keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kirja-aiheinen haaste

Sain Culturellelta kirjallisuusaiheisen haasteen. Kiitos haasteesta! Nämä kysymykset olivat mukavia. Minulla on pitkään ollut kiireiden vuoksi hiljaista blogissani, mutta nyt katkaisen hiljaisuuden vastaamalla ainakin tähän haasteeseen. Rästissä on odottamassa eräs toinen, hieman vanhempi haaste, johon toivottavasti myös ehtisin lähitulevaisuudessa vastata. 
 
Erityistä kiirettä on aiheuttanut mm. viime viikonloppuna siskolleni järjestämät baby shower -juhlat, joiden järjestäminen on ollut aivan ihanaa, vaikkakin aikaa vievää. Minun on aivan pakko laittaa muutama kuva tännekin! :)
 
 
 
1. Mikä kirja olisi juuri nyt paras kuvaamaan sinun elämääsi?
Elän todeksi L.M. Montgomeryn Anna-kirjoja. Juuri tämän päivän jälkeen minulla on aivan Annan nuoruusvuodet -olo, kun olen onnistunut mokailemaan yhtä paljon kuin Anna nuorena.

2. Luetko runoja?
Hieman, mutta en kovin paljoa. Haluaisin lukea enemmänkin.


3. Käytkö kirjallisuustapahtumissa?
En muista, että olisin käynyt. Kirjallisuustieteen opinnot sinänsä ovat yhtä kirjallisuustapahtumaa jo itsessään.

 
4. Mistä kirjasta toivoisit tehtävän elokuvan?
J.M. Barrien Peter Panista, yhtä rajuna ja synkeänä kuin alkuperäisessä kirjassa. Ei mitään Disneyn lässyn-lässy-versiota. 


5. Minkä klassikon olet aina halunnut lukea muttet ole (vielä) saanut aikaiseksi?
Tolstoin Anna Karenina on pyörinyt mielessä jo vuosia ja viime aikoina, nähtyäni siitä juuri tehdyn filmatisoinnin, on tämä aate pyörinyt vielä aktiivisemmin mielessäni.

 
6. Onko sinulla jokin lempikirja jota et ikinä kehtaa kysyttäessä (paitsi tietysti nyt) paljastaa?

Ei nykyään. Kaikki lempikirjani ovat aivan säädyllisiä ja kunnollisia, julkiseen paljastukseen soveltuvia. Teininä en olisi ikinä kehdannut paljastaa, että luen Sweet Walley High -kirjoja. Jos vielä niitä sattuisin lukemaan, niin en kyllä kehtaisi sitä edelleenkään paljastaa. Paljastettakoon nyt kuitenkin se, että en lue.


7. Kenet kirjailijan haluaisit tavata?
Ah, tietysti ensimmäisenä L.M. Montgomeryn! Myös Charles Dickens, Charlotte Brontë ja Oscar Wilde voisivat olla kivoja ja jännittäviä tuttavuuksia!

 
8. Kenet romaanihenkilön haluaisit tavata?
Ainakin Jane Eyren ja Anne Shirleyn.


9. Kuka on mielestäsi kiinnostavin kirjailija (vaikket välttämättä hänen kirjoista pitäisikään)?
Jostain syystä – en oiken tiedä mistä syystä – vastaan, Honore de Balzac.



10. Minkä kirjan ostit viimeksi?
Annan nuoruusvuodet, tällä kertaa suomeksi. Ennestään hyllystä löytyi jo englanninkielinen versio.

11. Mitä luet juuri nyt?
Vaikka mitä. Päällimmäisenä tulee mieleen Kerouacin Desolationin enkelit, Montgomeryn Annan nuoruusvuodet sekä J.M. Barrien Peter Pan. 



 
En nyt jaksa miettiä, keille laittaisin haasteen eteenpäin, joten saatan lisätä tänne huomenna haasteen saajat! Hyviä öitä kaikille! :)

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Michael Cunningham: Tunnit

 
Vuoden 1923 Lontoossa Virginia Woolf taistelee mielensä pimeitä voimia vastaan ja yrittää kirjoittaa romaania, josta sittemmin tuli yksi hänen suurista suosikeistaan, Mrs. Dalloway.
 
