Lukumaraton alkaa... NYT! – Blogistanian lukumaraton IV

Elämäni kolmas lukumaraton käynnistyy nyt ja tämä on virallinen maratonpostaukseni, jota päivittelen mararatonini edistymisen mukaan. Lukumaratonia emännöi Lukutoukan ruokalista -blogi, ja linkin takaa löytyy maratonin säännöt ja mukaan ilmoittautuneet blogit. Seuraavat 24 tuntia on siis omistettu vain ja ainoastaan kirjoille – ihanaa! :)

Tervetuloa seuraamaan blogiini lukumaratonia.

klo 22.40 maraton alkaa!

Innostus on huipussaan! Päätin lähteä liikkeelle Frances Hodgson Burnettin tyttökirjasta Pikku prinsessa. Eväinani on irtokarkkeja ja Pirkan Marjakimara-jäätelöä, josta muuten on muodostunut minun virallinen lukumaratonjäätelöni: olen syönyt sitä kaikilla lukumaratoneillani (se onkin lempijäätelöni, ja näin sivumennen sanoen suosittelen muillekin!).

Klo 00.30: Luettuna 131 sivua

Miltei kaksi tuntia maratonia takana ja Pikku Prinsessaa luettu hieman yli puolen välin. Ihana kirja! Nyt suuntaan sänkyyn ja nukun sen verran kuin uni maistuu. Toivottavasti se maistuu, sillä minulla on epämääräisen levottoman innokkaan oloinen fiilis, sillä en jaksaisi odottaa huomiseen ja siihen, että pääsen jatkamaan maratonia.

Klo 9.30: Luettuna (edelleen) 131 sivua

Olen pikku hiljaa heräillyt ja valmis jatkamaan maratonia. Yöunet olivat hyvät pienestä maratonjännityksestä huolimatta. Taidan nauttia vähän Pikku prinsessaa, ennen kuin jaksan mennä aamupalalle!

Klo 10.30: Luettuna 223 sivua

Ensimmäinen maratonkirjani, Pikku prinsessa luettu loppuun. Tässä välissä taidan nauttia aamiaista ja siirtyä sitten Juhani Ahon Papin tyttären seuraan, joka onkin mukavan ohut maratonkirja.

Klo 12.50: Luettuna 367 sivua

Juhani Ahon 144-sivuinen Papin tytär taittui melko hidasta, mutta varmaa vauhtia loppuunsa aamupalaa ja karkkia syödessäni. Huomaan pienen keskittymisen puutteen valtaavan alaa. Vaikka kirja oli hieno kokemus, ehkä keskittymiskyky tästä paranee, kun siirryn seuraavaksi lemikirjasarjani eli Annojen pariin ja aloitan L. M. Montgomeryn Anna omassa kodissaan -kirjan. Voisin siirytä sängystäni kenties ulkoilman raikkauteen Anna seuranani.

Klo 15.00: Luettuna 467 sivua

Polkaisin pyörälläni läheiselle laiturille nauttimaan Annan ihanasta seurasta. Luin Anna omassa kodissaan -kirjaa hieman alle puoleen väliin saakka, sata sivua. Laineiden loiskuessa suloisesti korvissani olikin ihanaa syventyä juuri naimisiin menneen ja meren ääreen muuttaneen Annan maailmaan – tunnelma oli juuri oikea. Otin pakasterasiaan mukaani hieman jäätelöä ja se maistui oikein hyvälle Anna seurassa. Nyt taidan pitää kunnon tauon lukemisesta ja pienen tankkauksen jälkeen lähteä pitkälle ja hartaalle kävelylenkille.

Klo 19.10: Luettuna 588 sivua

Ihana, ihana Anna omassa kodissaan luettu loppuun ja julistan maratonin loppukirin virallisesti alkaneeksi! Lukuaikaa vielä kolme ja puoli tuntia jäljellä! Välissä pidin kunnon, yli puolitoistatuntisen tauon ja kävin tunnin kävelylenkillä, jolta palasin kotiin paremmassa lukukunnossa.

Haikean suloisen kirjan lopun jälkeen on hieman vaikeaa pinnistää ja kerätä voimansa hypätäkseen uuden kirjan maailmaan, sillä pieni mietintä- ja hengähdystauko tällaisen kirjan jälkeen olisi aina tarpeen. Mutta maratonijuoksijan on sinniteltävä eteenpäin ja taidan lähteä etsimään lisää kyyneleitä Veljeni Leijonamielen seurasta.

Klo 22.40: maraton päättyi, luettuna 874 sivua

Jippii, pääsin maaliin! Luin tässä välissä alusta loppuun Veljeni Leijonamielen, joka oli 231 sivua, ja aloittelin sen jälkeen vielä Juhani Ahon Papin rouvaa 55 sivun verran. Veljeni Leijonamieli oli lumoavan ihana ja surullinen kuten aina ja sai kyynelkanavani aukeamaan. Papin rouvan kanssa pääsin sen verran hyvin alkuun, että miltei harmitti lopettaa maraton tähän! Kiinnostava ja viehättävä, vaikka myöskin melko masentava kirja.

