Olen
yliopistolla mukana projektissa, jossa me opiskelijat saamme mitä hienoimman ja
upeimman tehtävän suomentaa Zacharias Topeliuksen vielä toistaiseksi suomentamattomia
kauhunovelleja. Kukin mukanaolevista saa
suomennettavakseen yhden novellin ja minun osalleni on langennut ”Bruden”-novellin
eli suomeksi "Morsiamen" suomentaminen.
Suomennokset ovat määrä julkaista ensi syksynä Turun kirjamessuilla. Olen vähintääkin innoissani!
Jo viime keväänä
kyseltiin yliopiston sähköpostilistan kautta alustavasti ketkä olisivat
kiinnostuneita lähtemään mukaan projektiin, ja siitä lähtien olen odottanut kuin
kuuta nousevaa tätä mahdollisuutta. Olen viidennen vuoden ruotsin pääaineopiskelija
sekä opiskellut kirjallisuutta jo useita vuosia sivuaineenani sekä tästä
syksystä lähtein myös suomen kieltä.
Projektissa yhdistyy siis aika sopivasti kaikki opiskelemani alat!
Suomennostyötä
en ole vielä aloittanut. Vasta tällä viikolla jaettiin novellit osallistujien
kesken. Olen nyt lukenut kertaalleen
ajatuksella läpi novellini, ja tulen tulevien kuukausien aikana lukemaan
varmasti monta kertaa vielä. Tässä
bloggauksessa aion ensinnäkin käsitellä Bruden-novellin taustaa, kertoa juonesta sekä tarinan herättämistä ajatuksista. Jos
jotakuta kiinnostaa lukea itse alkuperäinen novelli, sen sekä muita vielä
suomentamattomia Topeliuksen kauhunovelleja löytää netistä täältä.
Taustaa: Jukka Sarjala kertoo varhaista
kauhuromantiikkaa Suomen kirjallisuudessa käsittelevässä kirjassaan Salonkien aaveet ”Bruden”-novellin
syntyhistoriasta. Eräänä keväisenä iltana vuonna 1846 Topeliuksen omassa
kodissaan istui viettämässä teehetkeä seurue, jonka puhe kääntyi Eugène Suen Pariisin salaisuudet-teokseen ja siihen,
kuinka Sue pysyi kirjoittamaan romaanin
kauheat kuvauksen olleessaan itse onnellisissa oloissa perheensä ympäröimänä.
Epäiltiin, onko sellainen mahdollista. Niinpä joku seurueessa sai päähänsä,
että jotta voitaisiin todistaa, onko kauheuksien kirjoittaminen onnellisissa
oloissa mahdollista, on järjestettävä asiasta palkintokilpailu! Kaksi
onnellista miestä, Zacharias Topelius ja Fredrik Berndtson päättivät tarttua
härkää sarvista ja osoittaa, mihin riittää onnellisen miehen mielikuvituksen
kauheus. ”Bruden”-novelli oli Topeliuksen panos tähän kilpailuun. Molempien
kilpailijoiden tuotokset julkaistiin lehdessä jatkokertomuksina. Mainittakoon,
että vaikka Topeliuksen novelli on hyvin vaikuttava, vei Berndtson ”En svart
saga”- kirjoituksellaan voiton tässä kilpailussa, jossa tuomareina toimi nuoria
säätyläisneitoja. Tämä siitä huolimatta,
että voittaja ei saattanut jatkokertomustaan loppuun asti – sen kauheudet
kuulemma ryöstäytyivät niin pahasti käsistä, ettei tekijä kyennyt kirjoittaa
tarinaa loppuun asti. Kilpailun tärkeimpänä kriteerinä olikin nimenomaan
mahdollisimman kauheiden asioiden esittäminen.
Tarina: Topeliuksen kilpailunovelli
kertoo mielisairaasta Lotta Lenning-nimisestä naisesta sekä hänen äidinrakkaudestaan,
joka saa mitä kammottavimman muodon.
