Blogistanian Kuopus 2012 – ehdokkaani!

Blogistanian Kuopus on kirjabloggaajien järjestämä kilpailu, jossa etsitään vuonna 2012 Suomessa julkaistua parasta lasten- tai nuorten kirjaa. Kilpailua emännöi  Saran kirjojen Sara, ja tästä linkistä voi käydä paremmin lukemassa taustietoa kilpailusta.  

Lyhykäisyydessään kerrottakoon, että kirjabloggaat voivat osallistua kilpailuun omilla ehdokaslistoillaan, jos ovat lukeneet ja bloganneet kilpailuun sopivista kirjoista. Kaikki listat on määrä julkaista kirjablogeissa tänään lauantaina 1.12 klo 10.00. Enimmillään voi asettaa ehdolle kolme kirjaa siten, että paras saa 3 pistettä, seuraava 2 pistettä, ja viimeinen 1 pisteen. Jos kirjoja on vain kaksi, saa parempi 3 ja toinen 2 pistettä, ja jos puolestaan kirjoja on vain yksi, saa se 3 pistettä.

Kuopus-kategoria on tänä vuonna mukana ensimmäistä kertaa kilpailussa, josta minä lasten ja nuortenkirjallisuuden suurena ystävänä olen hyvin iloinen.  Kuopuksen ohella kilpaillaan myös vuoden 2012 parhaasta kotimaisesta kaunokirjasta kategoriassa Blogistanian Finlandia sekä vuoden 2012 parhaasta käännöskirjassa kategoriassa Blogistanian Globalia.

Koska ylipäätänsä niitä kirjoja, jotka voisin asettaa ehdolle, on vain kaksi, ja koska asetan vieläpä ehdolle molemmat, voisi kuvitella, että nämä kirjat ovat lunastaneet paikkansa ehdokaslistassani kovin heppoisin perustein. Voin kuitenkin vakuuttaa, että näin ei ole asian laita. Ehdokaskirjani ovat niin upeita ja kiitosta ansaitsevia, että olisi ne valikoitunut kärkeen, vaikka olisin lukenut kasapäin Kuopuksen kriteerit täyttäviä kirjoja.

Pisteeni annan seuraaville kirjoille:

3 pistettä Enna Airikin upealle Haavemaalle

2. pistettä Ursula Jonesin ja Sarah Gibbin ihanalle Kaunotarelle ja Hirviölle

Perustelut:

Näiden kahden kirjan asettaminen paremmuusjärjestykseen tuotti mitä suurinta tuskaa. Kaksi aivan erinomaista kirjaa, joissa on paljon samaa, mutta myös erilaista. Molempia kirjoja yhdistää sanoinkuvaamattoman kaunis ja persoonallinen kuvitus, mikä on mielestäni hyvin tärkeä kriteeri, jos kirjassa on kuvitusta. Molemmat ovat myös hyvin tyttömäisiä ja täynnä vaaleanpunaisia, hauraita unelmia, vaikka Haavemaa on lopulta hyvin surullinen ja traaginen, kun taas Kaunotar ja Hirviö saa satumaisen onnellisen lopun. 

Suurena erona onkin se, että Haavemaa on hyvin vakava, kun taas Kaunotar ja Hirviö-sadussa on myös kepeää leikkimieltä mukana. Pitkän pohdinnan jälkeen asetin Haavemaan etusijalle sillä perustella, että sen tarina on omaperäisempi ja uusi. Lisäksi pientä plussaa tulee hyvin rankan aiheen käsittelemisestä oivaltavalla ja kauniilla tavalla. Nyt tätä kirjoittaessani meinaa iskeä melkein katumus, sillä Ursula Jonesin ja Sarah Gibbin Kaunotar ja Hirviökin olisi todella kolme pistettä ansainnut, mutta jommallekummalle on kuitenkin etusija annettava.

Kilpailun tulokset julkaistaan maanantaina 3.12.2012 klo 20.00. Sitä jännityksellä odottamaan!

