Joululahjavinkki: Anni Swanin uusi kuvasatukirja Merenkuningatar ja hänen poikansa

Vielä, kun ehtii tilaamaan joululahjoja netistä, haluan nostaa esille yhden (omasta mielestäni) mainion ja ihanan joululahjavinkin!

Tässä vinkissä on tietysti oma lehmäni ojassa - ainakin jollain tavalla! (Tosin mainittakoon, että en saa itse myyntituloja ollenkaan, vaan minulle on maksettu tietty palkkio tekemästäni työstä. Mutta, mutta - toivon tietenkin, että kirja löytää tiensä lukijoiden luokse!)

Alkusyksystä nimittäin julkaistiin Anni Swanin satukuvakirja Merenkuningatar ja hänen poikansa. Minun on ollut tarkoitus kirjoittaa tästä blogiin jo aiemmin, mutta se on jäänyt muiden kiireiden jalkoihin. Nyt vihdoin joulun kynnyksellä kirjoitan kirjasta ainakin jotain! Toivottavasti joku tilaa kirjan pukinkonttiin! 

Satu on ilmestynyt aiemmin esimerkiksi Anni Swanin satuja -kokoelmassa, mutta tulee nyt ensi kertaa lukijoiden ulottuville kuvakirjamuodossa.

Kuvakirja on Kangasniemen kirjaston julkaisema, siinä on kangasniemeläiskuvataiteilija Mari-Annikki Serdijnin kuvitus ja minun hienovaraisesti nykyaikaistamani teksti. Teos on jatkoa vuonna 2020 julkaistulle Anni Swanin Lumolinna-kuvakirjalle, joka tehtiin saman tekijäkokoonpanon voimin. Kirjojen tarinat eivät liity toisiinsa, mutta niissä on yhteneväinen ulkonäkö ja tyyli, ja siksi ne sopivat toistensa kainaloon samaan kirjahyllyyn. 

Nämä molemmat kirjat ovat kauniita kuin korut, ja yhtenä viehättävänä yksityiskohtana mainittakoon, että sisäkansia ja koko ensimmäistä aukeamaa koristaa kauniisti hohteleva helmiäispaperi. Merenkuningattaressa se on tietenkin sininen kuin meri. Kirjoissa on käytetty koristeellisia anfangeja (eli sellaista näyttäviä, isoa alkukirjaimia sivujen alussa). Serdijinin yksityiskohtien kyllästämä ja voimakassävyinen kuvitus on kiinnostava yhdistelmä romanttista perinnettä ja modernia. Toisin sanoen kirjat ovat sellaisia kauniita aarteita, jollaisia esimerkiksi minun kaltainen esteetikko haluaa kerätä omaan hyllyynsä ja hypistellä iltojensa ilona.

Anni Swanin tekijänoikeudet eivät ole ihan vielä rauenneet, ja kirjat on toteutettu perikunnan luvalla ja hyväksytty heillä. Osin tämän vuoksi tavoitteenani on ollut kunnioittaa mahdollisimman paljon vanhaa, olla uskollinen Anni Swanin tyylille ja äänelle, joka itsessään on vertaansa vailla. Swan on taiturimainen kielenkäyttäjä, ja erityisesti saduissa hänen tyylinsä on äärimmäisen kaunista!

Oma modernisointini on hyvin kevyt ja koskee kielen pintaa. Tarina ja tekstin sisältö on alkuperäinen. Suurin osa tekemistäni muutoksista on käänteisten sanajärjestysten oikomisia nykykieleen sopivammaksi suoraksi sanajärjestykseksi. Sen lisäksi olen vaihtanut joitakin kovin vanhahtavia sanoja uudemmiksi. Olen myös tietenkin huoltanut kieltä nykykielen normien mukaiseksi, sillä jotkin oikeinkirjoitussäännöt ovat muuttuneet reilussa sadassa vuodessa. 

Merenkuningattaren aivan viimeistä virkettä (jota en viitsi paljastaa) pohdin lähes pääni puhki, sillä mielestäni yksi sana ei sopinut tyyliin ja rikkoi herkän tunnelman. Vaikka sana löytyy yhtä lailla nykykielestä, päättelin, että ehkäpä sillä oli Swanin aikana toisenlainen kaiku, toisenlainen konnotaatio. Niinpä vaihdoin sen erääseen toiseen sanaan, joka omasta mielestäni (ja makutuomareideni mielestä) sopii paremmin tyyliin.

Siinä missä Lumolinna on unelmienhohtoinen onnellinen satu, Merenkuningatar ja hänen poikansa vie täysin toisenlaisiin tunnelmiin ja tarjoaa lukijalle koskettavan traagisen tarinan. Suosittelen lukijalle saavia kaikkien kyyneleiden varalle! Yhteistä molemmille saduille on kuitenkin kauneus ja herkkyys, ja Anni Swanin lyyrinen satukieli hurmaa molemmissa.

Molemmat sadut ovat symbolistisia taidesatuja, joiden merkityksen uskoisin avautuvan parhaiten aikuislukijalle, mutta luulen, että myös lapset löytävät niistä sadun hohdetta ja taikaa, sadun lumovoimaa.

