Minulla oli syylukukauden loppupuolla yliopistossa Kalevalaa kielitieteellisestä näkökulmasta käsittelevä kurssi, jonka oheislukemistoon kuului Kalevala. Jokin niistä monista, suuren klassikkoteoksen lukemattomista eri versioista.
Minä marssin suurta intoa ja tarmoa täynnä kirjaston Kalevala-hyllylle, joka totta tosiaan oli kokonainen hylly täynnä erilaisia Kalevaloita. Niitä oli erikokoisia, -värisia ja -tyylisiä - jokaiselle jotakin. Kurssin vetäjä olisi suositellut Martti Haavion toimittamaa Pienois-Kalevalaa. Minä päätin kuitenkin, että jos nyt Kalevala luetaan, niin luetaan sitten jokin kunnon Kalevala!
Suuressa tarmon puuskassani tartuin empimättä siihen suurimpaan ja hienoimpaan, Taiteilijoiden Kalevalaan, jonka mahtava koko, valkea henkevyys ja modernit kuvat tekivät minun suuruudenhulluun ja kauneutta janoavaan sieluuni vaikutuksen.
Kirjaa olisi ollut mahdotonta edes yrittää änkeä kassiin, joten minun oli kannettava se käsivarsillani kotiin. Tunsin itseni varsin älykkään näköiseksi talsiessani halki kaupungin kainalossani suuri klassikkoteos, jonka suunnaton koko käänsi ehkä pään jos toisenkin.
Mutta kuinkas kävi?
Lukuprojekti sujui vaivalloisesti ja hitaasti. Ohessa luin kasoittain muita kirjoja, joiden juoni tuntui luistavan nopeammin. Lopulta tulin siihen tulokseen, että on ihan turha toivo yrittää lukea täyspitkää Taiteilijoiden Kalevalaa tenttipäivään mennessä ja annoin periksi muistaakseni jo hieman yli kahdensadan sivun jälkeen.
Niinpä minun oli nöyttyttävä hakemaan kirjastosta Martti Haavion Pienois-Kalevala, jonka parissa jatkoin luku-urakkani loppuun.
Suurin syy siihen, miksi en nyt ole aivan korvia myöten rakastunut Kalevalaan on sen vanha ja vaikeatajuinen kieli, joka vieraannuttaa lukukokemuksen siinäkin määrin, että joissakin kohdin en oikeasti tiennyt, mitä tarinassa tapahtuu. Ongelmana ovat paitsi itse erikoiset sanat, myös nykykielestä hävinneet taivutusmuodot ja kieliopilliset kategoriat.
Se tekee lukemisesta todella hidasta ja vaivalloista, miksi lukukokemuksesta tulee väistämättä jokseenkin puuduttava - etenkin kun on tavoitteena saada koko teos luetuksi tiettyyn määräpäivään mennessä.
Tulin siihen tulokseen, että Kalevala vaikeaselkoisuudessaan vaatisi hidasta sulattelemista. Sanojen merkityskin saattaisi aueta paremmin, jos olisi aikaa pysähtyä rauhassa niiden äärelle.
En missään nimessä väitä, että Kalevalan kieli olisi "huonoa". Ei - päinvastoin. Kalevalan kieli on ilmaisuvoimaista ja värikästä, jotkin sanonnat suorastaan riemastuttavia.
Erityisen ihastunut olen sanontaan kaiken kallella kypärin, joka nykysuomeksi tarkoittaa, että on allapäin tai surullinen. Jos avataan tätä ilmausta, se on varsin osuva. Kun on murheissaan, olemus on hieman nuutunut, ryhti huono, pää ei ole pystyssä. Siispä on kypärä kallellaan - jos siis vain sattuu olemaan kypärä päässä!
Jos joku tulee minulta huonona päivänä kysymään, mitä kuuluu, luulen, että ryhdyn tästä lähtien vastaamaan "Olen hieman kallella kypärin tänään". Kalevalan kieli voisi toimia nykykielenkin rikastuttajana!