Kooste ja lopputunnelmat

Elämäni kolmas lukumaraton sujui hienosti, miellyttävissä ja rauhallisissa tunnelmissa. Tuntuu, että tekee todella hyvää joskus keskittyä näin pitkäksi aikaa kirjojen ja lukemisen rauhoittavaan maailmaan ja unohtaa kaikki muu. Suorastaan balsamia sielulleni! Lasten- ja nuortenkirjallisuudesta sekä realismista koostunut maratonlukemistoni oli mielestäni erittäin hyvää ja miellyttävää maratonlukemista. Viihdyin erinomaisesti kaikkien lukemieni kirjojen parissa.

Luettu sivumäärä oli tällä kertaa aivan yllättävänkin lähellä edellistä lukumaratonsaldoani. Tällä kerralla siis luin 874 sivua, kun taas kesäkuussa viettämäni Blogistanian kesälukumaraton III:n yhteydessä luin 843 sivua. En ottanut tältä maratonilta mitään paineita, mutta loppua kohden heräsi pieni kunnianhimo ja ajattelin, että olisi kiva ylittää oma kesäkuinen sivumäärä. Onnistuin siis tavoitteessani ja luin kolmisenkymmentä sivua enemmän.


Tässä kooste luetuista kirjoista sivumäärineen:

1. Frances Hodgson Burnett: Pikku prinsessa (luettu kokonaan, 223 sivua)
2. Juhani Aho: Papin tytär (luettu kokonaan, 144 sivua)
3. L. M. Montgomery: Anna omassa kodissaan (luettu kokonaan, 221 sivua)
4. Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli (luettu kokonaan, 231 sivua)
5. Juhani Aho: Papin rouva (luettu osittain, 55 sivua)

Lähtölaskenta Blogistanian kesälukumaraton IV:een on alkanut

Huomenna 16.7 vietetään Blogistaniassa yhteislukumaratonia, josta voi lukea lisää Lukutoukan ruokalista -blogista, joka emännöi maratonia. Saman linkin takaa löytyy myös lista muista mukaan ilmoittautuneista blogeista.

Ideana siis viettää 24 tuntia kirjojen parissa ja ahmia niin monta sivua tekstiä kuin ehtii sinä aikana. Onko mitään sen ihanampaa!? Odotan hyvin innolla ja iloisin odotuksin elämäni kolmatta lukumaratonia.

Itse ajattelin startata maratonin jo tänä iltana, kun pääsen iltavuorostani. Arvioitu aloitusaika olisi klo 22.00. Ilmoitan aloituksesta blogissani, ja blogistani voi seurata maratonini edistymistä, sillä  päivittelen blogiini maratonkuulumisia maratonin aikana.

Maratoniin valmistautumisen aloitin jo viime viikolla raahaamalla kirjastosta vinon pinon mielekästä luettavaa. Kasa on melko suuri ja näyttää tältä:

Tässä pinossa on valinnanvaraa, eikä ole aikomustakaan koko pinoa lukea. Pinostani löytyy lähinnä lasten- ja nuortenkirjallisuutta, mutta myös vähän vakavampaa: Juhani Ahon realistiset Papin tytär - ja Papin vaimo -teokset, jotka olen jo pitkään halunnut lukea uudestaan.

Tänään jatkoin maratonvalmisteluitani siivoamalla nopeasti huoneeni, jotta siellä olisi viihtyisää lukea. Töistä pääsyn jälkeen taidan suunnata kaupaan hakemaan vielä maratoneväitä, jotta valmistautuminen olisi kaikin puolin täydellinen. Nyt minun on riennettävä hammaslääkärin kautta mansikoita myymään, mutta toivotan oikein isot tsempitykset kaikille muillekin lukumaratonlaisille! 

Ylpeyden ja ennakkoluulon sammumattoman lumon äärellä

"Rakas herra Bennet", sanoi hänen vaimonsa eräänä päivänä, "oletko kuullut, että Netherfield Park on vihdoin saanut vuokralaisen?"
Herra Bennet vastasi, ettei ollut kuullut.
"On kuin onkin", sanoi siihen vaimo, "rouva Long kävi näet äsken täällä ja minä kuulin häneltä kaiken,"
Herra Bennet ei vastannut.
"Etkö halua tietää, kuka sen on vuokrannut?" puuskahti vaimo.
"Sinä haluat kertoa minulle, enkä minä pane vastaa."
Kannustus riitti.
"No niin kultaseni, minäpä kerron: rouva Long sanoo, että Netherfieldin on vuokrannut Pohjois-Englannista kotoisin oleva nuori mies, jolla on suuri omaisuus; että hän tuli maanantaina nelivaljakon vetämillä vaunuilla katsomaan taloa ja ihastui siihen niin, että sopi asiasta herra Morrisonin kanssa saman tien; että hän ottaa talon haltuunsa ennen mikkelinpäivää; ja että jo ensi viikon lopulla sinne tulee palvelusväkeä."
"Mikä on miehen nimi?"
"Bingley."
"Naimisissa vai naimaton?"
"Naimaton, rakkaani, naimaton! Naimaton mies, ja suuri omaisuus – neljä tai viisi tuhatta vuodessa. Mikä mainio asia meidän tytöillemme!"

