sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Simone de Beauvoir: Toinen sukupuoli





Naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan. Ei ole mitään biologista, psykologista tai taloudellista kohtaloa, joka määräisi ihmisnaaraan yhteisössä tiettyyn rooliin, vaan kulttuuri kokonaisuudessaan muovaa tämän miehen ja kastraatin väliin sijoittuvan, naiselliskeksi luonnehditun tuotteen.

Olen lueskellut hieman Simone de Beauvoirin suurta feministisen teorian klassikkoa Toista sukupuolta, koska tarvitsin sitä lähteekseni erään kirjallisuusesseen kirjoittamiseen. En siis ole suinkaan lukenut tätä järkälettä kokonaan, vaan ainoastaan osia sieltä täältä. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa teoksesta muutaman sanan tännekin.

Ranskankielinen alkuperäisteos ilmestyi Ranskassa vuonna 1949 kahdessa osassa. Aiemmin teoksesta on ollut suomeksi saatavilla ainoastaan lyhennetty versio, mutta käsilläni ollut, melko uusi kaksiosainen nide on ensimmäinen kokonainen suomennos teoksesta. Toinen sukupuoli 1. Tosiasiat ja myytit ilmestyi suomeksi 2009 ja Toinen sukupuoli 2. Eletty kokemus ilmestyi 2011. Ensimmäisessä niteessä on 445 sivua, toisessa niteessä 686 sivua, äkkiä yhteen laskettuna yli tuhat sivua. Aikamoinen suurteos siis kyseessä.

 
Positiivinen yllätykseni teosta lukiessa oli, että se on yllättävän helppotajuinen. Olen mieltänyt ranskalaiset feministit kovin vaikeasti lähestyttäviksi ja mutkikkaiksi. Beauvoir kuitenkin lähestyy aihettaan melko konkreettisesti ja kokemuslähtöisesti.

Teoksen sisältö puolestaan herättää monenmoisia tunteita. Paikoin teos on aika järkyttävää luettavaa, eikä ole vaikea ymmärtää, miksi se ilmestyessään aiheutti valtavan kohun ja miksi paavi kielsi kristittyjä sitä lukemasta. Ylipäätänsä minulla on hieman kaksinainen suhtautuminen feminismiin, mikä tuli esiin myös tätä lukiessa. Toisaalta allekirjoitan jotkin feminismin lähtökohdista, toisaalta monet taas kiellän.

Beauvoir – kuten monet muutkin feministit mielestäni hieman paisuttelevat patriarkaatin sortovaltaa ja naisten olemattomia mahdollisuuksia selvitä siinä. Kuvaus sorretuista naisista menee sosiaalipornon puolelle, ja vaienneiksi jäävät niiden naisten äänet, jotka kaikesta huolimatta kokevat elävänsä eheää elämää perinteisen naisen roolissa, jossa viihtyvät. Vaienneiksi jäävät myös sellaisten miesten äänet, jotka ovat kokeneet tulleensa naisten sortamiksi – uskoisin, että myös sellaisia löytyy (vaikkakin tietysti vähemmän).

Helpotuksekseni huomaan, että monet ne epäkohdat, joista Beauvoir kirjoittaa, eivät ole enää ajankohtaisia 2000-luvun Suomessa. Esimerkiksi naisen ei juuri tarvitse puolustella haluaan kouluttautua ja tehdä töitä. Myöskään uskomus, että naiset eivät ole niin älyllisiä kuin miehet, eivät estä naisia hakeutumasta akateemiselle uralle. Toisaalta on myös niitä asioita, jotka ovat yhä totta tänäkin päivänä ja joista itsekin haluaisin päästävän eroon.

Miksi esimerkiksi naisten työvoima yhä luokitellaan vähempiarvoiseksi ja naiset saattavat saada aivan samasta työstä vähemmän palkkaa? Tai miksi naisvaltaisilla aloilla ovat palkkatasot matalammat, vaikka työn vaativuus ja siihen vaadittava koulutus saattavat olla jopa suurempia kuin jossakin miesvaltaisella alalla? Ne patriarkaatin rakenteet, jotka määrittävät naisen Toiseksi suhteessa mieheen ja näin myös vähempiarvoiseksi on ilmeisesti syynä siihen, miksi naisten tekemä työ on myös toisarvoista ja näin myös rahallisesti toisarvoista.

