Ursula Jones & Sarah Gibb: Prinsessa vailla valtakuntaa

Olipa kerran prinsessa, jolla ei ollut valtakuntaa. Mutta hänellä oli poni, jonka nimi oli Soma. Ja joka päivä prinsessa kiipesi poninsa kärryille ja ajeli kauas, kauas, ympäriinsä, etsien omaa valtakuntaansa.

Siltä varalta, että sade yllättäisi matkalla, hänellä oli aina mukana punainen sateenvarjo. Ja minne hän menikin, ihmiset kysyivät häneltä: ”Prinsessa, joko olet
löytänyt valtakuntasi?”

Ursula Jonesin kirjoittama ja Sarah Gibbin kuvittama Prinsessa vailla valtakuntaa on vallan ihastuttava ja herttainen lasten prinsessakuvakirja. Siinä on paitsi tarina, jolla on kaunis ja yleismaailmallinen sanoma, myös niin kauniin lyyrinen ja herkkä kuvitus, että en ole toiseen sen vertaiseen törmännyt. Kuvituksessa yhdistyy vaalea pastellisävyinen maailma mustiin silhuettikuviin, mikä tekee tunnelmallisen ja rikkaan vaikutelman. Myös esimerkiksi Sinisen linnan kirjastossa on kirjoitettu samasta sadusta, ja myöskin positiiviseen sävyyn: http://sininenlinna.blogspot.fi/2011/08/ursula-jones-sarah-gibb-prinsessa.html

Kirja löytyy omasta kirjahyllystäni, jonne sen hankin alle vuosi sitten peräti muutaman kuukauden harkinnan jälkeen. Olin nähnyt sen kirjakaupassa ja päättänyt rahansäästöpuuskassani olla missään nimessä ostamassa mitään niin hyödytöntä kuin lasten prinsessakirjoja. Ilmeisesti kaitselmus oli kuitenkin päättänyt toisin, sillä kirjan kauniit kuvitukset olivat piirtyneet niin lähtemättöminä mieleni syvimpiin sopukoihin, että robotin tavoin vihdoin kävelin uudestaan kirjakauppaan ja ostin kirjan vakaasta päätöksestäni huolimatta. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, eikä sitä mikään olisi voinut sammuttaa!

Niin tarinan erilaisuuden kuin kuvien ihastuttavuuden tähden keskityn seuraavassa perusteelliseen juonireferaattiin maustaen sen useilla sitaateilla ja runsaalla määrällä kuvia, joiden kauneutta olenkin jo edellä hekuttanut.

Prinsessasaduksi Prinsessa vailla valtakuntaa rikkoo ilahduttavalla tavalla perinteitä, mutta säilyttää kuitenkin vanhan ajan prinsessaromantiikkan. Koditon ja varaton kiertolaisprinsessa paikatussa hameessa ja kirkkaan punaisissa sukissa valtakuntaansa etsimässä ei vastaa lainkaan edes käsitystä prinsessasta, mutta silti hän on prinsessa.

”Sen täytyy olla jossakin”, Prinsessalla oli tapana kuiskata Soma-ponille. ”Ei voi olla prinsessaa ilman valtakuntaa.”

Eräänä päivänä Prinsessa piipahtaa kylässä kuninkaanlinnassa. Koska leskiherttuatar ei halua, että hänen poikansa Pontus rakastuisi valtakunnattomaan ja varattomaan prinsessaan, hän järjestää pojan pois silmistä sillä aikaa. Ruokapöydässä prinsessalle tarjotaan vain toiseksi parhaita keksejä – mitä muuta voisikaan odottaa Prinsessa vailla valtakuntaa.

Kerran Prinsessa lukee lehdestä, että prinssi kruunataan kuninkaaksi ja kuninkaanlinnassa järjestetään kruunajaiset. Myös Prinsessa päättää lähteä juhlatilaisuuteen Somansa kanssa:

He saapuivat juuri sopivasti liittyäkseen kultaisten kuomuvaunujen kulkueeseen, joka saatteli kuninkaallista perhettä kruunajaisiin, Mutta kukaan ei osannut varautua hänen tuloonsa. ”Kukas sinä olet?” supisi harmistunut hovimies.

Kruunajaisten jälkeisissä tanssiaisissa uusi kuningas kiinnittää huomion kauniiseen Prinsessaan vailla valtakuntaa. Mutta niin tekevät kaikki muutkin miehenpuolet.

”Lopeta etsiminen” sanoi prinssi Pontus polvistuen hänen eteensä. ”Mene naimisiin kanssani ja ota minun valtakuntani!”

Pontuksen kosiessa tulevat muut prinssit mustasukkaisiksi ja alkaa kiihkeä sota miesten kesken, jossa leivokset ja kakut lentelevät vilkasta tahtia.

Tuoksinan keskellä Prinsessa vilahtaa ulos yksinään yhä Prinsessana vailla valtakuntaa ja lähtee pois:

”Kuninkaalliset eivät näköjään osaa muuta kuin tapella” Ja niin he lähtivät jatkamaan matkaa ja valtakunnan etsimistä. Prinsessa antoi Soman valita polut, joita he vaelsivat voinkeltaisen kuunvalon näyttäessä tietä.

Aamunkoitteessa Prinsessa kohtaa erään nuorukaisen, jota pysähtyy auttamaan:

"Kiitos, Prinsessa!” sanoi nuorukainen. ”Kas kun kerran arvasit, että olen prinsessa, ”niin sattuisitko tietämään myös, missä on minun valtakuntani? Olen etsinyt sitä vuosikaudet.” ”Täällä”, sanoi nuori mies ja painoi kätensä sydämelleen. ”Etkös olekin hovinarri?” Prinsessa kysyi kurkistellen pukua, joka pilkisti miehen takin alta. ”Leskiherttuattaren palatsista?” ”Minä olin” mies vastasi. ”Sopimukseni päättyi. Mutta sinä olet minun sydämeni kuningatar, joten täällä”, hän sanoi taputtaen sydäntään, ”on sinun valtakuntasi”. ”Sehän on oikein hienoa”, sanoi prinsessa, ”mutta me tarvitsisimme valtakunnan, jossa kasvattaa lapsia!” ”Lapsia!”, änkytti hovinarri. ”Tarkoittiko tuo, että sinä kosit minua?” ”Kyllä”, vastasi Prinsessa. Minunko täällä pitää kaikki tehdä?”

Prinsessa löysi siis Prinssinsä, joka tarkkaan ottaen olikin hovinarri, mutta yhä hän haikailee valtakuntansa perään. Mutta ratkaisu tapahtuu, kun Prinsessa saa eräänä päivänä paketin, jossa on hänen punainen sateenvarjonsa, jonka hän oli unohtanut kirjastoon. Paketin osoitelapussa lukee näin:

Niinpä Prinsessa tajuaa, että hänen valtakuntansa on täällä, siellä ja kaikkialla.

Ja niin he lähtivät matkaan, kuningatar ja kuningas, täällä, siellä ja kaikkialla. Aika kului ja pian he huomasivat, että kärryille täytyi tehdä tilaa lapsille. Ja Soman vieressä juoksenteli pikkuinen musta varsa pitkillä, honteloilla jaloillaan.

Sadun opetus on hieno. Se mitä etsimme, saattaakin olla aivan käden ulottuvilla, jo itsellämme. Se ei vain välttämättä ole juuri sellainen, miksi sen kuvittelimme; hieno linna, paljon rahaa, kalliita pukuja ja alamaisia. Missä on sinun valtakuntasi?

Sen pituinen se.