Bennetin perheen viidelle tyttärelle ja heidän naittamisintoiselle äidilleen koittavat suotuisat ja toivorikkaat ajat, kun nuori naimaton ja rikas Bingley vuokraa naapurustossa tyhjällään olleen talon Netherfield Parkin ja tuo sinne seurueensa. Hänen seurueeseensa  kuuluu myös eräs toinen nuori ja naimaton sekä vieläkin rikkaampi mies, herra Darcy. Pian käy kuitenkin selväksi, ettei näistä kolmesta suotuisasta ominaisuudesta huolimatta Darcysta kannata odottaa mitään hyvää: että hän on ylpein ja epämiellyttävin mies, jota kuvitella saattaa.

Bingley sitä vastoin on ystävänsä herra Darcyn vastakohta: hurmaava, avoin, iloinen ja miellyttävä herrasmies. Miellyttävintä hänessä se, että hänen havaitaan heti osoittavan huomiota vanhimmalle neiti Bennetille, Janelle. Janen sydän myös alkaa sykkimään Bingleylle. Janen ja Bingleyn tarinan kanssa rinnakkain seurataan kuitenkin vieläkin tiiviimmällä tahdilla kirjan päähenkilöiksi kohoavien herra Darcyn ja neiti Elisabeth Bennetin tarinaa. Ylpeää Darcya alkaakin pikku hiljaa kiehtoa Elisabethin kauniit silmät, vaikka aluksi nyrpisti nenäänsä koko neidille. Elisabeth puolestaan on kuitenkin saanut hyvin epäedullisen ensivaikutelman herra Darcystä, ja vastenmielistä kuvaa kyseisestä herrasta vahvistavat tarinat, joita hän kuulee miehestä. Ovatko herra Darcyn ylpeys ja Elisabethin ennakkoluulot voitettavissa?

Oi ja voih,  Ylpeys ja ennakkoluulo! Vaikka olen lukenut Ylpeyden ja ennakkoluulon useita kertoja aiemminkin (tämä lukukerta oli ainakin kolmas tai neljäs) ja katsonut vieläkin useampia kertoja Yle Teemalta aina jouluisin tulevan kirjaan perustuvan BBC:n minisarjan, on tarina aina uusi ja tuore – joka kerralla luen eri tavoin, näen tarinasta eri asiat. Ylpeyden ja ennakkoluulon lumo on sammumaton. Se on rakkaustarina vailla vertaa, joka vhiihdyttää, koskettaa, naurattaa ja itkettää aina kerta toisensa jälkeen. Tuntuu, että tarina ja sen lumo paranevat vain joka lukukerralla – johtuneeko itse kirjasta vai siitä, että itse muutun ja kasvan, sitä en osaa sanoa.

Sain äidiltä ja isältä synttärilahjaksi Ylpeyden ja ennakkoluulon uuden, viime vuonna ilmestyneen Kersti Juvan suomennoksen, jota olin toivonutkin lahjaksi paitsi itse tarinan ja uuden suomennoksen vuoksi, myös ihanien ja hurmaavien vaaleanpunaisten kansien tähden. Lahja piti tietysi miltei heti miten testata eli lukea.

Ylpeys ja ennakkoluulo oli mitä ihaninta kesälukemista ja viihdyin kirjan parissa enemmän kuin hyvin. Kiehtova rakkaustarina, joka on kaikkea muuta kuin suoraviivainen ja itsestäänselvä, vaan mutkia täynnä, yhdistettynä Jane Austenin satiiriseen pisteliäisyyteen sekä tarkkanäköiseen ihmiskuvaukseen on resepti sellaiseen romaaniin, joka samaan aikaan on paitsi ihana, myös hauska, viihdyttävä ja älykäs.

Yksi asia, mitä aloin miettiä tällä lukukerralla, on kuitenkin herra Darcyn uskottavuus hahmona. On toki virkistävää, että romaanin miespuolinen sankari ei ole ensi silmäykseltä arvattavissa sellaiseksi prinssi Hurmaavaksi, jollaiseksi hän lopussa osoittautuu ja jollainen monen muun romanttisen kirjan sankari on jo alusta asti. Vaikka osittain siinä epämiellyttävssä kuvassa, joka Darcystä annetaan teoksen alkupuolella, on kyse vain ennakkoluuloista, ovat Darcyn käytös ja monet kommentit oikeasti hyvin röyhkeitä sekä todella epämiellyttävään luonteenlaatuun viittaavia. Anteeksiantamattomia, sanoisin!