Mrs. Dalloway sanoo jotakin (mitä?) ja hankki kukat itse.
Esikaupunki Lontoossa. Vuosi 1923.
Virginia herää. Se voisi varmasti olla yksi tapa aloittaa: Clarissa menee asioille kesäkuun päivänä sen sijaan että sotilaat marssisivat laskemaan seppeleen Whitehallille. Mutta onko se oikeanlainen alku?
 
Vuoden 1949 Los Angelesissa nuori vaimo ja pienen pojan äiti nimeltään Laura Brown taistelee arjen ahdistusta vastaan ja haluaisi paeta velvollisuuksiaan kirjojen maailmaan. Hän löytää samaistumiskohteen ihailemastaan kirjailijasta Virginia Woolfista ja lukee tämän romaania Mrs. Dalloway.
 
Lauraa kalvaa lähes sietämättömästi se kakku. Tunne nolottaa häntä, mutta hän ei voi sitä kiistää. Kakku on vain sokeria, jauhoja ja munia – osa kakun viehätystä ovat sen ilmeiset puutteet. Hän tietää sen, tietysti hän tietää. Kuitenkin hän oli toivonut luovansa jotakin hienompaa, jotakin merkityksellisempää kuin se, mitä hän sai aikaan, vaikka sen pinta onkin sileä ja viesti keskiössä. Hän haluaa (sen hän myöntää itselleen) että unelma kakusta ilmenee varsinaisena kakkuna, kakkuna, joka on ladattu kiistattomalla ja perinpohjaisella lohdun ja runsauden tunteella. Hän halusi leipoa kakun joka karkottaa surun, edes lyhyeksi hetkeksi.
 
1900-luvun lopun New Yorkissa keski-ikäinen Clarissa Vaughan, jolle hänen aidsia sairastava ystävänsä ja entinen rakastettunsa Richard on antanut lempinimen Mrs. Dalloway, on lähdössä ostamaan kukkia illalla olevia juhlia varten.
 
Richard tuli hänen taakseen, pani käden hänen olkapäälleen ja sanoi: "No hei, Mrs. Dalloway." Nimi Mrs. Dalloway oli ollut Richardin ajatus – sukkeluus, jonka hän sinkautti eräänä juopuneena asuntolayönä ja vakuutti että Vaughan ei ollut Clarissalle oikea nimi. Richard oli sanonut että Clarissa pitäisi nimetä jonkin suuren kirjallisuuden hahmon mukaan, ja kun hän itse oli puoltanut Isabel Archeria tai Anna Kareninaa, Richard oli inttänyt että Mrs. Dalloway oli ainoa ja ilmiselvä mahdollisuus. Oli otettava huomioon hänen etunimensä, liian selvä merkki laiminlöytäväksi, ja mikä vielä tärkeämpää, kohtalo laajassa mitassa. Clarsissan ei selvästikään ollut määrä solmia tuhoisaa avioliittoa tai joutua junan pyörien alle. Hänen kohtalonsa oli kukoistaa. Joten Mrs. Dalloway hänestä tuli, nyt ja aina.
 
 
Kolme naista, kolme aikakautta, kolme tarinaa, jotka kuitenkin lopulta tavalla tai toisella limittyvät ja lomittuvat yhteen. Michael Cunninghamin romaani Tunnit on mielenkiintoinen intertekstuaalisuuden kudelma, joka tekee kunniaa  Virginia Woolfille ja hänen Mrs. Dalloway -romaanilleen.
 
Mrs. Dalloway -romaani on läsnä Tunneissa monin tavoin: Virginia kirjoittaa sitä, Laura lukee sitä ja Clarissa elää sitä.
 
Clarissa Vaughanin elämä vertautuu Mrs. Dalloway -romaanin päähenkilön Clarissa Dallowayn elämään. Hän on Mrs. Dalloway. Woolfin Mrs. Dallowayhän on yhden päivän romaani, joka alkaa siitä, kun päähenkilö Clarissa Dalloway lähtee ostamaan kukkia illalla olevia juhlia varten. Samoin Tunnit-romaanissa kerrotaan Clarissan elämästä vain se päivä, joka alkaa kukkien ostolla ja päättyy illlalla oleviin juhliin. Lisäksi Tuntien Clarissa muistuttaa paljon luonteeltaan Mrs. Dallowayn Clarissaa.
 