Kuvat kuopuksistani (lisää kuvia kauniista kuvituksista kannattaa katsoa bloggauksista):

Ursula Jonesin ja Sarah Gibbin Kaunotar ja Hirviö - satumaailman ajatonta kauneutta

Ursula Jonesin ja Sarah Gibbin Kaunotar ja hirviö (2012) vie lukijan koskettavalle seikkailulle ajattoman kauniiseen satumaailmaan ja opettaa ikuisia elämän viisauksia.

Tämä kirja on oman hyllyni uusimpia tulokkailta ja olen kirjoittanut siitä jo hieman kirjoituksessani Satumaista postia Adlibriksestä . Vuoden alussa ostin samoilta tekijöiltä Prinsessa vailla valtakuntaa -kirjan, jonka satumaisen kauniiseen kuvitukseen rakastuneena halusin ehdottomasti hankkia myös tämän Kaunottaren ja hirviön, kun kuulin, että samat tekijät ovat sellaisen tehneet. Kirjan kuvitus on jälleen kerran upeaa ja siron kaunista, tyyliltään hyvin edeltäjänsä kaltaista. On kuitenkin mainittava, etten tykännyt näistä kuvituksista aivan yhtä mielipuolisen paljon –  vaikkakin melko lähelle kylläkin.

Olipa kerran rikas kauppias, jolla oli kolme tytärtä. Kaksi vanhinta oli hyvin sieviä, mutta nuorin oli lumoavan kaunis, joten kaikki sanoivat häntä Kaunottareksi. Se sai hänen sisarensa kateellisiksi.

Kaikki kaupungin nuorukaiset olisivat halunneet mennä naimisiin Kaunottaren sisarten kanssa, mutta sisaret olivat hyvin nirsoja aviomiestä valitessaan. Toinen sisarista odotti herttuaa ja toinen suostui vasta prinssin kosintaan. Useat kosijat pyysivät myös Kaunottaren kättä, mutta Kaunottaresta oli hauskempaa pysyä isänsä luona, lukea kirjojaan ja soittaa pianoa.

Tämä tarina on varmasti monille hyvin tuttu, eivätkä Ursula Jones ja Sarah Gibb ole sitä sen suuremmin muunnelleet, vaikka jotakin omaperäistäkin löytyy. (En nyt valitettavasti muista aivan tarkalleen muita sadun versioita, jotta voisin kovin pätevästi verrata.)  

Tarina siis alkaa siitä, että rikas kauppias menettää omaisuutensa ja perheen on muutettava pois kaupungista maaseudulle vaatimattomiin oloihin. Sitten eräänä päivänä kuullaan, että laiva, jonka luultiin hukkuneen ja jonka varassa kauppiaan omaisuus oli ollut, onkin saapunut satamaan. Äkkirikastunut isä lähtee matkalle kaupunkiin ja Kaunottaren sisarukset tekevät pitkän listan niistä kaikista kalliista turhamaisuuksista, jotka haluavat isän ostavan heille tuliaisiksi. Mutta mitä haluaa Kaunotar? Vain yhden ruusun.

Kaunottaren vähäpätöinen toive osoittautuu kuitenkin kohtalokkaaksi. Paluumatkalla väsynyt ja murheellinen isä, joka sittenkin oli menettänyt kaiken omaisuutensa, pysähtyy yöpymään lumottuun kartanoon. Kotiin lähtiessään näkee isä kartanon puutarhassa ruusupensaan ja muistaa Kaunottaren toiveen. Mutta kun hän taittaa pensaasta ruusun, ilmestyy suunniltaan oleva, vihainen Hirviö hänen eteensä: Sinä epäkiitollinen ihminen!” olento ärisi. ”Kaiken sen jälkeen, mitä olen sinulle antanut, sinä varastat ruusujani. Kuole! ”

No, Hirviölle kelpaisi kauppiaan hengen sijasta myös tyttären henki. Kaunotar toimitetaan Hirviön luokse, ja kuinkas käykään?

