tiistai 29. lokakuuta 2013

4 x Anne of Green Gables / Annan nuoruusvuodet

Kirjahyllyni entiset Annat.

Blogissani on vallinut jo puolitoistaviikkoinen hiljaisuus, joten on aika rikkoa se kertomalla viime viikkoisista kirjahankinnoistani ja niihin johtaneista syistä.

L.M. Montgomeryn Anna-sarjan ensimmäinen osa Anne of Green Gables, suomeksi Annan nuoruusvuodet on lempikirjani, joten ei ihmekään, että hyllystäni löytyi aiemmin teos sekä alkuperäiskielellä enganniksi että suomenkielisenä käännöksenä. Molemmat ovat itsea asiassa verrattain tuoreita kirjahyllyni asukkaita, sillä Anne of Green Gables -romaanin sain viime jouluna joululahjaksi siskoltani paketissa, jossa oli koko Anna-sarja englanniksi pokkariversioina, Basam Books -kustantamon kustantamina.  Annan nuoruusvuodet tilasin puolestaan viime keväänä Adlibriksestä täydentämään hyllyäni. Minun oli tarkoitus nimittäin kirjoittaa keväällä proseminaarityötäni Anne of Green Gables -romaanista, ja ajattelin, että rinnalla olisi hyvä lukea suomenkielistä painosta, joten päätin ostaa hyllyyn oman kirjan, jota voi sotkea omilla merkinnöillä ja raapustuksilla niin paljon kuin haluaa. (Kirjallisuustieteessä primaarilähteen on oltava aina (mahdollisuuksien mukaan) alkukielinen teos.)
Proseminaarityöstäni ei kuitenkaan tullut valmista viime keväänä, ja tänä syksynä on menossa uusi yritys. Turhauduin kuitenkin hyllystäni löytyvään pokkariversioon tutkimusaineistona sen vuoksi, että se on kovin ankea kirja ahkeraan käyttöön ja merkintöjen tekemiseen. Sivut ovat ahdettu aivan täyteen tekstiä ja marginaalit ovat olemattomat. Paperi on ankean harmahtavan väristä (luultavasti jotakin tosi ekologista ja halpaa!), joten sitä pitkään tuijottaessa koko elämä alkaa näyttää harmaalta ja ankealta. Kaiken lisäksi pokkaria on mielestäni vähän hankala lukea, koska se ei pysy samalla tavalla auki kuin kovakantinen kirja. Jotta valitukseni olisi täydellinen, mainittakoon vielä, että pokkari on kulunut vähän reissussa rähjääntyneen näköiseksi, mikä ei tietystikään miellytä tarkkaa esteettistä silmääni.  Siispä päätin, että minun on saatava hyllyyni jokin toinen laitos Anne of Green Gables -teoksesta, joka olisi paitsi vähän esteettisempi, myös helppokäyttöisempi ja lisäksi ehdottomasti kovakantinen. Jos tämän tutkijan tuskan voi tehdä yhtään helpommaksi hankkimalla silmää miellyttävämpi ja käytännön tarpeita paremmin vastaava laitos tutkimuskohteesta, kannattaa toki mielestäni nähdä se vaiva!
Tältä näyttää pokkarin täyteen ahdetut sivut. Paperin ankea väri ei valitettavasti pääse oikeuksiinsa kuvassa.

Niinpä menin kantakirjakauppani Adlibriksen nettisivuille ja kirjoitin hakusanaksi Anne of Green Gables, ja menin suorastaan pökerryksiin siitä vaihtoehtojen moninaisuudesta! Kirjakaupasta löytyi Annoja aivan joka lähtöön, kymmenittäin saman teoksen erilaisia laitoksia eri kustantamoilta.
Kirjan ostaminen nettikirjakaupasta on vähän kuin ostaisi sian säkissä, etenkin jos pitää tärkeänä myös sitä, miltä kirja näyttää sisältä. Aluksi harkitisin jopa useampien kirjojen tilaamista ja sitä, että palauttaisin osan tarkistettuani kotona, miltä ne näyttävät. Lopulta, hyvin pitkällisen ja tuskallisen harkinnan tuloksena päädyin tilaamaan Tundra Books -kustantamon kovakantisen, kuvitetun laitoksen. Kuvitus on Laura Fernandezin ja Rick Jacobsonin käsialaa. Mutta nirppanokka kun olen, meinasin jättää aluksi tämän laitoksen ostamatta siksi, että kannen kuvassa oleva Anna ei näytä mielestäni Annalta: hän on aivan liian pyöreä kasvoiltaan ja ruumiinrakenteeltaan Annaksi. Kirjassa Anna nimittäin kuvataan hyvin laihaksi ja kapeakasvoiseksi. No kuitenkin, liian pyöreä tai ei, päädyin silti tilaamaan kirjan. Kuvitus näytti silti mielestäni hyvältä, vaikkei se vastannut kuvaani Annan ulkomuodosta.
Mutta ei siinä vielä kaikki. Adlibriksen valikoimia selatessani minua alkoi hieman lapsettaa. Sieltä löytyi nimittäin Anne of Green Gables Coloring Book. Sen nähtyäni hihkaisin innoissani, pakko, aivan pakko saada! Etenkin, kun hinta oli vain muutamia euroja. Kotona vasta huomasin, että kirja ei ole pelkästään värityskirja, vaan itse asiassa sisältää lyhennetyn, lasten version Anne of Green Gables -tarinasta. Onkin mielenkiintoista jossain vaiheessa lukea tarina, ja vertailla, mitä alkuperäisestä romaanista on jäljellä.  Tarinan lisäksi tästä löytyy paljon kuvia, jotka lukija saa itse värittää! Tuskin maltan odottaa, että pääsen värityspuuhiin! :)


Uudet Anne of Green Gables -hankintani.
Kuvitettu laitos koko Anne of Green Gables -teoksesta vastasi hyvin toiveitani, ja olen hankintaani hyvin tyytyväinen. Tätä teosta kelpaa lukea! Itse asiassa muissa teoksen kuvissa Anna ei näytä mielestäni niin epäannamaiselta kuin kannen kuvassa. Kuvitus on jotenkin hyvin elinvoimaisen ja aidon väristä, ja kuvissa on oikeaa Anna-tunnelmaa. Tässä pieniä näytteitä:
Niin sitä pitää! Rihvelitaululla Gilbertiä päähän!

Tätä alla olevaa kuvaa tosin vähän kauhistelin. Pitikö kuvittajan sitten ikuistaa myös Matthewin kuolema? Joku herkkähermo voisi saada noista kalpeista kasvoista traumat. Jollain hyvin sairaalla ja kierolla tavalla tämä kuva on mielestäni visuaalisesti kuitenkin hyvin, hyvin kaunis.


Nyt siis minulla löytyy sama tarina hyllystäni neljänä erilaisena versiona. Löytyykö teidän kirjahyllyistänne samaa kirjaa usealla eri kielellä tai useana eri painoksena?

perjantai 18. lokakuuta 2013

Satupäivän kunniaksi: hykerryttävä prinsessasatu Prinsessa Wilhelmiina ja kohtalon lantti!

