John Irving: Oman elämänsä sankari

John Irving

Oman elämänsä sankari

(The Cider House Rules, 1985)

Suom. Kristina Rikman

Tammi

632 s.

Homer Wells syntyy St. Cloud`sin orpokodissa Mainessa, johon äidit, jotka eivät halua pitää lapsiaan, tulevat synnyttämään lapsensa tai abortoimaan heidät laittomasti, mutta turvallisesti. Homer lähtee pienenä poikana useiden adoptiovanhempien matkaan, mutta aina hänet palautetaan, milloin mistäkin syystä. Homerista tulee siis todellinen orpo, jonka ainoa oikea koti on orpokoti ja jonka "adoptioisä" on orpokodin lääkäri Wilbur Larch, joka työkseen saattaa mailmaan ei-toivottuja orpolapsia ja tappaa niitä, joita ei haluta maailmaan edes ei-toivottuina. Homer kasvaa nuroukaiseksi ja seuraa isähahmonsa toiveesta tämän jalanjälkiä ja opettelee lääkärinammatin salat ilman lääkärinpapereita. Hän oppii selviämään niin synnytyksistä kuin aborteistakin, mutta se, mikä jakaa mielipiteitä oppi-isän ja oppipojan välillä, on abortin oikeudenmukaisuus. Homer haluaisi vaalia elämää, ei tappaa sitä.

Kaikki kuitenkin muuttuu päivänä, jona orpokodin pihaan saapuu upealla autollaan kultalusikat suissaan syntynyt nuori, kihlautunut pari, Candy ja Wally, jotka haluavat päästä eroon nuoren naisen sisällä kasvavasta alkavasta elämästä, jonka syttyminen ei sovi parin suunniteltuihin kuvioihin. Pari tuo tuulahduksen jännittävästä elämästä orpokodin seinien ulkopuolelta, jota eristäytynyttä elämää elänyt Homer ei ole päässyt maistamaan. Kauniin naisen nähtyään on Homer mennyttä miestä, mutta on yksi pikku ongelma: nainen on varattu, ja vieläpä mukavalle miehelle, josta tulee Homerin ystävä. Yhtä kaikki, Homer lähtee parin matkaan kokeillakseen omia siipiään ja jättää taakseen orpokodin sekä kasvatti-isänsä hänelle suunnittelemat haaveet lääkärinammatista. Alkaa täysin toisenlainen elämä Wallyn vanhempien omistamalla omenatilalla omenanpoimijana. On aika iroittaa napanuora lääkäristä, joka saattoi pojan maailmaan ja elää elämää, jota itse haluaa. Mutta kuinka käy mahdottomalta kuulostavan kolmiodraaman kanssa?

 Luin ensimmäisen Irvingini Blogistanian kesälukumaratonin yhteydessä ja olin postitiivisesti yllättynyt. Tämä oli loistava! Harmi vain, että kokemuksen suurin hehku on päässyt jo väljähtämään, enkä pysty varmasti kirjoittamaan niin tuoreesti, sillä olen ehtinyt jo unohtamaan paljon. Mutta yritän silti.

Irving on mielestäni erinomainen kertoja ja hänen kertojaäänensä on lempeä, mutta erittäin humoristinen. Väillä kirjan huumori on aika rajua, mutta myös lempeän lämmintä. Kirjassa on vahvasti elämän makua ja omenan tuoksua. Orpokoti on aivan oma erityinen maailmansa, joka otti valtaansa. Kirjailija on mielestäni hyvin tavoittanut orpojen lasten maailman ja erityisesti lapsen maailman ylipäätänsä ja se, kuinka tärkeää lapselle olisi oma koti ja omat rakastavat vanhemmat. Wilbur Larchin huolenpito pikku orvoista ja omistautuminen tärkeäksi kokemalleen työlle on suorastaan mieltä liikuttavaa. Oli myös mukaansatempaavaa kokea Homerin kanssa ne tunteet, jotka orpokodin suojattujen seinien sisällä kasvanut poika kokee, kun pääsee laajentamaan elämänpiiriään uusien seikkailujen pariin.

Pidin valtavasti Irivingin kielestä. Kieli on mehevää ja täynnä uusia tuoreita kielikuvia, jotka toisinaan jopa yllättävät ja lyövät lukijan ällikällä. Mieleen jäi erityisesti esimerkiksi mustelmansininen vesi. Cadillac puolestaan liikkuu yhtä määrätietoisesti poispäin mereltä kuin osteri tai sen helmi määrätietoisesti huuhtoutuu kohti rantaa Kaunista, eikö totta? Kerronta soljuu eteenpäin houkuttelevan sujuvasti, aina haluaa tietää, mitä seuraavalla sivulla tapahtuu. Luinkin tämän yli kuusisataasivuisen pikku tiiliskiven melko nopeasti omaan lukutahtiini nähden, alle kolmessa vuorokaudessa.

 Omaan mielikuvitukseeni vetosi kutkuttavasti kirjallisuusviittaukset. Wilbur Larchin ja sitä myötä myös hänen oppipoikansa Homerin mielikirjailija on Charles Dickens. Ja orpokodin poikien osastolla luetaan - kuinkas muutenkaan - pojille joka ilta iltasaduksi David Copperfieldiä. Tytöille puolestaan luetaan Kotiopettajattaren romaania. Kirjallisia orpoesikuvia siis orvoille! David Copperfield kulkee intertekstinä tietyllä tavalla läpi koko teoksen ja Homer Wells vertautuu oman elämänsä sankarina David Copperfieldiin.