Hirviöhän rakastuu! Kaunotar ei suostu kuitenkaan kosintaan, vaikka oppii pitämään Hirviöstä ja huomaamaan, että Hirviöllä on oikeasti hyvä sydän – ei ennen kuin näkee, että Hirviö on kuolemassa ikävästä häneen. Silloin hän lausuu maagiset taikasanat:

"Ole kiltti äläkä kuole, minun rakas Hirviöni. Suostun menemään kanssasi naimisiin. Tulen vaimoksesi.”

Siinä samassa tuhannet ilotulitteet räjähtivät kukkimaan puutarhan ylle ja Kaunottaren vieressä seisoi komea prinssi – jolla tosin oli hyvin märät kasvot.

Hirviö olikin vain tyhmäksi ja rumaksi loitsittu prinssi. Loitsu oli määrätty raukeavaksi silloin, kun joku suostuu Hirviön vaimoksi.

”Toivottavasti haluat yhä vaimokseni, Kaunotar, vaikka en enää olekaan Hirviö.”

Kaunotar hymyili hänelle. ”Kyllä minä totun sinuun. Koko maailmassa ei ole minulle ketään muuta kuin sinä, prinssi Hirviö.”

Sadun ydin ja opetus:

Voiko satu tästä enää kauniimmaksi muuttua? Sadun opetus on todellakin hyvin suuri, syvällinen sekä ajaton: ulkoisella olemuksella ei ole väliä, vaan sisäinen kauneus ratkaisee. Kaunotar rakastuu Hirviöön, vaikka tämä onkin kovin ruma. Ja mitä tapahtuu rakastumisen hetkellä? Ruma Hirviö muuttuukin mitä komeimmaksi prinssiksi. Tämä voidaan käsittää allegoriaksi siitä, kuinka kuka tahansa ulkonäköön katsomatta voi näyttäytyä maailman komeimpana prinssinä tai kauneimpana prinsessana sen silmissä, joka häntä rakastaa. Prinsseys tai prinsessaus on piilevänä voimavarana jokaisessa ihmisessä – tarvitaan vain joku rakastunut sielu se löytämään! Loitsivia velhoja ei tosi elämästä sen sijaan löydy, mutta niiden  sijaan samaa virkaa toimittavat ennakkoluulot, jotka estävät näkemästä sitä kauneutta ja upeutta, joka toisissa ihmisissä piilee.

Satu puolustaa myös muilla tavoin sydämen kauneutta. Sadun sankaritar on Kaunotar, joka kuvataan hyväsydämiseksi ja nöyräksi. Siksi hän menestyy. Hänen kontrastikseen asettuvat ilkeät, kateelliset ja naurettavan turhamaisiksi kuvatut sisarukset, jotka saavat myös opetuksen turhamaisuudestaan ja kateudestaan. Kirjassa on kohtaus, jota en muista olleen muissa Kaunottaren ja Hirviön versioissa, jossa Kaunottaren ollessa kotonaan lomalla Hirviön kartanosta, alkavat sisarukset koetella Kaunottaren Hirviöltä saamia upeita vaatteita, joita kadehtivat:

mutta – PAM – sekunnin murto-osassa kauniit vaatteet muuttuivat naurettavannäköisiksi alushousuiksi, ja sisarten täytyi peittää itsensä lakanoilla.

Sisaret olivat raivoissaan, koska heidät oli saatu näyttämään naurettavilta heidän uusien aviomiestensä edessä, vaikkakin aviomiehet olivat yhtä tylsiä kuin tiskirätti. Toinen oli liian viisas ja toinen liian komea ollakseen totta.

Eikä liene myöskään sattumaa, että juuri hyväsydämisin sisaruksista on kuvattu kauneimmaksi Kaunottareksi. Sisäinen kauneus samaistetaan ulkoiseen kauneuteen.

Tyyli:

Ursula Jonesin ja Sarah Gibbin Kaunotar ja Hirviö on tyyliltään raikas ja tuore. Vakava-aiheisesta kirjasta löytyy sopivasti myös ripaus huumoria ja komiikkaa. Kieli on miellyttävää ja sujuvasti eteenpäin soljuvaa, kerrassaan mukavaa luettavaa.