Mitä tulee itse juoneen ja teoksen sisältöön, olin yllättynyt, kuinka inhimilliseltä ja toisaalta ajankohtaiselta se vaikutti.
Väinämöinen, jonka olin mieltänyt vanhaksi, ällöttäväksi raavaaksi ukoksi, paljastuikin herkkätunteiseksi ja vähän säälittäväksi olennoksi. Kyllä kävi ukkoraukkaa aika lailla sääliksi, kun hän ei millään onnistunut itselleen vaimoa saamaan ja joutui tämän murheen vuoksi vuodattamaan aika monta kyyneltä.
Ja kyllä - Kalevalassa miehet vuodattavat kyyneliään aivan valtoimenaan! Kyynelten ja herkkien tunteiden ilmaisemisen mieltäminen yksinomaan naiselliseksi ominaisuudeksi on mitä ilmeisemmin myöhempi ajatus.
Minua yllätti myös juonen varsin modernit ainekset. Kalevalahan on mitä jännittävin seikkailu- ja tunnedraama, jossa olisi ainekset vaikka minkälaiseen saippuasarjaan.
Sinkkumiehet vaeltavat vaikka maan ääriin etsiessään itselleen vaimoa. On juonien punomista, kostonhimoa, viettelyä, tragediaa ja vaikka mitä. Naistenmies Lemminkäinen kaataa naisia kuin viljaa. Hänestä tulee väkisinkin mieleen Kauniiden ja rohkeiden Ridge. Yliluonnolliset ainekset tuovat fantasiaelementtejä teokseen. Kaiken kaikkiaan juonelliset ainekset haastavat yleisen käsityksen Kalevalasta pölyisenä ja kuivana teoksena.
Jos Kalevala tuotaisiin esille kouluissa vain sopivanlaisessa muodossa, en näkisi mitään syytä sille, miksi koululaisia ei voisi saada innostumaan teoksesta. Kieli on vanhaa, mutta sisältö on täynnä seikkailuja ja juonia, jotka ovat kautta aikan kiehtoneet ihmisiä.
Kaksi Kalevalaa
Lopuksi vielä asiaa Pienois-Kalevalan ja Taiteilijoiden Kalevalan ulkonäköeroista. Kalevaloita lukiessani mietin sitä, kuinka suuri merkitys onkaan kirjan ulkonäöllä ja graafisella olemuksella.
Taiteilijoiden Kalevala miellytti minua ehdottomasti enemmän. Teksti on selkeää ja sivut ovat väriltään joko valkoiset tai hyvin vaalean pastelliset. Tilaa tekstin ympärillä on runsaasti, mikä yhdistettynä taustan vaaleuteen tuo mielestäni keveyttä muuten raskaalta tuntuvaan lukukokemukseen. Musta teksti erottuu selkeänä lukijan silmään.
Kuvat, joista vastaa useat eri suomalaiset taiteilijat, ovat upeita, ja niiden modernisuus ja keveät värit tekevät vanhasta ja vaikeaselkoisesta tekstistä mielestäni helpommin lähestyttävämmän ja nuorekkaamman. Toki synkempiäkin kuvatulkintoja mahtuu mukaan. Taiteilijoiden Kalevalan ulkoasu viestittää lukijalle, ettei tämä teos suinkaan kuulu vain historian pölyihin, vaan 2000-luvun ihmisen käteen.
Taiteilijoiden Kalevala ei ole ainoastaan kuvataiteilijoiden Kalevala, vaan kirjan takaosasta löytyy myös kolme cd:tä, jotka sisältävät eri säveltäjien Kalevala-aiheisia sävellyksiä.
Mustavalkoinen Pienois-Kalevala on kyllä sinänsä myös graafisesti tyylikkäästi toteutettu. Sen synkeän puhutteleva musta värimaailma toisaalta sopii Kalevalan vanhaan, myyttiseen sisältöön hyvin. Synkkä ulkoasu kuitenkin korostaa mielestäni liiaksikin Kalevalan sisällön mustia sävyjä ja tekee kirjasta miltei luotaantyöntävän pelottavan näköisen.
Suurin ongelma Pienois-Kalevalassa kuitenkin oli itselleni, että se on aivan liian levoton graafisesti. Mustavalkoiset värit alkoivat vilkkua silmissä. Jossakin kohdin tekstin fonttia on suurennettu ja sanat ovat kirjoitettu isoin kirjaimin hyvin pienellä rivivärillä. Tällaisisa kohdissa oli hyvin vaikea saada selkoa, mitä tekstissä lukee. Nämä suurennetut tekstit tosin usein sisältyvät myös "normaaliin" tekstiin, ja nämä ovat vain keskeisten kohtien kohostamista kertaamalla.
Joskus kuitenkin jäi epäselväksi, ovatko suurennetut tekstit toistoa vai se ainoa kohta, jossa ilmaistaan kyseiset sanat. En siis aina tiennyt, onko minun yritettävä tihrustaa epäselviä kirjaimia vai voinko suosiolla hypätä yli. Lopputulos oli ärsyttävän epäselvä.
Lisäksi harmitti, että tekstin rivejä ei ole jaettu Kalevalan nelipolvisen trokeen mitan mukaan kahdeksantavuisiin säkeisiin, vaan rivit ovat kirjoitettu täysinäisiksi. Näin on tehty ilmeisesti tilansäästön vuoksi. Kuitenkin trokeen mitan noudattaminen myös säkeissä olisi antanut tekstille ilmavuutta, joka olisi keventänyt lukukokemusta.
Tietysti Pienois-Kalevalan sisältöä olisi myös kiinnostava verrata täysimittaiseen Kalevalaan. Kuinka teosta on lyhennetty ja millaisena juoni kokonaisuudessaan näyttäytyy verrattuna kokonaiseen Kalevalaan. Tämän lukuprojektin puitteissa minulla ei kuitenkaan riittänyt energiaa sellaiseen.
Tässä kuvassa Pienois-Kalevala. Myös ylempänä tässä alaluvussa oleva kuva on Pienois-Kalevalasta. Edellisessä alaluvussa olevat kaksi värikkäämpää kuvaa ovat Taiteilijoiden Kalevalan sivuilta.
Muissa blogeissa
Salla on kuunnellut Kalevalan äänikirjana, mikä olisikin aivan loistava idea.
Myös Jonna on lukenut melko hiljan Kalevalan.
Sinkkumiehet vaeltavat vaikka maan ääriin etsiessään itselleen vaimoa. On juonien punomista, kostonhimoa, viettelyä, tragediaa ja vaikka mitä. Naistenmies Lemminkäinen kaataa naisia kuin viljaa. Hänestä tulee väkisinkin mieleen Kauniiden ja rohkeiden Ridge. Yliluonnolliset ainekset tuovat fantasiaelementtejä teokseen. Kaiken kaikkiaan juonelliset ainekset haastavat yleisen käsityksen Kalevalasta pölyisenä ja kuivana teoksena.
Jos Kalevala tuotaisiin esille kouluissa vain sopivanlaisessa muodossa, en näkisi mitään syytä sille, miksi koululaisia ei voisi saada innostumaan teoksesta. Kieli on vanhaa, mutta sisältö on täynnä seikkailuja ja juonia, jotka ovat kautta aikan kiehtoneet ihmisiä.
Kaksi Kalevalaa
Lopuksi vielä asiaa Pienois-Kalevalan ja Taiteilijoiden Kalevalan ulkonäköeroista. Kalevaloita lukiessani mietin sitä, kuinka suuri merkitys onkaan kirjan ulkonäöllä ja graafisella olemuksella.
Taiteilijoiden Kalevala miellytti minua ehdottomasti enemmän. Teksti on selkeää ja sivut ovat väriltään joko valkoiset tai hyvin vaalean pastelliset. Tilaa tekstin ympärillä on runsaasti, mikä yhdistettynä taustan vaaleuteen tuo mielestäni keveyttä muuten raskaalta tuntuvaan lukukokemukseen. Musta teksti erottuu selkeänä lukijan silmään.
