Pikku Prinssi - saturaamattu

Antoine de Saint-Exupéry

Pikku Prinssi (Le Petit Prince), 1946

Suomentanut: Irma Packalén

Editions Gallimard, 1999

 

Voitin Ajatuksia kirjamaasta -blogin arvonnassa 20 euron lahjakortin Suomalaiseen kirjakauppaan. Heti seuraavana päivänä suuntaisin innosta hihkuen Suomalaiseen. Oli niin hauskaa saada valita lahjakortilla itselleen mieluisia kirjoja, ja vain kirjoja! Eikä tarvinnut tuntea lainkaan syyllisyyttä siitä, että voisi sijoittaa pienet opiskelijan killinkinsä johonkin järkevämpäänkin.   

Pitkän kiertelyn, kaartelun, pohdinnan ja mietinnän jälkeen mukaani lähtivät Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssi sekä J.M. Barrien Peter Pan. Voi ihanuutta, näistä kirjoista olen haaveillut pitkään! Kiitos Annille, arvonnan järjestäjälle!

Pikku prinssin muistan lukeneeni joskus ala-asteella ja pidin sitä silloin perin omituisena ja tylsänä kirjana. Enkä yhtään ihmettele – kirjan filosofinen hienous tuskin avautuu monellekaan tuon ikäiselle.  Viime kesänä hankin Suomalaisen kirjakaupan kanta-asiakaskortin, jossa on Pikku Prinssin kuva sekä sitaatti kirjasta: ”Vain sydämellään näkee hyvin. Tärkeitä asioita ei näe silmillä”. Nämä suloisesti muotoillut, mutta suuren elämänviisauksen sisältävät sanat upposivat sydämeeni niin, että siitä asti olen haaveillut Pikku Prinssin lukemisesta ja ollut vakuuttunut siitä, että pitäisin kirjasta.

Oikeassa olin. Paitsi että pitää on aivan liian lievä ilmaus. Minä rakastan Pikku Prinssiä! Niin hauska, mutta niin surullinen. Niin kevyt pinnalta, mutta niin syvä sisältä! Täynnä suuria viisauksia, joista voimme jokainen ottaa opiksemme. Muistakaa: sydämen silmä, tärkein silmä!

Juoni

Kirjan minä-kertoja, jonka voidaan ajatella samaistuvan kirjoittajaan, on pudonnut lentokoneellaan keskelle aavikkoa. Aavikolla hänelle ilmestyy pieni kultakutrinen poika, joka on kotoisin asteroidi B 612:lta.

Tämä Pikku Prinssi pyytää kirjoittajaa piirtämään hänelle lampaan. Hän joutuu piirtämään useita lampaita, sillä aina lampaissa on jotakin vikaa. Lopuksi kirjoittaja turhautuu ja piirtää laatikon, ja sanoo lampaan olevan laatikon sisällä. Nyt on prinssi tyytyväinen!

-          Tuo on liian vanha. Minä haluan sellaisen lampaan, joka elää kauan.

Silloin kärsivällisyyteni loppui, ja kun minulla oli kiire moottoria korjaamaan, tekaisin seuraavan piirustuksen:

Ja huomautin:

       -     Se on laatikko. Lammas on sen sisällä.

Mutta hämmästyin tavattomasti nähtyäni nuoren arvostelijani silmien kirkastuvan:

-          Se on juuri sellainen kuin halusin. Luuletko, että se tarvitsee paljon ruohoa?

Niinpä kirjoittaja huomaa, että tämä pieni prinssi on hyvin fiksu. Hän ei tuijota vain siihen, mitä silmillä näkee kuten isot ihmiset tekevät. Tästä alkaa ystävyys ison miehen, jolla on lapsen sydän sekä pikku prinssin välillä. Prinssi kertoo omasta kotitähdestään sekä kiertomatkastaan muilla tähdillä. Hän kertoo vierailuistaan mm. Turhamaisen, Juopon, Kuninkaan ja Liikemiehen tähdillä. Nämä ovat varoittavia kertomuksia merkityksettömästä elämästä.

Loppu on kuitenkin haikea. Pikku prinssin on lähdettävä takaisin kotiinsa hoitamaan lasikuvussa asuvaa kukkaansa, joka on oikullinen, mutta silti rakastettava.

Saturaamattu

Lanseeraan täten suomen kieleen aivan uuden sanan, saturaamatun. Ai miksikö?

No siksi, että Pikku Prinssi on mielestäni saturaamattu, enkä ilman tätä sanaa voi kirjaa kuvailla siltä kannalta, jolta haluaisin. Toki on mainittava, että Pikku Prinssi kaikessa filosofisessa syvällisyydessään on hyvin monitasoinen kirja ja se on paljon muutakin kuin saturaamattu. Tämä saturaamatun taso oli kuitenkin se, johon ensimmäisenä kiinnitin huomioni kirjaa lukiessa.