Herra Darcyn muutos sellaisesta röyhkimyksestä itse herra Täydellisyydeksi ei ole mielestäni psykologisesti kovin uskottavaa. Tai sitten tässä kirjassa on vain jotakin, jota en ymmärrä. Ymmärrän toki kuitenkin  sen, että Darcyssa on pientä sosiaalista kömpelyyttä ja epävarmuutta, ehkä jopa ujoutta, minkä vuoksi hän ei välttämättä osaa ja pysty antamaan uusien tuttavuuksien seurassa itsestään kovin edustavaa kuvaa. Mutta silti! Herra Darcyssa vain mielestäni on jotakin, mikä ei täsmää. Mutta: uskottava tai ei, herra Darcy on ihana! <3

Kuitenkin Ylpeyden ja ennakkoluulon yksi vahvuus rakkaustarinana on mielestäni se, että siinä naispuolisen sankarittaren rakkauden kohde ei jää vain värittömäksi, tuntemattomaksi ulkoapäin kuvatuksi rakkauden kohteeksi kuten usein käy, vaan lukija saa häneen vahvan kosketuksen.

Tässä kohtaa olisi hienoa, jos osaisin sanoa lisäksi otakin järkevää uudesta suomennoksesta ja verrata sitä vanhaan. Edellisestä lukukerrasta on kuitenkin aikaa, enkä tainnut juuri silloin ajatella kysymystä, kuinka teos on suomennettu, joten vertaaminen vanhaan suomennokseen on valitettavasti mahdotonta. Kuitenkin voin sanoa, että tämän suomennos vaikutti mielestäni sujuvalta ja raikkaalta. Vaikka siinä on säilytetty Austenille ja 1800-luvun alulle tyypillinen koukeroinen kieli, tuntuu sen lukeminen helppotajuiselta ja nopealta.

Jane Austen

Ylpeys ja ennakkoluulo

(Pride and Prejudice, 1813)

Suom. Kersti Juva, 2013

Teos

505.

L. M. Montgomeryn Annan jäähyväiset

Annan jäähyväiset on ainoa Montgomeryn Anna-sarjaan kuuluva teos, jota en ollut vielä aikaisemmin lukenut. Itse asiassa ihme ja kumma, etten minä suurena Anna-fanina ole siihen aiemmin tarttunut, vaikka aikomus on ollut kyllä suuri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Annan jäähyväiset on viimeinen teos, jonka Montgomery valmisti julkaistavaksi ennen kuolemaansa. Teksti toimitettiin kustantajalle kirjailijan kuolinpäivänä. Annan jäähyväiset ovat siis samalla myös Montgomeryn jäähyväiset maailmalle. Teokseen liittyy paljon mystisyyttä, sillä vaikka teos toimitettiin kustantajalle, julkaistiin se kokonaisuudessaan englanninkielellä vasta 2009 ja suomenkieliset lukijat teos saavutti vuonna 2010 ilmestyneellä suomennoksella. Teoksen taustoja selvitetään tarkemmin esipuheessa, jota en ala tässä sen tarkemmin referoimaan.

Annan jäähyväiset kuuluu tavallaan Anna-sarjaan, mutta toisaalta omasta mielestäni se ei missään nimessä kuulu. Teos poikkeaa monin tavoin sarjan muista osista sekä rakenteeltaan että sävyltään ja tyyliltään.

Teos on fragmentaarinen: se koostuu novelleista ja runoista sekä runoja seuraavista lyhyistä näytelmämäisistä vuoropuheluista. Runot ovat joko Anna Blythen tai hänen poikansa Walter Blythen nimiin kirjoitettuja, suurimmaksi osaksi edellisen. 

Runot esitetään tilanteessa, jossa Anna lukee omia tai poikansa runoja perheelleen ja perheenjäsenet kuuntelevat häntä. Runon päätyttyä Anna ja perheenjäsenet keskustelevat runosta tai muista mieleen juolahtaneista asioista. Itse en erityisemmin pitänyt näistä vuoropuheluista – ne jollain tavoin latistivat ja proosallistivat runojen hienon tunnelman. Toisaalta ne olivat kuitenkin mielenkiintoisia ikkunoita rakastamani kirjasankarittaren Annan elämään, josta ne tarjosivat tämän teoksen ehkä autenttisimmat palat.

Anna säilyy runojen ja niitä seuraavien vuoropuheluiden kautta eräänlaisena häilyvänä  "taustapäähenkilönä" teokselle. Novellit vievät kuitenkin sivumäärällisesti ylivoimaisesti suurimman osan teoksen tilasta, ja niissä päähenkilön asema annetaan muille vaihteleville henkilöhahmoille. Anna ja Blythen perheen jäsenet kuitenkin vilahtelevat novellien henkilöhahmojen puheessa hyvin tiuhaan – tohori ja hänen vaimonsa ovat merkittäviä ja arvossa pidettyjä henkilöitä kyläyhteisössä ja heistä puhutaan usein.