 

Vuonna 193-, melkein heti sen jälkeen kuin Homer oli nähnyt ensimmäisen sikiönsä, hän ryhtyi lukemaan David Copperfieldiä poikien osastolla. Kaksikymmentä minuuttia kerrallaan, ei yhtään enempää eikä vähempää; hänestä tuntui, että häneltä menisi kauemmin sen lukemiseen kuin Dickensiltä sen kirjoittamiseen. Lukeminen sujui ilta illalta paremmin vaikka se alussa kangersikin - ja vaikka ne harvat pojat, jotka olivat suunnilleen hänen ikäisiään (häntä vanhempia poikia ei orpokodissa ollut) alussa häntä kiusoittelivatkin. Joka ilta hän mumisi itselleen tuota ääneen tuota avauskappaletta. Se tehosi kuin litania ja soi hänelle silloin tällöin rauhallisen unen.

Tämän kirjan sivujen asiana on osoittaa,
tuleeko minusta elämäni sankari,
vai saavuttaako joku muu sen aseman.

Oman elämänsä sankaria lukeissani mietin, että en yhtään ihmettele, miksi Irving on Katrin lempikirjailija. Ei Irvingistä omaksi lempparikseni ehkä ole, mutta myönnettävä on, että hän on loistava. Mutta ehdottomasti haluan joskus vielä jatkaa lukijauraani Irvingin parissa! Onko ehdotuksia, mikä kirja seuraavaksi?

Heinäkuun luetut ja elokuun tunnelmia

Heinäkuu on jäänyt taakse ja elokuu alkanut uhkaavana. Ilmassa on pientä syysahdistuksen tuntua, ja ensi kertaa jo viisivuotisen yliopistourani aikana odotan pienen ahdistuksen vallassa opiskeluarjen palaamista. Vaikka hei, onhan minulla vielä hieman vajaa kuukausi aikaa! Yritän sanoa itselleni: ahdistus pois, nauti vielä kesästä kun voit!

Yleensä tässä vaiheessa kesää odotan into piukassa luentosalehin takaisin pääsyä ja vahtailen malttamattomana yliopiston nettisivuja siinä toivossa, että syksyn opetusohjelmat olisi jo julkaistu ja pääsisin suunnittelemaan syksyn lukujärjestystäni. Olen opiskeluhirmu, joka nauttii tavoitteiden asettamisesta, itsensä kanssa kilpailemisesta ja kaiken uuden oppimisesta, pienestä ihanasta stressistä, siitä, kun joka päivä aamulla herätessään tietää, mitä tänään on yritettävä. Mutta mikäs nyt?

No kyllähän minä tiedän, mikä minua tulevassa syksyssä pohjimmiltaan ahdistaa: kirjallisuuden proseminaari ja proseminaarityön tekeminen, jota yritin tehdä jo kevätlukukaudella, mutta joka jäikin tekemättä. Tänä syksynä siis uusi yritys, ja kevään kokemuksen lannistamana odotan syksyn proseminaaria kauhusta kankeana. Ei yhtään huvittaisi. Ei, vaikka aiheenani tulee olemaan maailman ihanin kirja Anne of Green Gables. No, ehkä siitäkin vielä selvitään?

Viime aikoina lukeminen on ollut hieman tauolla ja bloggaaminen myös. Olen yrittänyt tehdä tätä koontipostausta heinäkuun luetuista jo viikon päivät, mutta en ole onnistunut, koska blogini on reistaillut. Olen kahdella kotikoneellamme yrittänyt joka päivä, mutta bloggaukseen ei ilmesty kirjaimia. Nyt koitan kirjaston koneella ja toimii!

Heinäkuussa en lukenut mitenkään ihan hirmuisesti, vaikka heinäkussa osallistuinkin Blogistanian kesälukumaratoniin II, jonka myötä tuli vuorokauden sisällä luettua aika huima määrä kirjoja.

Tässä heinäkuun luetut:

1. Leo Tolstoi: Anna Karenina: hieno lukukokemus, ja olo oli kuin voittajalla, kun olin päässyt tämän järkäleen loppuun asti.

2. Minna Canth: Työmiehen vaimo: karu ja realistinen kuvaus naisen asemasta 1800-luvulla, enpä voi sanoa suuremmin nauttineeni kokemuksesta.

3. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen: koskettava kasvutarina, josta pidin.

Maratonin yhteydessä luetut (näistä en ole vielä postannut erikseen):

4. John Irving: Oman elämänsä sankari: Kerrassan upea kirja, joka oli myös ensimmäinen Irvingini. Rakastuin kirjoitustyyliin ja varmasti tulen lukemaan vielä lisää samalta kirjailijalta.

5. Jeffrey Eugenides: Virgin suicides - Kauniina kuolleet: Mielenkiintoinen ja traaginen tarina, joka piti lukijan kutkuttavassa jännityksessä alusta loppuun.

6. Astrid Lindgren: Peppi pitkätossun tarina: Voisiko tätä olla rakastamatta?

7. Tove Jansson: Taikurin hattu: muumit - aina ihania!

8. L.M. Montgomery: Sara -tarinatyttö: Olen pitänyt kaikesta tähän asti lukemastani Montgomerystä, mutta tämä oli pieni pettymys. Osaltaan siihen vaikutti varmasti se, että tämä oli viimeinen maratonikirjani, jota lukiessa kesitys alkoi jo pahasti herpaantumaan ja pieni loppustressi nakertamaan lukunautintoa.

