Hyvästi lokakuu, tervetuloa marraskuu!

Lokakuu oli blogini kannalta monella tapaa mielenkiintoinen ja poikkeuksellinen kuukausi. Ensinnäkin kävijämäärät rikkoivat blogini historian ennätyksen: lokakuussa blogiini rekisteröityi 3019 käyntiä, kun taas sitä edellinen ennätys on viime joulukuulta, 2656 käyntiä. Bloggauksia kertyi omiin mittapuihini nähden melko paljon, vaikkei kuitenkaan mitenkään ennätyksellisen paljon, eli 13 kappaletta. Siihen nähden on yllättävää, että luettuja kirjoja ja siis myös kirja-arvioita kertyi ainoastaan kolme. 

Lokakuussa luin:

1. Kazuo Ishiguron Ole luonani aina -romaanin, joka oli hyvin vaikuttava ja ajatuksia herättävä lukukokemus. Kirja kietoi lukijansa täydellisesti pauloihinsa ja piti tiukasti otteessaan aivan alusta loppuun asti. Kaikki se, kuinka asiat paljastuvat hyvin hiljaa ja vähitellen, kuinka kertoja panttaa ja pihtaa tietoja nostaakseen jännitystasoja, teki kirjasta hyvin kiehtovan.

2. Charles Dickensin Dombey ja poika -romaanin. Tämä miltei tuhtatsivuinen järkäle vaati oman aikansa, mutta palkitsi lukijan vaivan hyvin Dickensmäiseen tyyliin. Dickensin polveilevan tarinankerrontatyylin kiemurat vetävät minulta kerta toisensa jälkeen jalat alta ja saattavat hurmoksiin. Tämä on koskettava tarina isä–tytär-suhteesta, rakkauden janosta ja kaipuusta. Siitä, kuinka jokainen lapsi haluaisi olla rakastettu ja siitä, kuinka saavuttamatonta se voi olla. 

3. Emilia Lehtisen ja Laura Valojärven Prinsessa Wilhelmiina ja kohtalon lantti -sadun 18.10 vietetyn Satupäivän kunniaksi. Tämä hykerryttävän hauskan ja hulvattoman runomuotoon kirjoitetun sadun riimit lumosivat minut, ja miltei innosta hihkuin sitä lukiessani. Onko sinulla kanttia / heittää kohtalon lanttia? kysyi kirja kerta toisensa jälkeen lukijalta, ja niin sitä heitettiin kruunaa ja klaavaa eri kosijaehdokkaiden edessä! 

Lokakuussa kirjamaailmassani on tapahtunut yhtä ja toista merkittävää, mikä osaltaan selittää sen, miksi bloggauksia on kuitenkin kertynyt aika paljon, vaikka luetut kirjat jäivät aika pieniin lukemiin. Koin esimerkiksi ensimmäiset kirjamessuni, kun minä, koko ikäni joko Turussa tai sen kulmilla asunut, vihdoin ja viimein päätin raahatua niille kuuluisille Turun kirjamessuille! Ja ikimuistoinen viikonloppu se oli, ja sain ensi kertaa tavata monia muita kirjabloggareita. Ihan mahtavaa!

 Lokakuussa myös julkaistiin Morsian ja muita kauhunovelleja -teos, jonka niminovelli on ensimmäinen suomennostyöni. Lisäksi lokakuussa vietin blogini 1-vuotissynttäreitä, jonka kunniaksi järjestin synttäriarvonnan. Uskomantonta ajatella, että blogini on jo niin vanha! 

Kiitos kaikille lukijoilleni, jotka olette olleet seuraamassa niin lokakuutani kuin noin vuoden mittaista blogitaipalettani!

Marraskuun aloitin halloween-tunnelmaan sopivasti lukaisemalla opintojeni sanelemana L.J. Simthin nuorten vampyyriromaanin Korpinmusta. Siitä varmaan lisää blogissani ensi viikolla! 

Luulen, että opintokiireiden vuoksi marraskuu tulee olemaan blogissani tavallista hiljaisempi kuukausi, mutta yritän kuitenkin pitää blogiani ja lukuharrastustani myös kiireiden keskellä sen verran elossa kuin ehdin. 