Paitsi että kirjan muoto poikkeaa rajusti Anna-sarjan muista osista, jotka ovat kaikki romaaneja, on Annan jäähyväisissä kyseessä mielestäni täysin eri genre. Siinä missä Anna-kirjat ovat kiistattomasti tyttökirjoja, ajattelen Annan jäähyväisten olevan aikuistenkirja. Tätä eroa on mielestäni vaikea yksiselitteisesti määritellä, mistä sain sellaisen vaikutelman. Kuitenkin voisin sanoa, että Annan jäähyväisten maailma ei ole samanlainen viattomuuden ja onnellisen lintukodon maailma, johon muut Anna-kirjat tyttökirjoina rakentuvat. Novelleissa esimerkiksi esiintyy esiaviollisia suhteita, äpärälapsia, avioliiton ulkopuolista rakkautta ja muita ilmiöitö, joita ei ikään kuin ole olemassa siinä neitseellisen viattomassa maailmassa, jota muut Anna-kirjat kuvaavat.

Kirjaa on kuitenkin liikaakin markkinoitu mielestäni sen dramaattisen väitteen varjolla, että kirja paljastaa romanttisista tyttökirjoista tunnetun kirjailijan "pimeän puolen" ja olisi sävyltään hyvin synkkä verrattuna Montgomeryn muuhun tuotantoon. En sanoisi itse niin. Synkät sävyt kyllä lisääntyvät teoksen toisessa osassa, joka kertoo sodan jälkeisestä ajasta. Kuitenkin yleisvärinä useimmissä novelleissa ja myös runoissa on mielestäni Anna-kirjojen tuttu elämänilo ja usko hyvään ja onnellisiin loppuihin, vaikkei ehkä yhtä pursuvana. Sävyero on mielestäni nimenomaan siinä, että Annan jäähyväiset on aikuistenkirja, varsinainen Anna-sarja taas tyttökirja- eli nuortenkirjasarja.

Entä se tärkein kysymys? Mitä pidin teoksesta? Pidin. Pidin paljon, mutten niin ylitsevuotavasti kuin muista Anna-kirjoista. Syy lienee ehkä siinä, että suurimman mielenkiintoni kohde Anna on tässä loppujen lopuksi aika taustahenkilönä, ja siinä, etten ole ikinä kokenut novelli- ja runomuotoa yhtä omakseni kuin romaanimuotoa.

L. M. Montgomery

Annan jäähyväiset

(The Blythes are Quoted, 2009)

Suom. Marja Helanen-Ahtola

WSOY

439 s.

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Sinä yönä, jona Ronja syntyi, kävi ukkonen kallioitten yllä. Oli sellainen ukkosyö, että koko Matiaksenmetsän väki ryömi kauhuissaan koloihinsa ja loukkoihinsa. Vain julmat syöjätärmaahiset, ajattarat, rakastivat ukonilmaa yli kaiken ja lensivät ulvoen ja kirkuen Matiaksenvuoren ryövärilinnan ympärillä. Ajattarat häiritsivät Loviisaa, joka synnytti lasta ja hän sanoi Matiakselle:

– Pelota ajattarat pois, jotta täällä on taas hiljaista. Muuten en kuule, mitä laulan!

Loviisa nimittäin lauloi synnyttäessään. Niin synnyttäminen kävi helpommin, sanoi Loviisa, ja lapsesta ehkä tulisi iloisempaa lajia, jos se tulisi maailmaan laulun myötä.

Palasin lapsuudesta tutun klassikon pariin ensimmäistä kertaa aikuisiällä. Muistikuvani tarinasta olivat melko hämärät, joten lukukokemus oli kuin uusi. Ronja Ryövärintytär onnistui lumoamaan minut edelleen, vaikken pidä sitä yhtä upeana tarinana kuin esimerkiksi Lindgrenin Veljeni Leijonamieltä.

Tarinan sankaritar Ronja on melko erilainen tyttösankaritar. Hänessä on ripaus Peppi Pitkätossumaista normeja ja tyttöyden rajoja ravistelevaa henkeä. Ronja ei ole mikään hyvinkäyttäytyvä hienon naisen alku, vaan tuittupäinen ja temperamenttinen ryövärintytär, joka kiroilee ja sähisee suuttuessaan, mennä vipeltää pitkin metsää päivät pitkät ja harjoittelee selviytymään elämässä ja varomaan kaikkea vaarallista. Silti Ronjassa on jotakin tavattoman hellyttävää, suloista ja samaistuttavaa – tämä kiroileva ryövärintytär valloitti sydämeni!

Tarinan asetelmaa voisi pitää jonkinlaisena lapsille suunnattuna Roomeo ja Juulia -tarinana, jossa on kuitenkin onnellinen loppu ja romanttisen rakkauden sijaan kyse kielletystä ystävyydestä. Ronjan isä Matias ja hänen ryövärijoukkonsa ovat perivihollisia Borkan ja hänen ryövärijoukkonsa kanssa. Eräänä yönä kuitenkin Borka ja hänen ryövärijoukkionsa muuttavat Matiaksenlinnan toiseen päähän – linna nimittäin repesi salaman iskusta kahteen osaan sinä yönä, kun Ronja syntyi. Borkalla on Ronjan ikäinen poika, Birk. Riitaisan alun jälkeen Ronjasta ja Birkistä tulee ystäviä ja he lupaavat olla toisilleen sisko ja veli. Kielletty ystävyys on kuitenkin pidettävä salassa vihaa pitäviltä vanhemmilta.