Ainakin osaan maratonkirjoista on tarkoitus palata myöhemmin blogissani tarkemmin (olisin jo palannut, jos bloggerini olisi suostunut toimimaan omalla koneellani). Saa nähdä, kuinka bloggailuni etenee lähitulevaisuudessa, jos en pysty kotikoneellani bloggaamaan.

Lisäksi elokuussa on luettuna ja bloggaamistaan odottamassa Marjatta Kurenniemen iki-ihana Onnelin ja Annelin talo. Tällä hetkellä yritän tuskan ja hikikarpaloiden kera, Suomen kirjallisuushistorian kurssin nimissä vääntää Tuntematonta sotilasta, joka ei ole juuri alkua pidemmälle edennyt.

Mukavaa elokuuta kaikille! Nauttikaa vielä viimeisistä kirkkaista auringonsäteistä!

Blogistanian kesälukumaraton II

Iiks, nyt se alkaa - ihka ensimmäinen lukumaratonini!

Tämä on virallinen kesälukumaraton-postaukseni, jota päivittelen maratonin edetessä. 24 tuntia aikaa lukea niin paljon kirjoja kuin ehtii ja luetuista sivuista pidetään lukua.

Maratonin viralliset ohjeet ja osallistujablogit löytyvät Hys, äiti lukee nyt -blogista. Omista mietteistäni ja lukusuunnitelmistani kirjoitin eilen täällä ja tunnelmia aivan maratonin alla tänään täällä. 

Oma maratonini starttaa tänä yönä tasan klo 00.00. Aion lukea "iltasadut" ja mennä sitten nukkumaan. Herättyäni palaan niin kirjojen kuin bloginikin pariin ja jatkan aina puoleen yöhön asti.

Klo 00.00

Kädessäni on John Irvingin Oman elämänsä sankari avattuna sivulta 470, jonne asti olen sitä aiemmin lukenut. Teevesi kiehuu keittiössä, joten nyt lähden maratonini pariin Irvingin ja appelsiiniteen kera.

Klo 1.40, luettuna 104 s.

Oman elämänsä sankari on edennyt sivulle 574 asti, takana maratonia 1h 40 min ja tämä oman elämänsä (ja maratoninsa) sankari aikoo seuraavaksi suunnata kohti höyhensaaria. Tunnelmat ovat toistaiseksi olleet yksinomaan positiiviset. On ollut ihanaa uppoutua kiinnostavan romaanin pariin yön rauhallisina tunteina (nämä yön tunnit ovat yleensä minulle parhaimmat lukutunnit.) Olen nauttinut mukin vihreää appelsiiniteetä sekä annoksen jäätelöä Pirkan Karuselli-keksin kera. (Katso kuva maratoneväistäni täältä.)

Huomiseen!

Klo 10.30, luettuna edelleen 104 s.

Tässä juuri heräilen ja yritän saada silmiäni auki lukukuntoon. Olen nukkunut melko hyvin olosuhteisiin nähden, sillä pelkäsin maratonjännityksen vievän yöuneni. Köllisin sängyssäni hereillä miltei 45 minuuttia ennen kuin sain itseni ylös koneen ääreen. Tämä maratoonari siis ottaa rennosti. Nyt taidan mennä uudestaan sänkyyn vähän heräilemään ennen kuin syön edes aamupalaa, mutta kirjan kera. Oman elämänsä sankari, jota on vielä vajaa 60 sivua jäljellä, jatkuu, mutta pientä dramatiikkaa tuo nyt se, että en onnistu löytää kirjaa mistään. (Tyypillistä minua hukata jokin tavara, joka aivan juuri sitten oli minulle ja jota nyt kipeästi tarvitsen.)

p.s. Kiitos kaikista kommenteista ja tsemppauksista! En tiedä, viitsinkö vastata niihin vielä kauheasti maratonin aikana, jotten hukkaisi lukuaikaani

Klo 11.45, luettuna 152 s.

Ensimmäinen maratonkirja eli Irvingin Oman elämänsä sankari saatettu loppuun! Ei siitä sen enempää muuta kuin että olen pitänyt kirjasta mielettömästi. Tulen varmasti bloggaamaan siitä myöhemmin kunnon kirja-arvion. Seuraavaksi voisin syödä aamupalaa ja ottaa seurakseni Jeffrey Eugenideksen Virgin Suicideksen - kauniina kuolleet, joka on kirja, jonka lukemisesta olen pitkään haaveillut.

Klo 14.11, luettuna 439 s.

Eugenideksen Virgin suicides saatu loppuun vajaassa kolmessa tunnissa! Lukutahtini tämän kirjan osalta lähestyi sadan sivun tuntivauhtia, mikä on todella hyvä lukema minulle. Kirja olikin kovin helppolukuinen kielensä ansiosta, jännittävän kutkuttava traagisuudessaan, juuri sellainen kirja, jonka ehdottomasti haluaakin lukea niin nopeasti kuin suinkin. Tarina kertoo siis erään perheen siskosparvesta, joiden ympärillä leijuu salaperäisyyden synkkä verho. Naapuritalon pojat vakoilevat heitä ja yrittävät päästä selville heidän elämänsä synkästä salaisuudesta. Miksi tytöt yksi toisensa jälkeen tekevät itsemurhan?

