Kirjabloggaajien joulukalenteri, luukku 23: joulumieltä lastenkirjoista

Minulla on kunnia avata kirjabloggaajien joulukalenterin toiseksi viimeinen luukku.  Omassa luukussani esittelen kaksi mieleenpainuvinta lasten joulukirjaa. Eilinen luukku aukesi Kirjarouvan elämää -blogissa, ja viimeinen luukku avautuu huomenna Oksan hyllyltä -blogissa. Yöpöydän kirjat -blogiin on listattu kaikki joulukalenteriin osallistuvat blogit. Ennen kirjaesittelyitäni haluan kuitenkin sanoa muutaman sanan kirjablogeista! 

Tein kierroksen kirjabloggaajien joulukalenterissa ja tarkistin, onko kukaan vielä postannut niistä kirjoista, joista itse ajattelin kirjoittaa. Silmäilin luukut läpi ja samalla lukaisin monista blogeista monia muitakin postauksia. Miten ihanalta tuntui lukea pitkästä aikaa ajan kanssa kirjablogeja! Oikein lumouduin! Kiitos te, kaikki upeat kirjabloggaajat! 

Oma bloggaamiseni on hiljentynyt ja sen myötä myös muiden kirjablogien lukeminen on jäänyt. Instagramissa @kirjojajakakkuja -tililläni olen sen sijaan läsnä joka päivä. Mutta vanhan kunnon kirjablogit! Niillä on yhä paikkansa, ja toivon, että tämän jouluisen blogikierrokseni inspiroimana muistaisin vastaisuudessa useammin kirjablogien merkityksen. Pitäisikö kalenteriin laittaa jokaiselle viikolle yhden tunnin mittainen kirjablogikierros? Olisiko tässä hyvä uudenvuodenlupaus? Jos tuntuu siltä, saat lainata ideaani!

Näiden blogiajatusteni jälkeen luukkuni ydinasiaan:

Joulutunnelmaa on ihana viritellä jouluisin kirjoin. Erityisen ihania ovat lapsille suunnatut joulukirjat. Niistä löytyy joulumieltä myös aikuisille. Uskon vakaasti siihen, että myös aikuisten on hyvä ammentaa itseensä iloa ja viisautta lastenkirjallisuuden maailmasta. 

Esittelen lyhyesti kaksi lasten joulukirjaa, jotka ovat jääneet erityisellä tavalla mieleeni. Näistä ensimmäisen luin vasta tänä vuonna marraskuussa, mikä on toki yksi syy siihen, että  kirja on jäänyt mieleen. Mutta Hilja ja joulun taika todella valloitti minut!

Heidi Viherjuuri: Hilja ja operaatio joulun taika

"Joulussa on taikaa", minä vakuutan. "Minä näytän sinulle."

Pikkusiskon silmät tuikkivat innosta, ja minä toivon, etten ole mennyt lupaamaan liikaa. Operaatio joulun taika on käynnistynyt. Nyt minun pitäisi enää tietää, mistä aloittaa.

Tämä vauhdikas, hauska ja eloisa tarina saa alkunsa, kun päähenkilö Hilja haluaa pikkusiskonsa mieliksi lähteä etsimään joulun taikaa. Hänen on saatava vakuutettua pikkusiskolle, että joulussa on kuin onkin taikaa. Muistiinpanovälineet apunaan Hilja lähtee selvittämään asiaa. 

Sen verran voin jo paljastaa, että kirjassa päästään joulun taian jäljille, mutta joulun taika ei olekaan ihan sellaista kuin Hilja alun perin odotti. Kirjan maailma on periaatteessa realistinen, mutta lapsen silmin maailma näyttää silti hieman ihmeen täyteisenä.

Hilja ja operaatio joulun taika on aivan ihana hyvän mielen joulukirja! Nauroin ääneen ja hymähtelin hauskuudesta monta kertaa. Jos oma joulun taika on kadoksissa, Hiljan joulun taikaa jäljittävä operaatio tuo sitä varmasti lukijallekin.

Melko lyhyt lastenromaani tempaa mukaansa. Dialogi on eloisaa ja näppärää, ja mikä määrä hulvatonta ja nokkelaa huumoria!

Lisää iloa ja eloa kirjaan tuo Nadja Sarellin luoma kuvitus, jonka tyyli sopii tarinan huumoriin. Harmi vain, että kansia lukuunottamatta kuvitus on mustavalkoinen! Miten paljon enemmän joulun taikaa kirjassa olisikaan, jos mukana olisi värit?

