Tarina Sound of Musicin takaa ja luostaritunnelmia Valamosta

Laulavasta Trappin perheestä kertova musikaalielokuva Sound of Music on yksi kaikkien aikojen rakkaimpia lempielokuviani. Yksi niistä harvoista elokuvista, jota olen jaksanut katsoa aina vain uudestaan ja uudestaan. Se on yksi niistä harvoista elokuvista, jonka muistan myös lapsuudestani. Elokuvan ihanat laulut, menneen maailman henki, kauniit maisemat ja idealisoitu romanttisuus ja toisaalta myös hullunkurinen hauskuus lumoavat. Elokuvan Edelweiss-laulua jaksaisin kuunnella loputtomia kertoja peräkkäin. Muistan myös aina lapsuusvuosista saakka, kuinka meidän isämme on laulanut tuota Edelweissiä välillä kotonamme.

Pienenä taisin luulla Sound of Musicin olevan vain kaunis elokuva. Myöhemmin minulle on selvinnyt sen perustuvan tositarinaan, joka on alun perin kirjoitettu kirjaksi. Sound of Music -elokuva perustuu Trappin laulavan perheen äidin Maria Augusta Trappin kirjoittamaan Trappin perhe -romaaniin. Tuo punakantinen, siskoltani perinnöksi saamani kirja on jo vuosia odottanut minua omassa kirjahyllystäni. Olen tiennyt, että jonakin päivänä minun on vielä aivan pakko lukea se. Se päivä koitti vihdoinkin nyt talvilomallani. Suuntasin viettämään talvilomani aloitusta Heinävedelle Valamon luostariin kolmeksi yöksi. Jo matkaa varatessani päätin, että nyt jos koskaan on aika vihdoin lukea tarina Sound of Musicin takaa! Tarina sopii luostarilomalle yhtä kauniisti ja täydellisesti kuin edelweiss-kukka Alpeille.

Trappin perheen tarina nimittäin lähtee liikkeelle luostarista. Päähenkilö ja kirjan kirjoittaja Maria on nunnakokelaana itävaltalaisessa Nonnbergin luostarissa aikeenaan omistaa elämänsä Kristukselle. Nämä suunnitelmat kuitenkin muuttuvat, kun luostarin abbedissa määrääkin Marian erään leskeksi jääneen kapteeni von Trappin  perheeseen määräajaksi yhden tämän seitsemän lapsen kotiopettajattareksi. Lapsiparat kärsivät surusta surevan isän poissaolevuudesta sekä  poismenneen äidin jättämästä tyhjiöstä. Hartaana uskovaisena Maria rukoilee, että Jumala lähettäisi lapsille uuden äidin ja onnettomalle isälle uuden vaimon. Näin rukoillessaan hän ei kuitenkaan aavista, että se uusi äiti ja uusi vaimo voisi olla hän itse.

Kapteeni Trapp rakastuu nuoreen kotiopettajattareen, josta on itse asiassa tullut koko lapsikatraan hoitaja ja kapteenin taloudenhoitaja. Nunnan elämästä haaveillut Maria järkyttyy kosinnasta ja pakenee luostariin kysymään neuvoa kiperässä tilanteessa. Pyhä henki kuitenkin ilmoittaa koko nunnien suurelle kaartille, että on Jumalan tahto, että Maria menee naimisiin kapteenin kanssa ja hylkää nunnanuransa. Jumalan tahtoa on toteltava, joten Maria menee naimisiin kapteenin kanssa - ja oppii pikku hiljaa myös rakastamaan tätä, vaikka kokeekin alkuun menneensä naimisiin vain "lasten kanssa".

