Suloisten Kahden kerroksen karhujen matkassa: Syntymäpäivät

Kirjoittanut ja kuvittanut: Carol Lawson

Kahden kerroksen karhut - Syntymäpäivät, 2000

Alkuperäisteos: The Upstairs Downstairs Bears The Teddy Bear Hunt

Suomentanut: Anne Ali-Raatikainen

Tämä mielenkiintoisennäköinen nallekirja pysäytti minut kirjastoreisullani suloisella kansikuvituksellaan, joka oli niin ihastuttava ja täynnä pehmeää nallen lämpöä ja vanhanaikaista lastenhuoneidylliä, ihanan vaaleansinisen taustavärin kehystämänä.

Sama suloinen, kaunis ja äärettömän harmoninen ja säännöllinen kuvitustyyli jatkuu myös kirjan sisäpuolen kuvilla ja ne ovat kirjan parasta antia. Näitä iloisia ja lämminhenkisiä, helein värein piirrettyjä nallekuvia jaksaisi tujoittaa vaikka ikuisuuden!

Kahden kerroksen karhut on kirjasarjan nimi, johon kuuluu suomeksi Syntymäpäivien lisäksi ainakin  Kahden kerroksen karhut lomalla -niminen teos. Mijöönsä kahden kerroksen karhut ovat hakeneet Kahden kerroksen väkeä -tv-sarjasta. Nämä nallukaiset asuvat 1900-luvun alun Englannissa Nallekatu 49:ssä.  Oletkos ihastuttavammasta nallekirjasta kuullut!

Karhulahden koko perhe palvelusväkineen esitellään upeasti kirjan ensimmäisellä sivulla olevin pikku kuvin, mikä oli mielestäni todella suloinen yksityiskohta kirjassa. Palvelusväki on  nimetty hauskasti. Lastenhoitajan nimi on Hellätassu, kokin nimi Rouva Piiras ja hovimerstarin nimi Hovitoffee. Tämän kirjan päähenkilöt ovat kuitenkin kaksoskarhut Elisabeth ja Henri, sillä tänään on heidän syntymäpäivänsä!

Aamulla nallekaksoset heräävät ja avaavat äidin ja isän antaman lahjan. Kun syntymäpäiväkutsujen olisi määrä alkaa, ei vieraita näy missään.

"Missä kaikki ovat? Henri ihmettelee. "En tiedä", Elisabeth vastaa. "Katso! Tuolla on lipas ja lapussa on meidän nimemme."

Lippaas sisällä on paperikäärö, jossa on viesti kaksosille. Viestissä lukee:
 

Tämä on arvoitus nallekaksosille.

On vihjeiden tarkoitus

tuoda vieraat esille.

Tämhän on nallekarhujen piilosta!" Henri huudahtaa.

 

Siitä alkaa nallekarhujen piiloleikki, jossa vihjeiden avulla saadaan yksi kerrallaan vieraat kömpimään esiin piilostaan. Sitten vielä on osattava seikkailla vieraiden kanssa juhlapaikalle:

Naru johdattaa pikkuiset nallet aurinkoiselle nurmikolle, missä muut Kahden kerroksen karhut jo odottavat. "Yllätys!" karhut huudahtavat.

Yksi yllätys on vielä jäljellä!" isäkarhu sanoo. Paikalle ilmestyy rouva Piiras kantaen tarjottimella valtavaa syntymäpäiväkakkua. "Hauskaa syntymäpäivää, Elisabeth ja Henri!"

 

Ja tämä syntymäpäivä oli kaikkien aikojen paras Elisabethin ja Henrin mielestä!

Minun ikäistä lukijaa kirjassa viehätti kuvitus ja idea kahden kerroksen karhuista. Enpä ole näin ihanan porvarillista nallesatua aikaisemmin lukenut! Pienemmille lukijoille voi kirjan juoni ja johtolankaleikki tuntua riemastuttavalta.

 

Daniel Hjort - historiallinen näytelmä Turun linnan seikkailuista

J.J. Wecksell

Daniel Hjort, 1862

Love kirjat

Suomentanut: Matti Rossi

 

Tämä on Lyhyesti virsi kaunis -arvio, mikä tuntuukin aika luontevalta tällä kertaa, kun minulla ei olekaan kovin paljoa mitään fiksua sanottavaa kirjasta.