Loppupäätelmät:

Aivan ihastuttava kirja, jota voi ehdottomasti suositella kaikille prinsessasatujen ystäville! Kirja tarjoaa sekä silmälle että sielulle mitä erinomaisinta ruokaa.  Tykkään tuhannesti!

  

Satumaista postia Adlibriksestä!

 

 

TADAA! Saanen esitellä kirjahyllyni uusimmat asukkaat, jotka saapuivat juuri tänään Adlibriksestä, kauan odotetussa paketissa:

 

 

 Siis satuja kolmella kielellä: Ursula Jonesin & Sarah Gibbin Kaunotar ja hirviö, ruotsinkielinen Ylva Blomqvistin Prinsessor - sju sagor sekä H.C Andersenin Eventyr og Historier alkuperäiskielellä, tanskaksi!


Ursula Jones & Sarah Gibb: Kaunotar ja hirviö:

Tämä kirja oli itseasiassa alkuperäinen syyni tehdä tilaus Adlibriksestä. Minulla on ennestään kirjahyllyssä samojen tekijöiden Prinsessa vailla valtakuntaa, josta olen myös blogannut ja jonka kuvitukseen olen täysin mielipuolisesti rakastunut. Siksipä, kun huomasin hiljattain, että samat tekijät ovat myöskin tehneet hieman samaan tyyliin tällaisen Kaunotar ja hirviö-kirjan, päätin heti, että se on minun myös saatava ehdottomasti. Ja sainhan minä! Luulen, että tästä kirjasta tullaan kuulemaan vielä lähiaikoina lisää blogissani, kun olen sen lukenut.

H.C Andersen: Eventyr og Historier:


Kun pahalle antaa pikkusormen, niin se vie koko käden - kuten sanonta kuuluu. Jos pikkusormi oli tuo Kaunottareen ja hirviöön törsääminen, niin koko käsi oli tämä satusetä Andersenin suurjärkäle, jossa ei ole yhtään sen vähempää sivuja kuin 1180. Kun olin nyt kerran tilausta lähtenyt tekemään, niin tulipa mieleeni tarkistaa, jos Adlibriksestä löytyisi myös Andersenin Eventyr og historier-teosta, joka minulla oli ollut kirjastosta pitkään lainassa. Ja kyllähän sieltä löytyi. No tietenkin piti sekin sitten tilata!

Takaa-ajatuksena ostaa Andersenia alkukielellä oli, että olen joskus suunnitellut hieman, että Andersenin sadut olisivat (lukemattomien muiden orastavien aiheajatusten rinnalla!) hyvä kirjallisuuden graduaihe minulle. Kirjallisuuden gradua tehdessä ainakin meillä yleensä vaaditaan, että tutkittavaa teosta on luettava alkuperäiskielellä. Niinpä ajattelin, että lueskelisin näitä satuja ikään kuin kokeeksi, ovatko tanskan ymmärrystaitoni tarpeeksi hyvät, jotta voisin ajatella gradun kirjoittamista Andersenista.





Ylva Blomqvist: Prinsessor - sju sagor

Ja kun pahalle on antanut pikkusormensa, ja kun se onkin vienyt koko käden, niin se saatta vielä viedä koko toisenkin käden! Toinen käteni tällä kertaa oli tämä prinsessakirja, joka sisältää klassisia, kaikkien tuntemia prinsessasatuja Prinsessa Ruususesta Prinsessaan ja herneeseenYlva Blomqvistin uudelleen kertomia.

Kun olin jo siirtänyt Kaunottar ja hirviö- sekä Eventyr og Historier-kirjat ostoskoriini, ajattelin ihan vain katsoa, minkälaisia prinsessakirjoja Adlibriksestä ylipäätänsä löytyy. Prinsessakirjat ovat tunnetusti suuri heikkouteni ja kun näin, että Adlibriksestä löytyi tällainen suloisen omalaatuisen näköisesti kuvitettu prinsessakirja, niin olin vain sitä mieltä, että pakko saada!