Tänään perjantaina 18.10 vietetään satupäivää, ja jotkut kirjablogistit ovat juhlineet koko viikkoa satuviikkona. Minä päätin juhlistaa tätä päivää lainaamalla kirjastosta jonkin sopivan yhdeltä istumalta luettavan sadun ja lukea ja blogata siitä.

Kun eilen kirjaston satuosastolla harhailin, enpä arvannut millaiseen hykerryttävän ihastuttavaan ja hupaisaan helmeen käteni osuivatkaan tarttuessani Emilia Lehtisen kirjoittamaan ja Laura Valojärven kuvittamaan Prinsessa Wilhelmiina ja kohtalon lantti -nimiseen kuvakirjaan. Teoksen alaotsikko on Kertomus lohikäärmeiden kasvatuksen asiantuntijoille, mikä paljastaa kenties jotakin teoksen sisällöstä.


Aluksi

Kun seuraat tätä tarua
neljä eri väristä narua
eri loppuihin johtaa.

Kuka LOHIKÄÄRMEEN kohtaa?
Lieskoja kipinöitä, sauhua.
Tutinaa ja kauhua.

Onko sinulla kanttia
heittää kohtalon lanttia?

Olen vieläkin niin tämän sadun hauskuuden ja ihastuttavuuden lumoissa, että siitä on kerrassan hankala kirjoittaa! Nimittäin niin mielelläni kirjoittaisin kopioisin koko tarinan kaikkien nähtäville, jotta saisin jakaa kanssanne kaiken tarinan ilon! Mutta en sitä kuitenkaan tee.

Teoksen kuvitus saa jokseenkin surrealistisa piirteitä, mikä sopiikin mainiosti tarinan miltei surrealistisiin mittasuhteisiin yltävään hulvattomuuteen. Värimaailma on aika synkkä, ja toisaalta mietin, onko se ehkä tarpeettomankin synkeä, sillä tarina ei itsessään ole niin synkkä (vaikka loppupuolla kohdataankin hyvin hurjia seikkailuja!). Toisaalta tähän epäkonventionaaliseen ja prinsessan aktiivisuutta korostavaan, hurjia seikkailuja sisältävään ja hullun hauskaan tarinaan ei missään nimessä sovi myöskään perinteisen hennon herkkä ja hempeä prinsessasatukuvitus. Mutta kenties joku välimaasto värimaailman suhteen, esimerkiksi hilpeän iloisia ja voimmakkaita värejä sisältävä paletti olisi istunut tarinaan paremmin? Mutta yhtä kaikki; kuvitus on hieno ja ilahduttavan persoonallinen ja sillä on omat ansionsa.  


Yksi teoksen ilahduttavimmista piirteistä on sen runomuoto. Koko tarina on kirjoitettu loppusoinnutettuun runomuotoon. Koska koko sadun sävy on leikittelevä, loppusoinnut tuovat ikään kuin iloisia yllätyksiä tarinaan: mikä hauska pila kätkeytyykään seuraavaan loppusointuun?

Prinsessa Wilhelmiina ja kohtalon lantti on monella tapaa hyvin epätavanomainen prinsessasatu, ja rikkoo monia prinsessasadun konventioita hulvattomalla tavalla. Itse asiassa kertoja aivan suoraan hyökkää monia ihmisten "harhakuvitelmia" vastaan koskien prinsessoja ja prinsessasatuja, osoittaen miltei moralistisella otteella (tässä haiskahtaa hieman feministinen naiskuva!), kuinka lukijan on syytä heittää moiset kuvitelmat romukoppaan: 

Muistatko tarujen prinsessan
jolla oli hurjan pitkä tukka?
Hän muka vankina tornissa kyyhötti
ja prinssiä odottaa nyhjötti
ihan kuin joku avuton rukka.

Sattuiko kenelläkään tulemaan mieleen
että tyttö voisi sitoa lettinsä
koska tahansa ikkunan pieleen
ja ottaa esille kynsienhoitosettinsä?
Naks! Saksilla tilanteen ratkaista,
niskasta letin katkaista,
alas lettiä pitkin kavuta
ja antaa käärmeen lieskojen savuta.


Mutta mistä kertookaan itse tämän sadun tarina? Prinsessa Wilhelmiinaa ei miellytä tavalliset prinssit, sillä itse asiassa tämän sadun maailmassa ei kukaan prinsessa jaksa sellaisia. 

Kaikki prinsessat ovat kosijoiden suhteen nirsoja.
He saavat prinsseiltä kukkasia
mutta jakavat säälimättömästi rukkasia.
( – –)
On prinsessoilla suru,
yhteinen vatsanpuru:
entä jos kaikki prinssit ovat torvia?

Entä jos prinsessa rakastuu
ihan tavalliseen poikaan
joka tykkää kioskilla lorvia
  ja kaivelee nenää ja korvia?
Mikä hirmuhuuto silloin soikaan?

No kyllähän voi arvata, kuinka käy! Tämä epäkonventionaalinen prinsessa menee ja rakastuu ihan tavalliseen poikaan ja saa aikaan kuninkaan taholta hirmuhuudon. Mutta mitä tehdä, kun prinsessa tulee aivan rakkaudesta sairaaksi?

Kohtaloa ei käy kiertäminen ja lukija saa osallistua tämän tarinan tekoon heittämällä aina kohtalon lanttia eri kosijaehdokkaiden edessä! Tuleeko kruuna vai klaava, kuka onkaan prinsessan saava?

Lukija kohtaa kerta toisensa jälkeen seuraavaan kysymykseen: ONKO SINULLA KANTTIA / HEITTÄÄ KOHTALON LANTTIA?

Lantin tuloksen määräämänä lukija ohjataan kääntämään jokin tietty sivu, ja tarina jatkuu. Mutta koska lukija ei kuitenkaan ikinä ole tyytyväinen lantin antamaan loppuratkaisuun, johtaa itse asiassa koko tarina lopulta siihen yhteen ja samaan ratkaisuun, jota lukija toivoo. 

Mutta sinne ei päästä helposti: Wilhelmiina kasvattaa vahingossa tuittupäisyydellään taikaruukusta lohikäärmeen, joka täyteen mittaan kasvettuaan uhmaa koko kuningasskunnan olemassaoloa. Kuka pelastaa vai pelastaako kukaan Wilhelmiinan ja koko kuningaskunnan lohikäärmeen kynsistä? Seuraa hurja seikkailu lohikäärmeen ruuansulatuselinten sokkeloissa, ja kaikki ei pääty kuitenkaan ihan sillä perinteisellä onnellisimmalla tavalla, vaikka tavallaan se päättyykin juuri sillä tavalla! Tästä kirjasta ei yllätyksiä puutu!


Lopuksi, itse tarinan päätyttyä ohjeistetaan vielä hyvillä käytännön neuvoilla lukijaa (tämä tuli kuin pisteenä i:n päälle kaiken tämän hauskuuden jälkeen ja oli lempikohtani teoksessa):


Oi ja voi, kuinka silmittömän rakastunut olen tähän hupaisista hupaisimpaan prinsessasatuun! Satujen maailmassa on taikaa ja viehätystä sekä mielikuvituksen juhlaa, mikä jaksaa vedota myös 24-vuotiasiin prinsessoihin!