 

Wecksellin Daniel Hjort on historiallinen, alun perin ruotsiksi kirjoitettu näytelmä, joka sijoittuu Turun linnan muinaisiin aikoihin, jolloin linnassa oli vielä oikeaa hovielämää. Miljöö olikin miltei ainoa seikka, joka minua kirjassa kiehtoi; itse kun olen syntyjään turkulainen, tuntui tuttuun linnaan sijoitettu näytelmä hauskalta ajatukselta.

 

Lähes kaikki kirjan henkilöt ovat oikeita historiallisia henkilöitä, kuten myös kirjan nimikkohenkilö Daniel Hjort. Hänen vastaparikseen kirjassa asettuu Juhana Fleming, Klaus Flemingin poika. Aiheena on vuoden 1597 Turun linnan piiritystilanne, jossa Daniel Hjort ottaa omat ohjat käsiinsä.

 

Kirjan juoni kietoutuu kostoteeman ympärille ja lopussa tulee ruumiita ja paljon. Siinä mielessä se muistuttaa aika lailla Shakespearen Hamletia.

 

Olisi varmasti helpottanut lukukokemusta paljon, jos olisi perehtynyt paremmin siihen historiaan, josta teos on ottanut aiheensa. Kaiken kaikkiaan lukukokemus jäi hieman nuivan kuivaksi pakkopullaksi, sillä teos kuuluu Suomen kirjallisuuden kirjatenttiini.

Tästä uutisesta löytyy lisää informaatiota kiinnostuneelle niin kirjailijasta kuin näytelmästäkin.
 

Jännittävä ja ihana blogivuoteni 2012

Vuoden vaihtumisen kunniaksi ajattelin tehdä tiliä blogivuodestani ja jakaa tuntojani blogin pitämisestä. 

 

Minun blogivuoteni 2012 on hyvin lyhyt, sillä aloitin kirjablogin pitämisen tämän vuoden lokakuun alkupuolella. Suoritin historian ensimmäisen kirjabloggaukseni maanantaina 8. lokakuuta, mikä tarkoittaa, että kirjablogini on vasta alle kolmekuukautta vanha.

 

Lähdin kirjablogin pitoon vähän varovaisella mielellä ja pelkäsin monia asioita. Entä jos kukaan ei ikinä liity lukijakseni tai kommentoi tektstejäni? Entä jos en ehdikään lukea kirjoja "tarpeeksi" usein? Tai entä jos innostus lopahtaa heti alkumetreillä? Myös omien tekstien asettaminen julkisesti nähtäville arvelutti aluksi.

 

No, mikään näistä peloistani ei ole toistaiseksi toteutunut. Olen ollut positiivisesti yllättynyt, että olen saanut mukavan paljon lukijoita ja kommentteja. (Olisi hieman tylsää mielestäni kirjoittaa blogia ihan pelkästään itselleen.) Tänään tuli juuri täyteen pyöreät 40 jäsentä, mikä on mielestäni hyvä alku alle kolmekuukautiselle blogille.  Kaunis kiitos teille kaikille ihanille lukijoilleni, jotka olette olleet mukana!

 

Ilokseni olen myös huomannut, että kirjablogiharrastus on ollut hyvin innostavaa ja antoisaa. Olen tullut lukeneeksi kirjoja mielestäni huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin, sillä blogin pito pitää intoa yllä. Joskus tuntuu, että opiskelu on jäänyt hieman vähemmälle huomioille, sillä blogin pitäminen on vaatinut paljon aikaa, ainakin näin vasta-alkajalle, jolla on ollut paljon opettelemista ihan perusjutuissa. Voi olla, että jossakin vaiheessa tahtini tulee hieman hidastumaan, kun pääsen yli alkumaniasta ja huomaan, että on muutakin elämää kuin kirjat ja kirjablogi :)

 

Kirjablogini historiassa olen ehtinyt lukemaan ja kirjoittamaan arvion 27 eri teoksesta.

