maanantai 26. helmikuuta 2018

Pascal Mercierin tunnelmallinen Yöjuna Lissaboniin

Sain siskoltani joululahjaksi Pascal Mercierin Yöjuna Lissaboniin - nimisen romaanin. En ollut sitä ennen kuullut edes koko kirjasta, enkä tainnut lukea kokonaan edes takakantta, vaan heittäydyin lukuseikkailun vietäväksi yhtä suin päin ja avoimin mielin kuin teoksen päähenkilö heittäytyy omaan seikkailuunsa.

Siskoni oli askarrellut minulle lahjaksi myös vallan ihanan kirjanmerkin, jossa on eräs osuva lainaus tästä lahjakirjasta.

Yöjuna Lissaboniin on hidas, tunnelmallinen, hieman haikean surumielinen ja melankolinen sekä filosofinen romaani. Sen lukeminen sopi mielestäni juuri siihen ajankohtaan ja tyyliin kuin milloin ja miten minä sitä luin: yöhön viittava nimikin houkuttelee pistämään kynttilät palamaan vuoden pimeimpänä aikana ja heittäytymään tunnelmallisen tarinan vietäväksi.



Päivä, jonka jälkeen Raimund Gregoriuksen elämässä mikään ei ollut enää oleva niin kuin ennen, alkoi lukuisten muiden päivien tavoin. 

Näin alkaa tarina sveitsiläisestä latinanopettajasta, joka on elänyt tavallista ja turvallista elämää, jossa jokainen päivä on edellisensä kaltainen. Eräänä päivänä tämä tunnontarkka opettajaihminen kuitenkin ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä ja tekee jotakin täysin luonteensa vastaista ja uutta: hän jättää oppikirjansa opettajanpöydälle eikä enää palaa. Hän lähtee yöjunalla Lissaboniin. Matkalukemisena hänellä on erään portugalilaisen lääkärin Amadeu de Pradon kirja, jonka hän sattumalta on saanut käsiinsä. Filosofinen, kirjoittajan elämää käsittelevä kirja imaisee Gregoriuksen niin mukaansa, että hän saa pakkomielteen selvittää kirjoittajasta kaiken selvitettävissä olevan. Lissabonissa Gregorius lähtee kulkemaan askel askeleelta jo kauan sitten kuolleen kirjailijan jalanjälkiä ja tekee samalla pitkän ja syvän matkan itseensä.

Nautin kovin tämään kirjan lukemisesta. Tarinan melankolisessa, yöllisessä tunnelmassa oli tenhoa ja taikaa. Hidastempoinen tarina kietoi minut otteeseensa vähin erin, eikä ollut lopulta päästää irti.

Pascal Mercier
Yöjuna Lissaboniin
(Nachtzug nach Lissabon, 2004)
Suom. Raija Nylander
Tammi 
612 s.





lauantai 17. helmikuuta 2018

Somerunouden kuuluisuus: Rupi Kaurin Maitoa ja hunajaa


Minulle tarjottiin arvostelukappaleeksi maailmalla mainetta somerunoudellaan niittäneen Rupi Kaurin esikoisrunokokoelmaa Maitoa ja hunajaa. Teokseen en olisi varmaan tarttunut, ellei minulle olisi sitä suoraan tarjottu luettavaksi ja blogattavaksi. Minulla oli pieniä ennakkoluuloja teosta kohtaan, vaikka toisaalta teos vaikutti aika mielenkiintoiselta - kenties virkistävän erilaiselta tapaukselta. Lukukokemus osoitti, että sitä teos todella on.

Teos herätteli minut lukijana mukaan kirjoittajan matkalle koskettavalla "johdantorunolla" ennen sisällysluetteloa:

heräsin viime yönä surevan sydämeni itkuun
miten voin auttaa, kysyin
sydämeni vastasi
kirjoita kirja

Näistä sanoista tiesin, että tulisin pitämään kokoelmasta. Silti en voi sanoa ihastuneeni täysin varauksetta. Kokoelmaan mahtuu monenlaista runoa, enkä pitänyt läheskään kaikista. Kokonaisuutena kokoelma jäi kuitenkin enemmän positiivisuuden puolelle.

