Toinen kirjani Metsien kaukainen sini ilmestyy tällä viikolla!

Nyt on tapahtumassa jotakin sellaista, on pakko rikkoa kirjablogini pitkä hiljaisuus ja jakaa uutiset myös täällä:

Tällä viikolla ilmestyy toinen kirjani Metsien kaukainen sini!

Viralliseksi ilmestymispäiväksi on kustantamoni Avaimen katalogiin merkitty 5.9.2024, mutta kirjan julkkareita vietetään lauantaina 7.9. Vielä en ole nähnyt kirjaani, mutta suuren kirjalaatikon pitäisi saapua luokseni tällä viikolla. 

Julkkarit järjestää Kangasniemen kirjasto ja niihin ovat muuten kaikki tervetulleita - myös blogini lukijat. Tapahtumasta voi lukea tarkemmin Kangasniemen kunnan sivuilta. Luvassa ohjelman lisäksi myös kakkukahvit, ja tarjolla totta kai Metsien kaukainen sini -nimistä kakkua, jonka resepti löytyy esikoiskirjastani Kakkuja salaisesta puutarhasta. Kangasniemi sijaitsee Jyväskylän ja Mikkelin välissä, ja tiedän, että julkkareihin on tulossa väkeä vähän kauempaakin: Helsingistä ja jopa Rovaniemeltä. Julkkarit alkavat klo 14 ja kestävät ehkä noin puolitoista tuntia.

Ohessa näkyy kirjan kansikuva, jonka on suunnitellut taitava Laura Noponen, jonka kansitaidetta olen aiemminkin ihaillut monien kuuluisienkin kirjailijoiden kansissa. Olen täydellisen tyytyväinen kansikuvaan - se on hurmaava ja kutsuva. Eikö olekin?

Metsien kaukainen sini on omaelämäkerrallinen päiväkirjateos, joka käsittelee elämääni reilu vuoden ajanjaksolta erityisesti luontosuhteen, puutarhan ja mielenterveysongelmien näkökulmasta. Nämä kolme teemaa ovat sellaisia oman elämäni suuria asioita, joiden arvelin voivan kiinnostaa myös suurempaa lukijakuntaa. Tämä ajatus johdatti näkökulmiini. 

Kirjan runollisen nimen olen lainannut Anni Swanilta. Metsien kaukainen sini oli sekä hänelle itselleen että hänen kirjalliselle alter egolleen Pikkupappilan Ullalle tärkeä käsite, joka merkitsee sekä konkreettista maisemaa että voimafraasia. Metsien kaukainen sini on tullut tärkeäksi käsitteeksi myös minulle sen jälkeen, kun muutin Etelä-Savoon Kangasniemelle, jossa Anni Swan vietti kaikki avioliittonsa kesät ja jossa maisemaa määrittävät korkeat mäet ja niiltä avautuvat horisonttiin piirtyvät kaukaisten metsien sininauhat. Oman kirjani aloitan Pikkupappilassa-sitaatilla, mutta kirjani tuo metsien kaukaisen sinen käsitteeseen myös ihan omia lisämerkityksiä.

Kirjan takakansiteksti kuuluu näin:

Niin kauan kuin on kauneutta, jaksan elää.

Metsien kaukainen sini on päiväkirjateos, joka koskettaa syvältä. Lukija kutsutaan pienen punaisen puutalon puutarhaan, kantarellimetsiin ja arjen haaveisiin. Elämää ja unelmia reunustaa myös upottava tummuus: kaksisuuntainen mielialahäiriö, jopa psykoosit.

Kirja muistuttaa elämän kauneudesta, luonnon hoivasta ja kirjoittamisen voimasta sekä tarjoaa vertaistukea elämän raskaisiin hetkiin,

Anna Pölkki on opettaja, toimittaja ja kirjailija sekä savolaistunut turkulainen. Hänen esikoisteoksensa Kakkuja salaisesta puutarhasta on tietokirja rakkaista kirjoista ja niiden inspiroimista kakuista.

Kirja on siis hyvin henkilökohtainen, ja minulla oli aiemmin myös hetkiä, jolloin mietin, haluanko sittenkään yrittää saada kustannussopimusta kirjalleni - haluanko todella julkaista? Matka tämän kirjan parissa on ollut pitkä, se on ollut pitkä myös henkisesti. Pikkuhiljaa olen kasvanut tämän kirjan kirjailijaksi. Kun tammikuussa allekirjoitin sopimuksen, minua aluksi jännitti edes kertoa muille kirjasta. Nyt julkaisun kynnyksellä koen olevani valmis: olen valmis astumaan esiin tarinani kanssa. Odotan vain lähinnä ilolla ja innolla sitä, että saan toisen kirjalapsen syliini.

Aluksi suhtauduin myös hieman ristiriitaisesti medioihin, jotka halusivat haastatella minua kirjani teemoista, nyt suhtaudun jo melko neutraalisti. Ensimmäiset haastattelut tehtiin jo keväällä, mutta ne tulevat/ovat tulleet ulos vasta nyt kirjan julkaisun kynnyksellä. Kotvinkki oli ensimmäinen media, joka julkaisi aiheesta 14.8.2024 (löytyy myös E-kirjastosta). Tällä viikolla pitäisi ilmestyä Askel-lehden juttu.

Pienellä jännityksellä odotan, miten kirja otetaan vastaan, miten se löytää tiensä lukijoiden hyllyihin ja sydämiin. Päiväkirjamuotoisessa tekstissä on sellainen erityinen piirre, että se on väkisinkin paikoitellen hyvin arkista, myös itseään toistavaa: päiväkirjassa tietyt asiat toistuvat, sillä sellaista on arki. Eniten jännitän lukijavastaanotossa sitä, onko teksti joidenkin mielestä välillä tylsää. Ehkä joitakin kiinnostaa mielenterveys, mutta ei sittenkään luontokuvaukset ja -kokemukset, joita on paljon. 

Toisaalta uskon, että jossakin ovat ne ihmiset, jotka tulevat rakastamaan kirjaani ja joille kirja voi olla merkittävä valon ja lohdun lähde. Toivon, että kirja löytää juuri oikeiden lukijoiden luokse. Vaikka mukana on melko synkkiäkin teemoja, uskon, että tekstin rivien välistä viistää kuitenkin vahvasti valo, ennen kaikkea kiitollisuus elämän ja luonnon kauneudesta.

Kirjani motoksi olen lainannut päiväkirjasitaatin lempikirjailijaltani L. M. Montgomeryltä:

Paina tämä sydämeesi, lapseni.

Niin kauan kuin voit vähänkin ilahduttaa muita

ja tuoda lohtua heidän elämäänsä,

oma elämäsi on elämisen arvoista.

Kirjabloggaajien joulukalenteri, luukku 23: joulumieltä lastenkirjoista

Minulla on kunnia avata kirjabloggaajien joulukalenterin toiseksi viimeinen luukku.  Omassa luukussani esittelen kaksi mieleenpainuvinta lasten joulukirjaa. Eilinen luukku aukesi Kirjarouvan elämää -blogissa, ja viimeinen luukku avautuu huomenna Oksan hyllyltä -blogissa. Yöpöydän kirjat -blogiin on listattu kaikki joulukalenteriin osallistuvat blogit. Ennen kirjaesittelyitäni haluan kuitenkin sanoa muutaman sanan kirjablogeista! 

Tein kierroksen kirjabloggaajien joulukalenterissa ja tarkistin, onko kukaan vielä postannut niistä kirjoista, joista itse ajattelin kirjoittaa. Silmäilin luukut läpi ja samalla lukaisin monista blogeista monia muitakin postauksia. Miten ihanalta tuntui lukea pitkästä aikaa ajan kanssa kirjablogeja! Oikein lumouduin! Kiitos te, kaikki upeat kirjabloggaajat! 

Oma bloggaamiseni on hiljentynyt ja sen myötä myös muiden kirjablogien lukeminen on jäänyt. Instagramissa @kirjojajakakkuja -tililläni olen sen sijaan läsnä joka päivä. Mutta vanhan kunnon kirjablogit! Niillä on yhä paikkansa, ja toivon, että tämän jouluisen blogikierrokseni inspiroimana muistaisin vastaisuudessa useammin kirjablogien merkityksen. Pitäisikö kalenteriin laittaa jokaiselle viikolle yhden tunnin mittainen kirjablogikierros? Olisiko tässä hyvä uudenvuodenlupaus? Jos tuntuu siltä, saat lainata ideaani!