 

Yllättävää lukemissani kirjoissa on se, että olen päätynyt lukemaan enemmän lastenkirjoja kuin olisin blogia aloitellessani kuvitellut. Ja mikäs siinä, sillä olen huomannut, että lastenkirjabloggaukset vetävät eniten lukijoita! Blogini reunassa näkyy 10 suosituinta bloggaustani, joista tällä hetkellä viisi ovat arvioita lastenkirjoista (jos muumit myös sellaisiksi lasketaan) ja vain kaksi ovat aikuisten arvioita. Loput kolme puolestaan ovat jotakin muita tekstejä kuin kirja-arvioita.

 

Vuoden rakkaimmat kirjat:

 

Ajattelinkin tehdä oman top 10 listan niistä kirjoista, jotka ovat olleet tänä vuonna bloggaamistani kirjoista omia suosikkejani. Tosin en kykene pistämään niitä keskinäiseen paremmuusjärjestykseen, joten numeroilla ei ole merkitystä:

 

1) Ursula Jones & Sarah Gibb: Prinsessa vailla valtakuntaa

 

2) Ursula Jones & Sarah Gibb: Kaunotar ja Hirviö

 

3) Katri Tapola & Sandra Pelliconi: Pieni prinsessasatu

 

4) Charles Dickens: Kaksi kaupunkia

 

5) Charles Dickens: Saiturin joulu

 

6) Zacharias Topelius: Linnaisten kartanon viheriä kamari

 

7) Axel Gabriel Ingelius: Harmaa linna

 

8) Tove Jansson: Muumipapan urotyöt

 

9) Tove Jannson: Pappan och havet

 

10) Enna Airik: Haavemaa

 

(Äh, Salaisen puutarhan oli tarkoitus myös mahtua listaan, muttei se mahtunutkaan!)

 

 

 

 

 

Prinsessat olivat mieleeni! Kuvissa Kaunotar ja hirviö sekä Haavemaa.

 

Vuoden lukuhaasteet:

 

Tuntemattomat tyttökirjat:

 

Sinisen linnan kirjaston Marian Tuntemattomat tyttökirjat -haasteeseen osallistuin puolivahigossa luettuani jo kesällä ennen kirjablogini aloittamista kaksi kirjaa:

 

1. L.M. Montgomery: Sininen linna

 

2. L. M. Montgomery: Hedelmätarhan Kilmeny 

 

Underbara finlanssvenskor vid papper:

 

Kirjavan kammarin Karoliina järjesti Underbara finlanssvenskor vid papper -haasteen, jossa luetaan suomenruotsalaista kirjallisuutta. Tähän haasteeseen olen lukenut seuraavat teokset, joista muutamat kyseenalaiset kohdat laitan sulkuihin. Haasteen järjestäjä päättäköön, lasketaanko ne mukaan:

 

Barn- och ungdomsböcker:

 

1. Zacharias Topelius: Lukemisia lapsille I (luettu ennen kirjablogin aloittamista)

 

2. Tove Jansson: Kometen kommer (luettu ennen kirjablogin aloittamista)

 

3. Tove Jansson: Pappan och havet

 

(4. Tove Jansson: Muumipappa ja meri, lasketaanko saman kirjan lukemista eri kielellä?)
 

5. Tove Jansson: Taikatalvi

 

6. Tove Jansson: Muumipapan urotyöt

 

7. Tove Jansson: Sent i November

 

8. Hannele Mikaela Taivassalo & Lena Frölander-Ulf: Mörkerboken

 

9. Christel Rönns: Det vidunderliga ägget

 

 

Finlandssvenska damer:

 

10. Fredrika Wilhelmina Castrens: Muratti

 

11. Edith Södergran: Tulevaisuuden varjo

 

 

Finlanssvenska herrar:

 

12. Zacharias Topelius: Linnaisten kartanon viheriä kamari

 

(13. Zacharias Topelius: Bruden-novelli, lasketaanko, koska ei ole kokonainen teos, toisaalta ei käsittääkseni ole julkaistu vielä missään varsinaisessa teoksessa. Itse luin novellin netistä. (Lähdelinkki arviossa.)