Tämän jälkeen aionkin siirtyä iloisempiin tunnelmiin ja tarttua Peppi Pitkätossuun!  Lukuaikaa vajaa kymmenen tuntia jäljellä!

Klo 17.20, luettuna 701 sivua

Peppi Pitkätossu, jota olin ehtinyt jo vähän ennen maratonia aloittamaan, on nyt luettu. Olen tässä välissä raahannut itseni Kaarinan peräkyliltä Turun keskustaan omaa sänkyäni viehättävämpien lukupaikkojen ääreen. Pitkätossu meni mukavasti Aurajoen rannassa istuskellessa, sää on täällä mitä mainioin ja kaunein. Olen tässä harrastanut monia muitakin hieman lukukeskittymistä haittaavia aktiviteetteja kuten kaupassa käyntiä, syömistä ja tekstailua. Peppi on ollut mukavaa ja kevyttä maraton lukemista, vaikka sen hauskuus ei ehkä pääse hyvin oikeuksiinsa pienellä kiirehtimistyylilläni.

Tätä päivitystä kirjoitan Turun pääkirjastossa ja  nyt taidan lähteä takaisin ulos ja lähteä seikkailulle muumien parissa. Seuraavana siis Taikurin hattu.

Klo 19.40, luettuna 911 sivua

Tove Janssonin Taikurin hattu luettu loppuun ja L.M. Montgomeryn Sara -tarinatyttöä luettu sivulle 64 asti. Reilut neljä tuntia enää maratonia jäljellä ja pikku loppustressi alkaa hiipimään. Huomaan yhä enemmän ajattelevani enemmän sivunumeroita kuin lukemani sisältöä. Silti mukavaa on ollut istuskella jokirannassa kirjojen (ja juoppojenkin:P ) seurassa.

Sain hieman juttuseuraakin eräästä viinapäissään olevalta mieheltä, jota kuitenkin kohteliaasti pyysin antamaan minulle lukurauhan. Lopulta hän poistui omien kavereiden seuraan, mutta äsken poistuessani paikalta huikkasivat hilpeät veikot kauniit jäähyväiset minulle!

Klo 00.00, luettuna 1178 s.

Hei, mä tein sen!!!

Maraton ohi, ja minä olen edelleen hyvin voiva ja onnellinen! Tässä ja edellisen postauksen välissä on ollut kaikenlaista muuta sähläämistä, työasioiden soitteulua yms. jotka ovat vieneet keskittymistä kirjoista. Kuitenkin vein maratonin hienosti loppuun asti!

Sain Montgomeryn Sara -tarinatytön päätökseen puoli kahdentoista maissa, jonka jälkeen aloitin vielä vähän Ivan Turgenevin Neitsytmantua aina sivulle 40 asti. Lopussa alkoi keskittyminen aika pahasti herpaantumaan, enkä oikeastaan kyennyt juuri nauttimaan Montgomeryn teoksesta ollenkaan. Ajatukset olivat jossakin muualla kuin kirjassa, mutta silti vain mekaanisesti luin eteenpäin.

Voi olla, että teoksen kiinnostavuudessakin oli vähän vikaa, mutta suurin vika varmaan oli maratonin loppustressissä ja siinä, että ajatukset vain alkavat vaeltamaan tässä vaiheessa päivää muualle.

Neitsytmannun kanssa jatkui sama meno, mutta luulen, että tämä kirja on kiinnostava, kunhan vielä kunnolla vauhtiin pääsen.

Loppufiilikset

Maraton on ollut positiivinen ja voimaa antava kokemus - minä kun luulin, ettei minusta olisi tähän! Että sähläisin päivän aikana pakonomaisesti muita asioita ja kokisin lukemisen ikäväksi pakkopullaksi. Tietyllä tavalla ainakin viimeiset neljä tuntia lukeminen sinänsä alkoi maistua vähän puulta, mutta samalla kuitenkin halusin innolla jatkaa. Nautin siitä, että sivut etenivät, vaikken enää kyennyt sivujen sisällöstä saamaan irti juuri mitään kovin kiinnostavaa.

Tämä oli ensimmäinen lukumaratonini, mutta luulen, etteipä missään nimessä viimeinen! Ehkäpä jo tänä kesänä uusiksi? Voisin seuraavaksi kokeilla kahdentoista tunnin maratonia.

Olin varustautunut suuren suurella kirjapinolla, joka oli aivan tarkoituksellakin laadittu niin suureksi, että sitä on mahdotonta kokonaan lukea - jotta olisi valinnan varaa. Tietysti kuitenkin jäi kaivelemaan ne monet lukematta jääneet kirjat, jotka olisi tietysti ollut myös mukava lukea!

Hyvää yötä ja tsemppiä vielä maratonia jatkaville bloggareille! :)

Luetut maratonkirjat

1. John Irving: Oman elämänsä sankari (yht. 621 s., luettu 152 s.)
2. Jeffrey Eugenides: Virgin suicides - Kauniina kuolleet (287 s.)
3. Astrid Lindgren: Peppi pitkätossun tarina (yht. 291 sivua, luettu 261s.)
4. Tove Jansson: Taikurin hattu (146 s.)
5. L.M. Montgomery: Sara -tarinatyttö (292 s.)
6. Ivan Turgenev: Neitsytmantu (yht. 301 s, josta luettu ensimmäiset 40 s.)