Merenkuningattaren takakansiteksti kuvaa teosta näin:

Suomen Satukuningatar Anni Swan johdattaa vedenneitojen maailmaan uudessa kuvakirjassa Merenkuningatar ja hänen poikansa ja kertoo kolmen sukupolven uskomattoman ja riipaisevan tarinan.

Pienen metsälammen vedenemäntä naittaa kauniin tyttärensä Merenkuninkaalle. Nuori lammenneito kokee suuren elämänmuutoksen, kun hänestä tulee Merenkuningatar, suuren ja mahtavan Merenkuninkaan puoliso. Merenmaailma on vieras, mykkä ja suunnattoman suuri. Mitä kuningattaren on tehtävä, kun hän saa pojan, jolle toivoisi jotakin parempaa?

Swan-tutkijatohtori Sirpa Kivilaakson mukaan Swan näyttää sadussa matriarkaalisen äidin vallan ja perinteisten perhemallien toimimattomuuden. Hänen mukaansa Swan luo sadussaan omaperäisen ilmaisukielen, jonka kuvakieli yhdistyy Suomen taiteen kultakauteen ja sen symboliikkaan.

Swanin sadut elävät yhä. Monikerroksiset symbolistiset taidesadut sopivat meidän aikamme nuorille aikuisille.

Teos on jatkoa vuonna 2020 kuvakirjana julkaistulle Lumolinna-sadulle.

Koska aloitus on aina tärkeä ja itse tässä sadussa rakastan eniten juuri alkua, siteeraan ensimmäisen sivun tekstin:

Mustan metsälammen syvyydessä asui vanha Lammenemäntä tyttärensä kanssa. Lammenneiti oli kaunis ja ihana. Häntä suloisempaa olentoa on vaikea kuvitellakaan. Hänen pitkät keltaiset kiharansa ulottuivat kantapäihin asti, silmät olivat tummemmat kuin syvä metsälampi ja iho valkea kuin lumpeenkukka.

Iltaisin, kun aurinko laski metsäkukkuloiden taa ja pikkulinnut visersivät tuutulaulua poikasilleen, Lammenneiti kohosi veden pinnalle. Hän ui kevyesti rannalle ja kiipesi mättäälle istumaan, loiskutti vettä valkoisilla jaloillaan ja kuunteli metsän huminaa. Joskus hän kapusi jopa vihreälle kumpareelle asti. Sieltä hän saattoi nähdä, kuinka savu nousi ihmisten asunnoista metsän takaa, ja kuulla, kuinka karjakellot kilisivät ja koirat haukkuivat. Mutta jos metsästä kuului risahdus, Lammenneiti syöksyi heti veteen ja sukelsi kotiinsa. Siellä hänen äitinsä hoiteli kukkatarhassaan pitkäkaulaisia lumpeenkukkia, joiden ihanat päät kohosivat lammen pinnalle. Mutta kun metsästä kuului iloisia lapsenääniä ja heleää naurua, Lammenneiti piiloutui vesiruohojen taakse ja tirkisteli piilopaikastaan ihmislapsia. Saisipa hänkin juoksennella vihreiden puiden alla tai kukkaniityllä! Paljon mieluummin hän olisi ollut ketteräjalkainen lapsukainen kuin uiskenteleva Lammenneiti, jonka täytyi asua mutaisessa vedessä ilman leikkitovereita.

Lopuksi vielä se tärkein asia: mistä kirjaa saa ostaa? Täällä kirjan syntysijoilla Kangasniemellä sitä myydään useissa myyntipisteissä mutta muualla asuvilla on kaksi vaihtoehtoa tilata kirja postitse. Booky myy sekä Merenkuningatarta että Lumolinnaa, mutta myös kirjan kustantanut Kangasniemen kirjasto on myynyt kirjaa postin välityksellä. Sinne voi ottaa yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen kirjasto@kangasniemi.fi. Kirjastossa Merenkuningattaren hinta on 25 e, Lumolinnan 20 e ja postikulut 10 e. Lisäksi kirjastolla on ollut yhteistarjous: molemmat kuvakirjat yhteensä 40 e.

Molemmat kuvakirjat löytyvät myös useiden kirjastojen kokoelmista. Jos et siis halua ostaa kirjoja mutta sukeltaa Anni Swanin kauniiseen satumaailmaan kuvakirjojen sivuilla, löydät varmasti kirjat käsiisi jostain kirjastosta.

Esikoiseni Kakkuja salaisesta puutarhasta ilmestyy keväällä 2023 - kansikuva julki!

Tämä syksy on ollut jännittävää aikaa. Kirjaunelmani on ottanut askeleita eteenpäin, konkreettisempaa hahmoa. Yhteistyö kustannustoimittajani kanssa alkoi elokuussa, ja esimerkiksi kansikuvaa on pohdittu ja mietitty yhdessä ja katalogitekstiä on suunniteltu. Ja sitten olen hyvin, hyvin malttamattomana odottanut, milloin Avaimen kevätkatalogi 2023 ilmestyy.

Ja vihdoin marraskuun alussa se ilmestyi!

Katalogin myötä tuli julkiseksi kirjan kansikuva ja lopullinen nimi.  Tadaa - esikoisteokseni Kakkuja salaisesta puutarhasta kansikuva on tässä:

Kannen on suunnitellut Annukka Mäkijärvi ja olen todella tyytyväinen siihen.