Viittaussuhteen näiden kahden romaanien välillä on lukemattomat ja jos niitä lähtisi suurennuslasilla tutkimaan, päädyttäisiin intertekstuaalisuuden viidakkoon, joka on pohjaton kuin suo. Kuitenkin, luulen, että pääidea romaanissa on, että kirja on "vaihtoehtoinen" Mrs. Dalloway. Mrs. Dallowayn Clarissa on naimisissa Richard-nimisen miehen kanssa. Tunnit -romaanin Clarissa puolestaan pähkäilee yhä vuosikymmenten jälkeen, mitä jos olisi antanutkin Richardille aikoinaan mahdollisuuden? Jos ei oliskaan kääntynyt siitä kadunkulmauksesta?

No, vastaus tähän löytyy tavallaan Woolfin Mrs. Dallowaysta, jossa Clarissasta ja Richardista tuli pari.
 
Mitä Tuntien kolmen eri naisen tarinan yhteenkietoutuminen ja kolmen eri aikakerrostuman limittyminen toisiina kertovat? Kautta aikain naiset kamppailevat samojen ongelmien ja kysymysten parissa. Ajat vaihtuvat, mutta nainen pysyy samana.
 
Cunningham jäljittelee mielestäni romaanissaan myös Virginia Woolfin kirjoitustyyliä. En ole muita Cunninghamin kirjoja lukenut, joten minulla ei ole vertailukohtaa hänen muusta tuotannostaan. Kuitenkin hänen tyylinsä muistuttaa kovasti Woolfin herkkää, aistillista ja analyyttistä kirjoitustapaa, joka tekee arkipäiväisesta kauniin ja koskettavan. 
 
Romaanissa oli ainekset suureen lukuelämykseen, mutta en jostain syystä erityisemmin nauttinut lukukokemuksesta. Luulen, että kärsin stressin ja liian suurten lukupinojen aihuettamasta kyvyttömyydestä nauttia kirjoista. En pysty keskittymään ja heittäytymään tarinan vietäväksi, kun koko ajan lasken sivuja ja niihin uponnutta aikaa. Kirjallisuudenopiskelun varjopuolia.

Kirjan loppu oli kuitenkin niin pysähdyttävä ja vavahduttava, että se repi minut väkipakolla irti suorituspaineiden aiheuttamasta välinpitämättömyyden tilasta ja sai arvostamaan kirjaa. Ei siitä sen enempää, mutta se sanottakoon, että tämä kirja on varsin surullinen ja hivenen järkyttäväkin.
 
Mielenkiintoinen kirja.
 
Muualla:
 
Ibdrahim kirjoittaa Tunneista ilahduttavan suorasanaisesti ja kutsuu sitä tasapaksuksi.
 
Tuulia odotti suuria ja koki pienen pettymyksen kirjan suhteen, mutta vakuuttui kuitenkin Cunninghamin kirjailijanlahjoista.
 
 Katri sen sijaan rakastui kerronnan kauneuteen ja antoi täydet viisi sydäntä kirjalle.
 
 
Michael Cunningham
Tunnit
The Hours, 1998
Suom. Marja Alopaeus
Gummerrus
 
 

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Tšehov: Kirsikkatarha

Luin Tšehovin  Kirsikkatarha-näytelmän (tunnetaan paremmin Kirsikkapuistona) toista kertaa elämäni aikana. Muutama vuosi sitten, kun jouduin lukemaan teoksen kaunokirjallisuuden tenttiä varten, en paljoakaan ymmärtänyt teoksesta, saatika ymmärtänyt sen arvoa tai lumoa. Lukukokemus oli täysin mitäänsanomaton ja muistan ihmetelleeni, että häh, miksi ihmeessä tällaista teosta pidetään klassikkona?
 