Ajoittain Beauvoir ilahduttaa lukijaansa varsin värikkäällä kielellä ja hauskoilla kielikuvilla. Tässä eräs tällainen kohta, jota en kyennyt lukea nauramatta:

Kun ”viehättävä nainen” esittelee itseään koko loistossaan, hänestä on helpompi haltioitua kuin ”typeristä maalauksista, oviaukkojen päälle maalatuista kuvista, lavasteista, sirkusten seinävaatteista, kauppojen kylteistä, kansankertomusten kuvituksesta”, jotka saivat Rimbaud´n pään pyörälle.  Nainen on koristelut viimeisten villitysten mukaan ja kaunistettu uusimmilla menetelmillä, mutta hän saapuu kaukaa menneisyydestä, Thebasta, Minoksesta ja Chiken Itzasta; hän on afrikkalaiselle savannille pystytetty toteemi, hän on helikopteri ja lintu. Ja ihmeellisintä on se, että hänen värjättyjen hiustensa alla lehtien havina muuttuu ajatteluksi ja että hänen rinnoistaan soljuu sanoja.

2 kommenttia:

  1. Feministi ilman radikalismia13. maaliskuuta 2013 klo 15.57

    Kirjan esittelystä ja ajatuksiesi jakamisesta on jo muutama kuukausi aikaa, mutta halusin silti tarttua yhteen kohtaan tekstistäsi:

    "Kuvaus sorretuista naisista menee sosiaalipornon puolelle, ja vaienneiksi jäävät niiden naisten äänet, jotka kaikesta huolimatta kokevat elävänsä eheää elämää perinteisen naisen roolissa, jossa viihtyvät. "

    On varsin totta, että Beauvoirin kommentit ovat välillä melko pelkistettyjä ja yksipuolisia. On kuitenkin tärkeää huomata, että kirja ei kerro niistä naisista, jotka haluavat olla naisen roolissa - en lähde nyt huomattamaan yhteiskunnan aivopesusta ja tutkimuksista, jotka ovat osoittaneet perinteisestä naisen roolista nauttivien määrän olevan todellisuudessa hyvin pieni - vaan naisista, jotka haluavat samat mahdollisuudet miesten kanssa. Kirja nimenomaan kertoo siitä, miksi näillä naisilla ei ole ollut sitä mahdollisuutta, miksi sitä oikeutta ei ole osattu kaivata ja miten asiat voisivat muuttua.

    Muuten esittely oli kiinnostava (vaikka kirjat olenkin lukenut), kuten muutamat muutkin selaamani esittelyt, joten luulen ryhtyväni lukemaan blogia jatkossakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi ja mukava, jos löysit jotakin kiinnostavaa blogistani! :)

      Itseäni pisti silmään tuo perinteisen naisen roolissa viihtyvien naisten äänen puuttuminen teoksessa nimenomaan ehkä siksi, että itse koen olevani aika pitkälle sellainen. Siihen liittyy myös oma ristiriitainen suhtautumiseni feminismiä kohtaan. Feministit ovat luoneet uuden naisihanteen, ja jotka sitä eivät omaksu, saattavat kokea olevansa samalla tavalla ulkopuolella jostakin, muottiin sovittamattomia, kuin ne ei-perinteiset naiset ennen feminististen ihanteiden läpilyöntiä. Mutta on totta, että femninismillä on tietyt (poliittiset) tavoitteet, joihin ei kuulu perinteisen naisen roolissa viihtyvien onnellisuuden hehkutus :) Aina kun haluaa sanoa jotakin, jää väkisin jotakin sanomatta.

      Mutta lisäksi pisti silmään se, että de Beauvoir on valinnut kerrottavakseen kaikkein psykopatologisemmat tapaukset, joissa naisista on tullut suorastaan hulluja patriarkaalisen sorron vuoksi. Minulla oli pieni luottamuspula joihinkin kirjoittajan psykologisiin päätelmiin. Kaikkien naisten ongelmat tuskin johtuivat ainoastaan patriarkaalisesta sorrosta, vaan taustasyyt saattaa monessa kohtaa olla monisyisemmät.

      Poista