maanantai 12. kesäkuuta 2017

Se kauan odotettu kesäloma ja kirjahaaveita


"Jo joutui armas aika ja kesäloma suloinen. Kauniisti Annan kättä koristaa kirjanen...."

Kesäloma! Se on jo alkanut! Se opettajan kuuluisa ja pitkä kesäloma, joka ei lopu melkein ikinä ja jonka aikana lukutoukka äidinkielenopettaja ehtii lukemaan vaikka miten paljon kirjoja! Ihanaa!

Tyhjä luokka ja katse kohti kesälomaa

Okei. Sanan varsinaisessa merkityksessähän minulla ei ole kesälomaa vaan olen kesätyötön. Kunnassa, jossa työskentelen, ei nimittäin makseta sijaisopettajille kesäpalkkoja, vaan työsuhde loppuu Suvivirteen. Luotan kuitenkin siihen, että TE-palvelut ei keksi kesällä opettajalle töitä, vaan saan rauhassa nostaa työttömyyskassasta ansiosidonnaista ja lukea ja lomailla koko kesän.


Mennyt lukuvuosi on ollut uskomattoman kiireinen ja työntäyteinen. Olen tehnyt lukuvuoden aikana kurssein mitattuna 1,5 opettajan työt opetusvelvollisuuteen suhteutettuna. Oppitunteja on suunniteltu ja esseitä korjattu monena yönä siihen asti, kun linnut aloittavat aamulaulunsa ja aurinko alkaa jo varovasti kajastamaan. Silmäpussit ovat syventyneet ja teetä on keitelty yön pimeinä tunteina kuppi jos toinenkin. Kun Suvivirsi kajahti ilmoille, oli opettajan olo hyvin kaikkensa antanut. En ole vielä ensimmäisen viikon aikana ehtinyt vielä kunnolla tajutakaan, että nyt tuo kaikki oravanpyörä on ainakin hetkeksi ohi ja voi hengähtää. Ensimmäinen kesälomaviikko onkin sujunut hyvin kiireisissä merkeissä ja on ollut yhtä jos toista toimitettavaa. Synttäreiden juhlintaa, pientä reissua, kirppisvaatteiden koluamista ja hinnoittelua ynnä muuta.  Myös pikku paperihommia on vielä ihan pikkuisen tehtävänä, ennen kuin voin kokonaan unohtaa kaiken koulutyön.


Sain siskoiltani ihan parhaan synttärilahjan: he olivat askarrellet minulle kasan kirjamerkkejä, joissa on lempparisitaatteja lempikirjastani Annan nuoruusvuosista! Yksi kesäloman alun parhaista hetkistä olikin koluta läpi rakasta kirjaani ja etsiä lahjaan sopivia sitaatteja.



Lukuvuoden aikana työkiireiden keskellä on lukeminen ja vielä enemmän bloggaaminen ollut tavallista vähäisempää. Minusta on kiireideni keskellä tullut keskittymishäiriöinen ADHD-lukija, jolla on tuhat kirjaa kesken, eikä mistään kirjasta tule valmista (paitsi ehkä puolen vuoden päästä aloittamisesta). Lainailen kirjastoista vinot pinot kirjoja. Aloitan fiiliksen mukaan mitä sattuu ja seuraavassa hetkessä olenkin pyrähtänyt jo toisen kirjan pariin. En edes jaksa laskea, miten monta kirjaa minulla on kesken. Kirjat toki kärsivät hajanaisesta ja katkelmallisesta lukutyylistäni: loppuun päästyäni minulla voi olla jokseenkin epämääräinen kuva siitä, millainen kirja tulikaan luettua. Moni kirja on varmasti jäänyt myös pysyvästi kesken. Olen kuitenkin todennut, että on loppujen lopuksi täysin epäolennaista, miten paljon lukemistani kirjoista ymmärrän ja muistan. Olennaisia ovat vain kirjojen parissa viettämäni hetket, jotka saavat minut hengittämään.

Samalla tavalla kuin keskeneräisten kirjojen pino on kasvanut lukuvuoden aikana kasvamistaan, on myös bloggaustaan odottavien jo luettujen kirjojen pino kasvanut. Kesälomani aikana yritän koluta bloggauspinoa vähän paremmin läpi, mutta voi olla, että osa tämän lukuvuoden kirjoista jää vaille blogini dokumentointia.