Hauskaa on, että kanteen päätyi pitkän pyörityksen jälkeen kuva Anni Swanin Pikkupappilassa -kirjasta ammentavasta Metsien kaukainen sini -kakusta, joka oli ihka ensimmäinen kirjakakkuni. 

Kun katsoo kokonaisuudessaan tuosta kakusta ottamaani kuvamateriaalia, huomaa harjaamattomuuteni. En ole ikinä ennen tätä kirjaprojektiani kuvannut niin tosissaan, ottanut kymmeniä, kymmeniä, jopa satoja kuvia samasta kohteesta. Projektin aikana olen kehittynyt kuvaajana. Kuitenkin noiden osin epäonnistuneiden ensikuvien seasta löytyi lopulta toimivin kansikuva. Minulle kansikuva muistuttaa: tästä kakusta kaikki alkoi, siitä alkoi konkreettisesti matkani kohti kirjaunelmaani.

Katalogiteksti kuvailee kirjaani ja sen kirjailijaa näin:

Mikäpä olisi ihanampaa kuin vetäytyä sohvan syliin tai riippumaton kainaloon kirjan, kakkupalan ja teekupin kanssa? Reseptejä ja lukuvinkkejä sisältävän leivonta- ja tietokirjan herkulliset kuvat vievät kakku- ja lukuhetkiin metsän siimekseen ja puutarhaan.

Miten Montgomeryn Anna-kirjat taipuvat kakuiksi? Millaisen kakun voisi kuvitella Pikku naisten joulupöytään? Millaisina kakkuluomuksina Kotiopettajattaren romaani tai Ylpeys ja ennakkoluulo voisivat herätä henkiin?

Anna Pölkki on kangasniemeläistynyt äidinkielen, kirjallisuuden ja ruotsin opettaja, joka asuu nykyään keskellä Savon metsiä, hoitaa puutarhaa, ohjaa kansalaisopiston lukupiirejä ja kirjoituskursseja sekä kirjoittaa lehtiin. Hän tunnustautuu Vihervaaran Anna sukulaissieluksi ja oman elämänsä Runotytöksi, joka haaveilee julkaisevansa vielä monta kirjaa.

(Näyttökuva katalogista)

Näillä näkymin kirjani on tarkoitus ilmestyä toukokuussa. Vaikka siihen on vielä paljon aikaa, kirjan myynti jälleenmyyjille alkoi jo katalogin julkaisun myötä. Viime viikolla huomasin, että Kakkuja salaisesta puutarhasta on ilmestynyt jo moniin kirjastojärjestelmiin ja siitä saa tehdä varauksia! Esimerkiksi synnyinseutuni Varsinais-Suomen Vaski-kirjastoihin kirjaani on tilattu jo 15 nidettä ja siitä on tehty 19 varausta. Nykyisen asuinpaikkani nurkilla sijaitseviin Keski-kirjastoihin on tilattu 16 nidettä ja varauksia on tehty 4. Huomasin myös, että kirja on ilmestynyt joihinkin nettikauppoihin ja on ennakkotilattavissa niistä. Ainakin Bookyyn, Prisman verkkokauppaan, Suomalaiseen, Adlibrikseen ja Akateemiseen. Hintahaitari on suuri, Akateemisen ja Adlibriksen hinta on edullisin: 26,9 e.

Kirjastot ovat luokitelleet kirjani luokkaan 68.2 eli ruoanvalmistus ja ruokakulttuuri. Sinne kirjani tietysti kuuluu tietyllä perusteella: kirjani on kakkureseptikirja. Toisaalta se mielestäni yhtä lailla ansaitsisi paikkansa kirjallisuustiede-luokasta, sillä kyseessä on yhtä lailla kirjallisuustietokirja, ja olen kirjoittanut kirjani ennen kaikkea sillä ajatuksella, että sen lukeminen olisi lukunautinto kirjallisuudenystävälle, vaikkei olisi edes leipomisesta kiinnostunut. Toivon, että kirjani löytää kirjaston ruokahyllystä tiensä myös kaikkien kirjallisuudenystävien syliin.

Tuntuu hurjan jännittävältä, kutkuttavalta ja ihanalta, että kirjani matka kirjastojen ja lukijoiden hyllyihin on jo alkanut! Ajatus kannustaa ja motivoi minua loppurutistukseni keskellä, sillä vajaa kuukauden päästä minun on kustannussopimukseni mukaan palautettava käsikirjoitukseni kustannustoimittajalle. Sen jälkeen toki tekstiä vielä hiotaan palautteen perusteella.

Kustannustoimittajani on muuten minulle jo vuosia sitten kirjablogimaailmasta ja kirjasomesta tutuksi tullut Lumiomena-blogin Katja. On ollut ihanaa saada Katja yhteistyökumppanikseni! Hän on aina ollut yksiä niitä kirjasomeystäviä, jotka ovat tuntuneet sukulaissieluilta. Meillä on osin sama kirjamaku, myös Katja on suuri kakkujen ystävä kuten minäkin.