Paikoillanne, valmiina... kaksi tuntia maratoniin!

Kirjoittelin jo eilen mietteitäni ja lukusuunnitelmiani keskiviikkona 24.7 starttaavaan blogistanian 24h-yhteislukumaratoniin liittyen. Poiketen eilisistä suunnitelmistani ajattelinkin aloittaakin maratonin jo tänä yönä heti kellon lyödessä kahtatoista eli noin kahden tunnin kuluttua.

Plääni olisi siis aloittaa lukeminen kun vuorokausi vaihtuu viralliseksi maratonpäiväksi, lueskella tunti pari, yrittää nukkua niin hyvät yöunet kuin kykenen ja jatkaa heräiltyäni.

Jännitys alkaa olla jo huipussaan ja minulla on kasa herkkuja odottamassa. Pienen tankkauksen olen jo aloittanut dumle- ja Remix-karkeilla. Kunnon lukumaratoonarihan tankkaa sekä ennen suoritusta että sen aikana.

Tälläisen kasan eväitä raahasin tänään työpäivän päätteeksi maratoonia varten. Herkkupöydällä komeilee ensimmäinen maratonkirjani, Oman elämänsä sankari, joka on jo aloitettu ja josta on vajaa pari sivua jäljellä. 

Kun katsoo tätä kasaa, niin tulee mieleen, että saatoin hieman yliarvioida herkkujensyöntikykyni. Jos nämä kaikki popsin suuhuni, niin saattaa olla, että tämä maraton päätyy oksentamiseen. Yritän kuitenkin olla kohtuullinen oman hyvinvointini tähden.

(Huom. aion toki syödä myös oikeata ruokaa, mutta sitä meiltä löytyy kotoa ihan omastakin takaa.)

Nyt lähden jatkamaan maratonvalmisteluita, sillä ajattelin siivota huoneeni viihtyisään lukukuntoon ennen maratonia. Siistissä huoneessa on paljon mukavampi ja helpompi keskittyä kirjojen maailmaan!

Toivotan oikein paljon tsemppiä kaikille maratoonaritovereilleni! Maalissa tavataan!

P.s. Hys, äiti lukee nyt -blogista löytyy tarkat maraton-säännöt sekä lista maratoniin osallistuvista blogeista.

Valmistautumista keskiviikon kesälukumaratoniin

Keskiviikkona käynnistyy blogistanian yhteistempaus, 24h kesälukumaraton, johon itsekin ajattelin ottaa osaa. Ideana on siis 24:n tunnin kuluessa lukea niin monta sivua kirjoja kuin kykenee. Tauot ja nukkuminen - jos sellaista aikoo harrastaa, lasketaan mukaan. Itse ajattelin ainakin nukkua ihan kunnon yöunet, tai ainakin niin kunnon yöunet kuin kykenen.

Tämä on ensimmäinen lukumaraton, johon osallistun. Tai no, ylipäätään, ihan ensimmäinen mikä tahansa maraton! Luulen, että lukumaraton sopii kunnolleni huomattavasti paremmin kuin se perinteinen maraton. Luulen, että minulla on siis mahdollisuuksia selvitä tästä kunnialla läpi.

Mutta kuitenkin: minua jännittää! Ai miksikö? No, minulla on tapana hankkia ylenpalttista stressiä mistä tahansa sellaisesta, josta voi stressiä hankkia itselleen. Se pilaa kaiken ilon ja kaikenlisäksi saatan hankkia itselleni vaikka mitä tahansa psykosomaattisia ongelmia, joista ensimmäisenä tätä maratonia ajatellessani mieleen nousee uhkakuvat unettomista öistä. Siksipä ajattelinkin, että ainoa tavoitteeni on selvitä tästä kunnialla läpi, vaikka miten pitkien taukojen ja huilailujen kera. Yritän olla ajattelematta, että on pakko jaksaa lukea niin paljon kuin suinkin.

Lukutahtini on normaalisti hyvin hidas, noin 50 sivua tunnissa. Tuskin miksikään maratonmestariksi siis kykenen. Mutta hauskinta tässä maratonissa onkin, että siinä mitellään vain itseään vastaan eikä olekaan tarkoitus päästä millekään palkintopallille, sillä sellaista ei ole.

Luulen, että suurin haasteeni tulee olemaan keskittyminen lukemiseen. Minulla on monesti vaikeuksia keskittyä lukemiseen pitkäksi aikaa ja vaikka olisi kuinka mielenkiintoinen kirja, alkavat ajatukset lopulta harhailla teille tietämättömille ja joskus minä itsekin. (Siis saatan aivan huomaamattani lähteä käyskentelemään ympäriinsä ja ryhtyä tekemään jotakin muuta ilman, että edes rekisteröin sitä.) Mutta toisaalta, jos ruumiini tai ajatukseni ajautuvat kauas kirjoista, niin mitä haittaa siitä lopulta on? Tämä on joka tapauksessa mielenkiintoinen kokeilu, jonka seuraaminen on itsellekin mielenkiintoista.