Kesäloman ensimmäisen viikon aikana juhlin synttäreitäni kaksin kakuin

Minulla on tälle kesälle monia haaveita ja suunnitelmia.  Tietysti yksi tärkeimmistä asioista, joita odotan tältä kesältä, on se, että on enemmän aikaa lukea. Niinpä heti viimeisen virallisen koulupäivän jälkeen riensin kirjastoon ja haalin syliini valtavan pinon kirjoja. Ei sillä, etteikö niitä keskeneräisiä kirjoja olisi jo kotona riittämiin. Mutta minun kesälomafiilikseni alkaa aina siitä, kun saan mennä kirjastoon, hivellä lukuisia lukemattomia kirjoja, lukea niiden takakansitekstejä ja haalia niitä suuri pino kotiin ja ajatella sitä ihanuutta, että vihdoin on aikaa kirjoille ja lukemiselle.

Tällaisen kirjapinon haalin kotiini kirjastoreissultani




Kaksi näistä kirjoista on tanskalaisia, jotka lainasin aivan sitä varten, että lähden tänään pienelle Tanskan lomalle ja olen ajatellut lukea matkatunnelmiini sopivasti siellä tanskalaista kirjallisuutta. En ole ennen tiennytkään, että H. C. Andersen on kirjoittanut kuuluisten satujensa lisäksi myös romaaneita, mutta näemmä on. H. C. Andersenin Kaksi paronitarta -romaanissa on kaiken lisäksi aivan ihanat kannet! Peter Høegin monen sukupolven ja monen vuosisadan yli ulottuva tarina Kuvitelma 20. vuosisadasta kuulostaa mielestäni vallan kiehtovalta ja juuri minun tyyliseltäni kirjalta.


Kesäloman alun kunniaksi kirjastosta haalimani kirjapino on sellainen ex tempore -tunteen mukaan kahmittu pino, josta veikkaan monen teoksen jäävän lukematta, mutta luultavasti monen myös tulevan luetuksi. Yhden kirjan näistä, Alice Hoffmanin Punaisen puutarhan, ehdin jo ensimmäisen kesälomaviikkoni aikana lukemaan. Tämä oli aivan oikea teos aloittaa kesäloma!

Muita kirjoja, jotka erityisesti suunnittelen lukevani kesällä, on keväällä hieman aloitettu Volter Kilven suurromaani Alastalon salissa sekä Ylen 101-kirjaa -projektiin osakseni arvottu Timo K. Mukan Tabu. Toivon myös saavani loppuun keväällä aloittamani Markus Zusakin Kirjavarkaan. Lisäksi aion lukea erään opiskelijoiden kesäkirjasuosituksista kesälukemisekseni arpomani teoksen, josta aion kirjoittaa lähitulevaisuudessa aivan oman bloggauksen. Myös viime kesänä arvoin opiskelijoideni kesäkirjasuosituksista yhden kirjan luettavakseni, ja idea oli mielestäni sen verran kiva, että ajattelin tänä kesänä ottaa uusiksi.


Alastalon salia aloitin jo vähän keväällä

Sen lisäksi, että odotan tältä kesältä lukuisia lukukokemuksia, odotan myös lukuisia kesälomamatkojani! Olen päässyt nyt sen verran käsiksi oikeaan työelämään ja tehnyt sen verran paljon ylitöitä, että minulla on tänä kesänä ensimmäistä kertaa elämässäni varaa oikeasti vähän lomaillakin. Sen lisäksi, että lähden Tanskaan, menen myös kesäkuun lopussa kolmen yön ja kolmen eri huvilan huvilalomalle ihanaan Hankoon, johon ihastuin ikihyviksi viimekesäisellä Hangon matkallani ja jossa olen myös lukuvuoden aikana käynyt muutaman kerran pitämässä yhden huvilayömittaisen irtioton. Heinäkuussa puolestani suuntaan luostarilomalle Valamoon ja Lintulaan, ja matkan varrella yövyn myös ihastuttavassa Taulun kartanossa, jossa vietin keväällä yön myös Jyväskylän kirjamessujen jälkeen. Lisäksi heinäkuussa palaan Hankoon myös lyhyemmän huvilointiloman merkeissä. Näihin kaikkiin matkasuunnitelmiini sisältyy myös ajatus kiireettömistä kirjahetkistä ihanissa miljöissä.