Mukavaa marraskuuta kaikille!

4 x Anne of Green Gables / Annan nuoruusvuodet

Kirjahyllyni entiset Annat.

Blogissani on vallinut jo puolitoistaviikkoinen hiljaisuus, joten on aika rikkoa se kertomalla viime viikkoisista kirjahankinnoistani ja niihin johtaneista syistä.

L.M. Montgomeryn Anna-sarjan ensimmäinen osa Anne of Green Gables, suomeksi Annan nuoruusvuodet on lempikirjani, joten ei ihmekään, että hyllystäni löytyi aiemmin teos sekä alkuperäiskielellä enganniksi että suomenkielisenä käännöksenä. Molemmat ovat itsea asiassa verrattain tuoreita kirjahyllyni asukkaita, sillä Anne of Green Gables -romaanin sain viime jouluna joululahjaksi siskoltani paketissa, jossa oli koko Anna-sarja englanniksi pokkariversioina, Basam Books -kustantamon kustantamina.  Annan nuoruusvuodet tilasin puolestaan viime keväänä Adlibriksestä täydentämään hyllyäni. Minun oli tarkoitus nimittäin kirjoittaa keväällä proseminaarityötäni Anne of Green Gables -romaanista, ja ajattelin, että rinnalla olisi hyvä lukea suomenkielistä painosta, joten päätin ostaa hyllyyn oman kirjan, jota voi sotkea omilla merkinnöillä ja raapustuksilla niin paljon kuin haluaa. (Kirjallisuustieteessä primaarilähteen on oltava aina (mahdollisuuksien mukaan) alkukielinen teos.)

Proseminaarityöstäni ei kuitenkaan tullut valmista viime keväänä, ja tänä syksynä on menossa uusi yritys. Turhauduin kuitenkin hyllystäni löytyvään pokkariversioon tutkimusaineistona sen vuoksi, että se on kovin ankea kirja ahkeraan käyttöön ja merkintöjen tekemiseen. Sivut ovat ahdettu aivan täyteen tekstiä ja marginaalit ovat olemattomat. Paperi on ankean harmahtavan väristä (luultavasti jotakin tosi ekologista ja halpaa!), joten sitä pitkään tuijottaessa koko elämä alkaa näyttää harmaalta ja ankealta. Kaiken lisäksi pokkaria on mielestäni vähän hankala lukea, koska se ei pysy samalla tavalla auki kuin kovakantinen kirja. Jotta valitukseni olisi täydellinen, mainittakoon vielä, että pokkari on kulunut vähän reissussa rähjääntyneen näköiseksi, mikä ei tietystikään miellytä tarkkaa esteettistä silmääni.  Siispä päätin, että minun on saatava hyllyyni jokin toinen laitos Anne of Green Gables -teoksesta, joka olisi paitsi vähän esteettisempi, myös helppokäyttöisempi ja lisäksi ehdottomasti kovakantinen. Jos tämän tutkijan tuskan voi tehdä yhtään helpommaksi hankkimalla silmää miellyttävämpi ja käytännön tarpeita paremmin vastaava laitos tutkimuskohteesta, kannattaa toki mielestäni nähdä se vaiva!

Tältä näyttää pokkarin täyteen ahdetut sivut. Paperin ankea väri ei valitettavasti pääse oikeuksiinsa kuvassa.

Niinpä menin kantakirjakauppani Adlibriksen nettisivuille ja kirjoitin hakusanaksi Anne of Green Gables, ja menin suorastaan pökerryksiin siitä vaihtoehtojen moninaisuudesta! Kirjakaupasta löytyi Annoja aivan joka lähtöön, kymmenittäin saman teoksen erilaisia laitoksia eri kustantamoilta.