 

 

 

 

Tämä teos päättyy tällaiseen hupaisaan, mutta hyvin käytännölliseen kaikille pikku prinsessoille suunnattuun neuvoon, joka takuuvarmasti auttaa kaikkia prinsessoja oman prinssinsä metsästyksessä:

 

 

 

Ursula Jones & Sarah Gibb: Prinsessa vailla valtakuntaa

Olipa kerran prinsessa, jolla ei ollut valtakuntaa. Mutta hänellä oli poni, jonka nimi oli Soma. Ja joka päivä prinsessa kiipesi poninsa kärryille ja ajeli kauas, kauas, ympäriinsä, etsien omaa valtakuntaansa.

Siltä varalta, että sade yllättäisi matkalla, hänellä oli aina mukana punainen sateenvarjo. Ja minne hän menikin, ihmiset kysyivät häneltä: ”Prinsessa, joko olet
löytänyt valtakuntasi?”

Ursula Jonesin kirjoittama ja Sarah Gibbin kuvittama Prinsessa vailla valtakuntaa on vallan ihastuttava ja herttainen lasten prinsessakuvakirja. Siinä on paitsi tarina, jolla on kaunis ja yleismaailmallinen sanoma, myös niin kauniin lyyrinen ja herkkä kuvitus, että en ole toiseen sen vertaiseen törmännyt. Kuvituksessa yhdistyy vaalea pastellisävyinen maailma mustiin silhuettikuviin, mikä tekee tunnelmallisen ja rikkaan vaikutelman. Myös esimerkiksi Sinisen linnan kirjastossa on kirjoitettu samasta sadusta, ja myöskin positiiviseen sävyyn: http://sininenlinna.blogspot.fi/2011/08/ursula-jones-sarah-gibb-prinsessa.html

Kirja löytyy omasta kirjahyllystäni, jonne sen hankin alle vuosi sitten peräti muutaman kuukauden harkinnan jälkeen. Olin nähnyt sen kirjakaupassa ja päättänyt rahansäästöpuuskassani olla missään nimessä ostamassa mitään niin hyödytöntä kuin lasten prinsessakirjoja. Ilmeisesti kaitselmus oli kuitenkin päättänyt toisin, sillä kirjan kauniit kuvitukset olivat piirtyneet niin lähtemättöminä mieleni syvimpiin sopukoihin, että robotin tavoin vihdoin kävelin uudestaan kirjakauppaan ja ostin kirjan vakaasta päätöksestäni huolimatta. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, eikä sitä mikään olisi voinut sammuttaa!

Niin tarinan erilaisuuden kuin kuvien ihastuttavuuden tähden keskityn seuraavassa perusteelliseen juonireferaattiin maustaen sen useilla sitaateilla ja runsaalla määrällä kuvia, joiden kauneutta olenkin jo edellä hekuttanut.

Prinsessasaduksi Prinsessa vailla valtakuntaa rikkoo ilahduttavalla tavalla perinteitä, mutta säilyttää kuitenkin vanhan ajan prinsessaromantiikkan. Koditon ja varaton kiertolaisprinsessa paikatussa hameessa ja kirkkaan punaisissa sukissa valtakuntaansa etsimässä ei vastaa lainkaan edes käsitystä prinsessasta, mutta silti hän on prinsessa.

”Sen täytyy olla jossakin”, Prinsessalla oli tapana kuiskata Soma-ponille. ”Ei voi olla prinsessaa ilman valtakuntaa.”

Eräänä päivänä Prinsessa piipahtaa kylässä kuninkaanlinnassa. Koska leskiherttuatar ei halua, että hänen poikansa Pontus rakastuisi valtakunnattomaan ja varattomaan prinsessaan, hän järjestää pojan pois silmistä sillä aikaa. Ruokapöydässä prinsessalle tarjotaan vain toiseksi parhaita keksejä – mitä muuta voisikaan odottaa Prinsessa vailla valtakuntaa.

