maanantai 30. marraskuuta 2015

Iki-ihana Susan Coolidgen Katyn toimet

Susan Coolidgen tyttökirjaklassikko Katyn toimet on tunnetun Katy-sarjan ensimmäinen osa. Keväällä kirjoittaessani sivuaineentutkielmaani L. M. Montgomeryn Anne of Green Gables -teoksesta (Annan nuoruusvuodet) minuun iski laajemmankin laajuinen tyttökirjakärpänen. Teoriaosaa kirjoittaessani tutustuin laajemmin tyttökirjojen genreen, ja monet vastaan tulleet esimerkit saivat minut haikailemaan myös muiden tyttökirjojen ääreen. "Voi, mitä kaikkia ihania ja vielä lukemattomia tyttökirjoja tähän maailmaan mahtuukaan!" ajattelin. Susan Coolidge oli yksi nimi, joka vaikutti ehdottomasti tutustumisen arvoiselta. Minulla on hämärä mielikuva nuoruudestani Katy-sarjaan kuuluvasta Alppilaakson majasta, minkä perusteella päättelen myös lukeneeni luultavasti aikoinaan Katyn toimet, vaikken siitä kirjasta mitään muistakaan.







Katyn toimet kertoo äidittömästä Katy Carr -nimisestä 12-vuotiaasta tytöstä, joka on kuusilapsisen sisarussarjan vanhin. Äidittömän perheen esikoisena hänen pitäisi olla esimerkillinen isosisisko nuoremmilleen ja täyttää samalla eräänlainen äidin tyhjiö perheessä.  Vilkkaan Katyn elämässä kuitenkin sattuu ja tapahtuu. Eläväinen ja ajattelematon, mutta kuitenkin hyväntahtoinen tyttö saa aikaan yhtä jos toista sellaista, mikä ryppyotaisisa tätejä harmittaa. Sitten kuitenkin tapahtuu jotain, mikä saa vilkkaan Katyn pakosti rauhoittumaan ja ajattelemaan vakavammin elämäänsä.



Teos on hyvin kasvattava ja opettavainen. Katyn toimissa alleviivataan kärsivällisyyden ja itsehillinnän sekä muiden huomioon ottamisen merkitystä tavalla, joka alkaa jo hieman häiritsemään moralistisuudessaan. Toisaalta koin myös näiden teemojen käsittelyn puhuttelevaksi ja koskettavaksi. Teos ei kasvata pelkästään pieniä, vaan myös hieman suurempia lukijoita.


Kuitenkin teos oli ihana lukukokemus. Katyssa on hippunen rakkaimman tyttökirjasankarini Vihervaaran Anna mielikuvituksen rikkautta ja hyväntahtoista sähläystä. Kuitenkin hänessä on myös jotakin omaa ja ainutkertaista  – jotakin katymaista.






Tällaisten vanhojen tyttökirjojen maailmassa on jotakin ajatonta ja ikuisesti viehättävää. Tällaiseen viattomuuden ja hyväntahtoisuuden maailmaan on hyvä paeta hakemaan turvaa ja myös toivoa ja lohtua juuri tällaisina aikoina, kun usko ihmisyyteen ja hyvyyteen meinaa sortua  maailman raadollisten tapahtumien edessä.






Vaikka keväällä haaveilin lukevani ties mitä tyttökirjoja, ei tyttökirjakärpänen ole muiden kiireiden ja muiden lukuprojektien keskellä vielä kovin paljoa ottanut tuulta alleen. Katyn toimet sain kuitenkin lukaistuksi jo melkein muutama kuukausi sitten, ja vasta nyt saan teoksen blogatuksi. Tämän jälkeen hinkuni on Katy-sarjan muiden osien pariin. Luulen, että joululomani iloksi aionkin hakea kasan Katyn seikkailuja kirjastosta.


Susan Coolidge
Katyn toimet
(What Katy Did, 1872)
Suom. Sirkka Rapola
Otava
203 s.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Juhani Aho traaginen ja ajaton Juha

Tein pari viikkoa sitten paluun muutaman vuoden takaisen väkevän lukukokemukseni pariin, Juhani Ahon Juha-romaaniin. Tuolloin luin teoksen omiin opintoihini liityen, Suomen kirjallisuushistorian kurssia varten. Ja nyt luin teoksen jälleen -  yllätys, yllätys - Suomen kirjallisuushistorian kurssia varten, mutta tällä kertaa äidinkielenopettajan työhöni liittyen. Lukion ÄI6-kurssillani teos oli yhteisenä lukukirjana, josta kaikkien piti kirjoittaa kirjallisuusessee. Virkistääkseni muistiani ja osaakseni paremmin arvostella esseitä lukaisin teoksen uudestaan.

Palasin samoihin vahvoihin tunnelmiin, johon teos jo pari vuotta sitten johdatti minut. Juha on tarina vailla vertaa. Sen pohjattomassa traagisuudessa on jotakin syvästi koskettavaa, joka tenhoaa ja vetää puoleensa. Ja koskettavinta on ehkä se, että tarinan fiktiivisen pinnan alla kytee jotakin ajatonta ja yleisinhimillistä, jonka voi yleistää.  Juha on ajaton tarina kolmiodraamasta: siitä kunnon miehestä, joka on sisältä kultainen, mutta ulkoa ruma ja rosoinen, siitä elämäänsä kyllästyneestä vaimosta, joka kaipaa jotakin enemmän, ja siitä komeasta nuoresta naistenmiehestä, joka saapuu paikalle ja sekoittaa nuoren naisen pään ja saa aikaan vain kaikkea pahaa.

Huomaan, että teos herätti hyvin samoja ajatuksia ja kysymyksiä toisella lukukerralla kuin ensimmäiselläkin. Teos sai ennen kaikkea pohtimaan rakkauden olemusta ja sitä, mitä kaikkea rakkauteen vaaditaan. Mietin, miksi niin monet naiset ovat Marjoja, jotka lähtevät komean ja nuoren, muttei muilla hyveillä siunatun hurmurin perään, vaikka kotona on tuttu, turvallinen ja ennen kaikkea rakastava, huolehtiva ja vaimoaan kunnioittava Juha? Itse valitsisin ehdottomasti oman elämäni Juhan, eivätkä Shemeikan kannattajat saa minulta juuri hyväksyntää.

Lisäksi teos saa minut hämmästelemään, miksi elämä voi olla niin raadollista, että ihmiset antavat sellaisen pinnallisen seikan kuin ulkonöän vaikuttaa siihen, rakastaako jotakuta toista ihmistä vai ei? Miksi ihmiset ovat niin sokeita, etteivät näe pintaa syvemmälle? Mikseivät ihmiset näe läpi kuoren sinne, missä sydän ja sielu asustaa, ja arvota sen perusteella toista ihmistä?

Myös näitä kysymyksiä pohdittiin kirjallisuusesseissä, joita minulla oli sekä ilo että vaiva menneenä viikonloppuna lukea, korjata ja pisteyttää. Esseissä lähestyttiin Juhaa pohtien muun muassa rakkauden olemusta, arvojen pinnallisuutta, naisen syvintä kaipuuta, naisen asemaa, järjen ja tunteiden tasapainoa parinvalinnassa, suomalaisuutta ja lähimmäisen rakkauden ilmenemistä arjen pienissä teoissa. Tämä oli ensimmäinen kerta lyhyen äidinkielenopettajan urani aikana, kun pääsin korjaamaan kokonaisen pinon kirjaesseitä yhdestä ja samasta kirjasta. Etenkin kun  esseen pohjatekstinä oli teos, josta itse suuresti pidän ja jonka olin itse juuri lukenut, oli matkani kirjaesseiden parissa antoisa ja ammatillisessa mielessä opettavainen.

Koska olen itse juuri opettanut Suomen kirjallisuushistorian kurssia, huomasin, että toisella lukukerralla Juha avautui minulle paremmin kirjallisuushistoriallisesta kontekstistaan käsin. Juha edustaa parhaimmillaan kansallista uusromantiikkaa, suomalaista vastinetta symbolismille, jolle on tyypillistä melankolia, synkkyys ja dekadenssi sekä kääntyminen kohti mytologiaa, erityisesti Kalevalaa. Juha sijoittuu myyttiseen menneisyyteen, nimeämättömään aikaan jonnekin kauas, mutta puhuttelee niin Ahon aikaista kuin nykyistäkin lukijaansa kaukaa myyttisen menneisyyden hämärästä. Myös kielessä on jäänteitä kalevalaisesta vanhasta ja vahvasta kielestä, vaikka tietystikään romaanimuoto ei salli yhtä suurta runollisuutta.

Juha ei kuulu rakkaimpiin ja itselleni läheisimpiin kirjoihin. Sille sijalle päästäkseen on kirjan oltava valoisampi ja ihanampi ja siinä täytyisi olla hahmo, johon voisin vahvasti samaistua. Kuitenkin Juha on yksi elämäni intensiivisimmistä lukukokemuksista, ja tietyllä tavalla sanoisin sen olevan yksiä parhaimpia koskaan lukemiani kirjoja.
Joskus on äidinkielenopettajan työ juhlaa
 
Juhani Aho
Juha (1911)
Suomalaisen kirjallisuuden seura
166 s.

lauantai 7. marraskuuta 2015

Katkelmia äidinkielenopettajan elämästä

Blogissani on ollut tänä syksynä hiljaista, sillä lukion äidinkielenopettajan arki on imaissut minut niin mukaani, ettei vapaa-aikaa juuri ole ja lukuaikaa vielä vähemmän. Keskeneräisiä kirjoja on tällä hetkellä muutamia, mutta tarmo ja ajallisen mahdollisuuden niiden lukemiseen pieni. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen! Tässä jaksossa olen nimittäin opettanut kahta ÄI6-kurssia, jotka käsittelevät suomen kielitietouden lisäksi suurelta osin Suomen kirjallisuushistoriaa. Sen vuoksi olen saanut nauttia arkeni keskellä pieniä annoksia kirjallisuutta novellien, runojen ja kirjallisuuskatkelmien muodossa.

Vaikka tällä viikolla hieman burn outin partaalla olen useana yönä saanut valvoa töideni ääressä melkein kahteen asti, koin kuitenkin eräänä yönä jotakin suurta ja huumaavaa valmistellessani kirjallisuustuntiani ja lukiessani analysoitavia novelleja ja näytelmäkatkelmia. Koin analysoimisen ja kirjallisen elämyksen hurmaa ja sain tunteen siitä, että kyllä tämä äidinkielenopettajan elo on äärimmäisen mielenkiintoista (vaikka myös äärimmäisen rankkaa). Rakkauteni kirjallisuuteen on ensisijainen syy, miksi päätin ryhtyä äidinkielenopettajaksi, ja nyt 6. kurssien myötä olen kokenut päässeni vihdoin "asiaan".

Tässä katkelmia äidinkielenopettajan elämästä – katkelmia kaunokirjallisista teksteistä, jotka ovat viime aikoina pysäyttäneet minut tai saaneet minut kokemaan kaunokirjallista hurmaa:

Minä rakastin metsää ja maailmaa,
nyt rakastan häntä mä vain,
hän on minun metsäni maailmain,
hän on minun ainoain.

Eino Leino, Sata ja yksi laulua


- - Tahdon antaa
hehkun hetkelleni tälle,
tahdon loistaa, tahdon laulaa
kiitoslaulun elämälle.

L. Onerva, "Ihminen" kokoelmasta Särjetyt jumalat


 Miss´sypressit tuoksuu nyt talvellakin, istun oksalla uljaimman puun.
Miss siintääpi veet, viini on vaahtovin ja sää aina kuin toukokuun.
Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään, ah, tää kaikki hurmaa ja huumaampi pään,
ja laulelmat lempeesti lehdoissa soi, sen runsaammat riemut ken kertoilla voi!

Zacharias Topelius, "Sylvian joululaulu" kokoelmasta Ljungblommor


Olen kuin olisin läpikuultavan lasikellon alla, jonka ei ole soittajaa ja eikä tule omaan tuhansiin vuosiin, josta ei ole pääsyä eikä pyrkimystä ulos, jossa ei ole ketään muuta kuin minä, yksinäni minä.

( - -)

Sen tähden on tämä niin sanomattoman turvallista ja suloista. Siellä on valheeni, täällä on toteni. Sentähden teen minä toiviorekteni tänne niin usein, kuin pääsen.

Juhani Aho, "Toivioretki" kokoelmasta Maailman murjoma ja viisi lastua


Siitä piti minun saada oppia se, ettei eletä ihmisten tähden, vaan itsensä ja ettei onni ole ostettavissa. Kun se kerran näyttäytyy, etkä avaa sille sydäntäsi, katoaa se ainiaaksi, häviää jäljettömiin, niin jäljettömiin, ettet enää tiedä, oliko se sitä, vai untako lienee kaikki.

Maria Jotuni, "Untako lienee" kokoelmasta Untako lienee


Loppuun vielä Minna Canthin ajatus, johon törmäsin kuluneella viikolla oppikirjassamme:

Kirjailijan tulee olla rehellinen ja tuoda esiin kaikki juuri semmoisena kuin se on, eikä kaunistaa mitään. Kaunokirjallisuuden tulee olla kuvastimena, joka ihmisille näyttää, minkälaisia he ovat. 

Romaanit ovat vaihtuneet Särmä-kirjojen lukemiseen.