Kirjan ostaminen nettikirjakaupasta on vähän kuin ostaisi sian säkissä, etenkin jos pitää tärkeänä myös sitä, miltä kirja näyttää sisältä. Aluksi harkitisin jopa useampien kirjojen tilaamista ja sitä, että palauttaisin osan tarkistettuani kotona, miltä ne näyttävät. Lopulta, hyvin pitkällisen ja tuskallisen harkinnan tuloksena päädyin tilaamaan Tundra Books -kustantamon kovakantisen, kuvitetun laitoksen. Kuvitus on Laura Fernandezin ja Rick Jacobsonin käsialaa. Mutta nirppanokka kun olen, meinasin jättää aluksi tämän laitoksen ostamatta siksi, että kannen kuvassa oleva Anna ei näytä mielestäni Annalta: hän on aivan liian pyöreä kasvoiltaan ja ruumiinrakenteeltaan Annaksi. Kirjassa Anna nimittäin kuvataan hyvin laihaksi ja kapeakasvoiseksi. No kuitenkin, liian pyöreä tai ei, päädyin silti tilaamaan kirjan. Kuvitus näytti silti mielestäni hyvältä, vaikkei se vastannut kuvaani Annan ulkomuodosta.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Adlibriksen valikoimia selatessani minua alkoi hieman lapsettaa. Sieltä löytyi nimittäin Anne of Green Gables Coloring Book. Sen nähtyäni hihkaisin innoissani, pakko, aivan pakko saada! Etenkin, kun hinta oli vain muutamia euroja. Kotona vasta huomasin, että kirja ei ole pelkästään värityskirja, vaan itse asiassa sisältää lyhennetyn, lasten version Anne of Green Gables -tarinasta. Onkin mielenkiintoista jossain vaiheessa lukea tarina, ja vertailla, mitä alkuperäisestä romaanista on jäljellä.  Tarinan lisäksi tästä löytyy paljon kuvia, jotka lukija saa itse värittää! Tuskin maltan odottaa, että pääsen värityspuuhiin! :)

Uudet Anne of Green Gables -hankintani.

Kuvitettu laitos koko Anne of Green Gables -teoksesta vastasi hyvin toiveitani, ja olen hankintaani hyvin tyytyväinen. Tätä teosta kelpaa lukea! Itse asiassa muissa teoksen kuvissa Anna ei näytä mielestäni niin epäannamaiselta kuin kannen kuvassa. Kuvitus on jotenkin hyvin elinvoimaisen ja aidon väristä, ja kuvissa on oikeaa Anna-tunnelmaa. Tässä pieniä näytteitä:

Niin sitä pitää! Rihvelitaululla Gilbertiä päähän!

Tätä alla olevaa kuvaa tosin vähän kauhistelin. Pitikö kuvittajan sitten ikuistaa myös Matthewin kuolema? Joku herkkähermo voisi saada noista kalpeista kasvoista traumat. Jollain hyvin sairaalla ja kierolla tavalla tämä kuva on mielestäni visuaalisesti kuitenkin hyvin, hyvin kaunis.

Nyt siis minulla löytyy sama tarina hyllystäni neljänä erilaisena versiona. Löytyykö teidän kirjahyllyistänne samaa kirjaa usealla eri kielellä tai useana eri painoksena?

Satupäivän kunniaksi: hykerryttävä prinsessasatu Prinsessa Wilhelmiina ja kohtalon lantti!

Tänään perjantaina 18.10 vietetään satupäivää, ja jotkut kirjablogistit ovat juhlineet koko viikkoa satuviikkona. Minä päätin juhlistaa tätä päivää lainaamalla kirjastosta jonkin sopivan yhdeltä istumalta luettavan sadun ja lukea ja blogata siitä.

Kun eilen kirjaston satuosastolla harhailin, enpä arvannut millaiseen hykerryttävän ihastuttavaan ja hupaisaan helmeen käteni osuivatkaan tarttuessani Emilia Lehtisen kirjoittamaan ja Laura Valojärven kuvittamaan Prinsessa Wilhelmiina ja kohtalon lantti -nimiseen kuvakirjaan. Teoksen alaotsikko on Kertomus lohikäärmeiden kasvatuksen asiantuntijoille, mikä paljastaa kenties jotakin teoksen sisällöstä.

Aluksi

Kun seuraat tätä tarua

neljä eri väristä narua

eri loppuihin johtaa.

Kuka LOHIKÄÄRMEEN kohtaa?

Lieskoja kipinöitä, sauhua.

Tutinaa ja kauhua.

Onko sinulla kanttia

heittää kohtalon lanttia?

