perjantai 17. toukokuuta 2013

Aino Kallas: Sudenmorsian

Tainkaltainen on tarina Aalosta, Priidik metsävahdin aviovaimosta, joka Saatanalta sudenhahmoon saatettiin, ja näin Ihmissutena vihityn miehensä viereltä korpiin karkasi , siellä metsänpetojen ja Diabolus sylvarium`n elikkä Metsändaimonin kanssa kanssakäymistä ,ja sentautta maarahvaalta Sudenmorsiameksi kutsuttu.
 
Herra, hyvästi varjele meidän sielumme ja ruumiimme kaikelta varalta ja vahingolta, niinkuin hopiaisella haarniskalla, kusta kiusaajan nuolet kilpistyvät, nyt ja hamaan ijankaikkisuuteen!
 
 
Näin kuuluu Aino Kallaksen kiitetyn klassikkoteoksen Sudemorisamen ensimmäinen luku kokonaisuudessaan, ja se hienosti tiivistää paitsi teoksen tyylin, myös keskeisen juonellisen aineksen. 
 
Teos on vuosikaudet kummitellut mielessäni kiinnostavana ja kiehtovana teoksena ja johon vasta nyt tartuin Suomen kirjallisuuden kurssin yhteydessä. Olen jo aiemmin yrittänyt tarttua kirjaan monesti kurssin nimissä, mutta vanhahtava kieli on työntänyt luotaan jo ensimmäisillä sivuilla ja estänyt tarinaan heittäytymisen, vaikka kirja ohuudessaan ja pienuudessaan näyttää hyvin helposti lähestyttävältä.
 
Kuitenkin, eräänä kauniina kertana, kun rohkeasti lähestyin taas teosta ja päätin vakaasti lukea sen loppuun, huomasin yllätyksekseni, että kieleen tottui ja teos tempaisi mukaansa. Tämä on sopiva yhden illan kirja, jonka lukee vaivatta yhdeltä istumalta, kun voittaa ensin vierauden tunteen kieltä kohtaan.
 
Oikeastaan opin nauttimaan suuresti kielen vanhahtavasta kauneudesta. Se todellakin sytyttää lukijan oikeaan tunnelmaan, vie halki vuosisatojen maailmaan, jossa kaikki uskoivat yhtä vakaasti niin Jumalan kuin Saatanan olemassaoloon sekä siihen, että myös noitia ja ihmissusia on olemassa.
 
Ihmettelen kovasti sitä taidokkuutta, jolla kirjalija on saanut vanhan tyylin näkymään niin sanavalinnoissa, lauserakenteisssakin kuin muoto-opissakin. Sanajärjestys on ainakin nykysuomesta poikkeava ja se saa aikaan lyyrisen tunnelman.  Monien vanhahtavien sanojen merkitystä en edes ymmärtänyt, mutta väliäkös tuolla, kun hienolta kuulostaa.
 
Tyyli on runollinen ja kaunis ja se yhdistyy hätkähdyttävällä tavalla melko rajuun ja synkkään tarinaan. Tässä piileekin kirjan ristiriita lukukokemuksessani. Toisaalta ihailin teosta, sen kauneutta ja taidokkuutta, historian lehtien havinaa, tuulahdusta vuosisatojen takaa. Kuitenkin kirjassa oli sellaista sisällöllistä ainesta, joka ei sovi kovin hyvin yhteen kristillisen vakaumukseni kanssa ja jollaisen lukeminen saa minun voimaan henkisesti pahoin ja ahdistumaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten olisi osannut kiinnostua ja nauttia tarinasta. Voisi sanoa, että juoni oli mukaansatempaava.
 
Hatunnosto siis Kallakselle, vaikka ei kuitenkaan ollut ihan lempikirjojani!
 
Aino Kallas
Sudenmorsian, 1928
Otava
96 s.
 
 

15 kommenttia:

  1. Olet kuvaillut todella hyvin kirjaa ja voisin ottaa tämän kirjan joskus uudelleen lukuun. Eihän sitä silloin nuorempana osannut arvostaa niin paljon Kallaksen tekstiä, mutta muistelen että kertomus itsessään oli loppujen lopuksi hyvin upea.

    terveisin Salainen blogiystävä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ensimmäinen mystinen kommentti salaiselta blogiystävltä. Kukakohan tuon anonymiteetin takana mahtaa piileskellä? Jännittävää :D

      Kannattaa varmasti lukea uudemman kerran, jos siltä tuntuu. Kätevä puoli kirjassa on todellakin se, että se on niin kovin lyhyt ja nopeasti luettava.