Käsikirjoitus on tällä hetkellä aika hyvällä mallilla. Muutama ihan pieni osio on kirjoittamatta. Lisäksi tekstiä pitää hioa ja samalla karsia - tekstiä nimittäin on syntynyt ihan liikaa (hyvin tyypillistä minulle) ja kirjastani uhkaa tulla liian paksu. Tämä vaihe kirjatekemisessä tuntuu ihanalta: enimmäkseen on kyse jo olemassa olevan tekstin editoimisesta eikä tarvitse kärsiä tyhjän paperin kammosta. Samalla unelma lopputuloksesta siintelee jo edessäni. Jotain uutta ja ihanaa on syntymässä, ja joinain hetkinä, kun pysähdyn ajattelemaan tätä kaikkea, tunnen itseni valtavan onnelliseksi. On ihanaa saada kirjoittaa esikoiskirjaansa!

Odotan kevättä aina malttamattomana, mutta tällä kertaa odotan sitä vielä aivan erityisellä tavalla. Tekee mieli muistella näitä Montgomeryn Sara - tarinatyttö -teoksen sanoja:

Ja edessämme oli unelma keväästä. On aina turvallista uneksia keväästä. Sillä on varmaa, että se tulee. Ja jos se ei ole aivan sellainen kuin olemme kuvitelleet, se tulee olemaan äärettömän paljon ihastuttavampi

Kolme kirjoitusopasta - Stephen King, Taija Tuominen ja Merete Mazzarella

Koska ohjaan kirjoituskursseja, kirjoitan sekä työksi että harrastukseksi ja haaveilen kirjailijaunelmia, olen ollut kiinnostunut kirjoitusoppaista. Minun on kuitenkin välillä hyvin vaikea motivoida itseäni tietokirjallisuuden pariin. 

Suuri pino kirjastosta lainattuja kirjoitusoppaita odotteli yli puoli vuotta lähes koskematta sitä kuuluisaa inspiraatiota, joka usein haihtuu, ennen kuin siihen ehtii tarttua. Tämän vuoden kesällä kirjoitusopasinspiraatio kuitenkin tuli luokseni. Minä todella ryhdyin kuin ryhdyinkin lukemaan oppaita.

Luin kesällä kolme kirjoitusopasta kannesta kanteen ja koin saaneeni niistä paljon inspiraatiota ja ajattelemisen aihetta. Tässä postauksessa avaan näitä lyhyesti. Lukuisia muitakin oppaita olen selaillut ja lukenut vähän sieltä täältä.

Tutkimusmatkani kirjoitusoppaiden maailmassa jatkuu varmasti näiden kolmen jälkeenkin.

Stephen King: Kirjoittamisesta

Tämä ei ole turhaan alansa klassikko! King on mestarillinen viihdekirjailija, ja viihdekirjailijan otteella hän myös vie lukijan kirjoittamisen maailmaan ja kirjailijan ammatin saloihin. Tämä on oikeasti hauskin  tietokirja, jonka olen lukenut! Kihertelin lukemattomia kertoja ääneen Kingin huumorille, ja luin valittuja otteita ääneen myös siskolleni, jonka sain myöskin nauramaan.

Kingin tekstissä kuuluu vahva oma ääni, ja hän yhdistää tekstiinsä paljon omaelämäkerrallisia aineksia. Kirjan ensimmäinen osa onkin kuin pienoiselämäkerta, ja siinä King avaa polkuaan kirjoittajana lapsuudesta asti. Tämä osio oli hyvin mielenkiintoista ja viihdyttävää lukemista.

King antaa paljon konkreettisia ja hyviä neuvoja lukijalleen kirjoittamisesta, mutta hänellä on sudenkuoppansakin. King tuntuu olettavan, että hänen tapansa kirjoittaa ja tehdä työtään on juuri se oikea tapa ja sopisi kaikille. Joihinkin neuvoihin suhtauduin siksi kriittisesti. Kingille on esimerkiksi tärkeää, että työpöytä sijaitsee paikassa, josta ei voi katsella maisemia. Se veisi keskittymisen.  Karu ja mahdollisimman ikävä loukko on hänelle paras paikka kirjoittamiseen. Itse olen esimerkiksi tästä asiasta aivan toista mieltä. Siksi minulla onkin puutarhamme laidalla sijaitsevassa koivikossa kirjoituspöytä, joka maalattu vaaleanpunaisella - lempivärilläni. Se on minulle hyvin inspiroiva paikka kirjoittaa.

Taija Tuominen: Minusta tulee kirjailija

Tämä opas keskittyy kirjailijan ammattiin aivan kuten Kinginkin teos, mutta on moniäänisempi. Tuominen, joka on kirjailija ja luovan kirjoittamisen opettaja, ei luota pelkästään omaan ääneensä, vaan siteeraa hyvin paljon monien muidenkin kirjailijoiden ajatuksia. Näin asiat avautuvat monipuolisemmin kuin esimerkiksi Kingin teoksessa. Silti Tuominen tuo myös paljon esille omia kokemuksiaan, ja omakohtaisuus tuo kirjaan kiinnostavuutta.

Tuominen käsittelee monia kirjailijuuteen liittyviä asioita, mutta ei kuitenkaan anna juurikaan konkreettisia vinkkejä siihen, mikä on hyvää kirjoittamista. Hän kertoo muun muassa, kuinka kustantamoita lähestytään, mitä kustannussopimus pitää sisällään, miten apurahoja haetaan, kuinka palautteeseen kannattaa suhtautua ja mitä kirjailijan elämässä tapahtuu, kun kirja on julkaistu. Kullanarvoisia tietoja nämäkin!