Hilja on seikkaillut aiemmin jo monessa kirjassa, mutta tämä kirja oli ensituttavuuteni Hiljaan. Ei haitannut ollenkaan, vaikka en ole lukenut aiempia osia. Tämän perusteella haluan ehdottomasti tutustua myös muihin Hiljasta kertoviin kirjoihin.

Maja Lunde & Lisa Aisato: Lumisisko

Kun olin varma, että joulun äänet olivat kohdallaan, hiivin portaita pitkin alakertaan. Sitten menin olohuoneen ovelle, ja siellä minun oli pysähdyttävä uudestaan, tällä kertaa nuuhkimaan. Joulun piti nimittäin myös tuoksua kuusenhavuilta, joulusuitsukkeelta ja piparkakuilta ja klementiineiltä ja kanelilta ja kaakaolta.

Maja Lunden kirjoittama ja Lisa Aisaton kuvittama lumoava lastenromaani Lumisisko kuuluu niihin joulukirjoihin, joissa suru on myös läsnä. Ja niinhän se on: jos on menettänyt läheisensä, suru on erityisellä tavalla läsnä juuri jouluna, jonka pitäisi olla iloinen yhdessäolon juhla.

Päähenkilö on Aatto-niminen poika, joka on menettänyt siskonsa. Vanhemmat ovat yhä surun murtamia. Jouluaattona syntyneelle Aatolle jouluaatto on vuoden paras päivä, ja joulun tunnelma on hänelle hyvin tärkeää. Mutta tänä vuonna joulu ei tunnu tulevan ollenkaan. Kuka hakisi edes adventtikynttilät varastosta? Suruunsa käpertyneet vanhemmat eivät tunnu ollenkaan huomaavan, että joulu on tulossa.

Onneksi Aatto tapaa Heta-nimisen tytön, ja heistä tulee ystävät. Hetalla on ihana koti, joka pursuaa joulun tunnelmaa ja taikaa. Mutta kotiin tuntuu kätkeytyvän jotain salaperäistä, ja miksi Heta menee joskus niin hiljaiseksi? Entä kuka on se ulkona hiipivä mies?

Tämä tarina on yksi ihanimpia, koskettavimpia ja mukaansatempaavia lastenkirjoja, jonka olen koskaan lukenut. Kirja lumosi minut syvästi, ja muistan lukeneeni sen lähes yhdeltä istumalta, mikä on harvinaista minulle. Ihana, ihana kirja!

On myös kehuttava Lisa Aisaton luomaa kuvitusta, joka on päässyt kirjassa ilahduttavan suureen rooliin. Aisaton voimakas ja värikäs kuvitus vangitsee katseen ja lumoaa siinä missä tarinakin. Myös kuvituksesta löytää joulun taikaa ja lämpöä sekä suuria tunteita.

Olen esitellyt Lumisiskon myös esikoiskirjassani Kakkuja salaisesta puutarhasta ja leiponut siitä jouluisen kakun, jonka nimi on Aaton jouluisten tuoksujen kakku. Kakku on saanut inspiraationsa päähenkilölle tärkeistä joulun tuoksuista.

Suuren Vihervaaran Anna -fanina haluan kertoa tämän, minkä kirjoitin myös kirjaani: Maja Lunde on kertonut, että yksi lähtökohta Lumisisko-kirjan synnylle oli se, että hän halusi luoda hahmon, joka olisi yhdistelmä Vihervaaran Annaa ja Peppi Pitkätossua. Tuloksena oli Hetan hahmo, ja yhteys on helposti lukijankin ymmärrettävissä. Sen verran tiedän muuten myös Astrid Lindgrenistä ja Peppi Pitkätossusta, että Vihervaaran Anna oli Lindgrenille todella tärkeä lapsena ja on vaikuttanut vahvasti Peppi Pitkätossun hahmon syntymiseen. Mikä ihana intertekstuaalisuuden ketju Vihervaaran Annasta Peppiin ja Hetaan!

Eino Leino sekä Nocturnen ja Helkavirsien kesä 1903

Ruislinnun laulu korvissani,

tähkäpäiden päällä täysikuu;

kesäyön on onni omanani,

kaskisavuun laaksot verhouu.

