maanantai 18. helmikuuta 2013

Kuka rakastaisi hirviötä? Mary Shelleyn Frankenstein



Kirjastosta lainaamassani Mary Shelleyn Frankenstein-teoksessa on ehkä oivallisin takakansiteksti, johon olen koskaan törmännyt. Se kuuluu kokonaisuudessaan näin:

Kuka rakastaisi hirviötä?
 
Goottilaisen kauhukirjallisuuden kulmakivi vuodelta 1818.
 
 
Ensimmäiseen lauseeseen on tiivistetty teoksen sisällöstä keskeisin punainen lanka. Toinen, vaillinnainen lause puolestaan tiivistää ytimekkäästi teoksen kontekstin. 
 
Tarvisiko tästä välttämättä muuta enää sanoa? Kaikki olennainen on sanottu jo upeasti tehdyssä takakansitekstissä. Loistavaa tiivistystä!
 
No, yritän kuitenkin sanoa vähän muutakin. 
 
Ensinnäkin, tämä oli hieno kirja. Kannattaa ihmeessä lukea, jos ei sitä ole vielä tehnyt. Vaikken itse ollut teosta aiemmin lukenut, on Frankestein kuitenkin sellainen klassikko, josta tiesi tavallaan yhtä jos toista ennen lukemistakin.
 
Kuitenkin, minulle tuli monta yllätystä. Suurin yllätys liittyi teoksen nimeen. Olin hyvin hämmentynyt, kun lukiessani huomasin, että Frankenstein ei suinkaan ole hirviön nimi, vaan hirviö luojan nimi. Hirviö sen sijaan on ihan vain hirviö, nimeä vailla.
 
Myös teoksen rakenne yllätti. Teos alkaa kehystarinalla, joka koostuu pohjoisnavan seudulla purjehtivan kapteeni Robert Waltonin sisarelleen lähettämistä kirjeistä. Kapteenin johtamalle laivalle ilmaantuu mystinen ja synkeä mies, nimeltään Frankenstein, joka alkaa kiehtomaan ja kiinnostamaan kapteenia.
 
Lopulta tämä mies avaa suunsa ja ryhtyy kertomaan tarinaansa. Tästä tarinasta alkaa varsinainen "tarina", mutta laivalla tapahtuvaan kehystarinaan palataan uudestaan kirjan loppumetreillä. Lisäksi Frankensteinin kertoma tarina sisältää myös melko pitkän sisätarinan, jossa hirviö kertoo Frankensteinille aiemmista vaiheistaan. Kerronnan tasot ovat siis moninaiset.
 
Frankenstein alkaa kertoa elämäntarinaansa aivan lapsuudestaan ja nuoruudestaan lähtien. Opiskeluiässä Frankensteinia alkaa kiehtomaan suunnattomasti tieteiden salat ja hän uppooaa suurella innolla opintojensa pariin.
 
Hän tekee tieteellisen kokeilun,  jossa rakentaa elävän olennon. Hieman ihmisen kaltaisen, mutta kookkaamman ja voimakkaamman. Mutta voi - kun olento herää henkiin.... On lopputuloksena aivan uskomattoman kammottavan näköinen kuvatus, jonka rumuuden edessä jokainen katsoja tuntee ääretöntä pelkoa ja inhoa.
 
Kuka rakastaisi hirviötä?
 
Ei ilmeisesti kukaan, sillä hänen luojansakin vihaa häntä.
 
Mitä käy olennolle, jolla on kuitenkin tunteva sydän, jos kukaan ei häntä rakasta? Kykeneekö ihminen - tai hirviö - olemaan hyvä, jos kohtaa muiden taholta vain vihaa, inhoa ja väkivaltaa? Onko rakkauden puute kaiken pahuuden alku ja juuri?
 
Tämä oli lopultakin hyvin surullinen ja traaginen tarina. Minun kävi ihan kamalasti sääli hirviötä, jota kukaan ei näyttänyt rakastavan hänen rumuutensa tähden. Taisinpa muutaman kyyneleenkin vuodattaa hänen puolestaan. Heräsi kysymys, eivätkö ihmiset kykene näkemään fyysisiä silmiänsä pidemmälle?
 
Missä on se sydämen silmä, jota Pikku Prinssi peräänkuuluttaa niin ponnekkaasti kuuluisassa lausahduksessaan "Vain sydämellään näkee hyvin. Tärkeitä asioita ei näe silmillä."?
 
Tämä teos todellakin herätti monenalaisia, voimakkaita tunteita ja laittoi miettimään. Hirviön säälin lisäksi koin myös huomattavia agressiivisia tunteita muita teoksen henkilöitä kohtaan, erityisesti Frankensteinia kohtaan. Kyllä hänen olisi mielestäni pitänyt pitää huoli siitä, minkä oli luonut!
 
Kirottu, kirottu luojani. Miksi minä elin? Miksen minä sammuttanut tuona hetkenä elon kipinää jonka sinä olit niin kevytmielisesti sytyttänyt?
 
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
 
Me emme eroa ennen kuin olet luvannut täyttää pyyntöni. Minä olen yksinäinen ja kurja; ihmiset eivät huoli minua seuraansa; mutta nainen, joka olisi yhtä ruma ja kauhistuttava kuin minä ei voisi kieltää minua itseltään. Elämänkumppanini pitää olla samaa heimoa kuin minä, ja hänellä pitää olla samat puutteet ja heikkoudet kuin minulla. Sinun on luotava minulle tällainen olento.
 
Olin havaitsevinani hirviön ja tämän luojan, Frankensteinin suhteessa vertauskuvan Jumalan ja tämän luomusten, ihmisten välisestä suhteesta . Onko Jumala hyljännyt omien kättensä työn? Tässä suhteessa teokseen oli kätkettynä pientä kritiikkiä kristinuskoa kohtaan.
 
Tyylillisesti kirja oli mielestäni upeasti kirjoitettu. Romanttinen, jalolta kuulostava ja suuria sanoja hyödyntävä kirjoitustyyli kuulostaa todella hienolta.

Toisaalta, näin nykyajan lukijan korvissa, tyylin ylitsevuotava tunteellisuus myös häritisi toisinaan. Vuolas tunteiden paatos myös vieraannutti lukukokemusta jonkin verran, vaikka enimmäkseen nautin suurien sanojen vietäväksi heittäytymisestä.

Mary Shelley
Frankestein, 2008
Alkuteos: Frankenstein, or the Modern Prometheus, 1818
Suom. Paavo Lehtonen
Otava