Tätä teosta voi ehdottomasti suositelle Kingin teoksen rinnalla kaikille, jotka haluavat ja haaveilevat tulevansa kirjailijoiksi.

Merete Mazzarella: Elämä sanoiksi

Elämäkerralliseen kirjoittamiseen keskittynyt kirjailija ja kirjoittamisen ohjaaja Merete Mazzarella kirjoittaa tässä teoksessa elämäkerrallisesta kirjoittamisesta, siitä, kuinka elämä puetaan sanoiksi.

Kirja on ennen kaikkea pohdiskelua aiheen ympäriltä. Tämäkin teos on hyvin omaelämäkerrallinen, ja Mazarella korostaakin hienosti, että jokaisen elämä on tarinan ja taltioimisen arvoinen. Koen, että kirja tarjoaa paljon ajattelemisen aihetta ja inspiraatiota elämäkerrallisesta kirjoittamisesta kiinnostuneille, ja siinä suhteessa sain itsekin jotain irti teoksesta. 

Koska luin kirjan kuitenkin ennen kaikkea siksi, että voisin itse saada jotain kättä pidempää elämäkerrallisen kirjoittamisen kurssin ohjaamiseen, olin vähän pettynyt teokseen.  (Pidin ensimmäisen sellaisen juuri menneenä lukuvuonna ja tulevana lukuvuonna on tulossa seuraava, toivottavasti kehittyneemmällä konseptilla.) 

Nimittäin jos kaipaa selkeää lähdeteosta, josta voi kätevästi etsiä tietoa ja tarkistaa asioita, Mazzarellan teos ei ole sellainen. Kirjassa ei ole mitään nimettyjä lukuja. Kerronta etenee vähän assosiaativisesti aiheesta toiseen. Jos jälkikäteen haluaisi palata teokseen ja esimerkiksi etsiä lainauksia oppimateriaalin, se luultavasti tuntuisi siltä kuin etsisi neulaa heinäsuovasta.

Mutta kirjoittaahan Mazzarella osaa: hienosti, kauniisti, viisaasti, pohtivasti. Kirjaa oli miellyttävä lukea, ja sen lukeminen tuntuikin enemmän siltä kuin olisi ahminut romaania eikä tietokirjaa. Siis hyvä teos, mutta ei ihan sitä, mitä olisin eniten kaivannut.

Haluatko mukaan etälukupiiriin? Tyttökirjafaneille ja elämäkerrallisen kirjallisuuden ystäville omat piirinsä!

Haluaisitko päästä jakamaan lukukokemuksiasi muiden lukutoukkien kanssa?

Lukupiireissä pääsee jakamaan ajatuksiaan kirjoista, ja näin saa usein kirjoista enemmän irti!

Olen Puulan seutuopiston tuntiopettaja, ja ohjaan opistolla myös useita eri lukupiirejä. Ihan pian starttaa uusi lukuvuosi, jonka ohjelmaan minun osaltani kuuluu yhteensä neljä eri lukupiiriä. Näistä kolme on etänä, joten niihin on helppo osallistua asuinpaikasta riippumatta. Tyttökirjafaneille on oma piirinsä, samoin elämäkerrallisen kirjallisuuden ystäville. Ja kaikkiruokaisille lukijoille myös omansa!

Viime lukuvuonna minulla toteutui kaikki neljä samaa piiriä, ja toivon, että niin myös tänäkin vuonna. Kansalaisopiston opettajan elämässä on kuitenkin aina se jännitysmomentti, että ei ikinä tiedä etukäteen, mitkä kurssit toteutuvat. Se riippuu siitä, ilmoittautuuko kursseille tarpeeksi monta opiskelijaa. Omilla kursseillani omalla aktiivisella mainostamisella on iso merkitys.

Siksi mainostan lukupiirikurssejani myös blogissani. Alempana lyhyt esittely kaikista lukupiirikursseista linkkeineen. Ilmoittautua voi joko internetissä linkin kautta tai ottamalla yhteyttä Puulan seutuopiston toimistoon. Kurssille kannattaa ilmoittautua viimeistään viikkoa ennen sen alkua, sillä silloin päätetään osallistujamäärän perusteella, alkaako kurssi (siis onko tarpeeksi monta ilmoittautunutta). Jos kurssi on päässyt alkamaan ja siellä on tilaa, mukaan voi tulla myöhemminkin.

Kaikki lukupiirit kokoontuvat noin kerran kuussa syyskuusta huhtikuuhun, tiettynä vakioviikonpäivänä ja -kellonaikana. Joka kuukausi luetaan yksi kirja, josta kokoonnutaan keskustelemaan. Ensimmäiseksi kokoontumiskerraksi ei kuitenkaan tarvitse lukea mitään, sillä silloin tutustutaan ja suunnitellaan yhdessä kurssin lukemistoa. Jokaisen lukupiirin hinta on 35 e.

Käytän etäoppitunneilla Googlen Meet -sovellusta, jonka avulla pääsemme keskustelemaan videovälitteisesti. Meet on hyvin helppo käyttää ja saat siihen ohjeet, tarvittessa myös henkilökohtaista opastusta.

Itse odotan jo innolla uutta lukuvuotta ja kaikkia mielenkiintoisia kirjakeskusteluita! Niille, jotka ovat seuranneet blogiani ja tuntevat lukumakuni, on ehkä sanomattakin selvää, että oma henkilökohtainen lempikurssini on Tyttökirjaklassikot-etälukupiiri!