Näiden blogiajatusteni jälkeen luukkuni ydinasiaan:

Joulutunnelmaa on ihana viritellä jouluisin kirjoin. Erityisen ihania ovat lapsille suunnatut joulukirjat. Niistä löytyy joulumieltä myös aikuisille. Uskon vakaasti siihen, että myös aikuisten on hyvä ammentaa itseensä iloa ja viisautta lastenkirjallisuuden maailmasta. 

Esittelen lyhyesti kaksi lasten joulukirjaa, jotka ovat jääneet erityisellä tavalla mieleeni. Näistä ensimmäisen luin vasta tänä vuonna marraskuussa, mikä on toki yksi syy siihen, että  kirja on jäänyt mieleen. Mutta Hilja ja joulun taika todella valloitti minut!

Heidi Viherjuuri: Hilja ja operaatio joulun taika

"Joulussa on taikaa", minä vakuutan. "Minä näytän sinulle."

Pikkusiskon silmät tuikkivat innosta, ja minä toivon, etten ole mennyt lupaamaan liikaa. Operaatio joulun taika on käynnistynyt. Nyt minun pitäisi enää tietää, mistä aloittaa.

Tämä vauhdikas, hauska ja eloisa tarina saa alkunsa, kun päähenkilö Hilja haluaa pikkusiskonsa mieliksi lähteä etsimään joulun taikaa. Hänen on saatava vakuutettua pikkusiskolle, että joulussa on kuin onkin taikaa. Muistiinpanovälineet apunaan Hilja lähtee selvittämään asiaa. 

Sen verran voin jo paljastaa, että kirjassa päästään joulun taian jäljille, mutta joulun taika ei olekaan ihan sellaista kuin Hilja alun perin odotti. Kirjan maailma on periaatteessa realistinen, mutta lapsen silmin maailma näyttää silti hieman ihmeen täyteisenä.

Hilja ja operaatio joulun taika on aivan ihana hyvän mielen joulukirja! Nauroin ääneen ja hymähtelin hauskuudesta monta kertaa. Jos oma joulun taika on kadoksissa, Hiljan joulun taikaa jäljittävä operaatio tuo sitä varmasti lukijallekin.

Melko lyhyt lastenromaani tempaa mukaansa. Dialogi on eloisaa ja näppärää, ja mikä määrä hulvatonta ja nokkelaa huumoria!

Lisää iloa ja eloa kirjaan tuo Nadja Sarellin luoma kuvitus, jonka tyyli sopii tarinan huumoriin. Harmi vain, että kansia lukuunottamatta kuvitus on mustavalkoinen! Miten paljon enemmän joulun taikaa kirjassa olisikaan, jos mukana olisi värit?

Hilja on seikkaillut aiemmin jo monessa kirjassa, mutta tämä kirja oli ensituttavuuteni Hiljaan. Ei haitannut ollenkaan, vaikka en ole lukenut aiempia osia. Tämän perusteella haluan ehdottomasti tutustua myös muihin Hiljasta kertoviin kirjoihin.

Maja Lunde & Lisa Aisato: Lumisisko

Kun olin varma, että joulun äänet olivat kohdallaan, hiivin portaita pitkin alakertaan. Sitten menin olohuoneen ovelle, ja siellä minun oli pysähdyttävä uudestaan, tällä kertaa nuuhkimaan. Joulun piti nimittäin myös tuoksua kuusenhavuilta, joulusuitsukkeelta ja piparkakuilta ja klementiineiltä ja kanelilta ja kaakaolta.

Maja Lunden kirjoittama ja Lisa Aisaton kuvittama lumoava lastenromaani Lumisisko kuuluu niihin joulukirjoihin, joissa suru on myös läsnä. Ja niinhän se on: jos on menettänyt läheisensä, suru on erityisellä tavalla läsnä juuri jouluna, jonka pitäisi olla iloinen yhdessäolon juhla.

Päähenkilö on Aatto-niminen poika, joka on menettänyt siskonsa. Vanhemmat ovat yhä surun murtamia. Jouluaattona syntyneelle Aatolle jouluaatto on vuoden paras päivä, ja joulun tunnelma on hänelle hyvin tärkeää. Mutta tänä vuonna joulu ei tunnu tulevan ollenkaan. Kuka hakisi edes adventtikynttilät varastosta? Suruunsa käpertyneet vanhemmat eivät tunnu ollenkaan huomaavan, että joulu on tulossa.

Onneksi Aatto tapaa Heta-nimisen tytön, ja heistä tulee ystävät. Hetalla on ihana koti, joka pursuaa joulun tunnelmaa ja taikaa. Mutta kotiin tuntuu kätkeytyvän jotain salaperäistä, ja miksi Heta menee joskus niin hiljaiseksi? Entä kuka on se ulkona hiipivä mies?

Tämä tarina on yksi ihanimpia, koskettavimpia ja mukaansatempaavia lastenkirjoja, jonka olen koskaan lukenut. Kirja lumosi minut syvästi, ja muistan lukeneeni sen lähes yhdeltä istumalta, mikä on harvinaista minulle. Ihana, ihana kirja!

On myös kehuttava Lisa Aisaton luomaa kuvitusta, joka on päässyt kirjassa ilahduttavan suureen rooliin. Aisaton voimakas ja värikäs kuvitus vangitsee katseen ja lumoaa siinä missä tarinakin. Myös kuvituksesta löytää joulun taikaa ja lämpöä sekä suuria tunteita.

Olen esitellyt Lumisiskon myös esikoiskirjassani Kakkuja salaisesta puutarhasta ja leiponut siitä jouluisen kakun, jonka nimi on Aaton jouluisten tuoksujen kakku. Kakku on saanut inspiraationsa päähenkilölle tärkeistä joulun tuoksuista.

Suuren Vihervaaran Anna -fanina haluan kertoa tämän, minkä kirjoitin myös kirjaani: Maja Lunde on kertonut, että yksi lähtökohta Lumisisko-kirjan synnylle oli se, että hän halusi luoda hahmon, joka olisi yhdistelmä Vihervaaran Annaa ja Peppi Pitkätossua. Tuloksena oli Hetan hahmo, ja yhteys on helposti lukijankin ymmärrettävissä. Sen verran tiedän muuten myös Astrid Lindgrenistä ja Peppi Pitkätossusta, että Vihervaaran Anna oli Lindgrenille todella tärkeä lapsena ja on vaikuttanut vahvasti Peppi Pitkätossun hahmon syntymiseen. Mikä ihana intertekstuaalisuuden ketju Vihervaaran Annasta Peppiin ja Hetaan!

Eino Leino sekä Nocturnen ja Helkavirsien kesä 1903

Ruislinnun laulu korvissani,

tähkäpäiden päällä täysikuu;

kesäyön on onni omanani,

kaskisavuun laaksot verhouu.

Nämä Suomen tunnetuimman ja rakastetuimman runon, Eino Leinon Nocturnen, alkusäkeet koristivat olohuoneen seinää ensimmäisessä omassa kodissani Salossa, Varsinais-Suomessa. Olin kirjoittanut sanat itse tietokoneella vaaleansiniselle taustalle ja teetättänyt kopiointiliikkeessä kookkaan printin, jonka olin kehystänyt suuriin valkoisiin kehyksiin. Ripustin taulun olohuoneeseeni, sohvan yläpuolelle.

Runo oli minulle jo tuolloin tärkeä. Kuulin Nocturnen sointuisissa säkeissä sekä omat tunteeni että elämäni. Olin tuolloin tien risteyksessä, ja runon lopun ”hämäräinen tie” ja ”tuntematon tupa” edustivat minulle oman elämäni uutta alkua ja tuntematonta tulevaisuutta, vaikka yleensä runon loppu onkin tulkittu kuolemaan viittaavaksi.

 

En silloin vielä tiennyt, että muutamien vuosien päästä muuttaisin Nocturnen syntysijoille, mutta jälkikäteen on ollut hauska ajatella, että entisen kotini suurin taulu ennusti tulevaisuuteni.

Nimittäin myöhemmin avioiduin kangasniemeläisen miehen kanssa ja muutin kotiseuduiltani kauas Etelä-Savoon Kangasniemelle. Jo ennen muuttoa tiesin, että Nocturne on kirjoitettu Kangasniemellä, uuden kotiseutuni maisemissa.