Olen varustautunut maratoniin suurella kirjastosaaliilla. Joitakin omankin hyllyn kirjoja päätyy mukaan. Ennakoiden huonon keskittymiskykyni olen varustautunut melko suurella määrällä lastenkirjallisuutta, sillä ajattelin sen keveyden takaavan paremmin keskittymiskyvyn. Tässä kuvassa maraton-insipiraatiopinoni (siitä puuttuu yksi kirja, jonka olemassaolon muistin vasta kuvan ottamisen jälkeen):

Vasemmassa pinossa ovat kaikki lastenkirjat, oikeassa pinossa aikuisten. Tämä kirjaröykkiö on aika suuri, mutta olen ajatellutkin sen vain inspiraatiopinoksi. Ajattelin, että on parempi haalia yltiömäinen pino kiinnostavia kirjoja, joista voi maratonin kuluessa fiilisten mukaan valita haluamansa kuin kerätä realistisen kokoinen pino, jota kalutessa ei ole valinnan varaa. Luultavasti tulen lukemaan tästä vain hyvin pienen osan. Poissuljettu ei ole sekään mahdollisuus, että valitsenkin omasta hyllystäni joitakin sellaisia kirjoja, joita ei tässä pinossa ole. 

Mutta koska kuvasta tuskin erottuu kaikki kirjat, listaan ne tähän:

Aikuisten lukemista:

1. John Irving: Oman elämänsä sankari (Aloitettu jo eilen ja olen päässyt hyvään vauhtiin tarinassa.  Se kirja, johon varmasti maratonilla ensimmäiseksi tartun, sillä haluan saada tämän ihanuuden loppuun mahdollisimman pian.)

2. Jeffrey Eugenides:Virgin Suicides - kauniina kuolleet (Maratonkirjoista se, jonka lukemista oikeastaan odotan eniten. Pakko saada luettua maratonin aikana!)

3. Ivan Turgenev: Neitsytmantu

4. Ivan Turgenev: Tarpettoman ihmisen päiväkirja

5. Ivan Turgenev: Kuningas Lear arolla

(Näillä kolmella Turgenevilla voisi kivuta eteenpäin niin 1800-luvun kirjojen kuin Venäjän kirjallisuuden haasteessa.)

 6. Katarina & Henrik Lange: Strindberg för dig (Kirjaston extempore-löytölaina, sarjakuva, joka kuin luotu henkillölle, joka on kirjoittanut kandinsa Strindbergistä!)

August Strindberg: Dödsdansen

7. L.M. Montgomery: Sara - tarinatyttö

8. Joanne Harris: Karamellikengät (näistä kirjoista se, jonka oletan suurimmalla todennäköisyydellä jäävän lukematta maratonin aikana paksuutensa vuoksi.)

9. Dostojevski: Köyhää väkeä

10. Katherine Mansfield: Preludi

Lasten lukemista:

11. Astrid Lindgren: Peppi pitkätossun tarina (Aloitettu jo hieman ja kuuluu niihin kirjoihin, jotka ainakin veikkaan saavani luettua)

12. Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin kootut kertomukset (Lapsuuteni lempisadut, joihin en ole kuitenkaan aikuisena vielä ehtinyt palata. Teos sisältää neljä sarjaan kuuluvaa itsenäistä teosta, joten tästä voi lukea joko vähän vähemmän tai enemmän.)

13. Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee

14. L. Frank Baum: Ihmemaa Oz

15. Prinsessa päivänpaiste ja muita satuja

16. Patrik Ryan & James Mayhew: Shakespearen tarinoita

17. Tove Jansson: Taikurin hattu

18. Tove Jansson: Näkymätön lapsi

Lähemmin lastenpinoa

Pelkään hieman, että silmät saavat maratonin uuvuttamana alkaa verestää pahasti, joten yritän muistaa käyttää maratonin aikana myös lukulasejani, joita vain hyvin harvoin muistan käyttää. En tosin tiedä, auttaako se yhtään verestämiseen, mutta voisin luulla?

Lukulasit ja uudet timattiläpykkääni, joita on ihan pakko näin ohimennen hehkuttaa.

Lukumaratonia varten aion varustautua myös suurella määrällä herkkullista syötävää. Tietysti täytyy hankkia jotakin oikeasti terveellistä ja ravitsevaakin ruokaa, jotta jaksan, mutta ajattelin kuitenkin hemmotellia itseäni oikein olan takaa makeilla herkuilla (suurin heikkouteni). Mitäköhän kaikkea kivaa keksin syödäkseni?

Muistutukseksi itselleni: olen oman elämäni sankari, jos selviän maratonista kunnialla läpi, luovuttamatta kesken kaiken!

Tervetuloa seuraamaan blogiini maratonin etenemistä!

Aloitan keskiviikkona 24.7 joko päivällä tai iltapäivällä. Päivitän blogiani useaan kertaan maratonin kuluessa.  

Suloinen ja koskettava kasvutarina: Kuin surmaisi satakielen

Harper Lee

Kuin surmaisi satakielen

(To Kill a Mockingbird, 1960)

Suom. Maija Westerlund

Gummerrus

411 s.

Sain siskoltani syntymäpäivälahjaksi kesällä Harper Leen klassikoksi nousseen romaanin Kuin surmasi satakielen, joka on ollut lukulistallani. En itse asiassa tiennyt kirjasta juuri muuta kuin, että se on klassikko. Siispä täysin ennakkoluulottomana hyppäsin sen sivujen vietäväksi ja löysin itseni ihastuneena seuraamasta tätä lempeää, mutta rosoista ja pinnan altaa karua kasvutarinaa.

Päähenkilönä on Scout-niminen tyttö, jota luulin itse asiassa pojaksi aina sivulle 117 asti, sillä hän on aika poikamainen ja hänen nimensä ei oikein kertonut minulle mitään. (Muistan tosin ihmetelleeni, miksi omistamani pokkarin kannessa on tytön kuva) Scout sulatti suorasukaisuudellaan täysin sydämeni, ja hänen hahmonsa toi ihastuttavaa huumoria kirjaan. Vasta tämän seuraavan keskustelun myötä minulle selvisi hänen todellinen sukupuolensa. Siinä tulee ilmi hyvin Scoutin rosoinen, poikamainen luonne, joka suorasukaisuudellaan ja aitoudellaan oli mielestäni suorastaan hellyyttävää:

- Sinä siis pidät nykyään sellaisista sanoista kuin kirottu ja helvetti, vai mitä?

Sanoin, että taisin pitää.

Mutta minä en pidä, sanoi Jack-setä. - En, jollei kysymyksessä ole äärimmäinen ärsytystila. Minä viivyn täällä viikon enkä halua kuulla sellaisia sanoja niin kauan kuin olen talossa. Scout, sinä joudut vielä ikävyyksiin, jos jatkat sellaisten asioiden sanomista. Sinähän haluat tulla hienoksi naiseksi, etkö haluakin?

Sanoin, etten erityisemmin halunnut.

- Tottakai sinä haluat. Nyt mennään koristamaan kuusta.

Kirjan alussa Scout on 6-vuotias ja kirja kattaa noin kolmen vuoden jakson hänen elämästään. Scout ja hänen vanhempi vejensä Jem elävät viatonta ja rauhallista, leikkien täyteistä lapsen elämäa uneliaassa pikkukaupungissa Maycombissa, 30-luvun Alabamassa. 

Kaikki on hyvin, elämä lipuu eteenpäin omaa rauhallista latuaan. Elämän rauha ja viattomuus kuitenkin rikkoontuu, kun erästä mustaa miestä syytetään nuoren tytön raiskauksesta. Asianajajana työskentelevä Scoutin ja Jemin isä Atticus ryhtyy mustan miehen puolustajaksi oikeudenkäyntiin. Oikeudenkäynti nostaa esiin rauhallisen kaupungin pinnan alla kytevän vihamielisyyden ja ristiriidat. Tämä mukava ja herttainen pikkukaupunki onkin sisältä rotukysymysten repimä. Scout ja Jem vedetään isänsä mukana pyöritykseen, jossa sisarukset viattomin lapsensilmin kohtaavat kysymyksen ihmisten yhdenvertaisuudesta ja joutuvat hämmennyksiin siitä, kuinka julma ja epäoikeudenmukainen aikuisten maailma saattaa olla.

- Ei Jem, mitä ajattelen, että on olemssa vain yhdenlaisia ihmisiä. Ihmisiä.

Jem kääntyi ja iski nyrkkinsä tyynyyn. Kun hän uudelleen nojautui siihen, hänen kasvonsa olivat synkät.  Hän oli taas saamassa huonon tuulen puuskansa ja minä valpastuin. Hänen kulmakarvansa vetäytyi yhteen, hänen suunsa pusertui tiukaksi viivaksi. Hän oli vaiti hyvän aikaa.

- Niin minäkin ajattelin, hän sanoi vihdoin. - kun minä olin sinun iässäsi. Jos on vain yhdenlaisia ihmisiä, niin miksi he eivät tule sitten toimeen keskenään? Jos he ovat kaikki samanlaisia, niin minkä vuoksi he tekevät kaikkensa halventaakseen toisiaan? Scout, minä luulen, että minä alan ymmärtää jotakin. Luulen, että alan ymmärtää, minkä vuoksi Boo Radley on pysytellyt neljän seinän sisällä kaikki nämä vuodet... hän on tehnyt sen siksi, että hän haluaa pysyä sisällä.

Parasta tässä kirjassa oli mielestäni se lempeä ote, jolla kirjailija lähestyy aihettaan. Lapsen maailma, joka välittyy autenttisen tuntuisena minäkertojan ja päähenkilön Scoutin kautta. Ja huipuista huipuinta oli kirjan huumori, joka oli ihanan lämmintä ja lempeää, hieman koomillista ja samalla myös pistävää, vaikka se oli puettu hyvin viattoman näköiseen asuun. Kaikkein parhaimmat naurut sain kirjan loppuosassa olevasta halloween näytelmästä, jossa Scoutin oli määrä esittää kinkkua puettuna kanaverkosta kyhättyyn palvatun kinkun muotoiseen asuun.

Tiivistetysti: hieno kirja!

P.s Oma tietokoneeni on hajonnut, jonka vuoksi toistaiseksi laitan blogiini luultavasti aika vähänlaisesti kuvia, sillä se on nyt astetta vaikeampaa. Koittakaa kestää tylsän kuvattomia bloggauksiani! Saatan lisäillä niitä myöhemmin.

Minna Canth: Työmiehen vaimo

Olen pitänyt kolmisen viikkoa taukoa Suomen kirjallisuushistorian kurssin lukemistosta, sillä Vänrikki Stoolin tarinat saivat tylsyysmittarini toviksi täyteen ja suurromaani Anna Karenina on vaatinut ajallisesti veronsa. 