Emilia Lehtinen (kirj.) ja Laura Valojärvi (kuv.)
Prinsessa Wilhelmiina ja kohtalon lantti (2012)
WSOY
50 s.

Satumaista satupäivää kaikille lukijoilleni! Muistakaa panna hanttiin, jos kaikki ei mene mielen mukaan!

torstai 17. lokakuuta 2013

Charles Dickens: Dombey ja poika

Chalres Dickens
Dombey ja poika
(Dombey and Son)
(ilm. 1847-1848)
Suom. Aino Tuomikoski
Karisto
956 s.

Oi, ihana, ihana Dickens! Edellisen Dickens-kokemukseni eli Nicholas Nicklebyn elämä ja seikkailut -teoksen jälkeen päädyin siihen tulokseen, että Dickens taitaa olla virallinen lempikirjailijani, eikä Dombey ja Poika aiheuttanut minulle mitään syytä vetää sanojani takaisin. Päinvastoin! Tämä seikkailu kyllä kesti minulla aika kauan, nimittäin tämän tiiliskiven valloittaminen kesti ainakin n.5-6 viikkoa, sillä siinä ohessa ja välissä olen lukenut paljon muuta.

Varoitus: Seuraavaksi seuraa pieni juonipaljastus (mutta ei kovin paha)


Dombey ja poika on kirja, joka ei kerro siitä, mistä lukija voisi sen olettaa kertovan nimen perusteella. Toisaalta se nimenomaan kertoo siitä, mistä nimi sen kertoo kertovan, sillä kirjan nimi saa myöhemmin muita merkityksiä – mutta eri merkityksiä kuin se ilmeisin merkitys. Aivan oma lukunsa olisikin pohtia, mitä kaikkia meriktysulottuvuuksia kirjan nimeen lopulta liittyykään, sillä tuntuu, että tämä hyvin yksikertaiselta ja simppeliltä vaikuttava nimi Dombey ja poika kasvaa hyvin monimerkitykselliseksi. 

Mainittakoon, että teoksen kannessa ja sisälehdellä teoksen nimi on kirjoitettu isoin kirjaimin DOMBEY JA POIKA, mikä jättää avoimen tulkinnan varaan, onko kyseessä oikeastaan Dombey ja poika vain Dombey ja Poika, sillä näillä eri kirjoitustavoilla olisi kontekstissa ero. Voisin luulla tämän olevan tietoinen ja hyvin älykäs valinta suomentajan taholta. Englanninkielisessä nimessä Dombey and Son ei tällaisia eroavia merkityksiä tietysti olekaan, sillä englannin oikeinkirjoitussäännöt mahdollistavat vain tämän yhden kirjoitusasun, johon kätkeytyy molemmat merkitykset.

Kirja kertoo Dombey-nimisestä kylmästä liikemiehestä, jolla on Dombey ja Poika -niminen rahakas ja maineikas liike. Hänellä on Paul-niminen tyttö ja Florence-niminen poika, joiden äiti kuolee aivan alkumetreillä. Dombey arvostaa pientä Paul-poikaansa, onhan tämä hänen ainoa miespuolinen jälkeläinen koko hänen tulevaisuutensa toivo, Dombeyn ja Pojan tuleva perijä. Sen sijaan Florence, arka, hiljainen, hyvin rakastettava ja rakkautta janoava tyttö on silkkaa ilmaa hänelle – mitä voisikaan tyttölapsi merkitä liikemiehelle, jonka sielu janoaa ainoastaan mainetta ja mammonaa. Vaikuttaa hyvin pitkään siltä, että tämä on tarina Dombeystä ja hänen Paul-pojastaan, siitä, kuinka pieni Paul-poika kasvaa isänsä mittaiseksi ja alkaa harjoittaa isänsä hänen varalleen suunnittelemaa tointa.

Mutta sitten, kas kummaa: sivulla 254, kun tarinaa on vielä 700 sivua jäljellä, sairaalloinen Paul-poika kuolee ja tarinamme jää vaille (oletettua) päähenkilöä. Mutta tämä onkin vain Dickensin pikku kepponen: kaikki tähän asti on ollut vain pientä pohjustusta varsinaiselle tarinalle, ja kirjan sankarittareksi nouseekin Dombeyn tytär Florence. Kirjan juonellinen jännite punoutuu sen kysymyksen ympärille, onnistuuko tuo ihastuttava ja hyväsydäminen tyttö, joka ansaitsisi osakseen enkelienkin rakkauden, saamaan ikinä osakseen isänrakkautta. Paul-pojan kuolema muuttaa isän välinpitämättömyyden tytärtään kohtaan miltei vihaksi. Kuoleman olisi pitänyt korjata mielummin Florence kuin Paul. Kuinka puoliorpo, sekä isän että äidin rakkautta vaille jäävä tyttö selviää yksinään kylmässä maailmassa?

(Juonipaljastusvaara ohi!)


Tässä tarinassa oli mielestäni eittämättä mukana jonkinlainen selkeästi feministinen juonne, mikä on mielestäni ehkä vähän ylltättää Dickensiltä, sillä hänen kirjojensa maailma on tietyllä tavalla hyvin perinteisen patriarkaalinen. Kirjailijan sympatiat ovat ehdottomasti Florence-raukan puoella, joka joutuu kärsimään sydämetöntä ja julmaa kohtelua ainoastaan vain sen vuoksi, että on tyttö. Tämä sukupuolensa vuoksi kärsiminen on hyvin alleviivattua teoksessa. 

Kuten myös muualla Dickensin tuotannossa, on tässäkin nähtävissä selkeä kristillismoraalinen opettavainen ote. Dickens kritisoi sitä käsitystä, että ihmisen arvo olisi mitattavissa rahalla, nimellä ja maineella. Patriarkaalisessa yhteiskunnassa tytär ei voi tarjota isälleen samalla tavalla rahaa ja mainetta eikä myöskään säilyttää isänsä nimeä (paitsi ryhtymällä halveksituksi vanhaksi piaaksi), mutta tytöt ovat silti arvokkaita ja kaiken rakkauden arvoisia. Tai Dickensin mukaan ainakin pitäisi olla.

Pidän Dickensmäisestä maailmankuvasta. Siinä on kaikki niin kuin pitää. Hyvyys palkitaan ja pahuus joko kääntyy hyvyydeksi tai saa palkkansa. Mutta enpäs kerro, kumpi ratkaisu tässä kohtasi pahuutta!

Lopulta, kaikkien vaikeuksien jälkeen, jää aina elämään ilo, toivo ja kauneus. Rakkaus ja hyvyys voittavat kaiken, voisi olla Dickensin motto. 

Ja aaltojen äänet kuiskailevat joka hetki Florencelle lakkaamattomalla kohinallaan rakkaudesta – rakkaudesta, joka on ikuinen ja rajaton, jolle eivät pane määrää tämän maailman ääret tai ajan loppuminen, vaan joka kestää aina, merten taakse, pilvien ylitse, kaukaiseen näkymättömään maahan asti!


keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

Luen säälittävän harvoin mitään uudempaa kirjallisuutta, yleensä teen päinvastaista lähinnä vain kirjallisuustieteen opintojen pakottamana. Opintojen sanelema pakko oli nytkin syynä siihen, miksi tartuin Kazuo Ishiguron Ole luonani aina -romaaniin. Eräs kurssikaveri proseminaarissa kirjoittaa kandin tästä työstä, ja muiden kurssilaisten pitäisi lukea muiden tutkimuksen kohteena olevat kirjat. Ja täytyy sanoa, että ainakin tämän kirjan kohdalla olin iloinen, että opinnot haastavat joskus lukemaan vastoin tottumuksiaan. Ole luonani aina oli hyvin, hyvin vaikuttava lukukokemus ja voin sanoa pitäneeni siitä todella paljon.

