Eino Leino sekä Nocturnen ja Helkavirsien kesä 1903

Ruislinnun laulu korvissani,

tähkäpäiden päällä täysikuu;

kesäyön on onni omanani,

kaskisavuun laaksot verhouu.

Nämä Suomen tunnetuimman ja rakastetuimman runon, Eino Leinon Nocturnen, alkusäkeet koristivat olohuoneen seinää ensimmäisessä omassa kodissani Salossa, Varsinais-Suomessa. Olin kirjoittanut sanat itse tietokoneella vaaleansiniselle taustalle ja teetättänyt kopiointiliikkeessä kookkaan printin, jonka olin kehystänyt suuriin valkoisiin kehyksiin. Ripustin taulun olohuoneeseeni, sohvan yläpuolelle.

Runo oli minulle jo tuolloin tärkeä. Kuulin Nocturnen sointuisissa säkeissä sekä omat tunteeni että elämäni. Olin tuolloin tien risteyksessä, ja runon lopun ”hämäräinen tie” ja ”tuntematon tupa” edustivat minulle oman elämäni uutta alkua ja tuntematonta tulevaisuutta, vaikka yleensä runon loppu onkin tulkittu kuolemaan viittaavaksi.

 

En silloin vielä tiennyt, että muutamien vuosien päästä muuttaisin Nocturnen syntysijoille, mutta jälkikäteen on ollut hauska ajatella, että entisen kotini suurin taulu ennusti tulevaisuuteni.

Nimittäin myöhemmin avioiduin kangasniemeläisen miehen kanssa ja muutin kotiseuduiltani kauas Etelä-Savoon Kangasniemelle. Jo ennen muuttoa tiesin, että Nocturne on kirjoitettu Kangasniemellä, uuden kotiseutuni maisemissa.

Tässä Eino Leinon, runon ja suven päivän blogipostauksessani haluankin viedä lukijani Nocturnen syntymaisemiin ja samalla siihen taianomaiseen kesään, jonka Eino Leino vietti Kangasniemellä vuonna 1903. Tuona kesänä Kangasniemen Hokan kylässä sijainneen Rasikankaan talon vinttikamarissa syntyi paitsi Nocturne, myös Helkavirsiä I. Tämä postaus on osa kirjabloggaajien runotempausta, joka liittyy juhlapäivän viettoon. Runohaasteeseen osallistuvat blogit on listattu Ankin kirjablogin tähän postaukseen.

Ensisijainen lähteeni on Hellevi Arjavan toimittama teos Juuret Rasikankaalla : Otto Mannisen ja hänen sisarustensa kirjeenvaihtoa 1897 – 1913 ja toisaalta oma kangasniemeläinen yleissivistykseni, sillä Leinon Kangasniemi-yhteydet ovat asia, jota ylpeänä vaalitaan kotikunnassani. Vaikka Arjavan teos alaotsikkonsa mukaisesti keskittyy Otto Mannisen ja hänen sisarustensa kirjeenvaihtoon, mukana on vähän muutakin ja esiin on nostettu erityisesti myös Eino Leinon kesä 1903.

Runoilija-kääntäjä Otto Manninen ja hänen puolisonsa, Suomen satukuningattareksi tituleerattu Anni Swan, ovat Kangasniemen suurimman ylpeydenaiheet. Manninen on nimittäin syntyisin Kangasniemeltä ja hänen kotitalonsa Rasikangas sijaitsi Kangasniemen Hokassa. Myöhemmin talo on valitettavasti palanut, mutta paikalla on yhä kivinen muistomerkki, jonka laatassa lukee: ”Tässä talossa syntyi runoilija Otto Manninen 13.8.1872”.

Nuorena Otto Manninen kuitenkin liikkui Helsingissä taiteilijapiireissä ja tutustui siellä myös Eino Leinoon. Samoissa piireissä liikkui Anni Swan, ja nuorina miehinä nuo molemmat runopojat runoilivat kilpaa yhteiselle muusalleen, tuolle viehättävälle ”mustalle joutsenelle”. Anni ei kuitenkaan tuolloin vielä innostunut kummastakaan mutta varttuneempana avioitui Mannisen kanssa, jonka rakkaus taisi osoittautua kestävämmäksi. He viettivät pitkän liittonsa kaikki kesät Kangasniemellä Puulan saareen rakentamallaan Kotavuori-huvilalla. (Tästä kolmiodraamasta voi lukea lisää ystäväni Sirpa Kivilaakson kirjoittamasta Satukuningatar Anni Swan -elämäkerrasta.)