Tyttökirjaklassikot -etälukupiiri

To 17 - 18.30, aloitus 15.9.2022

Tällä kurssilla sukelletaan tyttökirjojen hurmaavaan maailmaan!

Linkki lisätietoihin ja ilmoittautumiseen:

https://www.opistopalvelut.fi/puula/course.php?l=fi&t=5982

Etäkirjallisuuspiiri

Ti klo 17.30 - 19.00, aloitus 20.9.2022

Täällä luetaan monipuolisesti erilaista kirjoja, pääosin kaunokirjallisuutta. 

Kaikkiruokaisille lukijoille!

Linkki lisätietoihin ja ilmoittautumiseen:

https://www.opistopalvelut.fi/puula/course.php?l=fi&t=5974

Elämäkerrallinen etälukupiiri

To 17 - 18.30, aloitus  29.9.2022

Tämä piiri keskittyy elämäkerralliseen kirjallisuuteen, laajasti määriteltynä: perinteisten elämäkertojen lisäksi luetaan myös esimerkiksi autofiktiota.

Linkki lisätietoihin ja ilmoittautumiseen:

https://www.opistopalvelut.fi/puula/course.php?l=fi&t=5971

Toivottavasti näemme lukupiirissä!

P.s. Kangasniemellä vedän myös yhtä kasvokkain kokoontuvaa lukupiiriä. 

Lisätietoa täällä!

Kirjailijaunelmista totta: Kustannussopimus!

Iloisia uutisia: olen allekirjoittanut ensimmäisen kustannussopimukseni! 

Kirjoitin huhtikuussa kirjailijaunelmista ja kakkukirjastani, jonka käsikirjoituksen lähetin etsimään onneaan kustantamoista 1.4. Sainkin jo noin kahdessa viikossa vastauksen ensimmäisestä kustantamosta. Avain tarjosi minulle kustannussopimusta!

Tovin mietittyäni päätin hyväksyä Avaimen tarjouksen. Viime viikolla pääsin allekirjoittamaan sopimuksen.

Jos kaikki menee hyvin ja kuten suunniteltu, kirjani kirjoista ja kakuista on tarkoitus ilmestyä ensi keväänä.

Kertauksena kirjani idea: Esittelen lukijalle henkilökohtaisella otteella ihanina pitämiäni kirjoja ja kehittelen näiden kaveriksi kakkureseptejä, jotka ammentavat inspiraationsa kirjojen maailmasta. Ohessa myös taustatietoa kirjoista ja kirjailijoista. Kokonaisuuden kruunaa ja koristaa herkulliset kuvat, joista välittyy sekä kakkujen että kirjallisuuden lumo.

En malttaisi odottaa, että saan kirjan käsiini ja näen, miltä se näyttää! Kauniilta ja ihanalta, siitä olen varma.

Sitä ennen on kuitenkin vielä paljon työtä tehtävänä: kirjoitettava paljon tekstiä, kehitettävä ja laadittava monta uutta reseptiä, otettava kuvia... Onneksi kansalaisopiston opettajalla on erityispitkä kesäloma!

Olen ollut aika onnellinen ja häkeltynytkin siitä, että ensimmäinen käsikirjoitukseni, jonka lähetin kustantamoille, sai niin onnellisen kohtalon, että se hyväksyttiin ensimmäisessä kustantamossa, josta sain vastauksen. 

Joskus voi elämässä käydä hyvinkin - ja joskus ovat minunkin yllä loistavat tähdet juuri oikeassa asennossa.

Riemastuttavia linturunoja: Jukka Itkosen Tiira tiiraa tiiraa

Jukka Itkosen kirjoittama ja Camilla Pentin kuvittama lasten linturunokokoelma Tiira tiiraa tiiraa oli minulle ihastuttava kirjatuttavuus. Tämä kirja on suorastaan riemastuttava!

Ensimmäinen runo "Säkeiden siivin" toimii hyvänä johdatteluna kokoelman runojen maailmaan. Siinä todetaan: Niin se on täällä / ihmisen laita, / vaikka olisi yllä heliumpaita, // ihminen ei luonnostaan lennä.  Mutta ihmisellä on kuitenkin oma mahdollisuutensa päästä lentoon. Runo päättyy: pompin taikka hiivin // lentoon voin päästä / vain säkeiden siivin. Tämä kokoelma saa lukijan pukeutumaan linnun höyhenpukuun ja pääsemään lentoon säkeiden siivin, tarkastelemaan maailmaa lintuperspektiivistä.

Suurin osa runoista on hauskoja ja saivat hymyn nousemaan huulilleni. Välillä suorastaan purskahdin nauruun. Samalla runot ovat opettavaisia, kahdellakin tavalla. 

Useimmat runot kuvaavat jotakin tiettyä lintulajia, ja ne on myös nimetty lajien mukaan. Nämä runot yleensä opettavat jotakin lajien piirteistä, varsinkin lintujen ulkonäkö ja ääntely tulevat monissa runoissa esille. Esimerkiksi "Taivaanvuohi"-runossa kuvataan näin: "Vuohi lentää ylös / syöksyy / sieltä / alas / ja alkaa mäkättää: "Mäkä, mäkä, mäkä, mäkä / mäkä, mäkä mää!" (Juuri viikonloppuna kuulin taivaanvuohen lentävän ja se kyllä kuulosti juuri tältä!) "Talitiainen"-runossa tutun linnun ulkomuotoa kuvataan hauskoin kielikuvin: harmaa takki / sammalenvihreät liivit.