Kertokaahan, mitä kivaa te muut aiotte lukea kesälomallanne!

 Kesäloman alun kunniaksi hankin parvekkeelleni lukutuolin! Kerran testattu "tositoimissa" ja kokemus erinomainen!

9 kommenttia:

  1. Ihanaa, ansaittua lomaa, Anna!

    Ja aah: Siintää Sargassomeri! Se kuuluu minunkin lukusuunnitelmiini tänä kesänä. Haluaisin romaanin ihan omakseni, mutta sitä ei tunnu saavan mistään, olen kolunnut nettiantikvariaatit, Huuto.netin jne. Onneksi on kirjasto. ♥

    Aivan hurmaavia nuo lahjaksi saamasi kirjanmerkit.

    T. Lumiomena-blogin Katja

    VastaaPoista
  2. Minulla on tänään ensimmäinen kesälomapäivä, joten tunnistan hyvin tunteesi. Lukusuunnitelmissani on Beckettin Godota odottaessa ja Novaliksen Fragmentteja, mutta muuten en ole suunnitellut. Katsotaan, mitä kirjoja kesä tuo tullessaan.

    Rentotuttavaa kesää sinulle!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihastuttavia nuo kirjanmerkit! <3 Osaisinpa itsekin askarrella !

    VastaaPoista
  4. Minä ihmettelen aina sitä, että mihin minun kirjanmerkkini katoavat? Asuuko meillä kirjanmerkkikokoelmaa keräilevä kirjakummitus, joka ei ole vielä muuta puuhaa keksinyt, paitsi sen, että kirjoja katoaa, enkä löydä niitä. Tosin se voi johtua siitä, että lainailen ja annan kirjojani ihan itseni ja muiden iloksi ;)
    Upeat valokuvat ja nuo mansikkakakut olivat varmasti maukkaita.
    En ole tehnyt muuta lukusuunnitelmaa kuin että luen omien kirjahyllyjen kirjoja, joita en ole lukenut ja sitten yritän lukea vanhoja satuja ja tarinoita.

    Ideasi siitä, että oppilaasi saavat valita sinulle kesälukemista on mainio, mutta mitä kirjoja he ehdottivat sinulle? Olisi hauska tietää :)

    VastaaPoista
  5. Kakkusi näyttävät niin maukkailta, niin maukkailta, että vesi herahtaa kielelle niitä katsellessa. Tuon Andersenin Kaksi paronitarta olen lukenut ainakin kahdesti ja se on ihan kiintoisa tarina ja jos sinua kiinnostaa, postaukseni kirjasta voi käydä lukemassa täällä:
    https://sheferijm.vuodatus.net/lue/2013/04/h-c-andersen-kaksi-paronitarta

    Hienoa Tanskan-matkaa sinulle ja ihania muistoja tuliaisiksi toivottelen täältä Keski-Suomen sateesta.

    VastaaPoista
  6. Ovatpa nuo kirjanmerkit ihania!^^
    Minulla on kesäloma tällä kertaa jopa oikeasti kesällä - olen kolmivuoroduunari, jonka kesäloma voi olla jossakin toukokuun ja syyskuun välissä. :D En ole erityisemmin suunnitellut lomalukemisiani, mutta nyt olen tarttunut useampiin dekkareihin. Ajattelin lukea myös ainakin yhden kirjan Pride-viikkoa ajatellen - kenties tartun myös pitkästä aikaa johonkin kauhukirjaan.
    Nauti lomastasi! :)

    VastaaPoista
  7. Tarvitsetko kiireellistä lainaa laskun maksamiseen, yrityksen perustamisen, kiinnityksen, auton ostamiseen tai taloudelliseen tilanteeseen? Sinun ei tarvitse huolehtia enää vain ota meihin yhteyttä tänään. Tarjoamme lainaa hyvin alhaisella 2,5 prosentilla. Niin nopea, niin helppoa .. Ota yhteyttä sähköpostilla: vdaniels0007@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia! Rentouttavia lukuhetkiä kesään!

    VastaaPoista
  9. Sinä olet todella lomasi ansainnut. 1,5 opettajan työt, huh!! Nauti kesästäsi ja oikein hyviä lukuhetkiä. ps. Kuviasi on aina ilo katsella. :)

    VastaaPoista