Somerunouden kuuluisuus: Rupi Kaurin Maitoa ja hunajaa

Minulle tarjottiin arvostelukappaleeksi maailmalla mainetta somerunoudellaan niittäneen Rupi Kaurin esikoisrunokokoelmaa Maitoa ja hunajaa. Teokseen en olisi varmaan tarttunut, ellei minulle olisi sitä suoraan tarjottu luettavaksi ja blogattavaksi. Minulla oli pieniä ennakkoluuloja teosta kohtaan, vaikka toisaalta teos vaikutti aika mielenkiintoiselta - kenties virkistävän erilaiselta tapaukselta. Lukukokemus osoitti, että sitä teos todella on.

Teos herätteli minut lukijana mukaan kirjoittajan matkalle koskettavalla "johdantorunolla" ennen sisällysluetteloa:

heräsin viime yönä surevan sydämeni itkuun

miten voin auttaa, kysyin

sydämeni vastasi

kirjoita kirja

Näistä sanoista tiesin, että tulisin pitämään kokoelmasta. Silti en voi sanoa ihastuneeni täysin varauksetta. Kokoelmaan mahtuu monenlaista runoa, enkä pitänyt läheskään kaikista. Kokonaisuutena kokoelma jäi kuitenkin enemmän positiivisuuden puolelle.

Teos jakaantuu neljään osaan, jotka on otsikoitu satuttaminen, rakastaminen, hajoaminen ja paraneminen. Kuten näistä otsikoista voi päätellä, teos ei ole mitään keveää luettavaa, vaan sisältää aika raskaita ja rankkoja teemoja. Kuitenkin teos tuo myös toivoa ja voimaannuttaa.

Satuttaminen-osiossa käsitellään esimerkiksi aika paljon seksuaalista hyväksikäyttöä, minkä lukeminen tuntui varsin raadolliselta, jopa kipeältä. Tajusin, miten onnekas itse olen, kun en esimerkiksi koskaan ole joutunut raiskatuksi, vaan olen saanut pitää oman kehoni itselläni. Samalla koin syvää tuskaa kaikkien niiden naisten puolesta, joilla asiat eivät tämän asian suhteen ole olleet yhtä hyvin kuin itselläni. Intialaissyntyinen Kaur tulee kulttuurista, joissa naisilla on täysin erilainen asema kuin omassani ja joissa seksuaalinen hyväksikäyttö lienee paljon yleisempää.

Kokoelmaa voikin luonnehtia vahvasti feministiseksi. Kaikista kipeistä kokemuksista huolimatta Kaurin runot julistavat naisen voimaa. Runoissa kritisoidaan myös länsimaista kauneusihannetta, johon intialaiset naiset eivät niin sovi edes senkään vertaa kuin länsimaalaiset.

Maitoa ja hunajaa -kokoelman runoissa on paljon raadollisuutta ja ankaraa kritiikkiä, mutta sen lisäksi myös paljon kauneutta, herkkyyttä, suloa - ja voimaa. Kaikki runot eivät sytyttäneet, mutta monen runon äärelle jäin pidemmäksi aikaa pohtimaan ja hämmästelemään sitä, miten viisaita ja tarkkanäköisiä ne olivat. Monissa runoissa pystyin näkemään myös itseni ja omat kokemukseni.

Nämä Kaurin runot sykähdyttävät suoruudellaan. Runojen tyyliä voisi luonnehtia lakoniseksi. Kaur ei kaunistele eikä kiertele asioita, vaan sanoo asiansa kaikessa yksinkertaisuudessaan juuri niin kuin se on.

Kokoelman runot ovat vapaarytmisiä ja hyvin moderneja. Isoja alkukirjaimia eikä välimerkkejä käytetä, vaan ainoastaan säe- ja säkeistöjako rytmittävät runoja. Joukossa oli myös muutamia proosarunoja. Kuitenkin kaikkien runojen tyyliä luonnehtii vahvasti proosanomaisuus.

Runokokoelmaa piristää kuvitukset, jotka kirjailija itse on tehnyt. Kuvitusten tyylissä on jotakin samaa kuin itse runoissa: niiden selkeä, yksinkertainen viiva kielii samasta suorapuheisuudesta kuin itse runot. Joissakin kuvituksissa on myös ripaus huumoria mukana. Oma lempikuvitukseni oli tämä, jossa vähän liioitellaan naisten luonnollisella karvankasvulla:

Vaikka koin tämän kuvan huvittavan lisäksi myös hyvin puhuttelevaksi, ajattelin kuitenkin itse ajella sääreni myös vastaisuudessa - mutta en missään nimessä kenekään pojan takia.

 Rupi Kaur
Maitoa ja hunajaa (2015)
Suom. Riikka Majanen
Kustannusosakeyhtiö Sammakko
204 s.