Vuoden vaihtumisen kunniaksi ajattelin tehdä tiliä blogivuodestani ja jakaa tuntojani blogin pitämisestä.
Minun blogivuoteni 2012 on hyvin lyhyt, sillä aloitin kirjablogin pitämisen tämän vuoden lokakuun alkupuolella. Suoritin historian ensimmäisen kirjabloggaukseni maanantaina 8. lokakuuta, mikä tarkoittaa, että kirjablogini on vasta alle kolmekuukautta vanha.
Lähdin kirjablogin pitoon vähän varovaisella mielellä ja pelkäsin monia asioita. Entä jos kukaan ei ikinä liity lukijakseni tai kommentoi tektstejäni? Entä jos en ehdikään lukea kirjoja "tarpeeksi" usein? Tai entä jos innostus lopahtaa heti alkumetreillä? Myös omien tekstien asettaminen julkisesti nähtäville arvelutti aluksi.
No, mikään näistä peloistani ei ole toistaiseksi toteutunut. Olen ollut positiivisesti yllättynyt, että olen saanut mukavan paljon lukijoita ja kommentteja. (Olisi hieman tylsää mielestäni kirjoittaa blogia ihan pelkästään itselleen.) Tänään tuli juuri täyteen pyöreät 40 jäsentä, mikä on mielestäni hyvä alku alle kolmekuukautiselle blogille. Kaunis kiitos teille kaikille ihanille lukijoilleni, jotka olette olleet mukana!
Ilokseni olen myös huomannut, että kirjablogiharrastus on ollut hyvin innostavaa ja antoisaa. Olen tullut lukeneeksi kirjoja mielestäni huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin, sillä blogin pito pitää intoa yllä. Joskus tuntuu, että opiskelu on jäänyt hieman vähemmälle huomioille, sillä blogin pitäminen on vaatinut paljon aikaa, ainakin näin vasta-alkajalle, jolla on ollut paljon opettelemista ihan perusjutuissa. Voi olla, että jossakin vaiheessa tahtini tulee hieman hidastumaan, kun pääsen yli alkumaniasta ja huomaan, että on muutakin elämää kuin kirjat ja kirjablogi :)
Kirjablogini historiassa olen ehtinyt lukemaan ja kirjoittamaan arvion 27 eri teoksesta.
Yllättävää lukemissani kirjoissa on se, että olen päätynyt lukemaan enemmän lastenkirjoja kuin olisin blogia aloitellessani kuvitellut. Ja mikäs siinä, sillä olen huomannut, että lastenkirjabloggaukset vetävät eniten lukijoita! Blogini reunassa näkyy 10 suosituinta bloggaustani, joista tällä hetkellä viisi ovat arvioita lastenkirjoista (jos muumit myös sellaisiksi lasketaan) ja vain kaksi ovat aikuisten arvioita. Loput kolme puolestaan ovat jotakin muita tekstejä kuin kirja-arvioita.
Vuoden rakkaimmat kirjat:
Ajattelinkin tehdä oman top 10 listan niistä kirjoista, jotka ovat olleet tänä vuonna bloggaamistani kirjoista omia suosikkejani. Tosin en kykene pistämään niitä keskinäiseen paremmuusjärjestykseen, joten numeroilla ei ole merkitystä:
1) Ursula Jones & Sarah Gibb: Prinsessa vailla valtakuntaa
2) Ursula Jones & Sarah Gibb: Kaunotar ja Hirviö
3) Katri Tapola & Sandra Pelliconi: Pieni prinsessasatu
4) Charles Dickens: Kaksi kaupunkia
5) Charles Dickens: Saiturin joulu
6) Zacharias Topelius: Linnaisten kartanon viheriä kamari
7) Axel Gabriel Ingelius: Harmaa linna
8) Tove Jansson: Muumipapan urotyöt
9) Tove Jannson: Pappan och havet
10) Enna Airik: Haavemaa
(Äh, Salaisen puutarhan oli tarkoitus myös mahtua listaan, muttei se mahtunutkaan!)
Prinsessat olivat mieleeni! Kuvissa Kaunotar ja hirviö sekä Haavemaa.
Vuoden lukuhaasteet:
Tuntemattomat tyttökirjat:
Sinisen linnan kirjaston Marian Tuntemattomat tyttökirjat -haasteeseen osallistuin puolivahigossa luettuani jo kesällä ennen kirjablogini aloittamista kaksi kirjaa:
1. L.M. Montgomery: Sininen linna
2. L. M. Montgomery: Hedelmätarhan Kilmeny
Underbara finlanssvenskor vid papper:
Kirjavan kammarin Karoliina järjesti Underbara finlanssvenskor vid papper -haasteen, jossa luetaan suomenruotsalaista kirjallisuutta. Tähän haasteeseen olen lukenut seuraavat teokset, joista muutamat kyseenalaiset kohdat laitan sulkuihin. Haasteen järjestäjä päättäköön, lasketaanko ne mukaan:
Barn- och ungdomsböcker:
1. Zacharias Topelius: Lukemisia lapsille I (luettu ennen kirjablogin aloittamista)
2. Tove Jansson: Kometen kommer (luettu ennen kirjablogin aloittamista)
3. Tove Jansson: Pappan och havet
(4. Tove Jansson: Muumipappa ja meri, lasketaanko saman kirjan lukemista eri kielellä?)
5. Tove Jansson: Taikatalvi
6. Tove Jansson: Muumipapan urotyöt
7. Tove Jansson: Sent i November
8. Hannele Mikaela Taivassalo & Lena Frölander-Ulf: Mörkerboken
9. Christel Rönns: Det vidunderliga ägget
Finlandssvenska damer:
10. Fredrika Wilhelmina Castrens: Muratti
11. Edith Södergran: Tulevaisuuden varjo
Finlanssvenska herrar:
12. Zacharias Topelius: Linnaisten kartanon viheriä kamari
(13. Zacharias Topelius: Bruden-novelli, lasketaanko, koska ei ole kokonainen teos, toisaalta ei käsittääkseni ole julkaistu vielä missään varsinaisessa teoksessa. Itse luin novellin netistä. (Lähdelinkki arviossa.)
Tove Jansson muumeineen oli vahvasti esillä haasteessa. Topelius kiri hyväksi kakkoseksi.