Tässä Eino Leinon, runon ja suven päivän blogipostauksessani haluankin viedä lukijani Nocturnen syntymaisemiin ja samalla siihen taianomaiseen kesään, jonka Eino Leino vietti Kangasniemellä vuonna 1903. Tuona kesänä Kangasniemen Hokan kylässä sijainneen Rasikankaan talon vinttikamarissa syntyi paitsi Nocturne, myös Helkavirsiä I. Tämä postaus on osa kirjabloggaajien runotempausta, joka liittyy juhlapäivän viettoon. Runohaasteeseen osallistuvat blogit on listattu Ankin kirjablogin tähän postaukseen.

Ensisijainen lähteeni on Hellevi Arjavan toimittama teos Juuret Rasikankaalla : Otto Mannisen ja hänen sisarustensa kirjeenvaihtoa 1897 – 1913 ja toisaalta oma kangasniemeläinen yleissivistykseni, sillä Leinon Kangasniemi-yhteydet ovat asia, jota ylpeänä vaalitaan kotikunnassani. Vaikka Arjavan teos alaotsikkonsa mukaisesti keskittyy Otto Mannisen ja hänen sisarustensa kirjeenvaihtoon, mukana on vähän muutakin ja esiin on nostettu erityisesti myös Eino Leinon kesä 1903.

Runoilija-kääntäjä Otto Manninen ja hänen puolisonsa, Suomen satukuningattareksi tituleerattu Anni Swan, ovat Kangasniemen suurimman ylpeydenaiheet. Manninen on nimittäin syntyisin Kangasniemeltä ja hänen kotitalonsa Rasikangas sijaitsi Kangasniemen Hokassa. Myöhemmin talo on valitettavasti palanut, mutta paikalla on yhä kivinen muistomerkki, jonka laatassa lukee: ”Tässä talossa syntyi runoilija Otto Manninen 13.8.1872”.

Nuorena Otto Manninen kuitenkin liikkui Helsingissä taiteilijapiireissä ja tutustui siellä myös Eino Leinoon. Samoissa piireissä liikkui Anni Swan, ja nuorina miehinä nuo molemmat runopojat runoilivat kilpaa yhteiselle muusalleen, tuolle viehättävälle ”mustalle joutsenelle”. Anni ei kuitenkaan tuolloin vielä innostunut kummastakaan mutta varttuneempana avioitui Mannisen kanssa, jonka rakkaus taisi osoittautua kestävämmäksi. He viettivät pitkän liittonsa kaikki kesät Kangasniemellä Puulan saareen rakentamallaan Kotavuori-huvilalla. (Tästä kolmiodraamasta voi lukea lisää ystäväni Sirpa Kivilaakson kirjoittamasta Satukuningatar Anni Swan -elämäkerrasta.)

Kilpakosija-asetelmasta huolimatta Mannisesta ja Leinosta tuli ystävykset, ja Leino vieraili useita kertoja Mannisen kotipaikalla. Tärkeimmäksi Leinon taiteen kannalta muodostui kesän 1903 vierailu. Manninen kuvaa eräässä käsikirjoitusluonnoksessaan näin:

Sen kesän Eino Leino vietti syntymätalossani Kangasniemen pitäjässä. Paikka ei ollut hänelle enää outo, jo kolmesti hän oli aiempina kesinä ollut siellä, eteläsavolaisessa maalaiskylässä. Helkavirsi-kesänä, 1903, saavuimme sinne yhdessä Helsingistä kesäkuun alussa. Talvi oli kulunut minkä missäkin ahertelussa, pääasiallisesti Runebergin suomennosurakassa, jossa kumpaisellakin oli runsas osuutensa, ja kesälaitumelle päästyämme maa-ilma ”kohtasi” meitä kovin. Ensi aluksi kai enemmän nukuimme kuin valvoimme. Ainoa, mitä ei luullakseni kertaakaan laimin lyöty, oli kuuma höyrykylpy iltaisin, joka silloisen maantavan mukaan vielä taisi olla tarjona joka arki-ilta. - -

Kihlatulleen Freya Schoulzille lähettämissään kirjeissä Leino itse kuvaili kesätunnelmiaan:

Toissapäivänä tulimme tänne ja kävimme tietenkin saunassa samana iltana. Eilen söimme kasviksia, teimme kävelyretkiä, raivasimme kivistä peltoa ja – illalla saunoimme uudelleen. Tänään on sunnuntai – siksi emme mene illalla saunaan. - -

Täällä on hyvin kaunista. Laaja, laaja metsä, laaja, laaja näköala, hauska talonväki – kaikki tekee elämän täällä keskeytymättömäksi levoksi.

Ote toisesta Leinon kirjeestä:

Kesäsiirtolamme on korkealla, korkealla mäellä, ja näköala on mitä ihanin yli järvien ja kaukaisten metsien. Silmä kantaa neljän-viiden peninkulman päässä oleviin seutuihin.

Arjava kertoo Leinon asuneen suuremmassa vinttikamarissa, jossa hänellä oli vuoteen lisäksi myös työpöytä. Vuoteen yläpuolelle hän kiinnitti rakastettunsa Freyan kuvan. Mukana Leinolla oli vain kaksi kirjaa: Kanteletar ja Salmelaisen neliosainen Suomen kansan satuja ja tarinoita. Ilmeisesti noista aineksista hän ammensi Helkavirsiin, jotka pohjautuvat kansanrunojen maailmaan.

 Kun runopojat olivat levänneet kylliksi ja nauttineet kesästä, Leinolla alkoi luova kausi ja hänestä alkoi suorastaan pulputa kuolematonta runoutta. Nocturnen ensimmäisen version Leino kirjoitti kihlatulleen lähettämäänsä kirjeeseen, joka on päivätty 3.7.1903. Se oli kolmisäkeistöinen versio, mutta myöhemmin on tullut tunnetummaksi kaksisäkeistöinen Nocturne. Se mystinen ”neiti kesäheinä” on ilmeisesti Freya, jolle runo on alun perin suunnattu, mutta omasta mielestäni sen voi tulkita myös monitasoisena kielikuvana.

Heinäkuun puolessa välissä alkoi syntyä Helkavirret, ja runoilijaystävykset keskustelivat runoista yhdessä saunanlauteilla ja kävelyillä. Manninen on myöhemmin kuvaillut:

Leinolla oli silloin hurja työn puuska, uskomaton intensiteetti. Hän teki työtä yötä päivää. Tohvelien suihke kuului kaiken yötä hänen hiihdellessään niissä ”vinttikamarissa” edestakaisin. Hän oli tuona kesänä voimakkaasti inspiroitu, hänellä oli onnellinen kesä kun eli yöt päivät helkavirsifantasioissaan. Hän oli aivan absoluuttisen raitis.

Kirjeessään kihlatulleen Leino kuvailee uutta projektiaan näin:

En voi kirjoittaa Sinulle mitään Tricoteuse -runoja, en ainakaan tällä kertaa. Kirjoitan parempia, hienompia runoja, viime päivinä olen runoillut muutamia legendoja ja balladeja, jotka kai ovat parasta, mitä milloinkaan olen kirjoittanut. Hurjaa runoutta muinaissuomalaiseen tyyliin, jossa on keskiajan koko väririkkaus, menneiden vuosisatojen vienoja tai raakoja ääniä – se tulee olemaan jotakin uutta. En ole milloinkaan tuntenut itseäni niin itsenäiseksi, en milloinkaan ole ollut sellaisessa tunnelmassa, seisonut niin omalla maaperälläni. Manninen on hyvin ihastunut ja ennustaa jyrisevää menestystä. Saamme nähdä. - - -

Näin jälkiviisaana voi sanoa, että Leinon ja Mannisen arvaukset osuivat oikeaan. Leino loi tuolloin todella jotain merkittävää ja kuolematonta. Wikipedia kertoo, että Helkavirsiä pidetään Leinon merkittävimpänä teoksena. Leino oli luomisajankohtana vain 25-vuotias, kuusi vuotta nuorempi ystäväänsä Mannista.

 Hokan kylä, jossa Leinon vierailema Rasikangas sijaitsee, on meiltä nähden aika kaukana, toisella puolella Kangasniemeä, mutta vierailin eilen tätä blogipostausta varten muistomerkillä ja otin valokuvia. Nykyään paikkaa ympäröivät metsät niin, ettei Leinon maalailemat kaukaiset maisemat ole enää näkyvissä. Puula, yksi Suomen suurimmista järvistä, on lähellä, mutta järvimaisemat eivät enää näy. (Toisaalta en osaa kuvitella, miten paljon kauemmas sieltä "vinttikamarista" näkyisi.)