      Poista
  2. Sudenmorsian iski minuun tosi lujaa jo lukiolaisena ja on yksi syy siihen, että minusta tuli kirjallisuudenopiskelija. Tein gradunikin Sudenmorsiamesta. Minusta kirjassa ja sen kielessä on aitoa taikaa. Ja niin kuin totesit, kuvatun ajan ihmisten maailmankuva on tavoitettu hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, täällähän meillä on oikea Sudenmorsianekspertti! :) Upeaa, että jokin kirja voi tehdä noin syvän ja lähtemättömän vaikutuksen! :)

      Poista
  3. Luin tämän ysiluokan keväällä ja olin todella vaikuttunut. Heti samaa kyytiä luin myös Reigin papin ja Barbara von Tisenhusenin. Alunperin aloin tutustua Kallaksen teoksiin, koska minun piti tehdä hänestä laajahko essee. Sitten luin kaikki tähän Surmaava Eros (onko se nyt sen trilogian nimi..?) -trilogiaan kuuluvat kirjat, koska halusin pystyä antamaan mahdollisimman kattavan kuvan hänen tuotannostaan omien mielikuvieni avulla. Omistan ne itsekin yhteisniteessä nykyään, mutta en ole uusintalukukierrosta ottanut: pitäisi kyllä, koska etenkin Sudenmorsian jäi vahvasti mieleen ja herätti mielenkiintoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen sellainen sivistymätön, että en olekaan noista Kallaksen muista teoksista kuullutkaan. (Minulle Kallas on aina merkinnyt yhtä ja samaa kuin Sudenmorsian!) Mutta nuo kuulostavat kiinnostavilta, voipi olla, että joku kerta laajennan Kallas-tuntemustani vielä Reigin pappiin ja Barbara von Tisenhuseniin.

      Mutta täytyy sanoa, että ysiluokkalaiseksi olit aika kypsä, jos pidit tästä kirjasta siinä iässä ja vaikutuit. Yhdellä pitämälläni äikäntunnilla jouduin kyselemään parilta tytöltä heidän lukukokemuksestaan koskien juuri samaa kirjaa... ja se oli kaikkea muuta kuin positiivinen!

      Poista
  4. Minäkin luin tämän ensimmäisen kerran ysiluokkalaisena ja tein tästä tutkielman. Ihana, kestää monet lukemiskerrat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! tämä on varmasti oivallinen tutkielman aihe ysiluokkalaisille ihan jo sen vuoksi, että se on kovin lyhyt! :D

      Poista
  5. Olen joskus nuoruudessani lukenut Sudenmorsiamen. Ymmärrän hyvin ristiriitaiset ajatuksesi kirjan sopivuudesta kristilliseen vakaumukseen. Itse pohdin samaa, sillä minun tekisi mieleni lukea teos uudelleen ajatuksella, että löytyykö siitä tulkintamahdollisuuksia, mutta uskoni lyö hanttiin juuri tuon teeman vuoksi. Kallaksen teksti on kyllä väkevää ja kieli kaunista. Luin Reigin papin jokin aika sitten ja surullisuudestaan huolimatta se oli upea teos. Tekisi mieleni lukea myös Tisenhusen, kun jostain saisi käsiinsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavaa kuulla, että sinulla on samansuuntaisia ajatuksia kirjan sopivuudesta yhteen kristillisen vakaumuksen kanssa! Samasta kirjasta voi kyllä löytää erilaisia tulkintamahdollisuuksia, jotka vaikuttavat siihen, kuinka kirjaan suhtautuu. Omantunnon ääntä kannatta kuitenkin kunnioittaa :)


      Kävinkin juuri lukemassa blogisi jutun Reigin papista, kuulosti hienolta kirjalta!

      Poista
  6. Voisitko valaista, miksi ahdistuit kirjasta ja miten vakaumukseksi asiaan liittyy? Olisi kiva
    kuulla toisten tulkintoja/mielipiteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anki!

      Lukukokemuksesta on jo jonkin verran aikaa, enkä siksi osaa ehkä kovin yksityiskohtaisesti eritellä. Mutta pääasiassa siksi, että kirjassa tuo ihmissusiaihe kuvattiin ikään kuin sielunsa myymisenä saatanalle/paholaiselle tai jollekin sen kaltaiselle olennolle. Ja se kuvaus tästä aiheesta oli todella voimakasta, niin että tekstistä välittyi voimakkaasti pahuus. Sellainen tunnelma siis, ja koin todella Jumalattomana. Se on kuitenkin hyvin tunneperäinen juttu, mitä on ehkä vaikea järkevästi selittää. Toivottavasti tämä valaisi sinua jotenkin. :)

      Poista
    2. Ahaa, nyt ymmärrän. Sen verran kuin agnostikko voi. :) Kiitos muuten kommentistasi blogiini, huomasin sen vasta äsken.

      Poista
  7. Tosiaankin olisi mielenkiintoista kuulla tarkemmin, mikä teki lukukokemuksesta niin erillisen kristitylle kuin agnostikolle ja ateistille. Itselleni ateistina tarinassa oli kyse luonnon ja yhteiskunnan rajoista, kuinka kristinusko pakottaa ihmiset tiettyyn muottiin, eivätkä he voi toteuttaa todellista luontoaan. Deimoni ja metsänhenki edustaa siis luontoa ja ihmisen vapautta toteuttaa luomishaluaan jne.

    VastaaPoista
  8. Sudenmorsian on erityisen vaikuttava kirja. Halusin tuoda blogiini tämän kirjan. Ajastin tekstini ja etsin linkkejä. Hämmästyin, kuinka paljon tätä on luettu blogeissa tai paremminkin ihastelin sitä.

    VastaaPoista