Kun on lanseerannut uuden termin, on se tietysti määriteltävä asianmukaisesti:

Saturaamattu tarkoittaa sadunomaiseen muotoon kirjoitettua teosta, jota voidaan pitää Raamattuallegoriana tai joka sisältää muutoin runsaan määrän Raamattuun viittaavia alluusioita. Saturaamatun sanoma perustuu Raamatun ideologiaan, vaikkei tätä suoraan ilmaistakaan.

Juuri tällainen teos on mielestäni Pikku Prinssi. Ei sanakaan tosin Jumalasta tai Jeesuksesta, mutta teoksen idea rakentuu aika pitkälle saman idean varaan kuin Uusi testamentti. Päähenkilönä taivaasta (lue asteroidilta) maahan tipahtanut olento, Pikku Prinssi, jolla on kuninkaallinen arvonimi kuten Jeesuksella. Ja tällä olennolla on selkeä tehtävä maan päällä: jakaa elämänviisauksia ihmisille. Nämä elämänviisaudet jäävät elämään jälkeensä tämän taivaallista alkuperää olevan olennon palattua takaisin sinne mistä tulikin, eli asteroidilleen.

Nämä pikku prinssin viisaudet jäävät elämään nimenomaan tässä kirjassa, saturaamatussa – kuten Jeesuksen elämänviisaudet jäivät elämään Raamatun kautta. Raamatun sanotaan olevan maailman luetuin ja käännetyin kirja, ja Wikipedian mukaan Pikku Prinssi on puolestaan luetuin ja käännetyin ranskalainen kirja.

Keskeinen punainen lanka Pikku Prinssin ideologiassa on vastakkain asettelu isojen ihmisten eli aikuisten sekä lasten välillä. Pikku prinssi itse on nimenomaan lapsi ja siksi hän on niin viisas. Lapsen ajatus- ja arvomaailma asettuu ihanteeksi vääristynyttä isojen ihmisten maailmaa kohtaan. Lapsi tai lapsimainen aikuinen pääsee käsiksi totuuteen. Hän näkee norsun boa-käärmeen sisällä. Hän tietää, että tärkeitä asioita ei näe silmillä, vaan sydämellä.

Näinhän on myös Raamatussa, jossa lapsi ja lapsen usko on ihanne. Herkkäuskoisuutensa ja viattomuutensa kautta lapsi on järkeilevää aikuista alttiimpi ottamaan vastaan Jeesuksen. Niin Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta". (Matt. 19: 14)

Oma lukunsa on myös baobab-puut, jotka ovat vaarallisia puita. Ne edustavat pahuutta ja niitä tulee varoa.

Sanon: ”Lapset, varokaa baobabeja!”

Mieleen tulee Raamatun hyvän ja pahan tiedon puu, joka myös on myös kaiken pahan alku ja juuri. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Wikipedian mukaan baobabien esikuvaa on haettu myös natseista. Eri vaihtoehdot eivät kuitenkaan ole tosiaan poissulkevia. Tässä piileekin Pikku Prinssin hienous ja kenties myös suosion salaisuus: kirjan monitasoisuus mahdollistaa monet rinnakkaiset tulkinnat.

Kirjan lopussa esiintyy myös viekas ja paha käärme – kuten myös Raamatun käärme, joka viekoittelee Eevan maistamaan kiellettyä hedelmää, on paha tai oikeastaan itse pahuus.

Tulkitsin ajatuksen sydämellään näkemisestä teoksen johtomotiiviksi. Ajatus ”Vain sydämellään näkee hyvin, tärkeitä asioita ei näe silmillä.” voisi olla ajatuksena kuin suoraan Jeesuksen suusta, vaikkei asia aivan tässä muodossa ja näin tiivisti esitettynä Raamatussa käsittääkseni esiinnykään.

Lopuksi

 Siirryn vielä aivan maallisiin asioihin. Haluan jakaa tämän ihastuttavan lainauksen, johon on todella kauniilla ja riemastuttavalla tavalla tiivistetty hankalien ja turhamaisten naisten olemus:

Mutta tuo yksi kukka oli versonut eräänä päivänä siemenestä, joka oli tullut Luoja ties´mistä, ja pikku prinssi oli hoitanut alusta alkaen hyvin tarkasti pientä tainta, joka oli aivan erilainen kuin muut. Sehän saattoi olla vaikka jokin uusi baobab-laji. Mutta taimi lakkasi pian kasvamasta ja alkoi valmistaa kukkaa. Pikku prinssi, joka seurasi suuren nupun kehittymistä, aavisti, että sieltä puhkeaisi jokin aivan ihmeellinen ilmestys. Mutta kukkanen antoi hänen odottaa kauan. Se laittoi itseään kauniiksi vihreän kammionsa suojissa. Se valitsi tarkoin ja huolellisesti värinsä. Se pukeutui hitaasti, ripustaen terälehtensä yksitelleen paikoilleen. Se ei halunnut näyttäytyä ryppyisenä kuin unikonkukat. Se halusi tulla näkyviin vasta, kun se oli kauneimmillaan. Niinpä niin! se oli hyvin turhamainen! Sen salaperäinen valmistautuminen kesti useita päiviä. Ja sitten vihdoin eräänä aamuna, juuri auringonnousun aikaan, se näyttäytyi.