Olen vieläkin niin tämän sadun hauskuuden ja ihastuttavuuden lumoissa, että siitä on kerrassan hankala kirjoittaa! Nimittäin niin mielelläni kirjoittaisin kopioisin koko tarinan kaikkien nähtäville, jotta saisin jakaa kanssanne kaiken tarinan ilon! Mutta en sitä kuitenkaan tee.

Teoksen kuvitus saa jokseenkin surrealistisa piirteitä, mikä sopiikin mainiosti tarinan miltei surrealistisiin mittasuhteisiin yltävään hulvattomuuteen. Värimaailma on aika synkkä, ja toisaalta mietin, onko se ehkä tarpeettomankin synkeä, sillä tarina ei itsessään ole niin synkkä (vaikka loppupuolla kohdataankin hyvin hurjia seikkailuja!). Toisaalta tähän epäkonventionaaliseen ja prinsessan aktiivisuutta korostavaan, hurjia seikkailuja sisältävään ja hullun hauskaan tarinaan ei missään nimessä sovi myöskään perinteisen hennon herkkä ja hempeä prinsessasatukuvitus. Mutta kenties joku välimaasto värimaailman suhteen, esimerkiksi hilpeän iloisia ja voimmakkaita värejä sisältävä paletti olisi istunut tarinaan paremmin? Mutta yhtä kaikki; kuvitus on hieno ja ilahduttavan persoonallinen ja sillä on omat ansionsa.  

Yksi teoksen ilahduttavimmista piirteistä on sen runomuoto. Koko tarina on kirjoitettu loppusoinnutettuun runomuotoon. Koska koko sadun sävy on leikittelevä, loppusoinnut tuovat ikään kuin iloisia yllätyksiä tarinaan: mikä hauska pila kätkeytyykään seuraavaan loppusointuun?

Prinsessa Wilhelmiina ja kohtalon lantti on monella tapaa hyvin epätavanomainen prinsessasatu, ja rikkoo monia prinsessasadun konventioita hulvattomalla tavalla. Itse asiassa kertoja aivan suoraan hyökkää monia ihmisten "harhakuvitelmia" vastaan koskien prinsessoja ja prinsessasatuja, osoittaen miltei moralistisella otteella (tässä haiskahtaa hieman feministinen naiskuva!), kuinka lukijan on syytä heittää moiset kuvitelmat romukoppaan: 

Muistatko tarujen prinsessan

jolla oli hurjan pitkä tukka?

Hän muka vankina tornissa kyyhötti

ja prinssiä odottaa nyhjötti

ihan kuin joku avuton rukka.

Sattuiko kenelläkään tulemaan mieleen

että tyttö voisi sitoa lettinsä

koska tahansa ikkunan pieleen

ja ottaa esille kynsienhoitosettinsä?

Naks! Saksilla tilanteen ratkaista,

niskasta letin katkaista,

alas lettiä pitkin kavuta

ja antaa käärmeen lieskojen savuta.

Mutta mistä kertookaan itse tämän sadun tarina? Prinsessa Wilhelmiinaa ei miellytä tavalliset prinssit, sillä itse asiassa tämän sadun maailmassa ei kukaan prinsessa jaksa sellaisia. 

Kaikki prinsessat ovat kosijoiden suhteen nirsoja.

He saavat prinsseiltä kukkasia

mutta jakavat säälimättömästi rukkasia.

( – –)

On prinsessoilla suru,

yhteinen vatsanpuru:

entä jos kaikki prinssit ovat torvia?

Entä jos prinsessa rakastuu

ihan tavalliseen poikaan

joka tykkää kioskilla lorvia

  ja kaivelee nenää ja korvia?

Mikä hirmuhuuto silloin soikaan?

No kyllähän voi arvata, kuinka käy! Tämä epäkonventionaalinen prinsessa menee ja rakastuu ihan tavalliseen poikaan ja saa aikaan kuninkaan taholta hirmuhuudon. Mutta mitä tehdä, kun prinsessa tulee aivan rakkaudesta sairaaksi?

Kohtaloa ei käy kiertäminen ja lukija saa osallistua tämän tarinan tekoon heittämällä aina kohtalon lanttia eri kosijaehdokkaiden edessä! Tuleeko kruuna vai klaava, kuka onkaan prinsessan saava?