Teos jakaantuu neljään osaan, jotka on otsikoitu satuttaminen, rakastaminen, hajoaminen ja paraneminen. Kuten näistä otsikoista voi päätellä, teos ei ole mitään keveää luettavaa, vaan sisältää aika raskaita ja rankkoja teemoja. Kuitenkin teos tuo myös toivoa ja voimaannuttaa.

Satuttaminen-osiossa käsitellään esimerkiksi aika paljon seksuaalista hyväksikäyttöä, minkä lukeminen tuntui varsin raadolliselta, jopa kipeältä. Tajusin, miten onnekas itse olen, kun en esimerkiksi koskaan ole joutunut raiskatuksi, vaan olen saanut pitää oman kehoni itselläni. Samalla koin syvää tuskaa kaikkien niiden naisten puolesta, joilla asiat eivät tämän asian suhteen ole olleet yhtä hyvin kuin itselläni. Intialaissyntyinen Kaur tulee kulttuurista, joissa naisilla on täysin erilainen asema kuin omassani ja joissa seksuaalinen hyväksikäyttö lienee paljon yleisempää.


Kokoelmaa voikin luonnehtia vahvasti feministiseksi. Kaikista kipeistä kokemuksista huolimatta Kaurin runot julistavat naisen voimaa. Runoissa kritisoidaan myös länsimaista kauneusihannetta, johon intialaiset naiset eivät niin sovi edes senkään vertaa kuin länsimaalaiset.

Maitoa ja hunajaa -kokoelman runoissa on paljon raadollisuutta ja ankaraa kritiikkiä, mutta sen lisäksi myös paljon kauneutta, herkkyyttä, suloa - ja voimaa. Kaikki runot eivät sytyttäneet, mutta monen runon äärelle jäin pidemmäksi aikaa pohtimaan ja hämmästelemään sitä, miten viisaita ja tarkkanäköisiä ne olivat. Monissa runoissa pystyin näkemään myös itseni ja omat kokemukseni.


Nämä Kaurin runot sykähdyttävät suoruudellaan. Runojen tyyliä voisi luonnehtia lakoniseksi. Kaur ei kaunistele eikä kiertele asioita, vaan sanoo asiansa kaikessa yksinkertaisuudessaan juuri niin kuin se on.

Kokoelman runot ovat vapaarytmisiä ja hyvin moderneja. Isoja alkukirjaimia eikä välimerkkejä käytetä, vaan ainoastaan säe- ja säkeistöjako rytmittävät runoja. Joukossa oli myös muutamia proosarunoja. Kuitenkin kaikkien runojen tyyliä luonnehtii vahvasti proosanomaisuus.

Runokokoelmaa piristää kuvitukset, jotka kirjailija itse on tehnyt. Kuvitusten tyylissä on jotakin samaa kuin itse runoissa: niiden selkeä, yksinkertainen viiva kielii samasta suorapuheisuudesta kuin itse runot. Joissakin kuvituksissa on myös ripaus huumoria mukana. Oma lempikuvitukseni oli tämä, jossa vähän liioitellaan naisten luonnollisella karvankasvulla:


Vaikka koin tämän kuvan huvittavan lisäksi myös hyvin puhuttelevaksi, ajattelin kuitenkin itse ajella sääreni myös vastaisuudessa - mutta en missään nimessä kenekään pojan takia.

 Rupi Kaur
Maitoa ja hunajaa (2015)
Suom. Riikka Majanen
Kustannusosakeyhtiö Sammakko
204 s.




perjantai 16. helmikuuta 2018

Jatkoa Pikku naisille: Pikku miehiä ja Plumfieldin pojat


Palasin tänä vuonna yhden ikimuistoisen tarinan pariin, jonka ensimmäisten osien lukemisesta on vierähtänyt jo useampi vuosi. Louisa May Alcottin Pikku naisia on maailmankuulu tyttökirja, joka kertoo Marchin perheen neljästä sisaruksesta Megistä, Josta, Bethistä ja Amystä, ja heidän seikkailuistaan.  Pikku naisia I:n ja Pikku naisia II:n (tunnetaan myös nimellä Viimevuotiset ystävämme) päähenkilöt ovat sarjan jatko-osissa Pikku miehiä ja Plumfieldin pojat varttuneet jo täysin aikuisiksi ja  siirtyneet enemmän sivuhenkilöiksi. Päärooliin nousee sen sijaan näiden jälkikasvu sekä Jon ja hänen miehensä pitämän koulun kasvatit. Siinä missä edeltävät osat ovat täysiverisiä tyttökirjoja, kallistuvat Pikku miehiä ja Plumfieldin pojat enemmän poikakirjojen suuntaan, sillä päähenkilöinä on poikia.

Pikku miehissä päähenkilöt ovat vielä aika pieniä koululaisia, joiden päivät kuluvat läksyjen ja vallattomien jekkujen parissa. Plumfieldin pojissa aikaa on kulunut kymmenen vuotta edeltävän osan päättymisestä ja pojat ovat varttuneet suurimmaksi osaksi jo nuoriksi aikuisiksi ja monet heistä ovat lentäneet pesästään maailmalle mitä erilaisimpiin toimiin. Yksi keskeisimpiä juonen kiemuroita on poikien seikkailut sen paremman puoliskon etsinnässä ja romanttiset ihastukset. Myös poikien äitihahmo Jo nousee edellistä osaa vahvemmin esiin. Hänestä on kehittynyt maailmankuulu kirjailija, jota ihailijat piirittävät häiriöksi asti.

Nautin hirveästi näiden kirjojen lukemisesta! Eniten pidin sarjan viimeisestä osasta, Plumfieldin pojista. Hämmästyksekseni huomasin pitäväni siita jopa enemmän kuin mitä muistan pitäneeni sarjan ensimmäsistä kirjoista, Pikku naisista. Tai sitten aika on hämärtänyt muistoni. Plumfieldin pojat sisälsi niin hulvattomia, jänniä ja hassunhauskoja juonenkiemuroita, etten voinut olla ihastumatta. Ehkäpä myös romanttiset juonikuviot vetosivat minuun. Pikku miehiä on myös sympaattien teos, mutta siinä minua välillä ärsytti liika kasvatuspainotteisuus. Teoksessa kuvataan, kuinka pikku miehistä yritetään kasvattaa kunnon miehiä, ja kaikki käytetyt kasvatusmetodit eivät ehkä kestä nykypäivänä kovin kriittistä tarkastelua.  Se, miten paljon teoksessa korostetaan pyrkimystä hyvään elämään, tuntui jopa vähän ahdistavalta.


Kuitenkin molemmissa teoksissa on sellaista hyvyyttä, viattomuutta ja suloisuutta, että niiden lukemisesta ei voi jäädä muuta kuin hyvä ja onnellinen mieli. Suosittelen ehdottomasti kaikille tyttökirjojen ystäville!

Lopetan bloggaukseni niihin kauniisiin sanoihin, joihin Pikku miehiä päättyy:

Sillä rakkaus on kukka, joka juurtuu millaiseen maaperään hyvänsä. Se kasvaa ja tekee ihmeitään syksyn kylmistä ja talven pakkasista huolimatta. Se kukkii ja tuoksuu kauniisti tuottaen siunausta niille jotka antavat sekä niille jotka saavat. 


Louisa May Alcott
Pilku miehiä
(Little Men, 1871)
Suom. Wille Hynynen
Wsoy
280 s

Louisa May Alcot
Plumfieldin pojat
(Jo's Boys, 1886)
Suom. Elma ja Aarni Voipio
Wsoy
2010 s.

torstai 8. helmikuuta 2018

Vuoden 2017 kirjat ja kuulumisia

Vuosi on jälleen vaihtunut ja uusi vuosi jo kovassa vauhdissa. Vaikka katseeni on jo kohti kevättä, on vuoden vaihduttua aina mukava katsoa myös taakseen ja miettiä, mitä mennyt vuosi piti sisällään. Tämä postaus on ollut minulla tekeillä jo noin kuukauden päivät, joten tämä on tällainen todellisen maijamyöhäisen vuosikatsaus.