Ja kukka, joka oli niin huolellisesti valmistautunut, sanoi haukotellen:

-          Hooh! herään juuri… Pyydän anteeksi… Olen vielä aivan pörröpäinen…

Pikku Prinssi ei voinut silloin pidättää ihastustaan:

-          Olettepa te kaunis!

Millaisia ajatuksia ja tunteita Pikku Prinssi herättää teissä, rakkaat lukijani? Mitkä ovat kirjan parhaimmat palat?

Annan mielikuvituksen matkassa - Anne of Green Gables

L.M. Montgomery

Anne of Green Gables, 1908

Bantam Books

308 s.

Anne of Green Gables on Anna-sarjan ensimmäinen osa, jonka lukemisella virkistin muistiani sen vuoksi, että minun olisi tarkoitus kirjoittaa tästä kirjasta kirjallisuustieteen proseminaarityöni tänä keväänä. Tämän kirjan lisäksi mukaan olisi tarkoitus ottaa 1-2 muuta Annaa, mutta tarkka rajaus niin kirjojen kuin varsinaisen tutkimuskysymyksenkin suhteen on vielä pohdinnassa.

Juoni:

Naimattomat sisarukset Matthew ja Marilla Cuthbert ovat päättäneet hankkia vanhoilla päivillään kasvatettavakseen orvon poikalapsen, joka voisi auttaa heitä heidän tilansa, Green Gablesin hoidossa.  Mutta kuinkas käykään – juna-asemalla heitä odottaa laiha ja punapäinen 11-vuotias tyttö. Eikä hän ole mikä tahansa tyttö. Anna (engl. Anne) Shirley on varsin omituinen ja kummallinen otus. Hän puhuu kukkasista ja keijukaisista, viihtyy parhaiten mielikuvituksensa parissa ja höpöttää alituiseen. Tytön kasvattaminen kunnon kansalaiseksi on kova urakka, sillä tullessaan hänellä ei ole edes aavistustakaan siitä, kuinka rukoilla.

Ankaran mietinnän jälkeen sisarukset päättävät kuitenkin pitää Annan väärästä sukupuolesta huolimatta. Tämä on onnellinen käänne Annan ennen niin onnettomassa elämässä. Anna rakastaa Green Gablesia!

Mutta Annan ongelmat eivät lopu tähän, sillä Annalla on suorastaan suurenmoinen lahja joutua aina vaikeuksiin. Milloin hän murtaa jalkansa pudottuaan katolta, jonka yli hänen kaverinsa olivat hänet yllyttäneet kävelemään. Milloin hänen tukkansa muuttuu vihreäksi, vaikka hänen oli tarkoitus värjätä se korpinmustaksi.  Milloin hän puolestaan meinaa hukkua yritettyään dramatisoida erästä runoa. Anna arvelee syntyneensä onnettomien tähtien alla.

Ihme kyllä, vuosien mittaan hän kehittyy järkevämpään suuntaan. Kirjan loppuu Annan ollessa 16-vuotias, johon mennessä hänestä on kehittynyt melko esimerkillinen nuori neito.

Arvio:

Anne of Green Gables on mielestäni hauskoin Anna-kirjoista juuri sen vuoksi, että Anna on siinä niin nuori ja hupsu. Myöhemmissä kirjoissa on oma viehätyksensä, mutta tämä on kirja, jossa saa nimenomaan nauraa.  Annan edesottamuksia ja yhteen hengenvetoon selitettyjä pitkiä höpötyksiä lukiessa ei voi muuta kuin kihertää hymyssä suin. Vakavammat sävyt kuitenkin lisääntyvät kirjan loppua kohti edetessä. 

Hymyn huulille saa myös Annan suloinen taipumus lennähtää tuossa tuokiossa onnen kukkuloille ja joutua sieltä tuossa tuokiossa epätoivon syövereihin – in the depths of despair, kuten hän asian ilmaisee.

”You´re not eating anything,” said Marilla sharply,  eying her as it were a serious shortcoming.

Anne sighed.

“I can´t. I`m in depths of despair. Can you eat when you´re in depths of despair?

“I´ve never been in depths of despair, so I can´t say”, responded Marilla.

“Weren´t you? Well, did you ever try to imagine you were in depths of despair?”

“No, I didn´t.”

“Then I don´t think you can understand what it´s like. It´s very uncomfortable feeling indeed. When you try to eat a lump comes right in your throat and you can`t swallow anything, not even if it was a chocolate caramel. I had one chocolate caramel once two years ago and it was simply delicious. I´ve often dreamed since then that I had a lot of chocolate caramels, but I always wake up when I`m going to eat them. I do hope you won´t be offended because I can´t eat. Everything is extremely nice, but I still cannot eat.”