Nämä Suomen tunnetuimman ja rakastetuimman runon, Eino Leinon Nocturnen, alkusäkeet koristivat olohuoneen seinää ensimmäisessä omassa kodissani Salossa, Varsinais-Suomessa. Olin kirjoittanut sanat itse tietokoneella vaaleansiniselle taustalle ja teetättänyt kopiointiliikkeessä kookkaan printin, jonka olin kehystänyt suuriin valkoisiin kehyksiin. Ripustin taulun olohuoneeseeni, sohvan yläpuolelle.

Runo oli minulle jo tuolloin tärkeä. Kuulin Nocturnen sointuisissa säkeissä sekä omat tunteeni että elämäni. Olin tuolloin tien risteyksessä, ja runon lopun ”hämäräinen tie” ja ”tuntematon tupa” edustivat minulle oman elämäni uutta alkua ja tuntematonta tulevaisuutta, vaikka yleensä runon loppu onkin tulkittu kuolemaan viittaavaksi.

 

En silloin vielä tiennyt, että muutamien vuosien päästä muuttaisin Nocturnen syntysijoille, mutta jälkikäteen on ollut hauska ajatella, että entisen kotini suurin taulu ennusti tulevaisuuteni.

Nimittäin myöhemmin avioiduin kangasniemeläisen miehen kanssa ja muutin kotiseuduiltani kauas Etelä-Savoon Kangasniemelle. Jo ennen muuttoa tiesin, että Nocturne on kirjoitettu Kangasniemellä, uuden kotiseutuni maisemissa.

Tässä Eino Leinon, runon ja suven päivän blogipostauksessani haluankin viedä lukijani Nocturnen syntymaisemiin ja samalla siihen taianomaiseen kesään, jonka Eino Leino vietti Kangasniemellä vuonna 1903. Tuona kesänä Kangasniemen Hokan kylässä sijainneen Rasikankaan talon vinttikamarissa syntyi paitsi Nocturne, myös Helkavirsiä I. Tämä postaus on osa kirjabloggaajien runotempausta, joka liittyy juhlapäivän viettoon. Runohaasteeseen osallistuvat blogit on listattu Ankin kirjablogin tähän postaukseen.

Ensisijainen lähteeni on Hellevi Arjavan toimittama teos Juuret Rasikankaalla : Otto Mannisen ja hänen sisarustensa kirjeenvaihtoa 1897 – 1913 ja toisaalta oma kangasniemeläinen yleissivistykseni, sillä Leinon Kangasniemi-yhteydet ovat asia, jota ylpeänä vaalitaan kotikunnassani. Vaikka Arjavan teos alaotsikkonsa mukaisesti keskittyy Otto Mannisen ja hänen sisarustensa kirjeenvaihtoon, mukana on vähän muutakin ja esiin on nostettu erityisesti myös Eino Leinon kesä 1903.

Runoilija-kääntäjä Otto Manninen ja hänen puolisonsa, Suomen satukuningattareksi tituleerattu Anni Swan, ovat Kangasniemen suurimman ylpeydenaiheet. Manninen on nimittäin syntyisin Kangasniemeltä ja hänen kotitalonsa Rasikangas sijaitsi Kangasniemen Hokassa. Myöhemmin talo on valitettavasti palanut, mutta paikalla on yhä kivinen muistomerkki, jonka laatassa lukee: ”Tässä talossa syntyi runoilija Otto Manninen 13.8.1872”.

Nuorena Otto Manninen kuitenkin liikkui Helsingissä taiteilijapiireissä ja tutustui siellä myös Eino Leinoon. Samoissa piireissä liikkui Anni Swan, ja nuorina miehinä nuo molemmat runopojat runoilivat kilpaa yhteiselle muusalleen, tuolle viehättävälle ”mustalle joutsenelle”. Anni ei kuitenkaan tuolloin vielä innostunut kummastakaan mutta varttuneempana avioitui Mannisen kanssa, jonka rakkaus taisi osoittautua kestävämmäksi. He viettivät pitkän liittonsa kaikki kesät Kangasniemellä Puulan saareen rakentamallaan Kotavuori-huvilalla. (Tästä kolmiodraamasta voi lukea lisää ystäväni Sirpa Kivilaakson kirjoittamasta Satukuningatar Anni Swan -elämäkerrasta.)

