Samuel Becettin absurdi näytelmäklassikko Godota odottaessa

Viime syksynä päätin ryhtyä työpaikkani kirjallisuusdiplomin kimppuun. Diplomiprojekti ei ole kyllä edennyt ihan aikomallani tahdilla, vaan olen lähinnä lukenut ohi diplomilistan. Samuel Becettin klassikkonäytelmä Godota odottessa, joka tunnetaan ehkä hieman paremmin nimellä Huomenna hän tulee, taittui kuitenkin nopeasti ja mukavasti erään bussimatkan ohessa.

Kaksinäytöksinen näytelmä kattaa kaksi päivää. Päähenkilöinä ovat kulkurikaverukset Estragon ja Vladimir. He seisovat tien reunassa ja odottavat. Mitä tai ketä? No, Godot`ta. Mutta kuka on oikeastaan Godot, on aika lailla epäselvää. Vielä epäselvempää on, milloin hän tulee - vai tuleeko ollenkaan. Mutta ainakin häntä odottavat kulkurit näyttävät vakaasti uskovan, että Godot tulee kuin tuleekin, vaikka lukijaa kenties alkaa epäilyttämään.

Näytelmä on absurdin teatterin klassikko, ja absurdi onkin sana, joka tiivistää näytelmän perimmän olemuksen. Teokseen tulee kuitenkin enemmän järkeä, kun tulkitsee Godot`in hahmoa syvemmin ja näkee metaforisuuden näytelmän absurdilta näyttävän juonen pinnan alla. Näytelmässä on loppujen lopuksi kyse elämän suurista eksistentiaalisista kysymyksistä. Näytelmässä on mielestäni kyse odottamisesta ja toivosta, siitä kuinka me ihmiset usein elämämme kulkureina vain odotamme jotakin tapahtuvaksi - jotakin, mitä emme oikeastaan edes itse tiedä. Jotakin, mikä aina vain häämöttää epäselvänä kangastuksena taivaanrannassa. Jotakin, mikä on aina huomisessa, muttei koskaan tässä. Jotakin, mikä antaisi kaikelle merkityksen.

Lukukokemuksena näytelmä oli ihan mukiinmenevää luettavaa, mutta ei tarjonnut itselleni mitään järin suuria lukuilon hetkiä. Itse asiassa näytelmät eivät ole oikein lajini, ja harvoin koen voivani heittäytyä näytelmätekstin kimppuun kovin eläytyen.  Mielenkiintoista tätä näytelmää lukiessa oli kyllä miettiä, mitä merkityksiä Godot`seen voi liittää. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että luin kuin luinkin tämän kuuluisan klassikkoteoksen, jota olen joskus kuullut sanottavan jopa 1900-luvun merkittävimmäksi näytelmäksi. Olen itse asiassa vuosikausia odottanut tämän teoksen lukemista. Minun odotukseni onneksi palkittiin, toisin kuin Estragonin ja Vladimirin.

Samuel Beckett

Godota odottessa

(En attendant Godot, 1948-1949)

Arto af Hällström

Kansallisteatteri

142 s.