Ole luonani aina -romaanin mukaansatempaavuus perustuu huolelliseen kompositioon, jossa asioita paljastetaan hyvin, hyvin hiljaa ja vähitellen. Lukijalle paljastuu, että se maailma ja ne ihmiset, joista kirja kertoo, ei olekaan tavallaan samanlainen historiallinen todellisuus kuin se, jossa me olemme eläneet. Viitteitä tästä voi havaita jo aivan alusta asti, mutta se, mitä sen kaiken takana on ja mitä se merkitsee, paljastuu pikku hiljaa. Kirja on kuin paksu lankavyyhti, jonka lukija hiljalleen avaa päästäkseen selville kaikesta. Aivan lopussa odottaa vastaus moniin askarruttaviin kysymyksiin, vaikka jotain itse asiassa edelleen jää aukinaisena ilmaan leijumaan. Koska kirja on niin mystisesti rakennettu, tästä on hyvin vaikea kirjoittaa ilman, että pilaisi jonkun lukuilon. Siispä vaikenen yksityiskohdista.

Itse asiassa ajattelin ensin kirjoittaa joitakin perusasioita kirjan juonesta ja sisällöstä, mutta Todella vaiheessa -blogin Reta, joka oli äänestänyt tätä teosta kaikkien aikojen paras kirja -äänestyksessään, sai minut tajuamaan, että ehkä ei kannata. Reta nimittäin kirjoittaa, että hänen kaverinsa oli vinkannut hänelle kirjaa ja sanonut, että siitä on parempi olla tietämättä mitään etukäteen ja Reta oli havainnut tämän vinkin toimivaksi. Itse kuitenkin tiesin itse asiassa monia asoita etukäteen, koska olin lukenut kurssitoverini kirjoittaman tutkimussuunnitelman teoksesta. Silti kirjassa riitti minulle vähitellen avautuvia mysteereita ja salaisuuksia, mutta lukuprosessin aikana mietin kyllä, kuinka erilaiselta kirja olisi tuntunut, jos en olisi tiennyt yhtään, mistä siinä on kyse.

Tämä on teos, jossa lukijan on oltava hyvin aktiivinen ja skarppi saadakseen selkoa kaikesta siitä epäselvyydestä, jonka kirjassa kohtaa. Mutta lukija ei ole ainoa, joka elää epätietoisuuden sumussa, vaan myöskin teoksen keskushenkilöt. Lukija  yrittää samaan tapaan kuin henkilöhahmotkin muodostaa eri teorioita asioiden todellisesta laidasta. Samaan tapaan myös lukija osuu harhaan ja yrittää kenties uudestaan.

Ole luonani aina oli hyvin riipaiseva ja koskettava, sen tarjoama maailmankuva ja ihmiskuva tietyllä tavalla hyvin julma. Se sai pohtimaan monia eettisiä ongelmia ja sitä, mikä on ihmisen määritelmä. Tämä on myös niitä teoksia, jotka ikään kuin loppuivat aivan liian kesken. Minä niin haluaisin tietää, mitä kävi Kathylle, kun hän lopetti tarinansa ja kirjan kansi sulkeutui!


Päähenkilöstä Kathystä tuli minulle hyvin läheinen ja eronhetki hänestä viimeisellä sivulla tuntui suorastaan repivältä. Jouduin hyvin vahvan todellisuuden illuusion valtaan, ja minun oli vaikea sisäistää sitä, että Kathy on oikeasti fiktiivinen henkilö. Ikään kuin Kathyn tarina vielä jatkuisi, mutta minä en saa sitä enää kuulla.

Jos kaikki tämä mystisyys ja asioiden kiertely ja kaartelu vähääkään herätti mielenkiintosi, lue ihmeessä teos, äläkä kysele enempää. Suosittelen lämpimästi!

Kazuo Ishiguro
Ole luonani aina, 2005
(Never let me go)
Suom. Helene Bützow
Tammi
394 s.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Synttäriarvonnan voittajat + kiitokset blogisynttäreihini osallistuneille!

Synttäriarvonta blogini yksivuotissynttäreiden kunniaksi on nyt suoritettu ja minulla on ilo ilmoittaa voittajat.

TAD-DAAAAAA! Voittajat ovat....
....................................................
 Jännitys tiivistyy...
...ja tiivistyy...
...ja vielä vähän tiivistyy...

Kaksi blogini melko ahkeraa kommentoijaa molemmat....


Suomalaisen kirjakaupan lahjakortti menee Margitille ja kirjapalkinto Topeliuksen Morsian ja muita kauhunovelleja Annamille! Onnea hurjasti molemmille!


Koska tiedän, että molemmat voittajat pystyvät varmasti onkimaan minut käsiini facebookin kautta, pyytäisin että lähettäisitte osoitetietonne minulle facebookin yksityisviestillä. 

Synttäripostaukseni arvontoineen kirvoitti paljon onnitteluja ja mitä kauneimpia kehuja lukijoiltani, ja tahdonkin samassa yhteydessä kiittää kaikkia kommentoijia kauniista sanoistanne! Niitä oli oikein ihanaa lukea ja oli hienoa huomata, kuinka paljon monet pitävät blogistani.

Eniten sain kiitosta siitä, että postailen paljon klassikoista. Lisäksi sain mm. kuulla, että blogissani on "ihanan elämänmyönteinen ja jotenkin ainutlaatuinen tunnelma", että blogini "on niin pirteä ulkonäöltään ja sisällöltään, että täällä käyminen piristää aina päivää" ja että blogiani "on ilo seurata, se on niin elämänmyönteinen, aito ja satumainen".

Kiitos kaikki ihanat lukijani! :)

Muistutus ja tarkennus: synttäriarvonta-aika tänään klo 19 asti!

Heipä hei rakkaat lukijani!

Olen saanut ilahduttavan monia osallistujia viime viikon tiistaina julkaisemaani synttäriarvontaan. Kerroin silloin, että arvonta suoritetaan tiistaina 15.10.2013. Nyt tarkennan, että arvontaan on aikaa osallistua tänään 15.10 klo 19.00 asti, kaikki siihen mennessä ilmottautuneet pääsevät mukaan. 

Tarjolla arvonnassa on Suomalaisen kirjakaupan 25 euron lahjakortti sekä Topeliuksen Morsian ja muita kauhunovelleja -teos

Ilmottautuminen arvontaan tehdään synttäripostaukseni kommenttikenttään, ja linkatusta postauksesta löytyy tarkemmat ohjeet.

Voittajat julkaistaan tänään arvonta-ajan umpeuduttua mahdollisimman pian.