Lukija kohtaa kerta toisensa jälkeen seuraavaan kysymykseen: ONKO SINULLA KANTTIA / HEITTÄÄ KOHTALON LANTTIA?

Lantin tuloksen määräämänä lukija ohjataan kääntämään jokin tietty sivu, ja tarina jatkuu. Mutta koska lukija ei kuitenkaan ikinä ole tyytyväinen lantin antamaan loppuratkaisuun, johtaa itse asiassa koko tarina lopulta siihen yhteen ja samaan ratkaisuun, jota lukija toivoo. 

Mutta sinne ei päästä helposti: Wilhelmiina kasvattaa vahingossa tuittupäisyydellään taikaruukusta lohikäärmeen, joka täyteen mittaan kasvettuaan uhmaa koko kuningasskunnan olemassaoloa. Kuka pelastaa vai pelastaako kukaan Wilhelmiinan ja koko kuningaskunnan lohikäärmeen kynsistä? Seuraa hurja seikkailu lohikäärmeen ruuansulatuselinten sokkeloissa, ja kaikki ei pääty kuitenkaan ihan sillä perinteisellä onnellisimmalla tavalla, vaikka tavallaan se päättyykin juuri sillä tavalla! Tästä kirjasta ei yllätyksiä puutu!

Lopuksi, itse tarinan päätyttyä ohjeistetaan vielä hyvillä käytännön neuvoilla lukijaa (tämä tuli kuin pisteenä i:n päälle kaiken tämän hauskuuden jälkeen ja oli lempikohtani teoksessa):

Oi ja voi, kuinka silmittömän rakastunut olen tähän hupaisista hupaisimpaan prinsessasatuun! Satujen maailmassa on taikaa ja viehätystä sekä mielikuvituksen juhlaa, mikä jaksaa vedota myös 24-vuotiasiin prinsessoihin!

Emilia Lehtinen (kirj.) ja Laura Valojärvi (kuv.)

Prinsessa Wilhelmiina ja kohtalon lantti (2012)

WSOY

50 s.

Satumaista satupäivää kaikille lukijoilleni! Muistakaa panna hanttiin, jos kaikki ei mene mielen mukaan!

Charles Dickens: Dombey ja poika

Chalres Dickens

Dombey ja poika

(Dombey and Son)

(ilm. 1847-1848)

Suom. Aino Tuomikoski

Karisto

956 s.

Oi, ihana, ihana Dickens! Edellisen Dickens-kokemukseni eli Nicholas Nicklebyn elämä ja seikkailut -teoksen jälkeen päädyin siihen tulokseen, että Dickens taitaa olla virallinen lempikirjailijani, eikä Dombey ja Poika aiheuttanut minulle mitään syytä vetää sanojani takaisin. Päinvastoin! Tämä seikkailu kyllä kesti minulla aika kauan, nimittäin tämän tiiliskiven valloittaminen kesti ainakin n.5-6 viikkoa, sillä siinä ohessa ja välissä olen lukenut paljon muuta.

Varoitus: Seuraavaksi seuraa pieni juonipaljastus (mutta ei kovin paha)

Dombey ja poika on kirja, joka ei kerro siitä, mistä lukija voisi sen olettaa kertovan nimen perusteella. Toisaalta se nimenomaan kertoo siitä, mistä nimi sen kertoo kertovan, sillä kirjan nimi saa myöhemmin muita merkityksiä – mutta eri merkityksiä kuin se ilmeisin merkitys. Aivan oma lukunsa olisikin pohtia, mitä kaikkia meriktysulottuvuuksia kirjan nimeen lopulta liittyykään, sillä tuntuu, että tämä hyvin yksikertaiselta ja simppeliltä vaikuttava nimi Dombey ja poika kasvaa hyvin monimerkitykselliseksi. 

