keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Blogistanian kesälukumaraton III, virallinen maratonpostaus

Blogistanian kesälukumaraton III starttaa aivan näillä näppylöillä blogissani! Tervetuloa seuraamaan!

Tämä on virallinen maratonpostaus, jota päivittelen silloin tällöin maratonin aikana. Useimmat kanssajuoksijani aloittanevat vasta huomenna 19.6, virallisena maratonpäivänä, joten oma suoritukseni on kaiketi eräänlainen varaslähtö.

Unettoman yön  ja stressaavaan aamupäivän jälkeen maratonkuntoni ei ole ehkä kovin hyvä. Aionkin ottaa maratonin rennosti ja huilta tai keskeyttää, jos siltä tuntuuu.En myöskään ehdi tekemään aivan täyttä 24 tunnin suoritusta huomisen työvuoroni vuoksi. Niinpä arivoin lopettavani maratonin viimeistään klo 13. huomenna 19.6. ja tähtään näin ollen 23 tunnin suoritukseen.

Jokainen kommentti ja tsemppaus on minulle ilo. Jos en ehdi niihin vastata maratonin aikana, teen sen sen jälkeen!

Klo 14.00 Aloitus

Lähden maratonille seuranani L. M. Montgomeryn herkullinen ja koukuttava Perinnönjakajat, jota olen ehtinyt ahmia jo sivulle 286 asti ja ensimmäisenä maratonin välitavoitteenani on saada se loppuun. Tämä on kirja, jota en ole ollut malttaa laskea käsistäni, joten ihanaa päästä jatkamaan sen parissa.

Klo 15.24, luettuna 70 sivua

Montgomeryn kirpeänsuloinen Perinnönjakajat on luettu loppuun haikean tunteen vallassa, sillä kirja oli niin mainio, että koen suurta eroamisen tuskaa. Mikä kirja – maltan tuskin odottaa, että joku päivä pääsen tekemään siitä kunnon bloggauksen! Tässä välissä olen ehtinyt myös vähän hoitamaan työnhakuasioitani ja saamaan näin myös suuren taakan pois harteiltani. Seuraavaksi on suunnitelmissa lukutauko kauppareissun ja maratonherkkujen metsästyksen muodossa. Pyöräreissun aikana ehdinkin varmaan miettiä, mihin kirjaan seuraavaksi tarttuisin. Olen heittänyt mieleni sisällä arpaa Enid Blytonin Seikkailujen linnan ja Montgomeryn Marigoldin lumotun maailman välillä.

Klo 16.50, luettuna (yhä) 70 sivua

Kauppareissulta palattu, kassi täynnä herkkuja ja lukupäätös tehtynä: seuraavaksi sukellan Marigoldin lumottuun maailmaan. Kaupasta tultuani siistin myös vähän perin sotukuista huonettani, jotta siellä olisi viihtyisämpää lukea. Herkkusaaliini (ja seuraava lukukohteeni) näyttää tältä:

Siinä on aika annos herkkuja, mutta koska minusta tuli juuri tänään virallisesti filosofian maisteri, niin kai sitä voi vähän herkutella? :)

Klo 22.20, luettuna 419 sivua

Sain juuri Marigoldin lumotun maailman päätökseen. Kirja oli ihana, parempi kuin odotin. Marigoldissa on ripaus Motgomeryn unohtumattomia tyttökirjasankareita Vihervaaran Annaa ja Uudenkuun Emiliaa, mutta myös jotakin aivan muuta ja uutta – Marigoldia. 

Koko päivä tähän asti on sujunut Montgomeryn lumoavan maailman suojissa. Seuraavaksi ajattelin siirtyä astetta rankemman kirjallisuuden kimppuun, nimittäin Jenny Downhamin Ennen kuin kuolen -teoksen pariin. Ajattelin lähteä ulos tuulettumaan ja viettämään rauhallista iltahetkeä kirjani kanssa läheiselle laiturille.

Tässä todistusaineistoa siitä, että tämä maratoonari on tankannut itseensä muutakin kuin herkkuja tänään. Hernekeiton nauttiminen tuntui suorastaan tuskallisen proosalliselta Marigoldin lumotun maailman romanttista hohdetta vasten. Kaapista ei kuitenkaan valitettavasti löytynyt romanttisempaakaan ruokaa valmiina.



Klo 00.05. luettuna 515 sivua

Kotiuduin hetki sitten laiturireissultani ja olen lopettanut lukemiseni tältä päivältä. Pääsin hyvään alkuun Downhamin Ennen kuin kuolen -teoksen kanssa ja luin sitä miltei sata sivua. Kirja on hyvin erilaista kirjallisuutta mitä yleensä luen. Rankkaa ja tuskallista, mutta silti lukemisen arvoista. Kertomus syöpää sairastavasta tytöstä, jolla ei ole paljoa elinaikaa jäljellä ja joka haluaa kokea kymmenkohtaisen listansa kaikki asiat, ennen kuin kuolee. Laiturilla vietetty rauhallinen lukuhetki laineiden loiskeen äänessä oli itse asiassa mitä parhain hetki syventyä vähän vakavamman kirjallisuuden pariin ja pysähtyä miettimään elämää ja sen tarkoitusta.