 

14. Axel Gabriel Ingelius: Harmaa linna

15. J.L. Runeberg: Hanna

16. J.J. Wecksell: Daniel Hjort

 

 

 

 

Tove Jansson muumeineen oli vahvasti esillä haasteessa. Topelius kiri hyväksi kakkoseksi.

 

 

Toivotan hyvää uutta vuotta kaikille! Olkoon vuotenne 2013 jännittävä kuin romaani, ihana kuin satu ja kaunis kuin runo! Ja tietysti hyvin kirjojentäyteinen!

 

Elämän voimaa etsimässä Burnettin Salaisesta puutarhasta

Kun Mary syntyi, äiti oli luovuttanut lapsen ayan huostaan. Hoitajan oli annettu ymmärtää, että mikäli hän halusi miellyttää rouva sahibia, lapsi olisi pidettävä mahdollisimman paljon poissa näkyvistä. Niinpä Marya piiloteltiin tämän ollessa sairaalloinen kiukkuinen vauva, ja häntä piiloteltiin yhä, kun hänestä kasvoi sairaalloinen kiukkuinen taapero. Hän ei koskaan muistanut nähneensä muita suopeita kasvoja kuin ayan ja muiden intialaispalvelijoiden kasvot. Palvelijat tottelivat Marya ja tekivät hänen tahtonsa mukaan joka asiassa, ettei hänen itkunsa vain kantautuisi rouva sahibin korviin ja suututtaisi tätä. Siksi Mary oli kuuden vuoden ikäisenä itsekkäin ja tyrannimaisin lapsi, mitä kuvitella saattoi. Häntä kasvattamaan tullut nuori englantilainen opettaja inhosi Marya niin paljon, että erosi jo kolmen kuukauden kuluttua. Kukaan hänen jälkeensä tulleista opettajista ei jaksanut niinkään pitkään.

Frances Hodgson Burnettin lasten klassikko Salainen puutarha on tarina englatilaisesta, Intiassa asuneesta Mary –tytöstä, josta on kasvanut hyvin ilkeä, inhottava ja uppiniskainen tyttö, sillä hän ei ole saanut elämässään osakseen rakkautta keneltäkään eikä kukaan ole asettanut hänelle mitään rajoja. 9-vuotiaana hänen elämänsä muuttuu, kun hänen vanhempansa kuolevat koleraan, mikä ei edes suruta itsekästä tyttöä. Tyttö lähetetään Englantiin omituisen ja synkän, kyttyräseläksi sanotun setänsä luokse, joka asuu suuressa kartanossa, johon kuuluu lukuisia puutarhoja.

Yksi puutarha kätkee sisäänsä kuitenkin synkän salaisuuden ja se on ollut suljettuna jo kymmenen vuotta. Kukaan ei tiedä, missä edes sen portti sijaitsee, ja kartanon isäntä on haudannut portin avaimen jonnekin salaiseen paikkaan kymmenen vuotta sitten. Kenelläkään ei ole lupa mennä puutarhaan. Tietysti Marya alkaa kiehtoa kovasti lukitun puutarhan salaisuus ja teoksen juoni kietoutuukin juuri tämän salaisen puutarhan ympärille.

Puutarha on avain elämään, ystävyyteen ja onneen. Se on elämänjanon sytyttäjä, joka voi pelastaa vaikkapa kuolemalta!

Salainen puutarha on mielestäni kaunis ja vaikuttava kasvutarina siitä, kuinka oikeanlaisissa olosuhteissa. oikeanlaisten ihmisten ympäröimänä, onnettoman suunnan saanut elämä voi kääntyä vielä täysin vastakkaiseen suuntaan.  Hieno ajatus on mielestäni myös se, kuinka ihmisen elämä ja elämänhalu voi olla kiinni siitä elämänvoimasta, joka luonnon kasveista kumpuaa. Kuinka kevät tullessaan ja herättäessään luonnon kukkaan, herättää myös ihmisen kukkaan.

Kirjassa puhutaan myös luonnon kuuntelemisesta ja siitä, kuinka ihminen voi saavuttaa onnen sopeutumalla ympäröivään luontoon ja kuuntelemaan sitä herkällä korvalla. Maryn uusi ystävä Dickon on elänyt elämänsä nummilla ja oppinut kommunikoimaan jopa eläinten kanssa. Hän saa myös perunat ja muut hyötykasvit kasvamaan paremmin kuin äitinsä, sillä hän osaa kuunnella luontoa. Dickon ja hänen elämäntyylinsä asettuvat teoksessa ihanteeksi. .