Kilpakosija-asetelmasta huolimatta Mannisesta ja Leinosta tuli ystävykset, ja Leino vieraili useita kertoja Mannisen kotipaikalla. Tärkeimmäksi Leinon taiteen kannalta muodostui kesän 1903 vierailu. Manninen kuvaa eräässä käsikirjoitusluonnoksessaan näin:

Sen kesän Eino Leino vietti syntymätalossani Kangasniemen pitäjässä. Paikka ei ollut hänelle enää outo, jo kolmesti hän oli aiempina kesinä ollut siellä, eteläsavolaisessa maalaiskylässä. Helkavirsi-kesänä, 1903, saavuimme sinne yhdessä Helsingistä kesäkuun alussa. Talvi oli kulunut minkä missäkin ahertelussa, pääasiallisesti Runebergin suomennosurakassa, jossa kumpaisellakin oli runsas osuutensa, ja kesälaitumelle päästyämme maa-ilma ”kohtasi” meitä kovin. Ensi aluksi kai enemmän nukuimme kuin valvoimme. Ainoa, mitä ei luullakseni kertaakaan laimin lyöty, oli kuuma höyrykylpy iltaisin, joka silloisen maantavan mukaan vielä taisi olla tarjona joka arki-ilta. - -

Kihlatulleen Freya Schoulzille lähettämissään kirjeissä Leino itse kuvaili kesätunnelmiaan:

Toissapäivänä tulimme tänne ja kävimme tietenkin saunassa samana iltana. Eilen söimme kasviksia, teimme kävelyretkiä, raivasimme kivistä peltoa ja – illalla saunoimme uudelleen. Tänään on sunnuntai – siksi emme mene illalla saunaan. - -

Täällä on hyvin kaunista. Laaja, laaja metsä, laaja, laaja näköala, hauska talonväki – kaikki tekee elämän täällä keskeytymättömäksi levoksi.

Ote toisesta Leinon kirjeestä:

Kesäsiirtolamme on korkealla, korkealla mäellä, ja näköala on mitä ihanin yli järvien ja kaukaisten metsien. Silmä kantaa neljän-viiden peninkulman päässä oleviin seutuihin.

Arjava kertoo Leinon asuneen suuremmassa vinttikamarissa, jossa hänellä oli vuoteen lisäksi myös työpöytä. Vuoteen yläpuolelle hän kiinnitti rakastettunsa Freyan kuvan. Mukana Leinolla oli vain kaksi kirjaa: Kanteletar ja Salmelaisen neliosainen Suomen kansan satuja ja tarinoita. Ilmeisesti noista aineksista hän ammensi Helkavirsiin, jotka pohjautuvat kansanrunojen maailmaan.

 Kun runopojat olivat levänneet kylliksi ja nauttineet kesästä, Leinolla alkoi luova kausi ja hänestä alkoi suorastaan pulputa kuolematonta runoutta. Nocturnen ensimmäisen version Leino kirjoitti kihlatulleen lähettämäänsä kirjeeseen, joka on päivätty 3.7.1903. Se oli kolmisäkeistöinen versio, mutta myöhemmin on tullut tunnetummaksi kaksisäkeistöinen Nocturne. Se mystinen ”neiti kesäheinä” on ilmeisesti Freya, jolle runo on alun perin suunnattu, mutta omasta mielestäni sen voi tulkita myös monitasoisena kielikuvana.

Heinäkuun puolessa välissä alkoi syntyä Helkavirret, ja runoilijaystävykset keskustelivat runoista yhdessä saunanlauteilla ja kävelyillä. Manninen on myöhemmin kuvaillut:

Leinolla oli silloin hurja työn puuska, uskomaton intensiteetti. Hän teki työtä yötä päivää. Tohvelien suihke kuului kaiken yötä hänen hiihdellessään niissä ”vinttikamarissa” edestakaisin. Hän oli tuona kesänä voimakkaasti inspiroitu, hänellä oli onnellinen kesä kun eli yöt päivät helkavirsifantasioissaan. Hän oli aivan absoluuttisen raitis.