Kuvat, joista vastaa useat eri suomalaiset taiteilijat, ovat upeita, ja niiden modernisuus ja keveät värit tekevät vanhasta ja vaikeaselkoisesta tekstistä mielestäni helpommin lähestyttävämmän ja nuorekkaamman. Toki synkempiäkin kuvatulkintoja mahtuu mukaan. Taiteilijoiden Kalevalan ulkoasu viestittää lukijalle, ettei tämä teos suinkaan kuulu vain historian pölyihin, vaan 2000-luvun ihmisen käteen.
Taiteilijoiden Kalevala ei ole ainoastaan kuvataiteilijoiden Kalevala, vaan kirjan takaosasta löytyy myös kolme cd:tä, jotka sisältävät eri säveltäjien Kalevala-aiheisia sävellyksiä.
Mustavalkoinen Pienois-Kalevala on kyllä sinänsä myös graafisesti tyylikkäästi toteutettu. Sen synkeän puhutteleva musta värimaailma toisaalta sopii Kalevalan vanhaan, myyttiseen sisältöön hyvin. Synkkä ulkoasu kuitenkin korostaa mielestäni liiaksikin Kalevalan sisällön mustia sävyjä ja tekee kirjasta miltei luotaantyöntävän pelottavan näköisen.
Suurin ongelma Pienois-Kalevalassa kuitenkin oli itselleni, että se on aivan liian levoton graafisesti. Mustavalkoiset värit alkoivat vilkkua silmissä. Jossakin kohdin tekstin fonttia on suurennettu ja sanat ovat kirjoitettu isoin kirjaimin hyvin pienellä rivivärillä. Tällaisisa kohdissa oli hyvin vaikea saada selkoa, mitä tekstissä lukee. Nämä suurennetut tekstit tosin usein sisältyvät myös "normaaliin" tekstiin, ja nämä ovat vain keskeisten kohtien kohostamista kertaamalla.
Joskus kuitenkin jäi epäselväksi, ovatko suurennetut tekstit toistoa vai se ainoa kohta, jossa ilmaistaan kyseiset sanat. En siis aina tiennyt, onko minun yritettävä tihrustaa epäselviä kirjaimia vai voinko suosiolla hypätä yli. Lopputulos oli ärsyttävän epäselvä.
Lisäksi harmitti, että tekstin rivejä ei ole jaettu Kalevalan nelipolvisen trokeen mitan mukaan kahdeksantavuisiin säkeisiin, vaan rivit ovat kirjoitettu täysinäisiksi. Näin on tehty ilmeisesti tilansäästön vuoksi. Kuitenkin trokeen mitan noudattaminen myös säkeissä olisi antanut tekstille ilmavuutta, joka olisi keventänyt lukukokemusta.
Tietysti Pienois-Kalevalan sisältöä olisi myös kiinnostava verrata täysimittaiseen Kalevalaan. Kuinka teosta on lyhennetty ja millaisena juoni kokonaisuudessaan näyttäytyy verrattuna kokonaiseen Kalevalaan. Tämän lukuprojektin puitteissa minulla ei kuitenkaan riittänyt energiaa sellaiseen.
Tässä kuvassa Pienois-Kalevala. Myös ylempänä tässä alaluvussa oleva kuva on Pienois-Kalevalasta. Edellisessä alaluvussa olevat kaksi värikkäämpää kuvaa ovat Taiteilijoiden Kalevalan sivuilta.
Muissa blogeissa
Salla on kuunnellut Kalevalan äänikirjana, mikä olisikin aivan loistava idea.
Myös Jonna on lukenut melko hiljan Kalevalan.
Taitelijoiden Kalevala Pienois-Kalevala
Toimittanut: Ulla Piela Toimittanut: Martti Haavio, 1938
Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2009 Typografia ja grafiikka:
763 s. Marjaana Virta, 2009
Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2009 Typografia ja grafiikka:
763 s. Marjaana Virta, 2009
Wsoy
288 s.