Sain Salaisen puutarhan itseltäni joululahjaksi Dickensin Saiturin joulun ohella. Olen haaveillut kirjan lukemisesta jo tovin, sillä olen kuullut siitä ainoastaan hyvää ja tullut kuulemani perusteella siihen tulokseen, että se on aivan minun kirjani. Lukukokemuksen jälkeen olen edelleen samaa mieltä. Salainen puutarha on ihana kirja! Ainakin minun Salainen puutarhani, sillä siinä on kaiken lisäksi runsaasti kauniita, ihania värikuvia, jotka huokuvat puutarhan vihreää voimaa ja romanttista mystisyyttä!

Kuviin on onnistuttu vangitsemaan hyvin se englantilaisten puutarhojen viehättävyys, joka on minua aina kiehtonut.

 

F. H. Burnett

Salainen puutarha

(The Secret Garden, 1911)

Suomentanut: Emilia Numminen

Kuvittanut: Inga Moore, 2007

Kirjalito

279 s.

 

Joulun henkeä etsimässä Dickensin maailmasta: Saiturin joulu

 

 

Löysin aattona kuusen juurelta itse itselleni ostamasta joulukääröstä Charles Dickensin Saiturn joulun (A Cristmas Carol) ja voin sanoa, että se oli hartaimmin odottamani joululahja. En ole kirjaa aiemmin lukenut, mutta haaveillut sen lukemisesta siitä asti, kun vuoden 2009 joulun alla olin siskoni kanssa katsomassa siitä tehtyä 3D animaatiota, joka oli mielestäni niin ihana elokuva kuin kuvitella saattaa.  Ahmin kirjan tietysti yhdeltä istumalta heti aaton jälkeisenä yönä, ja kokemus oli aivan yhtä upea kuin olin etukäteen sen kuvitellut ja haaveillut olevan.

 

 

Sisältö

 

 

Olen pyrkinyt tällä aavetarinalla manaamaan esiin erään aatteen hengen, joka ei saa suututtaa lukijoitani sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan. Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan, älkäänkö kukaan sitä karkoittako.

Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.

 

Näin kauniilla johdantotekstillä alkaa Saiturin joulu. Se aatteen henki, johon kirjalija tässä viittaa, tarkoittaa juuri joulun aatetta. Sitä sanomaa, mistä joulussa on pohimmiltaan kyse. Hyvästä tahdosta, jota ihmisten olisi jouluna tarkoitus toisilleen jakaa.

 

Saiturin joulu on tarina pihiäkin saidammasta herra Scrooge -nimisestä vanhasta miehestä, joka on omistanut koko elämänsä liiketoimilleen sekä penninvenyttämiselle. Hän on perin ilkeä ja inhottava mies eikä kukaan pidä hänestä. Hänen lempihuudahduksensa on Humpuukia!, mihin tiivistyy hyvin se koko ylpeys ja halveksunta, jota hän kaikille kanssaihimisilleen osoittaa. Hän myös sanoo joulun olevan humpuukia ja ainoa asia, mikä on vielä humpuukimpaa kuin joulu, on rakastuminen.

"Höh!" Scrooge sanoi. Humpuukia!"
Scroogen sisarenpoika oli lämmennyt sumussa ja pakkasessa kävelystä niin, että tuntui oikein hohtavan; kauniit kasvot rusottivat, silmät loistivat ja hengitys höyrysi.
"Jouluko humpuukia, eno!"  Scroogen sisarenpoika sanoi. "Ette kai ole tosissanne?"
"Olen kyllä", Scrooge sanoi. "Iloista joulua! Mitä oikeutta sinulla on iloon? Sinähän olet köyhä."
"Sanokaapa sitten", sisarenpoika vastasi iloisesti, "mitä oikeutta teillä on synkkyyteen? Mitä syytä teillä on alakuloon? Tehän olette rikas."
Koska Scrooge ei keksinyt parempaakaan vastausta, hän sanoi jälleen "Höh!" ja täydensi näkemystään jatkaen: "Humpuukia!" 