Jossain vaiheessa koittaa kuitenkin tilanne, jolloin Ronjan on valittava ystävyyden ja isänsä välillä. Onko Matiaksen ja Borkan ikuinen vihanpito sovittamatonta laatua?

Pidin tarinan taianomaisesta miljööstä. Metsästä, joka on täynnä paitsi kauneutta, myös erinäisiä vaarallisia ja huvittaviakin satueläimiä: maahisia, männiäisiä, ajattaroita, kakkiaisia ja muita. Tarinan luontokuvaus on mielestäni ihastuttavaa. Metsässä samoilevan Ronjan elämäniloinen asenne oli  puolestaan ilostuttavaa – minusta meillä kaikilla olisi opittavaa Ronjasta, joka toisinaan naurahtaa vain siksi, että jokin asia on olemassa. Esimerkiksi, kun hän katselee puita, hän naurahtaa vain siksi, että ne ovat olemassa. Tai kun hän näkee ensi kertaa Birkin, naurahataa hän vain siksi, että tämä on olemassa.

Lapsena olin vallan ihastunut kakkiaisiin, ja edelleen olen sitä mieltä, että nuo pienet ja hieman tyhmät maan alla asuvat olennot, jotka toistelevat kysymystä "miksvai hää sillai", kun hiihtävän Ronjan jalka jää jumiin kakkiaisten pesäkoloon, olivat mitä ihastuttavimpia! Alaluokilla meillä oli tapana, että piirsimme kuvistunnilla jotakin kirjaan liittyvää, kun opettaja oli saanut luettua jonkin lukukirjan meille loppuun. Ronja Ryövärintytär inspiroi minut piirtämään kakkiaisia ja kaivoin tämän 3. luokalla piirtämäni kakkiaispiirustuksen esiin omaksi ja kaikkien teidän lukijoiden iloksi:

Pidin siitä, että tarina on opettavainen. Ryövärinelämässä on hienot ainekset sadunhohtoiseen tarinaan, mutta kun Ronja saa selville, mitä ryövärit oikeastaan on ja millä he elävät, päättää hän isänsä suureksi pettymykseksi, ettei hänestä isona tule ryöväriä. Hän ei halua nähdä ihmisten itkevän, kun hän ryövää heiltä. Kirja käsittelee myös hienoja teemoja ystävyydestä, rakkaudesta, isän ja tyttären suhteesta ja siitä, mikä on tärkeintä elämässä. Sen sijaan lastenkirjana minua arveluttaa kirjassa vähän se, että siinä käytetään toisinaan aika rumia sanoja, vaikka toki räävittömien ryöväreiden suuhun kirosanat sopivatkin hyvin tyylillisesti.

Astrid Lindgren

Ronja Ryövärintytär

(Ronja Rövardotter, 1981)

Suom. Tuula Taanila

Kuv. Ilon Wikland

WSOY

240 s.

L. M. Montgomeryn hykkerryttävä ja ihastuttava Perinnönjakajat

Ratkaiseva hetki oli käsillä. Dandy oli tullut sisälle, ja hän seisoi tulisijan edessä selin takanreunukseen. Hän oli kalmankalpea ja hänen käsiensä havaittiin vapisevan. Jännitys kohosi äkkiä melkein sietämättömäksi. Miksi rouva Dany oli sytyttänyt takkaan noin roihuavan valkean, olkoonkin että oli kolea lokakuinen päivä? Mutta hänhän oli jotenkin vähän hupsu.

Dandy oli kerran iloinnut etukäteen tästä hetkestä, jolloin hän arvovaltaisena seisoisi kaikkien edessä ja ilmoittaisi Becky-tädin päätöksen. Ja miten hän nyt toivoikaan olevansa kuollut.
"No niin, Dandy", William Y sanoi kärsimättömänä. "Vauhtia masiinaan. Me olemme olleet jo riittävän kauan epätietoisia. Kerro, kuka sen saa, niin asia on poissa päiväjärjestyksestä."

L. M. Montgomeryn Perinnönjakajat on kirja, jonka lukemisesta olen haaveillut jo vaikka kuinka kauan, mutta nyt vihdoin ja viimein sain metsästettyä sen kirjastosta. Sain kirjan loppuun Blogistanian lukumaraton III:n yhteydessä. Suuriin odotuksiini nähden alku lähti vähän nihkeästi käyntiin ja olin miltei pettynyt. Mutta voi, kun pääsin kunnolla vauhtiin, en malttanut millään laskea kirjaa käsistäni ja eron hetki kirjasta viimeisellä sivulla oli tuskallinen. 