Kilpakosija-asetelmasta huolimatta Mannisesta ja Leinosta tuli ystävykset, ja Leino vieraili useita kertoja Mannisen kotipaikalla. Tärkeimmäksi Leinon taiteen kannalta muodostui kesän 1903 vierailu. Manninen kuvaa eräässä käsikirjoitusluonnoksessaan näin:

Sen kesän Eino Leino vietti syntymätalossani Kangasniemen pitäjässä. Paikka ei ollut hänelle enää outo, jo kolmesti hän oli aiempina kesinä ollut siellä, eteläsavolaisessa maalaiskylässä. Helkavirsi-kesänä, 1903, saavuimme sinne yhdessä Helsingistä kesäkuun alussa. Talvi oli kulunut minkä missäkin ahertelussa, pääasiallisesti Runebergin suomennosurakassa, jossa kumpaisellakin oli runsas osuutensa, ja kesälaitumelle päästyämme maa-ilma ”kohtasi” meitä kovin. Ensi aluksi kai enemmän nukuimme kuin valvoimme. Ainoa, mitä ei luullakseni kertaakaan laimin lyöty, oli kuuma höyrykylpy iltaisin, joka silloisen maantavan mukaan vielä taisi olla tarjona joka arki-ilta. - -

Kihlatulleen Freya Schoulzille lähettämissään kirjeissä Leino itse kuvaili kesätunnelmiaan:

Toissapäivänä tulimme tänne ja kävimme tietenkin saunassa samana iltana. Eilen söimme kasviksia, teimme kävelyretkiä, raivasimme kivistä peltoa ja – illalla saunoimme uudelleen. Tänään on sunnuntai – siksi emme mene illalla saunaan. - -

Täällä on hyvin kaunista. Laaja, laaja metsä, laaja, laaja näköala, hauska talonväki – kaikki tekee elämän täällä keskeytymättömäksi levoksi.

Ote toisesta Leinon kirjeestä:

Kesäsiirtolamme on korkealla, korkealla mäellä, ja näköala on mitä ihanin yli järvien ja kaukaisten metsien. Silmä kantaa neljän-viiden peninkulman päässä oleviin seutuihin.

Arjava kertoo Leinon asuneen suuremmassa vinttikamarissa, jossa hänellä oli vuoteen lisäksi myös työpöytä. Vuoteen yläpuolelle hän kiinnitti rakastettunsa Freyan kuvan. Mukana Leinolla oli vain kaksi kirjaa: Kanteletar ja Salmelaisen neliosainen Suomen kansan satuja ja tarinoita. Ilmeisesti noista aineksista hän ammensi Helkavirsiin, jotka pohjautuvat kansanrunojen maailmaan.

 Kun runopojat olivat levänneet kylliksi ja nauttineet kesästä, Leinolla alkoi luova kausi ja hänestä alkoi suorastaan pulputa kuolematonta runoutta. Nocturnen ensimmäisen version Leino kirjoitti kihlatulleen lähettämäänsä kirjeeseen, joka on päivätty 3.7.1903. Se oli kolmisäkeistöinen versio, mutta myöhemmin on tullut tunnetummaksi kaksisäkeistöinen Nocturne. Se mystinen ”neiti kesäheinä” on ilmeisesti Freya, jolle runo on alun perin suunnattu, mutta omasta mielestäni sen voi tulkita myös monitasoisena kielikuvana.

Heinäkuun puolessa välissä alkoi syntyä Helkavirret, ja runoilijaystävykset keskustelivat runoista yhdessä saunanlauteilla ja kävelyillä. Manninen on myöhemmin kuvaillut:

Leinolla oli silloin hurja työn puuska, uskomaton intensiteetti. Hän teki työtä yötä päivää. Tohvelien suihke kuului kaiken yötä hänen hiihdellessään niissä ”vinttikamarissa” edestakaisin. Hän oli tuona kesänä voimakkaasti inspiroitu, hänellä oli onnellinen kesä kun eli yöt päivät helkavirsifantasioissaan. Hän oli aivan absoluuttisen raitis.