Minulla mennyt vuosi on pitänyt sisällään vaikka mitä - se on ollut sekä elämäni paras että kamalin vuoteni. Vuosi sisälsi monia ihania matkaseikkailuja ja monta ihanaa lukuhetkeä. Vuosi toi sormeeni kihlasormuksen. Vuosi kuitenkin toi myös tulleesaan pahan työuupumuksen ja kaatoi minut sänkyyn. Sairauslomalla olen edelleen noin neljän ja puolen kuukauden lomailun jälkeen. Edellisviikolla sain käteeni sairauslomatodistuksen, joka kattaa lopputyösuhteeni huhtikuun alkuun.


Entäpä sitten kuluneen vuoden kirjat? Läheskään kaikista vuoden 2017 kirjoista en ole blogannut. Instagramiini kuitenkin kuvaan yleensä kaikki lukemani kirjat, ja vuoden kuvien läpikäynti paljasti, että olen lukenut 38 kirjaa. Oikeastaan hämmästyin lukumäärää - se kuulosti minusta uskomattoman vähäiseltä. Toisaalta Instagram-historiani paljasti myös sen, kuinka monta keskenjäänyttä kirjaa vuoteen mahtui, ja siitä hämmästyin myös. 18 keskeneräistä kirjaa on todella paljon!  Tämän vuoksi nimenänkin vuoden 2017 keskeneräisten kirjojen vuodeksi. Osa näistä 18 kirjasta on toki sellaisia, jotka ovat vielä ihan aktiivisestikin kesken, ja pääsevät varmasti päätökseensä tämän vuoden aikana.



Kesäkuisella ihanalla Tanskan matkallani luin tanskalaista kirjallisuutta, kävin moikkaamassa Pientä merenneitoa ja söin patsaan mukaan nimetyn jäätelön.

Olen oikeastaan jo pidemmän aikaa ihmetellyt, miksi minun on vaikea lukea kirjoja loppuun ja miksi aina pitää aloittaa uusia kirjoja, vaikka on jo vino pino edellisiäkin kesken. Lukeminen on muutenkin muuttunut hitaaksi ja luetun ymmärtäminen heikoksi, sillä minun on vaikea keskittyä lukemaani - tai ylipäätänsä mihinkään. Viime aikoina olen oppinut näkemään tämän merkkinä uupumuksestani, joka on kolkutellut ovella jo pitkään.

Toivon, että tuleva vuosi toisi tuleessaan monia uusia tarinoita elämääni sekä kirjojen että elämän seikkailuiden muodossa. Toivon, että se toisi mukanaan myös eheämpiä lukukokemuksia ja että ensi vuonna voisi keskeneräisten kirjojen lista olla vähän lyhyempi. Itse asiassa näistä keskeneräisten kirjojen laskelmistani järkttyneenä - tai innostuneena - olen alkuvuonna 2018 lukenut jo loppuun muutaman viime vuonna aloittamani kirjan, jopa sellaisia, joihin en ole aiemmin yli puoleen vuoteen koskenut. 
Hangon ihanissa huviloissa olen viettänyt vuoden 2017 ehkä parhaimmat hetket. 

Tässä listassa koonti vuoden 2017 kirjoista. Niihin, joista olen blogannut, olen lisännyt linkin kirjabloggaukseeni.


Loppuun luetut kirjat:

1. John Bunyan: Kristityn vaellus 
6. A. S. Byatt: Lasten kirja
8. Elina Karjalainen: Uppo-Nalle
11. Charlotte Bronte: Kotiopettajattaren romaani
12. Anne Bronte: Agnes Kotiopettajatar
17. Peter Höeg: Kuvitelma 20. vuosisadasta
19. Jean Rhys: Siintää Sargassomeri
22. L. M. Montgomery: Anna omassa kodissaan
29. Ilmari Kianto: Vanha postineiti
31. Susan Abulhawa: Jeninin aamut
32. Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu
33. Anni Swan: Sara ja Sarri
34. Anni Swan: Sara ja Sarri matkustavat
35. Sirpa Kivilaakso: Satukuningatar Anni Swan
36. L. M. Montgomery: Tie eiliseen
Anni Swan on menneen vuoden suurin uusi kirjailijarakkauteni!

Kesken jääneet kirjat:

1. Rebecca Mead: Road to Middlemarch
2. The Selected Journals of L. M. Montgomery, volume II
3. Laura Ingalls Wilder: Pioneer Girl
4. Joka tytön runokirja
5. Heli Heiskanen: Herkkyyden voima
6. Markus Zusak: Kirjavaras
7. H. C. Andersen: Kaksi paronitarta
8. Saima Harmaja: Kootut runot
9. Edith Södergran: Kootut runot
10. L. M. Montgomery: Anne of Green Gables
11. Vetta elefanteille
12. Zacharias Topelius: Talvi-iltain tarinoita
13. Charlotte Bronte: Jane Eyre
14. Emily Bronte: The Night is Darkening Round Me
15. Su Tong: Uskollisen vaimon kyyneleet
16. Yhdeksän mustaa joutsenta
17. Elizabeth Gaskell: North and South

18. Pascal Mercier: Yöjuna Lissaboniin

Kuulumisia ja katse kohti tulevaa

Sen lisäksi, että uusi vuosi tuo minulle tullessaan varmasti uusia lukuseikkailuja, tuo se tulleessaan myös minulle ison elämänmuutokset. Huhtikuun lopussa menen naimisiin elämäni rakkauden kanssa ja samalla muutan Etelä-Suomesta Etelä-Savoon, jossa sijaitsee pieni punainen tupamme. Ihanaa, mutta toki myös stressaavaa.

Viime viikolla pääsin vihdoin sovittamaan omaa morsiuspukuani!

Hääsuunnitelmat ovat jo kovassa vauhdissa. Vaikka omien häiden suunnitteleminen on yhden suurimman unelmani täyttymys, on niitä varjostanut uupumukseni. Alkuperäinen hääpäivämme siirtyi noin kahdella kuukaudella eteenpäin. Jossakin vaiheessa mietimme jo häiden perumista uupumukseni vuoksi ja menemistä naimisiin hyvin pienesti ja vaatimattomasti. Vointini on kuitenkin onneksi huomattavasti parempi kuin pahimpina aikoina. Sen vuoksi uskalsimme lähettää toissa viikolla kutsukortit ja viime viikolla vastaanotimme ensimmäisiä ilmoittautumisia häihimme. Se on vähän hurjaa - ihanaa, mutta jännittävää. Uupumus saa tietysti jännittämään itse häitäkin tavallista enemmän, mutta yritän suunnitella hääpäivästä sen näköisen, että uupunut morsian jaksaisi mahdollisimman vaivatta ja jännityksettä ne juhlia.





Uupumuksen keskelle häiden suunnittelu on tarjonnut kuitenkin ihania iloja ja merkityksellistä pikku puuhasteltavaa. Olen iloinnut esimerkiksi suuresti siitä, kuinka hääkukkia pohtiessani olen tutustunut aiempaa tarkemmin kukkien ihmeelliseen maailmaan ja kierrellyt kukkakaupoissakin ihastelemassa kukkalavalikoimaa. Parasta kuitenkin on ollut kutsukorttien askartelu. Siitä nautin aivan valtavasti! Hääkorttien askartelun kautta tutustuin myös ensi kertaa elämässäni sinettien tekemiseen ja menetin täysin sydämeni sille puuhalle ja aion ottaa sen uudeksi harrastuksekseni. Mikäs sen romanttisempaa kuin sulatella pientä vahanokaretta lusikassa kynttilän päällä ja odotella, kuinka se hiljakseen alkaa sulaa! Rauhoittavaa, suorastaan meditatiivista - mitä parhainta terapiaa uupuneelle morisiamelle.



Tällä hetkellä mahdollisesti blogattavia kirjoja on vino pino, eikä aikaa ja mahdollisuutta koko pinon selättämiseen varmasti ole, vaikka sinänsä intoa ja halua riittäisi. Saa nähdä, miten blogini tulee pysymään mukana kaikissa elämän mullistuksissa mukana. Luulen, että taukoja tai pitkiä bloggausvälejä saattaa tänä vuonna olla tiedossa, mutta haluan kuitenkin jatkaa bloggaamista ja blogata aina silloin, kun ehdin ja jaksan ja kun se tuntuu mielekkäältä.