Olen mitä ilmeisemmin kypsynyt hieman vuosien varrella, sillä tällä kertaa ainakin oivalsin, mistä teoksessa on kyse ja miksi se on klassikon maineen ansainnut. Lukuelämyksenä se ei ollut kuitenkaan aivan huippupäästä, mutta kuitenkin voin sanoa nauttineeni lukukokemuksesta ja löytäneeni teoksen viehättävän, surumielisen nostalgiskaipuisen lumon.
 
Vuonna 1904 ensi-iltansa saanut Kirsikkatarha on Tšehovin viimeisimmäksi jäänyt teos. Nelinäytöksinen näytelmä kertoo aatelisperheestä, joka on palannut vuosien mittaiselta ulkomaanreissulta omalle kotitilalleen, jossa palvelusväki ja muut tuttavat ovat innokkaana odottamassa. Rahat ovat menneet ja perhe on suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. Aateliskoti ihanine kirsikkatarhoineen on joutumassa myyntiin. Perheen isä on kuollut jo aiemmin ennen ulkomaille lähtoä ja isän kuolemaa seurasi pojan hukkuminen. Nämä onnettomuudet olivatkin syynä, miksi äiti tyttärineen halusi paeta ulkomaille pois kipeistä muistoista. Perheellä ei siis mene hyvin.
 
Näytelmä onkin kuvaus aateliston rappaeutumisesta ja tuhosta, ja näennäisen hilpeyden takana teos on pohjimmiltaan hyvin surusävyinen. Rivien välistä loistaa kaipaus menneeseen maailmaan, jolloin kaikki oli paremmin ja omalla paikallaan. Maailmasta, jossa oli vielä tilaa kirsikankukkasille.
 
Näytelmä kertoo yhteiskunnallisesta ilmiöstä, joka oli hyvin ajankohtainen teoksen ilmestyminsaikana. Vaiheesta, jolloin aateliston oli annettava tilaa yhä kasvavalle keskiluokalle. Asemaa ei ansaita pelkästään syntyperällä, vaan omalla työnteolla. Kirsikkatarhassa tätä alleviivaa se, että tilan lopulta ostaa eräs perheen tuttu, kauppias, jonka esivanhemmat ovat työskennelleet orjina ja palvelijoina kyseisellä tilalla. Omalla ahkeruudellaan kauppias kuitenkin ikään kuin kohoaa aateliston herraksi ostamalla tilan. Áateliston joutilaisuudella ei enää pääse pitkälle.

Tämä uusi maailma, jossa syntyperä ei enää merkitse niin paljon, ei kuitenkaan ole välttämättä mikään hyvä maailma. Se on kovien arvojen maailma, jossa raha ja kaupallisuus ratkaisevat. Kaunis kirsikkatarha on hakattava matalaksi, jotta tilalle voitaisiin kaavoittaa loma-asuntotontteja, jotka tuottaisivat rahaa. Kauneus kuului menneeseen maailman, sillä uudet, kovat arvot polkevat sen alleen.Teoksen teema on hyvin ajankohtainen tänäkin päivänä.
 
Luin näytelmän kokoelmateoksesta, josta löytyy Kirsikkatarhan lisäksi myös  Tšehovin näytelmät Lokki, Vanja-eno ja Kolme sisarta. Olisi kiva toki tutustua niihinkin, mutta luulen, ettei minulla kaiken kiireen ja suurten lukupinojen keskellä ole aikaa. Kirsikkatarha minun oli jälleen luettava opintojeni vuoksi.
 
 
Anton Tšehov
Lokki, Vanja-eno, Kolme sisarta, Kirsikkatarha
Alkuteokset: Tšaika (1896), Djadja Vanja (1899), Tri sestry (1901), Višnjovyi sad (1904)
Otava
332 s. (Kirsikkatarha 69 s.)
 
 

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Kirjaesittely: Tarinoiden aarrearkku

 
Ostin neljä vuotta täyttävälle veljenpojalleni synttärilahjaksi upean satukirjan nimeltään Tarinoiden aarrearkku. Tämä aarrearkku on täynnä klassisia satuja upeasti kuvitettuina. Ensin mietin, että mahdanko raaskiakaan tätä veljenpojalle antaa, sillä mielellään pitäisin tällaisen kirjan myös itselläni!
 