Jouluyönä tapahtuu kuitenkin kummia! Scroogen edesmennyt liikekumppani Marley tulee vierailulle tuonpuoleisesta aaveena, ja kertoo, kuinka kamalat kahleet painavat ja vaivaavat tuonpuoleisessa niitä, jotka ovat käyttäneet elämänsä väärin. Tämän jälkeen seuraa Scroogen seikkailut kolmen eri hengen seurassa menneissä jouluissa, nykyisissä jouluissa sekä mahdollisessa tulevaisuudessa. Henget haluavat näyillä näyttää, mihin johtaa Scroogen kitsas elämä ja kuinka kaunista ja ihanaa joulu voisi olla. Kun aaveiden yö on ohi, on Scroogesta kuoriutunut mitä hyväntahtoisin ja hyväsydämisin olento, joka ei muuta haluakaan kuin levittää iloa ympärilleen. Saiturille on tullut joulu!

 

"Olen kevyt kuin höyhen, olen onnellinen kuin enkeli, olen iloinen kuin koulupoika. Olen hiprakassa kuin juoppo. Iloista joulua kaikille! Hyvää uutta vuotta koko maailmalle! Hei siellä! Huhuu! Hei vaan!"

 

Arvioni

 

Kuten jo sanoin, pidin tästä aivan suunnattomasti! Dickensin kieli ja tyyli ovat vain niin vailla vertaa, ettei niitä voi kuin ihastella. Kirjan dickensmäinen huumori on mielestäni ensiluokkaista ja soveltuu erittäin hyvin omiin huumorimieltymyksiini. Humpuukia! ja sen alkuperäiskielinen vastine Humbug!muodostuivat meillä tämän joulun sanoiksi, jota toistelimme siskojeni kanssa joka välissä vastauksena kaikenlaisiin toteamuksiin :D

Tässä pienoisromaanissa dickensmäiset piirteet vieläpä tiivistyvät kauniisti pieneen tilaan niin, että tulos on kuin pieni ja kaunis jalokivi, jossa on kiteytyneenä kaikki se, mitä rakastan Dickensissä.

 

Ainoa pettymys, jonka koin kirjan suhteen, tapahtui jo ostovaiheessa. Kirja on suomennettu myös nimellä Joululaulu (mutta myös monilla muilla nimillä!), ja olisin ehdottomasti mielummin halunnut ostaa sen Joululauluna. En kuitenkaan onnistunut löytämään mistään Joululaulua, joten minun oli tyydyttävä Saiturin jouluun.
 

Teoksen nimen suomennos on mielestäni hyvin merkityksellinen tässä kirjassa, sillä englanninkielisen alkuperäisteoksen nimi A Cristmas Carol nimenomaan tarkoittaa joululaulua ja siinä nimessä piilee koko kirjan sanoma ja viesti. Teos on joululaulu, sillä se julistaa joulun sanomaa lukijalle yhtä kauniisti ja lempeästi kuin musiikki. Se on ylistyslaulu joululle ja joulun hengelle. Myös kirjan luvut ovat nimetty lukujen sijaan säkeistoiksi tähän tyyliin: Ensimmäinen säkeistö, Toinen säkeistö, Kolmas säkeistö jne. Ihmetten siis kovin teoksen nimen suomennosta Saiturin jouluna, sillä se pistää teoksen nimeen käteytyvät runollisen kauneuden ja tärkeän merkityksen totaalisen matalaksi.
 

 

Mutta kyseisessä painoksessa on se ilahduttava puoli, että siellä oli myös kuvia! Ja hyvin ilahduttavan erikoisia, moderneja ja persoonallisia kuvia! Ei kylläkään kovin montaa, mutta kuvia kuitenkin! :)
 

Marleyn aave ilmestyy Scroogelle

 

Pidin Saiturn joulusta kovasti sen vuoksi, että se on niin kritsillinen ja opettavainen ja jakaa lukijalle riemastuttavaa, hyvää (joulu)mieltä. Kirjan luettua haluaa laulaa Dickensin joululaulua koko maailmalle. Kirjan alun pienessä tietoiskusivussa todetaan Dickensin joulutarinoiden saaneen aikaan samanlaisen efektin myös Tohtori Jekyllin ja herra Hyden kirjoittajassa Robert Louis Stevensonissa, joka totesi Dickensin tarinat niin onnistuneiksi, että niiden antaman hyvänolontunteen voimin hän sanoi haluavansa itsekin tehdä hyvää, lohduttaa jotakuta.

