Hei taas pitkästä aikaa rakkaat blogiystäväni!
Niinkuin olette ehkä monet sattuneet huomaamaan, on blogissani ollut viime aikoina hyvin, hyvin hiljaista. Edellisen tilapäivitykseni olen näemmä tehnyt tasan puolitoistakuukautta sitten, 15.7. blogistanian kesälukumaratonin nimissä. Hui kamala!
Lukuharrastus on käynyt tavallista hitaammalla ja bloggausharrastus vielä edellistäkin hitaammalla. Joitakin kirjoja on tullut välissä luettua, mutta ne ovat jääneet bloggaamatta. Loppukesästä innostuin ompeluharrastuksesta niin, että se vei kaiken vapaa-aikani. Viimeiset kolme viikkoa puolestaan ovat sujuneet aika tiiviissä tunnelmissa opetustyöni parissa. Elokuun toisella viikolla aloitin nimittäin elämäni ensimmäisen kokopäiväisen opetustyön lukion ruotsinopettajan vuorotteluvapaasijaisena.
Jos jotakin olen viimeisen kolmen viikon aikana oppinut, niin ainakin sen, että opettajantyö on Työtä isolla T:llä. Monella tavalla kyllä hienoa ja antoisaa työtä, mutta joka tapauksessa Työtä – toisinaan raskasta, toisinaan ihanaa, mutta ennen kaikkea juuri sitä itseään eli elämää :) Jotakin sellaista, mitä vapaa-ajaksi kutsutaan, ei viime aikoina ole kauheasti ollut. Tässä siis oli kirjabloggaajan kootut selitykset sille, miksi blogissa on ollut kovin hiljaista.
Jos jotakin olen viimeisen kolmen viikon aikana oppinut, niin ainakin sen, että opettajantyö on Työtä isolla T:llä. Monella tavalla kyllä hienoa ja antoisaa työtä, mutta joka tapauksessa Työtä – toisinaan raskasta, toisinaan ihanaa, mutta ennen kaikkea juuri sitä itseään eli elämää :) Jotakin sellaista, mitä vapaa-ajaksi kutsutaan, ei viime aikoina ole kauheasti ollut. Tässä siis oli kirjabloggaajan kootut selitykset sille, miksi blogissa on ollut kovin hiljaista.
Mutta hei, ruotsinopettajana en ole sentään täysin unohtanut kirjallisuutta! Eräs ilta tällä viikolla ollessani yksinäni luokassani harjoittelin taulukäsialaani kirjoittamalla liitutaululle Edith Södergranin runoa "Landet som icke är" (joka ohimennen sanottuna on lempirunoni)!
Näiden pienten kuulumisten jälkeen voinkin edetä siihen asiaan, joka oikeastaan minut sai juuri nyt kaivautumaan täältä opettajankammiostani ihmisten ilmoille: tänään nimittäin on viimeinen päivä osallistua Luettua elämää -blogin kesän paras lukuhetki -haasteeseen, johon minulla on ollut vakaa aikomus osallistua aina haasteen julistamisesta lähtien. Haasteessa pitää kuvata kesänsä paras lukuhetki ja kertoa siitä.
Kesäni paras lukuhetki
Kesäni parhaimman lukuhetken koin sunnuntai-iltana 10.8. Ilmassa oli ehkä pientä lavastuksen tuntua, sillä minulla oli ollut tämä haaste mielessä jo pitkään ja kuitenkin tuntui siltä, että kesän paras lukuhetki oli vielä kokematta. Monta hyvää hetkeä kesääni oli toki mahtunut kirjojen parissa aiemminkin, muttei kenties mitään kovin mieleenpainuvaa, erityistä.
Kesäni parhaimman lukuhetken koin sunnuntai-iltana 10.8. Ilmassa oli ehkä pientä lavastuksen tuntua, sillä minulla oli ollut tämä haaste mielessä jo pitkään ja kuitenkin tuntui siltä, että kesän paras lukuhetki oli vielä kokematta. Monta hyvää hetkeä kesääni oli toki mahtunut kirjojen parissa aiemminkin, muttei kenties mitään kovin mieleenpainuvaa, erityistä.
Siispä sunnuntaina, 10.8 päätin, että tänä iltana luon itselleni kesän parhaimman lukuhetken ja kuvaan sen. Päivä oli myös mitä suotuisin kesän parhaalle lukuhetkelle, sillä kyseessä oli viimeinen lomailtani ennen töiden alkua. Ilmassa oli siis myös sellaista sopivaa surumielistä ja kaunista haikeutta; lopun, mutta myös uuden alun tuntua: jätin haikeat hyvästit kesälomalle, mutta samalla tunsin oloni kovin juhlavaksi sen uuden edessä, johon olin astumassa vastavalmistuneena opettajana. Kaipasin hieman aikaa itselleni, jotta voisin hiljentyä ja rauhoittua ennen ensimmäistä työpäivääni, jota jännitin kovin.