Siispä kaikki innokkaat lukijat kipin kapin osallistumaan arvontaan! 

perjantai 11. lokakuuta 2013

Kaikkien aikojen paras kirja -kilpailu: toisen vaiheen ehdokkaani

Tänä syksynä kirjabloggaajat ovat etsimässä kaikkien aikojen parasta kirjaa. Minä olen enemmän kuin innokkaana mukana etsinnässä!

Kaikkien aikojen paras kirja -kilpailun ensimmäisessä äänestysvaiheessa kaikki ihmiset (myös muut kuin kirjabloggarit) olivat vapaita asettamaan ehdolle niin monta kirjaa kuin halusi. Itse osallistuin myös ensimmäiseen vaiheeseen ja laadin 11 ehdokkaan listan.

Nyt tällä viikolla kilpailu eteni jo toiseen vaiheeseen, jossa mukaan ilmoittautuneet kirjabloggarit saivat ensimmäisessä vaiheessa ehdolle asetetuista kirjoista valita kuusi suosikkiaan. Näiden kuuden kirjan järjestyksellä ei ole väliä.

Yleisön asettamia kirjaehdokkaita kertyi huimat 509, ja lista niistä löytyy Amman lukuhetki -blogista. Kuuden valitseminen tästä joukosta oli melko haastava tehtävä. Vastaukseni on osittain tietysti aika triviaali, sillä pikaisen laskutoimituksen perusteella olen lukenut tuosta reilun viiden sadan listasta hieman vajaa 90 kirjaa. Joku loistava kirja saattaa siis uupua listaltani vain sen vuoksi, etten ole sitä vielä ikinä lukenut.

Kaikkien aikojen paras kirja -kilpailun tulokset julkistetaan Kuopiossa Kirjakantti-tapahtumassa 23.11

Nyt äänestysaika on jo umpeutunut, ja on lupa hehkuttaa omassa blogissaan äänestämiään kirjoja. Tässä ovat minun äänestämäni teokset:

1. Alcott: Pikku naisia

Megin, Jon, Bethin ja Amyn tarina jaksaa sukupolvesta sukupolveen ihastuttaa naislukijoita. Tämä tyttökirjojen klassikkojen klassikko kuuluu ehdottomasti mukaan listalle (vaikka se puuttui itse asiassa ensimmäisestä, 11 ehdokkaan listaltani).

Itse asiassa vasta tätä bloggausta kiroittaessani tajusin, että en ole lainkaan varma, mitä kirjaa Pikku naisia tässä kilpailussa oikeastaan tarkoittaa. Mukana ehdokaslistalla on nimittäin myös Viimevuotiset ystvävämme. Joskus nämä molemmat teokset ovat esiintyneet yhteisniteessä nimeltään Pikku naisia, ja minulla on mielessäni lähinnä tämä koko tarina äänestäessäni teosta. Uusimmassa suomenkielisessä painoksessa romaani on jaettu kahteen osaan: Pikku naisia I ja Pikku naisia II, jotka molemmat löytyvät omasta hyllystäni.





2. Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Bennetin sisarusten ikimuistoiset seikkailut avioliittomarkkinoilla tarjoaa romantiikkaa ja kiperiä tilanteita. Pelkällä sentimentaalisella hapatuksella ei kuitenkaan minun listoilleni pääse, ja tämän klassikon ilahduttavimpia puolia onkin Austenin älykkään satiirinen ja pisteliäs kynä, joka tarjoaa lukijalle naurun jos toisenkin.

Onnettomista oloista lähtöisin oleva orpotyttö Jane ei odota elämältään suuria, mutta kohtaakin roihuavan rakkauden Mr. Rochesterissa, mikä muuttaa hänen elämänsä. Tämä on mielestäni historian upein rakkaustarina, jonka sanomana on esittää, että rakkauden on oltava jokaisen avioliiton perusta. Kirja ei ole mielestäni pelkästään tarina rakkaudesta, vaan kokonainen filosofia rakkaudesta. 


4. Dickens: Saiturin joulu (Joululaulu)

Dickens on loistava  kirjailija, ja tämä hyvin pienikokoinen romaani on yksi tämän suurista tiiliskivistä tunnetun brittikirjailijan oivallisimpia saavutuksia, omalla tavallaan ehkä lempparidickensini tähän asti lukemistani. 


Tässä kirjassa on oikeaa joulun henkeä ja taikaa: saita vanha mies Scrooge, joka on koko elämänsä omistanut pennin venyttämiselle ja kanssaihmisten laiminlyönnille, päätyykin henkien johdattamana kummalliselle matkalle, jonka seurauksena tajuaa, mikä elämässä on olennaista. Lopputuloksena tässä hyvän mielen joulutarinassa on ystävällinen vanha ukko, joka suorastaan rakastaa koko maailma ja kaikkia ihmisiä. Tarinassa on aimo annos Dickensmäistä hupaisuutta, mutta pinnan alla kuitenkin vakava opetus.


5. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

Anna, tuo punatukkainen orpotyttö, joka saapuu Vihervaaraan Matthew ja Marilla Cuthbertin iloksi on jättänyt niin lähtemättömän jäljen sydämeeni, ettei sitä tuskin ikinä saa pyyhityksi pois. Annan ihastuttavat kommellukset saavat hymyni syttymään ja nauruni helkkymään kerta toisensa jälkeen yhtä tuoreena. En ole mitään toista kirjaa lukenut yhtä montaa kertaa! (Osittain tämän syynä sekin, että kirjoitan proseminaarityötäni tästä kirjasta) Anna on minulle paitsi jotain, josta löytää itsensä, myös jotain, josta ottaa opikseni. Annan oppien johdattamana olen ottanut elämäni yhdeksi ohjenuoraksi nämä Annan sanat:

It´s been my experience that you can nearly always enjoy things if you make up your mind firmly that you will. Of course, you must make it up firmly

Annan elämänviisaukset eivät lopu tähän, niitä on Annan nuoruusvuodet ja myös muut Anna-kirjat pullollaan.


6. Wilde: Dorian Grayn muotokuva


Tämä tarina turhamaisuudesta ja ikuisesta nuoruudesta teki minuun todella syvän vaikutuksen lukioiässä, kun aika harva kaunokirjallinen teos aiheutti minussa muunlaisia tunteita kuin puuduttavaa tylsyyttä. En ole tätä sen jälkeen lukenut, mutta lukukokemuksen vaikuttavuus on säilynyt kirkkaana mielessäni. 


torstai 10. lokakuuta 2013

Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivän kunniaksi listoja kotimaisista klassikoista!


Hyvää Aleksis Kiven ja Suomalaisen kirjallisuuden päivää, rakas kirjablogikansa!


Tämän kirjablogisteille tärkeän päivän kunniaksi ajattelin listailla omasta mielestäni parhaimipia suomalaisia kirjoja sekä sellaisia suomalaisia kirjoja, jotka haluaisin lukea. Aleksis Kiven ja päivän ylevään henkeen sopien keskityn tässä klassikkokirjallisuuteen.