 
 
En ehtinyt kirjaa itse lukea ennen kuin se jouti jo lahjapakettiin ja veljenpoikani käsiin, mutta ajattelin esitellä kirjan kuitenkin pintapuolisesti ja antaa hyvän satukirjavinkin kiinnostuneille.
 
Sadut ovat esipuheen mukaan melko uskollisia mukaelmia Grimmin veljesten, Andersenin, brittiläisen kansanperinteen tai Charles Perraultin saduista. Tässä kuvassa kirjan sisällysluettelo:
 
 
Perusteena miksi ostin tämän veljenpojalleni oli se, että kuvat ovat tässä niin keskeisellä sijalla. Veljenpoikani jaksaa ikuisuuksiin tuijotella satukirjoja, joista löytyy mielenkiintoisia kuvia.

Tässä kirjassa on aivan joka aukeamalla kuvia, itse asiassa melkein kaikki aukeamat ovat pelkkää kuvaa. Teksti on kirjoitettu yleensä kuvan päälle, mutta kuvan värit tekstikohdissa ovat hiemmennetty siten, että tekstiä on kuitenkin helppo lukea. Kirjakaupassa minut pysäytti juuri kuvien hallitsevuus.
 
Kuvittajia on useita eri henkilöitä, mutta tyyli yllättävänkin samanlainen. Luulin itse asiassa ensin, että nämä kuvat olisivat kaikki saman kuvittajan kynästä. Kuvat eivät ole tyyliltään ehkä kovin omintakeisia tai persoonallisia, lähinnä melko kaupallista satukirjakuvitustyyliä edustavia. Mutta se, että kuvia on niin paljon ja ne suurudessaan hallitsevat koko kirjaa, tekee tästä kuitenkin mielenkiintoisen ja mielekkään katseltavan.
 
 Lisäksi se, mikä kohottaa tämän satukirjan monien muiden satukokoelmien yläpuolelle on hieno johdanto sekä kirjan lopusta löytyvät tietoiskut jokaisen sadun taustasta.
 
Sivun mittaisesa johdannossa pohditaan satujen merkitystä ylesitajuisesti, jopa lapselle soveltuvin sanoin:
 
Satuja on kerrottu ja kirjoitettu kaikkialla maailmasa vuosisatojen ajan. Sadut kuuluvat jokaiseen kulttuuriin, ja usein yllättävän samanlaisia tarinoita on olemassa eripuolella maapalloa. Alkuperästään riippumatta sadut voivat olla joko onnellisia tai surullisia, pelottavia tai lohduttavia, synkkiä tai toiveikkaita, tai sitten näitä kaikkia yhtä aikaa.
 
Yksi samanlainen ominaisuus yhdistää kuitenkin kaikkia satuja. Ne käsittelevät tunteita, iloja toiveita ja unelmia, jotka ovat yhteisiä meille kaikille. Vaikka pelkoa ilmaistaan kohtaamalla pelottava noita tai iloa ilmennetään herättämällä prinsessa ikiunesta, sadut koskettavat tunteita ja kokemuksia, joihin jokainen voi samaistua. Me kaikki etsimme oma ikuista onneamme.
 
Kirjan lopussa on aivan jokaiselle satukokoelman sadulle omistettu yhden sivun mittainen taustoitus, joissa kerrotaan kunkin sadun taustasta ja syntyhistoriasta. Näitä vilkaisin nopeasti ja opin paljon mielenkiintoisia juttuja!
 
Kauotar ja hirviö -sadun esikuvaa voidaan hakea jo antiikin Eros ja Psykhe -myytistä. Ensimmäisen Kaunotar ja hirviö -nimellä kulkevan sadun kirjoitti aristokraatti Marie-Cathrerine Le Jumel de Barneville vuonna 1650, ja siinä petona oli käärme. Ensimmäinen moderni versio sadusta on puolestaan Madame Gabrielle-Suzanne Barbot de Gallon de Villeneuven`n käsialaa ja hänen 362 sivua pitkä (!) tarinansa on kirjoitettu vuonna 1740.
 
Mielenkiintoista!
 
