhä) suurella intohimolla satuihin!

Tämä Paulo Coelhon satu (jonka nimeä en enää valitettavasti muista ja joka muistaakseni oli jostakin vielä julkaisemattomasta kokoelmasta) oli vallan ihastuttava ja oivaltava. Lopetankin satupäivän postauksen satumaisessa hengessä pienoissatuun, joka on lyhyt, oman muistini varassa kerrottu (ja siksi ehkä myös osin virheellinen) juonireferaatti tänään Pienessä kirjapuodissa kuulemastani sadusta:

Olipa kerran nuori ja pieni Pilvi, joka halusi lähteä maailmaalle. Hänen vanhempansa eivät olisi halunneet päästää häntä lähtemään, mutta hän oli kapinallinen pilvi ja lähti.

Pilvi saapui Saharan autiomaan ylle ja näki siellä erään hyvin ihastuttavan, kultakutrisen Hiekkadyynin. Pilvi rakastui häneen oitis. Pilvi ja Hiekkadyyni alkoivat puhella ja tutustuivat toisiina. Pilvi valitteli kohtaloaan, että kaikkien pilvien on jonakin päivänä laskettava sateensa metsän ylle ja se on Pilven loppu. Hiekkadyyni kuitenkin lohdutti Pilveä ja kertoi, että on kuullut sateen olevan hyvin arvostettu asia. Se saa aikaan kasvua ja kaikkea kaunista. Sen sijaan Hiekkadyyni valitteli omaa kohtaloaan, että hän tuskin saa koskaan kokea sitä onnea, että hänen päälleen sataisi, sillä autiomaassa sateet ovat hyvin epätodennäköisiä. Silloin Pilvi paljasti rakkautensa ja vannoi, että rakastaa Dyyniä niin paljon, että mielellään sataisi tämän päälle. Dyyni ilahtui.

Pilvi antoi sateensa tulla. Seuraavana päivänä Hiekkadyyni oli puhjennut täyteen kukkasia ja vihreää. Nähdessään tämän kukkivan dyynin muut paikalle purjehtineet pilvet luulivat, että ehkä tämä on se metsä, jota he ovat etsineet ja jolle laskea sateensa. Lukuisat pilvet seurasivat pienen Pilven esimerkkiä. Vuosia myöhemmin oli paikalle kasvanut suuri vihreä keidas.

Ajatuksia herättävä satu, vai mitä?