Eino Leinon Helkavirsiä I oli Suomen kirjallisuushistorian kurssin yksi pelätyimmistä koettelemuksista. Mutta nyt luettuani sen, en edes tohtisi sitä koettelemukseksi kutsua. Minut pelasti ensinnäkin teoksen lyhyys. (Enhän aluksi edes tajunnut, että kirjastosta lainaamassani painoksessa oli sekä Helkavirisä I että II samassa. joten ei tarvinnut koko kirjaa lukea!)
Toiseksi olivathan nämä sisällöllisestikin hienoja runoja monet, vaikka kaikille en suinkaan lämmennyt. (Joidenkin runojen kohdalla tämä johtui ainakin osittain siitä, etten aina oikein varsinaisesti tajunnut mitä runossa tapahtuu! - Kieli on nimittäin kovin kiemuiraista ja hankalaa!)
Leinon Helkavirsiä on kalevalanmittaan kirjoitettu runoteos, joka koostuu erilaista myyttisistä henkilöistä kertovista runoista. Runojen sankarit (tai antisankarit) eivät ole kuitenkaan kansanrunouteen kuuluvia tunnettuja hahmoja, vaan Leinon mielikuvituksen tuotetta, kirjailijan oma mytologia. Runojen maailma mukailee kuitenkin kansanrunouden maailmaa siten, että henkilöhahmojen voisi luulla nousevan ikivanhasta kansanrunoperinteestä.
Runot eivät liity millään tavoin juonellisesti yhteen kuten esimerkiksi Kalevalassa, mutta yhdessä ne piirtävät laajan henkilögallerian, joiden taustalla oleva myyttinen maailma on yhtenäinen. Maailma, jossa kristinuskon elementit yhdistyvät miltei pakanallisella tavalla vanhoihin kansanuskomuksiin ja perinteisiin. Maailma, jossa haltijat, sinipiiat, monet muut henkiolennot sekä itse Herra Kiesus mahtuvat sulassa sovussa saman maailmankuvan sisälle.
Helkavirsiä I -teoksen viimeinen runo "Tumma" oli ainoa runo näistä, joka oli minulle entuudestaan jo hyvin tuttu. Opetusharjoittelussa jouduin läpikäymään tämän runon tulkintaa ja sen keinoja yhdessä 9-luokkalaisten kanssa. Osittain ehkä tästä perusteellisesta ja mieleenpainuneesta runon pilkkomisesta ja märehtimisestä johtuen, tämä runo tuntui rakkaimmalta ja koskettavimmalta. Ja itse asiassa tuo runo iski jo minuun silloin opetusharjoittelussa sen perusteella, että luin "Tummasta" oman elämäntarinani. Runo alkaa näilla sanoilla, jotka jo niin hyvin osaan ulkoa:
Tuo oli tumma maammon marja
syntymässä säikähtänyt,
näki kauhut kaikkialla,
haltiat pahat havaitsi,
ei hyviä ensinkänä.
Tumma on säikky olento, joka kokee sopeutumisvaikeuksia elämäänsä ylivertaisen herkkyytensä ansiosta. Tumma koettaa toimittaa monia eri asioita, monia eri elannonhankintakeinoja, mutta mistään ei tule mitään. Hän näkee "kauhut kaikkialla". Ilmeisesti Tumma ei ole tätä elämää varten, joten hän lähtee "kuolon kuusikkohon, vainajien varvikkohon." Kuitenkin runo saa onnellisen lopun. Tumma ei jääkään Tuonelaan, vaan saatuaan neuvoa esi-isiltä, palaa hän muuttuneena miehenä takaisin elämään, opittuaan paremman tavan elää; hän omaksuu eräänlaisen stoalaista mielentyyneyttä muistuttavan elämänasenteen:
Poika Tuonelta palasi,
tuli miesnä hiljaisena,
istui tuttuhun tupahan;
kohenti takassa tulta,
talon töitä toimitteli,
hymysuin hyreksi joskus
sinipiioista saloilla,
vellamoista veen selillä,
meni merelle, metsähänkin,
vei verkon, asetti ansan,
niin eli ikänsä kaiken,
ei iloiten eikä surren,
pannen päivät päälletyksin.
Mitä ovat ne nykyajan Tummat? Tuskin niitä, jotka näkevät pahoja haltijoita ja sinipiikoja saloilla, maasta kohoavia maahisia tai kankahalla hirnuvia hiisiä kuten Leinon Tumma. Sen sijaan he ovat kenties arkajalkaisia Annoja, jotka näkevät seinälle itse maalaamansa pirut, joita kukaan muu ei näe. Annoja, jotka loihtivat mielikuvituksensa uumenista mitä erikoisempia kauhukuvia, joita kukaan muu ei tule ajatelleeksikaan. Monet Leinon luomista henkilöhahmoista ovatkin yleisiä ihmistyyppejä, joista kenties jokainen voi löytää omansa.
Mikä on sinun helkavirtesi?
Eino Leino
Helkavirsiä, ensimmäinen sarja (1903)
Teoksessa: Helkavirsiä
Otava
104 / 206 s.