 
Tarinoiden aarrearkku
Alkuteokset: My Treasury of Fairytales ja My Treasury of Bedtime Tales
Kuvitus: Melissa Webb, Omar Aranda, Anton Petrov, Suzie Byrne, Stevie Mahardhika, Mirela Tufan, Brijbasi ja Dean Jones
KIRJALITO
369 s.
 
 

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Monipuolinen helmikuuni

Tammikuuni vietin hyvin yksipuolisen, mutta ihanan annamaisissa tunnelmissa Montgomeryn Anna-kirjojen parissa.

Helmikuu oli sen sijaan monella tapaa kirjallisesti monipuolisempi. Osa kirjoista liikkui mukavuusalueeni rajamailla tai sen ulkopuolella, sillä monet helmikuun kirjoista olen lukenut opintojeni nimissä, enkä ole siis saanut itse valita kaikkea lukemaani.

Luettuja kirjoja kertyi yhteensä seitsemän. Tässä nämä järjestyksessä, helmikuun alusta loppuun.

1. Aloitin helmikuun tammikuumaisissa tunnelmissa jatkamalla Anna-urakkaani ja lukemalla L.M. Montgomeryn seitsemännen Anna-kirjan  Rainbow Valley. Sanomattakin selvää, että tämä oli kuukauden suurin kirjallinen nautintohetki.

2. Sain helmikuussa pitkällisen Kalevala-urakkani päätökseen, ja kokemukseni oli kahtalainen: toisaalta pidin, mutta toisaalta en voi olla myöntämättä, että koville otti. Kiinnostus kuitenkin syttyi Kalevalaa kohtaan, ja mielellään lukisin teoksen vielä joskus uusiksi ja rauhassa. Tenttipäivä oli deadline, joten pientä pakkopullan hajua leijui väistämättä ilmassa.

3. Mary Shelleyn Frankenstein oli kuukauden odotetuin valloitus. Klassikko, jonka lukemisesta olen pitkään haaveillut. En joutunut pettymään, mutta moneen kertaan yllättymään!

4. Vladimir Sorokinin Jono oli erikoisuudessaan mielenkiintoinen elämys. Pelkkää dialogia koko teos ilman kertojaa, minimalistiseen tyyliin. Pakko kuitenkin myöntää, että välillä tuli vähän tylsää.

5. Haruki Murakamin Kafka rannalla -romaania odotin jännityksellä kuulemani perusteella. Ei kuitenkaan ollut minun makuuni, vaikka omat tähtihetkensä teoksessa olikin. Olisi tehnyt mieli jättää kesken, ellei olisi ollut pakko lukea opintojani varten.

6. Omassa hyllyssä viime syksystä asti korellut, ihastuttavan näköinen Ylva Blomqvistin Prinsessor - sju sagor -satukokoelma lämitti prinsessasatujen suurystävän sydäntä. Ihana kirja!

7. Don DeLillon postmoderni Valkoinen kohina tuli päätökseen helmikuun viimeisinä tunteina. Kirja yllätti minut: vastoin kaikkia odotuksiani pidin kirjasta. Ei missään nimessä lempikirjojani, mutta viihdyin kirjan parissa melko hyvin. Satiirisuus viihdytti.

Voisin sanoa olevani melko tyytyväinen tammikuun kirjasaldooni. Kolmen parhaimmistoon kuuluvat Rainbow Valley, Frankenstein ja  Prinsessor - sju sagor. Kafka rannalla oli puolestaan kuukauden floppi.

Helmikuussa sain myös kaksi haastetta sekä yhden tunnustuksen, joista voi lukea täällä ja täällä.

Toivotan kaikille kirjallisesti runsasta ja kiinnostavaa maaliskuuta!

Oma maaliskuuni tuo mukanaan paljon uusia haasteita ja toivon, että kaiken kiireen keskellä muistan myös lukea ja blogata. Kuukauden suurimpiin kysymyksiin kuuluu ehkä, minne menisi kesätöihin.



Mennäkkö taas mansikkailemaan – kuten kolmena aiempanakin vuonna ja kuten sydämeni sanoo – vai mennäkkö jonnekin muualle vaihteeksi – kuten järkeni sanoo? That´s the question!