Kirjeessään kihlatulleen Leino kuvailee uutta projektiaan näin:

En voi kirjoittaa Sinulle mitään Tricoteuse -runoja, en ainakaan tällä kertaa. Kirjoitan parempia, hienompia runoja, viime päivinä olen runoillut muutamia legendoja ja balladeja, jotka kai ovat parasta, mitä milloinkaan olen kirjoittanut. Hurjaa runoutta muinaissuomalaiseen tyyliin, jossa on keskiajan koko väririkkaus, menneiden vuosisatojen vienoja tai raakoja ääniä – se tulee olemaan jotakin uutta. En ole milloinkaan tuntenut itseäni niin itsenäiseksi, en milloinkaan ole ollut sellaisessa tunnelmassa, seisonut niin omalla maaperälläni. Manninen on hyvin ihastunut ja ennustaa jyrisevää menestystä. Saamme nähdä. - - -

Näin jälkiviisaana voi sanoa, että Leinon ja Mannisen arvaukset osuivat oikeaan. Leino loi tuolloin todella jotain merkittävää ja kuolematonta. Wikipedia kertoo, että Helkavirsiä pidetään Leinon merkittävimpänä teoksena. Leino oli luomisajankohtana vain 25-vuotias, kuusi vuotta nuorempi ystäväänsä Mannista.

 Hokan kylä, jossa Leinon vierailema Rasikangas sijaitsee, on meiltä nähden aika kaukana, toisella puolella Kangasniemeä, mutta vierailin eilen tätä blogipostausta varten muistomerkillä ja otin valokuvia. Nykyään paikkaa ympäröivät metsät niin, ettei Leinon maalailemat kaukaiset maisemat ole enää näkyvissä. Puula, yksi Suomen suurimmista järvistä, on lähellä, mutta järvimaisemat eivät enää näy. (Toisaalta en osaa kuvitella, miten paljon kauemmas sieltä "vinttikamarista" näkyisi.)

Muistomerkin edustalla kasvaa rivistö erittäin vanhoja lehtikuusia, joiden mahtavaa kilpikaarnaa ihailin. Luulen, että nuo puut ovat olleet olemassa jo Leinon vierailun aikoina. Istutin kirjastosta lainaamani Helkavirret suurimman lehtikuusen kaarnahelmoihin ja otin valokuvia. Tien reunassa kasvaa myös pietaryrttiä, jota ihailin. Samalla reissulla ajelimme hieman muuallakin Hokan luonnonkauniissa maisemissa, ja otin valokuvia myös Puulan aalloista sekä kauniista ja herkästä koivikosta, joka kukki horsmaa. Tämä blogipostauksen kaikki kuvat ovat tältä pieneltä runolliselta kuvausmatkaltani.

Yhä nykyään Kangasniemi on kirjallisesti vireä paikka, vaikka asukasluku on vain reilu 5 000. Myös oma kirjallinen luovuuteni on puhjennut eloon vasta täällä asuessani. Luulen, että niin Eino Leino, Otto Manninen kuin Anni Swankin ovat jättäneet paikkakunnalle kirjallista taikaa. Itselleni luonnonläheisyys on suurin kirjallinen inspiraatiotekijä.

Esikoiskirjani on ilmestynyt: Kakkuja salaisesta puutarhasta on tässä!

Edellispäivä oli huikean jännittävä. Sain kirjastosta viestin, että kirjalaatikkoni ovat saapuneet.

Jännityksestä täristen suuntasin kirjastolle. Laatikoista paljastui 145 kappaletta omaa kirjaani, omaa esikoistani! Tuntui hämmentävältä nähdä oma kirja ensi kertaa painettuna. 

Samalla tietenkin hyvin, hyvin ihanalta. Oma kirja - vihdoin sylissäni! Ja niin kaunis!

Hämmästynein olin kirjan koosta. Olin kuvitellut sen suuremmaksi. Kirjani on kuitenkin hyvin pieni - pieni ja mahdottoman sievä. 

Tilasin kirjat kirjastolle, koska Kangasniemen kirjasto järjestää kirjalleni  huomenna la 6.5. klo 14 kaikille avoimen julkistustilaisuuden. Näin ohimennen: tervetuloa! Kirjaa saa ostaa sieltä edulliseen 20 euron julkkarihintaan.

(Muuten: julkaisin julkisella Instagram-tililläni videokelan siitä hetkestä, kun avaan kirjalaatikot!)

Tällä viikolla kirja on saavuttanut jo ensimmäiset jälleenmyyjät. Juuri samana päivänä, kun sain omat kirjani, kirjaa saapui myös mm. ensimmäisiin Suomalaisiin kirjakauppoihin. Onkin vähän koukuttavaa katsella netistä kauppojen myymäläsaatavuutta. Esim. täältä näkee, että kirja on tällä hetkellä 23 Suomalaisen kirjakaupan myymälästä.

Esikoiskirjani Kakkuja salaisesta puutarhasta yhdistää rakkaimmat intohimoni kirjallisuuden ja kakut hurmaavalla tavalla: Kyseessä on henkilökohtaiselle otteella kirjoitettu tietokirja itselleni rakkaista kirjoista sekä reseptikirja kirjojen inspiroimista kakuista. Pienillä sivupoluilla kurkistellaan kirjailijoiden elämään ja heidän teostensa taustoihin. Kirjassa on myös itse ottamani herkulliset valokuvat, jotka kuljettavat kakku- ja lukuhetkiin metsän siimekseen ja puutarhaan. 

Olen kirjoittanut kirjan ennen kaikkea kirjallisuudenystävien lukunautinnoksi - erityisesti kaikkien oman elämänsä runotyttöjen ja Vihervaaran Annan sukulaissielujen - mutta samalla se on inspiroiva leivontakirja kaikille kakkujen ystäville. Jos olet kuitenkin yksi niistä, joilla ei ole ollenkaan jauhopeukaloa, voin silti kannustaa kirjani pariin: tämä on kakkukirja, jonka kakuista voi nauttia halutessaan vain tarinoina ja kuvina!

Kirjan on kustantanut Avain, ja kustannustoimittajanani on ollut vanha kirjablogi- ja kirjasomeystäväni Katja, joka on tuttu Lumiomena-kirjablogista. Katjan kanssa on ollut ihana tehdä yhteistyötä!

Vinkiksi: Kakkuja salaisesta puutarhasta on muuten mainio äitienpäivälahja! Olenkin omistanut sen mm. omalle äidilleni, "joka jaksoi aina tyydyttää kyltymätöntä tarinannälkääni, kun olin lapsi". Kirja sopii äideille lahjaksi erityisen hyvin paitsi leivonta-aiheen vuoksi, myös siksi, että se on asultaan kaunis ja romanttinen. Lisäksi siksi, että kirjavalinnoissani korostuvat tyttökirjat. Mukana on mm. Anna-kirjat, Runotytöt, Pikku naisia, Onneli ja Anneli, Pikkupappilassa ja Pieni talo preerialla -sarja. Näiden kirjojen parissa on moni kasvanut tytöstä naiseksi ja äidiksi. 

Ja totta kai mukana on myös rakkausromaanien suurimmat klassikot: Ylpeys ja ennakkoluulo sekä Kotiopettajattaren romaani! (Ja monta muuta hurmaavaa kirjaa.)

On kovin jännittävää, ihanaa ja kutkuttavaa, että kirjani pääsee lukijoiden syliin ja hyllyihin! Hartain toiveeni on, että kirjani pääsisi ilahduttamaan mahdollisimman monia. Kirjan tekeminen on tuonut minulle uskomattoman määrän valoa, iloa ja kauneutta, ja uskon ja toivon, että se välittyy lukijalle asti.

Lopuksi siteeraan Kakkuja salaisesta puutarhasta -teoksen ensimmäisen luvun loppua:

Ja aivan erityisesti kirjani on niille kaltaisilleni, joiden mielestä mikään ei vedä vertoja autuudelle saada nauttia ihanasta kirjasta herkullisen kakkupalan ja höyryävän teen kera. Mieluiten puutarhassa ja koivujen katveessa, jossa voi lojua riippumatossa tai viltillä, kurkistella sinitaivaalle ja uneksua valkeista pilvistä.

Minulle tällaisissa hetkissä ei ole tärkeää ainoastaan lukeminen ja kakun syöminen. Lukeminen muuttuu hitaaksi, hengitys vapaaksi. Ajatukset saavat siivet. Maistelen sekä sanoja että kakkua. Pysähdyn, pohdin. Sitten ojentuu jälleen lusikka kohti kakkulautasta. Kakkuhetket kirjojen parissa tarjoavat rauhallisia onnenhetkiä, myös mahdollisuuden hiljentyä oman sisimpänsä äärelle. Toivon, että kirjani auttaa myös sinua löytämään omia onnenhetkiäsi ja johdattaa sinut omaan salaiseen puutarhaasi.

Seuraa punarintaa. Se auttaa sinua löytämään avaimen.