Nyt  kuitenkin palasin takaisin Suomen kirjallisuuden pariin Minna Canthin Työmiehen vaimon muodossa, joka muuten oli ensimmäinen Canthini (!).  Ja mitenköhän tämän nyt muotoilisi...  Perin kurja ja ikävä näytelmä, jolla kuitenkin tärkeä sanoma. Tylsää tuli, mutta onneksi tylsyydessä ei tarvinnut kovin kauaa rypeä, sillä näytelmän lyhyys ja helppolukuisuus oli pelastukseni. Siispä jokseenkin siedettävä teos Suomen kirjallisuushistorian kurssin mittakaavassa, ja myönnetään: siinä oli jotakin kiinnostavaa ja koskettavaakin.

Työmiehen vaimo kertoo Johanna-nimisestä nuoresta naisesta, ja näytelmä alkaa hänen ja Risto-nimisen miehen häistä. Häät eivät suju Johannalle hyvissä merkeissä, sillä selviää, että Risto on pettänyt ja jättänyt erään Homsantuuksi kutsutun naisen. Pettyneenä sulhaseensa haluaisi Johanna karata häistään ja jättää vastavihityn miehensä. Ystävät kuitenkin saavat käännettyä hänen päänsä ja jäämään sen kohtalon kouriin, jonka Jumala on hänelle suonut. Ensi metreillä jo lukijalle selviää, että Risto on varsinainen heittiö mieheksi ja häät ovat Johannalle lopun alkua. Tässä tarinassa käy varsin ikävästi, ja kaikki lukeutuu sen syyksi, että naisen asema on niin onneton ja miehet (erityisesti Risto) ovat idiootteja.

Minna Canth tunnetaan feministisenä kirjailijana, ja feministisyys näkyi aika vahvasti myös tässä Työmiehen vaimossa. Siksi minun oli vähän vaikea päättää, mitä ajatella kirjasta - oma suhteeni feminismiin on aika kaksijakoinen kristillisen vakaumukseni vuoksi. Raamattu ei todellakaan julista mitään tasa-arvon ja feminismin ilosanomaa, vaan sitä, että miehellä ja naisella on tietyt, eriävät roolinsa. 

Canth esittää asiansa varsin radikaalilla, härnäävällä tavalla, joka pisti silmääni. Esipuheessa kerrotaan, että "Canthia syytettiin vihan lietsomisesta sukupuolten välille, siitä ei voi seurata mitään hyvää." Minulla heräsi ehkä hieman samanlaisia syytöksiä Canthia kohtaan tätä lukiessani, sillä Canthin maailmassa kaikki miehet näyttävät olevan idiootteja ja naiset enkeleitä (tai jos he eivät ole enkeleitä, siitä voi vain syyttää miehiä.)

Toisaalta näen, että naisasialiike ja feminismi nousi juuri siitä ongelmasta, että miehet lukivat Raamatusta harvinaisen tarkkaan kaikki ne kohdat, joissa käsitellään sitä, että mies on perheen pää ja naisen on oltava alamainen miehelleen. Nämä kohdat ilmeisesti sattuivat erityisesti miellyttämään monia hunsvottimiehiä, jotka tapakristillisessä yhteiskunnassa halusivat käyttää Raamatun sanaa vain omien etujensa ja tarpeidensa tyydyttämiseen. Sen sijaan he eivät lukeneet yhtä suurella innolla ja tarkkuudella niitä kohtia Raamatusta, joissa puhutaan siitä, kuinka rakkaudellisesti miehen on vaimoaan kohdeltava ja kuinka tärkeää se on. Itselle esimerkiksi seuraava 1. Pietarin kirjeen 3. luvun 7. jae on erityisen läheinen, koska siinä tulee esiin se, kuinka kauniisti ja hellästi naisia on kohdeltava ja kuinka äärimmäisen tärkeää se on; muuten Jumala ei edes kuule miehen rukouksia.

"Samoin te, miehet, eläkää taidollisesti kukin vaimonne kanssa, niinkuin heikomman astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niinkuin tekin; etteivät teidän rukouksenne estyisi." 

Nyt meni pahasti saarnaamisen puolelle (anteeksi, se ei ollut itse tarkoitus), mutta näitä asioita pyörittelin mielessäni aika vahvasti Työmiehen vaimoa lukiessani. Teoksessa korostetaan hyvin vahvasti nimenomaan sitä, että mies on perheen pää ja tämä johtaa teoksessa naisten sortoon, itse asiassa myös päähenkilön suoranaiseen tuhoon. Miehet eivät kanna vastuutaan perheen päänä, vaan tulkitsevat perheen pään aseman tarkoittavan sitä, että mies voi tehdä mitä haluaa - vaikka sitten naisen ja lasten kärsimysten kustannuksella.  Uskontoa käytetään aseena, jolla alistetaan naiset sorron alaisiksi. 

Tämä oli mielestäni äärimmäisen surullista, sillä tiedän, että näin ei ollut ainoastaan tässä tarinassa, vaan tämä on ollut monen naisen kohtalo historian kuluessa ja on vieläkin, vaikkei enää niin suuressa määrin ainakaan kristityssä maailmassa. Tähän perustui Työmiehen vaimon riipaisevuus tarinana. Kuitenkin uskon vakaasti, että on mahdollista, että mies voi olla perheen pää Raamatun osoittamalla tavalla siten, että hän käyttää valtaansa koko perheen hyvinvoinnin edistämiseksi - jos vain muistetaan sen käskyistä suurin eli rakkaus.

Minna Canth

Työmiehen vaimo

Teoksessa: Työmiehen vaimo - Kovan onnen lapsia

WSOY

 (n. 97 s./ 210s)