Muistomerkin edustalla kasvaa rivistö erittäin vanhoja lehtikuusia, joiden mahtavaa kilpikaarnaa ihailin. Luulen, että nuo puut ovat olleet olemassa jo Leinon vierailun aikoina. Istutin kirjastosta lainaamani Helkavirret suurimman lehtikuusen kaarnahelmoihin ja otin valokuvia. Tien reunassa kasvaa myös pietaryrttiä, jota ihailin. Samalla reissulla ajelimme hieman muuallakin Hokan luonnonkauniissa maisemissa, ja otin valokuvia myös Puulan aalloista sekä kauniista ja herkästä koivikosta, joka kukki horsmaa. Tämä blogipostauksen kaikki kuvat ovat tältä pieneltä runolliselta kuvausmatkaltani.

Yhä nykyään Kangasniemi on kirjallisesti vireä paikka, vaikka asukasluku on vain reilu 5 000. Myös oma kirjallinen luovuuteni on puhjennut eloon vasta täällä asuessani. Luulen, että niin Eino Leino, Otto Manninen kuin Anni Swankin ovat jättäneet paikkakunnalle kirjallista taikaa. Itselleni luonnonläheisyys on suurin kirjallinen inspiraatiotekijä.

Esikoiskirjani on ilmestynyt: Kakkuja salaisesta puutarhasta on tässä!

Edellispäivä oli huikean jännittävä. Sain kirjastosta viestin, että kirjalaatikkoni ovat saapuneet.

Jännityksestä täristen suuntasin kirjastolle. Laatikoista paljastui 145 kappaletta omaa kirjaani, omaa esikoistani! Tuntui hämmentävältä nähdä oma kirja ensi kertaa painettuna. 

Samalla tietenkin hyvin, hyvin ihanalta. Oma kirja - vihdoin sylissäni! Ja niin kaunis!

Hämmästynein olin kirjan koosta. Olin kuvitellut sen suuremmaksi. Kirjani on kuitenkin hyvin pieni - pieni ja mahdottoman sievä. 

Tilasin kirjat kirjastolle, koska Kangasniemen kirjasto järjestää kirjalleni  huomenna la 6.5. klo 14 kaikille avoimen julkistustilaisuuden. Näin ohimennen: tervetuloa! Kirjaa saa ostaa sieltä edulliseen 20 euron julkkarihintaan.

(Muuten: julkaisin julkisella Instagram-tililläni videokelan siitä hetkestä, kun avaan kirjalaatikot!)

Tällä viikolla kirja on saavuttanut jo ensimmäiset jälleenmyyjät. Juuri samana päivänä, kun sain omat kirjani, kirjaa saapui myös mm. ensimmäisiin Suomalaisiin kirjakauppoihin. Onkin vähän koukuttavaa katsella netistä kauppojen myymäläsaatavuutta. Esim. täältä näkee, että kirja on tällä hetkellä 23 Suomalaisen kirjakaupan myymälästä.

Esikoiskirjani Kakkuja salaisesta puutarhasta yhdistää rakkaimmat intohimoni kirjallisuuden ja kakut hurmaavalla tavalla: Kyseessä on henkilökohtaiselle otteella kirjoitettu tietokirja itselleni rakkaista kirjoista sekä reseptikirja kirjojen inspiroimista kakuista. Pienillä sivupoluilla kurkistellaan kirjailijoiden elämään ja heidän teostensa taustoihin. Kirjassa on myös itse ottamani herkulliset valokuvat, jotka kuljettavat kakku- ja lukuhetkiin metsän siimekseen ja puutarhaan. 

Olen kirjoittanut kirjan ennen kaikkea kirjallisuudenystävien lukunautinnoksi - erityisesti kaikkien oman elämänsä runotyttöjen ja Vihervaaran Annan sukulaissielujen - mutta samalla se on inspiroiva leivontakirja kaikille kakkujen ystäville. Jos olet kuitenkin yksi niistä, joilla ei ole ollenkaan jauhopeukaloa, voin silti kannustaa kirjani pariin: tämä on kakkukirja, jonka kakuista voi nauttia halutessaan vain tarinoina ja kuvina!

Kirjan on kustantanut Avain, ja kustannustoimittajanani on ollut vanha kirjablogi- ja kirjasomeystäväni Katja, joka on tuttu Lumiomena-kirjablogista. Katjan kanssa on ollut ihana tehdä yhteistyötä!

Vinkiksi: Kakkuja salaisesta puutarhasta on muuten mainio äitienpäivälahja! Olenkin omistanut sen mm. omalle äidilleni, "joka jaksoi aina tyydyttää kyltymätöntä tarinannälkääni, kun olin lapsi". Kirja sopii äideille lahjaksi erityisen hyvin paitsi leivonta-aiheen vuoksi, myös siksi, että se on asultaan kaunis ja romanttinen. Lisäksi siksi, että kirjavalinnoissani korostuvat tyttökirjat. Mukana on mm. Anna-kirjat, Runotytöt, Pikku naisia, Onneli ja Anneli, Pikkupappilassa ja Pieni talo preerialla -sarja. Näiden kirjojen parissa on moni kasvanut tytöstä naiseksi ja äidiksi. 

Ja totta kai mukana on myös rakkausromaanien suurimmat klassikot: Ylpeys ja ennakkoluulo sekä Kotiopettajattaren romaani! (Ja monta muuta hurmaavaa kirjaa.)

On kovin jännittävää, ihanaa ja kutkuttavaa, että kirjani pääsee lukijoiden syliin ja hyllyihin! Hartain toiveeni on, että kirjani pääsisi ilahduttamaan mahdollisimman monia. Kirjan tekeminen on tuonut minulle uskomattoman määrän valoa, iloa ja kauneutta, ja uskon ja toivon, että se välittyy lukijalle asti.

Lopuksi siteeraan Kakkuja salaisesta puutarhasta -teoksen ensimmäisen luvun loppua:

Ja aivan erityisesti kirjani on niille kaltaisilleni, joiden mielestä mikään ei vedä vertoja autuudelle saada nauttia ihanasta kirjasta herkullisen kakkupalan ja höyryävän teen kera. Mieluiten puutarhassa ja koivujen katveessa, jossa voi lojua riippumatossa tai viltillä, kurkistella sinitaivaalle ja uneksua valkeista pilvistä.

Minulle tällaisissa hetkissä ei ole tärkeää ainoastaan lukeminen ja kakun syöminen. Lukeminen muuttuu hitaaksi, hengitys vapaaksi. Ajatukset saavat siivet. Maistelen sekä sanoja että kakkua. Pysähdyn, pohdin. Sitten ojentuu jälleen lusikka kohti kakkulautasta. Kakkuhetket kirjojen parissa tarjoavat rauhallisia onnenhetkiä, myös mahdollisuuden hiljentyä oman sisimpänsä äärelle. Toivon, että kirjani auttaa myös sinua löytämään omia onnenhetkiäsi ja johdattaa sinut omaan salaiseen puutarhaasi.

Seuraa punarintaa. Se auttaa sinua löytämään avaimen.

Kirjabloggaajien joulukalenterin 23. luukku: Kirjallisuuden inspiroimia joulukakkuja

 Kirjabloggaajien joulukalenteri lähestyy loppuhuipennustaan. Eilinen luukku avautui Kirjarouvan elämää -blogissa ja huomenna kalenterin viimeinen luukku avautuu Oksan hyllyltä -blogissa. Siinä välissä, siis tänään, on kuitenkin minun blogini vuoro.

Blogini osallistui kalenteriin myös aiemmin. Annan päivän kunniaksi  9. joulukuuta julkaisin kalenteriluukun kirjallisen kaimani Vihervaaran Annan joulukuvauksista. Nyt tässä toisessa luukussa kurkistetaan ensi keväänä ilmestyvän kakkukirjani joulukakkuihin. Esikoisteokseni Kakkuja salaisesta puutarhasta (Avain, toukokuu 2023) on tietokirja itselleni rakkaista kirjoista ja reseptikirja näiden kirjojen inspiroimista kakuista.

Kirjastani löytyy kaksi jouluista kirjallisuuden inspiroimaa kakkua. Tässä kalenteriluukussa kurkistetaan näiden joulukakkujen tarinoihin ja nautitaan herkullisista kakkukuvista. Ohessa saat myös pari jouluista lukuvinkkiä.