Kirjeessään kihlatulleen Leino kuvailee uutta projektiaan näin:

En voi kirjoittaa Sinulle mitään Tricoteuse -runoja, en ainakaan tällä kertaa. Kirjoitan parempia, hienompia runoja, viime päivinä olen runoillut muutamia legendoja ja balladeja, jotka kai ovat parasta, mitä milloinkaan olen kirjoittanut. Hurjaa runoutta muinaissuomalaiseen tyyliin, jossa on keskiajan koko väririkkaus, menneiden vuosisatojen vienoja tai raakoja ääniä – se tulee olemaan jotakin uutta. En ole milloinkaan tuntenut itseäni niin itsenäiseksi, en milloinkaan ole ollut sellaisessa tunnelmassa, seisonut niin omalla maaperälläni. Manninen on hyvin ihastunut ja ennustaa jyrisevää menestystä. Saamme nähdä. - - -

Näin jälkiviisaana voi sanoa, että Leinon ja Mannisen arvaukset osuivat oikeaan. Leino loi tuolloin todella jotain merkittävää ja kuolematonta. Wikipedia kertoo, että Helkavirsiä pidetään Leinon merkittävimpänä teoksena. Leino oli luomisajankohtana vain 25-vuotias, kuusi vuotta nuorempi ystäväänsä Mannista.

 Hokan kylä, jossa Leinon vierailema Rasikangas sijaitsee, on meiltä nähden aika kaukana, toisella puolella Kangasniemeä, mutta vierailin eilen tätä blogipostausta varten muistomerkillä ja otin valokuvia. Nykyään paikkaa ympäröivät metsät niin, ettei Leinon maalailemat kaukaiset maisemat ole enää näkyvissä. Puula, yksi Suomen suurimmista järvistä, on lähellä, mutta järvimaisemat eivät enää näy. (Toisaalta en osaa kuvitella, miten paljon kauemmas sieltä "vinttikamarista" näkyisi.)

Muistomerkin edustalla kasvaa rivistö erittäin vanhoja lehtikuusia, joiden mahtavaa kilpikaarnaa ihailin. Luulen, että nuo puut ovat olleet olemassa jo Leinon vierailun aikoina. Istutin kirjastosta lainaamani Helkavirret suurimman lehtikuusen kaarnahelmoihin ja otin valokuvia. Tien reunassa kasvaa myös pietaryrttiä, jota ihailin. Samalla reissulla ajelimme hieman muuallakin Hokan luonnonkauniissa maisemissa, ja otin valokuvia myös Puulan aalloista sekä kauniista ja herkästä koivikosta, joka kukki horsmaa. Tämä blogipostauksen kaikki kuvat ovat tältä pieneltä runolliselta kuvausmatkaltani.

Yhä nykyään Kangasniemi on kirjallisesti vireä paikka, vaikka asukasluku on vain reilu 5 000. Myös oma kirjallinen luovuuteni on puhjennut eloon vasta täällä asuessani. Luulen, että niin Eino Leino, Otto Manninen kuin Anni Swankin ovat jättäneet paikkakunnalle kirjallista taikaa. Itselleni luonnonläheisyys on suurin kirjallinen inspiraatiotekijä.

Esikoiskirjani on ilmestynyt: Kakkuja salaisesta puutarhasta on tässä!

Edellispäivä oli huikean jännittävä. Sain kirjastosta viestin, että kirjalaatikkoni ovat saapuneet.

Jännityksestä täristen suuntasin kirjastolle. Laatikoista paljastui 145 kappaletta omaa kirjaani, omaa esikoistani! Tuntui hämmentävältä nähdä oma kirja ensi kertaa painettuna. 

Samalla tietenkin hyvin, hyvin ihanalta. Oma kirja - vihdoin sylissäni! Ja niin kaunis!

Hämmästynein olin kirjan koosta. Olin kuvitellut sen suuremmaksi. Kirjani on kuitenkin hyvin pieni - pieni ja mahdottoman sievä. 

Tilasin kirjat kirjastolle, koska Kangasniemen kirjasto järjestää kirjalleni  huomenna la 6.5. klo 14 kaikille avoimen julkistustilaisuuden. Näin ohimennen: tervetuloa! Kirjaa saa ostaa sieltä edulliseen 20 euron julkkarihintaan.

(Muuten: julkaisin julkisella Instagram-tililläni videokelan siitä hetkestä, kun avaan kirjalaatikot!)

Tällä viikolla kirja on saavuttanut jo ensimmäiset jälleenmyyjät. Juuri samana päivänä, kun sain omat kirjani, kirjaa saapui myös mm. ensimmäisiin Suomalaisiin kirjakauppoihin. Onkin vähän koukuttavaa katsella netistä kauppojen myymäläsaatavuutta. Esim. täältä näkee, että kirja on tällä hetkellä 23 Suomalaisen kirjakaupan myymälästä.

