Ivanhoe - kaikkien aikojen vaivalloisin luku-urakkani

Huh ja hoi, olen saanut päätökseen luku-urakan, jonka aloitin jo hieman yli vuosi sitten, kesäkuun puolessa välissä. En olekaan ikinä moista aikaa yhden romaanin lukemiseen käyttänyt. Mutta yhtä kaikki Walter Scottin klassikko Ivanhoe on nyt valloitettu!

Ei sillä, että kirja ollut kovin pitkä. Ihan perusromaani: 367 sivua. Mihin tämä kaikki aika on sitten mennyt?

Tuskien taival

No tietysti kaikenlaisten muiden kirjojen lukemiseen. Aloittaessani viime kesäkuussa Ivanhoeta, luin muistaakseni alle parin viikon sisään reilu puolet. Sitten se jäi uinumaan. Vaikka kirjassa oli jotakin minuun vetoavaa, oli se kuitekin niin hidastempoinen, verkalleen etenevä ja raskassoutuinen, että muut kirjat veivät mennessään ja tämä jäi taka-alalle.

21. lokakuuta olen käynyt kommentoimassa Luettua elämää -blogin Elinan Ivanhoe-bloggausta ja vakuuttanut tarttuvani uudestaan kirjaan. Tämän vakuuttelun jälkeen muistan ehkä lukeneeni noin kymmenisen sivua ja tylsistyneeni sitten. No, mutta vakaasti olin kuitenkin päättänyt, että periksi ei anneta: minä vielä luen tämän kirjan! Uskollisesti olen sen käynyt kirjastossa uusimassa aina vain uudestaan ja uudestaan. Ja tänään vihdoin koitti se kaunis päivä, jolloin ryhdyin tuumasta toimeen: luin Ivanhoen loppuun! Lopputaival sujuikin varsin paljon kevyemmissä merkeissä ja kuten sanoin, aivan yhdessä päivässä. 

Nyt tietysti kaikki luulevat, että tästä kirjasta kannattaa pysyä loitolla. Mutta älkää ihmeessä saako väärää kuvaa! Ivanhoe oli kokemuksena pienten hikikarpaloiden arvoinen. Se on niitä vanhoja hitaasti eteneviä kiroja, joita lukiessa joskus pääsee huokaus ja silmät vilkuilevat ehkä liiaksi sivunumeroita, mutta joka kuitenkin palkitsee lukijansa. Pidin kuin pidinkin lopulta Ivanhoesta.

Sisältö

Ivanhoe on historiallinen romaani. Se sijoittuu keskiajan iloiseen Englantiin, ritareiden ja vallasta kamppailevien kruunupäiden aikaan. Valtaa Englannissa pitää todellisen kuninkaan ahne Juhana-veli, joka toivoo veljensä Rikhardin jäävän ristiretkilleen, jotta voisi anastaa tämän kruunun. Kuningas Rikhard Leijonamieli on kuitenkin palannut jo Englantiin veljensä tietämättä ja esiintyy salaperäisenä mustana ritarina. Juoni on monipolvinen ja vaeltava, täynnä jännittäviä selkkauksia sekä miekkojen kilinää ja ritareiden haarniskojen kolinaa.

Keskeisiin henkilöihin kuuluu lisäksi tietysti nimihenkilö ritari Ivanhoe sekä ritari Locksley, joka myös tunnetaan Robin Hoodina. Jotta tähän ritariromaaniin sataisiin lajityypillistä romantiikkaa, seikkailee siinä toinen toistaan kauniimmat ja ihanammat neidot Rowena sekä Rebekka.

Arvio

Kirja oli tietyllä tavalla hyvin hauskasti kirjoitettu. Siinä on paljon hupaisaa sanailua sekä ironiaa, jolla asetetaan henkilöhahmot naurettavaan valoon. Erityisesti munkit saavat osakseen pientä huvittavaa ivaa kaksinaismoralisminsa vuoksi. Lisäksi erityisesti miespuoliset henkilöt joutuvat toisinaan naurun alaiseksi, naishenkilöt ovat puolestaan kauttaaltaan ihania ja kunniallisia.

Hieman näin naisena minua harmitti se, kuinka naisiin suhtaudutaan teoksessa ja kuinka kertojakin heihin suhtautuu. Tärkein ja arvostetuin piirre naisessa nimittäin tämän romaanin ajatusmaailmassa on kauneus (toisaalta kauneus myös kätevästi samaistetaan kaikkinaiseen hyvyyteen). Olikin miltei huvittavaa seurata, millaisen vaikutuksen nämä ylimaallisen kauniit neitokaiset Rowena ja Rebekka tekevät miespuolisiin henkilöihin. Tässä toisaalta ehkä hieman vaivihkaa myös naurettiin miesten tymyydelle: kuinka helposti miehet ovatkaan naiskauneuden vietävissä!

Ensin ajattelin, että kirjailija taitaa olla hieman sovinisti, mutta sitten opin oikeastaan liittämään naisen aseman ja naiskuvan teoksessa ritariromaanin henkeen ja kaavaan. Naisen tehtävä on ritariromaanissa olla kaunis nukke, joka asetetaan näyttämölle ihasteltavaksi ja kiipelistä pelastettavaksi, jotta saataisiin kehiin kunnon romantiikkaa ja kiperiä tilanteita. (Mikäs sen romanttisempaa kuin pelastaa kaunis nainen vaarasta!)

Toisaalta olin havaitsevinani miltei feminisisen juonteen siinä, kuinka urhoollisesti naiset asettuvat vastustamaan miehiä siinä vaiheessa, kun heidän kunniansa on vaarassa. Rebekka-neito on mielummin valmis kulkemaan vaikka suoraan kuoleman kitaan kuin karkaamaan erään häntä kosivan inhottavan miekkosen matkassa. Niin sitä pitää, siskot!

Jokin kirjan tunnelmassa ja maailmassa kiehtoi minua. Keskiajan maailma ritareineen, kuninkaineen ja kauniine neitokaisineen, Englannin luonto, sen viheriät metsät ja komeat linnat; arvaamaton ja vaarallinen elämä, jota ei halua elää, mutta josta haluaa lukea. Toivon, ettei tämä ole minun viimeinen Sir Walter Scottini!

Siinä miellyttävässä osassa iloista Englantia, missä Don-joki virtailee, yleni entisaikoina laaja metsä. Se peitti ne kauniit kunnaat ja laaksot, mitkä leviävät Sheffieldin ja hilpeän Doncasterin kaupungin välillä, ja siellä oteltiin aikoinaan monet Ruusujen sisällissodan tuimimmista taisteluista. Näillä seuduin oli majapaikkansa myös niillä rohkeilla rosvoparvilla, joiden tekoja Englannin kansanlauluissa niin suuresti ylistetään.

Tämä seutu on tapaustemme päänäyttämönä, ja kertomuksemme ajankohta vie meidät takaisin Rikhard I:n hallitusajan loppupuolelle, jolloin epätoivoiset alamaiset kuninkaan poissaollessa julkeasti isännöivien pikkutyrannien sortamina ikävöivät hartaasti hänen paluutaan pitkästä vankeudesta.

Sir Walter Scott

Ivanhoe (1820)

Kääntänyt: Suonio (1930)

Lyhentänyt ja kielellisesti korjannut: Olli Nuorto

WSOY

367 s.