Teoksessa käytetään kauhuromantiikan hyvin
yleistä elementtiä, hullua naista, mistä löytyy hyvä esimerkki myös esimerkiksi
kaikkien tuntemassa Kotiopettajattaren
romaanissa. Lotta Lenning on nuorena
ollut ihailtu kaunotar ja ollut kihloissa Rudolf-nimisen miehen kanssa.
Sittemmin hän kuitenkin menetti järkensä ja hänet oli suljettava
hullujenhuoneelle.
Tarina alkaa siitä, kuinka Kruunupyyn mielisairaalasta
karannut nainen käyskentelee metsässä puhuen puille ja vaatien puilta, joita
puhuttelee entisen rakastettunsa nimellä, takaisin pois riistettyä lastaan,
Clara Lovisea.
Pian metsän läpi kulkevaa tietä pitkin tulevat vaunut, joissa on
eversti Rudolf von Hagen sekä onnea hehkuva vastanainut nuoripari, von Hagenin
kasvattitytär Cecilia sekä tämän sulho Carl Krona. Seurue on matkalla
vihkikirkosta hääjuhlapaikalle. Kun hullu Lotta Lenning huomaa vaunujen tulevan,
heittäytyy hän tielle vaunujen eteen vaatien riistettyä lastaan entiseltä sulhaseltaan - joka
sattumoisin onkin juuri vaunuissa oleva Rudolf von Hagen:
Den vansinniga
rörde sig ej ur fläcken. Vid öfverstens tillrop lyftade hon endast på hufvudet
och bad med den bevekligaste röst: »mitt barn, Rudolf!
gif mig igen mitt barn!»
Keskeytyksen
jälkeen matka jatkuu. Vaunujen joutuessa väistämään äkisti tien sivuun pyörtyi
vaunuissa ollut morsian, joka kuitenkin matkan aikana saadaan virkoamaan. Miehet
eivät näe aiheelliseksi kertoa hänelle mitään hullusta. Kauhun tunnelmaa aletaan
kuitenkin jo rakentamaa, ja morsiamen mieleen hiipii pahoja aavistuksia:
Vet du, det är
något hemskt i denna skog, det är löjligt, men jag erfar precis samma känsla,
som när en spindel kryper på min hals
Raivoisa
Lotta Lenning lähtee kuitenkin juoksemaan vaunujen perään, ja saavuttaa vaunut…
Matkustajien tietämättä hyppää nainen vaunujen takaosaan salamatkustajaksi ja
saapuu myös hääjuhlapaikalle.
Kuinka käy ja mitä mielipuolella naisella on mielessään?
Hieman ajatuksiani ja arviotani novellista:
"Bruden”-novelli
on mielestäni hyvin vaikuttava ja tiivistunnelmainen kauhunovelli. Sen kauheus
perustuu
siihen, kuinka rakkaus yhdistyy ymmärtämättömyydessä tehtyyn kauhistuttavaan
tekoon
hullun
mielipuolen mielessä. Näin novellin esiin maalaava kauhu saa hyvin surullisen
ja traagisen
piirteen.
Traagisuutta
sisältyy paisi siihen, kuinka nuori morsian elämänsä onnellisimpana päivänä
tempaistaan
pois onnensa keskeltä, myös siihen, kuinka epätoivoinen, lastaan ikävöivä
nainen
tappaa
lapsensa rakkaudesta ymmärtämättä tekoaan. Novellin loppu on suorastaan liikuttava. (Ei
ole kovin
moni kauhugenren edustaja saanut minua ennen itkemään…)
Novelli herättää
ajatuksia myös mielisairaiden kohtelusta ja heihin suhtautumisesta. Lenningiin
suhtautudutaan
kuin epäinhimilliseen petoon. Kuitenkin hänen rakkaudessaan tyttäreensä on jotakin
hyvin
inhimillistä ja koskettavaa. Mielisairasta ei myöskään oteta milloinkaan
vakavasti. Novelli olisi saanut huomattavasti onnellisemman lopun, jos sairaan naisen puhe olisi otettu vakavasti. Hullun
puhetta ei kuitenkaan
kuunnella.