perjantai 6. syyskuuta 2013

Vihervaaran Annaa isän seurassa, osa I

L.M. Montgomery
Annan nuoruusvuodet
(Anne of Green Gables, 1908)
Hilja Vesalan uudistettu ja tarkistettu suomennos 1961
Wsoy 282 s.

Minä vietin tänä iltana ihanan isä-tytär-hetken ja ryhdyin lukemaan isälleni ääneen lempikirjaani, rakkaasta kaimastani Vihervaaran Annasta kertovaa L.M. Montgomeryn iki-ihanaa tyttökirjaklassikkoa nimeltään Annan nuoruusvuodet, joka on Anna-sarjan ensimmäinen osa.


Keväällä omenapuun alla tanssiessani tunsin palan Vihervaaran Annaa sisälläni


Isäni on etenkin nuorempana ollut suuri kirjallisuuden rakastaja ja lukenut pinoittain monia maineikkaita kirjallisuuden klassikoita. Nykyään hän lukee hyvin vähän kaunokirjallisuutta. Isälläni on mielestäni nykyään vähän vaikeuksia rentoutua ja joskus elämänilo hieman hukassa mielekkäiden ajanvietetapojen puuttuessa. Olen ehdottanut vaivaan lääkkeeksi kaunokirjallisuuden runsasta nauttimista, ja joskus tänä kesänä onnistuinkin "pakottamaan" hänet lukemaan yhden muumikirjan, josta hän kyllä piti. Pidemmän aikaa olen yrittänyt painostaa häntä myös lukemaan Annan nuoruusvuosia, ja perustellut asiaa paitsi sen mieltä ylentävillä vaikutuksilla, myös sillä, että oppiakseen tuntemaan minut, hänen on luettava tämä kirja. Sillä koen, että Anna-kirjat, erityisesti Annan nuoruusvuodet kertovat paljon minusta. Se on sieluni kuvastin.

Koska isäni ei tähän suosittelemaani kirjaan ole tarttunut, tartuin minä tänään siihen itse (ja ties kuinka monetta kertaa!) ja istutin (tai tarkemmin sanottuna makuutin) isäni sohvalle ja istuin itse viereen. Luimme kirjan kaksi ensimmäistä lukua "Rouva Rachel Lynde hämmästyy" ja "Matthew Cuthbert hämmästyy".

Rouva Rachel Lynden asunto oli juuri siinä, missä Avonlean maantie painui pieneen leppien ja fuksiapensaiden reunustamaan notkoon. Notkon läpi juoksi puro, jonka lähteet olivat syvällä metsässä vanhan Cuthbertin talon takana. Alkumatkasta, virratessaan tuon metsän läpi, sen sanottiin olevan hyvin oikullinen ja  vallaton pikku puro, jossa oli tummia, salaperäisiä suvantoja ja porisevia putouksia. Mutta Lynden notkoon päästyään se oli jo rauhallinen ja hyvätapainen pikku vesi, sillä ei edes puro voinut kulkea rouva Rachel Lynden ohi kiinnittämättä asianmukaista huomiota säädyllisyyteen ja hyviin tapoihin.

Näin alkaa kirjan ensimmäinen luku ja siis koko Annan nuoruusvuodet. Ensimmäinen luku on hyvä esimerkki Montgomeryn kynän purevasta satiirista, joka tunnusomaista Montgomerylle ja myös Anna-kirjoille. Luvussa esitellään kirjan keskushenkilöiden naapuri rouva Lynde, joka on tyypillinen vanhanajan kyläpoliisi ja tekopyhä hurskastelija, kuten kirjan alun oivallinen metaforinen purokuvauskin osoittaa. Luvussa Rachel Lynden mielenkiinto ja uteliaisuus ärsytetään huippuunsa, kun naapurin Matthew Cuthbert ajaa tietä ohi kieseillään pukeutuneena parhaimpiin vaatteisiinsa, vaikka rouva Lynde kuuli edellisenä päivänä hänen kertoneen, että hän aikoo seuraavana päivänä istuttaa turnipseja. Mihin on Matthew matkalla noin hienona, kun hänen pitäisi olla turnipsejaan istuttamassa? Tästä selvää ottaakseen on rouva Lynden suunnattava naapuriin ja kysyttävä asiaa Matthewin siskolta Marillalta. Hän saa tietää hämmästyttävän ja kerrassaan järkyttävän seikan: nämä kaksi naimatonta vanhaa sisarusta ovat ottamassa orpokodista itselleen kasvattipojan, jota Matthew on nyt kieseillään noutamassa juna-asemalta! Mitä kaksi naimatonta vanhaa sisarusta muka tietäisivät lastenkasvatuksesta!

Toisessa luvussa nimeltään "Matthew Cuthbert hämmästyy" joutuu puolestaan Matthew ällikällä lyödyksi, kun ei löydäkään asemalta poikaa, vaan pienen ja omituisen, kirkassilmäisen orpotytön, tarinamme sankarittaren Anna Shirleyn matkalaukkunsa kera, jossa on "koko hänen maallinen omaisuutensa"! Tyttö on kerrassaan erikoinen pakkaus, ja Matthew ei henno eikä uskalla kertoa hänelle asiaa, joka järkyttäisi elämänsä suurinta ja onnellisinta käännettään eli kodin löytämistä innolla odottavaa tyttöä sydänjuuriaan myöten: että hän on väärä henkilö Matthewille ja Marillalle, koska ei ole poika. Luvussa kuvaillaan yksityiskohtaisesti Matthewin ja Annan hevoskyytiä asemalta määränpäähän, Vihervaaraan. Anna höpöttää taukoamatta ja joutuu ympäröivän kauneuden lumoamaksi, Matthew vastailee välissä lyhytsanaisesti tytön lukemattomiin kysymyksiin. Annan jatkuvan höpötyksen tuloksena lukija tutustuu Annan luonteen erityislaatuisuuksiin ja tulee luultavasti vakuutetuksi siitä, että Anna on romaanihenkilönä mitä mielenkiintoisin tapaus ja mitä ihastuttavin hömppä.

Nämä kaksi lukua riittivät vakuuttamaan isäni siitä, että Annan nuoruusvuodet on mitä oivallisin tyttökirja, hienosti ja mestarillisesti rakennettu romaani, joka tarjoaa nuorille tytöille sellaisia ihanteita ja samaistumisenkohteita, joita he kaipaavat. Hän sanoi ymmärtävänsä oikein hyvin, miksi tämä kirja on tyttökirjallisuuden klassikko. Ja vaikka hän suhtautui ennen lukemisen aloittamista hyvin skeptisesti kirjaan juuri siksi, että se on "sellaista tyttöjen hömppää", nautti isäni kirjasta. Häneen iski kirjan pureva huumori ja Annan hauska, mielikuvitusrikas, eloisa ja tunnevoittoinen luonne. Hän suorastaan hämmästeli Annan erikoislaatuista luonnetta, hänen eläytymiskykyään ja mielikuvituksellista herkkyyttään. Ja totesipa lukemisen päätyttyä, että ymmärtää nyt paremmin minun sielunelämääni! Vau!

Isäni teki myös monia teräviä huomioita kirjasta. Hän esimerkiksi päätteli aivan aluksi, että yllä lainaamassani katkelmassa kuvattu oikullinen ja vallaton puro kuvastaa päähenkilöä Annaa. Tämän hän päätteli näppärästi jo siinä vaiheessa, kun päähenkilöä ei oltu esitelty, mutta hän päätteli siitä, että minä samaistun Annaan voimakkaasti, että Annan on oltava hyvin omapäinen kirjasankari :P Minusta isäni tulkinta purosta on mielenkiintoinen ja uskottava, vaikka en itse ole sitä aiemmin huomannut. Purohan tosiaan lähtee oikukkaana ja vallattomana Vihervaaran, eli Annan tulevan kotitalon takaa. Näin kirjan pähenkilö tulee esitellyksi aivan kirjan alussa pienenä vihjauksena, vaikka kunnolla lukija tapaa hänet vasta toisessa luvussa.

Minusta oli aivan ihanaa lukea lempikirjaani isälleni ääneen, ja olin positiivisesti yllättynyt vastaanotosta! Suunnittelenpa sellaista, että aion lukea isälleni koko teoksen ääneen pienissä pätkissä ja raportoida lukuprojektin edistymisestä täällä blogissani silloin tällöin tuoden mukaan isässäni heränneitä ajatuksia. 

Saa nähdä, kuinka pitkälle intoa riittää meissä molemmissa, mutta tämä on minusta äärettöman mielenkiintoista!

Tällainen tekstin hidas käsittely sopiikin erinomaisesti ajankohtaan, sillä ensi viikolla aloitan uudelleen kirjallisuuden proseminaarin, joka viime keväänä jäi kesken ja jossa minulla olisi tarkoitus kirjoittaa työ juuri tästä kirjasta.

Jään odottamaan seuraavaa lukuhetkeämme!


Omenankukat vievät ajatukseni aina Vihervaaran ikimuistoisiin maisemiin!


P.s.Olen blogannut kirjasta kaksi kertaa aiemminkin:

1.Englanninkielisen luettuani perinteiseen kirja-arviotyyliin: Anne of Green Gables
2. Suomenkielisen luettuani kirjoitin 10 syytä rakastaa Vihervaaran Annaa