Piakkoin suuntaan sänkyyn ja jatkan maratoniani huomenna. En laita herätyskelloa lainkaan soimaan ja nukun sen verran kuin kykenen.























Klo 10.30, luettuna (yhä 515 sivua)

Kömmin parikymmentä minuuttia sitten sängystäni virkistyneenä ja puhuin maratonpuhelun hammaslääkärin kanssa. Lukuaikaa jäljellä noin kaksi ja puoli tunia, sillä yhden maissa on lopetettava, jotta ehdin töihin. Loppukiri aamiaisen ohella siis alkakoon! :) Ennen kuin kuolen siis jatkuu.

Klo 13.10, luettuna 843 sivua

Päätän maratonini tähän, kun aloituksesta on kulunut 23 tuntia ja 10 minuuttia. Nyt on ryhdyttävä valmistautumaan töihin menoon.

Sain Ennen kuin kuolen -romaanin loppuun, jonka jälkeen aloitin vielä vähän Enid Blytonin Seikkailujen linnaa, josta luin 46 sivua. Ennen kuin kuolen oli varsinainen itkukirja, joka pisti ajattelemaan. Onneksi jatkoin vielä sen jälkeen nopeasti vähän seikkailukirjaa, jotta sain kyynelkanavani tukittua eikä tarvitse mennä punoittavin silmin myymään mansikoita.

Koko tämä päivä on kulunut sängyssä pyjama päällä kirjojen parissa. Myös aamupalan nautin sängyssä. Ihanaa!



Teen illalla vielä yhteenvedon, kun palaan töistä. Tsemppiä ja lukuiloa kaikille muille lukumaratonilaisille!

Kooste ja jälkitunnelmat


Elämäni toinen lukumaraton sujui mielestäni oikein mukavissa merkeissä ja fiilikset sen aikana ja jälkeen olivat oikein mainiot! Tästä jäi kova kutina ja hinku päästä ottamaan pian uusiksi. Ainakin kovasti suunnittelen ottavani osaa myös blogistanian lukumaraton IV:ään, joka on tulossa heinäkuussa. 

Vähän etukäteen häirtitsi se, etten ollut aloituspäivää edeltävänä yönä saanut nukutuksi, mutta silloin kun on uupunut, niin mitä oikeastaan parempaakaan tekemistä on kuin makoilla ja lukea kirjaa. Jos nyt jostain täytyy vielä valittaa, niin siitä, että tuossa herkkukuvassani näkyvät Fazerin mansikkapiiraat osoittautuivat sisältävänsä käyneen makuista mansikkahilloa, enkä siksi pystynyt syömään niitä. Pettymykselläni ei ollut rajoja, mutta onneksi oli muitakin herkkuja!

Loppusaldokeni kertyi 843 sivua, mikä on kyllä huomattavasti vähemmän kuin ensimmäisen lukumaratonini,  viimekesäisen Blogistanian kesälukumaraton II:n lopputulos, joka oli 1178 sivua. Toisaalta tällä kertaa en lukenut ihan täyttä 24 tuntia, tein maratonin aikana enemmän "turhia asioita" ja luin myös niin, että tajusin paremmin, mitä luin. Viime kesänä muistan varsinkin maratonin loppua kohden alkavani lukea niin, etten oikeastaan enää tajunnut melkein mitään, mitä luin. Vaikka viime kesän maratoni oli kiva kokemus, tämä sujui loppujen lopuksi rennommissa ja mukavemmissa merkeissä lukemisen kannalta – nautin lukemisesta enemmän. Kaikki maratonkirjani olivat todella hienoja ja upeita lukuelämyksiä.

Tässä koottuna maratonin aikana luetut kirjat sivuineen:

1. L. M. Montgomery: Perinnönjakajat (osittain; luettu sivulta 286 asti loppuun eli luettu 70 sivua)
2. L. M. Montgomery: Marigoldin lumottu maailma (kokonaan, 349 sivua)
3. Jenny Downham: Ennen kuin kuolen (kokonaan, 379 sivua)
4. Enid Blyton: Seikkailujen linna (osittain; luettu alusta 46 sivua)





32 kommenttia:

  1. Tsemppiä hurjasti! Uskon Perinnönjakajien olevan ihastuttava, vaikka en ole sitä lukenutkaan. Minunkin pitäisi joskus tutustua Montgomeryn tuotantoon hieman laajemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Annami! :D Suosittelen lämpimästi Perinnönjakajia, jos vähääkään pidät muista Montgomeryistä. Se on muihin verrattuna ehkä pisteliäämpi, mutta myös Montgomeryläisen ihana ja romanttinen. Erinomainen kirja! :)

      Poista
  2. Tsemppiä maratoniin! Itse en osallistu ollenkaan tällä kertaa, mutta seuraan muiden maratoneja sitäkin suuremmalla innolla. :)

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä maratoniin! Minä aloitan vasta huomenillalla, joten ehdin seurata sinun suorituksesi kokonaan :)
    Omaankin lukupinoon otin vähän Montgomerya; yhtäkkiä teki mieli lukea Anna-sarjaa, vaikkei se olekaan minulle entuudestaan tuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, fable! Täytyypä tulla kurkkimaan vähän teidän muidenkin maratoonareiden blogeihin, sillä en ole vielä oikein kerennyt!