Perinnönjakajat on mitä loistavin, hauskin, hykerryttävin ja ihanin kirja. Siinä on Montgomerylle tyypillinen satiiri hiottu huippuunsa, mutta pistävää huumoria lämmittää ja pehmentää romanttiset juonikuviot. On oikeastaan ihme, että näin mestarillinen teos Montomeryn kaltaiselta tunnetulta kirjailijalta on saanut odottaa suomentamista aina vuoteen 2012 asti. Tämä on teos, jota suosittelen ehdottomasti ainakin kaikille Montgomery-faneille ja tietysti kaikille muillekin, jotka viihtyvät satiirilla maustetun romanttisen kirjallisuuden parissa. Kirja kuuluu tyttökirjoista tunnetun Montgomeryn niin sanottuun aikuisten tuotantoon, mutta voisin luulla kirjan suurimman kohdeyleisön olevan melko nuoria aikuisia.

Perinnönjakajat on tarina kannusta, jonka ympärille Darkien ja Penhallowien sukuklaanin jäsenten tarinat  kietoutuvat. Tai käänteisesti voisi sanoa, että se on ihmissuhdedraama Darkien ja Penhallowien suvuista, joiden elämä kietoutuu Becky tädin maagisen kannun ympärille.

Kirjan suurin satiiri kätkeytyykin juuri tarinan asetelmaan: miten yhden kannun, tuollaisen vanha mitättömän perintökapineen arvo voi saavuttaa sellaiset mittasuhteet pikkumaisen suvun silmissä, että se pyörittää kokonaisen romaanin juonta? Shakespearen sanoin: paljon melua tyhjästä.

Kaiken keskipiste on siis perintökannu, joka on haudan partaalla olevan Becky-tädin omistuksessa. Kirja lähtee käyntiin Becky-tädin vastaanotolla, jonne on kutsuttu suuren sukuklaanin jäsenet kuulemaan ilmoitusta siitä, kuka perii mitäkin Becky-tädin kuollessa. Muut perittävät asiat eivät tunnu juurikaan kiinnostavan sukulaisia, vaan kaikkien huomio on kiinnittynyt kannuun. Mutta Becky-täti tekeekin tepposet: kukaan ei saa tietää kannun kohtaloa vielä, vaan herra Dandy saa määrätyksi ajaksi haltuunsa kuoren, jokaa kätkee sisäänsä kannun saajan nimen. Yhtäkkiä mitättömästä Dandystä tuleekin sukuklaanin arvovaltaisin ja mielenkiintoisin jäsen. Sukulaiset kihisevät kiukusta ja uteliaisuudesta: kannun kohtaloa on vielä odotettava!

Perinnönjakajat -kirjassa vilisee valtaisat määrät henkilöhahmoja, jotka pistävät alkuun lukijan pään pyörälle. Kirjassa on ikään kuin useita rinnakkaisia juonia ja tarinoita, jotka limittyvät ja lomittuvat keskenään. Tietyllä tavalla se on siis juonellisesti hyvin epäyhteinäinen tarina, mutta merkittävä perintökannu väijyy eräänlaisena taustaelementtinä juonen jokaisessa haarassa ja sitoo lopulta juonen haarat yhteen yhtenäiseksi tarinaksi.

Kirjassa on myös hyvin moderneja elementtejä, sillä Montgomery on käyttänyt kirjan alkupuolella tajunnanvirtatekniikkaa. Luulin itse asiassa pitkään, että kyse olisi yhdenpäivänromaanista, sillä Becky-tädin vastaanotto, jolla kirja alkaa, kuvataan tajunnanvirtamaisen tarkasti sekunti sekunnilta ja sille omistetaan noin sata sivua. Tämän jälkeen kuitenkin tarina lähtee etenemään ripeämmin, ja se kattaa lopulta melko pitkän aikavälin.

Lopuksi vielä tiivisettynä: loistava kirja! Jos minulla olisi tapana jakaa blogissani tähtiä tai sydämiä, olisi tämä ehdottomasti täyden viiden arvoinen!

L. M. Montgomery

Perinnönjakajat

(A Tangled Web, 1931)

Suom. Sisko Ylimartimo

Minerva kustannus

361 s.

Kesäkuun kootut (luku)kuulumiset

Kesäkuu vierähti ohi hujauksessa ja toi mukanaa myös ihania kesäisiä lukuhetkiä – ei kuitenkaan lainkaan itse asiassa niin paljon kuin olin odottanut. Muistelen kaiholla viime vuoden kesäkuutani, jolloin luin ja bloggasin peräti 14:stä kirjasta. Miten ihmeessä ehdin?

En tiedä, mihin kaikkeen ihmeeseen tänä kesänä olen aikani laittanut, kun lukuaikaa on ollut huomattavasti vähemmän.  No, olen toki tehnyt kesätyötä mansikanmyynnin parissa (kuten myös neljänä aiempana kesänä), tavannut ystäviä, matkustellut vähän, juhlinut ja kaikkea muuta ihanaa. Kesäkuuni on ollut ihana ei niin kesäisistä säistä ja liian vähäisistä lukuhetkistä huolimatta.

