Jatkoa Pikku naisille: Pikku miehiä ja Plumfieldin pojat

Palasin tänä vuonna yhden ikimuistoisen tarinan pariin, jonka ensimmäisten osien lukemisesta on vierähtänyt jo useampi vuosi. Louisa May Alcottin Pikku naisia on maailmankuulu tyttökirja, joka kertoo Marchin perheen neljästä sisaruksesta Megistä, Josta, Bethistä ja Amystä, ja heidän seikkailuistaan.  Pikku naisia I:n ja Pikku naisia II:n (tunnetaan myös nimellä Viimevuotiset ystävämme) päähenkilöt ovat sarjan jatko-osissa Pikku miehiä ja Plumfieldin pojat varttuneet jo täysin aikuisiksi ja  siirtyneet enemmän sivuhenkilöiksi. Päärooliin nousee sen sijaan näiden jälkikasvu sekä Jon ja hänen miehensä pitämän koulun kasvatit. Siinä missä edeltävät osat ovat täysiverisiä tyttökirjoja, kallistuvat Pikku miehiä ja Plumfieldin pojat enemmän poikakirjojen suuntaan, sillä päähenkilöinä on poikia.

Pikku miehissä päähenkilöt ovat vielä aika pieniä koululaisia, joiden päivät kuluvat läksyjen ja vallattomien jekkujen parissa. Plumfieldin pojissa aikaa on kulunut kymmenen vuotta edeltävän osan päättymisestä ja pojat ovat varttuneet suurimmaksi osaksi jo nuoriksi aikuisiksi ja monet heistä ovat lentäneet pesästään maailmalle mitä erilaisimpiin toimiin. Yksi keskeisimpiä juonen kiemuroita on poikien seikkailut sen paremman puoliskon etsinnässä ja romanttiset ihastukset. Myös poikien äitihahmo Jo nousee edellistä osaa vahvemmin esiin. Hänestä on kehittynyt maailmankuulu kirjailija, jota ihailijat piirittävät häiriöksi asti.

Nautin hirveästi näiden kirjojen lukemisesta! Eniten pidin sarjan viimeisestä osasta, Plumfieldin pojista. Hämmästyksekseni huomasin pitäväni siita jopa enemmän kuin mitä muistan pitäneeni sarjan ensimmäsistä kirjoista, Pikku naisista. Tai sitten aika on hämärtänyt muistoni. Plumfieldin pojat sisälsi niin hulvattomia, jänniä ja hassunhauskoja juonenkiemuroita, etten voinut olla ihastumatta. Ehkäpä myös romanttiset juonikuviot vetosivat minuun. Pikku miehiä on myös sympaattien teos, mutta siinä minua välillä ärsytti liika kasvatuspainotteisuus. Teoksessa kuvataan, kuinka pikku miehistä yritetään kasvattaa kunnon miehiä, ja kaikki käytetyt kasvatusmetodit eivät ehkä kestä nykypäivänä kovin kriittistä tarkastelua.  Se, miten paljon teoksessa korostetaan pyrkimystä hyvään elämään, tuntui jopa vähän ahdistavalta.

Kuitenkin molemmissa teoksissa on sellaista hyvyyttä, viattomuutta ja suloisuutta, että niiden lukemisesta ei voi jäädä muuta kuin hyvä ja onnellinen mieli. Suosittelen ehdottomasti kaikille tyttökirjojen ystäville!

Lopetan bloggaukseni niihin kauniisiin sanoihin, joihin Pikku miehiä päättyy:

Sillä rakkaus on kukka, joka juurtuu millaiseen maaperään hyvänsä. Se kasvaa ja tekee ihmeitään syksyn kylmistä ja talven pakkasista huolimatta. Se kukkii ja tuoksuu kauniisti tuottaen siunausta niille jotka antavat sekä niille jotka saavat. 

Louisa May Alcott

Pilku miehiä

(Little Men, 1871)

Suom. Wille Hynynen

Wsoy

280 s

Louisa May Alcot

Plumfieldin pojat

(Jo's Boys, 1886)

Suom. Elma ja Aarni Voipio

Wsoy

2010 s.