Esikoiskirjani Kakkuja salaisesta puutarhasta yhdistää rakkaimmat intohimoni kirjallisuuden ja kakut hurmaavalla tavalla: Kyseessä on henkilökohtaiselle otteella kirjoitettu tietokirja itselleni rakkaista kirjoista sekä reseptikirja kirjojen inspiroimista kakuista. Pienillä sivupoluilla kurkistellaan kirjailijoiden elämään ja heidän teostensa taustoihin. Kirjassa on myös itse ottamani herkulliset valokuvat, jotka kuljettavat kakku- ja lukuhetkiin metsän siimekseen ja puutarhaan. 

Olen kirjoittanut kirjan ennen kaikkea kirjallisuudenystävien lukunautinnoksi - erityisesti kaikkien oman elämänsä runotyttöjen ja Vihervaaran Annan sukulaissielujen - mutta samalla se on inspiroiva leivontakirja kaikille kakkujen ystäville. Jos olet kuitenkin yksi niistä, joilla ei ole ollenkaan jauhopeukaloa, voin silti kannustaa kirjani pariin: tämä on kakkukirja, jonka kakuista voi nauttia halutessaan vain tarinoina ja kuvina!

Kirjan on kustantanut Avain, ja kustannustoimittajanani on ollut vanha kirjablogi- ja kirjasomeystäväni Katja, joka on tuttu Lumiomena-kirjablogista. Katjan kanssa on ollut ihana tehdä yhteistyötä!

Vinkiksi: Kakkuja salaisesta puutarhasta on muuten mainio äitienpäivälahja! Olenkin omistanut sen mm. omalle äidilleni, "joka jaksoi aina tyydyttää kyltymätöntä tarinannälkääni, kun olin lapsi". Kirja sopii äideille lahjaksi erityisen hyvin paitsi leivonta-aiheen vuoksi, myös siksi, että se on asultaan kaunis ja romanttinen. Lisäksi siksi, että kirjavalinnoissani korostuvat tyttökirjat. Mukana on mm. Anna-kirjat, Runotytöt, Pikku naisia, Onneli ja Anneli, Pikkupappilassa ja Pieni talo preerialla -sarja. Näiden kirjojen parissa on moni kasvanut tytöstä naiseksi ja äidiksi. 

Ja totta kai mukana on myös rakkausromaanien suurimmat klassikot: Ylpeys ja ennakkoluulo sekä Kotiopettajattaren romaani! (Ja monta muuta hurmaavaa kirjaa.)

On kovin jännittävää, ihanaa ja kutkuttavaa, että kirjani pääsee lukijoiden syliin ja hyllyihin! Hartain toiveeni on, että kirjani pääsisi ilahduttamaan mahdollisimman monia. Kirjan tekeminen on tuonut minulle uskomattoman määrän valoa, iloa ja kauneutta, ja uskon ja toivon, että se välittyy lukijalle asti.

Lopuksi siteeraan Kakkuja salaisesta puutarhasta -teoksen ensimmäisen luvun loppua:

Ja aivan erityisesti kirjani on niille kaltaisilleni, joiden mielestä mikään ei vedä vertoja autuudelle saada nauttia ihanasta kirjasta herkullisen kakkupalan ja höyryävän teen kera. Mieluiten puutarhassa ja koivujen katveessa, jossa voi lojua riippumatossa tai viltillä, kurkistella sinitaivaalle ja uneksua valkeista pilvistä.

Minulle tällaisissa hetkissä ei ole tärkeää ainoastaan lukeminen ja kakun syöminen. Lukeminen muuttuu hitaaksi, hengitys vapaaksi. Ajatukset saavat siivet. Maistelen sekä sanoja että kakkua. Pysähdyn, pohdin. Sitten ojentuu jälleen lusikka kohti kakkulautasta. Kakkuhetket kirjojen parissa tarjoavat rauhallisia onnenhetkiä, myös mahdollisuuden hiljentyä oman sisimpänsä äärelle. Toivon, että kirjani auttaa myös sinua löytämään omia onnenhetkiäsi ja johdattaa sinut omaan salaiseen puutarhaasi.

Seuraa punarintaa. Se auttaa sinua löytämään avaimen.