Tässä kohtaa minun on tunnustettava, että suomalainen kirjallisuus ei kaiken kaikkiaan ole ollut minulle niin rakasta kuin ulkomainen. Suurimmat suosikkini löytyvät ulkomailta ja monesti olen vähätellyt kotimaista kirjallisuutta ulkomaisen kustannuksella. Siksi myöskään tuntemukseni suomalaisesta kirjallisuudesta ei ole kovin laaja. Tosin viime aikoina olen tehnyt suuria valloitusretkiä suomalaisen kirjallisuuden parissa Suomen kirjallisuushistorian kurssin pakottamana ja innoittamana. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että minun olisi päästävä ennakkoluuloistani eroon, sillä monesti olen kuitenkin käytännön elämässä huomannut ne turhiksi, ainakin osittain.

Alla olevat listat eivät ole laadittu tärkeys-, vaan aivan satunnaisjärjestykseen. Osittain inspiraationani tähän postaukseen on toiminut Luettua elämää -blogin Elinan tällä viikolla julkaistu lista vaikuttavimmista kotimaisista klassikoista. Kiitos Elina!

10 parasta suomalaista klassikkoa

Kyllä luulen, että minun on tämä teos tähän listaan iskettävä aivan muistakin syistä kuin nyt Aleksis Kiven päivän kunniaksi. Teoksessa on tosin joitakin piirteitä (mm. paikoittainen tylsyys ja puuduttavuus), joiden vuoksi sitä en välttämättä tähän listaan sijoittaisi. Mutta kirjassa on kuitenkin myös jotain niin hienoa ja hulvatonta, että sen tähän listaan haluan laittaa! Nämä seitsemän remuavaa ja tappelevaa veljestä ovat nimittäin myös varsin valloittavia persoonia! En yhtään kyseenalaista teoksen suurta mainetta!

2. F. E. Sillanpää: Nuorena nukkunut
Kauniin koskettava ja traaginen tarina nuoresta tytöstä, jonka elämä päättyy liian varhain. Rakastuin tähän jo 9. luokalla, kun tein kirjasta ja kirjailijasta koulussa esitelmän. Luontokuvaus, kerronnan kauneus ja tarinan traagisuus jättivät minuun lähtemättömän jäljen. Nyt en ole tätä vuosiin lukenut, enkä tiedä, miltä tarina nyt tuntuisi. 

Lisää traagisia ihmiskohtaloita nobelkirjailijaltamme! Tarina kansalaissodassa syyttömänä teloitetusta Toivolan Juhasta on sydäntä riipaiseva! Sillanpään kerronta lumosi minut.

Näemma olen kiintynyt traagisiin ihmiskohtaloihin! Juha on jälleen eräs kyynelet silmään kohottava traaginen tarina. Se on repivän traaginen tarina rakkaudesta tai oikeastaan sen puutteesta.

5. Zacharias Topelius: Lukemisia lapsille I

Topeliuksen ihanat sadut lumoavat yhä! Tämä ensimmäinen osa on oikeastaan ainoa, jonka olen lukenut kokonaisuudessaan Lukemisia lapsille -sarjasta, joten siksi laitan sen tähän listaan. Lempparini teoksesta oli satu nimeltään "Pilvilinna", josta olen kirjoittanut katkelman kalenteriinikin. Se kuuluu näin:

Kaikki kaunis, mitä on maailmassa, on nähtävä viattomin silmin, muuten se haihtuu ja häviää tyhjäksi.
(– –)
Semmoista voidaan nähdä pieninä ollessa. Kun tullaan suuriksi, silloin kasvaa kalvo silmään, ja se estää näkemästä hienointa kukkaispölyä perhon siivillä, hennointa värivivahdusta kukkien lehdillä ja henkien taivaista leikkiä kesäiltoina.

Olenkin ottanut tämän sadun opettamana elämäntehtäväkseni yrittää suojella silmieni viattomuutta ja estää kalvon kasvamista silmään. En tiedä, onko se liian myöhäistä jo tässä iässä, mutta haluan nähdä maailman kauneuden!

Kauhuromanttinen romaani, josta en voinut olla pitämättä! 

Näistä on hyvin vaikea valita yhtä tai muutamaa suosikkia, joten listalle pääsee vain yleisesti ottaen muumi-kirjat. Aivan kaikkia en ole vielä lukenut, itse asiassa olen alkanut tutustua "oikeisiin" muumi-kirjoihin vasta viime kesästä lähtien. Muumien maailmassa on taikaa: leppoisia kesäpäiviä, suloisia sattumuksia ja ihania, yksilöllisiä hahmoja. Pintatasolla yksikertaisen lapsellisten hahmojen ja tarinoiden takaa löytyy kuitenkin syvällisiä elämän peruskysymyksiä. Muumien filosofiasta voi ammenta viisautta!

Kunnaksen vallaton ja ilotteleva lastenlyriikka ei jätä ketään kylmäksi! Herra Pii Poon voittanutta ei ole!



 Ensimmäinen suomalainen romaani, joka kaivettiin suomalaisten lukijoiden tietoisuuteen vasta vuonna 2007, kun se ensi kertaa julkaistiin suomen kielellä, ei ehkä varsinaisen klassikon kriteereitä täytä, vaikka sillä olisi mielestäni edellytykset klassikoksi. Jane Austeninkin romaaneihin verrattussa Muratissa on jotakin hyvin tenhoavaa, vaikka se ei ehkä kaikkein vetävimpien lukukokemusteni joukkoon kuulukaan. Austenille tämä jää kyllä auttamattomasti toiseksi, mutta kirjassa on kieltämättä suuren maailman tunnelmaa ja seurapiirien viehättävää hälinää.


10. Kalevala
Tämän teoksen sijoittaminen listalle on aika ristiriitainen teko. Puuduttava tämä teos on kyllä, se sanottakoon. Mutta Kalevalan tarinat ovat niin, niin kiehtovia ja jännittäviä, kieli kaikessa kangertelevuudessaan kuitenkin niin upeaa ja ilmaisuvoimaista ja teoksen merkitys suomalaisessa kulttuurissa kuitenkin niin suuri, että se on ansainnut paikkansa tässä listassa.



10 kotimaista lukematonta klassikkoa, jotka haluaisin lukea

1. Aleksis Kivi: Kihlaus
Hulvattomalta kuulostava tarina!

2. Mika  Waltari: Sinuhe Egyptiläinen
Tämä on vain ihan must must, ja muutamien silmiini osunneiden katkelmien perusteella luulisin, että tykkäisin!

3. Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla
En tiedä, miksi haluan lukea tämän, mutta haluan vain. Merkkiteos.

4. F.E. Sillanpää: Hiltu ja Ragnar
Jonna vinkkasi tästä minulle, ja kun sain tietää, että tarinan toinen päähenkilö Hiltu on tykkäämän  Hurskaan kurjuuden päähenkilön Juhan tytär, kiinnostukseni heräsi. Aivan pakko lukea, kun vain ehtisi!

5. Johannes Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta
Kiinnostus tätä kohtaan heräsi opetusharjoittelussa, kun näin oppikirjassa katkelman teoksesta. Symbolistinen kielenkäyttö vaikutti upealta!

6. Helvi Juvonen: Kääpiöpuu
En tarkkaan tiedä, mistä olen saanut tämän käsityksen, että luulisin ihastuvani näihin runoihin!