Koska olen valinnut kirjaani mukaan teoksia, jotka ovat itselleni erityisen rakkaita, painopiste on tyttökirjoissa ja muissa lastenkirjoissa, vaikka mukana on muutakin. Erityisesti tyttökirjat ovat lähinnä sydäntäni. Tietenkin mukana kirjassani on myös tyttökirjojen tyttökirja, Pikku naisia. 

Pikkunaisia I alkaa joulukuvauksella ja päättyy seuraavaan jouluun. Tämän vuoksi kirja mieltyy monen mielessä joulukirjaksi, mutta välissä toki kuljetaan vuodenkierron ympäri Marchin perheen neljän "pikku naisen" eli Megin, Jon, Bethin ja Amyn matkassa. 

Siksi halusin luoda tarinalle jouluisen kakun. Olen itsekin monesti palannut Pikku naisten maailmaan juuri joululomalla - joululoma suorastaan vaatii uppoutumista viehättävään menneeseen maailmaan vanhojen tyttökirjojen sivuilla.

Kirjassani johdattelen jokaisen kakun maailmaan kirjallisuussitaatilla. Pikku naisten joulukakuksi nimeämääni kakkuun johdattelen näin:

Rouva March oli järjestänyt heille ennenkin pieniä kestityksiä, mutta sillä kertaa pöytä oli katettu
niin upeasti, ettei moista ollut nähty sitten menneiden yltäkylläisyyden päivien. Tarjolla oli jäätelöä
– tarkemmin sanottuna kahta eri laatua, valkoista ja vaaleanpunaista – kakkua, hedelmiä ja
houkuttelevia ranskalaisia karamelleja, ja pöydän keskellä oli neljä muhkeaa kimppua
kasvihuonekukkia.
    Marchin tyttöjen henki suorastaan salpautui, ja he tuijottivat ensin pöytää ja sitten äitiään,
joka näytti nauttivan tilanteesta suunnattomasti.
    “Onko tämä keijujen työtä?” kysyi Amy.

Tämä herkullinen kuvaus on Pikku naisia I -teoksen ensimmäisestä joulusta. Tytöt ovat lahjoittaneet oman jouluaamiaisensa köyhälle Hummeleiden perheelle ja antaneet oman vatsansa kurnia. Palkitakseen tyttöjen hyvän työn on naapurin herra Lawrence järjestänyt Marchin perheelle herkkuja notkuvan pöydän. Tytöt ovat yllätyksestä ja ilahduksesta suunniltaan.

Kuvauksessa mainitaan kakku, mutta sen enempää ei kakusta kerrota. Sain siis päästää  kakkumielikuvitukseni lentoon. Suljin silmät ja näin sieluni silmin kakun, josta valui kinuski vuolaan houkuttelevana. Täytekakku olisi tuntunut liian ylelliseltä pikku naisten joulupöytään, perinteinen kuivakakku puolestaan liian proosalliselta. Oma kakkukuvitelmani on jotain siltä väliltä.

Kinuskikuorrutteinen kakku sisältää joulumausteita, murskattuja pekaanipähkinöitä ja omenanpaloja. Omenilla on oma hauska roolinsa niin Pikku naisten keskushenkilön Jon kuin hänen todellisen elämän esikuvansa eli itse kirjailija Louisa May Alcottin elämässä: niitä pureksitaan kirjallisten harrastusten ohessa, lukiessa ja kirjottaessa.

Käsikirjoituksessa päätänkin Pikku naisten joulukakkuun johdattelevan luvun näin:

Mahtaako pala tätä kakkua saada oman kynäsi laulamaan? Kirjoita vaikka jouluinen tunnelmaruno kakkuelämyksen inspiroimana!

Ehkä myös blogini lukija voi ottaa tästä neuvosta vaarin kakkukuvieni inspiroimana?

Kirjani toinen joulukakku liittyy Maja Lunden kirjoittamaan ja Lisa Aisaton kuvittamaan melko tuoreeseen lasten joulukirjaan Lumisiskoon. Kirja on ainutlaatuinen valinta kirjaani, sillä se on ainoa mukana oleva kirja, joka ei ole klassikkoasemassa ja jonka kirjoittaja on yhä elossa. 

Rakkaimmat kirjat itselleni löydän usein klassikoista, jo kuolleiden kynäilijöiden luomuksista. Alkuperäinen ideani oli rajata kirjani juuri klassikkokirjoihin. Luin kuitenkin juuri viime joululomalla Lumisiskon ja lumouduin tarinasta täysin. Kirja herätti välittömästä mielikuvan jouluisesta kakusta, suorastaan vaati paikkaansa kirjassani.

Lumisisko on 24 lukuun jaettu tarina, jota voi nauttia joulukalenterin tapaan yhden luvun päivässä. Minä puolestaan hotkaisin teoksen yhdeltä istumalta, niin vahvasti tarina kietoi taikapiiriinsä.

Lumisisko on kaunis tarina surusta ja siitä toipumisesta, ystävyydestä sekä joulun ihmeellisestä taiasta - takuuvarma joulumielen sytyttäjä. Sen päähenkilö on Aatto-niminen poika, joka on syntynyt jouluaattona ja jolle joulu on äärimmäisen tärkeä juhla. Aaton sisko on kuollut kesällä, ja vanhemmat ovat niin surunsa murtamia, etteivät tunnu ollenkaan huomaavaan lähestyvää joulua, saati valmistaudu siihen. Se vaivaa Aattoa, jolle joulun tunnelma koristeineen on äärimmäisen tärkeä. Kuka hakisi edes adventtikynttilät varastosta?

Aatto tutustuu Heta-nimiseen tyttöön, ja uuden ystävän kodissa on ihanan tunnelmallista ja jouluista. Hetaan ja hänen kotiinsa tuntuu kätkeytyvän kuitenkin jotakin salaperäistä.

Kirjan ihmeellinen, taianomainen tarina pitää lukijan otteessaan, käärii auki uskomattoman tarinakerän, josta paljastuu niin ihmeellisiä yllätyksiä, että lukijana tuntee kuin istuvansa joulukuusen juurella avaamassa joululahjapaketteja.

Aatolle joulussa on tärkeää joulun tuoksut. Hänellä on hyvin tarkka käsitys siitä, miltä joulun kuuluu tuoksua.

Kun olin varma, että joulun äänet olivat kohdallaan, hiivin portaita pitkin alakertaan. Sitten menin olohuoneen ovelle, ja siellä minun oli pysähdyttävä uudestaan, tällä kertaa nuuhkimaan. Joulun piti nimittäin myös tuoksua kuusenhavuilta, joulusuitsukkeelta ja piparkakuilta ja klementiineiltä ja

kanelilta ja kaakaolta.

Aatolle tärkeät joulun tuoksut inspiroivat minut leipomaan Aaton jouluisten tuoksujen kakun, juustokakun, jossa tuoksut muuttuvat kakun mauksi. Keksipohja on tehty piparkakuista, kiille klementiineistä. Kanelilla maustetussa juustokakkumassassa on myös survottua klementiiniä. Kakun päälle ripottelin kaakaojauhetta.

Kun kuvasin kakkua, kirjan taianomainen tunnelma muuttui kuin todeksi. Taivas avautui ja hentoisia lumihiutaleita leijaili hiljakseen kakkuni päälle koristeeksi, kuin jonkin yliluonnollisen voiman ohjaamina. En muista ikinä ennen erottaneeni niin tarkasti lumihiutaleiden kaunista, herkkää muotoa. Jotkut niistä ikuistuivat myös kuviini. Kun mieheni näki kakkukuvani, hän luuli lumihiutaleita keinotekoisiksi koristeiksi!

Näiden kuvien myötä toivotan ihanaa, tunnelmallista, 

taianomaista ja kirjojen tuoksuista joulua!

Kirjabloggaajien joulukalenterin 9. luukku: Vihervaaran Annan joulutunnelmia

Tänään kirjabloggaajien joulukalenteri avaa luukkunsa omassa blogissani. Eilen Mrs Karlsson lukee -blogin luukussa päästiin kurkistamaan Tukholman Nobel-huumaan, ja huomenna luukku nro 10 avautuu Hemulin kirjahyllyssä. Minun blogini jatkaa kalenterissa myös 23. joulukuuta.

Valitsin omaksi luukukseni juuri tämän päivän, sillä 9. päivä joulukuuta ei ole minulle mikä tahansa joulukuun päivä, vaan se on Annan päivä. Minun nimipäiväni!