 

Haluan lopettaa tämän arvion Saiturin joulun ihaniin loppusanoihin:

 

Hän ei sen koommin ollut tekemisissä henkien kanssa vaan eli loppuelämänsä nuhteettomasti, ja sanottiin, että hän jos kuka osasi viettää joulua. Toivottavasti meistä, kaikista meistä, voidaan sanoa samoin! Kuten pikku Tim totesi, Jumalan siunausta meille kaikille, ihan jokaiselle!

 

Hyvää joulun aikaa teille kaikille, ihan jokaiselle! :) Nauttikaa siitä vielä kun voi!

 

 

 

 

Charles Dickens

Saiturin joulu

(A Christmas Carol, 1843)

Basam books, 2012

Suomentanut: Tero Valkonen

Kuvittanut: Minna Alanko
111 s.

 

Ihanat kirjaisat joululahjani!

Tänä vuonna ostin enemmän kirjoja lahjaksi kuin koskaan ennen. En edes jaksa muistella kuinka monta. Ja se kannatti, sillä sain myös lahjaksi enemmän kirjoja kuin koskaan ennen! Yhteensä 12 kpl (joista tosin 2 itseltäni :D). Aika hyvä saalis, sanoisin! Kaikki kirjat näkyvät kuvassa mutta lueteltakoon ne vielä tässä:

1) Frances Hodgson Burnett: Salainen puutarha - itseltäni sain!

2) Charles Dickens: Saiturin joulu - myös itseltäni! Luin jo aaton jälkeisenä yönä, joten lisää siitä varmaan lähipäivinä blogissani

3) Ulla-Lena Lundberg: Is: sain ystävältäni! Aloitettiin jo aaton jälkeisenä yönä, heti kun Saiturn joulun viimeinen sivu sulkeutui. (Ilmeisesti joulukuu on hyvää aikaa marmattaa julkisesti facebookissa, ettei onnistu lainaamaan kirjastosta jotakin tiettyä kirjaa, sillä joku tuttu voi ottaa siitä onkeensa :P)

4) David Benedictus: Paluu Puolen Hehtaarin Puistoon: sain äidiltäni. Täydellinen yllätys, josta olin hyvin ilahtunut! :)

5) L.M. Montgomery: Complete Anne of Green Gables, yht. 8 kirjaa: Sain siskoltani! Siis engalnniksi kaikki Annat pokkariversioina, tulivat sellaisessa yhteispaketissa. Ei ollut mikään yllätys, vaan tiesin siskon hankkineen tämän toiveestani Adlibriksestä.

Lisäksi sain myös muutaman muun kirjallisuuteen liittyvän lahjan:

Toiselta siskoltani sain tällaisen Tietojen kirja -nimisen opuksen, joka joskus tosiaan on ollut kirja, mutta...

 

... sisus paljastaakin kirjan rasiaksi, josta löytyy 7 rintamerkkiä, jotka siskoni on omin käsin näpertänyt. (Minun siskoni on kova näpertäjä!)

 

  Ylimmässä merkissä on minun oma kuva lapsuusvuosiltani ja kuudessa muussa on lemikirjailijoideni kasvonkuvia:

 

 

 

Lisäksi se siskoni, joka antoi minulle Anna -kirjat, oli ostanut myös yhteislahjan perheellemme,

joka oli osoitettu kaikille kirjojen ystäville. Minä sain kunnian avata lahjan, ja sisältä paljastui suurenmoisen kokoinen kirja, joka oikeastaan onkin kirjallisuusaiheinen tietovisapeli:

 

The Great Penguin Bookchase -pelissä on tarkoitus kerätä omaan kirjahyllyynsä yksi kirja jokaisesta kuudesta eri värikategoriasta. Eri värit edustavat eri tyyppisiä kirjoja. Esim. keltainen väri on lastenkirjallisuus ja hupikirjat, oranssi väri puolestaan klassikot, sininen tietokirjallisuus jne. Saadakseen tietyn värisen kirjan, on osattava vastata kortissa olevaan kysymykseen, joka koskee kyseessa olevan värin aihepiirin kirjallisuutta. Niin kirjahyllyt kuin kirjatkin ovat kooltaan hyvin pieniä, sillä kirjahyllyt toimivat pelaajien pelinappuloina.