Tämän lisäksi joissakin runoissa on toinen taso, joka opettaa jotain yleistä elämästä ja arvoista. "Naakka"-runossa kuvattu mustan naakan ja valkean pulmusen kontrasti vie suorastaan filosofisiin sfääreihin. Kokoelman päättää osuvasti "Kuoro"-niminen runo, ja siinä kuvataan, kuinka eri tavalla eri linnut laulavat. Kaikki mahtuvat samaan kuoroon ja kaikilla on oma tehtävänsä. Saa myös näyttää juuri sellaiselta kuin näyttää.  Runon merkitys laajenee lintujen maailman ulkopuolelle. Siteeraan seitsensäkeistöisestä runosta neljättä ja viimeistä säkeistöä:

Kuoro, se on värikäs

siipiniekkasakki.

Kirkkaat värit sallitaan

ja kelpaa musta frakki.

( - - )

Niin ne linnut laulelee

taivaankannen alla.

Ja ikioma äänensä

on joka laulajalla.

Vaikka monet runot olivat humoristisia, oli yksi runo selvästi erilainen sävyltään. "Muistoruno linnunpojalle" on niin koskettava runo, että se avasi kyynelhanani aivan vuolaiksi. Tätä kirjoittaessanikin meinaa vielä tippa nousta linssiin, kun edes muistelen runoa! Runo on niin herkän kaunis ja koskettava kaikessa traagisuudessaan, että siitä tuli ehdoton lempirunoni kokoelmassa. Siinä kerrotaan linnunpojasta, joka tuulisena päivänä tipahtaa pesästään.

Ilta saapuu, se nukkuu nurmikolla,

nukkuu vain ja unen siivin lentää

kauas, kauas,

taivaan valokaareen,

eikä sieltä koskaan poistu.

Camilla Pentin kuvitus on veikeä ja sopii Itkosen humoristisiin runoihin. Piirrostyyli on lapsenomainen ja harkitun kömpelö, mutta kuvissa tulee selkeästi esille lintujen lajityypillinen ulkonäkö. Kuvissa on kirkkaat värit ja selkeä puuvärikynän piirrosjälki, joka tuo lähes nostalgisia muistumia koulujen kuvistunneilta.

Yleensä parhaimmat kirjat ovat sellaisia, että ne sytyttävät jotakin uutta sisälläni. Inspiroivat, saavat sanat kuhisemaan päässäni, herättävät jonkin uuden idean ja saavat ehkä jopa minut itseni tarttumaan kynään. Luomaan jotakin omaa sen pohjalta, mitä olen lukenut. Itkosen kokoelma sai minut sanailemaan oman linturunoni runovihkooni ja minulla oli hyvin hauska pieni oma runohetkeni!

Puukiipijällä on jokin aivan oma erityinen sopukka sydämessäni. Niitä näkee harvoin, mutta silloin kun näkee, niiden kiipeämistä on todella hauska seurata. Puukiipijät kiipeävät puunrunkoa pitkin alhaalta ylöspäin ja yrittävät etsiä kaarnanraoista hyönteisiä ruuakseen. Kun kiipijä on kipittänyt ylös asti, se lehahtaa alas seuraavan puun juurelle ja aloittaa saman urakan alhaalta ylös. Tätä puukiipijälle tyypillistä liikehtimistä yritin kuvata omassa runossani. Runo on vielä editoimaton, yhdessä salamannopeassa inspiraation hetkessä syntynyt - saa nähdä, tuleeko siitä myöhemmin vielä hiotumpi. 

Postauksen piristykseksi lopetan omaan runooni:

Pienen pieni puukiipijä

kipittää kaarnaa ylös,

on kiirettä!

On kiipijällä aina hoppu

ylöspäin,

mutta sitten lennähtää

alas näin!

Ei voi ylös edetä,

ellei välillä käy

maan kamaralla kylässä.

Muuten olisi pää pilvissä,

mutta puukiipijä,

se etsii hyönteisiä!

Jukka Itkonen

Tiira tiiraa tiiraa - Runoja linnuista

Kuv. Camilla Pentti

Lasten keskus (2016)

44 s.

Äitienpäivän kunniaksi: Eero Huovisen Äitiä ikävä

On aika outoa, että minun ikäiselläni miehellä on ikävä äitiä.

Olen seitsemänkymmentäviisivuotias ja katson jo kohti viimeisiä aikoja. Luulisi, ettei taaksepäin kohdistuva kaiherrus enää vaivaisi. Luulisi, että tähän mennessä olisi oppinut olemaan omillaan. Luulisi, että pärjäisi jo ilman äitiä.

Outoa on, että ikävöin äitiä, joka kuoli yli kuusikymmentäviisi vuotta sitten. Pian tulee sata vuotta äidin syntymästä. Vuodet eivät kuitenkaan sammuta janoa. Aika ei täytä mielen tyhjyyttä. Pikemminkin on käynyt niin, että aukko sisimmässä on alkanut suurentua.