Mainittakoon, että teoksen kannessa ja sisälehdellä teoksen nimi on kirjoitettu isoin kirjaimin DOMBEY JA POIKA, mikä jättää avoimen tulkinnan varaan, onko kyseessä oikeastaan Dombey ja poika vain Dombey ja Poika, sillä näillä eri kirjoitustavoilla olisi kontekstissa ero. Voisin luulla tämän olevan tietoinen ja hyvin älykäs valinta suomentajan taholta. Englanninkielisessä nimessä Dombey and Son ei tällaisia eroavia merkityksiä tietysti olekaan, sillä englannin oikeinkirjoitussäännöt mahdollistavat vain tämän yhden kirjoitusasun, johon kätkeytyy molemmat merkitykset.

Kirja kertoo Dombey-nimisestä kylmästä liikemiehestä, jolla on Dombey ja Poika -niminen rahakas ja maineikas liike. Hänellä on Paul-niminen tyttö ja Florence-niminen poika, joiden äiti kuolee aivan alkumetreillä. Dombey arvostaa pientä Paul-poikaansa, onhan tämä hänen ainoa miespuolinen jälkeläinen koko hänen tulevaisuutensa toivo, Dombeyn ja Pojan tuleva perijä. Sen sijaan Florence, arka, hiljainen, hyvin rakastettava ja rakkautta janoava tyttö on silkkaa ilmaa hänelle – mitä voisikaan tyttölapsi merkitä liikemiehelle, jonka sielu janoaa ainoastaan mainetta ja mammonaa. Vaikuttaa hyvin pitkään siltä, että tämä on tarina Dombeystä ja hänen Paul-pojastaan, siitä, kuinka pieni Paul-poika kasvaa isänsä mittaiseksi ja alkaa harjoittaa isänsä hänen varalleen suunnittelemaa tointa.

Mutta sitten, kas kummaa: sivulla 254, kun tarinaa on vielä 700 sivua jäljellä, sairaalloinen Paul-poika kuolee ja tarinamme jää vaille (oletettua) päähenkilöä. Mutta tämä onkin vain Dickensin pikku kepponen: kaikki tähän asti on ollut vain pientä pohjustusta varsinaiselle tarinalle, ja kirjan sankarittareksi nouseekin Dombeyn tytär Florence. Kirjan juonellinen jännite punoutuu sen kysymyksen ympärille, onnistuuko tuo ihastuttava ja hyväsydäminen tyttö, joka ansaitsisi osakseen enkelienkin rakkauden, saamaan ikinä osakseen isänrakkautta. Paul-pojan kuolema muuttaa isän välinpitämättömyyden tytärtään kohtaan miltei vihaksi. Kuoleman olisi pitänyt korjata mielummin Florence kuin Paul. Kuinka puoliorpo, sekä isän että äidin rakkautta vaille jäävä tyttö selviää yksinään kylmässä maailmassa?

(Juonipaljastusvaara ohi!)

Tässä tarinassa oli mielestäni eittämättä mukana jonkinlainen selkeästi feministinen juonne, mikä on mielestäni ehkä vähän ylltättää Dickensiltä, sillä hänen kirjojensa maailma on tietyllä tavalla hyvin perinteisen patriarkaalinen. Kirjailijan sympatiat ovat ehdottomasti Florence-raukan puoella, joka joutuu kärsimään sydämetöntä ja julmaa kohtelua ainoastaan vain sen vuoksi, että on tyttö. Tämä sukupuolensa vuoksi kärsiminen on hyvin alleviivattua teoksessa. 

Kuten myös muualla Dickensin tuotannossa, on tässäkin nähtävissä selkeä kristillismoraalinen opettavainen ote. Dickens kritisoi sitä käsitystä, että ihmisen arvo olisi mitattavissa rahalla, nimellä ja maineella. Patriarkaalisessa yhteiskunnassa tytär ei voi tarjota isälleen samalla tavalla rahaa ja mainetta eikä myöskään säilyttää isänsä nimeä (paitsi ryhtymällä halveksituksi vanhaksi piaaksi), mutta tytöt ovat silti arvokkaita ja kaiken rakkauden arvoisia. Tai Dickensin mukaan ainakin pitäisi olla.

Pidän Dickensmäisestä maailmankuvasta. Siinä on kaikki niin kuin pitää. Hyvyys palkitaan ja pahuus joko kääntyy hyvyydeksi tai saa palkkansa. Mutta enpäs kerro, kumpi ratkaisu tässä kohtasi pahuutta!