Tämä on se osa tarinaa, josta elokuva suurimmaksi osaksi kertoo - vaikkakin osin hyvin erilaisena. (Elokuvassa esimerkiksi Marian ja George Trappin avioliitto esitetään rakkausavioliittona.) Kirjassa tämä osa on kuitenkin vasta alkusoitto kaikelle muulle. Omasta mielestäni tämä "elokuvaosa" oli kuitenkin romaanin mielenkiintoisin osa. Tarina jatkuu tästä eteenpäin kuitenkin avioelämän ja perheen laulajauran kuvaukseen ja jatkuu siitä Amerikkaan pakenemiseen. Koko monilukuinen perhe alkaa Marian johdolla harjoittelemaan laulamista ja kehittyy tunnetuksi "laulavaksi perheeksi". Kun Itävallan miehittänyt Hitler kutsuu Trappit laulamaan syntymäpäivilleen ja perhe vakaumuksellisista syistä kieltäytyy "kunniasta", päättää perhe paeta Amerikkaan. Suuren natsijohtajan syntymäpäiväkutsusta kun ei käy noin vain kieltäytyminen ilman ikäviä jälkiseuraamuksia.

Trappin perheen tarina on monivaiheinen ja rikas. Tarina on jo itsessään kiehtova, mutta kiehtovamman siitä tekee tietoisuus siitä, että se on totta (ainakin jossain määrin). Lukiessani mietin kyllä kovin myös sitä, missä suhteessa se on totta ja missä suhteessa Maria Trapp puolestaan on värittänyt - tai jopa vääristellyt - tarinaansa. Aihe nimittäin on kiistelty. Marian kuoleman jälkeen Trappin sukuhan riitaantui, ja lapset  ovat tuoneet esille, ettei kaikki ollut ihan sellaista, millaisena kirja (ja vielä vähemman elokuva) on asiat esittänyt. Maria itse ei ilmeisesti todellisuudessa ollut niin "hyvä" ihminen, millaisena kirja hänet esittä. (No, kukapa haluaisikaan esittää itsensä omaelämäkerrassaan hirviönä?) Tästä on tehty dokumenttikin, jonka olen vuosia sitten nähnyt ja jonka sisällön siksi suurimmaksi osaksi iloisesti unohtanut. Nyt kirjan lukemisen jälkeen tekisi kuitenkin mieleni palata siihen uudestaan.

Olipa Maria yhtä mukava äiti ja puoliso kuin millaisena kirja hänet esittää tai ei, on ainakin yksi asia varma: hän osaa kirjoittaa. Kirja on kirjoitettu siten kuin mielestäni kaikki "kunnon vanhanajan kirjat". Ihan jo kirjan ensimmäisistä sanoista lähtien heittäydyin täysillä tarinan mukaan ja annoin Marian mukaansatempaavan kertojaäänen viedä minut mennessäni vuosikymmenten taakse nunnaluostarin muurien sisälle. Ja tunnelma oli juuri oikea tänne Valamon luostarilomalleni!

Lomatunnelmia Valamosta

Luostarit ovat aina jollakin tavalla viehättäneet minua. En ole itse sellaisessa ikinä ennen käynyt, mutta niin kauan kuin muistan, vain haaveillut. Viime syksynä kun näin Saran kirjojen Saran Valamo-tunnelmia kuvina hänen Facebookissaan ja blogissaan, konkretisoitui luostarihaaveeni Valamo-lomaksi.

