tiistai 18. kesäkuuta 2013

Dostojevski: Alistetut ja loukatut

 
F.M. Dostojevski
Alistetut ja loukatut
(Unizennyje i oskorblennyje, 1861)
Suom. Pekka Alarik Pesonen
Karisto
401 s.
 
 
Dostojevskin Alistetut ja loukatut kuuluu varmaan niihin vähän vähemmän tunnettuihin Dostojevskeihin. Ainakaan itse en ollut edes kuullut moisesta teoksesta ennen kuin sen kirjaston hyllystä viime viikolla bongasin ja hetken mielijohteesta nappasin mukaani kesälukemiseksi. Kirja on aikaisemmin ilmestynyt myös nimellä Sorrettuja ja solvattuja, ja se on Dostojevskin ensimmäinen laajempi romaani.
 
Minulla ei ollut mitään muita ennakkotietoja teoksesta kuin mitä takakansi kertoi, ja olikin ilo heittäytyä sellaisen romaanin pyörteisiin, josta ei tiennyt yhtään mitä odottaa. Nautin oikein paljon tästä odottamattomasta lukukokemuksesta. Matkustin tunnelmissani hieman viime kesän lukukokemuksiini Tolstoin Sodan ja rauhan parissa. Tai ei nämä romaanit lähemmin tarkasteltuina kovin samanlaisia olleet, mutta molemmat teokset veivät minut kiehtovaan 1800-luvun venäläiseen maailmaan, jossa on oma viehätyksensä.
 
Alistetetut ja loukatut -teoksen kertojana on nuori kirjailijanalku Vanja, joka toimii oikeastaan eräänlaisena sivustakatsojana itse suuressa tarinassa. Päähenkilöiksi nousevat rakastavaiset Natasha ja Aljosha, joiden väliseen suureen tunnedraamaan koko teos lopulta keskittyy.  Rakastavaisten vanhemmat ovat huonoissa väleissä keskenään erään oikeusjutun vuoksi ja Natasha karkaa kotoaan asuakseen yhdessä Aljoshan kanssa. Aljosha on hyvin ailahtelevainen nuorukainen ja tekee Natashan hyvin onnettomaksi, koska ei pysty pitämään sanaansa. Aljoshan isä yrittää saada poikansa jättämään Natashan ja naimaan erään rikkaan perheen tyttären Katjan.
 
Kuinka käy, käykö Aljosha kiinni isänsä virittämään ansaan ja rakastuu Katjaan vai pysyykö hän uskollisena Natashalleen? Tämän jännitteen varaan romaani rakentuu.
 
Täytyypä vain sanoa, että huh-huh ja voi että, millainen älykääpiö Aljosha oli romaanihahmona. Onko lapsellisempaa ja ailahtelevaisempaa hahmoa nähtykään? Mietin kovasti, millaisia psykiatrisia diagnooseja antaisin nuorukaiselle. No ainakin epävakaan persoonallisuushäiriön ja narsismin.
 
Romaani oli mielestäni hieno, mutta Aljoshan hahmo todella ärsytti minua ja vaikutti huikentelevaisuudessaan ja ailahtelevaisuudessaan ihan epätodelliselta.
 
Kirja on hidastempoinen ja juoni hitaasti rakentuva, mutta onnistui kuitenkin pitämään minut melko tiukassa otteessa. Oikeastaan juuri oikeanlainen kirja leppoisiin, verkalleen eteneviin kesäpäiviin. Perusjännite oli kuitenkin mielestäni mielenkiintoinen ja halusin tietää, kuinka jutussa lopulta käy. Juoni sahasi jännästi edes takaisin. Ikään kuin yksi edistysaskel ja sitten taas kaksi askelta taaksepäin, jonka jälkeen ei enää tiedäkään yhtään, mihin tässä lopulta päädytään. 
 
Syynä tähän oli Aljoshan ailahtelevainen mieli, joka liikutti juonta milloin minnekin - ja tunteiden varassa tämä suuri tunnedraama lopulta kuitenkin oli. Tämän juonen edestakaisen liikkeen vuoksi luulen, että moni voisi pitää kirjaa tylsänä, vaikka en itse kuitenkaan tätä mieltä ollut.