Outoa on, että en ole varma, etsinkö äitiä vai itseäni.

Mikä olisikaan parempaa lukemista äitienpäiväviikonloppuun kuin emerituspiispa Eero Huovisen muistelmateos Äitiä ikävä? Riipaisevan kaunis teos koskettaa kaikkia, joilla on tai on ollut äiti. Siis ihan jokaista meistä. 

Tämä teos sai silmäni kostumaan kyynelistä moneen kertaan,  sekä myötätunnosta Huovista ja hänen isäänsä kohtaan että omista henkilökohtaisista syistä: Minulla on vielä äiti, mutta kuinka kauan? Ja äitiä on ikävä välillä minullakin - avioliittoni vei minut kauas äidistäni. Milloin oma ikäväni kasvaa ikuiseksi ja pohjattomaksi? Äitiä ikävä saa ennakoimaan ja elämään sellaisia tunteita, jotka minulla on joskus vielä edessäpäin.

Eero Huovinen oli vasta yhdeksän vuotta, kun hänen äitinsä kuoli elokuussa 1954. Ikävöimään jäi isä ja kolme poikaa, joista Eero on vanhin. Avioliitto oli ollut hyvin onnellinen, ja vaimo jätti jälkeensä surusta mykän miehen, joka ei osannut puhua ja kertoa menetetystä äidistä pojille. Äidin muisto haaleni, mutta ikävä oli ja pysyi esikoispojan rinnassa. 

Kun isä kuoli 40 vuotta äitiä myöhemmin, löysi Eero jäämistöstä ison pinon kirjeitä äidiltä sekä muita dokumentteja, jotka alkoivat piirtää tarkempaa kuvaa muistojen äidistä, jonka reunat olivat unohduksesta suhraantuneet.

Kirjeet ja kuitit ensitreffeiltä veivät Eeron matkalle menneeseen, etsimään kadonnutta äitiä. Äiti alkoi saada muotoa, hahmoja ja värejä. Hän tuli eläväksi. Olennainen osa tutkimusmatkaa oli kirjoittaminen; kirjoittamisen Eero sanoo olleen itselleen aina tärkeä tapa jäsentää asioita. Matka konkretisoitu kirjaan Äitiä ikävä. Kirjan kirjoittaminen on ollut selvästi henkilökohtaisesti tärkeää Huoviselle, mutta hän osaa kirjoittaa tavalla, joka tekee hänen äitinsä tarinasta tarinan meille kaikille.

Äitiä ikävä on mielestäni hieno muistutus siitä, että kenen tahansa elämä voi olla kertomisen ja kirjan arvoinen, jos on vain kirjoittaja, joka osaa käsitellä elämää oikealla tavalla ja tuoda tarinan lähelle lukijaa. Ei Eeron äiti mikään suuri ja mahtava ihminen ollut, sellainen, joka olisi jättänyt jälkensä historiaan. Hän oli hammaslääkäri, vaimo ja äiti. Kirja kuitenkin välittää kuvan, että hän oli tärkeä ja rakastettu omassa piirissään, ja kirjan arvoiseksi hänet tekee se, että hänen perheensä menetti hänet liian varhain ja häntä jäi kaipaamaan poika, joka osaa kirjoittaa koskettavasti äidistään ja kaipauksestaan.

Ja kirjoittaa Eero Huovinen osaa. Nautin kovin hänen tyylistään. Kirja on elämänmakuinen, mutta kaiken takaa loistaa kaiho, joka saa kirjailijan kynän välillä kauniin runolliseksikin. Myös äidin oma ääni on vahvasti läsnä: Huovinen hyödyntää paljon sitaatteja äidin kirjoittamista kirjeistä ja muista dokumenteista. Ja kuinka lämmin kuva äitistä välittyykään! Hellittelynimiä riittää kolmelle pojalle. Sairaalasta äiti kirjoittaa: "Rakkaat äidin omunaiset! Mitäs teille oikein kuuluu?" Miten ihana sana tuo omunaiset!

Oli sattumaa, että luin kirjan juuri nyt, äitienpäiväviikonloppuna.  Teos on ollut lukulistallani pitkään, ja pitkään se oli lainattunakin, ennen kuin sen luin. Kirja oli jo myöhässä ja siitä oli varaus, ja koska kirja oli lainattu Keski-kirjastoista (joiden alueella en edes asu), päätin, että tänään äitienpäivänä on minun pakko palauttaa se, kun käymme naapurikunnassa. Luin kirjan pikavauhtia parissa päivässä. Vauhtia lukemiseen toi se, että Eero Huovinen on tulossa kuun lopussa vierailemaan kotikuntani Kangasniemen kirjastoon ja halusin ehtiä perehtyä hänen kirjaansa ennen kohtaamista.

Olen kuitenkin iloinen, että tulin lukeneeksi tämän kirjan juuri nyt!  Äitiä ikävä vei koskettavasti päivän tunnelmaan, varsinkin kun en ole saanut viettää äitienpäivää oman äidin kanssa sen jälkeen, kun menin naimisiin. Oma äidinikävä on läsnä aina äitienpäivänä.

Toivotan onnea kaikille äideille ja lohtua kaikille äitiään tai äitiyttä kaipaaville!

Eero Huovinen

Äitiä ikävä (2020)

WSOY

235 s.