Ei kesäkuuni missään nimessä kirjaton ole ollut. Siitä piti huolen ainakin Blogistanian kesälukumaraton III, jonka aikana luin 843 sivua. Maratonin yhteydessä lukemiani kirjoja minulla ei ole ollut vielä valitettavasti aikaa purkaa sen tarkemmin blogissani arvioiden muodossa. Toivon kuitenkin saavani lähitulevaisuudessa aikaan arvioita maratonkirjoistani, jotka olivat kaikki erinomaisia.


Tässä kesäkuussa blogatut tai luetut kirjat:

1. Ina Lange: Kertomuksia Suomesta (luettu jo paljon aiemmin)

2 & 3: L. M. Montgomery: Annan unelmavuodet ja Anna opettajana

4. Astrid Lindgren: Kultasiskoni (kuvakirja)

5. L. M. Montgomery: Perinnönjakajat (luettu lukumaratonin aikana)

6. L. M. Montgomery: Marigoldin lumottu maailma (luettu lukumaratonin aikana)

7. Jenny Downham: Ennen kuin kuolen (luettu lukumaratonin aikana)

8. Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo (en ole ehtinyt vielä bloggaamaan)

Kuten näkyy, kesäkuuni on ollut hyvin Montgomery-painotteista. Sama meno taitaa jatkua ainakin osittain heinäkuussa, joka on lähtenyt ihanasti käyntiin Montgomeryn Annan jäähyväiset -teoksella, joka on ainoa minulle ennen lukematon Anna-kirja.

Iloista ja lukuhetkien täyteistä heinäkuuta kaikille!

Kesäkuussani on myös juhlittu! :)

Kirjallisia mutta erilaisia lahjoja

Kesäkuussa oli minulle kaskinkertaisesti juhlimisen ja lahjomisen aihetta. Täytin kuun alkupuoliskolla vuosia (kokonainen neljännesvuosisata tuli täyteen – hui!) ja 18.6 valmistuin maisteriksi.

En pitänyt mitään isoja juhlia kummankaan meriitin johdosta, mutta reilu viikko sitten pidin kolmelle isosiskolleni (ja yhden siskoni pikkuiselle pojalle) yhdistetyt synttäri- ja valmistujaiskekkerit. Lahjoja sain paitsi siskoiltani, myös vanhemmiltani. 

Kaikki lahjani liittyivät (yllättäen) kirjoihin, mutta harvinaista kyllä, vain yksi niistä kolmesta oli kirja. Vaikka lahjani olivat kaikki siis kirjallisia, olivat ne kaikki hyvin erilaisia.

Saanen esitellä teille kirjallisen lahjasaaliini, jonka sisältö omasta mielestäni ainakin oli mitä parhain ja ihanin:

1. Isältä ja äidiltä sain Jane Austenin ikiklassikon Ylpeyden ja ennakkoluulon uutena, viime vuonna ilmestyneenä Kerstri Juvan suomennoksena.  Rakastan tätä kirjaa paitsi sisältönsä, myös noiden iki-ihastuttavien ja hurmaavien kansien tähden! Vanhemmillani ei ole tapana antaa ainakaan enää nykyään meille lapsille synttärilahoja, joten riemuni oli sanoinkuvaamaton, kun sain heiltä jotakin näin ihanaa. Ilmeisesti jatkossakin kannattaa sanoa suoria täsmävinkkejä synttärilahojen suhteen kuten tein tällä kertaa! :)

Sain luettua kirjan loppuun juuri pari päivää sitten, joten lisää Ylpeydestä ja ennakkoluulosta kuullaan blogissani varmaan lähitulevaisuudessa!

2.  Kahdelta isoimmalta isosiskoltani sain yhteislahjana Anne på Grönkulla -tv-sarjan DVD:llä. Tätä visuaalistettua versiota ihanan kaimani Vihervaaran Annan seikkailuista olen toivonut pitkään omaan hyllyyni. 

Itse asiassa siitä ei ole kuukauttakaan aikaa, kun saimme toisen lahjaan osallistuneen siskoni kanssa päätökseen yhteisprojektimme katsoa tämä sarja alusta loppuun asti. Silloin katsoimme kälyltämme lainatulta DVD:ltä, mutta onpas kivaa saada katsoa nyt ihan omalta levyltä!

Sain tämän ruotsinkielisenä versiona sen vuoksi, että nettikaupasta olivat suomenkieliset loppuneet. (Puhe on tietysti alkukielellä englanniksi, mutta tekstitys ruotsiksi.) Ruotsin kieli sopiikin minulle, vastavalmistuneelle ruotsinopettajalle enemmän kuin mainiosti. Aloitin sarjan katsomisen juuri tänään flunssapäiväni sulostuttamiseksi ja olen oppinut monta Annamaista ilmausta ruotsiksi – otin oikein muistiinpanovälineet esiin oppimisen edistämiseksi! 

3. Nuorimmalta isosiskoltani sain käsin kirjoitetun lahjakortin, jossa luvataan seuraavaa:

Mahtavaa! Tarkoitus on suunnata muumiseikkailulle luultavasti elokuun alkupuolella.

Lopuksi olkaa hyvä ja maistakaa 25-vuotiaan filosofian maisterin leipomaa kakkua: