Kesäloma tuli, oli ja meni ja syksy on jo saapunut. Opetustyö on taas jälleen imaissut minut syövereihinsä, mutta täältä opettajan elämän syvistä syövereistä on kuitenkin kiva katsahtaa taakseen ja miettiä mennyttä kesää. (Tai kivempi olisi ollut, jos sen olisi ehtinyt tehdä jo ajat sitten!) Kesä ja kirjat kuuluvat ehdottomasti ja erottamattomasti yhteen, ja aina kesäloman alkaessa niin minun kuin varmasti monen muunkin kirjabloggaajan ja lukuharrastajan pää on poksahtaa kaikista ihanista lukusuunnitelmista. Varsinkin minä olin rakennellut suuria tuulentupia mielessäni kesäloman lumoavista kirjahetkistä. Mennyt loma oli nimittäin ensimmäinen opettajan kesälomani ja olin päättänyt ottaa siitä ilon irti ja kerätä lukuenergiaa varastoon tulevaa ja ylitöidentäyteistä lukuvuotta varten.
Kesäloman alussa julkaisin bloggauksen kesäloman lukusuunnitelmista. Tältä näytti silloinen ihana ja huojuva inspiraatiopinoni:
Kuten aina käy suunnitelmien kohdalla, eivät tämänkään kesän lukusuunnitelmat täysin toteutuneet. Mutta itse asiassa suurimmaksi osaksi kuitenkin toteutuivat. Pinosta jäi lukematta muutamia kirjoja kokonaan, mutta pinon ohi tuli myös luettua vähän.
Tässä lista kesälomalla luetuista kirjoista:
Lisäksi aloitin kesälomalla:
Edith Wharton: Viattomuuden aika
J. R. R. Tolkien: Tom Bombadilin seikkailut
Katariina Eskola ja Satu Koskimies: 50-luvun tytöt
Lukukesäni oli monipuolinen. Vanhaa ja uutta, aikuistenkirjaa ja vähän lastenkin. Klassikkoa ja kevyttä. Lähinnä proosaa, mutta myös hieman runoutta. Olisi ollut ihanaa ehtiä lukemaan enemmänkin, mutta toisaalta täydellinen kesäloma vaatii myös vähän muutakin kuin kirjoja!
Klassikkohaastetta varten lukemaani Waltarin Sinuhea voidaan pitää suurimpana kesäloman kirjallisena saavutuksenani. Tiiliskivessä riitti kahlattavaa lähes koko heinäkuuksi. Lukukokemus oli kesän upein, vaikka valtaisassa teoksessa oli myös omat tylsät ja jumittavat hetkensä. Haastoin itseni lomalla myös avartamaan omaa lukumakuani arpomalla opiskelijoiden ehdotuksista itselleni kesäkirjan. Arpa osui Katherine Pancolin Krokotiilin keltaisiin silmiin, joka oli sekin aika tiiliskivi.
Mitä kesäloman saavutuksiin tulee, täytynee tässä kohtaa mainita hieman aiheen vierestä, että yksi iso kesälomaprojektini oli käytetyn kirjahyllyn hankkiminen, sen maalaaminen ja hiominen. Saanen ylpeydellä esitellä lopputuloksen! Nyt minulla on enemmän tilaa kirjoilleni, sillä ennen kaikki kaunokirjani olivat eräässä matalammassa hyllyssä, joka pursui täysin yli. Nyt on kirjoilla tilavampi koti ja tilaa on jonkin verran myös tuleville kirja-asukkaille! Parasta hyllyssä on kuitenkin, että se on ihanan villin sininen ja koukeroisen romanttisen muotoinen.
Kesälomalla panostin lukutunnelmiin. Etsin täydellisiä lukuhetkiä rantakallioilta, laiturilta, kahviloista ja puistoista. Tein jopa pieniä retkiä toisiin kaupunkeihin osittain ihan etsiäkseni uusi lukumiljöitä. (Tämä oli ensimmäinen ajokortillinen kesäni, mikä motivoi lukumatkailuun.) Tietysti luin myös ja itse asiassa varmaan eniten kotoisasti omalla sohvallani, sängylläni tai parvekkeellani. Lukemisessa on kyse minulle muustakin kuin itse kirjasta ja tarinasta. Siinä on kyse rauhoittumisesta oman itsensä äärelle sekä hiljaisuudesta ja hetkestä nauttimisesta. Siksi minulle on hieman vanhemmiten muodostunut äärettömän tärkeäksi se, missä ja miten lukee.
Kävin myös Naantalissa lukemassa ja ihastelemassa kesäkaupunkia!
Toteutin kesällä myös pitkäaikaisen haaveeni yksinäisestä ja lukupainotteisesta hotellilomasta ja matkustin kirjoineni Hankoon hotellilomalle vanhaan 1800-luvulla rakennettuun villaan kahdeksi yöksi. Hangon kirjallinen huvilalomani oli kuin unelma. Kuvia matkastani löytyy täältä ja huvilatunnelmistani olen kertonut myös ensimmäisellä videobloggauksellani täällä. En malta odottaa, että itse asiassa vain kolmen yön päästä pääsen samaan ihanaan, ihanaan huvilaan yöksi - ja jälleen kirjojeni kera!
Vaikka lukuvuosi on pyörähtänyt käyntiin ja opetustyö vie suuren osan ajastani, yritän pitää kynsin ja hampain kiinni myös lukemisesta. Se on torjunta-aseeni työuupumusta vastaan. Aion tänä lukuvuonna myös haastaa itseni laajentamaan kirjallista sivistystäni suorittamalla lukiomme kirjallisuusdiplomin. Diplomiprojektista kirjoittanen lisää blogissani lähitulevaisuudessa.