Kerran Prinsessa lukee lehdestä, että prinssi kruunataan kuninkaaksi ja kuninkaanlinnassa järjestetään kruunajaiset. Myös Prinsessa päättää lähteä juhlatilaisuuteen Somansa kanssa:

He saapuivat juuri sopivasti liittyäkseen kultaisten kuomuvaunujen kulkueeseen, joka saatteli kuninkaallista perhettä kruunajaisiin, Mutta kukaan ei osannut varautua hänen tuloonsa. ”Kukas sinä olet?” supisi harmistunut hovimies.

Kruunajaisten jälkeisissä tanssiaisissa uusi kuningas kiinnittää huomion kauniiseen Prinsessaan vailla valtakuntaa. Mutta niin tekevät kaikki muutkin miehenpuolet.

”Lopeta etsiminen” sanoi prinssi Pontus polvistuen hänen eteensä. ”Mene naimisiin kanssani ja ota minun valtakuntani!”

Pontuksen kosiessa tulevat muut prinssit mustasukkaisiksi ja alkaa kiihkeä sota miesten kesken, jossa leivokset ja kakut lentelevät vilkasta tahtia.

Tuoksinan keskellä Prinsessa vilahtaa ulos yksinään yhä Prinsessana vailla valtakuntaa ja lähtee pois:

”Kuninkaalliset eivät näköjään osaa muuta kuin tapella” Ja niin he lähtivät jatkamaan matkaa ja valtakunnan etsimistä. Prinsessa antoi Soman valita polut, joita he vaelsivat voinkeltaisen kuunvalon näyttäessä tietä.

Aamunkoitteessa Prinsessa kohtaa erään nuorukaisen, jota pysähtyy auttamaan:

"Kiitos, Prinsessa!” sanoi nuorukainen. ”Kas kun kerran arvasit, että olen prinsessa, ”niin sattuisitko tietämään myös, missä on minun valtakuntani? Olen etsinyt sitä vuosikaudet.” ”Täällä”, sanoi nuori mies ja painoi kätensä sydämelleen. ”Etkös olekin hovinarri?” Prinsessa kysyi kurkistellen pukua, joka pilkisti miehen takin alta. ”Leskiherttuattaren palatsista?” ”Minä olin” mies vastasi. ”Sopimukseni päättyi. Mutta sinä olet minun sydämeni kuningatar, joten täällä”, hän sanoi taputtaen sydäntään, ”on sinun valtakuntasi”. ”Sehän on oikein hienoa”, sanoi prinsessa, ”mutta me tarvitsisimme valtakunnan, jossa kasvattaa lapsia!” ”Lapsia!”, änkytti hovinarri. ”Tarkoittiko tuo, että sinä kosit minua?” ”Kyllä”, vastasi Prinsessa. Minunko täällä pitää kaikki tehdä?”

Prinsessa löysi siis Prinssinsä, joka tarkkaan ottaen olikin hovinarri, mutta yhä hän haikailee valtakuntansa perään. Mutta ratkaisu tapahtuu, kun Prinsessa saa eräänä päivänä paketin, jossa on hänen punainen sateenvarjonsa, jonka hän oli unohtanut kirjastoon. Paketin osoitelapussa lukee näin:

Niinpä Prinsessa tajuaa, että hänen valtakuntansa on täällä, siellä ja kaikkialla.

Ja niin he lähtivät matkaan, kuningatar ja kuningas, täällä, siellä ja kaikkialla. Aika kului ja pian he huomasivat, että kärryille täytyi tehdä tilaa lapsille. Ja Soman vieressä juoksenteli pikkuinen musta varsa pitkillä, honteloilla jaloillaan.

Sadun opetus on hieno. Se mitä etsimme, saattaakin olla aivan käden ulottuvilla, jo itsellämme. Se ei vain välttämättä ole juuri sellainen, miksi sen kuvittelimme; hieno linna, paljon rahaa, kalliita pukuja ja alamaisia. Missä on sinun valtakuntasi?

Sen pituinen se.