Lopulta, kaikkien vaikeuksien jälkeen, jää aina elämään ilo, toivo ja kauneus. Rakkaus ja hyvyys voittavat kaiken, voisi olla Dickensin motto. 

Ja aaltojen äänet kuiskailevat joka hetki Florencelle lakkaamattomalla kohinallaan rakkaudesta – rakkaudesta, joka on ikuinen ja rajaton, jolle eivät pane määrää tämän maailman ääret tai ajan loppuminen, vaan joka kestää aina, merten taakse, pilvien ylitse, kaukaiseen näkymättömään maahan asti!

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

Luen säälittävän harvoin mitään uudempaa kirjallisuutta, yleensä teen päinvastaista lähinnä vain kirjallisuustieteen opintojen pakottamana. Opintojen sanelema pakko oli nytkin syynä siihen, miksi tartuin Kazuo Ishiguron Ole luonani aina -romaaniin. Eräs kurssikaveri proseminaarissa kirjoittaa kandin tästä työstä, ja muiden kurssilaisten pitäisi lukea muiden tutkimuksen kohteena olevat kirjat. Ja täytyy sanoa, että ainakin tämän kirjan kohdalla olin iloinen, että opinnot haastavat joskus lukemaan vastoin tottumuksiaan. Ole luonani aina oli hyvin, hyvin vaikuttava lukukokemus ja voin sanoa pitäneeni siitä todella paljon.

Ole luonani aina -romaanin mukaansatempaavuus perustuu huolelliseen kompositioon, jossa asioita paljastetaan hyvin, hyvin hiljaa ja vähitellen. Lukijalle paljastuu, että se maailma ja ne ihmiset, joista kirja kertoo, ei olekaan tavallaan samanlainen historiallinen todellisuus kuin se, jossa me olemme eläneet. Viitteitä tästä voi havaita jo aivan alusta asti, mutta se, mitä sen kaiken takana on ja mitä se merkitsee, paljastuu pikku hiljaa. Kirja on kuin paksu lankavyyhti, jonka lukija hiljalleen avaa päästäkseen selville kaikesta. Aivan lopussa odottaa vastaus moniin askarruttaviin kysymyksiin, vaikka jotain itse asiassa edelleen jää aukinaisena ilmaan leijumaan. Koska kirja on niin mystisesti rakennettu, tästä on hyvin vaikea kirjoittaa ilman, että pilaisi jonkun lukuilon. Siispä vaikenen yksityiskohdista.

Itse asiassa ajattelin ensin kirjoittaa joitakin perusasioita kirjan juonesta ja sisällöstä, mutta Todella vaiheessa -blogin Reta, joka oli äänestänyt tätä teosta kaikkien aikojen paras kirja -äänestyksessään, sai minut tajuamaan, että ehkä ei kannata. Reta nimittäin kirjoittaa, että hänen kaverinsa oli vinkannut hänelle kirjaa ja sanonut, että siitä on parempi olla tietämättä mitään etukäteen ja Reta oli havainnut tämän vinkin toimivaksi. Itse kuitenkin tiesin itse asiassa monia asoita etukäteen, koska olin lukenut kurssitoverini kirjoittaman tutkimussuunnitelman teoksesta. Silti kirjassa riitti minulle vähitellen avautuvia mysteereita ja salaisuuksia, mutta lukuprosessin aikana mietin kyllä, kuinka erilaiselta kirja olisi tuntunut, jos en olisi tiennyt yhtään, mistä siinä on kyse.

Tämä on teos, jossa lukijan on oltava hyvin aktiivinen ja skarppi saadakseen selkoa kaikesta siitä epäselvyydestä, jonka kirjassa kohtaa. Mutta lukija ei ole ainoa, joka elää epätietoisuuden sumussa, vaan myöskin teoksen keskushenkilöt. Lukija  yrittää samaan tapaan kuin henkilöhahmotkin muodostaa eri teorioita asioiden todellisesta laidasta. Samaan tapaan myös lukija osuu harhaan ja yrittää kenties uudestaan.

