Kiireisen opettajan lyhytarvioita: Viattomuuden aika, Kolmastoista kertomus, Anna Liisa ja Arkielämää

Koska bloggaaminen on työ- ja muiden kiireiden vuoksi jäänyt vähälle viime aikoina, kuittaan nyt tällä samalla bloggauksella monet syyslukukauden aikana luetut ja rästiin jääneet kirja-arviot. Minulla on pakkomielle kirjoittaa suurin piirteiden kaikista lukemistani kirjoista, ja olen sitä mieltä, että lyhyt ja hutaistu bloggaus on parempi kuin ei bloggausta ollenkaan.


Edith Whartonin viehättävä Viattomuuden aika

Viattomuuden aika on teos, jonka olen pitkään halunnut lukea. Johtuiko kenties pitkästä halusta vai mistä, mutta sen lukeminen oli myös hyvin pitkä, monikuukautinen tapahtuma, mistä hienon kirjan lukukokemus valitettavasti jonkin verran kärsi.

Viattomuuden aika on romaani, joka tuoksuu vienosti ruusuiselta parfyymiltä ja säihkii menneen maailman kadonnutta loistoa ja salonkielämän muodollisuuksia. New Yorkin hienoston seurapiirielämää 1800-luvun lopulla kuvaava romaani on tarkkanäköinen, yhteiskunnallisesti kantaaottava teos, joka ruotii vanhan maailman seuraelämän muodollisuuksia ja kritisoi naiseuden ihanteita. Siitä tulee tulkintani mukaan teoksen nimikin: tämä on kuvaus viattomuuden ajasta, keinotekoisuuden ajasta, jolloin naiset kasvatettiin tekosiveiksi, tekopyhiksi viattomiksi nukeiksi, tyhjiksi tabula rasoiksi, jotka heidän tulevat aviomiehensä voivat muokata haluamansalaisiksi.

Setterfieldin ihastuttava Kolmastoista kertomus

Margaret Lea on töissä isänsä antikvariaatissa. Hän lukee vain kuolleiden kirjailijoiden teoksia ja kirjoittaa harrastuksekseen elämäkertoja unohdetuista kirjailijoista. Eräänä päivänä hän saa kirjeen Vida Winteriltä, joka on kuuluisimpia ja rakastetuimpia nykykirjailijoita. Vida Winter haluaa, että Margaret kirjoitta hänen elämäkertansa. Kirjailija on aina ollut salamyhkäinen ja keksinyt menneisyydestään mitä uskomattomampia versioita vuosien varrella. Nyt hän on jo vanha ja haluaa kertoa totuuden.

Näin kerrotaan Diane Setterfieldin teoksen Kolmastoista kertomus takakannessa, ja tämä kuvaus johdattelee myös loistavasti kirjan tunnelmaan, joka tuoksuu ihanasti pölyisiltä kirjoilta, tarinoilta ja menneiltä muistoilta. Sain tämän teoksen alkusyksystä kollegaltani, joka oli saanut koulumme kirjastoon kasan kirjaston kirjoja, mutta oli noukkinut tämän kirjakasasta minua varten. Se nimittäin kuulosti hänen mielestään takakannen perusteelta aivan minulta. Oikeassa oli!

Kolmastoista kertomus on vetävä lukuromaani, jonka tunnelmassa on tenhoa, menneisyyden lumoa ja antikvariaatin hämärien nurkkien ja vanhojen kirjojen salaperäisyyttä. Arvoituksellinen juoni johdattaa lukijan jännittävällä tavalla mystisen kirjailijan menneisyyteen. Parasta teoksessa on kuitenkin juuri tunnelma. Itsekin kun tykkään nostalgisoida ja lukea enemmän kuolleita kirjailijoita kuin eläviä, löysin vahvaa samaistumispintaa tämän teoksen persoonallisesta päähenkilöstä.

Minna Canthin vavahduttava Anna Liisa

Anna Liisa on vahva ja koskettava näytelmä nuoresta tytöstä ja hänen menneestä, epätoivossa tehdystä salaisesta synnistä, joka uhkaa tulla päivänvaloon ja pilata hänen koko elämänsä ja tulevaisuutensa.

Minna Canthin tyyliin näytelmä käsittelee vahvasti naisen asemaan liittyviä kysymyksiä. Miksi nainen joutuu kantamaan vastuun synnistä, jonka tekemiseen tarvitaan sekä mies että nainen? Missä on miehen vastuu tapahtuneesta?

Anna Liisa oli minulle intensiivinen ja mukaansatempaava näytelmä, joka kosketti, vavahdutti ja pohditutti. Näytelmä on nopealukuinen ja siksi varsin helppo tapa kasvattaa yleissivistystään. Tämä teoshan on klassikko ja mielestäni täysin maineensa veroinen.

Maria Jotunin Arikielämää

Maria Jotunin vanhassa realistisessa tyylissä on sitä jotakin! Tämä yhdenpäivänromaani kuvaa suomalaista maaseutuelämää kauan sitten hieman humoristisesti, tarkkanäköisesti ja lempeän ymmärtävästi. Kiertelevä pappi Nyman, hieman viinaanmenevä mies ja taivaanrannamaalari, saapuu savolaiskylään ja ottaa osaa kyläläisten elämään yhden päivän ajan. Kuvataan monia ihmiskohtaloita, joista syntyy koko ihmiselämän kirjo. Viipyilevästi kirjoitettu kirja keskittyy arkielämän pieniin hetkiin. Vaikka ihmiselo näyttäytyy kirjan valossa varsin raskaaltakin, leijailee kirjan tunnelmassa myös ihana aurinkoisen kesäpäivän verkkainen ja tenhoava tunnelma. Myös luonto nousee kerronnassa kauniisti esille.

Ja sitä lepoa ajatellessa tuntui ihanimmalta. Tämä maailma oli silloin kuin kultainen paratiisi, elämä siinä kuin ihana uni, joka ihanampaan uneen loppui. Ja joka askel, jonka kulki, askel sitä ihaninta kohti.

Ja kevyeltä tuntui siinä kulkiessa taas. Askeleet kevyitä, kevyitä, niin kuin ei hän maassa kulkisikaan. Hän katseli taivaan sineä, katseli maan vihreätä. Hänen katseensa oli avonainen ja kirkas kuin lapsen, ja hänen sielunsa nuori, niinkuin vuosikymmenien painoa ei hartioilla olisikaan eikä hapsissa talvien lunta.

Edith Wharton

Viattomuuden aika

(The Age of Innocence)

Suom. Sirkka-Liisa Norko-Turja

Otava

388 s.

Diane Setterfield

Kolmastoista kertomus

(The Thirteenth tale, 2006)

Suom. Salme Moksunen

Tammi

419 s.

Minna Canth
Anna Liisa (1895)

(Muut tiedot puuttuvat, koska teos jo palautettu)

Maria Jotuni

Arkielämää

SKS

132 s.