Annan usein käyttämässä ilmauksessa in the depths of despair tulee ilmi hänen viehtymyksensä käyttää suuria ja tunteellisia sanoja. Tämä on myös yksi kirjan hauskoista piirteistä. Kun Anna saapuu Vihervaaraan, on hänellä matkalaukussaan all her wordly goods. Valkoisen puvun käyttäminen on Annan the highest ideal of earthly bliss. Mutta suurille ajatuksethan vaativat suuria sanoja, eikö totta?

And people laugh at me because I use big words. But if you have big ideas, you have to use big words to express them, haven´t you?

Annan suuri mielikuvituksen lahja on vailla vertaa. Tästä lahjasta on paitsi hänelle itselleen suurta iloa, myös harmia. Kakuilla on tapana nimittäin palaa, jos niiden paistaja unohtuu liian pitkäksi aikaa haaveisiin. Anna saa kuitenkin minutkin uskomaan mielikuvituksen suureen voimaan. Millaista olisikaan elämä ilman mielikuvitusta? Sanoisinpa, että tylsää!

When we got on the train, I felt as if everybody must be looking at me and pitying me. But I just went to work and imagined that I had on the most beautiful pale blue silk dress – because when you are imagining you might as well imagine something worth while – and a big hat all flowers and nodding plumes, and a gold watch, and kid gloves and boots. I felt cheered up right away and I enjoyed the trip to the Island with all my might.

Siispä kehittäkäämme mielikuvituksen suurta lahjaa ja olkaamme enemmän Annoja!

Loppupäätelmät:

Aah, ihana Anna! <3

 

L.M. Montgomery

Anne´s House of Dreams, 1922

Bantam books

Anne´s house of Dreams (suom. Anna omassa kodissaan) on Montgomeryn Anna-sarjan viides osa. Kuten saatoin arvata, tämä Anna piti tästä Annasta. Ihana kirja! (Kuten kaikki Annat!)

Sain koko Anna-sarjan englanninkielisinä pokkariversioina joululahjaksi. Tämä viides osa oli ensimmäinen, johon tartuin, sillä minulla on ollut viime kesästä asti hitaasti etenevä projekti lukea uudelleen Annat ja tämä oli järjestyksessään seuraava. Blogitaipaleeni alkuajoilta löytyvät bloggaukset teoksista Anne of the Island (nro 3) ja Anna opettajana/ Anne of the windy Poplars (nro 4)

Anne´s House of Dreams -kirjassa puhaltavat suuren muutoksen tuulet. Anna ja Gilbert ovat vihdoin menossa naimisiin! Häiden jälkeen Anna ja Gilbert suuntaavat kauas omilta kotikonnuiltaan aloittaakseen yhteisen elämän Four Windsissä, merituulen tuoksuisessa kauniissa rannikkokylässä. Anna ja Gilbert asettuvat taloksi somaan, valkoiseen ja muistojentäyteiseen taloon, Annan unelmien täyttymykseen, jota he alkavat kutsua nimellä "our house of dreams".

Uusi asuinpaikka tuo tullessaan luonnollisesti paljon uusia ihmiskohtaloita mukaan Annan elämän kudelmaan. Ylimaallisen kaunis, ja mystisen pidättyväinen Leslie Moore herättää Annan kiinnostuksen. Voiko heistä tulla vielä ystäviä? Vanha majakanvartija kapteeni Jim osoittautuu käden käänteessä sukulaissieluksi. Vannoutunut vanhapiika ja vakaumuksellinen miestenvihaaja neiti Cornelia pitää huolen hykerryttävän hauskalla luonteellaan, etteivät lukijan naurulihakset ehdi surkastumaan.

Elämä merenläheisessä kylässä on kaunista ja ihanaa, mutta siihen mahtuu myös paljon inhimillistä surua ja menetystä. Montgomeryllä on ihmeellinen kyky kuvata elämän raadollinen puoli niin kauniisti, lempeästi ja herkästi. Se oli miltei ihastuttavimpia puolia tässä teoksessa. Ja kuitenkin kaiken jälkeen jää loistamaan toivo ja valo, elämän ilo ja -rakkaus.

Olen aina ihaillut ja ottanut myös mallia siitä, kuinka Annalla on niin hyvin hallussa elämäntaito - kyky nauttia elämän iloista. Niistä pienistä ja suurista, kauniista elämän herkkupaloista, joita ihmisen tielle väistämättä lankeaa alituiseen niiden kivien ohella.

Myös erilaisten ihmisten ja ihmiskohtaloiden kuvaamisessa on Montgomeryn kynän jälki mestarillinen. Uskomatona, kuinka sama kirjailija osaa loihtia esiin niin syviä ja koskettavia henkilökuvia, kuin myös pinnallisen ja terävän satiirisia siten, että kokonaiskuvana on sopivasti syvyyttä kuin hauskuuttakin.

Koska aion tällä kirjalla osallistua myös Sinisen linnan kirjaston Kirjallisuuden äidit -lukuhaasteeseen, ajattelin lopuksi lainata tästä kirjasta kohdan, jossa kuvataan Annan äidiksi tuloa niin kauniilla ja metaforisella tavalla, etten ole yhtä kauniisen lapsen syntymän kuvaukseen aiemmin törmännyt kirjallisuudessa. Ja tämä lapsi on tullut jäädäkseen, toisin kuin vain hetken elänyt sisaruksensa.  Tämä uskomattoman kaunis ja liikuttava kuvaus oli lempikohtani kirjassa:

On morning, when a windy golden sunrise was billowing over the gulf in waves of light, a certain weary stork [haikara] flew over the bar of Four Winds Harbour on his way from the Land of Evening Stars. Under his wing was tucked a sleepy, starry-eyed, little creature. The stork was tired,  and he look wistfully about him. He knew he was somewhere near his destination, but he could not yet see it. The big, white lighthouse on the red sandstone cliff had its good points; but no stork possessed of any gumption would leave a new, velvet baby there. An old gray house, surrounded by willows, in a blossomy brook valley, looked more promising, but  did not seem quite the thing either. The staring green abode further on was manifestly out of question.  Then the stork brightened up. He had caught sight of the very place - a little white house nestled against a big, whispering fir-wood, with a spiral of blue smoke winding up from its kitchen chimney - a house which just looked as it were meant for babies. The stork gave  a sight of satisfaction, and softly alighted on the ridge-pole.

Half an hour later Gilbert ran down the hall and tapped on the spare-room door. A drowsy voice answered him and in a moment Marilla´s pale, scared face peeped out  from behind the door.

"Marilla, Anne has sent me to tell you, that a certain young gentleman has arrived here. He hasn´t brougt a much luggage with him, but he evidently means to stay." 

Eivätkö vauvat olekin kaunis asia?

 

Suloisten Kahden kerroksen karhujen matkassa: Syntymäpäivät

Kirjoittanut ja kuvittanut: Carol Lawson

Kahden kerroksen karhut - Syntymäpäivät, 2000

Alkuperäisteos: The Upstairs Downstairs Bears The Teddy Bear Hunt

Suomentanut: Anne Ali-Raatikainen

Tämä mielenkiintoisennäköinen nallekirja pysäytti minut kirjastoreisullani suloisella kansikuvituksellaan, joka oli niin ihastuttava ja täynnä pehmeää nallen lämpöä ja vanhanaikaista lastenhuoneidylliä, ihanan vaaleansinisen taustavärin kehystämänä.

Sama suloinen, kaunis ja äärettömän harmoninen ja säännöllinen kuvitustyyli jatkuu myös kirjan sisäpuolen kuvilla ja ne ovat kirjan parasta antia. Näitä iloisia ja lämminhenkisiä, helein värein piirrettyjä nallekuvia jaksaisi tujoittaa vaikka ikuisuuden!

Kahden kerroksen karhut on kirjasarjan nimi, johon kuuluu suomeksi Syntymäpäivien lisäksi ainakin  Kahden kerroksen karhut lomalla -niminen teos. Mijöönsä kahden kerroksen karhut ovat hakeneet Kahden kerroksen väkeä -tv-sarjasta. Nämä nallukaiset asuvat 1900-luvun alun Englannissa Nallekatu 49:ssä.  Oletkos ihastuttavammasta nallekirjasta kuullut!

Karhulahden koko perhe palvelusväkineen esitellään upeasti kirjan ensimmäisellä sivulla olevin pikku kuvin, mikä oli mielestäni todella suloinen yksityiskohta kirjassa. Palvelusväki on  nimetty hauskasti. Lastenhoitajan nimi on Hellätassu, kokin nimi Rouva Piiras ja hovimerstarin nimi Hovitoffee. Tämän kirjan päähenkilöt ovat kuitenkin kaksoskarhut Elisabeth ja Henri, sillä tänään on heidän syntymäpäivänsä!

Aamulla nallekaksoset heräävät ja avaavat äidin ja isän antaman lahjan. Kun syntymäpäiväkutsujen olisi määrä alkaa, ei vieraita näy missään.

"Missä kaikki ovat? Henri ihmettelee. "En tiedä", Elisabeth vastaa. "Katso! Tuolla on lipas ja lapussa on meidän nimemme."

Lippaas sisällä on paperikäärö, jossa on viesti kaksosille. Viestissä lukee:
 

Tämä on arvoitus nallekaksosille.

On vihjeiden tarkoitus

tuoda vieraat esille.

Tämhän on nallekarhujen piilosta!" Henri huudahtaa.

 

Siitä alkaa nallekarhujen piiloleikki, jossa vihjeiden avulla saadaan yksi kerrallaan vieraat kömpimään esiin piilostaan. Sitten vielä on osattava seikkailla vieraiden kanssa juhlapaikalle:

Naru johdattaa pikkuiset nallet aurinkoiselle nurmikolle, missä muut Kahden kerroksen karhut jo odottavat. "Yllätys!" karhut huudahtavat.

Yksi yllätys on vielä jäljellä!" isäkarhu sanoo. Paikalle ilmestyy rouva Piiras kantaen tarjottimella valtavaa syntymäpäiväkakkua. "Hauskaa syntymäpäivää, Elisabeth ja Henri!"

 

Ja tämä syntymäpäivä oli kaikkien aikojen paras Elisabethin ja Henrin mielestä!

Minun ikäistä lukijaa kirjassa viehätti kuvitus ja idea kahden kerroksen karhuista. Enpä ole näin ihanan porvarillista nallesatua aikaisemmin lukenut! Pienemmille lukijoille voi kirjan juoni ja johtolankaleikki tuntua riemastuttavalta.

 

Daniel Hjort - historiallinen näytelmä Turun linnan seikkailuista

J.J. Wecksell

Daniel Hjort, 1862

Love kirjat

Suomentanut: Matti Rossi

 

Tämä on Lyhyesti virsi kaunis -arvio, mikä tuntuukin aika luontevalta tällä kertaa, kun minulla ei olekaan kovin paljoa mitään fiksua sanottavaa kirjasta.

 

Wecksellin Daniel Hjort on historiallinen, alun perin ruotsiksi kirjoitettu näytelmä, joka sijoittuu Turun linnan muinaisiin aikoihin, jolloin linnassa oli vielä oikeaa hovielämää. Miljöö olikin miltei ainoa seikka, joka minua kirjassa kiehtoi; itse kun olen syntyjään turkulainen, tuntui tuttuun linnaan sijoitettu näytelmä hauskalta ajatukselta.

 

Lähes kaikki kirjan henkilöt ovat oikeita historiallisia henkilöitä, kuten myös kirjan nimikkohenkilö Daniel Hjort. Hänen vastaparikseen kirjassa asettuu Juhana Fleming, Klaus Flemingin poika. Aiheena on vuoden 1597 Turun linnan piiritystilanne, jossa Daniel Hjort ottaa omat ohjat käsiinsä.

 

Kirjan juoni kietoutuu kostoteeman ympärille ja lopussa tulee ruumiita ja paljon. Siinä mielessä se muistuttaa aika lailla Shakespearen Hamletia.

 

Olisi varmasti helpottanut lukukokemusta paljon, jos olisi perehtynyt paremmin siihen historiaan, josta teos on ottanut aiheensa. Kaiken kaikkiaan lukukokemus jäi hieman nuivan kuivaksi pakkopullaksi, sillä teos kuuluu Suomen kirjallisuuden kirjatenttiini.

Tästä uutisesta löytyy lisää informaatiota kiinnostuneelle niin kirjailijasta kuin näytelmästäkin.
 

Jännittävä ja ihana blogivuoteni 2012

Vuoden vaihtumisen kunniaksi ajattelin tehdä tiliä blogivuodestani ja jakaa tuntojani blogin pitämisestä. 

 

Minun blogivuoteni 2012 on hyvin lyhyt, sillä aloitin kirjablogin pitämisen tämän vuoden lokakuun alkupuolella. Suoritin historian ensimmäisen kirjabloggaukseni maanantaina 8. lokakuuta, mikä tarkoittaa, että kirjablogini on vasta alle kolmekuukautta vanha.

 

Lähdin kirjablogin pitoon vähän varovaisella mielellä ja pelkäsin monia asioita. Entä jos kukaan ei ikinä liity lukijakseni tai kommentoi tektstejäni? Entä jos en ehdikään lukea kirjoja "tarpeeksi" usein? Tai entä jos innostus lopahtaa heti alkumetreillä? Myös omien tekstien asettaminen julkisesti nähtäville arvelutti aluksi.

 

No, mikään näistä peloistani ei ole toistaiseksi toteutunut. Olen ollut positiivisesti yllättynyt, että olen saanut mukavan paljon lukijoita ja kommentteja. (Olisi hieman tylsää mielestäni kirjoittaa blogia ihan pelkästään itselleen.) Tänään tuli juuri täyteen pyöreät 40 jäsentä, mikä on mielestäni hyvä alku alle kolmekuukautiselle blogille.  Kaunis kiitos teille kaikille ihanille lukijoilleni, jotka olette olleet mukana!

 

Ilokseni olen myös huomannut, että kirjablogiharrastus on ollut hyvin innostavaa ja antoisaa. Olen tullut lukeneeksi kirjoja mielestäni huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin, sillä blogin pito pitää intoa yllä. Joskus tuntuu, että opiskelu on jäänyt hieman vähemmälle huomioille, sillä blogin pitäminen on vaatinut paljon aikaa, ainakin näin vasta-alkajalle, jolla on ollut paljon opettelemista ihan perusjutuissa. Voi olla, että jossakin vaiheessa tahtini tulee hieman hidastumaan, kun pääsen yli alkumaniasta ja huomaan, että on muutakin elämää kuin kirjat ja kirjablogi :)

 

Kirjablogini historiassa olen ehtinyt lukemaan ja kirjoittamaan arvion 27 eri teoksesta.

 

Yllättävää lukemissani kirjoissa on se, että olen päätynyt lukemaan enemmän lastenkirjoja kuin olisin blogia aloitellessani kuvitellut. Ja mikäs siinä, sillä olen huomannut, että lastenkirjabloggaukset vetävät eniten lukijoita! Blogini reunassa näkyy 10 suosituinta bloggaustani, joista tällä hetkellä viisi ovat arvioita lastenkirjoista (jos muumit myös sellaisiksi lasketaan) ja vain kaksi ovat aikuisten arvioita. Loput kolme puolestaan ovat jotakin muita tekstejä kuin kirja-arvioita.

 

Vuoden rakkaimmat kirjat:

 

Ajattelinkin tehdä oman top 10 listan niistä kirjoista, jotka ovat olleet tänä vuonna bloggaamistani kirjoista omia suosikkejani. Tosin en kykene pistämään niitä keskinäiseen paremmuusjärjestykseen, joten numeroilla ei ole merkitystä:

 

1) Ursula Jones & Sarah Gibb: Prinsessa vailla valtakuntaa

 

2) Ursula Jones & Sarah Gibb: Kaunotar ja Hirviö

 

3) Katri Tapola & Sandra Pelliconi: Pieni prinsessasatu

 

4) Charles Dickens: Kaksi kaupunkia

 

5) Charles Dickens: Saiturin joulu

 

6) Zacharias Topelius: Linnaisten kartanon viheriä kamari

 

7) Axel Gabriel Ingelius: Harmaa linna

 

8) Tove Jansson: Muumipapan urotyöt

 

9) Tove Jannson: Pappan och havet

 

10) Enna Airik: Haavemaa

 

(Äh, Salaisen puutarhan oli tarkoitus myös mahtua listaan, muttei se mahtunutkaan!)

 

 

 

 

 

Prinsessat olivat mieleeni! Kuvissa Kaunotar ja hirviö sekä Haavemaa.

 

Vuoden lukuhaasteet:

 

Tuntemattomat tyttökirjat:

 

Sinisen linnan kirjaston Marian Tuntemattomat tyttökirjat -haasteeseen osallistuin puolivahigossa luettuani jo kesällä ennen kirjablogini aloittamista kaksi kirjaa:

 

1. L.M. Montgomery: Sininen linna

 

2. L. M. Montgomery: Hedelmätarhan Kilmeny 

 

Underbara finlanssvenskor vid papper:

 

Kirjavan kammarin Karoliina järjesti Underbara finlanssvenskor vid papper -haasteen, jossa luetaan suomenruotsalaista kirjallisuutta. Tähän haasteeseen olen lukenut seuraavat teokset, joista muutamat kyseenalaiset kohdat laitan sulkuihin. Haasteen järjestäjä päättäköön, lasketaanko ne mukaan:

 

Barn- och ungdomsböcker:

 

1. Zacharias Topelius: Lukemisia lapsille I (luettu ennen kirjablogin aloittamista)

 

2. Tove Jansson: Kometen kommer (luettu ennen kirjablogin aloittamista)

 

3. Tove Jansson: Pappan och havet

 

(4. Tove Jansson: Muumipappa ja meri, lasketaanko saman kirjan lukemista eri kielellä?)
 

5. Tove Jansson: Taikatalvi

 

6. Tove Jansson: Muumipapan urotyöt

 

7. Tove Jansson: Sent i November

 

8. Hannele Mikaela Taivassalo & Lena Frölander-Ulf: Mörkerboken

 

9. Christel Rönns: Det vidunderliga ägget

 

 

Finlandssvenska damer:

 

10. Fredrika Wilhelmina Castrens: Muratti

 

11. Edith Södergran: Tulevaisuuden varjo

 

 

Finlanssvenska herrar:

 

12. Zacharias Topelius: Linnaisten kartanon viheriä kamari

 

(13. Zacharias Topelius: Bruden-novelli, lasketaanko, koska ei ole kokonainen teos, toisaalta ei käsittääkseni ole julkaistu vielä missään varsinaisessa teoksessa. Itse luin novellin netistä. (Lähdelinkki arviossa.)

 

14. Axel Gabriel Ingelius: Harmaa linna

15. J.L. Runeberg: Hanna

16. J.J. Wecksell: Daniel Hjort

 

 

 

 

Tove Jansson muumeineen oli vahvasti esillä haasteessa. Topelius kiri hyväksi kakkoseksi.

 

 

Toivotan hyvää uutta vuotta kaikille! Olkoon vuotenne 2013 jännittävä kuin romaani, ihana kuin satu ja kaunis kuin runo! Ja tietysti hyvin kirjojentäyteinen!

 

Elämän voimaa etsimässä Burnettin Salaisesta puutarhasta

Kun Mary syntyi, äiti oli luovuttanut lapsen ayan huostaan. Hoitajan oli annettu ymmärtää, että mikäli hän halusi miellyttää rouva sahibia, lapsi olisi pidettävä mahdollisimman paljon poissa näkyvistä. Niinpä Marya piiloteltiin tämän ollessa sairaalloinen kiukkuinen vauva, ja häntä piiloteltiin yhä, kun hänestä kasvoi sairaalloinen kiukkuinen taapero. Hän ei koskaan muistanut nähneensä muita suopeita kasvoja kuin ayan ja muiden intialaispalvelijoiden kasvot. Palvelijat tottelivat Marya ja tekivät hänen tahtonsa mukaan joka asiassa, ettei hänen itkunsa vain kantautuisi rouva sahibin korviin ja suututtaisi tätä. Siksi Mary oli kuuden vuoden ikäisenä itsekkäin ja tyrannimaisin lapsi, mitä kuvitella saattoi. Häntä kasvattamaan tullut nuori englantilainen opettaja inhosi Marya niin paljon, että erosi jo kolmen kuukauden kuluttua. Kukaan hänen jälkeensä tulleista opettajista ei jaksanut niinkään pitkään.

Frances Hodgson Burnettin lasten klassikko Salainen puutarha on tarina englatilaisesta, Intiassa asuneesta Mary –tytöstä, josta on kasvanut hyvin ilkeä, inhottava ja uppiniskainen tyttö, sillä hän ei ole saanut elämässään osakseen rakkautta keneltäkään eikä kukaan ole asettanut hänelle mitään rajoja. 9-vuotiaana hänen elämänsä muuttuu, kun hänen vanhempansa kuolevat koleraan, mikä ei edes suruta itsekästä tyttöä. Tyttö lähetetään Englantiin omituisen ja synkän, kyttyräseläksi sanotun setänsä luokse, joka asuu suuressa kartanossa, johon kuuluu lukuisia puutarhoja.

Yksi puutarha kätkee sisäänsä kuitenkin synkän salaisuuden ja se on ollut suljettuna jo kymmenen vuotta. Kukaan ei tiedä, missä edes sen portti sijaitsee, ja kartanon isäntä on haudannut portin avaimen jonnekin salaiseen paikkaan kymmenen vuotta sitten. Kenelläkään ei ole lupa mennä puutarhaan. Tietysti Marya alkaa kiehtoa kovasti lukitun puutarhan salaisuus ja teoksen juoni kietoutuukin juuri tämän salaisen puutarhan ympärille.

Puutarha on avain elämään, ystävyyteen ja onneen. Se on elämänjanon sytyttäjä, joka voi pelastaa vaikkapa kuolemalta!

Salainen puutarha on mielestäni kaunis ja vaikuttava kasvutarina siitä, kuinka oikeanlaisissa olosuhteissa. oikeanlaisten ihmisten ympäröimänä, onnettoman suunnan saanut elämä voi kääntyä vielä täysin vastakkaiseen suuntaan.  Hieno ajatus on mielestäni myös se, kuinka ihmisen elämä ja elämänhalu voi olla kiinni siitä elämänvoimasta, joka luonnon kasveista kumpuaa. Kuinka kevät tullessaan ja herättäessään luonnon kukkaan, herättää myös ihmisen kukkaan.

Kirjassa puhutaan myös luonnon kuuntelemisesta ja siitä, kuinka ihminen voi saavuttaa onnen sopeutumalla ympäröivään luontoon ja kuuntelemaan sitä herkällä korvalla. Maryn uusi ystävä Dickon on elänyt elämänsä nummilla ja oppinut kommunikoimaan jopa eläinten kanssa. Hän saa myös perunat ja muut hyötykasvit kasvamaan paremmin kuin äitinsä, sillä hän osaa kuunnella luontoa. Dickon ja hänen elämäntyylinsä asettuvat teoksessa ihanteeksi. .

Sain Salaisen puutarhan itseltäni joululahjaksi Dickensin Saiturin joulun ohella. Olen haaveillut kirjan lukemisesta jo tovin, sillä olen kuullut siitä ainoastaan hyvää ja tullut kuulemani perusteella siihen tulokseen, että se on aivan minun kirjani. Lukukokemuksen jälkeen olen edelleen samaa mieltä. Salainen puutarha on ihana kirja! Ainakin minun Salainen puutarhani, sillä siinä on kaiken lisäksi runsaasti kauniita, ihania värikuvia, jotka huokuvat puutarhan vihreää voimaa ja romanttista mystisyyttä!

Kuviin on onnistuttu vangitsemaan hyvin se englantilaisten puutarhojen viehättävyys, joka on minua aina kiehtonut.

 

F. H. Burnett

Salainen puutarha

(The Secret Garden, 1911)

Suomentanut: Emilia Numminen

Kuvittanut: Inga Moore, 2007

Kirjalito

279 s.