7. Zacharias Topeius: Kanervankukkia
Luontorunoja Topeliukselta, olen miltei varman, että tykkäisin: rakastan Topeliuksen tyyliä kuvata luontoa, vaikka tähän mennessä minulla on siitä vain kokemusta hänen proosastaan.

8. Juhani Aho: Papin tytär ja/tai Papin rouva

Minulla on hyvin, hyvin hämärä käsitys, että olisin nämä joskus hyvin nuorena lukenut, kun en juuri varmaan mitään kirjoista tajunnut saati tiennyt olevani suurten klassikoiden äärellä. Minulla on kuitenkin olo, että saattaisin nyt tykätä kovastikin näistä.

9. Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia
Minua yleensä viehtättää satumutoon kirjoitetut teokset, joissa löytyy syvällisiä pähkinöitä aikuisille. Tämä on käsittääkseni sellainen ja siksi haluaisin sen lukea!

10. Minna Canth: Hanna
Haluaisin tutustua enemmän Canthin tuotantoon, ja minusta tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta. 

tiistai 8. lokakuuta 2013

Vuosi bloggausta takana: blogisynttärit ja arvonta!


Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea Matkalla Mikä-Mikä-Maahan!

Kirjablogini täyttää tänään kokonaisen yhden vuoden! Sen kunniaksi pieni läpikatsaus kirjablogini historiaan ja synttäriarvonta!

Tasan vuosi sitten, 8.10.2012 tein ensimmäisen kirjabloggaukseni, joka käsitteli L.M. Montgomeryn Anne of the Island -teosta (Annan unelmavuodet). Aloitus oli enteellinen: enpä silloin arvannut, että Montgomery olisi vuoden päästä ylivertaisesti blogatuin kirjailijani!

On hurjaa ajatella, että olen blogannut jo vuoden. Tai siis toisaalta: oikeasti niinkö, kauan? Mutta toisaalta: mitä, niinkö vähän? Miten muka minulla oli mitään elämää ennen kirjablogia? Nyt se nimittäin tuntuu niin suurelta ja merkittävältä osalta elämääni, että on vaikea kuvitella elämää ilman ja elämää ennen kirjablogia. Niin vain on blogharrastus onnistunut imaisemaan täysin minut mukaansa!

Kirjabloggaamisen aloittaminen on antanut huomattavasti enemmän vauhtia ja intoa lukemiseen. Luen nykyään varmasti moninkertaisesti entiseen nähden. Ja mitä enemmän luen, sitä enemmän haluan lukea vielä enemmän! Lukeminen on ihanaa!

Lainaan nyt tähän Elinan ideaa valita jokaisen kuukauden paras kirja blogsynttäreiden kunniaksi. Samalla tulee tehtyä pieni läpileikkaus blogini historiaan, minkälaisia kirjoja olen lukenut. Tässä minun kuukauden parhaimmat:

Lokakuu:
Marraskuu:
Joulukuu:
Tammikuu:
Helmikuu:
Maaliskuu:
Huhtikuu:
Keväällä blogi uhkasi vähän hyytyä; tässä kuussa en kirjoittanut yhtäkään kirja-arviota
.
Toukokuu:
Kesäkuu:
Elokuu:


 Synttäriarvonta

Synttäreiden kunniaksi järjestän ihka ensimmäisen blogiarvontani! Arvonnassa on kaksi erillistä arvontaa: lahjakorttiarvonta ja kirja-arvonta. Voit osallistua jompaan kumpaan tai molempiin. Jos arpaonni oikein suosii, saatat voittaa vaikka molemmat!

Lahjakortti: Arvon 25 euron lahjakortin Suomalaiseen kirjakauppaan.

Kirja-arvonta: Arvon yhden Topeliuksen Morsian ja muita kauhunovelleja -teoksen, joka juuri viikonloppuna ilmestyi Turun kirjamessuilla ja jonka niminovellin olen itse kääntänyt. (Voit lukea Faroksen sivulta kuvauksen novellikokoelmasta, bloggaukseni Morsian-novellista ja kuvaukseni suomennosprojektista)

Tiedossa siis ennen suomeksi julkaisemattomia kauhunovelleja rakkaalta satusedältämme!


Arvontaohjeet: 

Arvonta aikaa on viikko. Arvonta suoritetaan ensi viikon tiistaina. Mukaan ehtii varmasti, kun ilmottautuu viimeistään ma 14.10. En osaa etukäteen sanoa, mihin aikaan tiistaina suoritan arvonnan, mutta kaikki siihen mennessä ilmottautuneet pääsevät mukaan.

Ilmottautua voi tämän bloggauksen kommenttiboksiin. Muista mainita kommentissasi, kumpaan arvontaan haluat osallistua vai haluatko molempiin!

Kiitokset

Tahdon kiittää kaikkia teitä lukijoitani blogini seuraamisesta ja kommentoinnista. Olette tehneet ensimmäisestä blogvuodestani kaiken vaivan arvoisen! On mukava blogata, kun tietää, että bloggauksillani on myös lukijoita ja voi saada palautetta ja vaihtaa ajatuksia muiden kirjaharrastajien kanssa.


Tässä teille virtuaalista synttärikakkua! Olkaa hyvä!

(Samalla paljastuikin, mistä kuvasta on blogini profiilikuva peräisin!)

maanantai 7. lokakuuta 2013

Turun kirjamessuviikonloppu - kummituksia ja kirjablogisteja


 Voitteko uskoa, että minä, joka olen koko elämäni asunut Turussa tai (nykyään) aivan sen kupeessa, elin korkeaan 24-vuoden ikään, ennen kuin menin ensi kertaa Turun kirjamessuille? Tuskin, ja tuskin uskon sitä itsekään.

Puolustuksekseni sanottakoon, että viime vuonna oli jo kyllä liput hankittuina, mutta olin niin pahassa flunssassa etten päässyt. (Tänä vuonna uhkasi sama kaava toistua!)

Kirjastossa

Lauantain messupäivä alkoi kuitenkin Turun kaupunginkirjastosta, jonne Erja oli ystävällisesti järkännyt halukkaille bloggareille ohjelmaa. Samalla tarjoutui oiva tilaisuus tutustua toisiin kirjabloggareihin. Olikin hauskaa (ja samalla vähän jännää) nähdä ensimmäistä kertaa ihka elävänä ihmisiä, joiden kanssa on aiemmin ollut tekemisissä ainoastaan netin välityksellä. Kirjablogeille löytyi kasvot!

Nautimme ensin aamupalan kirjaston kahviossa ja siirryimme sen jälkeen tutustumaan Aurian kellariin, joissa säilytetään tavallisten ihmisten ulottumattomissa olevia erittäin vanhoja kirjoja, kirjaston vanhimpaa kokoelmaa. Kirjablogistit innostuivat vanhojen kirjojen katselusta ja räpsivät innoissaan kuvia. Vanhat kirjat ovat parhaimmillaan hyvin kuvauksellisia!



Löysin mielenkiintoisen kirjan! Kiitokset Marialle tämän kuvan ottamisesta!