      Ja oi, ihanaa että otit myös Annaa mukaan! Se on maaaailman paras kirjasarja! <3 <3 <3

      Poista
  4. Onnea uudelle maisterille! Ja totta kai voit saavutustasi juhlia.

    VastaaPoista
  5. Onnittelut maisterille! Juhliminen sopii totta kai. Ja hyvää maratonia, itse aloittelen vasta huomenna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniit kiitokset! :) Hih, mikäs sen mukavampi tapa juhlia maisterintutkintoa kuin lukumaratoonailla! (ihan kuin niitä kirjoja ei siellä yliopistossa olisi saanut jo tarpeeksi lukea ;) ) Täytyypä tulla myös sinun blogiisi kurkkaamaan maratonisi edistymistä! :)

      Poista
  6. Paljon onnea maisterille ja nautinnollista maratonia!

    VastaaPoista
  7. Onnittelut maisterille, kyllä kelpaa noilla herkuilla juhlistaa. :3 Ja hyvää maratonia, rennosti vaan!

    VastaaPoista
  8. Onnea maisterille ja tsemppiä maratonille! Minä aloittelen huomenna oman luku-urakkani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katri! :) Tsemppiä ja lukuiloa sinun loppumaratoniisi, kävinkin päivällä kurkkaamassa maratonpostaustasi! :)

      Poista
  9. Sulla ei ainakaan eväistä ole puutetta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ei näköjään! :D (Paitsi mainittakoon noista fazerin mansikkapiiraista, etten voinut syödä niitä, koska mansikkahillo niiden sisällä maistui aivan käyneeltä! Harmitti suuresti!)

      Poista
  10. Onpa sinulla ollut Montgomery-painotteinen maraton. No en kyllä voi sanoa olevani hirveän yllättynyt. :) Toivottavasti seuraava kirjakin on hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut kesällä valtava Montgomeryn himo! Jotenkin kiireisen ja stressaavan kevään jälkeen olen kokenut suurta tarvetta lepuuttaa sieluani Montgomeryn rauhallisessa ja kauniissa maailmassa.

      Kaikki maratonkirjat olivat omalla tavallaan ihania ja hienoja!

      Poista
  11. Onnea tuoreelle maisterille! Mahtavaa! Tsemppiä myös maratonin loppurutistukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsi! Loppurutistus sujui hienosti ja tahti kiristyi loppua kohden! :)

      Poista
  12. Toivottavasti pidät Ennen kuin kuolen -kirjasta! Itse tirautin itkut sen luettuani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin! Hieno kirja ja kirjan loppua kohden itkusta ei meinannut tulla loppua!

      Poista
  13. Onnea maisterimaratonistille :) Maratonkirjoistasi olen lukenut tuon Ennen kuin kuolen -kirjan, olihan se ajatuksia herättävä. Herkullisen näköiset maratoneväät sinulla, paitsi hernekeitosta nyt ei saa oikein hyvän näköistä tekemälläkään, vaikka maku olisikin hyvä ;) Odotan omaa lukumaratoniani innolla, vaikka vielä ei ole päiväkään päätettynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! :)

      Heh, hernekeitto ei kyllä keittojen missikisoissa pärjäisi! Mutta tuo keitonrumilus maistui ionneksi han hyvältä ollakseen hernekeittoa! :)

      Tsemppiä sinun maratoniisi, sitten kun sen aika koittaa! :)

      Poista
  14. Ihania kirjoja ja ihania herkkuja, ei ihme että sait noin hyvän lukusaldonkin noilla eväillä ;D Minulla meni maraton herkkujen suhteen vähän puihin, olin niin kovassa flunssassa että ruoka ei maistunut, ja kaapitkin olivat iltaan asti varsin tyhjillään. Otan sitten vahingon takaisin tänään, mutakakku tuli juuri uunista :P

    Onnea maisterintutkinnosta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, arvelinkin, että minun lukupinosi voisi olla sinun mieleesi!

      Harmi, että olit flunssassa, mutta toisaalta flunssaisena onkin mukavaa uppoutua kirjoihin – onko mitää ihanampaa tapaa sairastaa kuin upota hyvän kirjan lumoukseen! :) Mutakakku kuulostaa kyllä mainiolta, nams :D

      Ja kiitos onnitteluista! :)

      Poista
  15. Näyttää olleen tosi kivoja lukupaikkoja! Voi kun itsekin pääsisi laiturin nokkaan lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sänky ja laituri, siitä oli mun maratonin lukupaikat tehty! Ja sun täytyy joskus ehkä tehdä joku pyöräretki jonnekin meren rannalle ja ottaa kirja mukaan! Mertahan Turussa pitäisi riittää! :)

      Poista
  16. Sinulla näyttää olleen oikein ihana ja onnistunut maraton :) Ja vielä kolme hurraahuutoa tuoreelle maisterille!

    VastaaPoista