Ole luonani aina oli hyvin riipaiseva ja koskettava, sen tarjoama maailmankuva ja ihmiskuva tietyllä tavalla hyvin julma. Se sai pohtimaan monia eettisiä ongelmia ja sitä, mikä on ihmisen määritelmä. Tämä on myös niitä teoksia, jotka ikään kuin loppuivat aivan liian kesken. Minä niin haluaisin tietää, mitä kävi Kathylle, kun hän lopetti tarinansa ja kirjan kansi sulkeutui!

Päähenkilöstä Kathystä tuli minulle hyvin läheinen ja eronhetki hänestä viimeisellä sivulla tuntui suorastaan repivältä. Jouduin hyvin vahvan todellisuuden illuusion valtaan, ja minun oli vaikea sisäistää sitä, että Kathy on oikeasti fiktiivinen henkilö. Ikään kuin Kathyn tarina vielä jatkuisi, mutta minä en saa sitä enää kuulla.

Jos kaikki tämä mystisyys ja asioiden kiertely ja kaartelu vähääkään herätti mielenkiintosi, lue ihmeessä teos, äläkä kysele enempää. Suosittelen lämpimästi!

Kazuo Ishiguro

Ole luonani aina, 2005

(Never let me go)

Suom. Helene Bützow

Tammi

394 s.

Synttäriarvonnan voittajat + kiitokset blogisynttäreihini osallistuneille!

Synttäriarvonta blogini yksivuotissynttäreiden kunniaksi on nyt suoritettu ja minulla on ilo ilmoittaa voittajat.

TAD-DAAAAAA! Voittajat ovat....

....................................................

 Jännitys tiivistyy...

...ja tiivistyy...

...ja vielä vähän tiivistyy...

Kaksi blogini melko ahkeraa kommentoijaa molemmat....

Nimittäin: Annami Anna minun lukea enemmän -blogista ja Margit Tarukirja-blogista.

Suomalaisen kirjakaupan lahjakortti menee Margitille ja kirjapalkinto Topeliuksen Morsian ja muita kauhunovelleja Annamille! Onnea hurjasti molemmille!

Koska tiedän, että molemmat voittajat pystyvät varmasti onkimaan minut käsiini facebookin kautta, pyytäisin että lähettäisitte osoitetietonne minulle facebookin yksityisviestillä. 

Synttäripostaukseni arvontoineen kirvoitti paljon onnitteluja ja mitä kauneimpia kehuja lukijoiltani, ja tahdonkin samassa yhteydessä kiittää kaikkia kommentoijia kauniista sanoistanne! Niitä oli oikein ihanaa lukea ja oli hienoa huomata, kuinka paljon monet pitävät blogistani.

Eniten sain kiitosta siitä, että postailen paljon klassikoista. Lisäksi sain mm. kuulla, että blogissani on "ihanan elämänmyönteinen ja jotenkin ainutlaatuinen tunnelma", että blogini "on niin pirteä ulkonäöltään ja sisällöltään, että täällä käyminen piristää aina päivää" ja että blogiani "on ilo seurata, se on niin elämänmyönteinen, aito ja satumainen".

Kiitos kaikki ihanat lukijani! :)

Muistutus ja tarkennus: synttäriarvonta-aika tänään klo 19 asti!

Heipä hei rakkaat lukijani!

Olen saanut ilahduttavan monia osallistujia viime viikon tiistaina julkaisemaani synttäriarvontaan. Kerroin silloin, että arvonta suoritetaan tiistaina 15.10.2013. Nyt tarkennan, että arvontaan on aikaa osallistua tänään 15.10 klo 19.00 asti, kaikki siihen mennessä ilmottautuneet pääsevät mukaan. 

Tarjolla arvonnassa on Suomalaisen kirjakaupan 25 euron lahjakortti sekä Topeliuksen Morsian ja muita kauhunovelleja -teos. 

Ilmottautuminen arvontaan tehdään synttäripostaukseni kommenttikenttään, ja linkatusta postauksesta löytyy tarkemmat ohjeet.

Voittajat julkaistaan tänään arvonta-ajan umpeuduttua mahdollisimman pian.

Siispä kaikki innokkaat lukijat kipin kapin osallistumaan arvontaan!