Mikäs se mainiompi ajankohta kurkistaa joulukalenterissa kirjallisen kaimani ja rakkaimman ystäväni Vihervaaran Annan elämään? 

Minun Anna-rakkaudessani yksi keskeinen tekijä onkin se, että hahmolla on suomeksi sama etunimi kuin minulla. Se vahvistaa tunnetta siitä, että lukiessani Anna-kirjoja luen kuin omaa elämäntarinaani - Vihervaaran Anna on ollut minulle tärkein samaistumiskohde.

(Eräs toinen mielessäni kilpaileva joulukalenteriaihe oli kirjoittaa tänä syksynä ilmestyneestä Anni Swanin Merenkuningatar ja hänen poikansa -kuvakirjasta, jonka tekemisessä olen ollut mukana, mutta päädyin kirjoittamaan siitä eilen erillisen postauksen. Tämä kirja on mainio joululahjavinkki -vink, vink!)

Tämän luukun omistan siis Vihervaaran Annalle Annan päivän kunniaksi, ja lähestyvän joulun kunniaksi keskityn Anna-kirjojen joulukuvauksiin. Ennen kaikkea sitaattien kautta.

Kahlasin suurpiirteisesti läpi lähes kaikki Anna-kirjat etsien joulutunnelmia. Vain Annan perhe -teosta en selaillut, sillä se on ainoa sarjan osa, josta minulla ei ole omaa suomenkielistä laitosta. Kahdeksanosaisesta Anna-sarjasta kävin siis selaillen läpi 7 romaania, joulun taikaa ja tunnelmaa tähyten. 

Lähes kaikissa Anna-kirjoissa mennään monta kertaa vuoden kierron ympäri, ja Montgomery kuvailee paljon luontoa. Yritin skannailla luontokuvauksia ja etsiä sitä kautta lähestyvää joulua. Tällainen selaileva pikalukutapa, vuoden kiertoon keskittyen, avasi minulle uusia oivalluksia ja havaintoja minulle tutusta ja rakkaasta sarjasta, joten ennen kuin etenen joulukuvauksiin, avaan muutamia uusia havaintojani Anna-kirjoista.

Hämmästyin sitä, kuinka usein Montgomery mainitsee luvun aivan alussa - usein jo ensimmäisessä virkkeessä tai kappaleessa - kuukauden nimen, upottaen sen johonkin tunnelmalliseen luontokuvaukseen. Näin hän kuvaa ajan kulumista tarinassa. (Tämä teki selailuni helpoksi, kun saattoi keskittyä lukemaan lukujen alut.) Kiinnostava oli myös havainto, että useimmat kirjat sekä alkavat kesästä että päättyvät kesään. Kesäisen luonnon kuvaajana Montgomery onkin taiturimainen.

Hämmästyttävin havainto oli kuitenkin se, kuinka harvoin Montgomery kuvaa joulua! Usein joulu ohitetaan sanomatta siitä sanakaan. Jäin miettimään, olikohan joulu Montgomeryn aikana niin tärkeä kuin nykyään? Tai eikö se ollut Montgomerylle niin tärkeä? Jollain tavalla luulisi, että joulu tarjoaisi tunnelmointiin taipuvalle kirjailijattarelle paljon aineksia romantisoituihin kuvauksiin.

Tästä havainnosta huolimatta löysin kuin löysinkin useita jouluja Vihervaaran Annan elämästä. 

Niistä merkittävin ja itselleni mieleenpainuvin on ensimmäisen osan Annan nuoruusvuosien ihka ensimmäinen joulu, jolloin Annan suuri unelma käy toteen: Matthew, Annan toinen "kasvattivanhempi", on vehkeillyt sisarensa Marillan selän takana ja hankkinut Annalle tämän ensimmäisen puhvihihaisen leningin, vaikkei Anna Marillan mielestä missään nimessä olisi tarvinnut moista turhamaisuutta. Puhvihihat ovat olleet Annan hartain unelma, ja kohtauksessa on aimo annos ihanaa joulutunnelmaa ja lapsen jouluriemua.

Tuon joulun rinnalla toiseksi merkittäväksi joulukuvaukseksi nousee Anna opettajana -teoksen toisen vuoden joulu, jolloin Anna kutsuu kollegansa Katherinen joululoman viettoon Vihervaaraan. Katherine on ikävä, ankea ja katkeroitunut ihminen, ja hänen suhteensa Annaan on ollut ongelmallinen. Anna kuitenkin haluaa lähestyä naista ja antaa tälle mahdollisuuden. Joululoman aikana he löytävätkin yhteyden ja ystävyyden ja Katherinen jääkylmä kuori sulaa. Alta paljastuu pettymysten kovettama ihminen, joka iloisen joulunvieton ja ystävyyden vaikutuksesta löytää sekä paremman itsensä että elämänilon. Tämä tarina vie ajatukset Dickensin Saiturin jouluun ja herättää todellisen joulumielen!

Nämä molemmat joulukuvaukset ovat useamman sivun mittaisia, joten siksi en siteeraa niitä kokonaan. Anna-kirjojen muut joulut on kuitattu huomattavasti kevyemmin. Viimeisin joulu, jota siteeraan, sarjan päätösosasta Kotikunnaan Rillasta, on surullinen, mutta hätkähdyttävän ajankohtainen: yksi Annan lapsista puuttuu joulupöydästä, sillä on sota ja esikoispoika on rintamalla. Kotikunnaan Rilla -teos käsittelee ensimmäistä maailmansotaa naisnäkökulmasta, ja sen keskushenkilöksi nousee Annan tytär Rilla.

Seuraavaksi annan Montgomeryn sanojen puhua puolestaan ja Vihervaaran Annan viedä lukijani joulutunnelmiin Prinssi Edwardin saarelle jonnekin kauan sitten kadonneeseen maailmaan, jonka voi yhä jokainen löytää mielikuvituksestaan.  Joululaulun sanojen "onkos tullut kesä nyt talven keskelle" innoittamana koristan joulukalenteriluukkuni kesäisillä Anna-kuvilla, jotka olen ottanut ensi keväänä ilmestyvää esikoiskirjaani varten, jossa yhdistyvät kirjallisuus ja kakut. Nauti Montgomeryn sanoista ja mielikuvituksessasi pala kakkuani! Tämän Anna-kirjojen innoittaman kakun nimi on Lumikuningattaren kirsikkakakku.

Anna juoksi rappusia pitkin ja lauloi niin että hänen äänensä raikui läpi koko talon.

"Hauskaa joulua, Marilla! Hauskaa joulua, Matthew! Ihanaa, että joulu on sittenkin valkoinen. Vihreä joulu ei ole mistään kotoisin. Eikä sitä voi sanoa edes vihreäksi - se on vain samean ja sotkuisen ruskea ja harmaa. Ei - mutta - voi, Matthew, onko tuo minulle? Oi!

Matthew oli kömpelösti purkanut puvun paperikääreestä ja työnsi sen Annalle luoden anteeksipyytävän katseen sisareensa. Marilla oli muka syventynyt teekannun täyttämispuuhaan, mutta katsoi kohtausta vaivihkaa sangen uteliaana.

Anna otti puvun ja katseli sitä kunnioittavan hiljaisuuden vallitessa. Voi, miten se oli sievä - pehmeätä, sammalenvihreätä kangasta, hameessa sirot rimsut ja laskokset, miehusta taidokkaasti ja viimeisen muodin mukaan leikattu, kaulantiessä pieni valkea pitsiröyhelo. Mutta hihat - ne olivat parasta kaikesta ja kruunasivat taideteoksen! Pitkät kiinteät kalvosimet ulottuivat kyynärpäihin saakka, ja niiden yläpuolella kaksi ihanaa puhvia, joiden välissä kapea nauha ja sammalenvihreästä silkistä tehty ruusuke...

"Se on sinun joululahjasi, Anna, sanoi Matthew hämillään. - Mutta - mutta - mikä sinun on Anna. Etkö pidä siitä?"

Sillä Annan silmiin olivat äkkiä tulvahtaneet kyyneleet.

"Enkö pidä! Voi, Matthew!" Anna ripusti puvun tuolin selustalle ja risti kätensä. "Se on suorastaan hurmaava! Voi, en voi ikinä kiittää sinua kylliksi! Tuollaiset hihat! Minusta tuntuu siltä kuin tämä olisi onnellista unta!"