Mietin, mikä on se kirja, jonka kanssa voin kokea kesän parhaimman lukuhetken. Ei ehkä kovin yllättävää, että päädyin lempikirjaani Annan nuoruusvuosiin, jota en ollut lukenut peräti hieman yli puoleen vuoteen ollenkaan (!). Annan nuoruusvuosien lisäksi pakkasin laukkuuni mukaan palan mustikkajuustokakkua sekä sitruunanpaloilla maustettua vettä (sitruunanpalavesi on yksi suurimmista heikkouksistani!). Sitten suuntasin Annoineni, kakkuineni ja sitruunoineni meren ääreen aivan kotimme lähellä olevalle laiturille, josta on muodostunut tämän kesän rakkain lukupaikkani.
Laineiden liplattaessa rauhoittavasti, lintujen visertäessä suloisesti ja auringon laskiessa kauniisti vietin ikimuistoisen ja haikeansuloisen lukuhetken rakkaan Annani seurassa. Sanalla sanoen tunsin itseni täydellisen onnelliseksi. En lukenut kovin tehokkaasti, vaan välillä pysähdyin tuijottamaan merta ja miettimään elämääni, jonka koin olevan eräänlaisessa risteyskohdassa työelämään astumisen kynnyksellä. Näin Annan nuoruusvuosissa menneisyyteni ja meren tutkimattomuudessa tuntemattoman tulevaisuuteni.
Laineiden liplattaessa rauhoittavasti, lintujen visertäessä suloisesti ja auringon laskiessa kauniisti vietin ikimuistoisen ja haikeansuloisen lukuhetken rakkaan Annani seurassa. Sanalla sanoen tunsin itseni täydellisen onnelliseksi. En lukenut kovin tehokkaasti, vaan välillä pysähdyin tuijottamaan merta ja miettimään elämääni, jonka koin olevan eräänlaisessa risteyskohdassa työelämään astumisen kynnyksellä. Näin Annan nuoruusvuosissa menneisyyteni ja meren tutkimattomuudessa tuntemattoman tulevaisuuteni.
Kaunista syksyn alkua kaikille!
Minusta on jotenkin oivallinen ajatus, että järjestää itselleen kesän parhaan lukuhetken. Lempikirja, hyvä paikka ja hyvät eväät - täydellistä!
VastaaPoistaOnnea uuteen elämänvaiheeseen, ihana Anna! Hyvää syksyä! Kiva, kun osallistuit!
Totta, Elina! Tuollaista järjestelyä voisi harrastaa useamminkin! :)
PoistaJa kiitokset ihana Elina! :) Osaat kirjoittaa aina niin piristäviä kommentteja! Hyvää alkusyksyä myös sinulle ja kiitokset ihanasta haasteesta! :)
Suloinen kirjoitus suloisesta hetkestä - ja voi, Anna varmasti sopikin kesän parhaaseen lukuhetkeesi mitä parhaimmin :) Onnea opettajantaipaleellesi ja ihania hetkiä tuntemattomaan tulevaan!
VastaaPoistaKiitos, Katja! Anna oli mitä parhain valinta tähän kyllä! :) Ja kiitokset, kaikki onnentoivotukset tuntemattomaan tulevaan ovat varmasti tarpeen ja valona matkallani! :)
PoistaOi kun tästä postauksesta tuli annamainen tunnelma! (Olisi tullut jopa ilman kirjaa ;)) Olenko ainoa, joka näkee Annan ja Gilbertin hämyisessä kesäillassa kävelemässä Rakastavaisten polulla puhumassa tulevasta? Voisin nyt viimein lukea kaikki Annat pitkästä aikaa uudestaan! Pääsisin myös kirjoittamaan nostalgiaa uhkuvia bloggauksia :D
VastaaPoistaHih, sepä ihanaa kuulla, jos olin onnistunut taikomaan postaukseeni annamaisen tunnelman! :) Ja totta, nyt kun sanoit, voin myös itse nähdä Annan ja Gilbertin rakastavaisten polulla kulkemassa kohti tuntematonta tulevaisuuttaan :D
PoistaJa luepa ihmeessä Annat uudestaan! Mitä mainion idea, kannatan! :D