 

Tältä näyttää täynnä oleva kirjahylly:

 

 

Hauskinta ja haastavinta pelissä oli aluksi liimata kansitarrat kirjoihin, sillä jokainen pelin pikku kirja tarvitsee tietysti kannen. Tarroissa on ihan oikeiden kirjojen nimiä.

 

 Se haastava osuus hommassa oli se, että kunkin värin kirjoja oli muistaakseni 8, mutta kunkin värin tarroja puolestaan 10. Siispä piti jokaisesta värikategoriasta jättää käyttämättä 2 kansitarraa, ja tästähän syntyi pientä riitaa siskosten kesken, kun olisimme halunneet käyttää kaikki omien lempikirjojemme kannet!

(Tämä siitä huolimatta, että kirjojen nimillä ei ole mitään käytännön merkitystä pelin sisällön kannalta. Mutta yksityiskohdat ovat tärkeitä!)

 

Eikös nämä pikku kirjat näytäkin niin kovin suloisilta! :)

 

 

 

P.s. Pikku visa, josta palkintona ainoastaan aitoa tietämisen riemua: kuinka monta lempikirjailijaani tunnistatte näistä rintamerkeistäni? :)

Kaunis joulusatu: Dockan som kunde önska

 

 

 

 

Det här är en berättelse om önskningar. Den handlar också om en docka och en liten flicka. Det börjar med dockan.

Hon hette Julia, så klart. Hon kunde inte ha hetat något annat, för hon var julklädd i röd klänning och röda skor, men hennes underkjol och strumpor var gröna. (---)

Det var på morgonen sista dagen före jul. Leksakerna i herr Blossoms leksakaffär i den lilla stan vaknade och ruskade på sig efter den långa natten. "Idag måste vi bli sålda", sa de.

"Idag?" undrade Julia. Hon hade inte blivit upp-packad förrän dagen innan, och hon var den nyaste leksaken i hela affären.

Tämä on Lyhyesti virsi kaunis -arvio.

Dockan som kunde önska on ruotsinnos jo 50-luvulla ensi kerran ilmestyneestä englantilaisesta, Rumer Goddenin kirjoittamasta sadusta.  Se on kaunis ja liikuttava joulusatu toivomusten ihmeellisestä voimasta, joulun taiasta ja ihmisten hyvästä tahdosta.

Leikkikalut herra Blossomin kaupassa haluavat tulla myydyksi jouluna. He haluavat tuntea lasten kädet ympärillänsä. Kuinka käy Julian, kaupan uusimmat nuken, jota kukaan ei näytä huolivan? Mutta Julia päättää toivoa.

Toisaalla pieni lastenkodista karannut orpotyttö Eva toivoo, että hän saisi joululahjaksi nuken. Hän myös toivoo, että hänellä olisi isoäiti.

Lapseton rouva Johnson haluaisi pitkästä aikaa viettää oikeaa joulua. Hän toivoo, että hänellä olisi lapsi, jolle voisi ostaa lelukaupan ikkunassa näkemänsä kauniin punamekkoisen nuken ja jonka kanssa viettää joulua.

Kyllähän tässä tietää, kuinka tämä hyvänmielen joulusatu päättyy, mutta se ei lainkaan haittaa, sillä mutkia matkassa on sopivan paljon.

Kirjan kuvat ovat kauniit ja henkivät vanhan ajan suloista joulun tunnelmaa. Kuvat itse puhukoon loput puolestaan!

Rumer Godden

Dockan som kunde önska

( The Story of Holly and Ivy, 1957, 1958, 1985)

Kuvittanut: Barbara Cooney Porter, 1985

Kääntänyt: Harriet Alfons

Bokförlaget natur och Kultur

31 s.