sunnuntai 28. elokuuta 2022

Haluatko mukaan etälukupiiriin? Tyttökirjafaneille ja elämäkerrallisen kirjallisuuden ystäville omat piirinsä!

Haluaisitko päästä jakamaan lukukokemuksiasi muiden lukutoukkien kanssa?

Lukupiireissä pääsee jakamaan ajatuksiaan kirjoista, ja näin saa usein kirjoista enemmän irti!

Olen Puulan seutuopiston tuntiopettaja, ja ohjaan opistolla myös useita eri lukupiirejä. Ihan pian starttaa uusi lukuvuosi, jonka ohjelmaan minun osaltani kuuluu yhteensä neljä eri lukupiiriä. Näistä kolme on etänä, joten niihin on helppo osallistua asuinpaikasta riippumatta. Tyttökirjafaneille on oma piirinsä, samoin elämäkerrallisen kirjallisuuden ystäville. Ja kaikkiruokaisille lukijoille myös omansa!

Viime lukuvuonna minulla toteutui kaikki neljä samaa piiriä, ja toivon, että niin myös tänäkin vuonna. Kansalaisopiston opettajan elämässä on kuitenkin aina se jännitysmomentti, että ei ikinä tiedä etukäteen, mitkä kurssit toteutuvat. Se riippuu siitä, ilmoittautuuko kursseille tarpeeksi monta opiskelijaa. Omilla kursseillani omalla aktiivisella mainostamisella on iso merkitys.

Siksi mainostan lukupiirikurssejani myös blogissani. Alempana lyhyt esittely kaikista lukupiirikursseista linkkeineen. Ilmoittautua voi joko internetissä linkin kautta tai ottamalla yhteyttä Puulan seutuopiston toimistoon. Kurssille kannattaa ilmoittautua viimeistään viikkoa ennen sen alkua, sillä silloin päätetään osallistujamäärän perusteella, alkaako kurssi (siis onko tarpeeksi monta ilmoittautunutta). Jos kurssi on päässyt alkamaan ja siellä on tilaa, mukaan voi tulla myöhemminkin.

Kaikki lukupiirit kokoontuvat noin kerran kuussa syyskuusta huhtikuuhun, tiettynä vakioviikonpäivänä ja -kellonaikana. Joka kuukausi luetaan yksi kirja, josta kokoonnutaan keskustelemaan. Ensimmäiseksi kokoontumiskerraksi ei kuitenkaan tarvitse lukea mitään, sillä silloin tutustutaan ja suunnitellaan yhdessä kurssin lukemistoa. Jokaisen lukupiirin hinta on 35 e.

Käytän etäoppitunneilla Googlen Meet -sovellusta, jonka avulla pääsemme keskustelemaan videovälitteisesti. Meet on hyvin helppo käyttää ja saat siihen ohjeet, tarvittessa myös henkilökohtaista opastusta.

Itse odotan jo innolla uutta lukuvuotta ja kaikkia mielenkiintoisia kirjakeskusteluita! Niille, jotka ovat seuranneet blogiani ja tuntevat lukumakuni, on ehkä sanomattakin selvää, että oma henkilökohtainen lempikurssini on Tyttökirjaklassikot-etälukupiiri!


Tyttökirjaklassikot -etälukupiiri

To 17 - 18.30, aloitus 15.9.2022

Tällä kurssilla sukelletaan tyttökirjojen hurmaavaan maailmaan!

Linkki lisätietoihin ja ilmoittautumiseen:

Etäkirjallisuuspiiri

Ti klo 17.30 - 19.00, aloitus 20.9.2022

Täällä luetaan monipuolisesti erilaista kirjoja, pääosin kaunokirjallisuutta. 
Kaikkiruokaisille lukijoille!

Linkki lisätietoihin ja ilmoittautumiseen:


Elämäkerrallinen etälukupiiri

To 17 - 18.30, aloitus  29.9.2022

Tämä piiri keskittyy elämäkerralliseen kirjallisuuteen, laajasti määriteltynä: perinteisten elämäkertojen lisäksi luetaan myös esimerkiksi autofiktiota.

Linkki lisätietoihin ja ilmoittautumiseen:

Toivottavasti näemme lukupiirissä!



P.s. Kangasniemellä vedän myös yhtä kasvokkain kokoontuvaa lukupiiriä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti