Elämän voimaa etsimässä Burnettin Salaisesta puutarhasta

Kun Mary syntyi, äiti oli luovuttanut lapsen ayan huostaan. Hoitajan oli annettu ymmärtää, että mikäli hän halusi miellyttää rouva sahibia, lapsi olisi pidettävä mahdollisimman paljon poissa näkyvistä. Niinpä Marya piiloteltiin tämän ollessa sairaalloinen kiukkuinen vauva, ja häntä piiloteltiin yhä, kun hänestä kasvoi sairaalloinen kiukkuinen taapero. Hän ei koskaan muistanut nähneensä muita suopeita kasvoja kuin ayan ja muiden intialaispalvelijoiden kasvot. Palvelijat tottelivat Marya ja tekivät hänen tahtonsa mukaan joka asiassa, ettei hänen itkunsa vain kantautuisi rouva sahibin korviin ja suututtaisi tätä. Siksi Mary oli kuuden vuoden ikäisenä itsekkäin ja tyrannimaisin lapsi, mitä kuvitella saattoi. Häntä kasvattamaan tullut nuori englantilainen opettaja inhosi Marya niin paljon, että erosi jo kolmen kuukauden kuluttua. Kukaan hänen jälkeensä tulleista opettajista ei jaksanut niinkään pitkään.

Frances Hodgson Burnettin lasten klassikko Salainen puutarha on tarina englatilaisesta, Intiassa asuneesta Mary –tytöstä, josta on kasvanut hyvin ilkeä, inhottava ja uppiniskainen tyttö, sillä hän ei ole saanut elämässään osakseen rakkautta keneltäkään eikä kukaan ole asettanut hänelle mitään rajoja. 9-vuotiaana hänen elämänsä muuttuu, kun hänen vanhempansa kuolevat koleraan, mikä ei edes suruta itsekästä tyttöä. Tyttö lähetetään Englantiin omituisen ja synkän, kyttyräseläksi sanotun setänsä luokse, joka asuu suuressa kartanossa, johon kuuluu lukuisia puutarhoja.

Yksi puutarha kätkee sisäänsä kuitenkin synkän salaisuuden ja se on ollut suljettuna jo kymmenen vuotta. Kukaan ei tiedä, missä edes sen portti sijaitsee, ja kartanon isäntä on haudannut portin avaimen jonnekin salaiseen paikkaan kymmenen vuotta sitten. Kenelläkään ei ole lupa mennä puutarhaan. Tietysti Marya alkaa kiehtoa kovasti lukitun puutarhan salaisuus ja teoksen juoni kietoutuukin juuri tämän salaisen puutarhan ympärille.

Puutarha on avain elämään, ystävyyteen ja onneen. Se on elämänjanon sytyttäjä, joka voi pelastaa vaikkapa kuolemalta!

Salainen puutarha on mielestäni kaunis ja vaikuttava kasvutarina siitä, kuinka oikeanlaisissa olosuhteissa. oikeanlaisten ihmisten ympäröimänä, onnettoman suunnan saanut elämä voi kääntyä vielä täysin vastakkaiseen suuntaan.  Hieno ajatus on mielestäni myös se, kuinka ihmisen elämä ja elämänhalu voi olla kiinni siitä elämänvoimasta, joka luonnon kasveista kumpuaa. Kuinka kevät tullessaan ja herättäessään luonnon kukkaan, herättää myös ihmisen kukkaan.

Kirjassa puhutaan myös luonnon kuuntelemisesta ja siitä, kuinka ihminen voi saavuttaa onnen sopeutumalla ympäröivään luontoon ja kuuntelemaan sitä herkällä korvalla. Maryn uusi ystävä Dickon on elänyt elämänsä nummilla ja oppinut kommunikoimaan jopa eläinten kanssa. Hän saa myös perunat ja muut hyötykasvit kasvamaan paremmin kuin äitinsä, sillä hän osaa kuunnella luontoa. Dickon ja hänen elämäntyylinsä asettuvat teoksessa ihanteeksi. .

Sain Salaisen puutarhan itseltäni joululahjaksi Dickensin Saiturin joulun ohella. Olen haaveillut kirjan lukemisesta jo tovin, sillä olen kuullut siitä ainoastaan hyvää ja tullut kuulemani perusteella siihen tulokseen, että se on aivan minun kirjani. Lukukokemuksen jälkeen olen edelleen samaa mieltä. Salainen puutarha on ihana kirja! Ainakin minun Salainen puutarhani, sillä siinä on kaiken lisäksi runsaasti kauniita, ihania värikuvia, jotka huokuvat puutarhan vihreää voimaa ja romanttista mystisyyttä!

Kuviin on onnistuttu vangitsemaan hyvin se englantilaisten puutarhojen viehättävyys, joka on minua aina kiehtonut.

 

F. H. Burnett

Salainen puutarha

(The Secret Garden, 1911)

Suomentanut: Emilia Numminen

Kuvittanut: Inga Moore, 2007

Kirjalito

279 s.

 

Joulun henkeä etsimässä Dickensin maailmasta: Saiturin joulu

 

 

Löysin aattona kuusen juurelta itse itselleni ostamasta joulukääröstä Charles Dickensin Saiturn joulun (A Cristmas Carol) ja voin sanoa, että se oli hartaimmin odottamani joululahja. En ole kirjaa aiemmin lukenut, mutta haaveillut sen lukemisesta siitä asti, kun vuoden 2009 joulun alla olin siskoni kanssa katsomassa siitä tehtyä 3D animaatiota, joka oli mielestäni niin ihana elokuva kuin kuvitella saattaa.  Ahmin kirjan tietysti yhdeltä istumalta heti aaton jälkeisenä yönä, ja kokemus oli aivan yhtä upea kuin olin etukäteen sen kuvitellut ja haaveillut olevan.

 

 

Sisältö

 

 

Olen pyrkinyt tällä aavetarinalla manaamaan esiin erään aatteen hengen, joka ei saa suututtaa lukijoitani sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan. Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan, älkäänkö kukaan sitä karkoittako.

Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.

 

Näin kauniilla johdantotekstillä alkaa Saiturin joulu. Se aatteen henki, johon kirjalija tässä viittaa, tarkoittaa juuri joulun aatetta. Sitä sanomaa, mistä joulussa on pohimmiltaan kyse. Hyvästä tahdosta, jota ihmisten olisi jouluna tarkoitus toisilleen jakaa.

 

Saiturin joulu on tarina pihiäkin saidammasta herra Scrooge -nimisestä vanhasta miehestä, joka on omistanut koko elämänsä liiketoimilleen sekä penninvenyttämiselle. Hän on perin ilkeä ja inhottava mies eikä kukaan pidä hänestä. Hänen lempihuudahduksensa on Humpuukia!, mihin tiivistyy hyvin se koko ylpeys ja halveksunta, jota hän kaikille kanssaihimisilleen osoittaa. Hän myös sanoo joulun olevan humpuukia ja ainoa asia, mikä on vielä humpuukimpaa kuin joulu, on rakastuminen.

"Höh!" Scrooge sanoi. Humpuukia!"
Scroogen sisarenpoika oli lämmennyt sumussa ja pakkasessa kävelystä niin, että tuntui oikein hohtavan; kauniit kasvot rusottivat, silmät loistivat ja hengitys höyrysi.
"Jouluko humpuukia, eno!"  Scroogen sisarenpoika sanoi. "Ette kai ole tosissanne?"
"Olen kyllä", Scrooge sanoi. "Iloista joulua! Mitä oikeutta sinulla on iloon? Sinähän olet köyhä."
"Sanokaapa sitten", sisarenpoika vastasi iloisesti, "mitä oikeutta teillä on synkkyyteen? Mitä syytä teillä on alakuloon? Tehän olette rikas."
Koska Scrooge ei keksinyt parempaakaan vastausta, hän sanoi jälleen "Höh!" ja täydensi näkemystään jatkaen: "Humpuukia!" 

Jouluyönä tapahtuu kuitenkin kummia! Scroogen edesmennyt liikekumppani Marley tulee vierailulle tuonpuoleisesta aaveena, ja kertoo, kuinka kamalat kahleet painavat ja vaivaavat tuonpuoleisessa niitä, jotka ovat käyttäneet elämänsä väärin. Tämän jälkeen seuraa Scroogen seikkailut kolmen eri hengen seurassa menneissä jouluissa, nykyisissä jouluissa sekä mahdollisessa tulevaisuudessa. Henget haluavat näyillä näyttää, mihin johtaa Scroogen kitsas elämä ja kuinka kaunista ja ihanaa joulu voisi olla. Kun aaveiden yö on ohi, on Scroogesta kuoriutunut mitä hyväntahtoisin ja hyväsydämisin olento, joka ei muuta haluakaan kuin levittää iloa ympärilleen. Saiturille on tullut joulu!

 

"Olen kevyt kuin höyhen, olen onnellinen kuin enkeli, olen iloinen kuin koulupoika. Olen hiprakassa kuin juoppo. Iloista joulua kaikille! Hyvää uutta vuotta koko maailmalle! Hei siellä! Huhuu! Hei vaan!"

 

Arvioni

 

Kuten jo sanoin, pidin tästä aivan suunnattomasti! Dickensin kieli ja tyyli ovat vain niin vailla vertaa, ettei niitä voi kuin ihastella. Kirjan dickensmäinen huumori on mielestäni ensiluokkaista ja soveltuu erittäin hyvin omiin huumorimieltymyksiini. Humpuukia! ja sen alkuperäiskielinen vastine Humbug!muodostuivat meillä tämän joulun sanoiksi, jota toistelimme siskojeni kanssa joka välissä vastauksena kaikenlaisiin toteamuksiin :D

Tässä pienoisromaanissa dickensmäiset piirteet vieläpä tiivistyvät kauniisti pieneen tilaan niin, että tulos on kuin pieni ja kaunis jalokivi, jossa on kiteytyneenä kaikki se, mitä rakastan Dickensissä.

 

Ainoa pettymys, jonka koin kirjan suhteen, tapahtui jo ostovaiheessa. Kirja on suomennettu myös nimellä Joululaulu (mutta myös monilla muilla nimillä!), ja olisin ehdottomasti mielummin halunnut ostaa sen Joululauluna. En kuitenkaan onnistunut löytämään mistään Joululaulua, joten minun oli tyydyttävä Saiturin jouluun.
 

Teoksen nimen suomennos on mielestäni hyvin merkityksellinen tässä kirjassa, sillä englanninkielisen alkuperäisteoksen nimi A Cristmas Carol nimenomaan tarkoittaa joululaulua ja siinä nimessä piilee koko kirjan sanoma ja viesti. Teos on joululaulu, sillä se julistaa joulun sanomaa lukijalle yhtä kauniisti ja lempeästi kuin musiikki. Se on ylistyslaulu joululle ja joulun hengelle. Myös kirjan luvut ovat nimetty lukujen sijaan säkeistoiksi tähän tyyliin: Ensimmäinen säkeistö, Toinen säkeistö, Kolmas säkeistö jne. Ihmetten siis kovin teoksen nimen suomennosta Saiturin jouluna, sillä se pistää teoksen nimeen käteytyvät runollisen kauneuden ja tärkeän merkityksen totaalisen matalaksi.
 

 

Mutta kyseisessä painoksessa on se ilahduttava puoli, että siellä oli myös kuvia! Ja hyvin ilahduttavan erikoisia, moderneja ja persoonallisia kuvia! Ei kylläkään kovin montaa, mutta kuvia kuitenkin! :)
 

Marleyn aave ilmestyy Scroogelle

 

Pidin Saiturn joulusta kovasti sen vuoksi, että se on niin kritsillinen ja opettavainen ja jakaa lukijalle riemastuttavaa, hyvää (joulu)mieltä. Kirjan luettua haluaa laulaa Dickensin joululaulua koko maailmalle. Kirjan alun pienessä tietoiskusivussa todetaan Dickensin joulutarinoiden saaneen aikaan samanlaisen efektin myös Tohtori Jekyllin ja herra Hyden kirjoittajassa Robert Louis Stevensonissa, joka totesi Dickensin tarinat niin onnistuneiksi, että niiden antaman hyvänolontunteen voimin hän sanoi haluavansa itsekin tehdä hyvää, lohduttaa jotakuta.

 

Haluan lopettaa tämän arvion Saiturin joulun ihaniin loppusanoihin:

 

Hän ei sen koommin ollut tekemisissä henkien kanssa vaan eli loppuelämänsä nuhteettomasti, ja sanottiin, että hän jos kuka osasi viettää joulua. Toivottavasti meistä, kaikista meistä, voidaan sanoa samoin! Kuten pikku Tim totesi, Jumalan siunausta meille kaikille, ihan jokaiselle!

 

Hyvää joulun aikaa teille kaikille, ihan jokaiselle! :) Nauttikaa siitä vielä kun voi!

 

 

 

 

Charles Dickens

Saiturin joulu

(A Christmas Carol, 1843)

Basam books, 2012

Suomentanut: Tero Valkonen

Kuvittanut: Minna Alanko
111 s.

 

Ihanat kirjaisat joululahjani!

Tänä vuonna ostin enemmän kirjoja lahjaksi kuin koskaan ennen. En edes jaksa muistella kuinka monta. Ja se kannatti, sillä sain myös lahjaksi enemmän kirjoja kuin koskaan ennen! Yhteensä 12 kpl (joista tosin 2 itseltäni :D). Aika hyvä saalis, sanoisin! Kaikki kirjat näkyvät kuvassa mutta lueteltakoon ne vielä tässä:

1) Frances Hodgson Burnett: Salainen puutarha - itseltäni sain!

2) Charles Dickens: Saiturin joulu - myös itseltäni! Luin jo aaton jälkeisenä yönä, joten lisää siitä varmaan lähipäivinä blogissani

3) Ulla-Lena Lundberg: Is: sain ystävältäni! Aloitettiin jo aaton jälkeisenä yönä, heti kun Saiturn joulun viimeinen sivu sulkeutui. (Ilmeisesti joulukuu on hyvää aikaa marmattaa julkisesti facebookissa, ettei onnistu lainaamaan kirjastosta jotakin tiettyä kirjaa, sillä joku tuttu voi ottaa siitä onkeensa :P)

4) David Benedictus: Paluu Puolen Hehtaarin Puistoon: sain äidiltäni. Täydellinen yllätys, josta olin hyvin ilahtunut! :)

5) L.M. Montgomery: Complete Anne of Green Gables, yht. 8 kirjaa: Sain siskoltani! Siis engalnniksi kaikki Annat pokkariversioina, tulivat sellaisessa yhteispaketissa. Ei ollut mikään yllätys, vaan tiesin siskon hankkineen tämän toiveestani Adlibriksestä.

Lisäksi sain myös muutaman muun kirjallisuuteen liittyvän lahjan:

Toiselta siskoltani sain tällaisen Tietojen kirja -nimisen opuksen, joka joskus tosiaan on ollut kirja, mutta...

 

... sisus paljastaakin kirjan rasiaksi, josta löytyy 7 rintamerkkiä, jotka siskoni on omin käsin näpertänyt. (Minun siskoni on kova näpertäjä!)

 

  Ylimmässä merkissä on minun oma kuva lapsuusvuosiltani ja kuudessa muussa on lemikirjailijoideni kasvonkuvia:

 

 

 

Lisäksi se siskoni, joka antoi minulle Anna -kirjat, oli ostanut myös yhteislahjan perheellemme,

joka oli osoitettu kaikille kirjojen ystäville. Minä sain kunnian avata lahjan, ja sisältä paljastui suurenmoisen kokoinen kirja, joka oikeastaan onkin kirjallisuusaiheinen tietovisapeli:

 

The Great Penguin Bookchase -pelissä on tarkoitus kerätä omaan kirjahyllyynsä yksi kirja jokaisesta kuudesta eri värikategoriasta. Eri värit edustavat eri tyyppisiä kirjoja. Esim. keltainen väri on lastenkirjallisuus ja hupikirjat, oranssi väri puolestaan klassikot, sininen tietokirjallisuus jne. Saadakseen tietyn värisen kirjan, on osattava vastata kortissa olevaan kysymykseen, joka koskee kyseessa olevan värin aihepiirin kirjallisuutta. Niin kirjahyllyt kuin kirjatkin ovat kooltaan hyvin pieniä, sillä kirjahyllyt toimivat pelaajien pelinappuloina.

 

Tältä näyttää täynnä oleva kirjahylly:

 

 

Hauskinta ja haastavinta pelissä oli aluksi liimata kansitarrat kirjoihin, sillä jokainen pelin pikku kirja tarvitsee tietysti kannen. Tarroissa on ihan oikeiden kirjojen nimiä.

 

 Se haastava osuus hommassa oli se, että kunkin värin kirjoja oli muistaakseni 8, mutta kunkin värin tarroja puolestaan 10. Siispä piti jokaisesta värikategoriasta jättää käyttämättä 2 kansitarraa, ja tästähän syntyi pientä riitaa siskosten kesken, kun olisimme halunneet käyttää kaikki omien lempikirjojemme kannet!

(Tämä siitä huolimatta, että kirjojen nimillä ei ole mitään käytännön merkitystä pelin sisällön kannalta. Mutta yksityiskohdat ovat tärkeitä!)

 

Eikös nämä pikku kirjat näytäkin niin kovin suloisilta! :)

 

 

 

P.s. Pikku visa, josta palkintona ainoastaan aitoa tietämisen riemua: kuinka monta lempikirjailijaani tunnistatte näistä rintamerkeistäni? :)

Kaunis joulusatu: Dockan som kunde önska

 

 

 

 

Det här är en berättelse om önskningar. Den handlar också om en docka och en liten flicka. Det börjar med dockan.

Hon hette Julia, så klart. Hon kunde inte ha hetat något annat, för hon var julklädd i röd klänning och röda skor, men hennes underkjol och strumpor var gröna. (---)

Det var på morgonen sista dagen före jul. Leksakerna i herr Blossoms leksakaffär i den lilla stan vaknade och ruskade på sig efter den långa natten. "Idag måste vi bli sålda", sa de.

"Idag?" undrade Julia. Hon hade inte blivit upp-packad förrän dagen innan, och hon var den nyaste leksaken i hela affären.

Tämä on Lyhyesti virsi kaunis -arvio.

Dockan som kunde önska on ruotsinnos jo 50-luvulla ensi kerran ilmestyneestä englantilaisesta, Rumer Goddenin kirjoittamasta sadusta.  Se on kaunis ja liikuttava joulusatu toivomusten ihmeellisestä voimasta, joulun taiasta ja ihmisten hyvästä tahdosta.

Leikkikalut herra Blossomin kaupassa haluavat tulla myydyksi jouluna. He haluavat tuntea lasten kädet ympärillänsä. Kuinka käy Julian, kaupan uusimmat nuken, jota kukaan ei näytä huolivan? Mutta Julia päättää toivoa.

Toisaalla pieni lastenkodista karannut orpotyttö Eva toivoo, että hän saisi joululahjaksi nuken. Hän myös toivoo, että hänellä olisi isoäiti.

Lapseton rouva Johnson haluaisi pitkästä aikaa viettää oikeaa joulua. Hän toivoo, että hänellä olisi lapsi, jolle voisi ostaa lelukaupan ikkunassa näkemänsä kauniin punamekkoisen nuken ja jonka kanssa viettää joulua.

Kyllähän tässä tietää, kuinka tämä hyvänmielen joulusatu päättyy, mutta se ei lainkaan haittaa, sillä mutkia matkassa on sopivan paljon.

Kirjan kuvat ovat kauniit ja henkivät vanhan ajan suloista joulun tunnelmaa. Kuvat itse puhukoon loput puolestaan!

Rumer Godden

Dockan som kunde önska

( The Story of Holly and Ivy, 1957, 1958, 1985)

Kuvittanut: Barbara Cooney Porter, 1985

Kääntänyt: Harriet Alfons

Bokförlaget natur och Kultur

31 s.

Kun muumiperhe onkin poissa: Sent i November

 

Tämä on ensimmäinen Lyhyesti virsi kaunis - arvioni.

 

En tidig morgon i Mumindalen vaknade Snusmumriken i sitt tält och kände att det var höst och utbrott i luften.

 

Ett utbrott kommer som ett språng!

 

Muumibuumini innoittamana luin Tove Janssonin Sent i November -teoksen (Muumilaakson marraskuu), joka on viho viimeisin muumikirja. Kirjassa heitetään jäähyväiset muumien ajalle, ja siltä kannalta ottaen se on jokseenkin haikea kirja. Kirjan nimellä, joka viittaa syksyyn, onkin metaforisia merkityksiä. Tietyssä mielessä se on enne muumien ajan lopusta, eräänlaisesta kuolemasta.

 

Sent i November onkin siitä erilainen muumikirja, että siinä ei ole muumiperhe läsnä. Erinäiset muut ötökät, Vilijonkka, Ruttuvaari, Hemuli ja Homssu saavat kukin tahoillaan päähänsä, että haluavat lähteä Muumilaaksoon katsomaan muumiperhettä. Onnellista perhettä, jonka idyllimäisyydestä heillä kaikilla on kiiltokuvamainen käsitys.  Mutta perhe onkin poissa. Vieraat asettuvat taloksi Muumitaloon ja tavoittelevat sitä idyllin sädekehää, joka Muumiperhettä ympäröi.

 

Kirjassa on kyse sosiaalisista suhteista ja ryhmädynamiikasta. Voiko tämä sekalainen seurakunta saavuttaa samaa idylliä kuin muumiperhe? Mistä onni syntyy? Mielenkiintoinen teema mielestäni.

 

Itse en olisi tajunnut ilman Wikipedian tukea, että kirja on rinnakkainen kertomus Pappan och havet-teokselle (Muumipappa ja meri), jossa muumiperhe on muuttanut Majakkasaarelle asumaan. Siinä siis syy muumiperheen katoamiselle.

 

Nautin toki kirjasta, mutta jostakin syystä en voinut nauttia siitä niin paljon kuin olisin luullut. Ruotsin kielellä luettuna en kyennyt nauttimaan sen kielestä niin paljon kuin suomeksi lukemissani muumeissa. Tämä siitä huolimatta, että ruotsin opintoja minulla on takana ruotsin opettajan pätevyysvaatimusten verran. Mutta suomi on aina ja ikuisesti äidinkieleni, ei sille mitään voi!

 

 

Tove Jansson

Sent i November, 1970

Schildts förlag Ab

161 s.

 

 

Lyhyesti virsi kaunis! Haaste pitkien sepustusten kirjoittajalle

  

Olen aina ollut koulussa ja yliopistossa se, joka jää kokeissa ja tenteissä viimeisimpien joukkoon sen vuoksi, että kirjoitan pitkiä vastauksia. Nykyään vastaan yliopiston tenteissä esseetehtäviin yleensä 2,5-4 -sivuisilla esseillä, vaikka luulen useimpien kirjoittavan alle kaksi sivua. Jos kirjoitan alle kaksi sivua, tarkoittaa se yleensä sitä, etten ole lukenut sitä tenttikirjaa, jota kysymys koskee. Tänä syksynä yksi palautettava kirjallisuusessee, jonka ohjepituus oli 7 sivua, venyi 13 sivuun. Tiivistäminen ei todella ole minun lajini.

Myös tekstarit, sähköpostit, facebook-päivitykset ja ylipäätänsä aivan kaikki, mitä kirjoitan, ovat pidemmästä päästä.

Ala-asteen yksi kamalimmista – ja nyt ajateltuna myös yksi huvittavimmista – muistoista on seuraavanlainen:

Meidän oli tarkoitus kirjoittaa juttuvihkoomme koulussa katsomastamme elokuvasta Veljeni Leijonanmieli. Muistan pitäneeni elokuvasta paljon ja imeneen jokaisen elokuvan kohtauksen itseeni kaikilla aisteillani. Ehkä juuri siksi muistin elokuvan niin tarkkaan ja olisin halunnut saada sen kaiken kokemani paperille. Sitten aloin kirjoittamaan A4-kokoiseen juttuvihkoon, mitä elokuvassa tapahtui ja kirjoitin, kirjoitin ja kirjoitin. Voi sitä tuskaa, kun en ikinä meinannut päästä loppuun asti! Lopulta, useiden tuntien tuskailun jälkeen pääsin, ja tuloksena oli 11 sivuinen juonireferaatti! Ja kirjoituskäsi sanoin kuvaamattomien särkyjen vallassa.

Kun opettaja sai käsiini vihkoni, totesi hän: ”Sinusta Anna taitaakin tulla isona kirjailija!” (Ja minä salaa mielessäni ajattelin, että ei todellakaan. Kirjoittaminen on kamalaa!) Muut olivat selvinneet varmaan parilla sivulla. Olin silloin muistaakseni vasta 4. luokalla.

Niinpä ei ole ollut minulle yllätys, että kirjablogin aloitettuani myös blogitekstini ovat keskimäärin aika pitkiä. Niistä meinaa tulla joka kerta pidempiäkin kuin mitä ne ovat, ja joudun aina karsimaan ja pyyhkimään niistä pois jo kirjoittamiani osia. Kaikki eivät aina välttämättä jaksa lukea pitkiä postauksia. Toiset taas ehkä lukevat mielellään. Haluaisin saada siksi blogiini enemmän variaatiota pituuden suhteen. Kirjoittaa joskus pitkiä, joskus taas lyhyitä kirjoituksia.

Siksipä olen keksinyt itse itselleni haasteen, jota toteuttamalla harjoitan kirjallisia tiivistystaitojani blogissani. Luulen, että tästä taidosta olisi minulle paljon hyötyä myös monella muulla elämänalueella ajanhallinnan kannalta. Haasteen olen kehittänyt ennen kaikkea itseäni varten, mutta sitä saavat myös toki muutkin halukkaat lainata ja soveltaa.

Lyhyesti virsi kaunis –haaste

1) Kirjoitan silloin tällöin lukemistani kirjoista Lyhyesti virsi kaunis –arvioita. Arvioon kirjoitan sen kuuluvan Lyhyesti virsi kaunis -haasteeseen ja laitan linkin tähän tekstiin.

2) Lyhyesti virsi kaunis -arvion sisältö: Pyrin kirjoittamaan mahdollisimman lyhyesti ja tiiviisti kaiken olennaisen, jonka haluan sanoa kirjasta. Arviossa on kuitenkin kerrottava jotakin itse kirjasta ja lukuelämyksestä, ei vain tyyliin ”Luin kirjan X, jonka kirjoitti henkilö Y. Loppu.”

Piparintuoksuista joulunodotusta! Tässä edellisvuoden talotekeleeni :)

Joululomatunnelmia ja suuria kirjallisia suunnitelmia

  

Eilen oli ensimmäinen virallinen joululomapäiväni. Tai no. Oikeastaan minulla olisi pitänyt olla silloin vielä tentti, mutta edellisenä iltana olin päättänyt, että otankin varaslähdön joululomaan ja siirrän tentin alkuvuoteen. Puolikkaan Kalevalan ja kaikkien luentomuistiinpanojen kahlaaminen läpi yhdessä illassa olisi ollut aika epätoivoinen yritelmä.
 

Sen sijaan kulutin maanantai-illan paljon mielekkäämpään puuhaan, eli kirjoittelin blogiarviota iki-ihanasta Pienestä prinsessasadusta, jonka jälkeen ryhdyin selvittämään blogini ongelmaa, josta olen kärsinyt paitsi itse, mutta myös saanut palautetta muutamilta lukijoilta. Varmaan monet teistä lukijoistani olette huomanneet, että blogini ei aina toimi kuten pitää. Aina ei ole gadgetit, taustakuva ja kommentointitoiminto näkyvissä ja käytettävissä.
 

Niinpä muutin mallin Dynaamisista näkymistä Mielettömään malliin, ja nyt on blogi ilmeisesti toiminut ihan hyvin. Tietysti mallin vaihdon yhteydessä pitää säätää kaikki mahdolliset blogin ulkonäköasetukset uusiksi, mikä oli hyvin haastavaa ja aikaa vievää puuhaa. Lopulta sain loihdittua esiin ainakin omaa silmääni miellyttävän blogin. Toivottavasti tekin pidätte! Aika paljon entistä muistuttavan näköinen se on.
 

Eilen ensimmäisen lomapäiväni kunniaksi laitoin vihdoin ja viimein oman huoneen ikkunaani jouluvalot ja joulupallot. Nyt kelpaa näissä jouluisissa tunnelmissa lueskella kirjojakin sängyllä köllötellen. Ihanaa!

Tänä joululomana olen suunnitellut lukevani erinomaisen suuren määrän kirjoja. Niinpä ajattelin listata niitä kirjoja, jotka haluaisin lukea alle kolme viikkoa kestävän joululomani aikana. Tiedän listan olevan kuitenkin luultavasti aivan ylimitoitettu, joten en millään lailla sitoudu sen noudattamiseen. Se on ikään kuin toivelistani. Tämän listan kanssa ei ainakaan tule toimetonta hetkeä loman aikana:

1) Tove Jansson: Sent i November: Aloitettu jo, loppukiri Underbara finlanssvenskor vid papper -haasteeseen

2) Christer Kihlman: Gerdt Bladhin tuho: Aloitettu jo, loppukiri samaan haasteeseen + kuuluu opintoihini

3) J.J. Wecksell - Daniel Hjort: Loppukiri samaan haasteeseen + kuuluu opintoihini

4) Charles Dickens: Saiturin joulu:  Kuuluu niihin kirjoihin, jotka minun on aivan pakko lukea lomalla. Saan itseltäni tämän joululahjaksi.

5) Frances Hodgson Burnett: Salainen puutarha: Saan myös itseltäni joululahjaksi.

6) Pienoiskalevala: Jos nyt vihdoin saisin tämänkin loppuun, niin ei tarvitsisi lintsata siitä seuraavasta tentistä enää!

7) William Shakespeare: Loppiaisaatto: Aloitettu jo. Sopii joululoman teemaan :)

8) Walter Scott: Ivanohoe: Ollut jo kesälomasta asti kesken!

9) L.M. Montgomery: Anna-kirjat: Pitäisi vähän ainakin lueskella näitä sieltä täältä, sillä tarkoituksena olisi heti loman jälkeen alkavassa kirjallisuuden proseminaarissa ryhtyä tekemään seminaarityötä joistakin Anna-kirjoista. Tavoitteenani pohtia loman aikaan, mihin kirjoihihin rajaan tutkimuksen.

10) Ekokriittiseen kirjallisuudentutkimukseen liittyvää kirjallisuutta. Esim. Lahtinen & Lehtimäki: Äänekäs kevät: Liittyy samaan proseminaariin valmistautumiseen.

11) L.M. Montgomery: Perinnönjakajat: Tämän olen halunnut lukea jo todella kauan! Tämä tosin kuuluu niihin kirjohin, jotka priorisoin lomalistassani melkein viimeisimmäksi, koska se ei kuuluu mihinkään haasteeseen eikä opintoihini ja koska en ole aloittanut sitä vielä (haluaisin nimittäin kovasti vähentää kesken olevien kirjojen määrää!).

12) Rumer Godden: Dockan som kunde önska: Ihanan jouluisen näköinen lasten kuvakirja, joka tarttui tällä viikolla matkaan kirjaston hyllystä.

Minulta minulle. Näiden pakettien uumenissa piilottelevat innokkaasti odottamani Saiturin joulu ja Salainen puutarha :)