Aurian kellarin jälkeen oli vuorossa kummituskierros suuressa ja sokkeloisessa kirjaston kellarissa, jossa säilytetään Turun kaupunginkirjaston varastokokoelmia. Kirjaston kellarissa nimittäin asustelee kummitus, josta olen kuullut huhua aiemminkin, ja nyt saimme kuulla lisää samalla, kun tutustuimme kellarin tiloihin ja kokoelmiin. Useat kirjastot työntekijät ovat tehneet kummituksesta erilaisia havaintoja: osa on nähnyt hänen hahmonsa – joko pään kanssa tai ilman –, osa puolestaan tuntenut hänen kylmän hengityksen niskassaan, osa taaseen saattanut nähdä, kuinka kirjat itsekseen siirtyilevät paikoiltaan aivan kuin joki näkymätön käsi niitä järjestelisi. Kirjaston kummitus on vanhahko naishenkilö, jonka arvellaan olevan kirjaston entinen työntekija, joka on rakastanut työtään niin paljon eläessaan, että haluaa jatkaa sitä rajan toiselta puolen. Hänet koetaankin ystävällisenä henkenä, joka haluaa auttaa kirjastojen työntekijöitä työssään.



Sähkötuikut käsissämme kiersimme pimeää kellaria, jota lattialla olevat pienet samanlaiset sähkötuikut siellä täällä valaisivat. Tunnelma oli mielestäni sopivan jännittävä, hieman jopa pelottava. Eritysesti siinä vaiheessa alkoi sydämeni tykyttämään, kun lähestyimme kellarin kartassa näkyvää pyöreää aluetta, jonne useimmat kummitushavainnot oppaamme mukaan ovat sijoittuneet. Onneksi itse kummitusrouva ei kuitenkaan saapunut seuraksemme!




Messut

Yksi tärkeä juttu messuilla oli käydessä oli käydä omin silmin näkemässä Faros-kustantamon myyntipisteellä, että onhan siellä totta tosiaan myynnissä Turun kirjamessuilla julkaistu Topeliuksen Morsian ja muita kauhunovelleja, jonka niminovelli on ensimmäinen "oikea" kaunokirjallinen suomennostyöni. Ja kyllä vain, siellähän niitä myytiin. Tässä kuvallista todistusaineistoa:



 Lauantain ohjelmaan kuului myös tilaisuus, jossa Morsian ja muita kauhunovelleja -teoksen esipuheen kirjoittaja Jukka Sarjala sekä Faroksen nyt julkaiseman toisen teoksen, Ludvig Tieckin Elämän yltäkylläisyyden loppusanat kirjoittanut Asko Nivala keskutelivat otsikolla "romantiikka ja kirjallisuus" mainituista teoksista. Tätähän oli aivan pakko päästä seuraamaan, ja kyllä: lopuksi mainittiin myös minun nimeni muiden kääntäjien ohella! Hih :)


Jukka Sarjala ja Asko Nivala keskustelemassa

Lauantaina olimme lisäksi Suvin kanssa seuraamassa erittäin mielenkiintoista englanninkielistä keskustelua naisten roolista kirjallisuudessa. Aihe oli laaja, mutta valotti kuitenkin asiaa mielenkiintoisesti. Jännä, kuinka kirjailijan sukupuoli (yhä) vaikuttaa paljon teoksen vastaanottoon. Eräs keskustelijoista kertoi tapauksen, jossa samoja teoksia oli annettu kriitikoille arvosteltavaksi siten, siten että kirjoittajan nimenä oli ollut toisella kerralla naisen ja toisella kerralla miehen nimi. Täsmälleen sama teos sai huonompia arvioita, kun kirjoittajana oli naisnimi kuin silloin, kun kirjoittajana oli miesnimi.

Varsinainen kirjamessujen h-hetki koitti kuitenkin myöhään iltapäivällä, kun alkoi messuohjelmaan otsikolla "Kirjablogisti-iltapäivä" merkitty ohjelmaosuus. Sinne olivat kirjablogistit (ja muutamat satunnaiset muut kuulijat) kokoontuneet sankoin joukoin ensiksi kuuntelemaan Rivien välissä -kirjablogikirjan kirjoittajien Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen alustusta kirjoittamastaan kirjasta. Minä rontti en ole vieläkään kyseistä kirjaa lukenut, vaikka se on kiinnostanut, mutta kenties tämän innoittamana sen vielä joskus teen!


Rivien välissä -kirjan esittelytilaisuuden jälkeen kirjablogisti-iltapäivä jatkui suurella bloggaajatapaamisella, jossa kirjablogistit kohtasivat kustantamoiden edustajia ja keskustelivat pääasiassa kustantajien ja bloggaajien välisestä suhteestä. Ajankohtainen aihe, jota on puitu myös mediassa viime aikoina. Ovatko bloggaajat kustantamoiden sylikoiria? Ei, vastasivat kustantamoiden edustajat, ja ei, vastasivat myös kirjabloggarit. Tai ei ainakaan kukaan tunnustanut olevansa. 

Kirjablogistit kohtasivat kustantamot

Messuvauhtiin päästyäni suuntasin sunnuntaina uudestaan messuille. Mielenkiintoisin päivän ohjelmasta oli tilaisuus, jossa kääntäjät Arto Rintala ja Aulikki Vuola keskustelivat, mitä ongelmia kohtaa antiikin, keskiajan ja uuden ajan alun kirjallisuuden kääntäjä. Se minulle selvisi, että kovaa (mutta myös antoisaa) työtä se on; taustatyön määrä on valtava, kun kulttuuri ja kieli ovat niin erilaisia kuin nykyään.

Lisäksi olin seuraamassa myös kahta muuta omaa alaani vielä lähempää liippaavaa keskustelua: koulujen digitalisoitumisesta käsittelevää kesustelua sekä kielen oppimisen haasteita käsittelevää keskustelua. Näissä keskusteluissa vilahti minulle useita yliopistosta tuttujen asiantuntijoiden kasvoja.


Messuhankinnat


Ja lopuksi sitten täytyy tietysti esitellä, kuinka lihotin kirjahyllyäni viikonlopun aikana. Lauantaina löysin J.M. Barrien Peter Pan Kensingtonin puistossa -teoksen vain vitosella! (Tarina, jossa Peter Panin hahmo esiintyy ensimmäistä kertaa ja joka on kiinnostanut minua pitkään.)

Suurin ilonaiheeni ja löytöni kuitenkin on, että sain Pikku naisia II:n kesällä ostamani Pikku naisia I:n seuraksi ainoastaan 15 eurolla! Ensimmäisestä osasta nimittäin pulitin noin 20 euroa enemmän Suomalaisessa kirjakaupaupassa, ja tätä toista osaa olen ollut tilaamaisillani päivänä minä hyvänsä Adlibriksestä, jossa hinta sijoittuu suurin piirtein Suomalaisen kirjakaupan ja messujen välimaastoon. Varsinainen järkilöytö siis! Oi, milloin pääsen lukemaan tätä!?

Ja ihan kuin kolme ilmaista tekijänkappaletta Morsian ja muita kauhunovelleja -teoksesta ei olisi ollut tarpeeksi, piti minun mennä vielä ostamaan yksi sellainen! Laskeskelin nimittäin tarvistevani vielä yhden.

Olen enemmän kuin tyytyväinen hankintoihini! 



The happy end: Pikkunaisia I löysi parinsa!