(L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet)

Syksy oli ollut lumeton, mutta juuri kun Diana kotimatkallaan oli menossa puron yli, alkoi metsissä ja niityillä liidellä valkoisia hiutaleita, ja eteläisten harjujen ääriviivat peittyivät pian pehmoiseen valkeaan vaippaan. Saatiin siis luminen joulu, ja jo aattomaamusta alkaen tapahtui paljon suurenmoista hauskaa. Lavendel-neidiltä ja Paulilta tuli kirje ja joululahjoja. Anna avasi ne Vihervaaran viihtyisässä keittiössä, joka oli täynnä sitä, minkä Davyn ihastunut pikku nenä oli todennut "metkaksi hajuksi".

(L. M. Montgomery: Annan unelmavuodet)

Anna matkusti kotiin iloisen toiveikkaana, mutta todellisuus ei täysin vastannut odotuksia. Avonleassa oli niin aikainen ja jäätävän kylmä talvi, etteivät edes kylän vanhimmat asukkaat muistaneet kokeneensa sellaista. Valtavat lumikinokset erottivat Vihervaaran muusta maailmasta. Joululoman aikana oli melkein joka päivä lumimyrsky, ja tyyninä päivinä tuiskutti lakkaamatta. Heti aurauksen jälkeen tiet olivat taas ummessa. Oli melkein mahdotonta mennä ulos. ( - -)

Anna tunsi itsensä yksinäiseksi. Dianan täytyi pysytellä koko loman ajan sisällä ankaran keuhkokatarrin vuoksi; hän ei siis voinut tulla Vihervaaraan, ja Anna pääsi harvoin Mäntymäelle, koska kummitusmetsän läpi vievä oikopolku oli korkeiden kinosten peitossa ja pitempi tie melkein yhtä vaivalloinen. Ruby Gillis nukkui lumen alla kirkkomaan mullassa. Jane Andrews oli opettajana jollakin lännen preerian koululla. Gilbert oli tietenkin uskollinen ja rämpi Vihervaaraan harva se päivä.

Mutta Gilbertin käynnit eivät olleet samat kuin ennen. Anna melkein pelkäsi niitä. Oli hyvin hämmentävää, kun kesken äkkiä syntynyttä äänettömyyttä nosti silmänsä ja näki Gilbertin ruskeiden silmien kiinteän katseen, jonka merkityksestä ei voinut erehtyä. Vielä tukalampaa oli, kun nähdessään tuon katseen tunsi lehahtavansa hehkuvan punaiseksi, aivan kuin - niin, aivan kuin... Se oli hirveän kiusallista. Karoliinan majassa oli aina lähistöllä muita, mutta täällä Marilla lähti aina Gilbertin tultua rouva Lynden puolelle ja otti vielä kaksosetkin mukaansa.

Davy sen sijaan oli onnellinen. Hän nautti saadessaan aamuisin lähteä luomaan teitä kaivolle ja kanalaan. Hän mässäsi jouluherkuilla, joita Marilla ja rouva Lynde olivat kilpaa valmistaneet Annaa varten, ja luki koulukirjastosta lainaamaansa jännittävää kirjaa.

(L. M. Montgomery: Annan unelmavuodet)

Lauantaina ja maanantaina Vihervaara oli täynnä iloista puuhaa. Luumuvanukas loihdittiin valmiiksi ja joulupuu tuotiin sisälle. Katherine ja Anna ja Davy ja Dora hakivat metsästä kauniin pienen kuusen, jonka kaatamisen Anna kesti vain siksi, että se kasvoi herra Harrisonin pienellä aukiolla, joka kuitenkin keväällä aiottiin raivata ja kyntää.

(- -)

Ja  puun alla pehmeän, lämpimän huovan päällä istui suloinen ruskeasilmäinen koiranpentu. Silkkiset korvat olivat valppaasti pystyssä ja häntä heilui ystävällisesti. Pennun kaulassa oli hihna ja lappu, jossa luki: "Katherinelle Annalta, joka sittenkin rohkenee toivottaa iloista joulua."

Katherine sieppasi sätkivän pennun syliinsä ja sanoi vapisevalla äänellä: "Anna, tämä on suloinen! Mutta rouva Dennis ei anna minun pitää tätä. Kysyin häneltä lupaa koiraan ja hän kieltäytyi."

"Olen järjestänyt kaiken rouva Dennisin kanssa. Hän ei enää vastustele. Sitä paitsi sinä et asu siellä enää pitkään. Sinun on löydettävä kunnollinen asuinpaikka nyt, kun olet maksanut kaiken, minkä katsoit velvollisuudeksi maksaa. Katsokaa, miten ihanaa kirjepaperia sain Dianalta. Eikö olekin kiehtovaa katsoa tyhjiä sivuja ja pohtia, mitä niille kirjoitetaan?

Rouva Lynde oli hyvillään, kun joulu oli valkoinen - silloin kirkkomaalla ei ollut paljon väkeä - mutta Katherinelle joulu oli purppurainen ja kirkkaanpunainen. Myös joulun jälkeinen viikko oli ihana. Katherine oli usein pohtinut katkerana, miltä tuntuisi olla onnellinen, ja nyt hän sai tietää sen. Hänen kukoistuksensa oli uskomatonta, ja Anna huomasi nauttivansa Katherinen seurasta.

(L. M. Montgomery: Anna opettajana)

Gilbert leikkasi hanhet taitavasti, rouva Lyndenkin täytyi se myöntää. Kaikki söivät hyvällä ruokahalulla. Annan ensimmäinen joulupäivällinen onnistui suurenmoisesti ja hän aivan uhkui emännän ylpeyttä. Istuttiin kauan pöydän ääressä ja mieliala oli hilpeä. Aterian jälkeen siirryttiin takkavalkean ääreen, ja kapteeni Jim kertoi heille tarinoitaan, kunnes aurinko jo nousi Neljän tuulen lahden ylle ja poppelien pitkät siniset varjot heittäytyivät kujanteen lumeen.

"Nyt minun täytyy palata majakkaani", sanoi kapteeni Jim lopulta. "Ehdin töin tuskin kotiin, ennen kuin aurinko menee mailleen. Kiitoksia ihastuttavasta joulusta, rouva Blythe!"

(L. M. Montgomery: Anna omassa kodissaan)

Jouluna tulivat pojat ja tytöt korkeakoulusta kotiin ja mieliala Kotikunnaalla kohosi taas vähäksi aikaa. Mutta kaikki eivät olleet koossa - ensimmäisen kerran joulupöydästä puuttui joku: tarmokas, rohkeakatseinen Jem oli kaukana poissa. Hänen tyhjän paikkansa näkeminen oli Rillasta enemmän kuin hän saattoi kestää. Susan oli saanut itsepintaisen päähänpiston: hän halusi välttämättä kattaa Jemillekin, panna hänen lautasensa viereen pienen punotun lautasrenkaan, joka hänellä oli ollut pikku pojasta lähtien, ja kummallisen, korkean Vihervaaran aikaisen pikarin, jonka Marilla-täti oli kerran antanut hänelle ja josta hän itsepintaisesti oli aina halunnut juoda. 

"Tuon poikakullan on saatava paikkansa, hyvä tohtorinna", sanoi Susan päättäväisesti, "älkää olko masentunut, sillä hän on hengessä luonamme, ja ensi jouluna hän on täällä itsekin."

(L. M. Montgomery: Kotikunnaan Rilla)

Joululahjavinkki: Anni Swanin uusi kuvasatukirja Merenkuningatar ja hänen poikansa

Vielä, kun ehtii tilaamaan joululahjoja netistä, haluan nostaa esille yhden (omasta mielestäni) mainion ja ihanan joululahjavinkin!

Tässä vinkissä on tietysti oma lehmäni ojassa - ainakin jollain tavalla! (Tosin mainittakoon, että en saa itse myyntituloja ollenkaan, vaan minulle on maksettu tietty palkkio tekemästäni työstä. Mutta, mutta - toivon tietenkin, että kirja löytää tiensä lukijoiden luokse!)

Alkusyksystä nimittäin julkaistiin Anni Swanin satukuvakirja Merenkuningatar ja hänen poikansa. Minun on ollut tarkoitus kirjoittaa tästä blogiin jo aiemmin, mutta se on jäänyt muiden kiireiden jalkoihin. Nyt vihdoin joulun kynnyksellä kirjoitan kirjasta ainakin jotain! Toivottavasti joku tilaa kirjan pukinkonttiin! 