Niinpä tosiaan varasin talvilomaksi itselleni kolme yötä Heinävedellä, Savon sydämessä sijaitsevasta Valamon ortodoksisesta munkkiluostarista. Nyt tuon lomani viimeisenä iltana (tai yönä!) tuntuu siltä, että loma on ollut aivan liian lyhyt! Tämä on ollut juuri sitä, mitä olen kaivannut. Lomaa edeltävä työjakso oli poikkeuksellisen hektinen ja haastava. Tekstitaidon yo-kokeet ja (ja hieman myös ruotsin yo-kuuntelut)  ja sitä edeltävät preliminäärikokeet valvottivat minua useampana yönä aamun pikkutunneille asti. Vikaa työpäivää edeltävänä yönä, jota seuraavana päivänä myös kokeet piti lähettää ylioppilastutkintolautakuntaan, tein kaikkien aikojen työvalvomisennätykseni ja pääsin nukkumaan vasta varttia vaille viisi. Loman alkaessa olin väsymyskuoleman partaalla. Oikeastaan tuntuu, etten olisi selvinnyt edeltävästä viikosta ehjin mielin ilman silmissä siintävää haavekuvaa tulevasta Valamon lomasta. Se auttoi minua jaksamaan niinä yön pimeinä ja loputtomina työntäyteisinä tunteina. Siksipä tuntui suorastaan taivaalliselta ensimmäisenä lomapäivänään heittää kimpsut ja kampsut (ja monta kirjaa) autoon sekä hurauttaa kauas pois luostarin rauhaan.

Luostarin kiireetön tunnelma on todella tehnyt minulle hyvää. Tuntuu, etten ole tehnyt niin paljon asioita kuin olin kuvitellut tekeväni täällä. En ole lukenut myöskään niin paljon kuin olin ajatellut lukevani. En ole kuitenkaan ottanut siitä mitään paineita. Tämä loma on ollut hyvä juuri tällaisenaan. Olen nukkunut hyvin ja makeasti, lepäillyt sängyssä pois yo-koeuupumustani, katsellut taivaalta tippuvia lumihiutaleita, siemaillut teetä, lueskellut rauhalliseen tahtiin sekä kirjoitellut päiväkirjaani, blogiani ja erinäisiä kaunokirjallisia viritelmiä. Olen hoidellut myös ihmissuhteitani puhumalla puhelimessa ystävien kanssa, joihin en ole työkiireideni keskellä ehtinyt pitämään tarpeeksi yhteyttä. Olen myös viilettänyt  pitkin lumista maisemaa luostarin ihanalla punaisella potkukelkalla. (Aivan mahtavaa, että täällä on vierailijoille lainattavissa sellaisia!) Lisäksi tämän päivän huippuhetkiä oli käydä katselemassa luostarin hautausmaalla koristeellisia vanhoja puuristejä ja lueskella niiden toinen toistaan erikoisempia ja kiehtovampia munkkien ja nunnien nimiä. Ortodoksisiin jumalanpalveluksiin tutustuminen on ollut aivan oma kiehtova kokemuksensa. Ihka "oikeat" munkit tummanpuhuvissa liehuvissa kaavuissaan resitoimassa uskonnollisen juhlavia sanoja ja suitsuttamassa suitsukkeita hämärässä, kynttilöin valaistussa häikäisevän koristeellisessa kirkossa pistää tähän kaikkeen tottumattoman turistin pään hieman pyörälle ja mielikuvituksen laukaamaan. En voinut sille mitään, että minulle tuli hyvin keskiaikainen olo jumalanpalveluksessa ja pienen hetken kuvittelin tipahtaneeni keskelle Umberto Econ Ruusun nimen maailmaa.

Yksi hyvin tärkeä ja ihana yksityiskohta lomassani oli se, että otin oman rakkaan ja kauniin teemukini mukaan, josta olen voinut nauttia teetä omassa huoneessani lukemisen iloa nostattamaan.

Valamo on paikka, jonne haluan ehdottomasti vielä palata - ja useammaksi yöksi kerralla! Haluaisin nähdä Valamon ensi kesänä vielä kesäpuvussaan. Uskon, että silloin tämä paikka pääsee paremmin oikeuksiinsa, kun puut ja ruohikko vihertävät kauniisti ja luostarialuetta ympäröivä järvi kimmeltä sinisenä. Lähellä on myös Lintulan nunnaluostari, joka onkin yleisölle ja majoittujille vain kesäkaudella auki. Ensi kesäni haaveissani siintääkin jo vahvasti Valamon ja Lintulan yhdistetty vähintään viikon mittainen luostariloma kirjojen, lukemisen ja kirjoittamisen parissa!