Kaksi suomalaista uutuuromaania todellisten ihmisten elämästä : Akvarelleja Engelin kaupungista ja Jäljet

Tänä vuonna olen tehnyt jotakin ennenkuulumatonta: olen lukenut kaksi suomalaista uutuuskirjaa! Luen harvoin uutuuksia ja vielä harvemmin suomalaisia. Jännästi nämä molemmat kirjat muistuttavat myös sisällöltään toisiaan: molemmat ovat kaunokirjallisia romaaneita kahdesta kuuluisasta Suomessa vaikuttaneesta kulttuurihenkilöstä: Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista kertoo Suomen arkkitehtuuriin suuren jäljen jättäneestä Carl Ludvig Engelistä. Mila Teräksen Jäljet-romaani puolestaan on tarina Helene Schjerfbeckistä, Suomen kultakauden kuulusta kuvataiteilijasta. Molempia teoksia yhdistää lisäksi surumielinen vire. Mutta kumpi teos kävi syvemmälle sydämeeni?

Jukka Viikilän taidokas Akvarelleja Engelin kaupungista

Viime vuoden Finladia voittaja, Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista, houkuttaa lukemaan raikkaan kauniilla ja ilmavalla nimellään, jota tukee kannen hento ja vaaleataustainen kuvitus. Nimi ja ulkonäkö on lupaus sisällöstä: myös Viikilän romaanin sisältöä voisi luonnehtia raikkaaksi  ja kauniiksi. Samalla kuitenkin tarina ja sen kirjoitustyyli on hieman surumielinen, painostava ja etäisen kolea.

Akvarelleja Engelin kaupungista kertoo kuuluisasta saksalaisesta arkkitehdistä Carl Ludvig Engelistä ja siitä, kuinka hän rakensi Helsingin. Romaani on kirjoitettu päiväkirjamuotoon. Engelin lyhyet päiväkirjamerkinnät johdattavat lukijan arkkitehdin pään sisälle ja 1800-luvun kiehtovaan porvariselämään.

Pidin teoksesta, mutta en löytänyt siitä "sitä jotakin". Odotukseni teoksen nimen ja Finlandia-voiton vuoksi olivat korkealla, mutta lukukokemus jätti sieluni jokseenkin kylmäksi. Viikilän teos on taidokkaasti ja taiteellisesti kirjoitettu. Kieli on huoliteltua ja sanavalinnat hiottuja. Teos on aiemmin runooilijana tunnetun Viikilän esikoisromaani, ja kirjailijan tausta tulee selvästi näkyviin kielen lyyrisyydestä. Kuitenkin jäi tunne, että teos on hieman sieluton: siinä on muoto, mutta missä sisältö?

Teoksen loppua kohden tarina kuitenkin tarttui minuun intensiivisemmin ja pystyin paremmin eläytymään siihen. Kun menestyneen arkkitehdin elämänkohtalo kääntyy onnettomaksi ja traagisuus saa päähenkilön elämässä vallan, uppouduin syvemmälle tarinaan - ja tulin liikutetuksi ja kosketetuksi.

Mila Teräksen herkän kaunis Jäljet

Helene Schjerfbeck on aina ollut minulle tuttu - ja tietyllä tavalla läheinen taiteilija. Varmaan läheiseksi hän on tullut minulle siskoni kautta, jolle Schjerfbeck on taiteilija ylitse muiden.

Minua on aina kiehtonut traagisten, väärinymmärrettyjen, yksinäisten, kärsivien, hauraiden ja herkkien taiteilijoiden kohtalot. Lempirunoilijani on 16-vuotiaasta tuberkuloosia sairastanut ja 31-vuotiaana tautiin menehtynyt Edith Södergran, jonka runous oli liian edellä aikaansa ja joka ei saanut elinaikanaan nähdä sitä, miten syvästi hänen runouttaan voidaan arvostaa. Lempikuvataitelijani on puolestaan hollantilainen postimpressionistinen Vincent van Gogh, joka ei elinaikanaan myynyt kuin yhden taulun ja jonka realismin vaatimuksista rajusti poikenneet impressionistiset töhryt eivät saaneet aikalaisten arvostusta osakseen. Elämän vaikeudet johdattivat van Goghin mielisairaalan seinien sisään ja saivat hänet myös lopulta ampumaan aivonsa pihalle. Olen pohtinut joskus, että ehkä kärsimys synnyttää taidetta ja herkistää ihmisen aistit vangitsemaan elämän ja ihmisyyden kokemuksen syvimpiä tuntoja sanoihin tai kuviin tai muihin taiteellisiin luomuksiin. Tai ehkä kärsimys vain haluaa tulla ilmaistuksi.

 Ihan Södergranin tai van Goghin elämän veroista tragiikkaa ei löydy Schjerfbeckistä, mutta näen yhtäläisyyksiä. Hänen elämäänsä varjosti yksinäisyys. Näen hänet myös hauraana ja herkkänä taiteilijahahmona. Hänen mielenmaisemansa on melankoliasävytteinen, minkä voi helposti aistia hänen tauluistaan. Hän myi taulujaan paljon enemmän kuin esimerkiksi van Gogh, mutta ei saanut aikanaan kuitenkaan nykyisen kaltaista arvostusta. Kaikki tämä tekee hänen elämänkohtalostaan silmissäni kiehtovan - ja tarinan arvoisen.

Mila Teräs on onnistunut vangitsemaan Jäljet-romaaniinsa kauniisti Schjerfbeckin tarinan. Kirjoitustyylissä on herkkää kauneutta, joka koskettaa. Tyyli kuvastanee Schjerfbeckin herkkää ja taiteellista sielunmaisemaa. Sanoissa ei ole mitään liikaa - eikä myöskään mitään liian vähän. Tuntuu kuin jokainen sana olisi viimeistä piirtoa myöten harkittu.

Teoksessa yhdistyy kiehtova elämäntarina upeaan tyyliin ja kerrontaan. Teräksen hitaasti ja verkkaisesti putoilevat sanat kävivät suoraan sydämeeni. Tuntuu kuin romaanin sanat olisivat putoilleet lukijan mieleen kirjan sivuilta kuin hitaasti taivaalta maahan leijailevat lumihiutaleet kauniina ja kuulana talvipäivänä. Siitä ei voi muuta kuin lumoutua ja jäädä ihastuneena katselemaan sanojen verkkaista tanssahtelua.

Lopetankin tällaiseen lumiaiheiseen katkelmaan, jossa tiivistyy hyvin se kerronnan ja tyylin kauneus, johon teoksessa ihastuin:

Talvi hengittää, ja huoneet käyvät päivä päivältä yhä vetoisemmiksi.

Elämän merkitys on pienissä asioissa. Palavissa haloissa, kun lisään niitä uuniin, hengitän niiden tuoksua ja kuuntelen niiden risahtelua.

Elämän merkitys on sen jatkumisessa.

Lumi pehmentää kaupungin hermostuneet ääriviivat. Kynnetyssä maassa on vieretysten tummaa multaa ja lunta, se on kaunista.

Ostin Teräksen teoksen Jyväskylän kirjamessuilta ja aloitin sen ihanissa tunnelmissa sen jälkeen Jyväskylän lähellä sijaitsevassa kartanossa.

Jukka Viikilä

Akvarelleja Engelin kaupungista, 2016

Gummerus

215 s.

Mila Teräs

Jäljet, 2017

Karisto

285 s.