Satu on ilmestynyt aiemmin esimerkiksi Anni Swanin satuja -kokoelmassa, mutta tulee nyt ensi kertaa lukijoiden ulottuville kuvakirjamuodossa.

Kuvakirja on Kangasniemen kirjaston julkaisema, siinä on kangasniemeläiskuvataiteilija Mari-Annikki Serdijnin kuvitus ja minun hienovaraisesti nykyaikaistamani teksti. Teos on jatkoa vuonna 2020 julkaistulle Anni Swanin Lumolinna-kuvakirjalle, joka tehtiin saman tekijäkokoonpanon voimin. Kirjojen tarinat eivät liity toisiinsa, mutta niissä on yhteneväinen ulkonäkö ja tyyli, ja siksi ne sopivat toistensa kainaloon samaan kirjahyllyyn. 

Nämä molemmat kirjat ovat kauniita kuin korut, ja yhtenä viehättävänä yksityiskohtana mainittakoon, että sisäkansia ja koko ensimmäistä aukeamaa koristaa kauniisti hohteleva helmiäispaperi. Merenkuningattaressa se on tietenkin sininen kuin meri. Kirjoissa on käytetty koristeellisia anfangeja (eli sellaista näyttäviä, isoa alkukirjaimia sivujen alussa). Serdijinin yksityiskohtien kyllästämä ja voimakassävyinen kuvitus on kiinnostava yhdistelmä romanttista perinnettä ja modernia. Toisin sanoen kirjat ovat sellaisia kauniita aarteita, jollaisia esimerkiksi minun kaltainen esteetikko haluaa kerätä omaan hyllyynsä ja hypistellä iltojensa ilona.

Anni Swanin tekijänoikeudet eivät ole ihan vielä rauenneet, ja kirjat on toteutettu perikunnan luvalla ja hyväksytty heillä. Osin tämän vuoksi tavoitteenani on ollut kunnioittaa mahdollisimman paljon vanhaa, olla uskollinen Anni Swanin tyylille ja äänelle, joka itsessään on vertaansa vailla. Swan on taiturimainen kielenkäyttäjä, ja erityisesti saduissa hänen tyylinsä on äärimmäisen kaunista!

Oma modernisointini on hyvin kevyt ja koskee kielen pintaa. Tarina ja tekstin sisältö on alkuperäinen. Suurin osa tekemistäni muutoksista on käänteisten sanajärjestysten oikomisia nykykieleen sopivammaksi suoraksi sanajärjestykseksi. Sen lisäksi olen vaihtanut joitakin kovin vanhahtavia sanoja uudemmiksi. Olen myös tietenkin huoltanut kieltä nykykielen normien mukaiseksi, sillä jotkin oikeinkirjoitussäännöt ovat muuttuneet reilussa sadassa vuodessa. 

Merenkuningattaren aivan viimeistä virkettä (jota en viitsi paljastaa) pohdin lähes pääni puhki, sillä mielestäni yksi sana ei sopinut tyyliin ja rikkoi herkän tunnelman. Vaikka sana löytyy yhtä lailla nykykielestä, päättelin, että ehkäpä sillä oli Swanin aikana toisenlainen kaiku, toisenlainen konnotaatio. Niinpä vaihdoin sen erääseen toiseen sanaan, joka omasta mielestäni (ja makutuomareideni mielestä) sopii paremmin tyyliin.

Siinä missä Lumolinna on unelmienhohtoinen onnellinen satu, Merenkuningatar ja hänen poikansa vie täysin toisenlaisiin tunnelmiin ja tarjoaa lukijalle koskettavan traagisen tarinan. Suosittelen lukijalle saavia kaikkien kyyneleiden varalle! Yhteistä molemmille saduille on kuitenkin kauneus ja herkkyys, ja Anni Swanin lyyrinen satukieli hurmaa molemmissa.

Molemmat sadut ovat symbolistisia taidesatuja, joiden merkityksen uskoisin avautuvan parhaiten aikuislukijalle, mutta luulen, että myös lapset löytävät niistä sadun hohdetta ja taikaa, sadun lumovoimaa.

Merenkuningattaren takakansiteksti kuvaa teosta näin:

Suomen Satukuningatar Anni Swan johdattaa vedenneitojen maailmaan uudessa kuvakirjassa Merenkuningatar ja hänen poikansa ja kertoo kolmen sukupolven uskomattoman ja riipaisevan tarinan.

Pienen metsälammen vedenemäntä naittaa kauniin tyttärensä Merenkuninkaalle. Nuori lammenneito kokee suuren elämänmuutoksen, kun hänestä tulee Merenkuningatar, suuren ja mahtavan Merenkuninkaan puoliso. Merenmaailma on vieras, mykkä ja suunnattoman suuri. Mitä kuningattaren on tehtävä, kun hän saa pojan, jolle toivoisi jotakin parempaa?

Swan-tutkijatohtori Sirpa Kivilaakson mukaan Swan näyttää sadussa matriarkaalisen äidin vallan ja perinteisten perhemallien toimimattomuuden. Hänen mukaansa Swan luo sadussaan omaperäisen ilmaisukielen, jonka kuvakieli yhdistyy Suomen taiteen kultakauteen ja sen symboliikkaan.

Swanin sadut elävät yhä. Monikerroksiset symbolistiset taidesadut sopivat meidän aikamme nuorille aikuisille.

Teos on jatkoa vuonna 2020 kuvakirjana julkaistulle Lumolinna-sadulle.

Koska aloitus on aina tärkeä ja itse tässä sadussa rakastan eniten juuri alkua, siteeraan ensimmäisen sivun tekstin:

Mustan metsälammen syvyydessä asui vanha Lammenemäntä tyttärensä kanssa. Lammenneiti oli kaunis ja ihana. Häntä suloisempaa olentoa on vaikea kuvitellakaan. Hänen pitkät keltaiset kiharansa ulottuivat kantapäihin asti, silmät olivat tummemmat kuin syvä metsälampi ja iho valkea kuin lumpeenkukka.

Iltaisin, kun aurinko laski metsäkukkuloiden taa ja pikkulinnut visersivät tuutulaulua poikasilleen, Lammenneiti kohosi veden pinnalle. Hän ui kevyesti rannalle ja kiipesi mättäälle istumaan, loiskutti vettä valkoisilla jaloillaan ja kuunteli metsän huminaa. Joskus hän kapusi jopa vihreälle kumpareelle asti. Sieltä hän saattoi nähdä, kuinka savu nousi ihmisten asunnoista metsän takaa, ja kuulla, kuinka karjakellot kilisivät ja koirat haukkuivat. Mutta jos metsästä kuului risahdus, Lammenneiti syöksyi heti veteen ja sukelsi kotiinsa. Siellä hänen äitinsä hoiteli kukkatarhassaan pitkäkaulaisia lumpeenkukkia, joiden ihanat päät kohosivat lammen pinnalle. Mutta kun metsästä kuului iloisia lapsenääniä ja heleää naurua, Lammenneiti piiloutui vesiruohojen taakse ja tirkisteli piilopaikastaan ihmislapsia. Saisipa hänkin juoksennella vihreiden puiden alla tai kukkaniityllä! Paljon mieluummin hän olisi ollut ketteräjalkainen lapsukainen kuin uiskenteleva Lammenneiti, jonka täytyi asua mutaisessa vedessä ilman leikkitovereita.

Lopuksi vielä se tärkein asia: mistä kirjaa saa ostaa? Täällä kirjan syntysijoilla Kangasniemellä sitä myydään useissa myyntipisteissä mutta muualla asuvilla on kaksi vaihtoehtoa tilata kirja postitse. Booky myy sekä Merenkuningatarta että Lumolinnaa, mutta myös kirjan kustantanut Kangasniemen kirjasto on myynyt kirjaa postin välityksellä. Sinne voi ottaa yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen kirjasto@kangasniemi.fi. Kirjastossa Merenkuningattaren hinta on 25 e, Lumolinnan 20 e ja postikulut 10 e. Lisäksi kirjastolla on ollut yhteistarjous: molemmat kuvakirjat yhteensä 40 e.

Molemmat kuvakirjat löytyvät myös useiden kirjastojen kokoelmista. Jos et siis halua ostaa kirjoja mutta sukeltaa Anni Swanin kauniiseen satumaailmaan kuvakirjojen sivuilla, löydät varmasti kirjat käsiisi jostain kirjastosta.